Sivu 1/2

Olen omena, olen omena... ||varattu

ViestiLähetetty: 04 Elo 2011, 14:02
Kirjoittaja Lotdow
Varnefindon

Mukava sää, täysi hiljaisuus, omenoita puissa. Mitä muutakaan voi toivoa? Ilmassa alkoi olla pikkuhiljaa syksyn tuntua. Kuumat kelit olivat jääneet kesään. Lehdet olivat vieläkin vihreitä mutta pihlajanmarjat muuttuivat päivä päivältä punertavammiksi. Tuskin siihenkään menisi kauaa kun puut saisivat ruskapukunsa.

Varnefindon käveli omenatarhassa nauttien raikkaasta ilmasta. Omenoita, sitruunoita ja muitakin hedelmiä oli jokapuolella. Pari maassakin. Varnefindon käveli yhden punaisen omenan luokse ja poimi sen maasta. Hän lähti kävelemään eteenpäin. Vähän matkan päässä hän istahti puun juurelle pyyhkäisten pari ruohonkortta pois omenastaan. Varnefindon haukkasi palan ompusta ja rouskutteli sitä suussaan.
"Nam", hän totesi ja heitti omenankannan pois. Hän nojasi puuhun ja vilkaisi ylös oksiin. Päärynäpuu. Päärynöitä. Pah! Omput ovat parempia! Varnefindon ajatteli ja nyrpiusti nenäänsä. Hän veti retkeilylakkinsa silmilleen ja päätti ottaa torkut. Morna nukkukin jo valmiiksi. Varnefindon toivoi ettei Morna nyt vaivautuisi lähtemään minnekkään jos tämä sattuisi heräämään. Morna ei kuitenkaan herännyt vaan molemmat nukkuivat puun alla. Varnefindon päästi kuorsausta unessaan.

ViestiLähetetty: 04 Elo 2011, 14:45
Kirjoittaja Agna
Loryen

Päivät Lucasin kanssa olivat olleet varsin mieluisia, ja vaikka niistäkin oli jo jonkinaikaa, Loryenista tuntui kuin se olisi tapahtunut aivan äskettäin. Susi oli jatkanut kuitenkin jo matkaansa ja syksyn tuoksua alkoi olla ilmassa. Loryen ainakin väitti tunnistavansa tuoksun - se oli nimittäin omenapiirakan ja raikkaanpunaisten lehtien tuoksu. Pienimmät eläimet valmistautuivat talviunille ja taikaolennot vetäytyivät Cryptin lämpimimpiin osiin. Vaan ei vielä, sillä olihan tässä jonkinverran kesääkin jäljellä!

Nyt oli kuitenkin omenapiirakan aika, sillä Loryen leipoi sellaisen aina joka vuosi, kun aisti syksyn tulevan. Hän ei edes kehdannut ruveta laskemaan montako sataa omenapiirakkaa oli jo leiponut, mutta kerta kerralta niistä tuli vain herkullisempia. Kun piirakkaa alettiin leipomaan, täytyi ensin löytää sopivan mehevä omenapuu jossa oli sopivan meheviä omenia, sopivan mehevän punaisia sellaisia. Loryen ohitti muutaman sitruunapuun ja poimi yhden mukaansa. Jos hän tekisi kalaa ruuaksi huomenna, sitruuna sopisi sen kanssa erinomaisesti. Nainen tähysteli myös muita puita - hedelmiä löytyi eksoottisemmastakin päästä. Aivan pensasaidan viereen oli istutettu ananaspelto, jossa pienet pensaat olivat versomassa ananaksia. Ainakin pellon vieressä oleva, kaunokirjailtu kyltti kertoi niin. Kyltissä pyydettiin myös olemaan koskematta ananaksiin, sillä ne olivat yksityisiä. Tämä selvä.
Loryen jatkoi matkaansa päärynäpuun viereen, ja päärynätkin näyttivät olevan ihan hyvällä kannalla. Voisikohan sitä maistaa yhtä? Loryen nykäisi puusta tiukasti kiinni pitelevän päärynän ja päästi pienen ähkäisyn sen irrotessa. Puu huojui hieman ja toiselta puolelta puuta putosi ilmeisesti päärynä alas, sillä se osui johonkin ja teki maahan osuessaan kopsahtavan äänen. Kummallinen ääni, Loryen ajatteli ja kurkisti hieman säikähtäneesti irvistäen toiselle puolelle huomatessaan, että pudonnut päärynä oli kolahtanut kypärään eikä nurmikkoon.

ViestiLähetetty: 04 Elo 2011, 15:04
Kirjoittaja Lotdow
Varnefindon

Kops. Päärynä kolahti Varnefindonin päähän. Hän nosti päätään.
"Kuka, mitä?" hön kysyi ja suoristi retkeilylakkinsa normaaliin asentoonsa. Hän käänsi päänsä ja huomasi jonkun puun takana. Varnefindon katsoi edessään olevaa päärynää. Hän nousi ylös poimien sen samalla maassa. Hän näytti sitä naiselle.
"Mahtoiko tämä vain pudota päähäni vai heititkö sen?" hän kysyi ja ojensi päärynää tytölle. Mitä ihmettä. Onko tuolla sideharsoa silmillä? Varnen ajatukset menivät sekaisin. Liekö tuo sokea? Noh, ainakaan ei tarvitse muretia sitä että tuo rupeaisi tuijottamaan Varnefindonin kaksipuolista naamataulua. Varnefindon laittoi pärynän tytön käteen olettaen että tuo oli sokea eikä pystynyt sitä itse ottamaan.
"Mitäs sinä täällä tarhassa puuhaat?" Varnefindon kysyi ja veti hanskojaan paremmin käteen. Olikohan tyttö hortoillut tänne. Ja seuraavaksi minun pitää taluttaa sinut takaisin kylälle jottet kuole törmätessäsi puuhun? Varnefindon pohti ja tutki naista. Lyhyempi kuin hän, eikä edes näyttänyt kovinkaan vanhalta.

ViestiLähetetty: 04 Elo 2011, 15:14
Kirjoittaja Agna
Loryen

"Olen pahoillani, se putosi puusta kun kiskaisin tästä päärynän", Loryen sanoi hymyillen maasta nousevalle haltialle. Olipas tämä pitkä! Loryen laittoi ensimmäisen päärynän koriin ja sitten mies jo antoikin seuraavan hänen käteensä. Loryen katsoi hämillään päärynää ja laittoi sen myöskin koriin.
"Kiitos", hän sanoi ja katsoi sitten toista. Haltia kysyi, mitä Loryen oikein teki omenatarhassa. Loryen olisi juuri halunnut kysyä samaa. Hän katsoi miestä hieman ylöspäin.
"Tulin poimimaan omenoita, ajattelin leipoa piirakan", hän sanoi mielissään siitä että joku kyseli tekemisiä.
"Poimin tosin yhden sitruunankin", nainen jatkoi kohauttaen koriaan ja tarkkaili toisen kypärää, joka ei oikeastaan ollutkaan kypärä vaan näytti jonkinlaiselta savannihatulta, joka suojasi helteeltä.
"Entä sinä? Enhän häirinnyt sinua pahasti", Loryen kysyi pahoillaan.

ViestiLähetetty: 04 Elo 2011, 16:03
Kirjoittaja Lotdow
Varnefindon

Omenapiirakkaa?! Varnefindonin silmä suureni lautasen kokoiseksi.
"Eihei, et häirinnyt ollenkaan", Varnefindon sanoi ja hieroi silmäänsä. Tyttö vaikutti kyllä siltä että olisi nähnyt. Ei kompsatellut sinnetänne tai osunut oksiin. Ja miten ihmeessä tuo mitään leipoisi jos hän olisi sokea? Eihei, tähän liittyi nyt jotain muuta.
"Minä nyt tulin tänne lähinnä omenoita zyömään", hän sanoi ja kohautti olkapäitään. Tyttö vaikutti mukavalta Varnefindonista.
"Ah, minä olen Varnefindon, mutta zinä woit kutsua minua Varneksi", Varnefindon esittäytyi ja teki pienen kumarruksenkin. Hän olisi katsonut haltiaa silmiin jos niitä olisi näkynyt. Vilpoinen tuulahdus kävi tarhan ylitse ja sai Varnefindonin ihon nousemaan kananlihalle. Hän suti vähän käsivarsiaan ja totesi:
"Pikkuhiljaa ne viiletäkin ilmat tulevat." Hän katsoi hedelmäpuita ja toivoi löytävänsä vielä muutaman omenan ennenkuin palaisi patikoimaan ympäri maita ja mantereita.
"Tuletko sinä kylältä?" Varnefindon kysyi ja siirsi katseensa takaisin tyttöön.

ViestiLähetetty: 04 Elo 2011, 20:29
Kirjoittaja Agna
Loryen

Nainen tarkkaili miehen kasvoja. Toisen silmän ympäri kulki arpi, se lieni siis sokea. Ehkä mies tiesikin, miltä Loryenista tuntui silloin kun hänellä ei ollut sidettä silmillään! Myös miehen hiukset sekä kasvot olivat kaksiväriset, mikä oli sinänsä aika hauskaa. Loryen piti myös miehen aksentista.
"Hyvä", Loryen totesi huojentuneena, kun ei ollut Varnefindonia häirinnyt. "Ja minä olen Loryen, minulla ei ole oikein lempinimeä", nainen totesi virnistäen ja niiasi, kun haltiamiekkonen kerran kumarsi. Mitähän hänen kasvojensa toiselle puolelle oli käynyt? Raasu.
"Niin tulevat. Jos minulta kysytään, syksy on ihanaa aikaa. Joskin kesä tuntuu aina niin kamalan lyhyeltä... Se voisi kestää pitempäänkin", Loryen puuskahti ilmaisten mielipiteensä ja hänen katseensa siinsi kohti omenapuita. Korissa ei ollut vielä yhtäkään omenaa.
"Tulen, asun aikalailla kylän laitamilla. Lähellä leipomoa, jos tiedät", Loryen totesi toista kättään efektinä käyttäen ja hänen alkoi tehdä mieli vastaleivottua sämpylää. "Entäs itse?" hän jatkoi.
"Aijon poimia muutamia punaisia omenoita tuolta. Haluaisitko auttaa? Olen itse niin lyhyt, etten luultavasti ylety korkeimpiin oksiin", Loryen ehdotti sitten vilpittömästi hymyillen ja lähti jo hitaasti kävelemään täyteläisen näköistä omenapuuta kohti. Hänkin tunsi kylmän tuulenvireen joka liuhutti hänen mekkonsa pussitettuja hihoja.

ViestiLähetetty: 04 Elo 2011, 21:56
Kirjoittaja Lotdow
Varnefindon

Varnefindonin korvat laskivat hitusen alaspäin kun Loryen kysyi hänen kodista.
"Juu. Minäkin asuin ziellä, waan nykyisin pidän patikoinnista ja taivasalla nukkumisesta", Varnefindon seltiti ja pyöräytteli käsiään ilmassa.
"Niin. Zyksy on mukawaa aikaa, warsinkin omenoiden zuhteen", Varnefindon totesi ja lähti Loryenin mukaan kohti omenapuita. Ihmeen hyvin suunnisti.
"Joten, etkö olekkaan sokea?" Varnefindonin oli tarkoitus ajatella mutta sanoikin sen ääneen. Hän tukki nolona suunsa.
"Ups, anteeksi ei ollut tarkoituz rynniä zuoraan asiaan", hän pahoitteli ja heilutteli käsiään nolona ilmassa. Puna nousi poskille. Varnefindon jatkoi kävelyään kovempaa tahtia ja koitti saada punan laskemaan. He olivat piakoin omenapuilla. Ennenkuin kukaan ehti silmiä räpäyttää Varne juoksi puiden luokse ja nappasi omenan käteensä.
"Ha! Olet minun", hän mutisi omenalle ja haukkasi palasen toisensa perään. Ai niin. Nämä piti kai poimia Loryenille. Varnefindon muisti ja otti puusta toisen omenan. Hän ojensi sen Loryenille.
"Montako ziiz tarwitset?" hän kysyi ja katsoi ylhäällä puussa olevia omenoita.

ViestiLähetetty: 05 Elo 2011, 13:33
Kirjoittaja Agna
Loryen

Varnefindon piti mitä ilmeisimmin matkailusta. Taivasalla nukkuminen olisi varmasti kivaa ympäri kesän, mutta talvella se voisi olla hieman kylmää puuhaa. Loryen tyytyi alkuun vain hymähtämään Varnen seuraavalle, hieman äkkipikaiselle kysymykselle.
"En oikestaan. Näen tämän avulla", Loryen sanoi hymyillen ja osoitti sidettä silmillään. Taikuudesta oli niin paljon hyötyä ettei ollut tosikaan.
"Eikä se haittaa, uteliaisuus ei ole pahasta", hän jatkoi ja hätkähti hieman kun Varne singahti hänen ohikseen omenoiden luo. Mies taisi todella pitää omenoista, hah! Nainen otti vastaan toisen omenan jonka Varne ojensi tälle, ja nyökkäsi kiitellen.
"Hmm... Luulen, että seitsemän olisi hyvä. Voisin kutsua sinut omenapiirakalle kotiini, jos sinulla ei ole muuta menoa ja jos sinulle vain kelpaa", Loryen ehdotti sitten ja poimi alhaalta muutamia pienempiä omenoita siltä varalta että Varne haluaisi syödä hänen luonaan omenoita ihan pelkiltäänkin.

ViestiLähetetty: 05 Elo 2011, 13:48
Kirjoittaja Lotdow
Varnefindon

"Ahaa, no ze zelittääkin paljon", Varnefindon nyökkäili ja katsoi sideharsoa. Sopi tytön päähän.
"Kysytkin! Tulen mielelläni!" Varnefindon hihkaisi ja riuhtaisi oksalla olevaa omenaa niin lujaa että lehtiäkin tuli mukana.
"Hupsista keikkaa", Varnefindon sanoi ja poisti lehdet kyydistä. Hän katsoi kirkkaan punaisi omenoita. Kuola melkein siinä rupesi valumaan. Varnefindon poimi omenan toisensa perään laskien ääneen.
"Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi..." Hän antoi niitä Loryenille. Varne otti yhden omenan puusta matka evääksi. Vaikkakin kerkesi puraista siitä palasen toisensa jälkeen kuin pakkomielteenä.
"Omenoissa on ze hauska puoli että kun on zyönyt yhden pitää ottaa toinen heti perään", hän totesi kun omenasta oli enää kanta jäljellä. Hän otti hyppy askeleen ja heitti sen kauas. Varnefindon seurasi kun kanta lensi ilmassa puiden taakse.
Kun ei osuisi kenenkään päähän. Varnefindon mietti ja käänsi katseensa takaisin Loryeniin:
"Joten me matkaamme ziiz kylälle?" hän varmisti vielä, ennenkuin lähtisi astelemaan siihen suuntaan.

ViestiLähetetty: 05 Elo 2011, 15:53
Kirjoittaja Agna
Loryen

Loryen oli tyytyväinen kun Varne suostui kutsuun. Oli aina mukavampi leipoa monelle henkilölle, niin piirakka tuli varmasti syötyä pois eikä viimeisiä paloja tarvinnut ahtaa kitaansa väkisin, kun piirasta tursusi jo korvistakin. Loryen otti omenoita sitämukaa koriin kun pitempi haltia ojenteli niitä. Samalla hän poimi pikkuomenoita alaoksilta.
"Taidat todella pitää omenoista", Loryen naurahti. "Ne ovat kieltämättä hyviä. Ja totta", hän jatkoi Varnefindonin seuraavalle lauseelle. Omenat tosiaan olivat varsin koukuttavia. Sääli niitä, jotka eivät pystyneet syömään.

Varnen heittämä omenankara lensi komeassa kaaressa kauas puiden taakse eikä Loryen ollut ihan varma siitä, minne se laskeutui. Kun ei osuisi kenenkään päähän.
"Näin me varmaan teemme", Loryen totesi mietteliäänä. Hänestä oli mukavaa, kun kaikki haltiat tuntuivat niin tuttavallisilta. Nainen kuitenkin vielä silmäili hedelmäpuita.
"Onkohan täällä mitään muita hyvänmakuisia hedelmiä?"

ViestiLähetetty: 05 Elo 2011, 16:34
Kirjoittaja Lotdow
Varnefindon & Morna

Varne pysähtyi kun huomasi ettei Loryen tullutkaan heti.
"Jaa-a? Miksemme menisi ja ottaisi zelvää?" Varnefindon ehdotti ja kääntyi ympäri. Hän tepasteli Loryenin viereen ja katsoi puita. Niin syötävän suloinen näky.
"Mahtaakohan tuolla olla wihreitä omenapuita?" Varnefindon kysyi Loryenilta.
"Ziiz, tottakai ne ovat wihreitä! Mutta josko omenatkin olisivat wihreitä", hän selvensi vielä ettei puhunut lehdistä. Varne lähti koikelehtimaan kohti puita. Ensin tulivat omenapuut joilta he olivat poistuneet. Ennen pitkään Varnefindon palasi samalle päärynäpuulle jonka alla oli koisinut. Tai ainakin hän oletti että se oli sama. Varnefindon huomasi ettei Loryen ollut hänen perässä. Hän ajatteli mennä katsomaan minne tyttö oli jäänyt kun hänen niskansa alkoi krampata. Se nykí sivulta toiselle muutaman kerran. Samassa kaikki sumeni, kuin Varne olisi pyörtynyt. hän ei tiedostanut enää mitään.


Morna avasi silmänsä ja venytteli käsiään. Hän katsoi omenapuita ja kirkasta taivasta jolla ei pahemmin näkynyt pilviä.
Argh! En kestä enää sekuntiakaan tätä päivää! hän murisi mielessään ja potkaisi nurmikkoa. Siitä lennähti palanen ilmaan ja Mornan hattu meni viinoon asentoon pään heilautuksen myötä. Hän suoristi sen vihaisena. Ainiin se tyttökin meni jossain päin tätä pusikkoa.
Vielä jonain päivänä saan rauhan kaikilta tämän maan turhuuksilta ja-. Omenoita? nyt Mornaakin jo melkein hymyilytti. Hän marssi puun luokse ja kiskaisi sieltä omenan oksineen alas. Hän riuhtaisi oksan irti omenasta. Hän puristi omenaa niin että siihen jäi lommot kylkiin.
"Pahus", Morna nurisi ja haukkasi lommoontuneesta omenasta palasen. Pitäisi kai etsiä se likkakin vielä. Morna vilkaisi taakseen nähdäkseen olisiko siellä ketään.

ViestiLähetetty: 06 Elo 2011, 21:57
Kirjoittaja Agna
Loryen

Loryen teki työtä käskettyä ja käveli edellä kohti omenapuita ja pian Varne koikkelehti tämän ohitseen. Loryen hymyili haltialle leveästi - hupaisa veikko sinänsä. Ja näytti niin kovasti rakastavan omenoita.
Kun Varnefindon jäi tutkimaan päärynäpuuta, Loryen ohitti hänet. Samaan aikaan Varne kääntyi ympäri ja jäi pälyilemään tulosuuntaan. Loryen virnisti huvittuneesti.
"Olen täällä. Vai hukkasitko jotain?" nainen kysyi naurahtaen ja jatkoi sitten matkaansa. Varnefindon tulisi kyllä perässä jos häntä huvittaisi.

Löydettyään persikkapuun, Loryen pysähtyi. Hedelmät olivat kauniinoransseja ihan kuin viimevuonnakin näihin aikoihin. Nämä näyttäisivät kivalta ruokapöydässä... Ja mahassa! Varnefindon näytti jääneen jälkeen. Silloin Loryen muisti, että hänhän oli halunnut etsiä niitä vihreitä omenoita. Ja kas, tuollahan mies jo siinsikin! Loryen tunnisti retkeilypäähineen, poimi muutaman persikan ja talsi toisen haltian luo.
"Mihinkäs sinä jäit?" Loryen kysyi hymyillen. "Ehdin jo mennä tuonne persikoiden luo, mutta sain jo kaiken mitä halusin. Haluatko, että otamme mukaan vihreitä omenoita?"

ViestiLähetetty: 06 Elo 2011, 22:06
Kirjoittaja Lotdow
Morna

Morna kääntyi Loryeniin päin.
"Toivottavasti et jaksa nyt ruveta kirkumaan ja panikoimaan", hän totesi kylmästi ja katsoi tyttöä. Morna käveli Loryenin luokse.
"Varne ei useinkaan kerro olevansa kaksipersoonainen", Morna kertoi ja katsoi tyttöä silmällään. Hän venytti niskaansa sivulta toiselle ja haukotteli vähän. Morna puristi omenaa vähän turhan lujaa kädessään ja sieltä purskahti vähän mehua ulos. Morna pudotti omenan ja ravisti kättään.
"Aargh! En kestä tätä enää!" hän karjaisi ja potkaisi maahan pudonneen oksan ja palan nurmikkoa ilmaan. Hän meni omenapuun luokse ja hakkasi pätään siihen.
"En jaksa, en jaksa!" hän murisi vihaisena. Hän jäi työntämään päällään puuta. Sitten hän huokaisi syvään. Morna käänsi katseensa takaisin Loryeniin päin.
"Aina vaanko jaksat siinä tuijottaa, vaikken pahemmin tiedä mihin suuntaan katsot", hän murisi ja kääntyi kokonaan ympäri. Morna katkaisi puusta ohuen oksan. Hän taittoi sen poikki ja heitti palaset maahan. Hän polki ne murusiksi silkkaa agressiivisuuttaan.
"Vielä jotain kysyttävää?" hän kysyi tuijottaen Loryenia oranssilla silmllään.

ViestiLähetetty: 06 Elo 2011, 23:05
Kirjoittaja Agna
Loryen

Haltianeito katsoi tyrmistyneenä nyt toista silmää joka oli auki, ja toista, joka oli suljettu. Oranssina hohtava silmä oli jokseenkin hämmästyttävä näky ja Loryen ei tiennyt yhtään, mitä siinä tilanteessa olisi pitänyt sanoa.
"Kaksoispersoonastaan? Kuka sinä sitten olet", Loryen kysyi varovaisesti ja oli valmiina syöksymään piiloon mikäli tämä - ilmeisesti toinen persoona - vetäisi pultit. Varnefindonin keho polki maahan oksan ja hakkasi päätään puuhun. Hän vaikutti sekopäiseltä. Sen jälkeen hän teki selvää oksanpalasista. Oksa raukka.
"Ei", Loryen sanoi hiirenhiljaa Varnen kysyttyä kysymyksensä ja seisoi kuin kivi paikallaan, uskaltamatta juuri liikkua.

ViestiLähetetty: 06 Elo 2011, 23:17
Kirjoittaja Lotdow
Morna

Tyttöhän on hiljaa. Luojan kiitos! Morna parahti kiitollisena mielessään. Hän käveli ihan Loryenin eteen.
"Heh, oikeastaan minä olen Varne. Mutta kuitenkin olen Morna", Morna sanoi ja virnsiti hitusen.
"Mehän olemme loppujen lopuksi sama henkilö", hän mutisi ja kääntyi takaisin omenoiden puoleen. Hän otti omenan alas puusta ja heitti sitä ilmassa ja otti taas kiinni. Morna katsoi omenaa kädessään ja heitti sen Loryenille. Ärsyttävän hiljaa, ärsyttävä päivä, ärsyttävä eilinen. Miksi kaiken pitää olla niin ÄRSYTTÄVÄÄ! Morna raivosi mielessään ja palasi takaisin hakkaamaan päätänsä puuhun. Muutama omena varisi alas puusta. Mornaa alkoi itkettämään:
"Minä en vain jaksa!" hän murisi tyytymättömänä. Hän poimi oksan maasta. Kun hän puristi sitä nyrkissään se napsahti poikki. Morna meni Loryenin luokse. Hän näytti nyrkkiään jossa oli oksa.
"Mitä ikinä yritänkin tehdä, se päättyy täystuhoon", Morna valitti ja pudotti oksan palaset maahan.
"Ja jos sinulla on yhtään järkeä, voisit vaikka-", Morna raivosi Loryenille vuorostaan ja oli jo melkein hyökkäämässä tuon kimppuun. Hänen lauseensa jäi kesken kun hänen niskansa nytkähti ankarasti sivulle. Ensin kerran sitten toisen. Morna valahti ensin polvilleen maahan ja sitten makaamaan mahalteen liikkumatta hetkeen.