Sivu 3/3

Re: Parannus || Suskari

ViestiLähetetty: 11 Loka 2018, 22:47
Kirjoittaja suskari
Papitar kieltäytyi demonin tarjouksesta täysin suoralta kädeltä, eikä aikonut tarjota demonille ketään tässä tilassa. Se oli viisasta tai vain hyvin typerää. Papitar käski demoni palaamaan sieltä mistä olikaan tullut, sillä tämä ei koskenut demonia millään tavalla ja nosti ristin kohden sekasikiötä. Demoni ei liikahtanut vaan katsoi haastavasti, ei pettyneesti papitarta, eikä välittänyt vaikka suurempi hoitaja yritti tyhjin tuloksin huitoa demonia pois nuoremman hoitajattaren päältä.
"Pilaat leikkini pappi." Äänensävy oli loukkaantunut ja ennenkuin tilanne ehti kehittyä yhtään pahemmaksi, kuin se jo oli, niin kaiken keskeytti matala taputus ja naurahdus jostakin läheltä. Demoni nosti päätään ja käänsi katseensa paikalle ilmestyneeseen velhoon, jonka valkoiset hiukset peittivät yleensä kaljua päätä. Hyvin rahvaanomaisesti pukeutunut velho kera teekuppinsa ei vaikuttanut äkkiseltään uhkaavalta ilmestykseltä, mutta Kalman mukana kuljettuaan ja seurattua tuon elämää demoni tiesi hyvin kuka ja mikä oli vastassa. Hovin oma velho.. pitikin sattua.

Kalma makasi yhä sidottuna paikoillaan ja oli joutunut seuraamaan epätoivoisen näköistä tilannetta toimeettomana, kun tilan täytti tuttu nauru kera oudomman kuuloisen taputuksen, jota seurasi tuttu ilmestys ja sitä kautta huolestuttava puhetyyli. Se oli Black, mutta kontrollissa oli tällä kertaa Seth, joka teki tilanteesta harvinaisen huolestuttavan. Seth oli arvaamaton ja kuka tiesi mitä tuon mielipuolisen mielessä tällä kertaa liikkui! Kalma ei olisi yllättynyt, vaikka Seth olisi yllättäen demonin kanssa halunnut kaveerata ja tappanut kaikki huoneesta! Onneksi näin ei ollut, vaan Seth alkoi julistamaan mitä tapahtuisi jos prinsessa tai jopa kuningas tulisivat kuulemaan tästä. Kalma tiesi ja saattoi arvata ettei siitä tietenkään mitään hyvää seuraisi jos asia leviäisi vahingossakaan prinsessan tai nuoren kuninkaan korviin. Ophelia saattaisi selvitä vähemmällä suhteella prinsessaan, mutta hän olisi se joka saisi kaiken niskaansa.. ja noh mahdollisesti teloituksen tai kovemmanluokan rangaistuksen. Asiaa ei ehditty kuitenkaan miettimään pidemmälle kenenkään toimesta kun huone, jossa he kaikki olivat olleet katosi ja paikalle oli ilmestynyt tumma synkkä tyhjyys.
Kalma sai tuntea tilan vaihdoksen nahoissaan kun pöytään sidottu mies yllättäen putosi "lattialle" pöydän tasolta pelästyneen rääkäisyn kanssa. Kalma irvisti ja käänsi itseään hieman kyljelleen nähdäkseen tumman tyhjyyden ja hieman kauempana seisovan Blackin, että Ophelian ja demonin. Hoitajat olivat kadonneet. Mitä jos nuo lähtisivät juoksu jalkaa tällä hetkellä kertomaan näkemästään!? Vaikka se tunti ehkä olevan ongelmista vähäisin. Demonista olisi päästävä ensin eroon ennenkuin se aiheuttaisi enempää ongelmia.

Kalma yritti ylös vahingoittuneella palanneella kehollaan, mutta ehti korkeintaan nousta käsiensä varaan kun Ophelia tuli hänen vierelleen ja loi heidän ylleen maagisen kuplan, jonka mahdollisesti tulisi suojelemaan heitä. Kalma tunsi välittömästi kuinka se pisteli ihoa, mutta kipu ei ollut vakava. Hän kestäisi sen. Kalma nousi käsiensä varassa irvistäen istumaan ja katsoi nyt Sethiä, joka valmistautui haastamaan demonin.
"Älä tapa sitä." Kalma huomautti Sethille tietämättä välittikö tuo sen enempää tai oliko tuo tietoinen tästä pikku seikasta, mutta toisaalta miksi velho olisi asettanut heitä suojaan jos ei olisi välittänyt. Tämän enempää aavekoira ei lähtenyt osallistumaan tulevaan taisteluun. Ei hän pysyisi edes pystyssä kunnolla.

Demoni laskeutui pehmeästi maahan, jos sitä sellaiseksi pystyi kutsumaan, hoitajien kadottua ja katsoi sitten silmäillen tummaa tyhjää tilaa jonka velho oli luonnut taikuudellaan. Tyhjät silmäkuopat siirtyivät sittemmin velhoon ja sitä kautta papitattareen, sekä aavekoiraan, jotka selvästi asettuivat suojaan tulevan taistelun tieltä.
"Ei valitettavasti minulle." Demoni vastasi tympääntyneen kuuloisesti valkohiuksisen velhon esittelyyn luomasta tilastaan, jossa ei tosiaankaan esittelyn arvoista ollut mustan tyhjyytensä kanssa. Demoni kallisti luonnottomasti päätään sivulle kun velho ihmetteli ääneen, ettei ollut aikaisemmin demonin olemassa oloa aistunut. Heillä olisi ollut hauskaa yhdessä.
"Innokas poika." Demoni hymisi lähinnä itsekseen samalla kun pää kääntyi takaisin normaaliin asentoon ja demoni avasi suunsa luonnottoman suureksi, kehossa olevat silmät alkoivat hohtamaan ja suusta kuului aluksi yhden henkilön huuto. Se ei kuulunut kuitenkaan demonille. Pian siihen liittyi useampi huuto, tuskan huuto, joka kuului naiselle, lapselle ja vanhuksille jolloin ääni nousi korvia vihlovaksi kirkunaksi josta ei enään erottanut yhtä henkilöä. Tuhannet olisivat huutaneet yhtä aikaa tuskasta. Kalma, jolla oli muita herkempi kuulo painoi, kätensä korville purren hammasta yhteen. Tätä kesti vain hetken kun demoni sulki suunsa ja ääni lakkasi, mutta demonin taakse oli ilmestynyt valkoinen alue, joka peitti nyt demonin takana seisovan velhon mustan alueen kuin se olisi taistellut tilastaan velhon oman luoman kanssa. Tämän valkoisen alueen sisällä sielut lensivät ympäriinsä, yrittivät ulos, mutta törmäsivät kuin linnut ikkunaan pääsemättä ulos.
Kalma nosti kätensä korviltaan ja katsoi sen mitä demoni oli juuri avannut heidän kaikkien nähtäväksi. Sitä alkoi kummasti tuntemaan itsensä hyvin pieneksi tässä istuessaan. Sitäkin enemmän Kalma alkoi miettimään mistä tuo demoni oli kerännyt nuo kaikki sielu parat.

"Et ole ainoa, jolla leikkihuoneensa... en kulje teidän kuolevaisten tasolla." Demoni sanoi viitaten takanaan olevaan tilaan ja sulki sen samalla. Hän oli näyttänyt jo nyt liikaa, mutta se oli voiman näyte myös velholle. Varoitus lähteä leikkimään.
"Tule poika, näytä minulle onko sinusta mihinkään.. paitsi jatkoksi kokoelmaani!" Demoni nauroi, jolloin sekasikiön viereen ilmestyi näitä sielu parkoja, jotka syöksyivät kohden velhoa huutaen. Ne eivät tekisi fyysistä vahinkoa, mutta velhon sielua ne pystyisivät repimään kappaleiksi. Demoni itse ei lähtenyt lähestymään velhoa. Pelkkä demonin ulkonäkö kertoi ettei tämä ollut fyysisesti taistelevaa tyyppiä. Sielut saisivat hoitaa velhoa hänen puolestaan ja väsyttää tuon, jolloin hän voisi iskeä. Demoni itse katosi kuin verhon taakse yhdeksi Blackin luoman alueen kanssa. Tietenkään pääsemättä pois.

Kalma seurasi tilannetta ja niin paljon Kalman olisi tehnyt mieli osallistua taisteluun, auttaa Sethiä, että mies yritti tärisevien jalkojen kanssa nousta ylös, mutta ei päässyt rojahtaen vain siihen maahan takaisin istumaan.
"Jos Black ei selviä tuosta.. pystytkö tappamaan demonin?" Kalma kysyi katsoen papitarta, vaikka se tarkottaisi hänen kuolemaansa, niin ei tuota sekasikiötä voinut vapaaksi jättää. Tiedä mitä se tekisi jos pääsisi linnan käytäville riehumaan.

Re: Parannus || Suskari

ViestiLähetetty: 30 Loka 2018, 17:44
Kirjoittaja Ivy
Papitar ei demonin tulon myötä enää tiennyt mikänlaista myrskyä odottaa, mutta sitä neljättä, vierailevaa ääntä taputuksien kera hän ei ollut odottanut lainkaan. Ophelia hätkähti, ristiä pitelevän käsivarren laskeutuen vain aavistuksen, kun yönsininen katse kävi nykien silmäkulmasta etsimään tätä tuttua ääntä, olkien laskeutuessa ja pään kääntyessä kohti paremmin kun henkilön tunnisti... Sydämen samassa seestyen. Se oli Black... Tai ei aivan... Se epämiellyttävämpi osapuoli tuosta. Ovi ei ollut käynyt, mutta velho nyt kykenikin siirtymään ilman ovia, hiljalti ja jokin kertoi hänelle, että Seth oli ollut paikanpäällä teekuppinsa kanssa jo hyvän tovinkin.
Samassa hieman erilainen paniikki vallitsi tytön, lisäten korren jo valmiiksi korkeaan kekoon joka uhkasi kaatua ja haudata hänet. Seth, ihanassa persoonassaan kävikin ensitöikseen kommentoimaan tilannetta... Eikä Papitar kyennyt vastaamaan mitä tuli itsensä uhraamiseen tai hänen typeryyteensä, sanojen takertuessa kurkkuun kun luiseva mies heitä lähestyi. Eihän Seth häneltä varmasti mitään halunnut kuullakaan, mutta Ophelia tunsi pakonomaista tarvetta edes yrittää sanoa jotakin ja puolustautua juuri nyt heti kantaansa selitellen kun kuningas ja Lily mainittiin. Sanoja ei kumminkaan tullut, ei hän siinä lyhyessä ajassa edes kerennyt muodostamaan kokonaista, yhtenäistä aatetta ja sulkikin suunsa tiukasti kiinni ja seurasi varoen Sethin liikkeitä, tuon kutsuessa manausta jopa hauskan pidoksi.

Se oli kaukana siitä, jokaiselle paitsi ehkä sitten Sethille itselle, joka kävi katseellaan demonia arvioimaan, siihen hänen vierelleen pysähtyen, mutta kumminkin kovin vaarattoman oloisesti, varsin uhottomana. Ophelian samassa päätti vetää pitelemänsä ristin nyt ainakin kämmeniensä sisään piiloon, haluamatta tuottaa kärsimystä keholle jossa myös Black asusti. Mikäli Seth olisi lähestynyt häntä mitenkään toisin kuin rauhallisesti, olisi hän ehkä tehnyt toisin, mutta tuo pelottavan rento velho tuntui olevan juuri nyt eniten kiinnostunut demonista, vaikka hänen ja Kalman tekemisiä oli ensitöikseen kommentoinutkin.

Sitten. Tapahtui jotain, mitä papitar ei osannut kuvailla tai ollut ennen todistanut. Varoittamatta, hän ei enää nähnyt salin valkeita seiniä, tuntenut sen kasvanutta tungosta tai haistanut polttamiensa suitsukkeiden tuoksua. Sen sijaan, hänen korvissaan humisi hetkellinen kuurouttava hiljaisuus ja silmissä hämäryys, joka ei kumminkaan tehnyt uudesta, pelottavasta tilasta pimeää. Hänen oli tosin vaikeampi ehkä hengittää, mutta se johtuni ennemmin tilanteen tuottamasta luonnollisesta reaktiosta kuin itse paikasta, joka näytti ja tuntui kuin luonnottomalta tyhjiöltä. Limbolta. Välimaastolta elämän ja kuoleman väliltä. Se ainakin oli nuorennaisen ensimmäinen aate ulottuvuudesta, johon he olivat päätyneet. Sitä hiljaiseksi kurkun katkeroittama nuori papitar ei tietenkään varmaksi tiennyt, mutta siirtyminen tähän paikkaan oli mitä ilmeisemmin Sethin aikaan saannosta, tuon sysäistessä nyt teekuppinsa hänen käsiin.

