Shus now, there is no need to scream//Ivy

Leveitä, kapeita, korkeita, matalia, valoisia, pimeitä. Käytäviä on monenlaista, eri tarkoituksiin. Yksi tarkoitus on kaikilla kuitenkin yhteinen: Ne vievät paikasta toiseen. Käytävät ovat linnan puolella koristeellisia ja saattavat sisältääkin arvokasta taidetta, aina maalauksista veistoksiin. Ensimmäisen kerroksen käytävät ovat eri toteen koristeellisia, koska siellähän suurin osa vierailijoista liikkuu. Maantasolla sijaitsevat käytävät pitävät myös sisällään tyrmiin johtavat käytävät, sekä suuren käytävän, jota pitkin vangit kävelytetään yleensä pihamaalla suoritettaviin teloituksiin. Ensimmäinen kerros pitää myös sisällään suuren eteiskäytävän.
Toisen ja kolmannen kerroksen käytävät alkavat olla sokkeloisempia mitä ensimmäisen kerroksen. Rappuja ylös ja alas on siellä täällä. Varsinkin kolmannen kerroksen käytävät vaikuttavat siltä, kuin ne oltaisiin suunniteltu labyrintiksi. Mikäli ei osaa liikkua linnassa, voi hyvinkin löytää itsensä eksyneenä käytävältä, jolla ei näy yhtään ovea saatika ikkunaa vai näkyykö? Salakäytäviä löytyy sieltä täältä ja jos satut käytävälle, missä ei mitään selvää ovea näy, on hyvinkin mahdollista, että seiniltä löytyy salakäytävän ovi. Varo kuitenkin, ettet eksy salakäytäviin sieltä kukaan ei löydä kuihtunutta ruumistasi.

Valvoja: Crimson

Shus now, there is no need to scream//Ivy

ViestiKirjoittaja Mori » 27 Elo 2018, 20:41

Maurus & Maya (NPC)

Askeleiden ja erilaisten äänten tuotto oli alkanut vähentyä mitä pidemmälle päivä eteni. Ensin se oli aikaisin aamulla hetkellistä, sitten se voimistui ja pysyi tasaisesti aina päällä, kunnes alkoi hitaasti hiljentyä, mutta ei koskaan loppunut, iltaa kohden. Linnan sisäinen elämä kuin myös linnan ulkoinen elämä alkoi rauhoittua iltaa kohden. Kaupungin tuottamat äänet ja linnan sisäiset äänet olivat ei niin ihanteellisia demoni rodulle, mutta onneksi oli keksitty vaha, jota pystyi työntämään korviin äänten vaimentamiseksi.
Linnan eräs huone oli varattu kaksikolle, joka ei ollut sitä normaaleinta tai hyväksyttävintä seuraa. Sen sisustus oli tumma ja toiveiden pyynnöstä, huoneen sijainti oli syrjässä. Huoneen tumman sisustuksen keskellä oli suuri kasa tumman puhuvia tyynyjä ja peittoja. Niiden keskeltä, jos osasi erottaa, löytyi kaksi henkilöä. Kumpikin kaksikosta oli pitkiä, laihoja ja jokseenkin hyvin erilaisia, mitä ihmisten linnasta saattaisi löytää. Toinen heistä avasi silmänsä, jotka loistivat myrkyn vihreää väriään.
Maya makasi puoliksi veljensä päällä, ainoastaan housut jalassaan. Hän hieroi silmiään ja venytteli hieman. Naisen silmät kävivät läpi tumman puhuvaa huonetta ja sitten ne pysähtyivät levollisiin, jäykkiin kasvoihin. Itsekseen nainen pienesti hymähti ja soi veljelleen suudelman poskelle ennen kuin nousi ylös kaikkien niiden peittojen ja tyynyjen seasta. Ohuet sormet valuivat pitkin mustaa kivipöytää, jonka keskellä oli kaunis kukkakimppu, huoneen ainoa väripilkku. Hitaasti Mayan sormet kiertyivät muutaman kukkien varsien ympärille ja nostivat ne huulilleen. Heti terälehtien koskiessa huulia, kukat alkoivat muuttamaan väriään, kuihtumaan, kunnes tuhkan lailla katosivat.

“Senkin ahmatti”, kuului matala ääni naisen toiselta puolelta ja tämä vain hymyili, katsomatta puhujaan. “Oli aikakin herätä”, Maya vastasi ja nappasi muutaman kukan käteensä, kääntyen veljeensä. Maurus makasi sivuttain, pidellen kämmenellään päätään. Kaksikko katseli toisiaan hetken, kunnes mies nousi ylös ja tarttui sisarensa tarjoamiin kukkiin. Kukkien varistessa tuhkaksi ja kadotessa, Maurus haki paitaansa. Hän otti vahan korvistaan ja laski ne kiviselle pöydälle. Hän kuunteli hetken kirkkaampana kuuluvia askelia, ääniä, jotka olisi voinut tulkita kuiskimiseksi. “Suurin osa taitaa olla nukkumassa, niin emme aiheuta niin paljoa hälinää”, hän totesi Mayalle, joka veti juuri omaa paitaansa ylleen. “Tietysti, alkaa olla aika myöhä heille”, Maya tuumasi. “Taidamme itse olla nukkuneet kahden päivän edestä”, Maurus totesi ja veti omaa paitaansa paremmaksi, seistessään suuren peilin edessä. Maya tuli hänen viereensä ja hymyili vain.
Yllättävän hiljaa demonien huoneen ovi avautui, kun Maurus työnsi sitä. Hän astui ensimmäisenä ulos ja ojensi kätensä siskolleen, joka tarttui siihen ja oitis muuttui hopeiseksi keihääksi. Ovi suljettiin ja Maurus lähti kävelemään ääneti, pitkin linnan käytäviä. Linnan sisään oli laskeutunut hiljaisuus tai sellainen hiljaisuus, jonka ihminen saattoi tulkita hiljaisuudeksi. Maurukselle se oli enemmänkin sinfonia erilaisia kuorsauksia ja sänkyjen narahtelua sekä vaimeita askelia, kun joku käveli kivisillä käytävillä haarniska päällään. Hän itse käveli varjoissa, väistäen jokaisen vartijan, joka olisi sattunut hänen tielleen, mutta demoni, rodustaankin, piiloutui varjoihin tai katon rakenteisiin, kun joku tuli häntä päin. Oli parempi pysyä vielä piilossa, ettei kukaan heräisi turhasta huutamisesta.

Henry oli varmaankin ilmoittanut muutamalle sotilaalle, että paikalla liikkui muutama demoni lisää, joita ei tulisi vahingoittaa tai lähteä uhoamaan. Tietysti asiahan oli vain se, ettei suurin osa vartioista tiennyt sisaruksia ulkonäöllisesti, joten Maurus ehkä piti senkin takia matalaa profiilia. Kyllä kuningas varmaan jossain vaiheessa esittelisi demonit kunnolla, niin saisi linnan väkikin kunnolla selkoa siitä, keiden ja minkä kanssa nämä olivat tekemässä yhteistyötä.
Maurus oli pyörinyt jonkin aikaa linnan käytävillä, käynyt saleissa, kirjastoissa, torneissa ja muualla. Ääntäkään hän ei ollut tehnyt ja piiloutunut aina, kun jonkun olisi voinut kohdata. Nyt mies kuitenkin oli pysähtynyt erään linnan suuren ikkunan kohdalle ja nautti vain kuun loisteesta, joka paistoi hänen tummalle iholleen. Hän oli painanut suurimmaksi osaksi muistiinsa linnan rakenteet, Henryn huoneen ja tämän eri paikat, joissa tämä kävi päivittäin. Hän oli myös painanut mielensä ne alueet, jossa hän tunsi pyhyyden koskettavan linnan seiniä. Jossa ristit ja raamatut sijaitsivat ja sen alueen, jossa ne olivat voimakkaimmillaan. Niitä lähelle Maurus ei aikonut mennä. Hän oli kuitenkin yllättänyt, ettei tätä erästä demonia ollut kohdannut, mutta toisaalta oli vasta kulunut yksi päivä siitä, kun hän ja Maya olivat saapuneet linnaan.
Maurus istui alas suuren ikkunan syvennykseen ja asetti hopeisen keihään viereensä seisomaan. Sen vihreä silmä katseli ympärilleen rauhallisesti, kunnes se jähmettyi. Maurus itsekin nosti päätään. Hän kohdisti kuulosta ääneen, joka alkoi lähenemään. Ne olivat pehmeitä askelia, eivätkä siis kuuluneet vartijoille. Äänten perusteella, kyseessä oli kevyt henkilö, mahdollisesti nainen, sillä miehistä, kehon rakenteiden äänistä päätellen olivat raskaampia ja tekivät hieman erilaista ääntä. Lisäksi henkilön päästämästä hengitysäänestä päätellen, tämän äänen tuottaminen oli korkea, ei matala, kuten miehillä. Maurus odotti, rauhallisesti. Hän ei kuitenkaan olettanut, että näin myöhään illalla joku palvelija tai vastaava liikkui linnan käytävillä. Toki jos se oli prinsessan kamarineito, niin sitten.

//Ivy ja Ophelia kiitos :3
Mori
 

Re: Shus now, there is no need to scream//Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 27 Elo 2018, 22:39

Ophelia

Linnanpihan kappelissa oli käynnissä remontti ja oli sitä mukaan jäänyt juuri nyt asuinkelvottomaksi. Sen kattoa oltiin purettu koko päivän vain, että sitä voitaisiin nostattaa kasvaneen hovin papittarelle sopivammaksi. Jo vuosia vieraat olivat joutuneet välttää päitään ja istumaan matalassa tilassa, mikä oli sopinut lapsenkokoiselle uskonharjoittajalle, mutta nyt... Nyt se oli käymässä epämukavaksi kaikille osapuolille. Ophelia muutenkin kaipasi muutosta. Kappelin piippu oli kärsinyt tukoksesta aika ajoin ja tilaa oli ollut pienestä koostaan huolimatta käynyt vaikeaksi pitää lämpimänä. Remontti silti oli hidastunut ennen kuin se oli ehättänyt alkaakaan, sillä käytiin yhä läpi vaihtoehtoja siitä, riittikö pelkästään enää katon nosto vai meinataanko koko pieni, tämä sievä kappeli purkaa ja uudelleen rakentaa kokonaan linnanpihan kuvan uudistukseksi.
Papitarkaan ei tiennyt vielä miten päätettäisiin, mutta oli vahvasti koko asumuksensa suurentamisen kannalla. Vain sen verran, että hän saisi ehkä tuoda lisää ihmisiä sisään ja pitää omia hiljaisia messujaan päivinä, kun kirkossa ei syystä taikka toisesta voitu niitä pitää. Tietenkin se olisi sopivampaa myös linnanväelle, jotka kaipasivat parempaa tilaa lähempää ja kauniimman kuvaelman puutteessa, pysyä samalla erillä muusta kansasta.

Nuorinainen asusti siis linnalla. Toistaiseksi. Koreassa vierashuoneessa jonka sängynkorkeus tuntui oudolta, papittaren tottuessa nukkumaan miltein lattiantasolla. Hän ei kuitenkaan ollut juuri nyt huoneessaan, vaan oli eksynyt keittiöön, jossa palvelijat uinuttivat pienokaisiaan ennen kuin uskalsivat tehdä niin itsekin. Ophelia olisi tietenkin voinut yrittää saada palvelijan tuomaan hänelle lasillisen maitoa, mutta käytävällä ei ollut juuri silloin ketään keltä pyytää. Hän oli muutenkin tottunut tekemään tällaiset asiat itse, sillä tee jota hän tarjosi niin vierailleen kuin itselleen oli hänen omaa teosta. Valkea, pitkäyöpaitainen Ophelia oli löytänyt juuri sopivan välin livahtaa käytäviltä keittiölle silloin, kun soihdut vielä valaisivat ja kukaan ei ollut enää pahemmin liikkeellä. Hän tosin myös pyrki huoneeseensa takaisin tässä samassa, hyvässä aikavälissä, eikä siis jäänyt keittiöön juomaan yömaitoaan vaan lähti kulkemaan lasi kädessään taas kohden uutta, väliaikaista tilaansa. Hän selvittäisi myöhemmin kuinka palvelusväen huomion saaminen toimi. Se kävi prinsessa Lilyltä, hänen parhaalta ystävältään kuin luonnosta, mutta ymmärrettävästikin niin.

