Maya päätti itse vastata siihen, mitä tunteita tuo tunsi muuttuessaan takaisin keihäästä omaksi itsekseen, lytäten sitten väitteet hänen ikinä edes olleen vihainen, jopa kumartaen heti perään. Papitar niiasi sutjakkaasti takaisin, jahka tuon odottamattomasta asenteenmuutoksesta vain hoksasi ja jäi suu supussa paikoilleen kuuntelemaan naisdemonin selitystä, kuinka se oli yleinen luulo tämän aggressiivisuuden tähden. Oliko noilla kahdella termillä niin hirveästi eroa, Ophelia ei käynyt vannomaan, mutta Maya ei ainakaan nyt vaikuttanut mitenkään piikittelevältä. Tai tietenkin spontaanisen aggressiivinen käytös kyllä oli eri mitä todellinen vihaisuus, vaikka ne usein kulkikin käsikädessä. Hän vain välitti veljestään! Ja tuon.... Tuon jostakin. Ihmistyttö oli muuttunut päältäpäin jo hyvin ihailevan ymmärtäväiseksi, hänelläkin oli ihmisiä elämässään joita hän halusi varjella ja noiden... noiden...?
Papitar kallisti päätään kysyvällä katseella, osaamatta edes epäillä mitään outoa kahden sisaruksen välillä, vaikka tuo toiseen kiinnittyikin.
"...Henkeen? Kunniaan..?" Ophelia lopulta kysyi, täyttäen Mayan keskeneräiseksi jättämän lauseen ja katsahti suunsa avaavaan Maurukseen, joka vaikutti tähän asti siltä tyynemmältä osapuolelta.
"Ahh... No siis, ei se teidän vikanne yksin ollut." Papitar ei heti tiennyt, mitä tuli omaan haluun saada uusi maitolasillinen, kuninkaan henkivartijan tarjoutuessa käymään sellaisen hänelle hakemaan, Mayan tarjoutuessakin tekemään sen veljensä puolesta.
"Tuskin kannan--" Ophelia oli sanomassa, naisdemonin jo kadotessa varjoihin, jättäen hänet tuijottamaan pimeyttä Mauruksen kanssa.
"Mitään särkyvää ensi kerralla..." Ihmistyttö lopetti lauseensa hiljaa itsekseen.
"Keittiössä saattaa olla vielä väkeä, ei hänen olisi tarvinnut." Papitar kääntyi miesdemonin puoleen, joka puolestaan vakuutteli Mayan kykyyn pysyä huomaamattomana. Vaikka tuo kaatoi maitoa lasiin? Ah, hyvällä todennäköisyydellä keittiö olisikin jo tyhjä, oli Maya hyvä varjoissa tai sitten ei.
"Mutta hänkin on pohjimmiltaan kiltti, vaikkakin äksy, eikö..? Hän selvästi ihailee sinua." Brunette hymisi itsekseen, odottamatta varsinaista vastausta.
Ei siinä kauaa edes mennyt, eikä keittiö tosiaan kaukana heistä ollutkaan, vielä vähemmän sutjakkaasti liikkuvalle demonille joka jo palasikin maitolasin kanssa.
"Oh, Kiitos..." Ophelia ojennutti ottamaan lasin vastaan, todellakin katsoen ettei nyt onnistuisi lipsauttamaan tuota käsistään heti uudelleen. Saaden turvallisesti otteen, katsahti papitar ylös pitkän naisen vihreisiin silmiin, mykistyen tuon kommentista. Ainakin ensimmäiseksi, mutta sitten papitar ratkesi hymyyn ja siitä sitten pieneen, kikattavaan nauruun.
"Te todella tarkoititte sitä, kun sanoitte pyrkivänne tasa-arvoisuuteen kaikkien kanssa" Ehkä se oli osittain väsymyksestä, mutta enimmäkseen tuon luonteesta joka sivuutti hänen arvoaseman lähes täysin. Se oli ehkä jollain tavalla virkistävää, mutta siitä hyvästä Maya oli hänestä myöskin suloinen! Mutta sitä hän ei ääneen sanonut, Ophelia ei halunnut missään nimessä loukata tämän ylpeyttä ja hillitsi itsensä takaisin ystävällisesti hymyilevään olemukseensa.
"Kiitos, että siivosit kömpelyydestäni syntyneen sotkun. Onneksi en ainakaan heittänyt sitä teitä kohden" Hän vitsaili, vaikkei moisessa mielikuvassa mitään huvittavaa ollutkaan!
"Tuota... Tämä saattaa olla outo kysymys, mutta... Eikö läheisyyteni ole teille tukala?"
//
OOOPS I did some 10/10 "art" again. Toi ainakin tuli heti ekana mieleen :'D//