Ophelia ymmärsi tarttua astiaan juuri ja juuri ja toljotti siihen typeränä, hänen näkönsä väristen jäljelle jääneen teepinnan tavoin, ennen kuin rohkeni repäistä itsensä pois kankeutuneesta tilastaan ja katsahtaa remmeistä vapautuneeseen potilaaseen, tuon luokse juoksahtaen. Papitar kyykistyi asettamaan teekupin alas ja vilkaisi nopeasti Kalmaan, tuon hengissä olon varmistaen kunnes suoristautui ja teki käden taputuksen myötä työtä käskettyä, luoden kaksikon -että teekupin- ylle sen tutun, valkean, helmiäshohtoisen suojakuplan suojelemaan itsekutakin.
Hänen roolinsa oli hetkessä sivuutettu ongelmien mitä epäilemättä paisuttua pois hänen kontrollistaan, eikä Ophelia voinut varsinaisesti valittaakaan. Mutta oliko Sethin paikalle tulo loppujenlopuksi hyvä vai huono asia? Ainakin tuo oli tullut väliin, selvästi aikoi auttaa tilanteessa...! Ainakin yrittäisi, omalla tavallaan ja varmastikin myös omin syin. Sethistä ei tiennyt, eikä sillä ollut ollut heille väliä, demoniahan vastassa tuo oli!
"En tiedä..." Ophelia sai viimein nielaistuaan sanotuksi, tilan muuttuessa ulvovien sielujen myötä, herättäen hurskaalle papittarelle huolen aiheen jos toisen itsessään, demonin esitellessään Sethille mahtiaan samalla kun katosi itse jonnekkin.
"En... En usko! En ole ikinä kohdannut mitään tällaista." Nuorinainen vastasi rehellisesti, keskittyen suojakuplan ylläpitämiseen, vaikka katse vierailikin nopeahkosti myös hetki sitten ylös pyrkivässä Kalmassa, vaikka tuon olikin parempi vain istua!

//HERE YOU GO GENTS! It took forver and basically did nothing ! *katoaa yöhön kui batman* "my work is done"//

Re: Parannus || Suskari

ViestiLähetetty: 22 Joulu 2018, 07:34
Kirjoittaja Aksutar
Kalman huomautukset menivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Seth ei kuunnellut ja oli valmis tappamaan demonin, jos tilanne siihen asti äityisi. Mutta, se ei ollut velhon tavoitteena, hänellä oli muut mielessä. Sen sijaan, että olisi Kalman tai Papittaren puheita kuunnellut, keskittyi mielipuolinen velho demoniin, joka häntä puhutteli. Kaksitahoisella äänellä velho naurahteli mokomalle, joka kutsui häntä innokkaaksi pojaksi, velhon sen enempää ottamatta ääneen kantaa asiaan. Luiseva velho näytti turhankin innostuneelta tilanteen suhteen. Ehkä syynä oli se, ettei hän ollut aikoihin saanut vertaistaan vastusta. Tai ehkä kaksimielinen oli vain yksinkertaisesti niin hullu, ettei tajunnut vakavoitua, kun vaara oli lähellä?

"Nnnooooh", Seth pärskähti, kun demoni oli nauranut uhkauksensa, samalla turhankin sulavanoloisesti vältellen tuon hyökkäävät sieluparat, "Tämä poika ei tehnyt elettäkään hyökätäkseen, miksi olet tuollainen? Etkö mieluummin juttelisi?", sieluja välttelevä velho jatkoi.
"Vai onko tämä sinullekin leikkiä? Mahdollisuus koetella voimia? Voiiii kuinka olenkaan kaivannut samaa! Vastusta, joka koettelisi voimia! Jotakuta, joka olisi edes yrittämisen arvoinen!", Velho jatkoi naurahdellen, yllyttäen, suorastaan iloiten, "Näytä minulle, mihin pystyt! Ole minulle se vastus, jota olen odottanut!".



// YOU DID ALOT. sori en vielä boostannu siihen kliimaksiin mut, anyway, Ophelia & Kalma bond //

Re: Parannus || Suskari

ViestiLähetetty: 01 Tammi 2019, 18:15
Kirjoittaja suskari
Kalma katsoi Opheliaan, joka hetken pohdinnan jälkeen vastasi kieltävästi ettei välttämättä pystyisi pysäyttämään tästä demonia. Demonin hoitaminen tulisi olemaan täysin velhon omilla harteilla ja Kalma toivoi, ettei Seth saisi päähänsä tappaa demonia.
"Toivottavasti hän onnistuu." Kalma nielasi pienesti näyttäen kalpeammalta kuin aiemmin. Tiedä johtuiko se Ophelian luomasta suojakuplasta vai puhtaasta kuoleman pelosta.

"Juttelisin? JUTTELISIN KUOLEVAISEN KANSSA!?" Demoni rävähti nauramaan kun Seth olisi vetänyt suuremmankin vitsin suustaan. "Säälittävä teuras elukka.. minä en sinun kanssasi puhu mitään!" Demoni huusi. Ainoa syy miksi demoni edes suostui taistelemaan tämän velhon kanssa oli vain se että, tuo piti häntä täällä. Ainoa keino päästä pois oli lyödä velho tavalla tai toisella. Velhon leikit eivät kiinnostaneet demonia.
Toisaalta velho näytti pärjäävän sieluille kevyen näköisesti. Oli tästä kuolevaisesta johonkin sentään.
"Eivät teuraseläimet taistele, mutta jos kerta näin paljoa haluat." Demonin äänensävy muuttui turhautuneeksi ja ilmestyi pienen lähimatkan päähän istumaan ja seuraamaan kuinka velho juoksi sieluja karkuun, kunnes sielut jättivät yllättäen velhon rauhaan ja lensivät takaisin demonin luokse.
"Ainoa, josta voisin puhua.. olisi kauppa, mutta en usko että olisit niin yksinkertainen." Demoni puhui lähinnä itsekseen kun nousi takajaloilleen ja veti kasvoiltaan kauhistuneet sielut lähemmäs itsestään, jolloin ne hajosivat puhtaaksi energiaksi tuskallisen huudon jälkeen. Siinä ne valkoiset pienet energia pallot leijuivat hetken, kunnes demoni avasi suunsa ja nielaisi nämä joskus elänneet elämän muodot sisäänsä. Demoni näytti hymyilevän, mutta tämä ei riittäisi.. Ei. Tarvittiin lisää, paljon. Demoni avasi jälleen taakseen sen valkoisen sieluja täynnä olevan portaalin, mutta tällä kertaa se oli vain paljon pienempi kuin aikaisemmin. Tästä aukosta tunkeutui sieluja ulos kasapäin, jotka kiersivät demonia hetken, kunnes kuoromaisen tuskan huutojen jälkeen nämä kauniit valkoiset pallot kiersivät demonia. Nämäkin tämä demoni nielaisi sisäänsä ja lipaisi luisia huuliaan pitkällä kielellään kuin maukkaan aterian jälkeen. Mitä sielujen tuhlausta, mutta näin hän voisi taistella. Demonin olemus ei ulkoisesti muuttunut minnekkään, mutta vähäkään auroja aistiva pystyisi huomaamaan melkoisen muutoksen demonin voimissa.
Demoni laskeutui takaisin neljälle jalalleen tyhjien silmäkuoppien kiinnittyneenä nyt velhoon.

Enempää demoni ei aikonut velhon kanssa keskustella mistään, sillä asiat olivat jo aivan selvät: demoni halusi ulos ja sen saavuttaakseen demoni halusi velhon hengen, sielua myöten. Joten demoni iski välittömästi nopeasti ja kovaa. Demonin läheisyyteen ilmestyi tikareita. Ne eivät olleet kuitenkaan fyysisia vaan sieluista tehtyjä ja kun ne lähtivät liikkeelle, ne iskivät velhoa kohden kuin skorppionin pistimet. Yhtä nopeasti ja tappavasti. Demoni ei säästellyt iskuissaan vaan jokaisen oli tarkoitus tappaa. Uusi hyökkäys oli jo tulossa tikareiden jälkeen, mutta se tuli suoraan ylhäältä, jonne demoni oli ilmestynyt. Demonin suu hohti valkoista valoa ja seuraavaksi suusta lähti liikkeelle energia-ammus joka tekisi tavallisesta kuolevaisesta hetkessä selvää. Demoni katosi uudemman kerran, ennenkuin velho iskisi takaisin, ja tällä kertaa alhaalla valmiina ilmassa leijuvien tikareiden kanssa jos velho yrittäisi lähelle. Demoni ei lähtenyt olettamaan, että velho olisi tuosta kuollut. Olihan tuo maininnut vertaisestaan vastuksesta, joten demonin katse odotti velhon ilmaantumista uudelleen näkökenttään. Tällä kertaa tarkoituksena pelata epäreilusti. Kaljupään ilmestyessä näkyville demoni avasi portaalinsa hetkessä, päästäen sieluja vapaaksi valtoimenaan ympäriinsä. Ne eivät pelkästään yrittäneet velhoa vaan tuon kahta kuolevaista ystävää. Päästä Ophelian luoman suojakilven läpi. Toinen puoli sieluista taas jahtasi velhoa samalla kun laiskasti demoni seurasi tilannetta ja piti ohessa velhoa kiireisenä tikareilla, joita velho sai osakseen. Välillä tikarien vaihtuessa seipäiksi tai miekoiksi.
"Ajattelitko väistellä minua koko tämän ajan?" Demoni kysyi velholta, joka iskuja väisteli, kunnes äkisti tuli takaisin hyökkäystä takaisin päin. Demoni höristi korviaan ja ehti viimetingassa luomaan ympärilleen suojakilven, joka säästi demonin suuremmilta iskuilta.

Taistelu kesti näin ties kuinka kauan, eikä kumpikaan osapuoli antanut tippaakaan periksi. Oli kyse sitten puolustautumisesta tai sitten vain hyökkäämisestä. Pitkä taistelu alkoi kuitenkin vaatimaan veroaan demonista, joka ei oltu alunalkaen luotu edes taistelemaan. Demoni sielut alkoivat olemaan lopussa, mutta se ei ollut lopettanut. Ei vielä. Demoni katosi velhon luomaan mustaan lattiaan ja liikkui sen turvassa kauemmas velhosta. Demoni istui mustalla lattialla kun se alkoi lausumaan sanoja demonien kielellä. Sanat kaikuivat pitkin olemattomia seiniä ja samalla lattiaan alkoi ilmestymään valkoisena piirretty pentagrammi, joka rakentui hiljalleen demonin sanojen myötä. Valitettavasti demoni ei ehtinyt viedä lorujaan loppuun kun se sai tulipalloista päin kasvoja. Demoni sähähti hermostuneesti ravistaen päätään ja kun se käänsi katseensa velhoon se tajusi mitä velholla oli mielessä. Demoni istui kuitenkin niskakarvat pystyssä ja lausui sanansa loppuun, jolloin pentagrammi alkoi hohtamaan ja sen syvyyksistä kaivautui ulos peto. Se ei ollut mikään maallinen olento, mikään minkä olisi voinut tunnistaa maan päälliseksi. Se ei ollut edes elollinen, vaan rakennettu niistä harvoista sieluista, joita demonilla oli vielä jäljellä. Demoni hyökkäsi raivon vallassa kohden velhoa, joka kuitenkin katosi ja oli vaihtanut paikkaa papitattaren suojakuplan luokse.

Säikähdys oli todellinen kun kesken taistelun velho oli ilmestynyt Ophelian suojakuplan luokse ja siinä mukana raivoaan purkava demoni ja tuon perässä tuleva jättiläinen, joka iskeytyi voimalla vasten Ophelian suojakuplaa vasten. Kalma säpsähti hieman taaemmas ja tuijotti kuinka pedosta irtoilevat sielut yrittivät päästä läpi heidän kimppuunsa. Mitä Black kuvitteli tekevänsä! Ei Ophelia voinut ottaa vastaan tälläistä!
Seuraavaksi enään kuului kiroamista, demonin kiroamista, kun se lopulta loppui ja tuli hiljaisuus. Demoni luoma peto hajosi kun siihen kiinnitetyt sielut irrottautuivat rauhassa ties minne, kunnes ne katosivat. Jättäen kolmikon nyt rauhaan kun demoni ei käskyttänyt niitä enään. Kalma katsoi hölmönä eteensä. "Mitä tapahtui?"

Re: Parannus || Suskari

ViestiLähetetty: 27 Huhti 2019, 20:49
Kirjoittaja Ivy
Ophelia nielaisi odottaen tulevaa jännittyneenä, vastaten Kalman toteamukseen vain lähinnä mielessään, pienenä rukouksena. Niin, toivottavasti tämä onnistui. Muuten hän... He, eivät varmasti ulos täältä enää pääsisi. Hän ei näkisi enää Lilyä, kenraalia, Henryä... Ketään! Ja tiedä häntä millaiseen olemassaoloon he kaikki päätyisivät, demonin mahdista riippuen. Tämän epäilemättä kyetessä varastamaan sielun, joka oikeutetusti kuuluisi taivaaseen, Herran vierelle. Suojakuplaa ylläpitävät kädet vapisivat ja vaikkei Papittaren normaalisti täytynyt niin keskittyneesti pitää suojaa yllä, oli parasta pelata varman päälle tilanteen ollessa arvaamaton, uusi ja pelottava. Vaikka demoni olikin nyt keskittynyt Sethiin... Ja Seth demoniin.
Papittaren epätoivoa synnyttävä tunne ei helpottanut hetkeksikään. Tunne siitä, kuinka hän ei ymmärtänyt yhtään mitään mitä näki tai kuuli, jatkui ja jatkui ja mikäli nuorennaisen suuri velvollisuuden tunne niin potilaastaan kuin mahdollisesta aiheuttamasta tilanteesta ei olisi pitänyt häntä tolpillaan, olisi hän varmasti pyörtynyt. Tai ainakin pyllähtänyt yhtä lailla Kalman viereen. Lopulta nuorinainen näki parhaakseen sulkea silmänsä, puristaa ne yhteen, ettei mikään hänen näkemänsä pistäisi hänen mieltään liian pyörälle jatkamaan tehtävää.

Oli valoa, välkettä, korvia huumaavaa sielujen huutoja jotka olisivat varmasti pistäneet tavanomaisen uskovaisen kyseenalaistamaan uskoa, ellei niitä olisi järkeilty syntisten sieluiksi. Niiksi jotka olivat valinneet elämässään väärin ja täten joutuneet ties mihin, mitä tämä demoni niillä tekikin. Hän olisi halunnut kysyä Kalmalta mitä oli tapahtumassa, mutta pidätti kielensä, tyytyen välillä vain rohkeudessaan kurkkia nähdäkseen, miten toinen osapuoli pärjäsi, todeten vaan jälleen yhä uudelleen ja uudelleen, ettei ymmärtänyt demonin ja Sethin välisistä tempuista. Ophelia henkäisi terävästi, tuntien voivansa rentoutua edes hienon hienosti. Tai ainakin laskea hartioitaan jännitteestä ja kurkkia paremmin, sormenpäiden ojentuessa kumminkin levitettyjen käsivarsien päädyssä, leveyttäen helmenhohtoista suojakuplaa edes hitusen.
Verta ei ainakaan näkynyt vielä! Mutta ketä edes tiesi vuotaisiko tämä demoni. Papitar puristi hampaita yhteen, parantaen revättäen ryhtiään, jota tämän ulottuvuuden selittämättömät voimat olivat ikään kuin lyhistäneet, kunnes Seth katosi taistelukentältä! Ja jonka läsnäolon hän tunsi yht äkkiä heti vierellään.

"AH!" Ophelia parkaisi, katseen käydessä nopeaan velhon ja ulkopuolelle jääneen demonin, joka tuli heti velhon katoamisen huomatessaan käymään iholle! Tai ainakin olisi, ellei suojakupla olisi ollut heitä suojelemassa. Suojakupla, joka nyt sielujen ja itse demonin iskujen voimasta värähteli kuin rummun kalvo, saattaen papittaren varpailleen, jarruttamaan vastaan tulevaa voimaa ja vaikka melu oli korvia huumaava, hän kuunteli yhä miestä vierellään, jonka todellinen motiivi tulla suojaan kävi pian ilmi. Nuorinainen tuskasteli, voimatta pitää suojaa tätä myötä enää kauaa yllä.
Oli aika päästää irti, mutta ei ennen kuin hän oli viimeisillä mahdeillaan kasvattanut suojaa sen verran, että heidän ja demonin välillä olisi enemmän välimatkaa ja nopeasti, velhon opastuksia noudattaen aina viime hetkiin asti, ennen kun kupla heidän ympärillään poksahti ikään kuin timanttipölyksi Ophelian katsahtaessa toisaalle, yönsinisten silmien seuratessa demonin menoa aina tämän vapauden päättymiseen asti.
Ja niin. Se sielujen kiljunta. Se pahantuntuinen paine. Kaikki haihtui jättäen tyhjiömäisen tilan ilman huomattavasti kevyemmäksi, niin, että kalpeakasvoinen papitar uskalsi jälleen hengittää, poskien punan palautuessa samalla kasvoille.
"Luojan kiitos..." Papitar henkäisi ulos.
"Luojan kiitos..!"

//TEN YEARS LATER//

Re: Parannus || Suskari

ViestiLähetetty: 05 Touko 2019, 15:03
Kirjoittaja Aksutar
"Se on sinun virheesi, olettaa nyt meidän olevan kuolevaisia", Velho kehräsi mitä mairein ja pahaenteisin hymy huulillaan, kuunnellen demonin herjaa kuin mitäkin seurapiirijuorua. Hopeahiuksinen ei näyttänyt olevan moksiskaan epäpyhän uhoamisesta, tuon sanojen saaden velhon lähinnä vain huvittuneenoloiseksi.
"Ah, ylimielisyys. Teidän perkeleiden suurin kompastuskivi. En ole yllättynyt, että sinulta se ominaisuus löytyy", ivallista sävyä omaava kehräily jatkui, velhon äänen kaikuen tilassa, täysin erillään siellä missä mies itse liikkui. Hyökkäävistä sieluista ei näyttänyt olevan mitään vastusta velholle, joka ilmestyi ja katosi niiden edestä turhankin helponoloisesti, aina siihen asti, kunnes demoni hyökkäyksensä keskeytti hetkeksi.
"Toisin kuin nuo kaksi, minä en ole tyhmä", Kuului yllättäen loukkaantuneelta kuulostava tuhahdus demonille, joka kaupankäyntiä ehdotteli velholle, "Et ole ensimmäinen, etkä viimeinen demoni, jonka kanssa tanssin".

Vaikka sanansa niin kovin leppoisanhuolettomilta tilanteeseen nähden vaikuttivat, oli velho itse silti selvästi varautunut, kun demoni taikojaan lähti tekemään. Mutta sen sijaan että velho olisi koittanut tuota keskeyttää tai hyökätä sielujen kutsumisen aikana, seisoi Hans vain paikoillaan, päätään pienesti kallistaen, seuraillen pikkupirun puuhia. Ja kun aika koitti, lähti pitkätukkainen jälleen vain väistelemään demonin hyökkäyksiä, kovinkin helponoloisesti vain siirtyen paikasta toiseen, kadoten oman ulottuvuutensa pimeyteen ja astahtaen kuin nurkan takaa takaisin näkyviin. Siinä samalla jotain itsekseen mutisten, kielellä jota vain velhon kansa taisi. Ehkä joku olisi voinut tulkita sen mutinan loitsunlausunnaksi, mutta todellisuudessa Hans vain kirosi itsekseen ääneen papitarta ja aavekoiraa lähinnä.
"No mutta tanssiinhan tarvitaan kaksi", Seth lopulta naurahti, kun Demoni hänen väistelystään kyseli, ennen kuin yhtälailla lähti hyökkäyksiä toisen suuntaan suomaan. Pieniä, keveitä, jotka tuskin olisivat olleet fataaleita jos olisivatkin osuneet. Aivan kuin velho olisi vain koittanut toista ärsyttää, kuin pahainen koiranpentu, joka väsynyttä emoa näykki korvista, leikkiin kutsuen.
Sitä "tanssia" jatkui pieni tovi, velhon pysyen yhä lähinnä perääntyvällä, väistelevällä linjalla, antaen demonin nyt osoittaa mahtiaan. Pikkuhiljaa tuo alkoikin vaikuttaa uupuneelta, lopulta kadoten hetkeksi ja siirtyen kauemmas, alkaen kutsurinkiä väsäilemään itsekseen. Sen touhun velho kuitenkin lopetti, loitsien käsistään tulipallon toista kohden.

"Olen velho, taistelen kaukaa, perääntymisesi antaa minulle vain etulyönti aseman", Hans huomautti huudellen demonin perään, joka kauemmas oli lähtenyt, siinä samalla miehen taputtaen kämmenillään rintakehäänsä provosoivan ivallisesti, "Tule iholle, jos minua pyrit satuttamaan", sanojen myötä Seth veti kuin tyhjästä kämmeneensä keskikokoisen, tummalasisen purkin, jota heilutteli nopeasti demonin näkyvillä. Lasipurkkia kiersi kullansävyiset riimut, loitsut ja kuviot, jotka pienesti hohkasivat valoa, kun velho lasiin koski.
Jälleen velho katosi näkyvistä, tällä kertaa ilmestyen tyhjästä Ophelian ja Kalman luokse, papittaren suojakilpeen. Normaalisti Hans ei olisi pystynyt siirtymään kuplan sisään vaikka olisi halunnut, mutta nyt oltiin hänen ulottuvuudessa, missä hän teki säännöt. Kuplan ja papittaren läsnäolo eivät selvästikään olleet velhon mieleen, sen tyytyväisenylimielisen hymyn pyyhkiytyne Sethin kasvoilta, mielipuolen käyden irvistelemään selvästä tuskasta, jota pyhä energia ja taita aiheuttivat vampyyriveriselle perkeleelle.
"Valmistaudu, pidä kilpi yllä, jos haluat elää", Seth sähähti nopeat ohjeet papittarelle, ennen kuin sulki silmänsä ja nosti lasipurkin kämmenellään rintakehänsä tienoille. Toisella kädellä velho avasi purkin sinettimäisen korkin, lähtien samalla lausumaan kutsuloitsua oman kansansa kielellä. Hän aikoi vangita demoni. Demonin, joka nyt oli käyttänyt energiaansa sen verran, että mokoman vangitseminen olisi helpompaa. Jos Seth olisi heti aluksi koittanut tätä temppua, ei hän tuskin olisi kyennyt toista purkkiin pakottamaan. Sen verran voimakas demoni oli kyseessä ja Seth tiedosti sen täysin. Kuten todettu, ei hän ollut tyhmä. Ei hän aliarvioinut vastustaan.

Kaikki oli nyt sen pienen hetken kiinni Opheliasta. Mikäli papitar ei kilpeään pystyisi pitämään ylhäällä, pääsisi demoni käsiksi velhoon ja kykenisi keskeyttämään loitsun. Ja jos niin kävisi, olisivat he ilman suojaa ja toista tällaista mahdollisuutta demoni heille tuskin soisi.
Mutta suoja piti, papittaren selvästi käyttäen viimeisiä voimanrippeitään siihen. Velho sai loitsunsa loppuun, jatkaen sen toistamista, niin kauan kunnes itse demoni huutojen ja raivonsa kera kirjaimellisesti imeytyi sisään koristeelliseen lasipulloon, Sethin lyöden korkin kiinni heti, kun oli epäpyhän perkeleen saanut vangittua.
Sitten tuli hiljaisuus, kaiken ympärillä rauhoittuen, papittaren rikkoutuneen suojakuplan tomujen kadoten tyhjyyteen ympärillä. Aavekoira ihmetteli ensimmäisenä mitä oli tapahtunut, jonka jälkeen Ophelia kävi luojaansa kiittelemään.
”Luojan kiitos”, Seth toisteli ivalliseen sävyyn, mulkaisten tuohtuneena papittaren puoleen, ”MISSÄ OLI LUOJASI, KUN DEMONI OLI REPIÄ TEIDÄT KAPPALEIKSI?!”.
”KEHTAATKIN toistella noita sanoja täällä, meidän seurassa, sen jälkeen mitä ME teimme”, mielipuoli korotti ääntään astahtaessaan lähemmäksi Opheliaa, näyttäen siltä että vapaalla kämmenellä antaisi heilua ja kunnolla pitkin tytön korvia, mutta sen sijaan että olisi fyysisesti kajonnut, perääntyi velho kaksi harppausta nopeasti kauemmas papittaresta. Säpsähtäen, selvästi Ophelian olemusta ja auraa kavahtaen. Tässä tilassa velho ei kestänyt lainkaan pyhää voimaa.
”Tyhmä keskenkasvuinen tyttö”, Seth parjasi vetäytyen entistä kauemmas Opheliasta, vihaisesti sieltä kauempaa mulkoillen papitarta, aivan kuin olisi ottanut brunetesta seuraavan haastajan itselleen. Ja jos Seth olisi saanut päättää, olisivat he jo kenties hyökänneetkin. Mutta siinä missä demoni oli voimiaan kuluttanut äskeisessä riehumisessa, oli Seth myös saanut purettua energiaansa ja täten mielipuoli alkoi pikkuhiljaa hiipua, antaen tilaa taas rauhallisemmalle puolelle.

”Etkä sinäkään ole yhtään sen fiksumpi, kapinen rakki”, Velho sähähti, katseen laskeutuen aavekoiran puoleen, ”Saatte kuulla kunnianne, kun Hans pääsee ääneen – Minä olisin mielelläni antanut sen demonin riehua hovissa ja katsonut, kun se koristelisi seinät hovin verellä! Siitäpä vasta sotku olisi tullut. Ja millaiseen sotkuun olisit järjestänyt rakkaan Henrysi, typerä tyttö! Hyvä jos häntä ei olisi syösty vallasta heti – kuvittele! Demoni riehui hovissa, tappoi monia – OH Olisimme voineet syyttää Roswellia! Katsoa millaiseen kuseen hän olisi joutunut!”.
”Ehkä olisi pitänyt vain pysyä pois sinun tieltäsi...”, Seth hymisi, lasipullon nostaen ylemmäs ja katsellen mokomaa hetken itsekseen, ”Ehkä poistamme pari riimua, annamme sinulle mahdollisuuden puhua... mutta nyt saat luvan pysyä hissuksesi siellä, kunnes keksimme sinulle parempaa tekemistä...”.

Kerta demoni ei juuri nyt voinut purkistaan mitään vastata, siirtyi palavanpunainen katse takaisin Kalmaan ja Opheliaan, Sethin katsellen kaksikkoa hetken harkiten. Jos vampyyriveristä jokin nyt kiinnosti, niin veri. Ja voi kuinka kaksikko löyhkäsikään rautaisensuloiselta elämännesteeltä. Selvästi valkohapsi jotain harkitsi, lopulta kuitenkin tuiskahtaen itsekseen, ennen kuin kättään heilauttamalla siirsi kolmikon pois tyhjiöulottuvuudesta, takaisin siihen samaiseen huoneeseen, josta he hetki sitten olivat poistuneet...


//Seth mutisee ittekseen tyyliin //

Re: Parannus || Suskari

ViestiLähetetty: 11 Heinä 2019, 20:21
Kirjoittaja suskari
Kalmankoira

Hiljaisuus laskeutui taistelun jälkeen, mutta sitä ei kestänyt liian kauan kun Seth päätti käydä läksyttämään Opheliaa. Hullu velho huusi papitattarelle tuon jumalasta ja astui lähemmäksi Opheliaa käsi ojossa, kuin lyödäkseen. Kalma paljasti hampaansa ja yritti heikolla kehollaan nousta asettuakseen suojaksi, mutta velho perääntyi täysin omatoimisesti kauemmaksi papitattaresta, kuin olisi kavahtanut jotakin Opheliassa. Kalma jäi kuitenkin istumaan ja valmiuteen, jos Black päättäisi nykyisessä tilassaan tehdä jotakin peruuttamatonta. Onneksi peräännyttyään velho jäi vain sanallisesti herjaamaan papitarta ja antoi fyysisen vahingoittamisen olla tällä kertaa.

Kalma ei myöskään jäänyt pois velhon herjaamisesta, joka huomautti aavekoiran tyhmyydestä. Kalma kurtisti kulmiaan, mutta antoi tällä kertaa suunsa olla ja piti sen tiukasti supussa. Ei hän tiennyt tuosta.. olennosta yhtään mitään! Mistä lie olikaan ikinä tullut! Seth huomauttikin, että olisi mieluusti päästänyt tuon kirotun perkele olennon riehumaan täysin rinnoin pitkin linnan saleja aiheuttamassa tuhoa. Siinäpä se sotku vasta olisikin ollut! Seth kertoi jo suunnitelmistaan ääneen, että olisi voinut yhtä hyvin syyttää Roswellia siitä kaikesta. Eikö se ollutkin kuninkaan neuvonantaja demoni, josta kuuli korkeintaa pahaa käytävillä?
Seth nosti kädessään olevan pullon ja katsoi sen sisällä näkyvää haaleaa hahmoa, joka liikkui vaalean savumaisen aineen kanssa ja oli korkeintaan hyvin hyvin vihainen.

Katse siirtyi sittemmin Kalmaan ja Opheliaan harkiten, kuin miettien mitä tekisi heille kahdelle. Olivathan kumpikin täysin velhon vallan alla, mutta hiljaisen sihahduksen saattelemana velho poisti mustan tilan kaksikon ympäriltä ja saapuivat samaan tilaan jossa he olivat olleet. Siinä järkyttyneet hoitajat tuijottivat kolmikkoa paikallaan, eivätkä oikein olleet varmoja mitä olisi pitänyt tehdä. Kalma irvistäen liikkui lyhyen matkan lattiaa pitkin ja nosti itsensä istumaan hoitosängylle istumaan nojaamaan seinään. Kalma katoi velhoa.
"Mitä ajattelit tehdä sille?" Kalma kysyi katsoen velhoa, ollen hieman epävarma mitä velho tuolla demonilla aikoisi tehdä. Mitä sillä edes voisi tehdä? Jos tuon korkin avaisi, niin se varmasti yrittäisi vapaaksi samantien! Katse liikkui Opheliaan pahoittelevana.
"Anteeksi.. en tiennyt tuota." Kalma pahoitteli hiljaa. Hän ei ollut tiennyt tuollaisesta olennosta, joka oli majannut hänen.. silmässään? Kaikki nämä ajat? Kalma naurahti itsekseen. Ensin Jack ja nyt tuo mikä lie olento ikinä olikaan. Mitähän seuraavaksi?

//Olen hyvin hyvin pahoillani turhasta odotuttamisesta! Anteeksi siitä Q_Q

Re: Parannus || Suskari

ViestiLähetetty: 18 Marras 2019, 17:02
Kirjoittaja Ivy
Papitar ei saanut Luojaa ylistävien lauseidensa jälkeen sitä kuvittelemaansa rauhaisaa hetkeä, Sethin tarttuessa niihin ivalliseen äänensävyyn. Vähemmästäkin, Ophelia meni ensin henkisesti varpailleen, sitten käden kohentuessa ihan oikeillekin varpaille, katsoen suu supussa lausahduksista vauhkoontuneeseen velhoon, jonka suusta tuli sellainen läksytys että korvia alkoi punottamaan. Hänellä... Oli syynsä! Nuorinainen oli varma ja tiedosti syynsä..! Mutta ei voinut sanoa vastaakaan, ei todellakaan sillä punaisella minuutilla kehdannut, sillä hän oli tehnyt virhearvioinnin ja ryhtynyt johonkin johon ei ollut varautunut tarpeeksi, eikä näin jälkiviisaana olisi edes pitänyt...! Joten se oli hänen syynsä, hänen ja hänen ylpeytensä papittarena, joka uskoi voivansa vain korjata kaiken pahan pois. Mutta se ylpeys sai tänään kolauksen, pahemman kuin mikään fyysinen läimäisy jonka Seth olisi voinut aiheuttaa ellei olisi kauemmaksi kaikonnut.

Mutta nythän kaikki oli kumminkin hyvin? Tilanne pelastettu ja kaikki hengissä? Eih, mielipuolen mainitessa Henryn ja sotkun, minkä olisi potentiaallisesti saattanut tuolle aiheuttaa, sai Ophelian pelästymään uudemman kerran. Mikään kevytmielinen "no eihän kukaan kuollut" ajattelutapa ei sopinut tilanteeseen ollenkaan.
"Minä en..!" Papitar yritti lausua puolustuksen sanasta, mutta se olisi ollut turhaa Sethin ollessa puikossa. Tuskin Sethiä oikeasti kiinnostanut muu kuin heidän henkinen piina, eikä tämä yksinkertaisesti vain ollut oikea hetki puolusteluille. Sitä paitsi hän varmaankin ansaitsi tämän ja häntä hävetti niin, että olisi voinut tiputtaa silmät päästään siinä ja nyt, aivan sama mitkä hänen omat syynsä tähän kaikkeen oli ollut.
Brunette laski katseensa etääntyvästä Sethistä alas ja sitten lasipurkkiin, jonne demoni oltiin suljettu. Se kaikki pahuus ja voima mahtui tuohon yksin? Black tietäni sen parhaiten. Tyttö vain toivoi, että tuo tulisi esiin, ennenkuin Seth saisi lisää ideoita mitä tehdä pullolle ja mistä syyttää Roswellia.
Ophelia piteli vatsaansa, hiljaa, mieli sekaisin huolesta jos toisesta. Oliko hän pulassa? Kertoisiko Black Henrylle? Eikö se olisi petos olla kertomatta? Miten hän itse eläisi itsensä kanssa hovissa, mikäli piilottelisi uhkarohkeaa tekoaan itse kuninkaalta? Miten Henry näkisi asian? Ymmärtäisikö tuo hänen motiivinsa ja ataisi anteeksi typeryyden joka olisi voinut maksaa henkiä? Ja he saisivat kuulla kunniansa jahka Hans pääsisi ääneen? Eikö hän kuullu kunniaansa jo nyt?
Seth siirtyi puhuttelemaan olentoa lasipurkissaan, lopulta tuoden heidät takaisin paljon tutumpaan tilaan. Jalat tuntuivat olevan jälleen oikeassa maassa ja ilma tuntui hengityskelpoisemmalta. Jopa Kalma löysi voimia nostaa itsensä pois lattialta, kysellen hetken päästä mitä Seth... Tai paremmassa tapauksessa Hans aikoi nyt demonin suhteen tehdä, pahoitellen samalla tilannetta hänelle.

Opheliakin oli pahoillaan. Tavallaan... Papitar ei tiennyt kunnolla mitä tunsi muuta kuin pettymystä tilanteeseen ja siitä johtaneeseen häpeään tullessa torutuksi. Mutta oliko hän asemassaan toiminut aivan väärin?
"Kukaan meistä ei tiennyt..." Ophelia sanoi lopulta, mietteliäänä.
"Jos olisin tiennyt, olisin toiminut erilailla." Brunette jatkoi, tällä kertaa astetta napakammin, katsoen sitten kohden velhoa.
"Olin uhkarohkea, halusin... Halusin katsoa, pystyisinkö manaamaan jotain määrittelemätöntä jota pyhyys satutti. Demonia siellä ei pitänyt edes olla, puhumattakaan mistään... Tuollaisesta." Papitar lähti selittämään itseään, edes pienimuotoisesti katseen harhaillessa taas riimuiseen purnukkaan. Itseään halaavien käsien kynnet painautuivat käsivarsiin, häpeän tunteen tukahtuessa vihan alle, jota hän ei voinut varsinaisesti suunnata kuin itseensä.

//Niin siis häpeä Suskari, koska minä, IVY, en ikinä odotuttaisi ketään! APUARMAHDA//

Re: Parannus || Suskari

ViestiLähetetty: 20 Marras 2019, 01:48
Kirjoittaja Aksutar
Mitä ajattelit tehdä sille? Kysymys sai Sethin virnuilemaan itsekseen, samalla kun velho tutki pulloa kädessään, samaisen käden yhdellä terävänoloisella kynnellä naputellen sen tummaa lasia, ihan kuin vain ärsyttääkseen pulloon vangittua.
”Se ei kuulu teille”, velho hymisi, lähinnä mutisten itsekseen, ennen kuin kättään heilauttamalla häivytti lasipullon näkyvistä, piiloon omiin kätköihinsä.
Kädestään valkohapsinen käänsi kyllästyneenlaiskan katseensa aavekoiran ja papittaren puoleen, Ophelian lähtiessä nyt leukojaan louskuttamaan. Kovin jonkinlaista uhmakkuutta uhkuen, kertoen, kuinka oli halunnut olla uhkarohkea ja kokeilla rajojaan. Velho kallisti päätään pienesti, tylsistyneenä, kuunnellen tytön puheet loppuun, ennen kuin jäi tuijottamaan papitarta kulmiaan kohottaen, aivan kuin odottaen tytön vielä jatkavan.

”En lähde edes luennoimaan siitä, kuinka valtakunnallisen typerä sinä ja suunnitelmasi oli”, Seth lopulta tuhahti papittarelle. Eikö tuo ymmärtänyt mitään? Lähteä nyt yksin, kokemattomana, ilman apua tai neuvoja keneltäkään mennä ja yrittää manata jotain määrittelemätöntä?!
”Tuliko mieleen kertaakaan harkita, että ehkä se on hän itse, joka on pyhälle arka? Hän on aave, jotain, mitä jossain pidetään epäpyhänä entiteettinä”, Käsi heilahti terävästi puheiden lomasta osoittamaan Kalmaa, ennen kuin samainen käsi nousi velhon ohimolle turhautumisen merkkinä, Sethin sulkien silmänsä ja vetäen syvään ja hartaasti henkeä. Voi kuinka typeriä kaikki hänen ympärillään olivat. Idiootteja, koko hovi, koko kansa, koko valtakunta.
”Imbesillit”, Jälleen velho lähinnä mutisi itsekseen samalla kun lähti askeltamaan kauemmas papittaresta ja aavekoirasta, itsekseen jotain manaillen.
”Nyt, te katsotte, ettei tapahtuneista jää jälkeäkään. Ja ettei siitä puhuta sanaakaan, kenellekään”, Lopulta Seth aloitti, vilkaisten harvinaisen pistävästi hoitajakaksikkoa, jotka ymmärrettävästi normaalia kalpeampia olivat ja näyttipä toinen heistä siltä, että oli viittä vaille valmis pyörtymään sijoilleen.
”Jos te ette sitä varmista, me teemme sen. Ja sitä te tuskin haluatte, ettehän?”, Merkittävä katse kääntyi hoitajattarista papittareen, mielipuolen uskoen tytön kyllä tietävän, mitä noille nimettömille kasvoille kävisi, jos Seth saisi heidän hiljaisuudestaan päättää.

”Sen jälkeen palaatte omiin touhuihinne ja rukoilette, ettei Hans päätä kertoa tästä eteenpäin tahoille, jotka katsoisivat uhkarohkeat kokeilunne rangaistavana, noituutena”, Velho jatkoi, ”Lienet onnekas, että Fritz on ystäväsi, hän varmasti puoltaisi sinua jos sellaiset syytökset lähtisivät kiertämään… Teistä muista emme olekaan niin varmoja”, kuului hymisevä jatko, Sethin ensin puhutellen papitarta, jonka jälkeen katse kääntyi vilkaisemaan hoitajia, sekä Kalmaa. Noituuden kanssa tällä tapauksella ei ollut mitään tekemistä, mutta ainahan sitä totuutta saattoi muokata, lavastaa todistusaineistoa, pistää painavamman sanan syyttömien puolustelun tielle. Seth olisi enemmän kuin mielellään aiheuttanut sellaisen draamamyrskyn hoviin ja katsonut kun viattomia poltettaisiin roviolla, mutta Hans ei tainnut sitä haluta… ja Seth ei ikinä voisi olla niin pitkään ohjissa, että ehtisi sellaisen show’n itse toteuttaa. Loppupeleissä Seth ei tiennyt, halusiko Hans tästä kertoa edes kenellekään — saatikka aikoisiko asianomaiset tekemisistään muille puhua — mikä hänestä oli harvinaisen tylsää.


// HÄVETKÄÄ TE SYNTISET. Aasinhattu päähän ja nurkkaan istumaan, molemmat
11.2.2020 MIE KISKASEN HAHMONI POIS JA LUETTELEN PELIN JÄIHIN OMILTA OSILTANI, ottakaa yhteyttä sitten jos/kun haluutte jatkaa o7 //