Ophelian, brunetet lyhyet hiukset oltiin siistitty yöksi, sen lyhyen kihartuvien päiden riittäessä pituudeltaan juuri ja juuri niin, että ne oltiin saatu letitettyä kaareksi takaraivolle. Kuin puolittaiseksi lettikruunuksi. Hän olisi siis täysin valmis untenmaille jahka huoneeseensa vaan pääsi maitolasinsa kanssa ja yritti olla aikailematta. Eihän se ollut kovin sopivaa, että kovin moni näkisi häntä yöpuvussa. Tämäkin johtui vain siitä, koska osa hänen oleskelutakeistaan oli jäänyt jonnekkin matkanvarrelle. Mitä ilmeisemmin pyykkipussin joukkoon. Hän oli tästä huolimatta kumminkin varautunut ja harjoitti mielessään jo tervehtivänsä jokaista, jota matkallaan näki mahdollisimman luonnollisesti.
Käytävä portaiden päässä vaikutti ensisilmäyksessä myöskin tyhjältä. Onnenpotku siis, vielä pari käännöstä ja hän olisi vapaana. Tyttö tunsi itsensä melkein rikolliseksi ja porhalsi käytävän syvien ikkunasyvennyksien ohitse maitolasiaan pidellen aina kunnes jotakin hänen ohittamassaan syvennyksessä osui silmään jotakin vierasta... Pysäyttäen hänet parin askeleen päähän... Tujottaen eteenpäin kunnes uskaltautui kääntämään päätänsä kohden kuunvaloa loistavaan ikkunaan ja siihen osuvaan hahmoon.
Se ei ollut vartija... Ei edes kukaan ketä hän tunsi.. Ei edes ihminen!
Yönsiniset silmät tuntuivat tärisevän nuorennaisen päässä, sekuntien tuntuvan useammalta hetkeltä hänen katsoessa olentoa joka ei todellakaan kuulunut hänen kuvaansa linnanväestä.
"AH-!" Ophelia lopulta ähkäisi, maitolasin pudotessa hänen käsistä ja särkyen linnan kiviselle lattialle.
"MI-SI--Tuo--" Papitar panikoitsi, yrittäen kysyä useampaa kysymystä suustaan samanaikaisesti kun osoitti niin miestä ja tuon vihresilmäistä keihästä?!
"Vartijat! Vartijat..!!"

//Here we are ja tein 10/10 tilanne arttiikin jo ---> !!!!!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Shus now, there is no need to scream//Ivy

ViestiKirjoittaja Mori » 27 Elo 2018, 23:20

Ikkuna ja valo olivat kauniisti demonin selän takana, jättäen miehen täysin varjoon, tehden hänestä mustan möykyn, jonka ihreät silmät ja vaalea hiuspehko tuntui ainoastaan paistavan läpi. Kulkija, joka osottautui Mauruksen arvaamaksi naiseksi, kulki nopeasti ohitse, mutta äkisti hidasti. Tämä pysähtyi ja jäi seisomaan siihen, keräten ajatuksiaan. Hitaasti neito käänsi päätään katsomaan ikkunan syvennykseen. Tuon ilme oli sen arvoinen ja Maurus vain laski katseensa toiseen, joka alkoi hitaasti yhdistämään näkemäänsä tietoon. Sekunttien päästä neito ymmärsi avata suunsa, avata äänihuulensa. Tämä alkoi mutisemaan jotain ja pudotti lasinsa kiviselle lattialle. Maurus värähti lasin osuessa kiveen ja särkyessä. Ääni oli kovempi, mitä hän olisi toivonut kuulevan. Sitten alkoi panikointi, kun neito yritti epätoivoisesti kysyä tai sanoa jotain.
Neito päätti huutaa sitä, mikä tuntui turvallisimmalta, jolloin Maurus kepeästi hypähti jaloilleen. Aina yhtä äänettömästi ja käveli huutavan neidon luokse. Ei hänen tarvinnut oikeastaan kuin harpata. Hänen oikea, hansikkaalla varustettu käsi kävi toisen olalle ja vasen, dominoiva käsi siirtyi neidon suulle. Laskien etusormensa tuon pehmeiden huulien päälle. "Shhh, emme halua herättää ketään. Emmekä halua kenenkään saavan minkäänlaista hämmenystä. En tee pahaa, lupaan sen, joten ethän huuda turhaan?" Maurus pyysi ja katsoi toisen sinisiin silmiin pyytävästi. Hän soi toiselle lempeän hymyn, mutta ehkä se vain oli myöhäisen illan pimeydessä varjoa vasten pelottavampi kuin oli tarkoitus. Neidon avunpyyntöön ei tuntunut tulevan auttajia. Maurus kuulosteli käytävien ääniä, onneksi hänen valitsemanss käytävä tuntui olevan etäällä vartijoista, jotka kiersivät ympäri linnaa. Jos vartijoita olisi tullut, hänen olisi vain tarvinnut ottaa hanska pois kädestä ja koskesi ihoa.

Hitaasti demoni otti sormen toisen huulilta. Hänen silmänsä tarkkailivat jokaista neidon kaulan lihasta ja kasvojen lihaksia. Hän osasi kyllä varautua uuteen huutoon. "Ei ole syytä huutaa, emme ole täällä riivaamassa ketään tai aiheuttamassa mielipahaa. Olemme itse hänen ylhäisyytensä alaisena", Maurus lausui kohteliaasti tiedon neidolle ja laski katseensa alas, jossa särkynyt lasi ja lattialle valunut, maito oli levinyt. Miehen oikea käsi alkoi lipumaan neidon olalta, tämän käsivartta pitkin kämmennelle, tarttuen kämmenestä hellästi. "Olkaa kiltti ja kiertäkää sirpaleet, ne voivat vaurioittaa jalkapohjianne", Maurus pyysi ja hitaasti johdatti neidon hieman taaemmas sirpaleista. "Maya", mies lausui, eikä hän helittänyt otettaan neidosta.
Samassa hopeinen keihäs muttui kuin pyörremyrsky, joka ei kuitenkaan nostattanut mukanaan mitään. Paikalle ilmestyi solakka, tumman puhuva nainen. Tämä hymyili itseään lyhyemmälle leveästi ja sitten kyykistyi alas lattialle. "Ah, tämän takia kuolevaiset ovat niin ärsyttäviä, kun he ovat niin säikkyjä", nainen mutisi kerätessään lasin sirpaleita tarkoilla silmillään. "Maya!" Maurus sanoi jykevästi ja loi sisareensa katseensa, johon nainen vastasi vain irvistämällä. Maurus käänsi katseensa neitoon ja astui lähemmäksi tätä. "Suo anteeksi sisarelleni", hän totesi ja katsoi neidon läpi. Hän tunsi pientä, ehkä vähäsen epämiellyttävää tunnetta toisessa. Mahdollisesti neito oli itse jumalan palvelija, mikä ei olisi kaukaa haettu, kerta ihmiset olivat melko uskovaisia. Joko neito kantoi ristiä mukanaan tai sitten tässä oli jotain pyhyyden jämiä, kuten esimerkiksi pyhää vettä tai muuta vastaavaa, joka saattoi vielä pienesti tuntua demoneista.

Maya oli saanut noukittua lasin sirpaleet lattialta, jokaisen sellaisenkin, jota tavallinen tallaaja ei näkisi paljaalla silmällä. Hän kaivoi vyöltään nahkapussukan, jonne kaatoi sirpaleet. Maidon joku muu saisi kyllä siivota, hän ei tullut sellaista tekemään linnaan. "Ah, unohdimme täysin esittäytyä", Maurus rikkoi pienen hiljaisuuden. Hän puhui hiljaisella, pehmeällä ja matallalla äänellä. "Olen Maurus ja tässä on sisareni Maya, saavuimme eilen päiväseltään linnaan kuninkaan toiveesta, kun pelastimme hänet väijytyksen ruhjeilta", demoni selitti ja katsoi sitten neitoa. "Saanen tiedustella neidin nimeä?" Hän kysyi.

//Oh My God! I love it!!! Xd kuvastaa täydellisesti koko tilannetta!!//
Mori
 

Re: Shus now, there is no need to scream//Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 28 Elo 2018, 19:04

Panikoitunut papitar oli aikeissa rääkyä lisää olkansa yli vartijoita apuun, mutta tunsi kuinka syvennyksessä istuva olento lähestyi häntä ja jahka pään vaan tätä kohden taas kääntyi, oli tuo hänessä kiinni! Ophelia jähmettyi, katsahtaen silmät ristissä miehen melkein luonnottoman vihreisiin silmiin ja jahkailikin pian vaihtoehtojaan sormeen puraisun ja rintakehään mottaisun välillä. Tuskin mottaisu paljoa tekisi, mutta kerkeäisi hän menemään ainakin suojakuplaansa ja huutaa vähän lisää. Mies kumminkin hyssytteli ja lupaili ettei tee pahaa! Se ei vakuuttanut häntä... Ei ollenkaan! Tietenkään tuo ei haluaisi herättää ketään, miksi muukalainen linnalla nyt huomiota osakseen haluaisikaan?! Mustaihoinen, joltain oudolta haltijarodulta vaikuttava mies kumminkin puhui hänelle pehmeään sävyyn ja katsoi vihreillä silmillään hänen syvänsinisiin melkein anelevasti... Se oli ehkä temppu, ei tarvinnut olla demoni valehtelemaan moista tai näyttelemään syytöntä. Mutta kumminkin... Hetken nyrpeän epäilevänä silmäiltyään miehen kaikkia mahdollisia kasvonpiirteitä tulevan varalle, puristi papitar huulensa yhteen merkiksi ettei aikonut ainakaan saman tien huutaa. Ehkä se oli se hyvä kristitty hänessä, joka päätti katsoa ja kuunnella vaikka se tuntuikin tässä tilanteessa typerältä, uhkarohkealta jopa! Mutta mikäli sikäli tuo olisi hänet tappaa halunnut, olisi tuo varmasti häntä jo yksisilmäisellä keihäällä survaissut?
Kulmat hellittivät kurttuaan pienesti, Ophelian pysyessä selvästi jäykkänä ja varautuneena. Kysyvä katse kumminkin luotiin muualle keskittyvän miehen suuntaan, tuon väittäessä olevansa linnalla 'hänen ylhäisyytensä alaisena'.

"E--" Papitar ähkäisi, aikeissa jo ilmaista epäilyksiään ääneen, mutta keskeytti itsensä miehen ilmaistessakin itseään ensin. Lasin sirpaleista jotka hänen maitolasista olivat levinneet ja huolesta hänen jalkapohjiaan kohtaan..? Tämä sai hänetkin katsahtamaan lattialle ja sotkuun, jonka hän oli vahingossa mennyt aiheuttamaan... Säpsähtäen kumminkin pienesti kun tuntematon olento kävi häntä kädestä pitäen ohjaamaan sivummalle. Ophelia ei protestoinut, jahka vain ymmärsi mitä tuo meinasi, mutta pysyi yhä varpaillaan, vapaankäden nyrkki vasten pienesti hakkaavaa rintaa. Tilanne oli vähemmästäkin outo, vastahan hän oli aikomassa vain nukkumaan! Mutta nyt hänen törmättyä mustahipiseen mieheen, joka väitti olevan kuninkaan alainen ja varjeli häntä jalkapohjan haavoilta, mutta saattoi silti todellisuudessa olla pahaenteinen vakooja murhaaja, tarjosi mutkan matkaan.
Hän kyllä tunsi jokaisen poikkeustapauksen linnalla, ainakin ulkonäöllisesti! Ja tuo ei ollut yksi näistä, ei tuo eikä nyt-- Keihäs, joka oli syystä taikka toisesta tuntunut hänestäkin jotenkin elolliselta, muuttui nyt hänen silmien edessä humanoidiksi, tilanteen käydessä yhä vähemmän järkeen! Hänhän todisti silkkaa mahdottomuutta!

