Kirjoittaja Lörri » 19 Maalis 2013, 13:12
// Oh my, olen inspiroinut jotakuta! //
Piispa katseli Harald Scarlingtonin tyttären kasvoja tarkasti. Oliko tästä tekemään oikein? Oliko prinsessasta langettamaan sen tuomion, minkä tilanne selkeästi vaati?! Oliko Lily samoja peruja kuin isänsä? Ainoa toivo siitä, että heillä olisi edes jotakin jäljellä edesmenneen kuninkaan oikeamielisestä johtamisesta. Albinuksen sisällä kihisi, mutta hänen kasvonsa pysyivät peruslukemilla.
Hiljaisuudessa hän vaati ja painosti Lilyä oikeaan ratkaisuun hengellään, ja kun prinsessa sitten tokaisi tuomionsa, oli Albinus nauraahirnahtaa ääneen, mutta sai hörähdyksensä lopulta hillittyä. Sitten hänen kasvoilleen levisi leveä hymy, joka paljasti hänen kurjassa kunnossa olevat hampaansa. Albinus käänsi kasvot jonnekin kainalonsa suuntaan, sillä eihän nyt ollut aivan paikallaan että hän virnisteli tyytyväisenä tälläisessä tilanteessa.
Rauhallisesti Albinus koetti nostaa kouransa Lilyn olalle, toivoen näin voivansa tukea ja kannustaa; lohduttaakin, tuota riipaisevan kaunista naista tässä tilanteessa.
" Ylhäisyys; josko kuljemme kirkon pihalle? Siellä on maa jo valmiiksi liattu lukemattomin askelin. Ja minusta on vain oikein ja kohtuullista, että hänen verensä vuotaa uhriksi Pyhälle Isällemme, sillä hän on häväissyt törkeällä tavalla pyhän ja siunatun maan iäisen rauhan. Ehkä tämä olento parka näin jopa saa anteeksi osan perisynnistään, ja hänen sielulleen varmistuu parempi paikka tuon puoleisessa. Luulen, että teemme hänelle jopa suuren palveluksen, jos toimimme tällätavoin. Hallitsija suvun taimena varmaan myöskin ymmärrätte, miten tärkeää on varoittavan esimerkin voima; kirkolla on vielä paljon väkeä joka ei ole ennättänyt lähteä kotiin, ja sana teloituksesta kiirii nopeasti, jolloin väkeä tulee vielä lisää. Tässä on nyt kansalle selvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu, jos edes ajattelee sellaista asiaa kuin hautojen häpäisy...ja tässä on vielä kyseessä kuninkaallinen sukuhauta!" Albinuksen ääni kävi jälleen hänen tyypilliseksi saarna-äänekseen, ja hän vaikeni.
Hän jätti sanomatta, millaisen voimainnäytön Lily antaisi näin tehdessään alamaisilleen. Sen jälkeen jokainen ottaisi Prinsessa Lily Scarlingtonin erittäin vakavasti. Prinsessan paino lisääntyisi, Albinus oli siitä hyvin varma. Mutta hän ei katsonut viisaaksi mainita asiaa, sillä ei katsonut olevansa ainakaan vielä siinä asemassa että olisi saattanut antaa prinsessalle tämänkaltaisia neuvoja.
Vartijat kääntyivät katsomaan kohti valtiatartaan tämän käskyä odottaen. Keltanokkainen irvoke valui edelleen verta heidän välissään kuvottavasti vaikertaen. Olento oli hervoton, mutta yhä tajuissaan.
" Minun lapseni..." Tuo lintumainen olio aloitti, mutta vaikeni kun Albinus harppasi lähemmäs ja iski häntä rajusti vasten kasvoja avokämmenellä, kaikella sillä voimalla jonka sai inhostaan.
" Varovasti, piispa. Tahdommehan pitää hänet tajuissaan rangaistuksensa kärsimiseen asti, ei liian voimakkaasti." Sanoi toinen vartijoista Albinukselle, kun tämä pyyhki käsiään puhtaaksi maasta kaapaisemallaan lumella. Hän oli koskettanut mokomaa Jumalan hylkäämää jätekasaa..hän ei kestänyt hetkeäkään puhdistamatta aluetta, joka oli tuohon otukseen osunut. Mutta inhottavuudestaan huolimatta tuo läimäytys oli ollut palkitseva; Albinuksesta oli tuntunut suunnattoman miellyttävältä rangaista tuota saastunutta lihaa. Piispa nosti katseensa vartijan puoleen, ja loi tähän viiston, halveksivankin, katseen. " Olen pahoillani." Hän sanoi hyvin kuivasti, ja kääntyi Lily Scarlingtonin puoleen.