Herran huomaan

Suuri, mahtipontinen kivikirkko. Korkeat, mustat katot kohoavat taivaisiin ylistämään jumalan sanaa. Kirkossa järjestetään jumalanpalveluksia, kuin myös häitä ja hautajaisia.. vain niille, joilla on asemaa moisiin huvituksiin. Kellotornit kohoavat kaikkein korkeimmalle. Torneista kuulee aika ajoin kellojen soittoa, milloin mistäkin syystä. Kirkkosali on suuri ja valoisa. Sivuhuoneet ja sivurakennukset sisältävät tiloja kirkon henkilökunnalle, aina piispasta haudankaivajiin.
Pihamaalla sijaitsee suuri hautuumaa, jonne on haudattu niin kuninkaita kuin kansalaisiakin. Ylempiarvoisten haudat ovat tietenkin suurempia, hienompia, mitä tavallisen kansan. Mutta jokainen on laskettu lepoon asiaankuuluvalla tavalla.
Kirkossa ei katsota hyvällä friikkejä, taruolentoja tai muun uskonnonharjoittajia. Yleensä nuo saatetaan heti ensimmäisenä ulos herran huoneesta, mikäli eivät sopivasti sulaudu massaan, joka saarnaa on tullut kuuntelemaan. Kirkko on auki myös öisin.

Valvoja: Crimson

Herran huomaan

ViestiKirjoittaja nuha » 10 Joulu 2013, 19:09

[[ tänne Lörri albsuineen teretulemast! ]]

Tummiin pukeutunut hahmo seisoi liikkumatta hautakivien keskellä. Miehen selkä oli painunut kumaraan kuin alhaalla roikkuvat pilvet olisivat painautuneet hänen harteilleen. Taivaan harmaus heijasti Dominikin mielentilaa, hänen katsellessaan sään kuluttamaa hautakiveä. Adelina Fritz. Dominik laskeutui toiselle polvelleen ja pyyhkäisi pois kiven tummalla pinnalla kiemurtelevan kiipijäkasvin. Äidin kuolemasta oli jo vuosia, mutta tuntui kuin se olisi tapahtunut vasta eilen. Nuorukainen laski kätensä haudalle ja hymyili haikeasti: "Niin se aika vain kuluu. Hmh." Hän nousi seisomaan työntäen kädet taskuihinsa. "Ei sillä, että sinä sitä huomaisit", Dominik sanoi. "En huomaisi itsekään, elleivät nuoremmat kasvaisi niin kovin!" Mies ravisteli päätään hymyillen, pala uhkasi takertua kurkkuun, hän vaikeni. Nuorukainen ei oikein osannut jutella elottomille esineille, vaikka ne olikin nimetty hänen äitinsä mukaan. No, ehkä ajatus oli tärkein.

Äkillinen kiukun aalto valtasi Dominikin. Jos niitä kirottuja suippokorvia ja taikahörhöjä ei olisi, ei hän olisi tässä! Hänen äitinsä olisi elossa ja koko perhe olisi... Mies potkaisi kiukkuisesti nurmea polkaisten irti kengänkärkensä kokoisen kokkareen. Hän hätkähti ja vilkaisi säikähtäneenä ympärilleen, ettei kukaan varmasti nähnyt. Dominik pyöräytti nurmipaakun takaisin paikalleen ja paineli sen maahan. Ärtymys ei silti hälvennyt hänen mielestään. Hän ajatteli nuoren miehen katkeruudella ihmisten kanssa "liittoutuneita" haltioita. Niihin hän ei luottanut pätkääkään, kun koskaan ei voinut olla varma omien riviensä luotettavuudestakaan. Dominik murahti turhautuneena käännähtäen kannoillaan.
nuha
 

Re: Herran huomaan

ViestiKirjoittaja Lörri » 10 Joulu 2013, 21:36

Albinus asteli hautuumaalla hitaasti ja vakaasti, täyteen virkapukuunsa somistautuneena. Se oli aivan uusi, ja parempikin kuin entinen, sillä timanttien määrää oli entisestään lisätty. Aluksi Albinus oli ollut sitä vastaan, sillä se särki pitkäaikaista perinnettä, jos piispaan kaapuun tällätavoin käytiin yksityiskohtia lisäämään, mutta olihan kuitenkin kyse Herran ensimmäisestä paimenesta, joten eikö palvoisi ja ylistäisi Taivaallista Isää vain enemmän, jos piispa kantaisi näitä arvokkaita maan hedelmiä entistä runsaammin yllään?
Albinuksen seurassa kulki kaksi miestä. Leveäharteinen ja kookas rovasti Aellus, jonka Albinus oli itse rovastiksi nimittänyt. Aellus kuului Albinuksen tärkeimpiin virkatovereihin koko Cryptissä. Mies oli ajatusmaailmaltaan hyvin lähellä piispan omaa. Lisäksi Aellus oli myöntyväinen ja tottelevainen kuin koira, ja näki paljon vaivaa koettaessaan miellyttää piispaa. Toinen mies oli Arkkimandriitta Henrus, myöskin Albinuksen itsensä nimittämä. Heidän arvonsa oli oikeastaan sama, mutta koska Aellus oli pappi, hänestä tuli rovasti, ja Henruksen ollessa munkki, tämä nimitettiin Arkkimandriitaksi. Henrus ei aivan jakanut Albinuksen ja Aelluksen jyrkkää ajatusmaailmaa, mutta taipui, kun Albinus väänsi, sillä erinomainen nuoleskelija ja vanavedessä kiipijä oli tämäkin mies. Miesten keskustelu käsitteli valtakunnan tilaa ja Albinuksen huolta kaikenlaisen roskasakin ja likaisen että röyhkeän käytöksen lisääntymisestä koko maassa. Se sivusi myös taruolentoja, ja eritoten sitä, miten nämä saataisiin parhaiten kitkettyä koko Cryptistä, ja kuinka saataisiin iskostettua kansan mieliin, jotta heitä tuli karttaa, ja kaikki kanssakäyminen näiden manalan olentojen kanssa oli ehdottoman kiellettyä, koska siitä joutuisi suoraa tietä kadotukseen. Albinus ohjeisti, miten miesten tulisi ohjata alaisensa puhumaan ja saarnaamaan asioista, ja kuinka tavalliselle karitsalle oli äärimmäisen tärkeää iskostaa sekä sanan että esimerkin voimalla, kuinka meneteltiin ja elettiin, jos haluttiin elää niin että heidän ikuinen sielunsa säästyisi.
Albinus rauhoittui hautuumaan karussa kauneudessa, ikiaikaisuudessa ja rauhassa, ja hän kävi usein tärkeitä keskusteluja tällätavoin, käyskennellen vieraidensa kanssa pitkin kalmiston polkuja. Sanomattakin selvää, että hautuumaan koskemattomuus ja rauhan rikkuuntumattomuus oli hänelle tärkeä ja pyhä asia, ja niinpä hän karjahti äkäisen kuuloisesti saman tien, kun hänen vetinen katseensa nappasi miehen, joka röyhkeästi potki nurmituppaita irti hautausmaan huolella hoidetusta nurmikosta. Henrus ja Aellus hätkähtivät, ja etsivät sitten nopeasti ympäristöstä kohteen, joka oli saanut heidän piispansa närkästymään, ja alkoivat kiiresti osoittaa myötänärkästystään elehtien ja sopottaen kiivaasti.
" Minä näin temppusi! Turha on enää yrittää peitellä!" Huudahti Albinus vihaisesti nuorelle miehelle, jonka oli saanut kiinni itse teosta, ja lähti korean kaapunsa helmat kiivaiden askelten tahdissa hulmahdellen kulkemaan kohti pahantekijää. " Mahdatkohan ymmärtää, että tämä maa on pyhä, ja tälläisen rauhan rikkomisesta seuraa ankara sakko?!" Albinuksen äänessä oli mukana ukkosen jyrinää, ja hän iski mahtipontisesti piispansauvansa maahan tuholaisen eteen, kun oli vihdoin päässyt tätä liki.
Lörri
 

Re: Herran huomaan

ViestiKirjoittaja nuha » 11 Joulu 2013, 17:01

Dominik säikähti niin maan halvatusti, kun vihainen karjahdus halkoi ilmaa. Hän kääntyi äänen suuntaan ja huomasi kauhukseen itse piispan marssivan häntä kohti. Kylmyys valahti nuorukaisen vatsan pohjalle, tämä tästä vielä puuttui. Dominik vilkaisi takaisin paineltua ruohotupasta vetäen ilmaa hampaidensa välistä. Tämä hetkellinen epähuomio sai miehen säikähtämään entistä enemmän, kun piispan sauva iskettiin aivan hänen jalkojensa juureen kiukkuisen kysymyksen saattelemana. "E-en minä mitään pahaa, kun vain.." nuorukainen astui puoli askelta taaksepäin. Hän vilkaisi äitinsä hautakiveä. 'Rauhoitu.' Dominik veti syvään henkeä ja suoristautui oikaisten takkiaan. "Olen pahoillani", mies sanoi vakaalla äänellä ja kumarsi päätään pienesti, "Olen valmis maksamaan määräämänne sakot." Dominik jatkoi: "Tosin väittäisin, arvon herra, ettei tässä tapahtunut nyt mitään peruuttamatonta. Kuten näette, aiheuttamani vahingot ovat jo poissa." Hän viittasi näennäisen tasaista nurmea. "Toivon, että otatte sen kaikessa viisaudessanne huomioon." Nuorukainen hymyili lämpimästi ja katsoi piispaa silmiin ristien kädet selkänsä taakse.

Mies oli pannut merkille piispan pramean ulkomuodon. Kokemuksestaan porvarillisen väestön joukossa, Dominik uskalsi arvata, että pieni imartelu saattaisi saada vanhemman miehen ajattelemaan hänestä suopeammin. Hänen rikkomuksestaan huolimatta. Nuorukainen tunsi itsensä huomattavan alipukeutuneeksi yksinkertaisessa mustassa puvuntakissaan ja valkeassa yönsinisellä huivilla koristetussa pellavapaidassaan. Vaikka vaatteet olikin valmistettu laatumateriaalista, ei se millään tavalla vähentänyt valtavaa eroa miesten ulkomuodossa. Dominik vilkaisi piispan kahta seuralaista. Niin, oli kai väärin olettaakaan, että korkea-arvoinen Jumalan mies koskaan kulkisi yksin.

"Mutta saanen esittäytyä. Nimeni on Dominik Fritz." nuorukainen kumarsi pienesti, laskien toisen jalkansa hieman toisen taakse. "Ja olen hyvin pahoillani nurmikostanne."
nuha
 

Re: Herran huomaan

ViestiKirjoittaja Lörri » 11 Joulu 2013, 22:41

"Ei totisesti ole kyse siitä, että olisit, poika, häpäissyt minun nurmeni, vaan tämä on Herran pyhää maata! Ja vaikka vahinko ei olekaan suuren suuri; näen; on pahanteko jo tapahtunut! Ei tämän maan harrasta rauhaa ole oikeutta kenenkkään käydä rikkomaan!" Albinuksen kasvojen löysä iho tutisi hänen paatoksellisen puheensa tahdissa ja käsi puristi piispansauvaa niin että se kävi ensin punaiseksi, ja sitten valkeaksi veren vetäytyessä pois. " Sakko tästä on oleva yhden kultarahan verran. Ja jos tälläinen toistuu, sakko kasvaa, ja saatte kiellon astua tänne jalallannekaan."
Albinus oli ennenkin tavannut hautuumaalta jos jonkinlaista häirikköä, aina haudankavaltajia myöden, ja hän suhtautui tälläiseen hyvin vakavasti. Nuorukainen oli kuitenkin asiaankulluvan kohtelias ja pahoillaan teostaan, vailla röyhkeyttä, joten hänet voisi hyvinkin päästää vain sakoilla. Mitähän asiaa nuori mies oli täällä ollut toimittamassakaan? Siinä samassa tämä esitteli itsensä, ja Albinus ymmärsi, että tässä täytyi olla eliittikenraali Fritzin vanhin poika. Albinus meni hetkiseksi hiljaiseksi, ja katseli tutkivasti salskeaa miestä edessään. Piispa nyökkäsi tälle. " Jaaha. Dominik Fritz. Ilmeisesti olet vierailemassa äitisi haudalla, ellen aivan väärin ymmärrä?" Albinus sitten sanoi jo rauhalliseen äänensävyyn, ja etsi katseellaan kyseisen naisen hautakiven. Se oli kunniallista käytöstä, juuri niin hyvän pojan kuuluikin toimia. " Mikä ihme sinut näin ollen sai suivaantumaan tällätavoin?! Häpäiset hautuumaan rauhaa! Mies, jonka oma äiti lepää vieressä?! Luulisi sukusi vesan kyllä ymmärtävän miten tälläisessä paikassa on käyttäydyttävä? Et suinkaan, poika, kanna jotain katkeraa kaunaa äitivainajaasi kohtaan, kun tällätavoin käyttäydyt?!"
Albinus ei suotta vaivautunut esittelemään itseään. Tottakai toinen tiesi, kuka hän oli, ja Albinus katsoi ilman muuta olevansa itse ylempänä arvossa tätä Fritzin poikaa, joten edes etiketti ja kohteliaisuusssäännöt eivät häntä vaatineet moista tekemään. Viis siitä, että todennäköisesti Dominik Fritz tunsi; ehkä paremmin kuin Albinus itse; hänen veljensä joka toimi eliittikenraalina, ja varmasti oli asetoveri myös veljen vanhemmalle pojalle, Nicodemukselle.
Sen sijaan herrat Aellus ja Henrus kiirehtivät käsi ojossa hänen takaansa tervehtimään Fritziä, ja esittelemään itsensä innokkaasti, sopottaen joitain ympäripyöreitä kohteliaisuuksia sen minkä uskalsivat, jotteivät olisi tulleet suututtaneeksi piispaansa.
Lörri
 

Re: Herran huomaan

ViestiKirjoittaja nuha » 12 Joulu 2013, 00:38

Mies nielaisi. Kokonainen kultaraha. Hän vilkaisi katkeruudella nurmea jalkojensa alla. Kallista on Herran maa, nuorukainen ajatteli. Dominik kävi mielessään läpi taskunsa, laskeskellen rahojaan, kiroten itseään ja levottomia jalkojaan. Piispa jatkoi puhumistaan. Ah, toinen tunsi kuin tunsikin hänen isänsä, ei mikään suuri yllätys. Pieni musta pilvi liittyi jo ennestään Dominikin ympärillä leijailevaan pilvirykelmään. Nuorukainen ymmärsi kyllä varsin hyvin eliittikenraalin nimen painoarvon kaupungissa - ei sillä, että piispa olisi siitä mainintaa enempää välittänyt -, mutta hän olisi halunnut tulla tunnistetuksi omana itsenään. Ei vain jonkun poikana. Mies työnsi asian pois mielestään ja hymyili piispalle. Hän oli jo vastaamassa toisen tiedusteluihin tekemisiinsä hautuumaalla, mutta nuorukaisen yllätykseksi piispan mukana olleet kaksi muuta miestä päättivät esittäytyä yhtenä rykäyksenä. Dominik vastasi kohteliaisuuksiin hymyillen, vaikka huomasikin ne sisällyksettömiksi korulauseiksi.

Saadessaan vihdoin kätensä itselleen Dominik kääntyi puhuttelemaan Albinusta: "Kyllä, arvelitte aivan oikein. Vaikka äitini sielu on päässyt jo Herran valtakuntaan, minusta on jotenkin.. rauhoittavaa, käydä vierailemassa hänen maallisia jäännöksiään. Tämän lähemmäksi en tule juuri pääsemään." Hän silmäili haikeana kiveen kultakirjaimin koverrettua nimeä. "Mutta syy, miksi raivoani purin, on aivan jossain muualla kuin äidissäni itsessään", Dominik naurahti kireästi. "Hänen selvittämätön murhansa minua kalvaa. Pelkkä ajatus niistä kirotuista viirusilmäisistä suippokorvista, jotka..." nuorukainen sulki hätkähtäen suunsa. Hän vilkaisi piispaa ja piispan miehiä puoliksi hymyillen. Koskaan ei voinut olla varma, mitä vastapuoli ajatteli haltioista. Lie vaikka olisi samalla puolella, kukapa sen voi sanoa. Senkään lisäksi ei ollut hyvien tapojen mukaista käyttää sellaista kieltä, jota Dominik oli vähällä päästää suustaan. "Pahoittelen, arvon piispa. Kuten varmaan huomaatte, etten ole erityisen kiintynyt näihin metsänveikkoihin." Dominik ravisteli päätään ja puuskahti: "Jos voisin, tuikkaisin mielelläni jokaista eteeni sattuvaa suippokorvahihhulia jollain vähän sanansäilää terävämmällä."

Dominik katseli hautausmaalle puolittain omissa ajatuksissaan. Hän havahtui muistaessaan sakkomaksunsa. "Mutta totta tosiaan. Vaatimanne sakkomaksu. Mielelläni sen maksan, etten vain saa kieltoa hautuumaalle. Olisi ikävää, jos en voisi äitini hautaa tervehtimässä", mies hymyili. "Valitettavasti, minulla ei juuri nyt ole kukkaroa matkassani, mutta hyväksyisittekö, jos toimittaisin kultakolikon sakastiin vaikkapa huomiseen mennessä?" Jäinen viima puhalsi maata myöten ja puski kylmät kouransa suoraan Dominikin takin alle. Tahtomaton värähdys kulki nuorukaisen lävitse päästä varpaisiin.
nuha
 

Re: Herran huomaan

ViestiKirjoittaja Lörri » 12 Joulu 2013, 12:28

Albinus nyökkäsi terävästi Dominikille. " Niin. Minä muistan kyllä sen kohun, joka asiasta silloin nousi." Hän sanoi vakavasti katsellen kohti toisen kasvoja. " Äläkä suotta ole pahoillasi. Surkea petturi ja vätyshän sinä olisit, ellet tuntisi juuri noin kuin tunnetkin. Mikäli asian tila olisi niin, että olisit moisiin otuksiin erityisen kiintynyt, katsoisin parhaaksi annattaa sinulle raipparangaistuksen. Jumalattomia olentoja!" Albinus kiihtyi puhuessaan. Se kuulsi hänen äänestään; viimeinen lause tuli jo huudahduksena. Eipä ilmeisesti ollut tämä Fritzin perheen esikoinen pahimmasta päästä ollenkaan. Tuntui että tänä päivänä oli nuorien keskuudessa vallalla jokin eriskummallinen haltioiden ja taruolentojen ja ties minkä kaiken ihannointi ja liehakointi..Albinus oli ollut varma, että jopa itse kuningas kuului näihin. Sen verran levottomuutta herättäviä asioita kuninkaan linnalla tapahtui. Mutta sitten hän oli saanut Henryltä sen kaltaisen vastauksen kirjeeseensä, että huoli oli yhtäkkiä pois pyyhkäisty. Henryn taholta oli kuin olikin suotavaa, että hän, Albinus, piispallisessa toimivallassaan, alkaisi vähitellen toimia tälläisten epäsikiöiden ja saatanan lähettiläiden kitkemiseksi ihmisten mailta ja ihmiskontakteista. Kunnon puhdistus tulisi sitten aikanaan, kunhan vain asiat saataisiin sille tolalle. Tähän asti Albinus voisi koettaa helpottaa urakkaa parhaansa mukaan.
" Itse asiassa, herra Fritz, keskutelumme juuri sivusi tätä aihetta." Puuttui rovasti Aellus kohteliaasti puheeseen. " Kyllä vain." Totesi Albinus tähän väliin ja kääntyi sitten jälleen Dominikin puoleen, mittaillen tätä tuumailevasti päästä varpaisiin. " Ehkäpä, Dominik Fritz, me voisimme keskustella sen sakon muuttamisesta kullasta kirkolle tehtyihin palveluksiin? Puhut, että tökkäisit tietynlaisia olentoja oikein mielelläsi jollain sanan säilää terävämmällä...se on oikeaa puhetta poika. Ja sen kaltaisille palveluksille olisi totuuden nimessä tarvetta...tulehan mukaani, niin siirrytään sisätiloihin ja keskustellaan hieman lisää!" Albinuksen äänessä ei ollut enää kysymystä, vaan tämä oli käsky. Arvokkaasti lipuen hän lähti kulkemaan kohti hautuumaan portteja, odottaen, että toiset tulisivat hänen kannoillaan.
Aellus ja Henrus vilkaisivat pikaisesti toisiaan. He olivat juuri saaneet ohjeet käydä sanalliseen, eettiseen että hengelliseen sotaan näitä "tietynlaisia olentoja" vastaan, mutta tässä ei enää taitaisi olla kyseessä pelkkä sanallinen propaganda asian puolesta, vaan piispalla oli suunnitelmissaan jotain hieman kouriintuntuvampaa.
Lörri
 

Re: Herran huomaan

ViestiKirjoittaja nuha » 12 Joulu 2013, 17:55

Nuorimies oli hyvillään huomatessaan piispan jakavan hänen käsityksensä haltioiden suhteen. Hän oli vasta jonkin aikaa sitten joutunut vaikeuksiin avattuaan sanaista arkkuaan eräälle - oman väitöksensä mukaan - ihmisten puolelle kääntyneelle taruolennolle. Jupakassa saattoi Dominikin nyrkkikin melkein huomaamatta heilahtaa. Kummajainen ei ollut puolustautunut millään tavalla. Dominik arveli, että se tiesi saattavansa tulla heitetyksi ulos kaupungista mikäli kajoaisi ihmiseen. Itsepuolustusta tai ei. Sivulliset olivat puuttuneet tilanteeseen ja toimittaneet miehen viranomaisten käsiin, mutta hänen onnekseen asian käsitteli eräs vanhempi herrasmies, itsekin kaikenmoisten kummajaisten inhoaja. Dominik oli selvinnyt puhuttelulla ja näennäisellä varoituksella. Asia unohdettiin.

"On hyvä kuulla, etten jaa näkemyksiäni vain itseni kanssa", nuorukainen sanoi nyökäten. Dominik käänsi katseensa häntä puhuttelevaan rovastiin kulmiaan hienoisesti kohottaen: "Todellako?" Helpotuksen kihelmöinti levisi miehen käsiin piispa Albinuksen arvellessa, että hänen sakkonsa voitaisiin antaa anteeksi kirkollisia palveluksia vastaan. Dominik ei henkilökohtaisesti luottanut tähän Herraan taivaissa, mutta hänellä ei ollut mitään ongelmaa työskennellä hänen maallisten palvelijoidensa hyväksi, olihan hän näennäisesti itsekin yksi heistä. Dominik kiiruhti piispan rinnalle, jääden kohteliaasti puolisen askelta hänen jälkeensä. "Olisin hyvin kiitollinen, jos tällainen sopimus olisi mahdollinen, arvon piispa", Dominik sanoi. "Minulle olisi kunnia palvella taivaallista Herraamme. Mutta sanokaahan, piispa Hillgore, jos nimeltä sopii puhutella. En toki uskaltaisi sanaanne epäillä, mutta jos näihin 'kirkolle tehtyihin palveluksiin' liittyy ihmistenpuolella loisiville haltioille.. 'kaapin paikan näyttäminen', jos näin voi sanoa", nuorukainen piti lyhyen tauon, "niin millä tavoin tämä on toteutettavissa. Lakia rikkomatta." Dominik oli sotilaana varsin hyvin perillä ihmisten puolelle loikanneita haltioita ja taruolentoja suojaavista laeista. Hän ei nähnyt, miten piispan viittaamaa tilanne olisi mahdollinen.
nuha
 

Re: Herran huomaan

ViestiKirjoittaja Lörri » 13 Joulu 2013, 23:36

Akbinus teki jotain, joka oli hänelle hyvin harvinaista, eikä se siksi oikein onnistunutkaan. Hän venytti naamalleen hitaasti hymyn, jolla oli kuitenkin koominen, pellennaamarimainen vaikutus hänen kasvoillaan. Piispa hymyili Dominikille, ja tämän innokkuudelle. Totta tosiaan, poika oli erinomainen yksilö! Albinus saattoi olla oikein tyytyväinen tähän. Ellei törkeää vandalismia kuolleiden vuoteella kovin painokkaasti muisteltaisi...poika saisi hyvittää sen kyllä vielä, ja taisipa hyvittää aivan mielellään. " Maltahan tovi nuori mies! Maltti on valttia. Kaikki kyllä selviää sinulle. Kerron sinulle hieman tarkemmin, mistä on kyse, kunhan vain pääsemme sisätiloihin." Albinus kiirehti hieman hopeatossujensa askeleita, ja suuntasi ne kohti oman asuntonsa ovea.
" Teidän kanssanne, herrat Aellus ja Henrus, me olemmekin valmiita." Ilmoitti piispa ykskantaan, kun mainitut jumalanmiehet yhä kulkivat hänen kintereillään. Muistuttavat oikeastaan koiria, jotka nöyrinä vain odottavat isäntänsä seuraavaa käskyä, Albinus mietti. Pitäisiköhän niille heittää luu? Tai kaksi, jottei tule taistelua?
"Voitte hakea saatekirjeenne kirkonpalvelijalta. Ne ovat hänen huomassaan. Toivotan teille Herran siunausta ja turvallista kotimatkaa. Tapaamme, kun Jumalan työ jälleen niin vaatii." Albinuksen ääni oli vakaa ja väritön. Sanomisensa sanottuaan hän käänsi jäykästi selkänsä miehille, ja katosi hienoista polkua pitkin jyhkeän kivikirkon kulman taakse, pois heidän näkyvistään. Piispa käänsi huomionsa takaisin nuoreen Fritziin.
" No niin, käydään huoneistooni mukavalle sijalle. Sitten keskustelemme hieman asioista."
Albinuksen askelten tavoittaessa sisäänkäynnin kiveyksen, raskastekoiset tammiovet aukesivat kuin itsestään, ja hän jatkoi suoraa sisälle. Oven pielessä kykki hoikka, tummanharmaaseen pukuun pukeutunut kaitakasvoinen mies, joka kumarsi kummallekin tulijalle, ja näytti Dominikille kädellään kohteliaan eleen, joka kehoitti astumaan sisään.
Albinus seisahtui eteishallissa takaseinällä näkyvän suuren ristiinnaulitun veistoksen edessä. Hän kumarsi, ja hiljaa mutisten luki herralle rukouksen samalla kun teki ristinmerkin rintansa yli. Piispa oletti ilman muuta, että hänen nuori vieraansa käyttäytyisi samalla tavalla. Tottakai. Muu vaihtoehto ei tullut edes Albinuksen mieleen.
Vasta, kun piispa oli suorittanut tämän rituaalin, asteli ovella vastassa ollut mies hänen ja Dominikin luo, ottaakseen vastaan heidän päällysvaatteensa. Albinus luovutti palvelijalle kauniisti kirjaillun, hopeanhohtoisen viittansa, jota piti virkakaapunsa yllä ulkoilmassa tälläiseen viileään vuoden aikaan. Sitten hän asteli suoraa työhuoneeseensa, olettaen Dominikin vain ymmärtävän seurata hänen jäljessään.
Jo ennen, kuin Albinus ennätti istutuua kookkaaseen tammipuiseen tuoliinsa työpöytänsä takana, saati sitten kehoittaa nuorta Fritziä tekemään samoin pöydän edustalla, hänen sisäkkönsä purjehti herttaisesti hymyillen huoneeseen höyryävän ja tu ksuvan tarjottimen kera. Palvelija asetteli työpöydän reunalle sulavasti lasit ja muut tarvittavat astiat, punaviinipullon
-parasta laatua-, höyryävän kuumaa ja sakeaa teetä, hunajaa, kauraleipää jonka päällä oli lähes leivän paksuudelta voita, toffee karamelleja, makkarakulhon ja eksoottisia hedelmiä. Sitten hän häipyi yhtä huomaamattomasti kuin oli tullutkin; kuin keveä tuulen henkäys.
" Ole hyvä, ja käy istumaan. Pöydän antimet ovat vapaasti nautittavissa." Kehoitti Albinus lopulta jäykästi, istuutuen itse. Piispa ei kuitenkaan alkanut heti nauttia ruoasta, vaan tutkiskeli laatikoitaan kyhmyisillä käsillään ja tuima ilme kasvoillaan. Selvästi sillä meiningillä, että etsi jotain tärkeää. Ja kyllä hän etsikin; Albinus aikoi näyttää Dominikille kunikaan kirjeen, jossa tämä myönsi hänelle luvan aloittaa alustavat toimenpiteet "puhdistuksessa."

Yllätäin huoneen perältä kuului ilmiantavaksi tarkoitettu rykäisy. Albinus nuorempi katseli setäänsä ja tämän vierasta, esittäytyen kohteliaasti vieraalle. " Albinus Hillgore IV." Hänen sylisään oli kasa talouteen liittyviä arkistopapereita, joita hän oli ollut tutkimassa niin keksittyneesti, ettei ollut huomannut tulijoita ennenkö vasta nyt. Hän oli ollut kontallaan lattialla, ja se oli syy, mikseivät toiset olleet nähneet häntä aiemmin. Mutta se oli asia, jonka hän toivoikin jäävän huomaamatta, sillä nuorukainen tiesi piispan suhtautuvan äkäisesti moiseen poikamaiseen käytökseen. Ei piispaksi pyrkivän tullut kontata pitkin lattioita, tai tehdä muutakaan hölmöä missään tilanteessa! Arvokkuus oli oltava selkärangassa, sanoi setä.
Junior koetti järjestää paperipinoa sylisään jotenkin niin, että saisi vapautettua toisen kätensä kättelemistä varten. Se ei kuitenkaan tahtonut onnistua, vaan kävi aikalaiseksi räpeltämiseksi, ennenkö hän sitten tuhahti; lähes naurahti; itselleen, viskasi pinkan setänsä pöydänkulmalle ja astahti käsi ojossa vierasta kohti. " Olen pahoillani, tarkoitukseni ei ollut missään nimessä salata läsnäoloani." Hän sanoi lempeällä äänellään ja katseli tumaa miestä suoraa silmiin.
Lörri
 

Re: Herran huomaan

ViestiKirjoittaja nuha » 15 Joulu 2013, 20:46

Dominikin kulkakarvat olivat vähällä kohota yllätyksestä piispan hymyillessä, mutta nuorimies sai hillittyä kasvolihaksensa, vaivoin. Vanhemman miehen hymy sai hänen niskavillansa värähtämään. Hymy ei ollut luonnollinen. Dominik unohti sen kuitenkin nopeasti seuratessaan vaiteliaana vierestä, kun vanhempi mies lähetti palvelijansa muihin toimiin. Hän huomasi Albinuksen haluavan puhua hänen kanssaan kahden. Dominik oli otettu. Harvemmin korkeamman aseman edustajat suvaitsivat jakaa kallista aikaansa hänenlaisilleen, kahdenkeskisistä keskuisteluista huolimatta. Mielessään nuorukainen onnitteli itseään - tosin ilman varsinaisia perusteita - siitä, että vihdoin joku oli huomannut hänet itsensä, eikä vain hänen sukuaan.

Nuorimies ei ollut koskaan käynyt tässä osassa kirkkoa ja oli vaikuttunut näkemästään. Hän ei kuitenkaan joutanut ihailemaan ympäristöään. Dominik vilkaisi kaitakasvoista miestä kohtelias hymy huulillaan. Mies huomasi piispan pysähtyneen mutisemaan jotain, ilmeisesti rukousta, ristiinnaulitsemista kuvaavan veistoksen eteen. Puolen henkäyksen verran Dominik ehti miettiä pitäisikö hänenkin tehdä samoin ja mitä hänen ylipäätäänsä pitäisi edes tehdä. Nuorukainen päätti kuitenkin seurata Albinuksen esimerkkiä. Hän kumarsi päänsä ja teki ristinmerkin rintansa poikki veistoksen edessä, mutisten epäselvästi vain jotain suurinpiirtein yhtä kauan kuin piispa. Oli kulunut aikaa, kun mies oli viimeksi lausunut mitään rukouksia. Näin yllättäen hän ei nyt muistanut kuin sanan sieltä toisen täältä.

Luovutettuaan takkinsa Dominik asteli piispan jäljessä tämän huoneeseen ja istuutui pöydän toiselle puolelle. Hän mittaili katseellaan pöytään kannettua tarjotinta, laskeskellen mitä uskaltaisi syödä. Asia kuitenkin pyyhkiytyi nopeasti miehen mielestä, kun Hillgore nuorempi ilmaantui kuin tyhjästä huoneeseen. Dominik ei ollut huomannut tätä nuortamiestä ja ihmettelikin, mistä tämä oli tullut. Hän nousi kohteliaasti seisomaan kätelläkseen ja seurasi pienesti hymyillen Hillgore nuoremman yrityksiä vapauttaa oikeaa kättään sylissään olleista papereista. "Dominik Fritz. Hauska tutustua. Olette ilmeisesti arvon piispan veljenpoika, ellen väärin ymmärrä", nuorukainen sanoi ja tarttui tiukasti hänelle tarjottuun käteen. Dominik piti tästä nuoresta miehestä, ilmeisesti aikalailla itsensä ikäisestä. Hän käänsi huomionsa takaisin piispaan tämän kaivellessa laatikoitaan. Mitähän mies etsi? Näytti ainakin kovin tärkeältä. Dominikia huvitti hieman, mutta hän piti ajatuksensa itsellään. Hänestä oli mielenkiintoista, miten monet vanhemmat - ja usein hieman turhantärkeät - miehet saivat kaiken tekemänsä näyttämään äärimmäisen tärkeältä.
nuha
 

Re: Herran huomaan

ViestiKirjoittaja Lörri » 15 Joulu 2013, 23:32

Albinus katsahti tuikeasti, vaiti, veljenpoikaansa, joka ryki itsensä ilmoille. Hän mulkaisi tätä vielä pahemmin, kun nuorukainen sähelsi paperipinonsa kanssa, ja näytti avutomalta ja kömpelöltä. Tulisikohan veljenpojasta ikinä mitään!? Mahdoton tapaus välillä! Täytyi olla niin, että poika oli tullut pahasti äitinsä sukuun. Hillgorejen suvussa ei moista luontaista vätysmäisyyttä ja nyhveröintiä ollut, sen Albinus tiesi.
" Veljenpoika; voit jäädä paikalle kuuntelemaan, tai sitten voit poistua vähin äänin paikalta. Toivon kutenkin, ettet keskeytä ja häiritse meitä." Hän sanoi nuoremmalle Albinukselle värittömästi, ja jatkoi vielä tovin laatikoidensa kaivelua, ennenkö hänen kätensä pysähtyivät, ja hän nosti ylös etsimänsä paperiluiskat.
" Kas tässä, nuori Fritz." Albinus sanoi vakavasti, ja ojensi pinkan pöydän yli nuorukaisen eteen. " Tämä on kirje kuningas Henryltä. Sinettiä myöden aito. Siinä sanotaan suurin piirtein, että kuningas itse on toistaiseksi muualle sidottu, mutta olisi erittäin suotavaa, että kirkko aloittaisi jo etukäteen nämä niinsanotut saneeraustyöt ihmisten kaupungissa, mitä näihin epäpuhtaisiin olentoihin tulee. Ole hyvä, ja lue rauhassa." Puhuttuaan Albinus nojautui taaksepäin tuolissaan, se jykevää selkänojaa vasten, ja jäi tarkkaamaan Dominikin reaktioita tämän lukiessa kirjettä. " Ja että sen olisi hyvä pysyä vaivihkaisena, jotta mokomat ruojat eivät saa vihiä ja osaa olla varuillaan sitten, kun kuningas itse puuttuu peliin isolla kouralla." Piispa jatkoi, ja otti hitaasti höyryävän juomansa pöydältä hyppysiinsä. Kuppi kilahteli terävästi vasten hänen jalokivisormuksien peittämiä sormiaan.

" Kyllä, aivan oikein, olen hänen veljenpoikansa. Hauska tavata Dominik Fritz." Albinus IV vastasi kohteliaasti miellyttävän oloiselle Dominikille. Hän tiesi, kuka toinen oli tämän nimen kuultuaan, sillä sellainen oli tärkeää piispalle; olla perillä, kuka kukin oli ja mistä tuli. Sitten piispakokelaskin käänsi katseensa setänsä puoleen ja nyökkäsi tälle kertoakseen ymmärtäneensä hänen ohjeensa. Nuorempi vetäytyi setänsä tuolin taakse, ja jäi sinne seisomaan rauhallisesti. Se, mitä hän oli ohimennen kuullut tämän tapaamisen aiheesta, oli sen verran mielenkiintoista, että hän aikoi kyllä kuulla, mistä tästä oikein lopulta olisikaan kyse?
Albinus IV ei voinut peittää ällistystään kun piispa esitteli Dominikille kunikaalta saamansa kirjeen. Ohhoh! Onneksi hän seisoi setänsä selän takana näkymättömissä, eikä Dominik;kaan tuntunut kiinnittävän hänen reaktioihinsa sen kummempaa huomiota. Setä olisi huomauttanut hänelle, miten tärkeää oli pitää omat tunteensa itsellään ja omana tietonaan, eikä antaa niitä muille ilmi kasvojensa kautta. Ja setä olisi myös saattanut alkaa epäillä, miten veljenpoika tähän tälläiseen asiaan suhtautuisi, sillä heillä oli jokseenkin erimielinen suhtautuminen, mitä tähän muita rotuja koskevaan asiaan tuli. Mutta, mitäpä olisi Albinus IV;n suhtautuminen mihinkään vaikuttanut, kun kerran käsky oli kuninkaalta käynyt?
Lörri
 

Re: Herran huomaan

ViestiKirjoittaja nuha » 16 Joulu 2013, 19:51

Dominik nyökkäsi vielä Hillgore nuoremmalle. Hän kääntyi piispan puoleen ottaen vastaan tämän ojentamat liuskat ja istuutui. Nuorukainen silmäili jo rikottua sinettiä ja totesi sen olevan kuin olevankin itse kuninkaan sinetti. Jos Dominik olisi ollut hiemankaan epäileväinen asian suhteen, niin kuin varmaankin olisi ollut syytä olla, hän olisi saattanut yllättyä hieman. Sinetti kun oli varmistus kirjoittajan henkilöllisyydestä. Nuorimies uppoutui lukemaan siistiä mustekirjoitusta toinen käsi leualla, etusormi huulilla. Hänellä oli paha tapa hyppiä sanasta toiseen hyvin nopeasti, näin saaden suurpiirteisen käsityksen lukemastaan tekstistä, mutta joskus saattaen ohittaa jonkin tekstin sisällön täysin muuttavan virkkeen. Tässä tilanteessa Dominikin tuskin oli tarvis lukea täysin sanasta sanaan kirjettä. Hänellä oli jo käsitys, mistä oli kyse. Mies hymähti hyväksyvästi ja ojensi kirjeen takaisin piispalle. "Aivan, aivan", nuorukainen sanoi ajatukset vaeltaen vielä tekstissä. "Tietenkin. Ei toki olisi hyväksi, jos ne olennot tietäisivät olevansa tulilinjalla." Dominik punnitsi asiaa mielessään. Hän oli toki valmis höykkyyttämään kaiken maailman kummajaisia, mutta jos ihan rehellisiä ollaan Dominik ei ollut koskaan.. tappanut ketään. Ja miten hän käsitti sanan "puhdistus", noh. Nuorella miehellä on kuitenkin nuorenmiehen luulot itsestään, eikä Dominik pitänyt sitä hidasteena. Eiväthän taruolennot tai haltiat olleet ihmisiä. Miksi hän saisi minkäänlaisia tunnontuskia sellaisesta, johon hänellä olisi korkeimman tahon siunaus?

"Tämä kieltämättä kuulostaa.. mielenkiintoiselta", Dominik lausui ojentaessaan kätensä teekupille. "Jos tämä niin kutsuttu 'puhdistus' tulee ihan yleiseksikin ilmiöksi Hänen Majesteettinsa liityttyä siihen, voi varmaan jo toivoa, että jonain päivänä voi kulkea kaduilla pelkäämättä saavansa puukkoa selkäänsä taikka miekkaa kylkeensä." Hän hymyili ilottomasti. Mies ei koskaan rentoutunut kaupungilla kulkiessaan. Kaikkialla vilisi kaikenmaailman taruolentoja ja suippokorvia, joista ei koskaan voinut olla varma, mitä ne saattaisivat keksiä. Tiedä vaikka mokomat olisivat soluttautuneet värväämään ihmisiä haltioiden riveihin ja koko joukko heräisi jonain kauniina päivänä toimintaan saaden koko kaupungin kaaokseen. Dominik yritti kovasti olla värähtämättä inhosta. "Mutta muutama kysymys minulla olisi." Nuorimies siemaisi teetään varovaisesti, hieman liian kuumaa. "Ajatellaan, että luovutan miekkani käyttöönne, Hänen Majesteettinsa käyttöön. Kuinka tämä.. työ, tulisi suorittaa? Salassa, sen käsitän, mutta laajempaa kuvaa ajatellen, en usko, että kukaan voi vetää miekkansa esiin kenen tahansa taruolennon nähdessään. Kaaostahan siitä vain syntyisi. Täten, saisinko määräyksenne teiltä, vai tulisiko minun luottaa omaan arviointikykyyni haltian tai taruolennon 'uhkaavuutta' ajatellen?" Dominik laski teekupin asettimineen syliinsä ja katsoi piispaa kysyvästi.
nuha
 

Re: Herran huomaan

ViestiKirjoittaja Lörri » 16 Joulu 2013, 20:51

" Tottakai, tottakai sinulla on kysymyksiä poika." Vastasi Albinus ja katseli yhä tarkkaan tummaa nuorukaista. Hän risti sormustetut kätensä eteensä pöydälle, ja kumartui eteenpäin.
" Minä toivon, että teet jonkin verran alustavaa pohjatyötä. Otat selvää olennosta ja siitä, millaista elämää se viettää, ja miten voit parhaiten sen eliminoida. Toimit pääosin yksin, joten sinun on oltava tarkkaavainen. Kuten tiedät, nuo saastaiset sekasikiöt voivat olla hyvinkin vaarallisia. Sitten, tarkistettuasi kohteen, niin sanotusti, konsultoit asiasta minun kanssani, ja suoritamme toimenpiteen. Mieluiten todella niin, että toimit yksin, mutta jos tilanne sitä vaatii, minulta kyllä liikenee apujoukkojakin." Albinus piti pienen tauon puheessaan, siemaisten teetään. Sitten hän kallisti päänsä hieman kallelleen, ja kiinnitti hailean katseensa uudelleen Dominik;iin.
" Ensimmäinen kohde minulla jo kuitenkin on sinulle tiedossa. Alakadulla on sepän paja. Sepän itsensä nimi on Borek. Pätevä mies, ja taidoistaan kuulu. Hänellä on kuitenkin takataskussaan haltianainen, joka lumoaa hänen kättensä työt epäpyhillä loitsuillaan. Loitsun saa tilata sellaisen, kuin haluaa. Ja jotain muutakin noituutta siellä harrastetaan. Borek myös makaa naisen kanssa, he harrastavat haureutta yhdessä. Mielestäni myös mies on saastainen, ja sietäisi puhdistaa iäisen sielunsa palamalla roviolla, mutta hänen suhteensa käteni ovat sidotut, sillä moiseen ei kuningas ole lupaa vielä toistaiseksi myöntänyt." Albinuksen vakaa ääni taukosi jälleen, ja hän nautiskeli hetkisen herkullisia tarjottavia ja kaatoi aromikasta viiniä lasiin.

Albinus IV puristi käsiään nyrkkiin setänsä tuolin takana, ja hengitti rauhallisesti ja pitkin hengenvedoin rauhoittaakseen itseään. Hänhän tunsi Borekin ja tämän vaimon! Charelian! No, eivät he kirkon ja jumalan edessä olleet mies ja vaimo, koska moista sakramenttia ei voitu suorittaa kahden eri rotua olevan henkilön välillä, mutta sillä ei ollut merkitystä. Chareliaa hyväntahtoisempaa, taitavampaa ja herttaisempaa olentoa sai hakea, jos sellaisen tahtoi jostain löytää! Ei voinut olla totta, että hänen setänsä suunnitteli kylmäverisesti tämän naisen murhaa tässä näin, juuri ja nyt!
Juniori ei nostanut katsettaan maasta, vaan tuijotti ruskeita nahkakenkiensä kärkiä ja niiden kulumia hyvin tarkkaavaisesti. Nuorukainen tiesi, ettei hän voisi vaikuttaa setänsä mieleen ja aikomuksiin millään konstin, mutta hänen täytyisi jotenkin yrittää puhua Derekille järkeä! Oli hirveää, että kuningas oli antanut lupansa tälläiselle asialle! Ehkei Henry ollut varsinaisesti ymmärtänyt, mitä asia lopulta tarkoittaisi? Vai voisiko Henry todella olla sitä mieltä, että rauhalliset ja hyvät henkilöt armotta surmattaisiin, jos he edustivat jotain muuta rotua, kuin ihmisiä?! Ehkä kuningas oli tarkoittanut vain rikollisia ja murhamiehiä, ei jokaista sielua joka vaelsi täällä muissa kuin ihmisten nahoissa?!
Albinus IV tunsi kärvistyvänsä tähän tunteeseen joka hänen sisältään nousi. Nyt tapahtuisi jotain väärää, jotain pahaa, jotain, joka hänen täytyisi yrittää tavalla tai toisella estää!

" Seppä on lähdössä parin päivän kuluttua pitkälle hankintamatkalle pohjoiseen. Mies viipyy siellä viikkoja, ja haltia jää kotiin. Kotiin! Miten sellaisella oliolla voi olla KOTI ihmisten kylässä! Ajattele sitäkin! Pöyristyttävää! Joka tapauksessa, nainen on silloin yksin, ja helppo uhri. Hänellä ei ole taistelutaitoja, eikä hän osaa käyttää muita noitakonsteja kuin niitä joilla aseet lumotaan. Eli maamme keventyisi ja Herra Jumala, ja kuninkaamme, voisi olla laumaansa tyytyväisempi kun poistaisimme päiviltä moisen epäjumalallisuuden ilmentymän. Hän on paholaisen kansaa, ja sen suojeluksessa, joten ei ole laisinkaan väärin käydä hänen kimppuunsa kun hän on heikoimmillaan. Sen edun me oikeamieliset tarvitsemme paholaisen ja haureuden yhdessä kasvattamia voimia vastaan!"
Piispa oli kuumentunut puhuessaan, ja hänen silmissään läikkyi nyt kiilto, joka muistutti kuumesairaan silmien kiilua, mutta tässä kiilui nyt jokin aivan toisenlainen sairaus.
Lörri
 

Re: Herran huomaan

ViestiKirjoittaja nuha » 16 Joulu 2013, 23:23

Dominik kuunteli tarkkaavaisena piispaa. Hän tunsi inhon väristyksen miehen puhuessa tästä sairaasta pariskunnasta. Miten kukaan ihminen vähissä järjenhivenissäänkään ilkeäisi pariutua niiden vinosilmien kanssa. Nuorimies ei tiennyt, että hänen vahvat tuntemuksensa olivat osittain lähtöisin piispasta. Ylenmääräinen sopeutuminen tilanteisiin ja muiden ihmisten tunnetilojen lukeminen ja omaksuminen ei aina toimi aivan niin kuin herra itse sen olisi halunnut toimivan. Dominik laski lähes tyhjän teekupin pöydälle. Hänestä tuntui, ettei hänen otteensa ollut juuri nyt riittävän vakaa kannattelemaan särkyviä esineitä. Yllättäen nuorimies sattui näkemään pienen liikahduksen piispan tuolin takana, Hillgore nuoremman kädet puristuivat nyrkkiin. Dominikin olisi tehnyt mieli kohottaa katseensa tämän kasvoihin, mutta tiesi, että mikäli olisi näin tehnyt olisi piispankin huomio kiinnittynyt jonnekin olkansa taakse. Nuorukainen höristi korviaan ja oli kuulevinaan syviä, harkittuja henkäyksiä Albinuksen puheen lävitse. Dominik katsahti piispaa tämän kertoessa tämän Borekin työmatkasta. Nuorimies nyökkäsi osoittaakseen ymmärtäneensä. Hillgore nuoremman reaktio unohtui niin nopeasti kuin oli miehen tietoisuuteen tullutkin. Hän istui tuolin etuosassa selkä ryhdikkäänä, tarkkaavainen kuuntelija.

"Jos tilanne on tosiaan kuten sanotte, uskon pärjääväni yksinkin. Olen kohtuullisen taitava miekan kanssa, joten en usko tehtävän koituvan ongelmaksi", Dominik sanoi. Nuori sotilas toivoi haltianaisen puolustautuvan jollain tavalla, ettei hänen tarvitsisi murhata nurkkaan käpertynyttä, pelokasta olentoa. Ajatus pyyhkäisi hänen tietoisuutensa rajamaita kuvassa pyörivän haltiademonin kuvan vallatessa alaa. Vaikutuksille altis Dominik oli huomaamattaan omaksunut osan piispa Albinuksen näkemyksestä haltioihin. Kuva, joka nuorukaisella oli ensimmäisestä kohteestaan lähenteli ennemmin punasilmäistä paholaista kuin, mikä todellisuus olisi hänen kohdatessaan sen. Dominik ei huomannut kuumeista hehkua vanhemman miehen silmissä, kun itse katseli tyhjin silmin viinipikaria miettiän tulevaa koitostaan. Jos hän olisi kohottanut katseensa hetkeäkään aikaisemmin.. "Otan asian hoidettavakseni, arvon piispa", Dominik sanoi ja nousi kumartaen päätään. "Kiitän teidän armeliaisuudestanne ja vieraanvaraisuudestanne." Hän uskaltautui vilkaisemaan Hillgore nuorempaakin nyökätäkseen tälle kohteliaasti. "Vielä yhden kysymyksen haluaisin esittää, ennen kuin poistun arvoisasta seurastanne. Voinko luottaa siihen, että jos vaikeuksia ilmenee tehtävää suorittaessani, voin luottaa teidän ja mahdollisesti jopa Hänen majesteettinsa suojelukseen?" Mies risti kädet selkänsä taakse.
nuha
 

Re: Herran huomaan

ViestiKirjoittaja Lörri » 28 Joulu 2013, 18:30

Albinus nyökkäsi kiivaasti Dominikin sanoessa, että hän ottaisi tämän tehtävän vastaan. " Hienoa. Luulen, että olet hyvinkin tämän tehtävän mittainen mies." Piispa sanoi, ja hänen toinen kätensä hakeutui hypistelemään kaulalla muiden käätyjen muassa roikkuvaa massiivista kultaista ristiä. Hetkisen hän oli vaiti, kohottaen sitten katseensa nuoren Dominkin silmiin. " Kyllä. Mikäli eteesi tulee vaikeuksia, millaisia ja miltä taholta tahansa, voit luottaa siihen että minä tuen selustaasi ja autan myös konkreettisesti, samoin, kuin Kuninkaamme tulee tekemään, olethan hoitamassa hänen Majesteettinsa asiaa." Albinus oli tästä aivan varma, hän uskalsi luvata myös Henryn pitävän huolta omistaan.
" Minun luokseni voit tulla milloin vain, jos asia sitä vaatii. Olen Herran käytettävissä päivin ja öin, ja tämä nimenomaan on Korkeimman Isän tehtävä, jolle sinut lähetän." Albinus nousi hitaasti seisomaan, ja ojensi kämmenensä pöydän yli, odottaen Dominkin tarttuvan siihen. " Mene nyt, poika, ja toimi viisaasti. Odotan raporttia heti miten, kun asia on suoritettu."

Albinus IV oli vetäytynyt taaksepäin setänsä noustessa ylös ja työntäessä samalla tuolia taakse jotta mahtuisi seisomaan. Hän kiristeli hampaitaan yhteen astuessaan piispan vierelle ja ojentaessa hänkin kätensä Dominikille kuten käytötavat vaativat. Nuorukaisen ajatukset työskentelivät kuumeisesti hänen koettaessaan miettiä, mitä hänen olisi tehtävä, jotta tältä raakalaimaiselta ja mielipuoliselta verenvuodatukselta vältyttäisiin. Sitten hän vetikin kätensä pois, ja katsoi Dominkin kasvoihin. Veljenpojan kasvot olivat kalpean harmaat ja ilme kova kuin kivi; ei lainkaan hänelle tyypillinen kasvojen ilme. " Minä voin lähteä saattamaan teitä ulos, herra Fritz." Hän sanoi vakaasti, ja odottamatta vastalauseita lähti astelemaan kohti Albinuksen työhuoneen ovea, työntäen sen auki antaakseen Dominkin kulkea edellään.
Lörri
 

Re: Herran huomaan

ViestiKirjoittaja nuha » 30 Joulu 2013, 00:33

[[ en nyt ollut ihan varma vetikö juniori kätensä pois ennen kättelyä vai sen jälkeen, mutta oletin nyt että vasta jälkeen :> ]]

Dominik hymyili piispalle ja tarttui hänelle ojennettuun käteen. Hän arveli, että vaikka mies olikin sanonut olevansa tavoitettavissa päivän kulusta riippumatta, tämä tuskin ottaisi Dominikia kovin sydämellisesti vastaan kesken yöuniensa. "On hyvä kuulla teidän sanovan tuo. Mutta, palaan raporttini kanssa, kun olen tehtäväni suinkin saanut suoritettua, arvon piispa." Hän kääntyi kohti Hillgore nuorempaa aikeissa kätellä tätäkin, mutta käsi ei enää ollutkaan tarjolla. Heidän katseensa kohtasivat. Dominik hämmästyi nuoren miehen ilmettä. Hän sai vaivoin pidettyä kohteliaan hymyn huulillaan, kun Hillgore nuorempi ilmoitti voivansa saattaa hänet pihalle. Dominikin epäluulo heräsi. Hän kuitenkin hymyili ja kumarsi vielä lyhyesti piispalle ennen kuin asteli toisen perässä ovelle ja siitä ulos. Nuorimies hidasti vauhtiaan oven ulkopuolella ja odotti, että Hillgore saavuttaisi hänet.

"Miksi moinen ilme, herra Hillgore?" Dominik kysyi hieman vaimeammalla äänellä, ettei se kantautuisi heidän juuri jättämäänsä toimistoon. Hän kääntyi ottamaan takkinsa vastaan kaitakasvoiselta mieheltä, joka auttoikin sen hänen päälleen. Dominik katsoi Hillgore nuorempaa laittaessaan takkiaan kiinni silmät aivan aavistuksen siristyneinä. Hänen haltia ja taikaolento vastainen ajattelunsa oli jäänyt hänen jälkeensä toimistoon, kun nuorukainen ei ollut enää piispan karisman ulottuvuusalueella. Sama entinen kauna kyti edelleen hänen sisällään, uudelleen sytytettynä, mutta loimun hän huomasi vasta alkavan. Mies mietti mielessään tulevaa tehtäväänsä ja kuvitteli tilanteet, jotka hän luultavasti tulisi kohtaamaan. "Siirtyisimmekö ulos? Voisitteko saattaa minut vaikkapa porteille? En ole aivan varma löydänkö itse sinne."
Viimeksi muokannut nuha päivämäärä 30 Joulu 2013, 07:54, muokattu yhteensä 1 kerran
nuha
 

Seuraava

Paluu Kirkko

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron