Ongelmallinen otus

Tallit sijaitsevat lähellä kokoustaloa. Talleilta löytyy isoja, tilavia karsinoita niin tavallisille hevosille, kuin myös hieman erikoisemmille ratsuille. Jokaisen olennon tarpeet otetaan huomioon ja eläimiä kohdellaan hyvin. Eri lajit pyritään pitämään erossa toisistaan ja sijoittamaan niille suunniteltuihin karsinoihin, tietyille käytäville. Tallit ovat erittäin isot, sillä siellä säilytetään suurinta osaa kylän asukkaiden ratsuista. Joillakuilla on ollut varaa hankkia oma talli ahtaaseen kylään, mutta suurin osa asukkaista on tyytynyt viemään lemmikkinsä yhteisille talleille hoitoon.

Tallit sisältävät neljä eri rakennusta: Ylimystöntallit, tavallisenkansantallit ja sotilaidentallit. Jokainen talli sisältää ainakin viisi eri käytävää, jolle erilaisia ratsuja sijoitetaan. Neljäs rakennus on täysin varastotilaan tarkoitettu. Varastorakennus on täynnä isompia ja pienempiä varastohuoneita, niin varusteille kuin ruokatarpeille. Pieniä varastohuoneita kukin voi itse vuokrata käyttöönsä, sillä vaikka tallit ovat yhteiset, tarvitsee jokaisen itse pitää huolta omasta ratsustaan. Tallimestari ja tallin työntekijät pitävät huolen korkea-arvoisten sotilaiden ja aatelisten ratsuista, mutta muut saavat hoitaa itse olentonsa. Kuitenkin, jos laiminlyöntiä ilmenee, puuttuu tallinhenkilökunta asiaan. Varastorakennuksessa sijaitsee myös tallimestarin työhuone, jonne voi mennä tiedustelemaan vapaita tallipaikkoja ja töitä.

Pihalla sijaitsee laitumet, jonne ratsuja voi viedä nauttimaan vapaudesta ja vehreästä nurmesta. Laitumet eivät kuitenkaan ole kauhean suuret, sillä piilopaikassa on rajoitetusti tilaa.

Valvoja: Crimson

Ongelmallinen otus

ViestiKirjoittaja ZeZininenWalomiekka » 07 Joulu 2009, 19:12

Elenthil

Päivä oli alkanut aurinkoisena ja jatkanut aurinkoista linjaansa oikeastaan koko päivän. Muutama vitivalkea pilvi purjehti melkein laiskan näköisesti taivaankantta pitkin, varjostaen ajoittain aurinkoa tuon eteen ajelehtimalla. Kaikennäköiset, lämmintä ilmaa rakastavat otukset olivat ryömineet ulos koloistaan nauttimaan päivästä ja unohtamaan murheensa. Ja tässä tapauksessa ihmismäiset mutta sirot suippokorvat, haltiat, eivät tainneet poiketa vähemmän älykkäistä eläimistä kovinkaan radikaalisti. Hyvä sää oli vetänyt useita haltioita ulos, vaihtamaan kuulumisia, tutkiskelemaan myyntikojujen tarjontaa tai vain katselemaan vilinää, jonka sää oli saanut aikaan. Harva tahtoi jäädä sivuun päivän kauneudesta, eikä usealle sopinut edes ulkoilmassa työskentely.
Siksi Elenthil Athefeil, yksi haltioiden eliittikenraaleista, oli lopettanut oman joukkonsa harjoitukset jo puolilta päivin. Hän ei uskonut, että moinen olisi haitaksi ryhmän taidoille. Pieni rennosti ottaminen ei vaikuttanut myöskään kuriin - ainakaan Elenthilin joukoissa. Jos joku noissa joukoissa ei osannut kuunnella silloin kun sen aika oli, tuo lentäisi ulos samaisista joukoista nopeammin kuin olisi uskonut yleensä kärsivällisen Elenthilin pystyvän ketään erottamaan tai alentamaan. Vielä kertaakaan tälle varotoimenpiteelle ei ollut tullut tarvetta.

Kaikkia eliittikenraalikaan ei voinut saada kuriin. Ongelmia eivät tuottaneet joukot tai muutkaan haltiat, ihmisistä sen sijaan oli ongelmia aina. Mutta tällä kertaa ongelma oli hieman suurempi ja nelijalkainen.
Elenthil nojaili tallien takaisten laidunten aitaan, katsellen monenmoista oliota, jotka laidunsivat auringossa paistattelevaa heinää tai seisoskelivat muuten vain. Täällä oli hevosia, yksisarvisia...ja sitten oli Nerefir.
Haltiamiehen katse suuntautui taasen tuon ikiomaan ratsuun. Valkea pegasos, jonka uloimmat siipisulat, häntä ja harja kiiltelivät auringossa mustana. Otus oli varsin siistissä kunnossa, kuten tavallisesti, pitihän Elenthil hyvää huolta tammasta, joka oli aikoinaan kuulunut haltian jo edesmenneelle vaimolle. Vain muutama rusehtava läikkä ratsun lautasilla kertoi siitä, ettei tuota oltu puunattu viisi minuuttia sitten.

Eikä puunattaisi viiden minuutin päästäkään, ainakaan jos ne Nerefiristä riippui. Elenthil oli kutsunut otusta jo muutaman kerran, mutta se näytti lähinnä vilkuilevan omistajaansa pirullisesti. Haltia epäili, eikä suinkaan ensimmäistä kertaa, että Nerefir oli tavallista hevosta älykkäämpi. Harva hevonenpa ensin näytti tulevan ensin kiltisti kohti ja sitten, lähelle päästyään, heilautti siipeään omistajansa nenän edessä ja lensi muutaman metrin kauemmas. Eikä edes yrittänyt esittää viatonta. Elenthilin moinen temppu tosin sai lähinnä hymyilemään, nostaen esiin monia muistoja. Eihän pegasos voinut häntä pelätäkään, sillä Elenthil oli pukeutunut tavanomaisimpaan vaatekertaansa eikä tehnyt äkkinäisiä liikkeitä. Puhumattakaan siitä, ettei Nerefirillä ollut tapana säikkyä sitten yhtään mitään.
"Aina sinun on pakko olla tuollainen, eikö vain?" Elenthil hymähti, hymy huulillaan. Tamma käänsi päänsä ääntä kohti, muttei viitsinyt sen enempää reagoida omistajansa puheisiin.
"Jollet kohta ala tulla tänne, tulen hakemaan sinut sieltä.." haltia lisäsi vielä. Pegasos kääntyi tällä kertaa kokonaan, kävellen kohti aitaa - mutta pysähtyen nelisen metriä ennen sitä, pää ylväästi pystyssä. Elenthiliä hymyilytti taas.
ZeZininenWalomiekka
 

ViestiKirjoittaja Lithium » 13 Joulu 2009, 20:44

Alya:

Ilma oli todellakin kaunis, sen oli muuan vihreäsilmäinen haltianeitokainenkin todeta astuessaan ulos asunnostaan. Papittaren sirot askeleet olivat kuljettaneet neitokaista jo jonkin aikaan, tuon pistäytyen ensin erään ystävänsä luona katsomassa miten vanhemmanpuoleinen nainen jaksoi. siipä nyt kun hän piti taas rientää, vilkutti Alya hyvästiksi ja käänsi vastahakoisesti selkänsä vielä ovelle jäävään sukulaissieluun, joka katsoi tavallista siromman neidon perään kun tuon hahmo viimein hävisi kaduilla tungeksivan joukon sekaan.

Naisen askeleiden kuljettaen tuon pientä hahmoa tavalliseen tahtiin eteenpäin, punatukkaisen haltian jääden välillä vaihtamaan sanan tai parin tuttaviensa kanssa ennen kuin jatkoi matkaansa eteenpäin. Hänellä tuntui olevan selvä päämääräkin, sillä Alya tahtoi tietää olisiko neitokaisen isoveli jo mahdollisesti palannut pienimuotoiselta tehtävältään tänään. Vihreäsilmäinen saisi sen selville parhaiten vierailemalla talleilla,, jossa isoveljen ratsun täytyisi olla mikäli tuo olisi jo palannut.
Askeleet tuntuivat nopeutuvan mitä enemmän tuo ajatteli asiaa ja pian tallit jo näkyivätkin edessäpäin.

Alyan saapuen talleille, tuo pujahtaen sisään nopeasti. Hän etsi karsinan, jossa veljen ratsun pitäisi olla ja ei voinut kuin niellä pettymyksen tunteen huomatessaan sen olevan tyhjä, koskematon. Veli ei siis ollut vielä palannut. Ellei sitten.. Silmiin tuntui syttyvän pieni valo, ilmeen kirkastuessa melkoisesti kun kiiruhtavat askeleet jättivät pienen kaiun talliin, neitokaisen hahmon vieden tuon ulos ja aina tallin takana sijaitsevan aitauksen luo. Veljen hahmoa ei kuitenkaan näkynyt, saati tuon ratsua, mutta jotakin muuta täällä kyllä oli.

Papittaren askelten pysähtyen äkisti kun tuo seisahtui katselemaan omistajan ja tuon ratsun välistä hetkeä. Huvittunut pilke nousi kauniisiin silmiin mitä enemmän Alya noita kahta seurasi, pienen syyllisyydenpistoksen tuntuen sisimmässä. Hän ei tahtonut tunkeilla mutta ei pysyä myöskään salakuuntelijana, ulkopuolisena. Siispä kepeät askeleet veivät varovasti noita kahta lähemmäs, käsien eksyen selän taakse.

Upea, onko se teidän? Olen pahoillani, ei ollut aikeeni salakuunnella
Lithium
 

ViestiKirjoittaja ZeZininenWalomiekka » 15 Joulu 2009, 21:54

Elenthil

Nerefir ei paikalle pysähtymisensä jälkeen enää viitsinyt alkaa riehumaan. Syy tähän jäi hämärän peittoon, kuten nyt eläiten oikut yleensäkin. Kenties tamma menetti kiinnostuksensa, kun tuon omistaja ei näyttänyt kuin hymyilevän toisen tempuille. Tai sitten pegasos jäi keräämään voimia sinkoiltuaan pitkin poikin laitumia, mihin Elenthil ei oikein jaksanut uskoa. Nerefirillä riitti kyllä kestävyyttä, ainakin silloin kuin tamma itse niin tahtoi. Hankalaksi heittäytyminen sen sijaan oli ratsulle jo niin ominaista, ettei haltiamies olisi edes ihmetellyt, jos otus olisi näytellyt väsähtänyttä vain siksi, että saisi Elenthilin taas reagoimaan tekemisiinsä. Hetken aikaa haltia pohti, pitäisikö tuon todella mennä laitumelle ja yrittää hakea Nerefir pois sieltä omin käsin. Yritys olisi tosin tuhoon tuomittu jo valmiiksi, sillä jos suurehko, nelijalkainen ja ihmeen älykäs otus oli päättänyt olla tulematta pois laitumelta, sitä oli paha pienemmän kaksijalkaisen pois sieltä pakottaa.

Nerefir kohotti yhtäkkiä päätään, höristäen korviaan ja puhaltaen ilmaa sieraimistaan. Hetken aikaa Elenthil kummasteli moista käytöstä, rypistäen hieman kulmakarvojaan. Moiselle löytyi kuitenkin selitys haltian kuullessa äänen takaansa. Eliittikenraali suoristautui, lopettaen aitaan nojaamisen. Tuo vilkaisi tulijaa olkansa yli - oikean olkansa, olihan miehen vasemman silmän näkö suoraansanottuna olematon. Mies kääntyi saman tien hieman sivuttain, jo siksikin, ettei vaikuttaisi välinpitämättömältä tai kylmältä ihan näin keskustelun aluksi. Pieni, ystävällinen hymy levisi Elenthilin kasvoille, vaikkei tuo tulijaa tuntenutkaan.
"Eipä tuosta mitään vahinkoa aiheutunut", haltiamies sanoi, lähinnä vastakommentiksi naishaltian pahoitteluun salakuuntelusta. Toteamuksensa mukaisesti Elenthil ei pitänyt niinkään pahana asiana, jos sattui kuulemaan sivusta jonkun toisen harmittoman keskustelun. Varsinkin, kun nyt oli ollut kyse lähinnä yksinpuhelusta kurittoman pegasoksen ja tuon omistajan väliltä.

Kyseinen kuriton pegasos harrasti parasta aikaa tuntemattoman haltian tuijotusta, ei niinkään pelokkaan kuin epäluuloisen ilmeen kera. Nerefir ei erityisemmin pitänyt vieraista, eikä kyllä tutuistakaan, jos käytöksestä saattoi jotakin päätellä. No jaa, niin kauan kuin eläin pysyisi tuolla etäisyydellä, kukaan ei olisi purema-, tai pikemminkin näykintävaarassa.
"Ja tuo on Nerefir. Kaunis, mutta... Hmm.. Sanotaan, että tuittupäinen otus", Elenthil jatkoi, katsahtaen tammaa kohden.
"Ei se pahaa tarkoita. Tai no, mistäpä minä sen tietäisin, Nerefir osaa olla halutessaan vaikeaselkoinen.." Puhuessaan haltia käänsi katseensa taas tuohon uuteen tulijaan.
ZeZininenWalomiekka
 

ViestiKirjoittaja Lithium » 17 Joulu 2009, 22:56

Alya:

Päätä kallistettiin hivenen, sen saaden korvakorut liikahtamaan samalla, käsien pysyessä kapean selän takana. Huulet kaartuivat vastahymyyn toiselle, pehmeään ja ystävälliseen sellaiseen. Koko naisen olemus tuntui kielivät tietynlaista viattomuutta, suloisuuttakin. Vihreät silmät tarkastelivat haltiamiehen olemusta hienovaraisesti, laittaen kyllä merkille toisen kasvoissa olevan arven, joka olisi voinut joidenkin mielestä olla karu, mutta neitokainen ei tuntunut reagoivan siihen sen kummemmin. Hän oli tottunut näkemään kaikenlaista, joten pienet asiat eivät hätkäyttäneet hyväsydämistä haltianaista.

Hymyn syventyessä kun punatukkainen neitokainen kuunteli toisen sanoja, niiden käydessä nopeasti tuossa kauniissa ratsussa, joka tuntui tuijottavan papitarta turhankin epäluuloisesti. Nainen räpsäytti nopeasti silmiään, hämmentyneenä, ennen kuin katse siirtyi jälleen omistajaan.

Niin.. Tosin eivätkös miehet usein sano naisien olevan yllättävän tuittupäisiä ja vaikeaselkoisia? Näin olen kuullut muutaman miehen valittavan kaduilla toisilleen kun olen kulkenut ohitse.

Todettiin, Alyan virnistäen pehmoisesti miehelle. Vihreät silmät siirtyivät tutkailemaan pegasosta, hän kyllä tunsi tamman epäluuloisen katseen seuraavan jokaista liikettään, ennen kuin kääntyi taas tummatukkaisen haltian puoleen.

Hyvin kaunis pegasos.. Tulin tänne oikeastaan veljeäni vastaan, hän on viipynyt tehtävällään jo jonkin aikaa. Ette sattuisi tietämään onko eliittikenraali Winder jo palannut? Veljeni palvelee hänen joukoissaan.. Alan olla vähän huolissani

Niin, huolissaan omasta veljestään sekä Winderistä. Toki sitä ei kenenkään tarvinnut tietää. Siro, pitkäsorminen käsi siirsi ohimennen punaisia, kiharaisia suortuvia korvan taakse. Hänen onnekseen sää oli kaunis eikä mitenkään kostea, muutoin hiukset olisivat olleet nyt tavallista sekaisemmat eikä hän olisi luultavasti näyttänyt nenäänsä ulkomaailmalle vaan pysynyt kotonaan.
Lithium
 

ViestiKirjoittaja ZeZininenWalomiekka » 19 Joulu 2009, 22:50

Elenthil

Naisen kommentti sai oivaltavuudessaan Elenthilin naurahtamaan hyväntahtoisesti. Nuo kaksi sanaa taisivat tosiaan osallistua useimman miehen puheeseen, silloin kun noilla oli jotakin valitettavaa vaimojensa tai tyttöystäviensä käytöksestä. Ja mikä parasta, Elenthil olisi vuosia sitten voinut kuvailla omaa vaimoaan noilla sanoilla. Ennen kuin tuo oli kuollut, samassa taistelussa kuin Elenthil oli menettänyt näön toisesta silmästään. Hankal taistelu, kivulias taistelu - niin fyysisesti kuin henkisestikin. Hyväkin puoli tuolla taistelulla oli ollut, sillä Elenthilin rivakka toiminta siellä oli edistänyt hänen uraansa merkittävästi. Mutta jos mies olisi saanut valita, pitäisikö perheensä ehjänä vai saisiko kenraalin viran, hän olisi valinnut perheensä. Mutta kohtalo oli tunnetusti julma, eikä ainakaan kuunnellut toiveita.

"Näinhän se taitaa olla... Mutta uskallan väittää, että tällä kertaa nuo kaksi sanaa kuvaavat kyseistä ladya", Elenthil vastasi toisen kommenttiin, tällä kertaa pegasosta kohti katsahtamatta, vaikka siitä puhuikin. Haltialla oli joskus ollut epäilys siitä, että Nerefir ymmärsi joitakin sanoja, mutta siitä eliittikenraali ei ollut saanut koskaan varmistusta. Ehkä juuri siksi tamman reaktiot tuohon liittyviin sanomisiin olivat yleensä kiinnostavaa katseltavaa. Tällä kertaa Nerefir oli kuitenkin keskittyneempi tuntemattoman haltian tarkkailuun kuin naisen ja otuksen omistajan keskusteluun.
Elenthil sen sijaan kiinnitti hyvinkin huomiota keskusteluun. Nainen oli siis jonkun Darius Winderin joukkojen miehen sisar. Oikeastaan tämä ei kertonut Elenthilille paljoakaan, hänellä oli tarpeeksi tekemistä omien joukkojensa lähisukulaisten muistamisessa, ja siinäkin Elenthil epäonnistui usein. Mutta Dariuksen, tai eliittikenraali Winderin (jos kohteliaita tahdottiin olla), tiesivät lähes kaikki. Elenthil, Dariuksen kolleegana, ei voinut olla tietämättä toista.
"En ole ainahaan nähnyt häntä... Mutta, ainakin kun viimeksi kuulin, eliittikenraali Winderin ryhmän soturit harvemmin jättävät palaamatta tehtäviltään. Viivästyksiä sen sijaan voi tulla syystä jos toisestakin", Elenthil vastasi. Tuo käytti kolleegastaan muodollisen kohteliasta nimitystä, vaikka asemansa perusteella saisikin sinutella muita eliittikenraaleita. Mutta Elenthil oli kasvatettu olemaan kohtelias - varsinkin kun puheenaiheena oleva henkilö ei ollut paikallakaan.
ZeZininenWalomiekka
 


Paluu Tallit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron