Albinus nyökkäsi kannustavasti Lilylle tämän aloittaessa, ja asettui nojaamaan mukavasti pehmustetun penkin selkänojaa vasten. Hän ymmärsi, että asia saattoi olla, ja varmasti olikin, hyvin kipeä prinsessalle. Monesti tosin kipeiden asioiden katsastelu ja niistä puhuminen helpottivat surua ja tuskaa. Albinus oli pappi, joten tiesihän hän sen. Tässä tarvittaisiin nyt rauhallisuutta ja lempeyttä. Ja sen(kin) Albinus kyllä tarvittaessa osasi elinikäisellä ammattitaidolla. Osasta hän oli samaa mieltä, ja se mikä oli uutta, oli piispasta mielenkiintoista.
" Kiitos. Pidän suuressa arvossa sitä, että puhuitte minulle." Albinus sanoi Lilyn lopetettua, ja etsi kaapujensa kätköistä kauniisti kirjaillun nenäliinan ojentaen sen hienotunteisesti prinsessalle. "Ja älkää suinkaan pyytäkö anteeksi. Olen kirkon ja Jumalan mies; tämä kuuluu työhöni. Jumala parantaa meitä toisinaan myös kyynelten ja kivun kautta, joten joskus on vain itkettävä; ei kyyneleiltä voi aina välttyä. Mutta selvää on, että isänne rakasti teitä hyvin suuresti, aivan kuten Taivaallinen isäkin. Voitte aina kääntyä Hänen puoleensa, kun kaipaatte ja tarvitsette isää, vaikka maallisen isänne olettekin menettäneet." Albinus saarnasi, kyllä, mutta ääni oli lempeä ja rauhallinen, ei täynnä paatosta niin kuin se kovin usein oli.