Samassa hän rääkäisi, säikähdyksestä tietenkin ja olisi varmaan törmännyt selällään sekä takaraivollaan vasten kivistä seinää, ellei hänen kädessä oltaisi oltu kiinni. Niitä oli kaksi!? Ja toinen oli ollut toisen keihäs? Ophelia pidätti samassa hengityksensä ja katsoi nyt astetta järkyttyneempänä naiseen, jonka ihon tummuus samastui miehen kanssa.
Nainen, ilmeisesti Maya? Osoittautui pian suorasanaisemmaksi mitä toinen ja kirosi kuolevaisten säikkyyttä, käyden kumminkin siivoamaan särkynyttä lasia lattialta..? Ihmistyttö ei voinut kuin katsoa suu nyt hieman ammollaan, epäilysten kasvaessa mitä kaksikon rotuun tuli naisen sanojen myötä ja riuhtaisikin kätensä tämän veljen otteesta, jahka tuo oli sisarensa kielenkäyttöä pahoitellut.
Nämä eivät olleet haltijoita... Ja nämä eivät ilmeisesti olleet kuolevaisiakaan ja kuolemattomia rotuja oli Ophelian tiedon mukaan hyvin rajoitetusti. Jokin myös kertoi hänelle, etteivät nämä olleet ainakaan enkeleitä... Ja tuskin vampyyreitä...
Brunette otti kämmenensä omalle puolelleen, nopealla vilkaisulla varmentaen, ettei tuo ollut salamyhkäisesti sille hyväntahtoisen eleen varjoilla mitään tehnyt, nostaen katseensa vasta sitten jälleen kahteen hiipijään, jotka viimein näkivät sopivaksi esittäytyä.

Jokainen ele, jokainen sanan painoitus ja puheensävy otettiin huomioon, hyvin epäilevän papittaren puntaroidessa kaksikon luotettavuutta ja toistaiseksi tilanne oli rauhallinen lähinnä miehen rauhallisen äänen ja levollisten eleiden ansiosta. Ainakaan hän ei tuntenut oloaan uhatuksi, päinvastoin jopa, mutta sitä Ophelia ei ollut vielä valmis myöntämään tai välttämättä edes uskomaan. Hän kumminkin kuunteli, vilkaisten nopeaan käytävän päähän mikäli vartija osuisi heidän kohdalle juuri sopivasti, mutta moista onnea ei hänelle suotu. Tällähän käytävällä joku oltaisiin keretty nylkeä ja suolistaa, kerta hänen aikaisemmat huudotkaan eivät olleet herättäneet mitään huomiota.
Mies esitteli nimekseen Maurus ja varmensi siskonsa nimeksi Mayan. Yönsiniset silmät lipuivat kulmien alta sisaruksesta toiseen, palaten jälleen Maurukseen joka täydensi edeltävää väitöstään liittoutumisestaan kuninkaan kanssa.
...Hän ei melkein voinut uskoa korviaan... Hän oli kuullut väijytyksestä, mutta ei siitä kuinka asiat olivat tapahtuneet ja Henry oli päässyt kotiin voitokkaana, joten mitään huolta ei ollut syntynyt, mutta... Nämä kaksi, selvästi ei ihmisiä, selvästi ei haltijoita eikä selvästikään mitään pyhiä olentoja, asuivat nyt näiden omien väitösten mukaan linnalla kuten muutkin, Henryn valikoimat demonit. Eivätkö nuo olleet riittäneet? Eikö näiden keräily ollut käymässä vaaralliseksi?!
Sata ja yksi kysymystä ja huolenaihetta syntyi pienessä kehossa, mutta juuri nyt yksi puski ensimmäisenä pinnalle; miksi hänelle ei oltu kerrottu? Olisi ollut aika olennaista... Varsinkin kun hän yöpyi itsekin linnalla. Ehkä hän oli tavannut nämä sanaa nopeammin, ehkä papittaren poikkeustilanne oli jäänyt Henryltä unholaan muuten niin kaaottisten tapahtumien vuoksi, mutta...! Mutta silti ..!!

Mietinnöittensä takia, ihmisnainen ei vastannut heti kun hänen nimeään kyseltiin ja olisi varmasti vaikuttanut varsin poissaolevaltakin, ellei olisi tuijottannut näitä lasittuneesti. Hän ei voinut olla taatusti vakuuttunut mistään mitä nuo sanoivat, sillä kuka tahansa olisi voinut tarinan keksiä ja hyväuskoiselle sepittää ja valitettavasti hän oli liian kovaksi keittynyt uskomaan näiden sanoja heti... Varsinkin kun epäili kaksikon olevan demoneja.
"Minä, olen tämän hovin papitar. Papitar Ophelia ja minä en ole kuullut teistä... Enkä aio uskoa tuulesta temmattuja tarinoita" Papitar myönsi näille asemansa ja nimensä, tarkkaillen kaksikon reaktiota ja uskoen näiden näkevän ongelman tilanteessa, aukon näiden tarinassa.
Nämä eivät olleet selittäneet hänelle asiaa turhan tiiviisti pakattuna, eikä hän pitänyt siitä etteivät nuo nähneet asialliseksi tunnustaa hänelle nimien mukana rotua, se oli salamyhkäistä! Olivathan he ihmisten hovissa!
Vaikka hän ei olisikaan kuullut näistä, olisi nuo ainakin kuulleet hänestä? Ainakin varoituksen verran? Oli tai ei! Se olisi ainakin ollut vakuuttavampaa. Papitar ei kumminkaan antanut kaksikolle tilaisuutta vastata hänen esittelyyn sen kummemmin, henkäistessä näkyvästi keuhkonsa täyteen, mitä oletetuimmin huutamaan vartijoita uudelleen.

//kyllä <333//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Shus now, there is no need to scream//Ivy

ViestiKirjoittaja Mori » 28 Elo 2018, 20:23

Neito parka haki sanojaan ja henkeään, minkä ehti. Tuo ei tuntunut pysyvän aivan mukana koko tilanteessa, eikä siihen ollut edes pyritty. Demonien tapaisesti ja ehkä luonnostaankin Maurus ja Maya aiheuttivat toiseen hämmennyksen, jota huvikseen sitten katselivat. Kaikki oli nähty jo ennalta, lihasten supistuminen, suun nykiminen ja muu, kun kirkas kiljahdus pääsi neidon suusta. Maya vain tukki korvansa toisen kiljaisulta ja näytti vain pyöräyttävän silmiään toisen käytökselle. Sitä toki saattoi katsoa huonoksi käytökseksi, mutta eiväthän sisarukset edes tienneet neidon asemaa, joten tuo sai nyt tällä hetkellä olla kamarineito tai palvelija.
Neito nykäisi oman kätensä Mauruksen kädestä itselleen. Tämä näytti tarkistavan käden nopeasti ja mies vain katsoi naista hetken. Tiedon saaminen kuninkaan väijytyksestä sai tämän järkyttymään, ehkä hieman harmistumaan. Tämä oli halunnut selkeästi tietää väijytyksen tiedoista enemmän ja siitä, miksei tälle oltu kerrottu linnan sisään päästetyistä olennoista. Sisarukset eivät kuitenkaan kokeneet velvollisuudekseen selventää olevansa demoneita, sillä he työskentelivät ainoastaan kuningas Henryn alaisena ja tämä ei vielä ollut ehtinyt kertoa linnan säännöistä. Kohteliaat tavat kuitenkin muistettiin, vaikka Maya tuntui kapinoivan niitä vastaan aina silloin tällöin ja varsinkin jos vastassa oli nuorempi, pienempi sekä hennompi nainen.
“Huomaan, että olette harmistunut siitä, ettei teille ole kerrottu asiasta. Saavuimme kuitenkin vasta eilen ja hänen ylhäisyydellään on ollut muita kiireitä, ettei hän välttämättä ole ehtinyt kaikille kertoa tietoa”, Maurus rauhoitteli neitoa. Hän kyllä ymmärsi toisen turhautumisen, mutta hän ei voinut ilmeensä takaa nauttia pienestä hämmennyksestä ja pelosta toisen kasvoilla. Lisäksi hän ajatteli rikkoa hieman hiljaisuutta, kerta neito tuntui lasittuneen paikoilleen ja keräävän päässään asioita.

Tämä kuitenkin sai otteen itsestään ja ryhdistäytyi. Neito ilmoitti olevansa hovin papitar ja sisarukset vain katsahtivat toisiinsa sillä silmällä, että olivat arvanneet pyhyyden jämistä oikein. Opheliaksi tämä neito kutsui itseään ja ilmoitti myös, ettei ollut kuullut heistä. Tietysti epäilys oli kova ja Ophelia toi sen myös hyvin esille. Kaksikko vain nyökkäsi synkroniassa ja kuunteli toisen sanomisen loppuun. Ei heille ollut ongelmaa papittaresta, jota tuo ehkä halusi. Aukon heidän niin sanomaan tekaistuun tarinaan. Ei kuitenkaan ollut mitään aukkoa. Maurus oli juuri avaamassa suutaan, kun hän huomasi, kuinka Ophelian rintakehä laajeni ja tämän suusta kävi syvä henkäys.
Samassa Maya oli Ophelian edessä ja tarttui tätä kasvoista. Tumman puhuvan naisen kämmen sulki toisen suun ennen kuin tämä ehti yhtäkään pihausta päästämään. Siinä samalla Mayan demoniset, mustat sarvet kasvoivat tämän päähän ja nainen katsoi toista tuon yönsinisiin silmiin. “Uskallatkin kiljaista, niin lupaan, että-”, hän sanoi hiljaa painottaen, mutta lause keskeytyi. Maurus kävi ottamaan Mayan ranteesta kiinni ja puristi sitä. Sisar värähti ja katsoi veljeään vihaisen itkuisesti. Tämä päästi irti Ophelian kasvoista, kulmat kurtussa ja antoi sarviensa kadota yhtä nopeasti, kun ne olivat kasvaneetkin.
Maurus tarttui Opheliaan ja tarttui myös Mayaan, joka muuttui mököttävän oloisesti keihääksi. “Pyydän, älkää suotta huutako, sille ei ole syytä”, Maurus sanoi rauhallisesti ja katsoi Opheliaan. “Kerron mielelläni enemmän tilanteesta, jos vain sallitte sen. Liian hätiköidyt päätökset saattavat aiheuttaa ei toivottuja tilanteita, Papitar Ophelia”, demoni lausui naisen aseman ja nimen lempeästi. Hänen puhetavassaan ei kuitenkaan ollut mitään uhkauksia, vaikka lauseen saattaisi tulkita. “En halua häiritä ketään näin myöhään illalla ja kyllä hänen ylhäisyytensä varmasti tuo tiedon pian kaikille, kun on saanut tärkeimmät hoidetuksi”, hän totesi.

Maurus laski katseensa itseään paljon lyhyempään Opheliaan. “Olen syvästi pahoillani sisareni käytöksestä, hän on temperamenttinen. Ei hän tarkoittanut mitään pahaa, vaikka siltä tuntui”, Maurus pyysi anteeksi ja hitaasti polvistui Ophelian eteen, tehden itsestään vähemmän uhkaavamman näköisen. “Ja kyllä, olemme demoneja, Herrasi silmissä syntisiä, enkeleiden vihollisia, mutta se ei silti tarkoita sitä, että meitä tulee tuomita heti”, Maurus puhui. Hän päästi irti Ophelian kädestä, kerta viimeksikin se oli näyttänyt tuntuvan epämiellyttävältä. Olihan demonin ruumiinlämpö paljon korkeampi, ehkä hänen kätensä olivat liian lämpimät. “Sallitko meille hetken aikaa selittää? Vai tuomitsetko meidät suoraan vihollisina, ilman syytä. Emme ole tähänkään asti vahingoittaneet tai uhanneet henkeänne”, Maurus huomautti.

//Maya oli vähän kova kouranen, toivottavasti Ophelia ei nyt ota itteensä liikaa XD Tai muuten se löytää Mayan aina sen kamarin katosta kyyläämästä!//
Mori
 

Re: Shus now, there is no need to scream//Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 29 Elo 2018, 08:09

Apua ei kumminkaan keretty huutamaan, ei edes piipahdusta älähtämään kun Maya, kaikessa hienovaraisuudessa teki miten parhaakseen näki hänen hiljentämiseksi. Keuhkoihin kerääntynyt ilma nielaistiin, pienen hätiköityneiden inahduksien inahdellessa vasten naisen kämmentä, Ophelia ollen valmis uskomaan, että tuo oli aikeissa puristaa hänen kallonsa halki tai jotakin muuta vastaavaa! Kauaa moista pelkoa ei kuitenkaan keretty kestittämään, miespuolisen olennon tullessa väliin, kovin otteinkin jopa. Ihmistyttö näki vain niin paljon tuon sormien välistä ja huomasi naisen kasvaneet sarvet vain nopean hetken, kunnes Maurus tarttui häntäkin jälleen kädestä ja piti heitä erillä ikään kuin tappelevia lapsia.
Siltä se ainakin vaikutti, Ophelian pitäessä kitansa kiinni poskien pullistukseen asti ja kokeili ainakin louppkehonsa kanssa olla kaukana kosketuksesta. Nainen muuttui murjotuksen säestämänä takaisin keihääksi, yönsinisten silmien lipuessa tästä taasen ylös mieheen, joka kehoitti häntä jälleen olemaan hissukseen.

Ehkä se oli tuon lähes mitään puhuvat kasvot... Tai tuon jatkuva rauhallinen äänensävy, tai tuon jo toistuva avuliaisuus tai sitten nämä kaikki yhdessä, tunsi Ophelia tulevansa vakuuttuneemmaksi siitä, ettei ainakaan Maurus ollut täällä pahanteossa... Tyttö tuijotti intensiivisesti miehen vihreisiin silmiin, ikäänkuin etsien jotakin valehtelun merkkiä ja siten olla uskomatta tuohon, mutta ei siinä onnistunut.
Hän uskaltautui jälleen hengittämään, nuorennaisen kokoperusolemuksen muuttuessa samassa rennommaksi. Ehkä tuo ansaitsi tulla kuulluksi, vaikka aatelista kyselemäti kädestä nappailikin, mutta se nyt ei ollut ykkösenä listalla mitä perehdyttämisiin tuli. Mies lupasi selittää tilanteen paremmin. Tilanteen joka vihjasi kuningas Henryn tosiaan keränneen lisää demoneita hoviin, mutta se ei valitettavasti ollut tältä mitenkään yllättävää. Tietenkin... Ne Henryn hyväksyttämät demonit jotka hän oli tavannut, oli myös hän itsekin hyväksynyt... Ophelia katsoi mieheen kulmiensa alta nyt aivan uusin kasvoin, yhä hieman varautuneesti, mutta ei suoraan torjuvana. Varpailleen säikähtänyt nuorinainen laskeutuikin jälleen kannoilleen, kuunnellen nyt järkipuhetta, jonka oli kiireissään myös mielessään läpi sumplinut, mutta ei siitä samaisesta kiireestä tiennyt voivansa luottaa.
Maurus pahoitteli uudelleen myös sisaruksensa puolesta, saaden papittaren naurahtamaan tukahtuneesti, sinistensilmien valuessa alas miehen mukana, tämän polvistuessa yks kaks hänen eteensä, pian varmistaen myös hänen epäilyksensä kaksikon rodusta.

Vapaaksi päästetty käsi ei tällä kertaa vetäytynyt yhtä nopeaan omalle puolelle, vaan jäi hetkeksi siihen, demonin nojautuessa siihen faktaan, etteivät nuo olleet uhanneet tämän henkeä, vaikka Maya oli siltä vaikuttanutkin.
Nyt rauhallisesti hengitellen, papitar korjasi pitkän, valkean yömekkonsa hihan ja suoristi ryhtinsä.
"...Kanniskelet itseäsi oikein arvokkaasti demoniksi" Ophelia sanoi viimein ja asetti kätensä siististi eteensä, sormien kietautuen toisiinsa. Mitä hän sillä tarkoitti, jääkööt Mauruksen tulkitsemiseksi.
"Olet oikeassa, te olisitte jo tehneet jotakin, mikäli olisitte aikomassa... Eikä se ole kovin yllättävää, mikäli hänen ylhäisyytensä olisi teidät siipensä alle tosiaan ottanut." Papitar hymyili jo ehkä vähän heikohkosti miehelle, epävarmana miten siirtyisi ystävällisempään sävyyn varsin kaaottisten ensivaikutelmien jälkeen.
Hän halusi nyt antaa Maurukselle tilaisuuden selittää itsensä, heidät, koko tilanteen, sillä hänen edessään polvisteleva demoni kuulosti vilpittömältä.

"Ja mitä tulee teidän tuomitsemiseen..." Se hetkeksi syntynyt hymy katosi papittaren katsoessa sivusilmällä lattianrajaa melkein surkuttelevan oloisesti, päätänsä pienesti pudistellen ennen kuin se palaisi takaisin polvistelevaan mieheen.
"Mh... Pahoittelen säikähdystäni, jos puhutte tosiaan totta, niin olisi saattanut hyvinkin olla, että minun laillani myöskään vartijat eivät olisi tunnistaneet teitä tänne kuuluviksi ja olisin aiheuttanut paljon harmia. Mikäli Henry on tosiaan päättänyt antaa teille tilaisudeen, niin tulee myös minunkin." Ophelia hymyili nyt paremmin, jopa ystävällisesti kohden miestä, jättäen omat henkilökohtaiset tunteensa sivulle siitä, mitä hänen Herransa näistä ajatteli... Tai mitä kristitty kansa heidän kuninkaastaan saattoi ajatella, mikäli tämä jatkuisi.

"Ehkä voisimme aloittaa alusta? Tämän.. Kömpelön ensitapaamisemme jälkeen?" Brunette tyttö hymyili ja kävi niiaamaan pienesti ja nopeasti. Ei sitä kumminkaan liian syvään demonille voinut kumarrella, varsinkaan kun tuon asema oli yhä arvoitus.
"Hyvää iltaa, olen hovin papitar Ophelia. Minun on ilo tavata teidät Maurus... Neiti Maya." Jopa Mayalle, joka keihäänä kiukutteli, sai yhtä vilpittömän, mutta nopean hymyn osakseen.
"Ah mutta... Mihin asemaan hänen ylhäisyytensä teidät värväsi? Hänhän siis... Värväsi teidät, eikö niin?" Brunette katsoi tähän kysyvästi. Tuskinpa nuo linnan käytävillä yöllä vaeltelisivat mikäli nämä olivat vain sankarillisia päivällisvieraita?

//Olis "vahingossa" puristanut silmät päästä :DDD Oma personal katto demoni? Sign me in!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Shus now, there is no need to scream//Ivy

ViestiKirjoittaja Mori » 29 Elo 2018, 09:44

Tilanne arvio oli jännittynyt, mutta Maurus piti silmällä papittaren käytöstä ja eleitä. Hän näki, kuinka nainen hitaasti alkoi rentoutua pohtiessaan tilannetta. Ilme naisella oli miettivä ja arvioiva. Sellainen, mitä kenellä tahansa oli, kun kyseessä oli ehkä mahdollinen vihollinen. Onneksi Ophelia tuntui heltyvät ajatukselle tilanteen selvittämisestä. Tämä myös totesi, että demoniksi hän kantoi itseään oikein arvokkaasti. Mauruksen vihreät silmät katsoivat kulmien alta naista. Jos tämä ei olisi papitar ja jos tämän ei olisi kuninkaan alainen, olisi Maurus hieman pelotellut toista. Puhuihan nainen itseään paljon vanhemmalle, asemasta viis. Ne olivat jotain, mitä ihmiset arvostivat, mutta eivät sitoneet demoneita sellaiseen. Ophelia alkoi sitten käymään itse tilannetta omalta kantiltaan lävitse.
Tämä totesi, että hän oli oikeassa tilanteesta, jossa sisarukset eivät sen pahemmin uhanneet papittaren henkeä. Ophelia myös pahoitteli säikähdystään, johon Maurus vain nyökkäsi ymmärtävästi. “On kulunut tosiaan vain päivä saapumisestamme ja harva palvelija tietää olemassa olostamme, joten toistaiseksi, olemme pysyneet varjoissa”, Maurus vastasi Ophelian toteamukseen vartijoiden tiedosta. Papitar myös lisäsi loppuun, että jos kerta kuningas oli antanut tilaisuuden heille, tuli tämänkin heille sellainen antaa. Kuningas oli tällä hetkellä henkensä enemmänkin velkaa sisaruksille, mutta ei sellaista menty möläyttämää näin herkässä hetkessä.
Ophelia myös tarjoutui aloittamaan alusta. Esitellen itsensä ja suoden kaksikolle hymyn. Hopeinen keihäs vain mulkkasi papitarta, kerta ei silmäluomea omannut. Olisi se varmaan pyöräyttänyt silmäänsä, mutta tyytyi vain poraamaan katseensa nuorempaansa.

“Arvon papitar, ilo on täysin puolellamme”, mies vastasi naisen esittelyyn ja katsoi tätä suoraan silmiin. “Kuningas Henry on antanut meille sen aseman, mitä olemme aina suorittaneet palvelemillemme isännille ja emännille. Olemme henkivartijoita”, Maurus kertoi. Sitten hitaasti mies alkoi nousta, kerta katsoi sen paremmaksi nyt. Hän kuitenkin soi vielä Ophelialle pienen kumarruksen. “Kuten jo aikaisemmin totesin, olemme demoneita. Paljon vanhempia kuin moni muu tässä linnassa ja se myös monesti sumentaa arvo asemien tärkeydet, joten suothan anteeksi, jos unohdamme joskus käyttäytyä niiden mukaan”, Maurus pyysi, ennen kuin alkaisi selittämään tilannetta.
Mies aloitti rauhallisesti kertomaan, kuinka he olivat löytäneet tai enemmänkin kuulleet kuninkaan hädän ja menneet katsomaan asiaa. Vilpittömästi he olivat auttaneet kuningasta tuon ahdingossa ja huonossa kunnossa. He olivat lähteneet saattamaan kuningasta kohti ihmistenkaupunkia, mutta olivat lupautuneet vain tuoda tämän niiden muureille. Kuningas oli kuitenkin pyytänyt heitä tulemaan mukaansa linnaan, jotta voisi korvata tekemänsä vaivan jollain. Maurus kuitenkin kertoi, etteivät niin vanhaksi jo elänyt kaksikko kaivannut juuri mitään. Heitä ei kiinnostanut maallinen arvokkuus tai muu sellainen. Heitä kiinnosti viihde ja toiminta ympärillään, joten asiat olivat myös menneet siihen suuntaan.
“Rotumme ei myöskään harrasta elävien tappamista tai syömistä, miten ikinä haluattekaan sitä kuvailla”, Maurus lisäsi. “Olemme niin sanotusti kasvissyöjiä ja nautimme kasvillisuuden antimista”, demoni selvensi, mutta ei nyt ihan vielä nähnyt tarpeekseen kertoa kasvillisuuden omaamasta sielusta. Papittarelle se olisi varmaankin aivan liian hankalaa ymmärtää, mutta demoni ymmärsi jokaisen elävän asian omaavan sielun.

“Haluan myös selventää erään asian”, Maurus jatkoi rauhallisesti. “Emme ota käskyjä keltään muuta kuin itse kuninkaalta, mutta emme myöskään halua olla töykeitä. Tämä ei myöskään tarkoita sitä, että kiusaisimme itseämme huonommassa arvossa olevia. Pyrimme tasa-arvoisuuteen jokaisen kanssa”, tällä asialla mies halusi vain selventää, että oli asema mikä, he kohtelivat tuota tasa-arvoisesti, mutta pyrkivät kohteliaisuuteen tietysti siltä määrin, mikä arvo aseman tämä omasi. “En halua kenenkään ymmärtävän väärin motiivejamme, mutta sen voin sanoa, että olemme vilpittömästi teidän puolellanne, mutta vain niin kauan kun kuningas elää.”

//xD//
Mori
 

Re: Shus now, there is no need to scream//Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 30 Elo 2018, 21:36

Ilo todellakin! Se kuulosti melkein lystikkäältä vitsiltä ensireaktioiden jälkeen, mutta nyt molemmat osapuolet halusivat olla mukavia toisilleen. Maurus paljasti sisaruksien olevan henkivartijoita ja jos Ophelia tulkitsi tuon sanoja oikein, olivat demonit jo ennestään tottuneet omaamaan emäntiä ja isäntiä. Se oli hyvä asia, kyseessä ei ainakaan ollut käskyihin tottumattomia demoneja, Maya mukaan lukien. Olihan tuo astunut sivuun jahka niin oltiin helläkouraisesti vain kehoitettu. Tosin mitä tuli arvo asemien tärkeyksiin sumentumiseen, papitar ei mennyt vakuusen ymmärryksessään. Pitikö hänen sitten muka ymmärtääkään tässä nyt heti satojen vuosien eläneen demonin arvomaailma yhdeltä istumalta? Ei, mutta pisti kumminkin korvansa taakse tuon pahoittelut, mikäli tuo käyttäytyisi jotenkin hassusti jatkossa.
Samoihin aikoihin papitar itse varoi käymästä hiplamaan oman löysän, valkean yömekkonsa laskoska sormien väliin. Pahoja tapoja kun oli hermostuttanut ja teetä ei ollut... Tai lasillista maitoa, jonka jäänteet imeytyivät käytävämattoon.

Maurus piti sanastaan kiinni ja kertoi koko tarinan, miten nuo olivat tavanneet kuninkaan. Kuinka nuo olivat pelastaneet tuon hädästä ja siten saaneet kutsun linnaan asti ja lopulta saaneet sieltä paikan kokonaan. Ophelian yönsiniset silmät olivat liimaantuneet kohden Mauruksen kasvoja koko tuon kertoman ajan, sydämen jytistessä rinnassa kuninkaan kohtaamien vaarojen yksityiskohtienkin puutteessa, mutta ehkä juuri se antoi enemmän tilaa mielikuvitukselle! Ja oli useimmin pahempi kuin todellisuus, tämän papitar tiedosti järkimielessään. Hänen sormensakin olivat lopettaneet levottoman nypläämisen ja olivat solmiintuneet kämmenien kanssa ristiin. Mies kävi vielä selventämään, mistä demonit saivat ravintonsa. Huomaavainen ele, sillä se jos mikä oli yksi huolenaiheista mitä tuli demonien pitämiseen linnalla. Nuo söivät porkkanoita tai kenties kukkia! Tai... Siltä se ainakin kuulosti, mahdollisimman harmittomalta. Luoja paratkoon, mikäli se olisi ollut sieluja ja Henry olisi silti nuo mukaansa ottanut!

Papitar oli aikeissa jo hyppiä hetkessä syntyneessä ihastuksessa ja kiitollisuudesta Henryn pelastuksesta, mutta pysäytti itsensä, Mauruksen haluten selventää jotakin. Maurus tuntui haluavan tehdä mahdollisimman selväksi, että vaikka he olisivat lojaaleja kuninkaalle ja yksinomaan kuninkaalle, he pysyisivät neutraaleina kaikille muille mahdollisille. Esimerkiksi pitää kyökkipiikaa tai sitten no... Papitarta samanarvoisena itsensä kanssa. Näin Ophelia sen tulkitsi ja hämmentyneestä kuuntelustaan lähtikin hymyilemään ymmärryksen merkiksi. Pystyikö tämän nyt sitten luokitella jaloksi piirteeksi? Tai sitten nuo eivät yksinkertaisesti vaan välittäneet erotella muita ihmisiä toisistaan, saatikka mieltää ketään varsinaisesti yläpuolelleen, paitsi sitten kuninkaan.
"Siinä tapauksessa luotan, että katsotte hänen elävän vielä pitkän pitkän aikaa" Ophelia sanoi viimein, laskien ristiin ristityt kämmenensä rintakehänsä edestä alas.
"Ja... Kiitos kun menitte hänen avukseen. Normaalisti... Kiittäisin Luojaa moisesta yhteensattumasta, ehkä kiitän vielä joka tapauksessa, mutta... Ah, tarkoitan kiitos!" Ihmisnainen hymyili, melkein jopa liikuttuneen oloisena nyt ylös Maurukseen ja tästä taasen Mayaan.
"Onko hän yhä vihainen minulle?" Papitar päätti kysyä, voimatta kunnolla päätellä mitä silmämunan sisäisessä tunnemaailmassa tapahtui.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Shus now, there is no need to scream//Ivy

ViestiKirjoittaja Mori » 30 Elo 2018, 22:10

Nuoren papittaren silmistä näki sen mielikuvituksen määrän ja jännittyneisyyden, kun tämä eli Mauruksen tarinan mukana Henryn pelastus operaatiota. Toinen puristi kätensä ristiin ja tuntui heittäytyvän mielikuvituksensa viemäksi, mutta se ei haitannut demoneja. Mauruksen lopettessa Ophelia näytti rentoutuvan ja paistavan kiitollisuutta sekä valoa, joka sai miehen ehkä hieman asteella perääntymään. Aivan liian kirkasta hänen kaltaiselleen. Jos hän nyt tuohon osuisi, hänestä voisi tuntua vähän ikävältä.
Ophelian hymy ei hytynyt tarinan loputtua, vaan se tuntui entistä enemmän nousevan vain kohti kattoa. Papitar alkoikin tekemään selväksi sen, että aikoi luottaa heidän käsiinsä kuninkaan pitkän iän. “Tietenkin, se on ensisijainen tehtävämme”, Maurus sanoi rauhallisesti. Heille yhden ihmisen elämä oli kuin hetkellinen tuulen viima. Se syntyi ja katosi. Niin kuin elämä, se syntyi, kunnes kuolema sen korjasi. Ophelia päätti lopulta kiitellä hirveällä ryöpyllä molempia sisaruksia. Kuninkaan pelastaminen tuntui olevan tälle kaikki kaikessa ja eikä se ollut ihme. Kansalle kuningas oli kaikki kaikessa ja Maurus tiesi sen varsin hyvin.
Sitten papitar vei huomionsa hopeiseen keihääseen, joka katseli keskustelevia silmällään, kysyen oliko Maya vielä vihainen. Tällöin Maya muuttui itsekseen ja pienesti siirsi vaaleita hiuksiaan tieltään. “En ole ollut missään vaiheessa vihainen”, hän ilmoitti ja kumarsi papittarelle kunnian merkkinä. “Moni sekoittaa aggressiivisen käytökseni sellaiseen ja sitä myös pyydän anteeksi. Minulla vain on hyvin vahva suojeluvietti veljeeni ja hänen...” Maya kertoi ja hitaasti sanojensa myötä tuntui liimautuvan vasten veljeään. Nainen hitaasti laski katseensa Mauruksesta papittareen ja väläytti tälle vihjaavan hymyn. Tulkitkoon sen miten tahtoi, mutta nuori papitar näytti hyvin liiankin puhtoiselta ja siihen Maya halusi tehdä muutoksen.

Niin kauan kun hän tässä linnassa tulisi olemaan, hän pitäisi nuorten naisten kanssa hieman hauskaa. Tarvittaessa kyllä opettaisi nämä tiettyihin saloihin, mitä kutsuttaisiin synniksi. Maurus pienesti työnsi sisarensa kauemmaksi ja Maya jäi siihen hymyillen katselemaan papittaren reaktiota. “Pelästyitte melko paljon syystäkin, mutta nyt menetitte maitolasinne. Voin hakea uuden sellaisen, jos vain tahdotte”, Maurus tarjoutui, koska olihan se heidän vikansa, että papitar oli ehkä menettänyt yöuniensa tuojan. Maya katseli kumpaakin ja nosti vain olkiaan. “Kai minä sen sitten haen, mutta ensi kerralla muistat sitten olla tiputtelematta mitään särkyvää, kun me sinut seuraavaksi näemme”, hän kiusasi ja lähti sitten äänettömästi varjoihin sulautuen kulkemaan kohti keittiötä.
Maurus katseli hetken ympärilleen ja kuunteli haarniskan aiheuttamia ääniä, mutta mikään niistä ei tuntunut olevan tarpeeksi lähellä, että olisi mitään pelkoa lisä hämmennykselle. Vartioita olisi vaikeampaa vakuutella, koska he, oman kokemuksensa mukaan, uskoivat ainoastaan sitä ylintä käskyn antajaa. “Ei hätää, Maya osaa olla huomaamaton jopa tiloissa, joissa on paljon henkilöitä”, Maurus totesi ja katsahti sitten varjoihin. Sieltä astelikin sisar maitolasin kanssa. Tämä nyökkäsi papittarelle ja ojensi sen tälle. “Pidä nyt huoli siitä, ettet varmasti tiputa tai tässä ollaan vielä uusia lasin sirpaleita keräämässä”, hän piikitteli pienen virneen kera.
Mori
 

Re: Shus now, there is no need to scream//Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 01 Syys 2018, 05:42

Maya päätti itse vastata siihen, mitä tunteita tuo tunsi muuttuessaan takaisin keihäästä omaksi itsekseen, lytäten sitten väitteet hänen ikinä edes olleen vihainen, jopa kumartaen heti perään. Papitar niiasi sutjakkaasti takaisin, jahka tuon odottamattomasta asenteenmuutoksesta vain hoksasi ja jäi suu supussa paikoilleen kuuntelemaan naisdemonin selitystä, kuinka se oli yleinen luulo tämän aggressiivisuuden tähden. Oliko noilla kahdella termillä niin hirveästi eroa, Ophelia ei käynyt vannomaan, mutta Maya ei ainakaan nyt vaikuttanut mitenkään piikittelevältä. Tai tietenkin spontaanisen aggressiivinen käytös kyllä oli eri mitä todellinen vihaisuus, vaikka ne usein kulkikin käsikädessä. Hän vain välitti veljestään! Ja tuon.... Tuon jostakin. Ihmistyttö oli muuttunut päältäpäin jo hyvin ihailevan ymmärtäväiseksi, hänelläkin oli ihmisiä elämässään joita hän halusi varjella ja noiden... noiden...?

Papitar kallisti päätään kysyvällä katseella, osaamatta edes epäillä mitään outoa kahden sisaruksen välillä, vaikka tuo toiseen kiinnittyikin.
"...Henkeen? Kunniaan..?" Ophelia lopulta kysyi, täyttäen Mayan keskeneräiseksi jättämän lauseen ja katsahti suunsa avaavaan Maurukseen, joka vaikutti tähän asti siltä tyynemmältä osapuolelta.
"Ahh... No siis, ei se teidän vikanne yksin ollut." Papitar ei heti tiennyt, mitä tuli omaan haluun saada uusi maitolasillinen, kuninkaan henkivartijan tarjoutuessa käymään sellaisen hänelle hakemaan, Mayan tarjoutuessakin tekemään sen veljensä puolesta.
"Tuskin kannan--" Ophelia oli sanomassa, naisdemonin jo kadotessa varjoihin, jättäen hänet tuijottamaan pimeyttä Mauruksen kanssa.
"Mitään särkyvää ensi kerralla..." Ihmistyttö lopetti lauseensa hiljaa itsekseen.
"Keittiössä saattaa olla vielä väkeä, ei hänen olisi tarvinnut." Papitar kääntyi miesdemonin puoleen, joka puolestaan vakuutteli Mayan kykyyn pysyä huomaamattomana. Vaikka tuo kaatoi maitoa lasiin? Ah, hyvällä todennäköisyydellä keittiö olisikin jo tyhjä, oli Maya hyvä varjoissa tai sitten ei.
"Mutta hänkin on pohjimmiltaan kiltti, vaikkakin äksy, eikö..? Hän selvästi ihailee sinua." Brunette hymisi itsekseen, odottamatta varsinaista vastausta.
Ei siinä kauaa edes mennyt, eikä keittiö tosiaan kaukana heistä ollutkaan, vielä vähemmän sutjakkaasti liikkuvalle demonille joka jo palasikin maitolasin kanssa.

"Oh, Kiitos..." Ophelia ojennutti ottamaan lasin vastaan, todellakin katsoen ettei nyt onnistuisi lipsauttamaan tuota käsistään heti uudelleen. Saaden turvallisesti otteen, katsahti papitar ylös pitkän naisen vihreisiin silmiin, mykistyen tuon kommentista. Ainakin ensimmäiseksi, mutta sitten papitar ratkesi hymyyn ja siitä sitten pieneen, kikattavaan nauruun.
"Te todella tarkoititte sitä, kun sanoitte pyrkivänne tasa-arvoisuuteen kaikkien kanssa" Ehkä se oli osittain väsymyksestä, mutta enimmäkseen tuon luonteesta joka sivuutti hänen arvoaseman lähes täysin. Se oli ehkä jollain tavalla virkistävää, mutta siitä hyvästä Maya oli hänestä myöskin suloinen! Mutta sitä hän ei ääneen sanonut, Ophelia ei halunnut missään nimessä loukata tämän ylpeyttä ja hillitsi itsensä takaisin ystävällisesti hymyilevään olemukseensa.
"Kiitos, että siivosit kömpelyydestäni syntyneen sotkun. Onneksi en ainakaan heittänyt sitä teitä kohden" Hän vitsaili, vaikkei moisessa mielikuvassa mitään huvittavaa ollutkaan!
"Tuota... Tämä saattaa olla outo kysymys, mutta... Eikö läheisyyteni ole teille tukala?"

//OOOPS I did some 10/10 "art" again. Toi ainakin tuli heti ekana mieleen :'D//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Shus now, there is no need to scream//Ivy

ViestiKirjoittaja Mori » 01 Syys 2018, 13:01

Papitar oli niin puhtoinen, niin viaton ja tahraamaton. Teki melkein pahaa katsoa tätä ja ehkä se vähän tekikin, mutta Maurus ei nyt tuntenut oloaan kuin hieman epämukavaksi. “Hän on pohjimmiltaan kiltti. Hän välittää paljon enemmän kuin antaa sen näkyä”, Maurus selitti Ophelian kysymykseen sisarestaan. Neito totesikin, että sisar ihaili häntä selkeästi. Demoni ei kuitenkaan vastannut asiaan, sillä siinä oli jotain muutakin kuin pelkkää ihailua. Maya varmasti ihailikin häntä, mutta molemmilla sisarilla oli se ainainen pelko sisarensa menettämisestä ja Maya oli tällä hetkellä ainut, joka häneen kykeni koskemaan täysin vapaasti. Hän tarvitsi toista elämäänsä pysyäkseen järjissään ja menemättä koskemaan toisia, vieden näiden muistot.
Mayan palatessa maito lasin kanssa ja antaessa tämän Ophelialle, mies oli ottanut askeleen taaemmaksi. Papitar purskahtikin pieneen kikatukseen, joka oli heleä ja aidosti huvittunut. Naispuolinen demoni vain soi nuoremmalleen hymyn. “Tietenkin, eikä se ole pyrkiminen tasa-arvoisuuteen. Se on tapa ja tottumus”, Maya selvensi kohteliaasti. Papitar kiittikin sotkujen siivoamista ja totesikin ehkä vähän hassuja asioita. Sisarukset hymähti vain toisen vitsille ja nostivat katseensa toisiinsa papittaren kysyessä, eikö demoneilla ollut epämukava olo hänen läheisyydessään.
“Kuten aiemmin asian ilmaisimme, olemme eläneet vuosi satoja ja siten myös sietokykymme pyhiin asioihin on noussut. Pienet pyhät asiat, kuten ristit tai pieni aurasi on vain epämiellyttävä tuntemus. Näin hetkellisen läheisyyden ollessa läsnä, pyhät asiat eivät juuri häiritse, mutta jos olisimme pitempään seurassanne. Seuranne kyllä alkaisi vaikuttamaan olemukseemme asteella tai toisella”, Maurus selitti. “Ja muutenkin, emme voisi kutsua itseämme henkivartijoiksi, jos jokainen pieni pyhä asia saisi meidät voimaan pahoin ja menettämään voimamme. Kunhan et työnnä pyhiä esineitänne ihollemme, niin kaikki on hyvin”, Maya koki tarpeekseen myös selittää ja katsoi sitten papitarta.

“Emme kuitenkaan halua pidätellä teitä enempää, on jo myöhä ja teidän kaltaisenne tarvitsevat varmasti enemmän unta kuin me”, Maurus ilmoitti ja kohteliaasti nyökkäsi Ophelialle. Maya tällöin muuttui keihääksi, jonka Maurus nappasi käteensä. Hän ojensi vasemman kätensä toiselle. Käden, jossa ei ollut kankaista hanskaa. “Saanen saattaa sinut takaisin kamariinne? Linnan käytävät kun ovat melko kolkon näköisiä näin öisin. Olisi mukavaa myös puhua kanssanne lisää, vaikutatte kuitenkin kiinnostuneelta rodustamme”, Maurus ilmaisi halunsa keskustella papittaren kanssa, vaikka sitten siinä, kun he kävelisivät yhdessä tuon kamarille tai sitten vaikka päivällä, kun papitar olisi nukkunut hyvin ja käsitellyt yölliset tapahtumat. Eikä seuran tarjoaminen ollut henkivartijalle mikään ongelma, varsinkin, kun hän kyllä kuuli helposti jokaisen askeleen linnan sisällä ja sen ulkopuolella. Hän osasi laskea nopeasti, kuinka monta henkilöä linnassa yleensä kulki, mutta sen arvioimiseen menisi ehkä viikko, jotta luku vakiintui.

//OMG XDDD EN KESTÄ!!! MAYA!!! Ivy, sulla on dirty mind eikun... XDDDDDDD
Mori
 

Re: Shus now, there is no need to scream//Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 01 Syys 2018, 15:53

Se oli tapa ja tottumus, kävi selvennys mitä tuli tasa-arvoisuuteen. Papitar saattoi vain nyökkäillä, lämmitellen uutta maitolasia käsissään. Olihan se jo valmiiksikin huoneenlämpöistä, mutta uni tulisi paremmin mikäli se olisi hieman lämpimämpi. Huomio kiinnittyi jälleen Maurukseen, joka selitti miksi he eivät irvistelleen tai tuskastelleet hänen läsnäoloa, tuon sanojen antaessa hänelle ahaa-elämyksiä. Totta kai! Se kävi järkeen, miten nuo edes olisivat sietäneet kulkea käytävillä joissa oli risti seinillä mikäli ne olisivat täysin ylitsepääsemättömiä ongelmia? Tosin.. Niiden toisaalta taas kuuluikin olla, demoneille... Pahojen henkien poissa pitämiseksi... Pitäisikö tässä nyt sitten harmistua vai iloita? Ehkä pahaenteisemmät demonit olisivat herkempiä pyhille asioille, mitä pitkään eläneet sisarukset jotka näyttivät enemmän kujeilevilta sortilta... Valitettavasti demonologia ei kuulunut pappien työkuvaan itsessään, mutta tätä menoa Ophelia olisi vielä ekspertti siinäkin.
"No, teidän onneksenne en satu kantamaan juuri nyt auraani enempää" Nuorinainen hymyili, helpottuen kuitenkin tietäessään, että pyhyys kävisi haitalliseksi kontaktissa. Tietenkään hänellä ei tosin ollut aikomusta eikä syytä tehdä mitään sen sorttista.

Kellonaika otettiin pian puheeksi ja papitar oli samalla kannalla, vaikka käytävälle ryöppyävä kuunvalo olikin kaunista katseltavaa, varsinkin vasten demonien mustaa ihoa... Jotenkin se imarteli noiden piirteitä ja hipiää, näiden vihreiden silmien värin puskiessa läpi pimeyden. Ophelia katsahti hänelle tarjottuun käsivarteen, Mauruksen tarjoutuessa saattamaan hänet huoneelle asti, siinä missä Maya tyytyi jälleen keihään rooliin.
"Jos siitä ei ole teille vaivaksi..." Brunette vastasi epäröiden, kietaisten kuitenkin kätensä tuon hanskattoman käsivarren ympärille, joka osottautui yllättävän lämpimäksi. Mutta ei liian, sellaisen sopivan mieluisaksi. Ehkä hänen kosketus ei sattuisi tätäkään, eiväthän he olisi näin edes kauaa ja tuskin tuo olisi kättänsä tarjonnut, ellei tuo olisi tietänyt kestävänsä. Mies kumminkin näytti hukanneen toisen hanskansa... Tai sitten tuo peitteli toista kättään tarkoituksella. Kosmeettisista vammoista tai muusta vastaavasta. Papitar ei tohtinut kysyä asian mahdollisesta arkuudesta, vaan lähti kulkemaan tämä mukanaan suuntaan, jonne oli aikaisemmin kiiruhtanutkin.

"En ole ennen tavannut teidän kaltaisia demoneita... Tosin tietenkin en ole tarkoituksella hakeutunut teikäläisten seuraankaan." Ophelia kävi puhelemaan, miettien vasta sitten, katsoisivatko demonit pahakseen hänen puhuessa näistä yhdessä siistissä nipussa.
Hän oli kuitenkin tyytyväinen, että oli nämä tavannut. Mikäli hän olisi vain saanut tiedon näistä, olisi hän varmaan valvonut seuraavat yöt ja pyytänyt audienssia Henryn kanssa.
"Hänen ylhäisyytensä on aina ollut melko eksentrinen. Se ei ole välttämättä huono piirre, pidän siitä hänessä jopa. Hovi on muuttunut paljon hänen tultua kuninkaaksi." Papitar kävi puhumaan, katsahtaen sivusilmällä ylös paljon pidempään demoniin. Osa muutoksista oli ollut hyvää, osa taas... Hankalaa, pysyen yhä hankalana. Se oli välillä tukalaa, eikä se kaikki varsinaisesti johtunut muusta kuin ajan kulusta. Elämä Cryptissä harvemmin nyt kellään muutenkaan oli kuin kukilla tanssimista.

"...Ehkä se on näin parempi." Ihmistyttö aloitti rauhallisen matalalla äänellä, varoen muutenkin puhumasta liian kuuluvasti uinuvassa linnassa. Varsinkin näistä asioista.
"Parempi, että hän on ottanut lähelleen teidän kaltaisianne, ystävällisiä demoneita. Se kuulostaa... Suorastaan absurdilta kun se tulee minun suustani, mutta... Te olette kestävämpiä mitä ihmiset, te olette eläneet pidempään ja sitä mukaan ehkä viisaampiakin. Kunhan ette vain kristittyä miestä Herran määräämältä reitiltä suista..." Papitar sanoi, voiden vain toivoa, ettei loukkaisi näitä puheillaan ja jatkoi melkein samaan henkäykseen.
"Samalla... Uskon, että aistisitte linnalla ne pahaa aikovat demonit ja pahuudet, mikäli niitä olisi? Ettekös?" Ophelia kysyi viimein ylös Maurukseen, odottaen kuulevansa enemmän noiden kyvyistä.
"Kerro minulle lisää. Kerro minulle, mitä demonit tekevät vapaa-aikanaan?"

//I mean I GUESS !//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Shus now, there is no need to scream//Ivy

ViestiKirjoittaja Mori » 01 Syys 2018, 20:01

Ophelia ei kietonut kämmentään Mauruksen kämmenen ympärille, vaan rauhallisesti kiersi kätensä tämän käsivarren ympärille. Siitä demoni ei ollut moksiskaan. Jos kyseessä olisi ollut kuitenkin enkeli, olisi asia ollut ehkä toisenlainen. Enkelin pelkkä läheisyys olisi saanut hänet voimaan hyvin pahoin, menettämään voimansa ja... Demonia puistatti hetken, kun hän näki menneen tapahtumat hetkellisesti. Hänen olemuksensakin hieman tuntui jäykemmältä, kunnes se rentoutui taas. “Ei tietenkään”, Maurus vastasi Ophelian sanoihin ja lähti hitaasti kävelemään papittaren vierellä.
Sitten alkoi pieni muotoinen keskustelu. Papitar toi ilmi, ettei tämä ennen ollut tavannut heidän kaltaisia demoneita ja totesikin pian perään, ettei toisaalta hakeutuisi sellaisten seuraankaan. “Se on täysin ymmärrettävää”, hän vastasi toiselle. Ophelia päätti myös puhua Henryn päätöksistä ja siitä, millainen tämä oli sekä siitä miten se oli vaikuttanut linnan sisäiseen elämään. “On ihailtavaa kuulla, että kuninkaanne on kuitenkin tehnyt päätöksillään vaikutuksen linnan sisäiseen ajatteluun”, hän sanoi. Papittaren äänen sävy kieli siitä, kuinka tämä varoi muiden läsnäoloa. Hän ei selkeästi halunnut kenenkään kuulevan papittaren puhuvan sellaisia. Tämä alkoikin selittämään, että kuinka oli parempi, että kuningas oli ottanut vierelleen kestävämpiä ja viisaita demoneja vierelleen. “Hän olisi voinut myös ottaa muun rodun kantajia vierelleen. Meillä on kuitenkin maan kuulu heikkous, jolla meidät voisi helposti saada heikommiksi, kuin kukaan täällä”, hän totesi realistisesti, mutta antoi papittaren jatkaa puhettaan.
Pienesti mies naurahti, joka tuntui hyvin virkistävältä jäykältä ja melko ilmeettömän demonin kasvoilla. “Ei meillä sellaisia ajatuksia olisi koskaan ollut”, hän sanoi rauhallisesti. Maurus ei oikein tiennyt miten raamattua lukevat henkilöt olettivat demonien vievän nämä väärille teille, mutta ehkä riivatessa sitä tuli tehtyä, vähän kaikenlaista. Sitten Ophelia kyseli, että tuntisivatko he linnaan tunkevat pahat demonit jo kaukaa sekä muut pahuudet. “Tiedämme kyllä, milloin jonkun muun demonirodun edustaja on meitä vahvempi, mutta emme juuri tiedä pahuudesta ja heidän motiiveistaan. Meille hyvän ja pahan välinen ero on aina vähän ailahteleva”, Maurus selitti ja katsoi rauhallisesti vierellään kulkevaan neitoon.

Pieni hymy jäi miehen huulille, kun Ophelia kysyi mielenkiinnosta, mitä demonit tekivät vapaa-ajallaan. “En tiedä muista roduista paljoakaan, mutta on toki niitä, jotka eivät erota työtä tai vapaa-aikaa. Niitä, jotka eivät tiedä mikä on työ tai vapaa-aika. He tietävät vain tavan selviytyä ja jatkaa elämäänsä sellaisessa maailmassa, jossa vain vahvimmat voittavat. Se on raakaa, mutta se on myös totuus”, hän kertoi. Ties mitä papittaren vilkas mielikuvitus toisi tämän mieleen, mutta Maurus ei aikonut kaunistella tosi asioita. “Meidän kaltaisemme demonit elävät syvällä luolissa, pimeyden turvissa. Piilossa kaikelta. Me liikumme öisin ja elämme päivä kerrallaan. Mitä vapaa-ajan viettämiseen tulee, koette sen varmasti synniksi”, hän sanoi rauhallisesti. “Emme toki kenenkään henkeä uhkaa tai tee mitään vaarallista. Nautintomme ja ilomme on pieni muotoinen kiusaaminen, jota te kutsuisitte riivaamiseksi”, Maurus sanoi ja katsahti uudestaan toisen silmiin. Oliko tämä tieto liikaa papittarelle käsitellä?
“Painotan kuitenkin sitä asiaa, että emme koskaan vaarantaneet kenenkään henkeä, emmekä imeneet kenenkään elämänvoimaa, niin kuin jotkut sitä siksi kuvailisivat. Meille riivaaminen vain oli vain jokapäiväistä pientä kiusaa, jota jaksoimme tehdä monta päivää putkeen, ilman, että tarvitsimme unta”, hän selitti ja kokoajan katsoi toisen silmiin. Demoni ei koskaan pyytänyt katseellaan anteeksi antoa, hän vain myönsi sen, mitä oli tehnyt, mutta ei myöskään katunut. Hän oli demoni ja miksi olisi katunut hänelle itselleen täysin arkista hupia. “Se on varmasti teille varsin vaikeaa käsiteltävää, mutta meille se oli täysin arkinen asia, täysin sallittu ja oikea tapa. Vain vuosien myötä, olemme opetelleet hahmottamaan kulttuurinne oikean ja väärän, mutta emme osaa katua tai tuntea syyllisyyttä tietyistä asioista”, hän sanoi. Mauruksen askeleet pysähtyivät kuitenkin hetken päästä.

Hän katsoi suoraan eteen ja mietti hetken, ennen kuin kääntyi koko kehollaan Ophelian puoleen. “Haluan kuulla mielipiteesi papittarena. Onko sinun mielestäsi oikein, tuomita sellaista kuolemaan, jossa toinen osa puoli ei ole tehnyt mitään muuta kuin kiusannut”, hän esitti kysymyksensä toiselle pohdittavaksi ja vähän ajan päätä jatkoi taas kävelemistään. Samalla, kun tuo kysymys oli esitetty tuntui hopeisen silmän liikehdintä laskeutui rauhallisesti Opheliaan, odottamaan tuon vastausta.

//>: D Vähän sekava vastaus on, mutta yritin parhaani ;;___;;//
Mori
 

Re: Shus now, there is no need to scream//Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 02 Syys 2018, 12:13

Kyllä he olisivat voineet ottaa muitakin rodun edustajia, jotka omasivat pitkän elämän... Mutta noita oli heidän puolella melko harvalti, vielä vähemmän itse hovissa. Myöskin ne olivat pääomaisesti ihmiset, jotka käyttivät kristillisen uskonnon esineitä, eikä viholliset heti ensimmäiseksi kävisi käyttämään ristejä ja verssuja näitä vastaan. Elleivät sitten nuo reagoineet muidenkin uskontojen symboleihin..? Ophelia ei ollut ennen edes harkinnut tuota... Hän kumminkin jatkoi, saaden pian helpotuksen pelkoonsa, mitä tuli kuninkaan väärille teille suistamisessa, mutta huolestui hiljaa jälleen mielessään, kun tämä myönsi hyvän ja pahan välisen eron ollessa ailahteleva. Toivottavasti Roswell tiesi keskiverto demonia enemmän, tämän ollessa sentään neuvonantaja. Onneksi Henrykään ei ollut tyhmä ja moninkerroin jo kokenut, joten oliko hänellä oikeasti syytä huolenaiheeseen...? Sitä ei Maurukselta suoraan tivattu, papittaren halutessa pysyä suhteellisen kevyissä aiheissa, jotta nukkuisikin. Hän oli saanut kovin ilmeettömän miehen hymyilemäänkin, saaden sitä mukaan hänetkin. Tyttö kääntyikin katselemaan ylös tästä jälleen eteensä, jotta voisi ohjastaakin tätä oikeaan suuntaan ja hiljentyi kuuntelemaan mitä demonien vapaa-aikaan tuli.

Hän sai kuulla näistä yleisestikkin, eikä pelkästään vain Mauruksen ja Mayan rodusta. Miten tuo kuvaili muita mahdollisia demoneita, sai hän nämä kuulostamaan ennemmin eläimiltä, joilla oli ainoastaan selviytymisvietti. Maailma oli kova ja sama päti myös heihin ihmisiin, mutta se ei ollut täysin sama asia... Ja heistä nyt kukaan ei demonia säälisi, joka tuollainen heidän rauhaa uhkasi. Ophelia nyökkäili pienin hymähdyksin merkiksi kuuntelusta, mikäli Maurus ei sattunut juuri silloin hänen nyökkäystään näkemään. Sitten hän kuulikin näiden rodusta, missä nuo pääasiallisesti elivät, milloin nuo liikkuivat ja kun itse vapaa-ajasta puhuttiin, olisi se varmaan laskettava synniksi. Ei se ollut mitenkään yllätys, mutta ihmistyttö halusi toki kuulla ja tietää... Varmuuden varoilta. Demoni mies vakuutteli kumminkin heti, ettei kenenkään henki ollut uhassa, eivätkä nuo muutenkaan saattaneet ketään varaan, saaden Ophelian kulman kohoamaan, pätikö tämä myös ihmisten sielujen turvallisuuteen vai ei?
Mikäli nuo eivät tappaneet, raiskanneet tai muutenkaan tahallisesti ohjaisi ihmisiä harhaan uskossaan, niin kuinka pahaa se olisi voinut olla? Maurus vaikutti kovin varovaiselta, mutta se lieni ymmärrettävää, puhuihan hän hovin papittarelle, uskonnon edustajille joilla yleensä oli nollaprosentin toleranssi mitä tuli demoneiden kujeiluihin.
Mies lopulta myönsi, että he olivat riivaajia ja että moinen aktiviteetti oli näille jopa vain arkista hupia.

Ophelia katsoi sinisillä silmillään ylös tämän vihreisiin, mutta ei antanut niinkään aatteita ilmi kasvoiltaan.
Ihmisiä... Vai koteja? Papitar olisi halunnut tietää, sillä ihmisen kehon riivaaminen oli astetta hankalampi, sotkuinen asia, siinä missä kodin riivaus saattoi johtaa säikähdyksiin, riitoihin ja negatiiviseen energiaan, joka tietenkin olisi myös huonoksi itsekunkin hyvinvoinnille. Tosin se saattoi myös olla huomaamattomampaa, riippuen demonin omasta halusta antaa itsensä ilmi ja sitä mukaan syypää kaikkeen pahaan löydettiin yleensä jostain muusta. Maurus kuvaili heidän hupiaan tosin vain pieneksi kiusaksi ja mikäli heidän käsitykset pienestä olivat samat... Niin tuohan oli varsin harmiton kasvis demoni... Se ei tietenkään käynyt järkeen, nuo näyttivät paljon uhkaavammilta, kuin millaisen kuvan Maurus hänelle kertomallaan antoi. Mies jatkoi kumminkin noiden oppineen heidän kulttuurin oikean ja vääryyden... Mikä myönnettävästi helpotti, mutta jätti papittaren kumminkin mietteliääksi.

Maurus yllättäen pysähtyi, Ophelian tehdessä tietenkin samoin ja katsahti tähän kysyvästi, toisen sitten esittäessä varsin eriskumallisen kysymyksen. Papitar laski katseensa alasivuun, miettien mitä Maurus tarkalleen edes tarkoitti, kaksikon käydessä jatkamaan matkaa samalla kun hän mietti.
"Voin tämän sanoa vain papittarena ja ihmisenä... Mutta ei. Tietenkin, ajattelin heti, että ei tietenkään pienestä kiusasta ketään voi tuomita niin jyrkästi... Totta kai papittarena, minun olisi velvollisuus sanoa, että jokainen paha ja Jumalan vastainen, joka meitä uhkaa, palatkoot helvetissä tai sinne palatkoot, oli se sitten pientä tai suurta, sillä kuka voi sanoa, ettei se pienikin muutu suureksi sen pienen sallittaessa? Tämä pelko johtuu kuitenkin ihmisten omasta pelosta, mitä tulee heidän uskoonsa ja suhteeseen Herran kanssa, kuin mitä kiusaajan todellisiin motiiveihin tulee. Mutta loppujen lopuksi me papit.. Ja papittaret, saatikka sitten ihmisillä, ei ole sitä valtaa. Me yksinkertaisesti manaisimme teidät tiehenne, pyhittäisimme kaiken jota haluamme varjella ja pyrkisimme pitämään teidät loitolla." Ophelia aloitti vastaamaan ja vilkaisi sivusilmällä heidän ohittamiin ikkunoihin ja kauniiseen kuuhun.
"Ehkä meillä ihmisilläkin on oikea ja väärä vielä ajoittain hakusessa. Meidän uskomme, mitä tulee tuomitsemisen jättäminen Jumalalle ei aina onnistu, varsinkin tilanteessa missä me olemme ja se turva ei todellakaan edes yllä demoneihin. Mikäli tosiaan kiusanne on pientä, kuten väitätte, niin pääsisimme teistä eroon helpommin tavoin, tavanomainen ihminen ei kykene demonia kumminkaan edes tappamaan." Papitar vastaili varsin yksinkertaiselta kuulostavaan kysymykseen ehkä pöyristyttävänkin monimutkaisesti, mutta mikään ei ollutkaan yksinkertaista, mitä tuli uskonnollisesti ihmisten ja demoneiden väliseen suhteeseen. Ellei sitten ajateltu musta valkoisesti.
"Me olemme heikkoja, lyhytikäisiä ja sairastuvia. Saamme voimamme määrästämme ja periaatteistamme ja mikäli meillä tosiaan olisi mahdollisuus puhdistaa maa synneistä perinpohjin, niin varmaan tekisimme sen. Jumala ei tosin luonut maailmaa tai meitä niin. Ahh- Anteeksi, minä puhun jo ohi aiheen." Ophelia kävi pahoittelemaan, kelaten itseään taaksepäin.

"Mutta kiusasta... Ei. Ei jos se on ihminen, mutta sinä tuskin kysyt tätä ihmisen näkökulmalta. Demonin... Joka ei ole kuin vesikauhuinen eläin, joka vaahtoaa veristen kulmahampaiden välistä ja ei johda ihmisiä kuolemaan, haurauteen tai hulluuteen ja on ennemminkin kaltaisenne ryhdikäs yksilö joka ei halua pahaa ja katsoo, ettei mitään peruuttamatonta tapahdu, niin ei. Tämä on minun henkilökohtainen mielipiteeni papittarena. Mutta voimat yläpuolellani saattaa ajatella toisin, eikä minulla ole valtaa heihin." Papitar päätti vastauksensa, tarkoittaen yläpuolellisilla lähinnä enkeleitä.
"Vastuu syntiinlaskeamisesta on loppujen lopuksi myös ihmisillä... Eikä kukaan meistä edes ole täysin synnitön... Mutta jos saan kuulla, että olette paukutelleet kattiloita öisin ja siten säikäytelleet kamarineitoja, joudun pyynnöstä valitettavasti varmaan tulemaan ja turvaamaan paikan ainakin hetkeksi, ei mitään henkilökohtaista." Ophelia hymyili lopulta jopa kevyesti naurahtaen kohden Maurusta.

//HAH! You think that was messy? HERE HAVE THIS//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Shus now, there is no need to scream//Ivy

ViestiKirjoittaja Mori » 02 Syys 2018, 13:21

Se mitä Maurus oli kysynyt, oli ehkä henkilökohtaisempaa kuin papitar saattoi arvata, joten tämän vastauksen kuuleminen kiinnosti hyvin paljon. Neito alkoikin pohtimaan asiaa tarkemmin. Ophelia totesi yllättävän nopeasti, että hänen omasta sekä virkansa näkökulmasta, hän ei nähnyt sitä oikeaksi päätökseksi. Ophelia vetosi tietysti siihen, mitä oli kuullut. Heidän pieni kiusansa. Papitar alkoi siten pohtia ääneen oman virkansa kautta, mitä hänen kuuluisi sanoa. “Tietenkin, se on täysin luonnollista kelle vain, jonka rauhaa häirittäisiin”, hän sanoi ja käänsi hetkeksi katseensa muualle kuin papittareen. Tämä jatkoi mietteitään. Kertoen, että ehkä heidänkin rodullaan oli oikea ja väärä ajoittain hukassa. Mies pienesti hymähti ja kuunteli, kuinka papitar selitti näkemystään asioista. Kertoen, ettei Jumalan tuomion jättäminen onnistunut ja ihmisten piti antaa se sitten itse. Kyse ei ollut kuitenkaan sisarusten kohdalla ihmisestä.
“Kiusamme oli satunnaista pelottelua, säikyttelyä ja ehkä välillä vain kävelyä ympäriinsä”, hän totesi ja yritti muistella. “Siitä on kuitenkin jo ainakin kahdeksan sataa vuotta, kun tämä asia tapahtui”, hän kertoi ja jatkoi papittaren kunnioitettavaa kuuntelua. Asia lähti ehkä vähän käsistä, mutta Mauruksella ei ollut mitään vaikeuksia kuunnella toista. Hän melkeinpä nautti neidon höpinästä ja muutenkaan jumalasta puhuminen ei saanut demonin korvia vuotamaan verta, joten sitäkin parempi. Olihan tämä aihe ehkä tutuin Ophelialle itselleen, jolloin siitä oli helpoin puhuakin. Sitten neito huomasikin jo puhuvansa ohi aiheen ja pahoittelevansa asiaa. “Ah, ei se mitään, minua ei laisinkaan haittaa”, hän sanoi pienesti hymyillen neidolle.
Ophelia aloitti taas alusta, kuvaillen demoneita vesikauhuisiksi. Kuvaus oli vallassaan huvittava ja se äänettömän naurahduksen miehen kasvoilla. Ophelia oli edelleen sitä mieltä, ettei heidän tekonsa ollut teko, joka tuomittaisiin kuolemaan, mutta sitten asiaan tuli muutos. Mauruksen koko olemus tuntui synkkenevän. Ei paha enteisesti, vaan surullisella tavalla. Hän nyökkäsi naisen sanoille. “Niin, koska heidänhän päätöksensä eivät ole vääriä”, hän sanoi rauhallisesti ja veti ilmaa keuhkoihinsa hartaasti ja päästi syvän henkäyksen ulos. “Suo anteeksi... “ Maurus pyysi ja otti hetken aikaa itsensä kokoamiseen. Hänen sisällään oli leiskahtanut hetkeksi se viha sitä enkeliä kohtaan, joka katsoi parhaakseen vain tappaa kaiken tieltään, ilman neuvottelua tai sanaakaan.

Sitten Ophelia mainisi, ettei kukaan olisi heidänkään rodussa, mutta jos hän saisi kuulla joltain kamarineidoilta valituksia yöllisestä kiusaamisesta, asettaisi tämä virkansa nimissä kaiken maailman mahdollisia suojauksia. Todeten perään, ettei siinä ollut mitään henkilökohtaista. “Se on täysin ymmärrettävää, se on sinun virkasi ja työsi sekä velvollisuutesi”, Maurus sanoi ja naurahti itsekin toisen sanoille. Ophelian pitelemä käsi oli alkanut pienesti tärisemään keskustelun myötä. “Emme ota sitä itseemme”, hän totesi ja pysähtyi taas. Siinä keskustellessa ja kuunnellessa ainoastaan Ophelian ääntä, Maurus ei ollut juuri kiinnittänyt huomiotaan muualle. Eikä juuri Mayakaan, koska tämän oli niitä harvoja kertoja, kun he oikeasti saattoivat kysellä taas mielipidettä tilanteeseen, jossa oli asetelma demonien ja enkelien kanssa.
Pienen virheen takia he olivat törmänneet ongelmaan. Keski-ikäiseen vartijaan, joka nyt tuijotti kaksikkoa ja keihästä vuoroin, silmät suurina. Ne alkoivat hitaasti täyttyä kauhusta ja suu alkoi avautua, ilman että sanoja tuli. Maurus nopeasti kuunteli ympäristön ja totesi, ettei ollut turvallista antaa miehen huutaa. Hän rauhallisella liikkeellä työnsi papittaren itsestään irti, päästi irti hopeisesta keihäästä, joka ei kuitenkaan kaatunut lattialle, kun Maya laskeutui jaloilleen Ophelian viereen. Maurus veti irti oikean kätensä hanskan samaan aikaan, kun mies päästi ensimmäisen äänensä. Ääni muistutti kengän vetämistä vasten lattiaa, mutta se ei koskaan jatkunut, sillä vartija oli vaiennut. Maurus oli vienyt kätensä miehen poskelle. Käsi oli siinä hetken, vain hetken. Vartija tuntui olevan täysin teillä tietämättömillä ja tämän silmät tuntuivat olevan hieman hakusessa.

“Nopeasti”, Maurus komensi sen enempää odottamatta. Samassa Maya hiljaa pahoitteli papittarelle ja nappasi tämän prinsessa kantotyylin syliinsä. Maya kuitenkin piti huolen, ettei Ophelia maitoaan läikyttänyt. Täytyihän siitä pitää huoli. Kaksikon nopeus oli räjähtävää, kun nämä loikkivat linnan käytävien varjoihin papitar mukanaan, aaveenomaisen äänettömästi. Lopulta kolmikko oli pysähtynyt hiljaiselle käytävälle, oletetusti lähemmäs Ophelian kamaria. Maurus näytti huonovointiselta, kun tämä laittoi tumman hanskan takaisin käteensä. Maya laski varovasti Ophelian takaisin jaloilleen. “Olemme pahoillamme, että ettet saanut tilaisuutta selittää tilannetta, mutta lähistöllä oli muitakin, jotka olisivat saattaneet kuulla hänen huutonsa”, miespuolinen demoni selitti ja sulki hetkeksi silmänsä käsitelläkseen vartijan viemien muistojen tuomia tuskia. Maya katsoi veljeensä huolestuneena, mutta laski katseensa sitten papittareen. “En kai kantanut sinua liian kovakouraisesti, unohdan aina välillä, miten hauraita olette”, hän pahoitteli ja hitaasti käveli veljensä luokse. Maya katsoi uudestaan Opheliaan. “Niin ja tässähän tuli loistava esimerkki siitä, että veljeni ihoa tulee varoa koskematta”, Maya ilmoitti ja katsoi sitten hieman surullisesti ja vakavasti papittareen.

//OH BOIIIIIIIII, but here is some more messy writing, so TAKE THIIISSS!!!//
Mori
 

Seuraava

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron