Osuu, ei osu, osuu...

Haltioilla on erikseen omenatarha, tosin ei täällä pelkkiä omenoita kasvateta, myös sitruunoita, päärynöitä, appelsiineja ja muita puussa kasvavia hedelmiä. suuri alue on aidattu kolme metriä korkealla puska-aidalla joka on siistitty. Ruoho on pitkää ja vihreää, puiden lomitse kulkee pieniä hiekka polkuja ja polun varsilla on penkkejä, joille voit jäädä ihailemaan tarhan kauniita maisemia.

Valvoja: Crimson

Osuu, ei osu, osuu...

ViestiKirjoittaja Kitty » 16 Syys 2011, 14:33

Demi-Lune

Ah mikä ihana aamu, aurinko paistoi lämpimästi, ainakin edellis päiviin verrattuna, mutta talvi oli kieltämättä tulossa jopa haltioiden piilopaikkaan. Omenatarhan omenoista oli jo suurin osa keräilty parempiin suihin, mutta yksi tomera tyllerö jousen kanssa oli vielä haalimassa osuuttaan. Demillä oli mukanaan jousi, muutama nuoli ja kori. Hän napsisi näet ampumalla puiden korkeimmat omenat joihin ei kukaan ylttänyt, oli niitä omenoita maassakin mutta nuorukainen ajatteli jättää ne niille jotka eivät syystä tai toisesta kyenneet enään ylös kurottamaan.
Haltioita ei juurikaan ollut tähän aikaan omenatarhalla, vain Demi-Lune ja pari kolme muuta, eli hyvin rauhallinen aamu.
Demi laski korin maahan ja viritti jousensa, sitten tähtäys ja tadah ! Maahan ropisi omenoita. Neitokainen koitti katsoa mihin nuoli lensi, muttei tuo nähnyt sitä, seuraavaksi olisi kait tähdättävä keskelle omenaa ettei nuolet karkaisi. Sitä ennen Demi kuitenkin siirtyi keräämään juuri maahan pudonneita omenoita koriin. Neito aikoi tehdä omenapiiraan, siinä hommassa neito oli melko haka, harmillista vain ettei tuolla ollut ketään kenen kanssa jakaa se.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Niki » 16 Syys 2011, 14:58

Zen

Zen pyöri omenatarhan laidoilla ja etsi omenoita. Yksi ainoa maahan pudonnut omena löytyi pitkän ruohon keskeltä. Tytön nostaessa omenaa hän kuuli toisen henkilön tekemiä ääniä. Tyttö tunki omenan taskuun ja lähti kohti ääntä. Ruohon seassa oli muutamia pieniä kiviä, myös vähän isompiakin, jotka pistivät ikävästi paljaisiin jalkapohjiin. Hän haukkasi kävellessään omenasta palasen. Mätä... hän myönsi itselleen ja heitti omenan pois.

Zen huomasi kauempana tytön. Zen pysähtyi puun viereen miettimään, kuka tämä tyttö voisi olla. Hän katsoi hetken kohti taivasta ja mietti. Zen kuitenkin lopuksi uskaltautui mennä tytön kanssa juttusille. Täydellinen lamaantuminen; hän ei tiennyt, mitä sanoa. ''Ammuitko nuo omenat puusta itse?'' hän kysyi. Ei, ei ei... Ei nyt näin pitänyt sanoa.., Zen ajatteli ja veti syvään henkeä. Kaksikin sekuntia tuntui minuutilta. Kylmä hiki valui tytön poskea pitkin. Pisara jatkoi matkaa Zenin huulille, josta hän lipaisi sen mahdollisimman salaa suuhunsa. Aika tuntui hyvin pitkältä ja tuskaiselta, vaikka kysymän jälkeen olikin kulunut vasta reilut 10 sekuntia. ''Nimeni on Zen, Zen Mai. Mikä on sinun nimesi?''. Aaargh... hän ajatteli taas..


//Mahtava aloitus! =3. Minulta tuli nyt vähän lyhyttä tekstiä.
Niki
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 16 Syys 2011, 15:16

Demi-Lune

Puuntakaa ilmestyikin toinen haltia, kaunis ja hyvin erikoiset hiukset omaava neitonen joka uteli oli Demi ampunut omenat puusta ihan itse. "Kyllä minä niin tein." Tyttö vastasi hymyillen toiselle, sitten tuo jatkoi omenoiden poimimista maasta. "Haluatko ?" Demi kysäisi nakaten toiselle omenan. Neito esitteli itsensä nimellä Zen Mai, ei kuulostanut lainkaan tutulta tämän haltian korviin, melkoisen erikoinen nimi kaikenlisäksi. "Minä olen Demi, Demi-Lune ja sukunimeä en omista, hauska tutustua." Nainen vastasi suoristautuen nyt ryhtiin ja ojentaen kättänsä toiselle tervehdykseksi.
Sinitukka hymyili aurinkoisesti toiselle auringon tuodessa turkoosia ja vihreää väriä entistä paremmin esille neidon hiuksiin. Vaaleanpunaiset sulatkin saivat auringon kultaa värikseen.
"Oletko ihan yksin liikkeellä ?" Demi kysyi kurkkien toisen seläntaakse jos siellä vaikka piilottelisi joku.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Niki » 16 Syys 2011, 15:24

Zen.

Zenin olo helpottui kummasti, kun sai viimein vastuksen kysymykseensä.
''Hauska tavata. Olinkin hakemassa omenoita, mutta se ainoa omena, jonka löysin oli mätä. Kiitos paljon'', tyttö sanoi ja hymyili. ''Niin, ja olen kyllä yksin liikkeellä'', hän lisäsi ja väistyi hieman sivummaksi. Zenin hiukset lennähtivät hänen kasvoilleen voimmakkaan tuulenvireen ansiosta. Tyttö asetteli ne korvien taakse. Aurinkokin meni pilveen.
Taitava ampuja, tyttö myönsi itselleen ja sanoi tämän myöskin Demi-Lunelle. ''Olet tosi hyvä ampuja. Saanko minäkin kokeilla? Omalla jousella tietysti'', Zen kysyi. Hän otti nuolen ja tähtäsi kohti punaista möllykkää, joka riippui yläoksilla. Nuoli lensi kauniisti kohti omenaa, mutta sen matka loppui kuitenkin runkoon. ''Nooh. Parempi ensi kerralla'', Zen naurahti.
Viimeksi muokannut Niki päivämäärä 16 Syys 2011, 16:54, muokattu yhteensä 1 kerran
Niki
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 16 Syys 2011, 15:54

//Jos nyt minä kuiteski päättäsin mitä Demi tekee ?//

Demi-Lune

Toinen selitti löytäneensä yhden ainoan omenan ja sekin oli ollut mätä, niin jotkut maassa makaavat omenat olivat tosiaan mätiä, mutteivät kaikki, tosin parhaat olivat kuitenkin puissa.
Pian tulikin voimakas tuuli ja aurinko painui pilven taakse piiloon, sää enteili ilmeisesti myrskyä, hienoa.
"Kiitos, ihan vapaasti vain." Demi vastasi toiselle, hieman jopa punastuen kehuista. Sitten tuo astui sivummalle ja viittasi kädellään puussa roikkuvaan tulipunaiseen omenaan. Toinen viritti jousensa ja ampui, mutta nuoli töksähtikin vain puun runkoon. "Saanen näyttää ?" Demi kysyi kohteliaasti ottaen oikeaoppisen asennon niin että toinenkin näkisi selvästi mitä tuo teki.
"Joskus kannattaa tähdätä vähän ylemmäs maalista, muttei kuitenkaan liikaa." Demi sanoi päästäen irti nuolesta jolloin se lennähti korkeuksiin, iskeytyi omenaan johon toinen oli koittanut osua ja sitten se tulikin omenan kera alas. Demi käveli rauhassa puusta pudonneen omenan luokse ja irroitti sen nuolesta asetellen sen koriinsa.
"Olen ampunut jousella koko pienen ikäni, entä sinä ?" Neito uteli toiselta nuolaisten samalla omenasta tullutta nestettä nuolestaan.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Niki » 16 Syys 2011, 17:06

//Sori sori...#_# //

Zen

Zen katsoi Demi-Lunen poimimaa omenaa. Hän katsoi löytyisikö puusta vielä toinen omena, jota voisi yrittää ampua. Tyttö osoitti yhtä mätää omenaa puussa ja sanoi Demi-Lunelle: ''Kokeilen tuota''. Zen otti jälleen yhden nuolen esiin ja 'latasi' sen. Aluksi Zen oli tähtäämässä suoraan omenaan, mutta sitten hän muisti Demi-Lunen opetuksen. Kannattaa tähdätä aina hieman ylemmäs. Tyttö tähtäsi hieman ylemmäs ja päästi hetken kuluttua nuolesta irti. Nuoli lensi kaaressa kohti omenaa, ja jopa osuikin kohteeseen. Omena putosi puun alle, ja Zen lähti hakemaan sitä. Tyttö otti omenan pois nuolesta ja heitti mädän omenan pois. Nuolen hän pyyhkäisi ruohikkoon ja tunki sen sitten nuolikoteloon muiden nuolten joukkoon. Tämän jälkeen hän käveli takaisin Demi-Lunen luokse. Zen katsoi taivaalle ja sanoi: ''Aloitin treenaamisen vasta joskus 14-vuotiaana.'' Sen jälkeen hän katsoi maahan. ''Kuinka vanha muuten olet?. Minä olen 17.''

//Lyhyttä tekstiä.. //
Niki
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 16 Syys 2011, 17:38

Demi-Lune

Tyttö naurahti riemukkaasti kun toinen osui omenaan. "Hienoa !" Neito naurahti toisen onnistuneelle osumalle.
Haltia kertoi aloittaneensa jousella ampumisen neljätoista vuotiaana ja lisäsi vielä olevansa seitsemäntoista vuotias, kysyen samalla Demin ikää. "Kahdeksan toista vuotta." Demi vastasi tomerana.
"Taitaa olla syys myrsky tulossa, vaikka aamu olikin rauhaisan aurinkoinen." Demi ilmoitti toiselle katsoen sitten itsekkin taivaalle joka yskäisi jo ensimmäiset pisarat maahan.
"Tulisitko luokseni pitämään sadetta ?" Neito kysyi lempeästi hymyillen, ei Demiä haitannut jos hän kastuisi, mutteivät kaikki myrskyjä rakastaneet.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Niki » 16 Syys 2011, 17:52

Zen

Zen koitti tähyillä ympärilleen kuin etsien jotain. Tyttöhän nimenomaan etsikin jotakin. Hän vihelsi. Mitään ei kuulunut. Hän vihelsi toisen kerran. Toisen vihellyksen jälkeen tumma, nelijalkainen hahmo juoksi Zenin luo.
''Unohdin kertoa, että minulla on tämmöinen lemmikki, Nikita. Se on susi.'' Nikita kulki Demi-Lunen luokse ja pökkäisi tätä käteen kuonollaan. Sen jälkeen susi käveli takaisin omistajansa luokse. ''Noin se tervehtii'' Zen naurahti. Tyttö katsoi taas taivaalli ja myöntyi Demi-Luneen: ''Syysmyrsky tosiaan tulossa.'' Tyttö hymyili. Demi-Lune oli pyytänyt tyttöä hänen luokseen pitämään sadetta. ''Käyhän se. Mennäänkö?'' Hän kysyi. Nikita nosti kuononsa pystyyn ja nuuhkaisi raikasta ilmaa.
Niki
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 16 Syys 2011, 18:31

Demi-Lune

Nainen yllättyi suden tullessa tuon luokse, toisen lemmikki oli täysi yllätys. Toinen myöntyi ehdotukseen sateen suojaan menemisestä. Demi lähti pitemmittä puheitta johtamaan matkaa kohti metsää, kaksikko ei kerennyt edes kauas kun alkoi sataa, ensin varovasti tihkuttaen ja pian kunnolla, kuin saavista kaataen. Demiä alkoi naurattaa tämä veden määrä, kuin suihkussa olisi. Ei mennyt kauaa kun Demin mekko oli läpiasti märkä, mutta kotiinhan tässä oltiin kuitenkin menossa joten kuivat vaatteet saisi kyllä vaihdettua.
"Missä sinä asut.? " Demi uteli pyyhkäisten märät hiuksensa pois silmien edestä.
"Talolleni ei ole enään kovinkaan pitkä matka." Demi lisäsi toiselle lohdutukseksi.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Niki » 16 Syys 2011, 20:22

Zen

Zen viittoi suden seuraamaan, ja lähti Demi-Lunen perään. Sade alkoi, mutta onneksi se nyt ei ollut niin vakavaa. Kuuroltahan tuo vaikutti, vaikka hyvin se saattoi olla myös syysmyrsky. Ei ainakaan tarvitsisi peseytyä illalla. Zenin vaatteet kastuivat nopeasti, ja myös Nikitan turkki valui vettä oikein urakalla. Tytöllä tietenkään ei ollut mukana vaihtovaatteita. Ei se mitään, ei pieni sade pah--, Zen ei edes ehtinyt ajatella loppuun, kun Demi-Lune jo kysyi hänen asuinpaikkaansa.
Zen vastasi nopeasti: ''Asun toisella puolella kylää''. Tuuli yltyi. Märät hiukset piiskautuivat kasvoja vasten ikävästi. Tyttöä kuitenkin lohdutti ajatus, että Demi-Lunen talolle ei olisi enää pitkä matka. Pian saavuttiinkin jo talolle.
Niki
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 16 Syys 2011, 22:29

Demi-Lune

Toinen kertoi asuvansa kylän toisella laidalla, jaahas. Reippaat askeleet kulkivat tyhjiä aamuisen sateen kastelemia käytäviä pitkin, pian käytävät vaihtuivat kuitenkin poluiksi ja kaksikko poistui haltioiden kylästä.

Demin talo oli tytön ylpeyden aihe, komeasti puuhun koverrettu eteinen ja puun takana oikein kodikas pyöreähkö talo. Neito raotti ovea päästäen toisen sisälle ensin. "Älä päästä sutta tupaan asti." Demi sanoi, hän hakisi jonkin rätin millä kuivaisi suden tassut ettei koko talo sotkeutuisi. Talo oli rakenteeltaan yksinkertainen, puunsisällä oleva eteinen, sitten oli olohuone/keittiö ja väliseinän takana makuuhuone. Keittiön puolella oli uuni joka lämmitti koko taloa, siinä pystyi myös kokkaamaan.
Demi veti oven kiinni ja harppoi sisälle jätettyään kengät eteiseen. Haltia nosti omenakorin pöydälle laskien jousensa ja viininsä lattialle. Siitä nuorukainen suunnisti makuuhuoneeseen hakemaan pyyhettä.
"Kuivaisitko lemmikkisi tassut tuolla ? Saat tämän pyyhkeen itsellesi, tarvitsetko vaihtovaatteita ?" Demi luetteli lykäten toiselle pyyhkeitä käteen. Sitten tuo alkoi kuivata omia hiuksiaan.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Niki » 16 Syys 2011, 23:09

Zen

Talo tosiaan oli nätti ja hyvin kodikkaan näköinen jo ulkoapäin. Zen katseli innoissaan ympäristöä ja puristeli vaatteistaan vettä. Hiuksista hän otti lehtiä irti. ''Voin jättää Nikitan uloskin.'' Tyttö hymyili ja kumartui suden eteen. ''Pysythän tässä, Nikita? Eiks jeh?'' Tyttö sanoi ja nousi taas seisomaan. Nikitankin turkki oli täynnä irronneita lehtiä ja puunsiemeniä sitäkin enemmän. Tyttö otti suurimman osan lehdistä pois. Tuuli yltyi hieman, mutta sade vähän hellitti. Demi-Lune oli kysynyt Zeniltä vaihtovaatteita, mutta tyttö oli tarvinnut vain housut, jotta ei kastelisi ihan koko paikkaa. Zen hämmästeli vielä hetken upeaa taloa.

''Oletko tehnyt talon itse?'' Tyttö kysyi hymyillen ja kuivasi samalla hiuksiaan ja vaatteitaan. Zen kumartui ja otti kohteliaisuuden nimissä vihreät narut pois jaloistaan. Paidasta veden tulo ei tahtonut loppua. Kyllä se vettä imi, paljonkin vielä.
Niki
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 17 Syys 2011, 12:00

Demi-Lune

"En minä tätä aivan yksin rakentanut." Demi vastasi toiselle lähtien samalla hakemaan tuolle housuja. Hmmm, onkohan minulla edes housuja ? Demi mietti tonkiessaan vaatekaappiaan. "Löysinpäs !" Tyttö huudahti napaten housut vaatekaapin pohjalta. "Tässä" Demi huikkasi vielä nakaten toiselle housut. Samalla neito itse riisui mekkonsa makuuhuoneen puolella ja kietoi pyyhkeen ympärilleen.
"Jos tahdot niin voit kyllä päästää sutesi sisällekkin, ulkona näyttäisi alkavan melkoinen viima ja kun sataakin, ettei Nikitalle tulisi kylmä ?" Demi selosti kuivaen samalla hiuksiaan, sitten tuo kumartui jälleen vaatekaapilleen etsimään nyt itselleen jotain mitä pukea päälle.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Niki » 17 Syys 2011, 15:26

Zen

''Tosi hieno talo kuitenkin!'' Zen mainitsi vielä kerran. Demi toi tälle housut. ''Kiitos.'' Zen sanoi ja vaihtoi märät vaatteet sillä aikaa kuin Demi vaihtoi omansa. Housut olivat ehkä hieman liian suuret, mutta eivät ne nyt niin paljoa haitanneet. Zen otti vielä pyyhkeen ja kuivasi Nikitan tassut siihen. Tassuista lähti kyllä tosi paljon likaa, eikä niillä tassuilla nyt tupaan voinut mennä. ''Jätän Nikitan eteiseen odottamaan.'' Tyttö sanoi ja kumartui sutensa eteen. ''Odota tässä.'' Hän sanoi sudelle ja paijasi tätä hieman. Sää tosiaan oli myrskyisä. Välillä ohi saattoi lentää puista irronneita risuja ja muuta vastaavaa. Ukkonen hiipui myös paikalle. Zen jatkoi hiusten ja paitansa kuivaamista. Kaikki olivat läpensä märät, paitsi vaihtohousut, jotka olivat oikein lämpimän tuntuiset.
Niki
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 17 Syys 2011, 15:36

Demi-Lune

Neito nykäisi uuden mekon päällensä ja laittoi vielä suuren huivin harteilleen, sitten tuo nykäisi villasukat jalkaan. Tullessaan pois makuuhuoneesta avasi tyttö ponihännällä olleet hiuksensa ja laski sulat pöydälle omenakorin viereen. "Tuossa sinullekkin villasukat, nyt ei kannata palelluttaa jalkojaan." Tyttö sanoi näyttäen toiselle sohvalle heitettyjä puhtaita villasukkia. Sitten Demi jo menikin keittiöön laittamaan uuniin tulia, kun uuni ja hella olisivat lämmenneet kunnolla voisi ajankuluksi vaikka leipoa, ja muutenkin se lämmitti koko taloa kun oli pesässä kunnon tulet.

Tulet sytytettyään Demi siirtyi keittiön pöydän ääreen istumaan ja haukkasi omenan. "Ota sinäkin jos tahdot." Neito huomautti toiselle kutsuen tuon samalla peremmälle taloon.
Kitty
 

Seuraava

Paluu Omenatarha

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron