Sivu 1/1

Ullakolle

ViestiLähetetty: 10 Maalis 2010, 17:23
Kirjoittaja Aksutar
Lily

Jälleen yksi aurinkoinen päivä oli alkamassa Cryptissä. Kevään aurinko oli jo kavunnut taivaalle ja lämmitti nyt mukavasti, sulattaen hitaasti mutta varmasti talven lumia.
Lily oli tänään herännyt aikaisin ja laittanut itsensä valmiiksi. Tänään hän ei aikonut viettää koko päivää yksin tai mennä seurustelemaan aatelisten kanssa. Ei, Tänään hän aikoi mennä Linnan valtaville ullakoille. Joten prinsessa oli laittanut ylleen jotain vähän arkisempaa ja letittänyt hiuksensa kahdelle löysälle letille.
Miksi hän ullakoille oli menossa? Äitinsä päiväkirjan takia. Lily oli jo pitkään epäillyt, että hänen äidillään oli useampikin päiväkirja. Niin ahkeran kirjoittajan elämä ei olisi voinut mahtua yksien kansien sisään ja vihdoin Lily oli saanut varmuuden siitä, että kuningatar omisti enemmänkin päiväkirjoja.

Yksin Lily ei ullakolle uskaltanut, eikä oikeastaan osannut. Hän ei ollut koskaan eläessään käynyt ullakoilla, koska se ei ollut kuulemma sopiva paikka prinsessalle. Mutta tästä reissusta ei tulisi tietämään muutakuin hän ja hänen kamarineitonsa, Rebecan kanssa.
Lily oli eilen lähettänyt juoksupojan viemään viestin Rebecalle, jossa prinsessa pyysi tuota tulemaan aamusta hänen luokseen. Joten nyt Lily odotteli huoneessaank, että Rebecca saapuisi.

ViestiLähetetty: 16 Maalis 2010, 20:04
Kirjoittaja Anyki
Illallisen jälkeen Rebecca oli saanut tiedon, että prinsessa odottelisi häntä heti aamun tullen huoneessaan. Nainen yritti kaivella muistiaan, muttei ennen nukkumaanmenoa muistanut mitään erikoista tapahtumaa huomiseksi. Iltatoimet suoritettuaan Rebecca nukahti nopeasti ja nukkui auringonnousuun asti. Hän oli aina ollut aamuvirkku ja piti aikaisen aamun puhtaudesta. Päivä pystyi silloin kulkemaan hyvään tai pahaan suuntaan. Tosin myös hiljaisuus, rauha ja aamuilman kirpeys kiehtoivat häntä. Siksikin Rebecca oli tänä aamuna luottavainen päivän suhteen, kovin huonoja päiviä hänellä ei ollut ollut pitkiin aikoihin. Elämä linnassa oli auvoista, mutta vaati kuitenkin veronsa. Päivät olivat usein pitkiä ja hoidettavia asioita paljon. Ja pitihän se nyt uusimmat juorutkin kuulla.

Päälleen Rebecca valitsi yksinkertaisen hennon sinisen edestä napitettavan mekon ja laittoi hiuksensa nutturalle. Olemattomat pölyt mekosta karistettuaan ja huoneensa silmäyksellä tarkistettuaan Rebecca askelsi pitkiä, lähestyvän kesän ansiosta lämpeneviä, käytäviä pitkin kohti prinsessan huonetta. Huoneelle tultuaan Rebecca oikaisi mekkonsa helman ja koputti oveen. Aamuvalmistelujensa aikana Rebeccan mielessä oli käynyt kysymys tämän päivän tapahtumista, mutta olkapäitään kohauttaen hän totesi sen todennäköisesti selviävän aika pian.

ViestiLähetetty: 26 Maalis 2010, 13:35
Kirjoittaja Aksutar
Lily

Prinsessa ei kauaa ehtinyt odotella, kun oveen jo koputettiin. Lily käveli reippain askelin ovelle ja avasi sen, nähden ilokseen Rebecan joka oli aivan ajallaan.
"huomenta" Lily totesi hymyillen ja astui ulos huoneestaan, sulkien oven perässään.
Tällä kertaa he eivät aikoneet pysyä prinsessan huoneessa.
"Toivottavasti et ole kovin väsynyt" Prinsessa aloitti lähtiessään kävelemään käytävää pitkin, viittoen Rebeccaa mukaansa "Tarvitsen nimittäin apuasi".
Lily itse ei ollut väsynyt. Vaikkei hän yöllä pahemmin ollut unta saanut, hän oli silti virkeä kuin peipponen aamulla. Se johtui siitä, että tyttö oli odottanut tätä päivää niin innolla. Mikään ei olisi voinut latistaa prinsessan mielialaa nyt.
"Haluan että viet minut ullakolle, missä säilytetään äitini vanhoja tavaroita. Saat auttaa minua etsimään äitini vanhat päiväkirjat niiden seasta" Lily kertoi viimein mikä oli homman nimi.
Niin, Lily sinutteli Rebeccaa tottumuksesta. Olivathan he jo tunteneet aikansa, eikä Lily nähnyt mitään syytä alkaa viilaamaan etikettiä teitittelyn takia, varsinkin kun he olivat kahden kesken. Lily odotti samaa myös Rebecalta, ei häntä tarvinnut teititellä tällaisissa tilanteissa. Eihän Opheliakaan lähes koskaan teititellyt prinsessaa.

ViestiLähetetty: 28 Maalis 2010, 17:22
Kirjoittaja Anyki
Rebecca huomasi heti prinsessan olemuksesta, että tämä päivä tulisi poikkeamaan rutiinista. Lily vaikutti vilpittömän innostuneelta ja se kohotti Rebeccankin mielialaa. Hymyillen hän toivotti hyvät huomenet prinsessalle. Lily kuitenkin astui ulos huoneesta ja laittoi oven kiinni perässään.
"En ole väsynyt, nukuin oikeastaan yllättävän hyvin viime yönä. Toivottavasti nukuit itsekin hyvin", Rebecca sanoi ja lisäsi: "sitähän varten minä täällä olen." Linnaan muuttaminen ja siellä kamarineitona prinsessalle toimiminen oli joskus pelottanut Rebeccaa, mutta prinsessaan tutustuttuaan ja huomattuaan, että muutkin linnan väestä olivat ystävällisiä, oli elämä linnassa loppujen lopuksi parempaa kuin kotona kartanossa. Ja täällä hän saisi ainakin muutaman lisävuoden vanhempiensa avioliittoaikeilta.
Lilyn paljastettua mitä tänään tapahtuisi, Rebecca yllättyi ja hengitti terävästi sisään, sillä olivathan päiväkirjat usein toisen henkilökohtaista omaisuutta. Rebeccalle oli aina iskostettu sitä kasvatuksellista tosiasiaa, että mikä hänelle ei kuulunut ei todellakaan kuulunut hänelle. Tosin kasvatuksesta vastaavista erossa oleminen ja kuninkaallisten juorujen keskipisteessä nyt jonkin aikaa eläneenä oli nuori kamarineito tarkoituksellisesti unohtanut asian.
Rebecca muisteli käyneensä useita kertoja ullakon sisäänkäynnillä, mutta vain kerran kurkattuaan sisään.
"No, mitäpä tässä aikaa tuhlaamaan", hän sanoi ja lähti joustavin askelin kävelemään käytäviä pitkin kohti ullakolle johtavia portaita. Sinne ei ollut kovin pitkä matka linnamittakaavassa, mutta kävelyyn menisi silti useampikin minuutti.
"Olisiko liian röyhkeää tiedustella, mitä tekisit päiväkirjoilla?" Huultaan purren kysymyksestäämn epävarmana Rebecca käänsi kalpeat kasvonsa vihertävänsinisine silmineen prinsessaan päin.

ViestiLähetetty: 13 Huhti 2010, 10:28
Kirjoittaja Aksutar
Lily

"Yöt käyvät levottomiksi näin kesän lähestyä, mutta kyllä, nukuin minäkin hyvin" Prinsessa vastasi Rebecalle, vaikka tuo ei varsinaisesti kysymystä ollut esittänyt.
Olihan päiväkirjat yksityisiä, eikä ollut kohteliasta lukea niitä, mutta äitinsä ensimäisen päiväkirjan perusteella Lily oli päätellyt, että tuo halusi että joku lukisi ne. Että joku tietäisi millainen kuningatar oli ollut sisimmässään. Teksti, jota kirjan sivuilta löytyi, oli liian kuvailevaa ja selittelevään omaksi huviksi kirjotettavaksi. Päiväkirjat olivat prinsessalle ainoa tie tutustua edesmenneeseen äitiinsä. Oli hän kuullut paljonkin tarinoita äidistään isältään ja muilta, mutta päiväkirja oli tuonut täysin uutta näkökulmaa asioihin. Päiväkirja avasi Lilylle näkökulman, jota kukaan ei osannut kuvaillakkaan.

Lily oli täysin uppoutunut omiin ajatuksiinsa heidän kävellessään, kunnes Rebecca kysyi mitä Lily aikoisi päiväkirjoilla tehdä.
"Lukea ne" Prinsessa vastasi suoraan "kuningatar selvästi on halunnut, että joku lukisi ne. Kirjoituksissaan hän selittää kaiken lukijalle, joten tuskin hän omaksi huvikseen moisia tarinoita olisi kirjoittanut. Lisäksi löytämässäni päiväkirjassa neuvottiin, missä seuraavat päiväkirjat tulisivat olemaan, tosin, nyt ne varmasti ovat ullakolla muun tavaran seassa".
"Tosin voi olla että joku on jo löytänyt ne.. isäni, veljeni, kenties vain utelias palvelija. Olisi sääli jos niitä ei löytyisi enää mistään" Prinsessa lisäsi, heidän saapuessa rappusille, jotka johtivat ylimpään kerrokseen.

ViestiLähetetty: 21 Huhti 2010, 14:19
Kirjoittaja Aksutar
// Keskeytetty pelaajien yhteisestä päätöksestä //