Shus now, there is no need to scream//Ivy

Leveitä, kapeita, korkeita, matalia, valoisia, pimeitä. Käytäviä on monenlaista, eri tarkoituksiin. Yksi tarkoitus on kaikilla kuitenkin yhteinen: Ne vievät paikasta toiseen. Käytävät ovat linnan puolella koristeellisia ja saattavat sisältääkin arvokasta taidetta, aina maalauksista veistoksiin. Ensimmäisen kerroksen käytävät ovat eri toteen koristeellisia, koska siellähän suurin osa vierailijoista liikkuu. Maantasolla sijaitsevat käytävät pitävät myös sisällään tyrmiin johtavat käytävät, sekä suuren käytävän, jota pitkin vangit kävelytetään yleensä pihamaalla suoritettaviin teloituksiin. Ensimmäinen kerros pitää myös sisällään suuren eteiskäytävän.
Toisen ja kolmannen kerroksen käytävät alkavat olla sokkeloisempia mitä ensimmäisen kerroksen. Rappuja ylös ja alas on siellä täällä. Varsinkin kolmannen kerroksen käytävät vaikuttavat siltä, kuin ne oltaisiin suunniteltu labyrintiksi. Mikäli ei osaa liikkua linnassa, voi hyvinkin löytää itsensä eksyneenä käytävältä, jolla ei näy yhtään ovea saatika ikkunaa vai näkyykö? Salakäytäviä löytyy sieltä täältä ja jos satut käytävälle, missä ei mitään selvää ovea näy, on hyvinkin mahdollista, että seiniltä löytyy salakäytävän ovi. Varo kuitenkin, ettet eksy salakäytäviin sieltä kukaan ei löydä kuihtunutta ruumistasi.

Valvoja: Crimson

Re: Shus now, there is no need to scream//Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 02 Syys 2018, 19:47

Maurus ei onneksi pitkästynyt, saatikka pistänyt pahakseen hänen puheidensa pituutta tai niiden sisältöä. Molemmat osapuolet olivat sillä tavalla tietoisia toistensa asemista, miehen kumminkin pyytäessä itselleen hetken, saaden papittaren huolestuneen katsahduksen osakseen... Hän ei tosin käynyt utelemaan, se ei olisi ollut kohteliasta ja olisi varmaan vaatinut ihan toisen keskustelun erikseen, miehen synkistyessä yks kaks kun hän oli ylemmät voimat maininnut. Ophelia pudisteli vain päätään, antaen tuolle sen hetken ennen kun he jatkoivat.
Maurus onneksi tuntui piristyvän pian hänen päästyä kattiloden paukutteluun ja kamarineitojen säikyttelyihin, saaden osakseen ymmärrystä. Onneksi linna oli kumminkin iso, ei noilta tila loppuisi vaikka hän useamman paikan kävisi pyhittämään ja silloinkin se ei kestäisi ikuisuuksiin, ellei se ollut paikka missä palvottiin.
Ihmistyttö hymähti, kääntäen sitten katseensa jälleen menosuuntaan mutta pysähtyi kuin seinään missä muutkin...

Totta kai vartija olisi nyt paikanpäällä kun tätä vähiten kaivattiin! Tuo varmasti myös tunnisti papittaren, papittaren joka oli käsikyykässä pitkän, tuntemattoman tumman pirulaisen kanssa kulkemassa keskellä linnankäytäviä pimeän aikaan. Lakananvalkoisen papittaren jonka hätääntynyt katse vaihteli vartijan ja demonin välillä, onnistumatta keräämään puolustuksen sanasta ajoissa kun häntä kehoitettiin sivummalle ja jätettiin muuttuneen Mayan kanssa kahden.
"Ah--!" Ophelia henkäisi kun näki Mauruksen astuvan vartijan puoleen, joka hädissään yritti sanoja löytää ja lopulta huutaa-- Kumminkaan tekemättä sitä? Papitar ei tiennyt mitä tapahtui ja sitä vähemmän ymmärsi ja katsahtikin kyselevän anovana Mayaan, joka kävi jotakin pahoittelemaan, tehden heti perään selväksi mitä. Samassa Ophelia peitti suunsa, ettei olisi yllätyksestä kiljahtanut, kun demoninainen hänet niin helposti vaan nosti! Läimäyttäen sitten samaisen kämmenensä maitolasinsa päälle, ettei se läikkynyt hänen saadessaan sellaisen kyydin että hiukset hulmusi!
Se otti vatsanpohjasta, mutta näky oli hieno, käytävien palavien soihtujen ja taiteiden vilahtaessa ohi sellaista vauhtia, että niitä tuskin edes erotti heidän kulkiessa pääasiallisesti pimeydessä.
He lopulta pysähtyivät ja hänet laskettiin alas. Papitar otti pari horjuvaa askelta Mayasta sivulle ennen, kuin vakaantui, maitolasinsa päällistä yhä visusti peittäen, sydämen tykyttäessä rinnassa.

Hän tunnusteli rintakehäänsä, rauhoitellen sydäntään ikävältä yllätykseltä ja äskeisestiä vauhdista, katsahtaen sitten poskilleen taittuvia kiehkuroita siistien Maurukseen, joka pahoitteli antamatta hänelle tilaisuutta selittää heidän kohtaamalle vartijalle mitään.
"Ei se mitään... Ymmärrän..." Ophelia vastasi, mietteliäänä mitä vartijalle oltiin tehty, mutta juuri nyt ennemminkin huolissaan kovin huonovointiseksi muuttuneen miehen vuoksi.
"Ei, olen kunnossa" Papitar kuiski sitten vuorostaan Mayalle, tuolle hymyillen ja olisi varmaan kehunut tuon vahvuutta mikäli tilanne vain olisi ollut sopivampi. Demonimiehen sisar kävikin lähelle katsomaan veljensä vointia siinä missä pyhyyttä huokuava papitar jäi suosiolla loitommaksi, voiden vain katsoa tapahtumia hetken sanatta. Oliko tuohon sattunut? Mutta missä vaiheessa? Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti hänen silmille. Maya kumminkin katsahti jälleen häneen, puhuen jotakin veljensä ihosta... Ja kuinka sen koskemisessa tuli varoa?
"Miksi? Mitä tapahtui? ...Eihän vartija vain ehtinyt satuttamaan?" Ophelia kysyi, tukkien sitten suunsa, tietenkin ollessa myös huolissaan vartijan kunnossa olosta, kerta tuo oli hiljentynyt ja oudoksi muuttunut Mauruksen kosketuksesta.



//*CRITICAL HIT, LOW HP* You have bested me... This time !//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Shus now, there is no need to scream//Ivy

ViestiKirjoittaja Mori » 03 Syys 2018, 15:51

Sisarukset nyökkäsivät papittarelle, tämän vakuutellessa olevansa täysin kunnossa. Hämmennys valtasi pian papittaren katseen, kun tämä kysyi ja halusi myös tietoa kysymyksiinsa. Maurus pienesti otsaansa pidellen katsahti Opheliaan. “Vartijaan ei käynyt kuinkaan”, hän sanoi rauhallisesti. “Hän vain unohti hetkeksi äskeisen tilanteen”, demoni sanoi varsin suoraan, ilman selityksiä. Vaikka kosketus oli ollut vain hetkellinen, oli Maurus yllättävän paljon napannut tuon muistoja. Niiden tuoma tunne taakka sai miehen pään jomottamaan.
Maya siis katsoi velvollisuudekseen selventää asiaa papittarelle. “Mitään ei siis sattunut, kukaan ei loukkaantunut”, hän sanoi ensi hätiin. “Kuten olet varmasti kuullut taruolennoista, moni tai harva, miten sen ikinä haluakaan mieltää, omaa erilaisia kykyjä ja voimia”, Maya selitti papittarelle ja katsoi, että tuo myös pysyi mukana selityksessä. “Maurus kärsii omien voimiensa kirouksesta tai niin me sitä kutsumme. Hänen voimansa ovat muistojen vieminen. Hän ei itse nää muistoja, mutta kokee niiden tuoman taakan tai jonkin muun tunteen, mitä muistot ovat omistajassaan herättäneet”, naispuolinen demoni siirtyi hetken päästä lähemmäksi veljeään, joka nojasi nyt seinään päätään pidellen. “Ja kuinka hän vie muistoja? Se tapahtuu pelkän iho kontaktin kautta, pieni hipaisukin saattaa viedä sinulta sekunteja tai minuutteja äskeisimmistä tapahtumista”, Maya kertoi. Hän piti pienen tauon. “Mutta muistot palaavat lyhyen ajan päästä, yleensä muutamissa minuuteissa aina tunteihin”, sitten naisen kasvot tuntuivat synkkenevän.

“Mutta jos koskaan on pitemmässä kosketuksessa veljeni kanssa. Hänen voimansa vievät suuren osan muistoistasi sekä ne eivät aina välttämättä palaudu. Se voi viedä vuosia tai ne eivät tule koskaan takaisin”, Maya sanoi. “Mutta koska olemme sisaruksia, Maya on immuuni voimilleni”, Maurus sanoi sisarensa perään ja katsoi papitarta. “Sinulla voi olla päivemmällä työtä selittää miehelle tämä yöllinen tapahtuma”, hän huomautti. Sitten Maurus nosti itsensä takaisin seisomaan. Hänen olemuksensa oli ehkä vielä asteen huonovointinen. “Jos mietit, miten kykenet koskemaan vasempaan käteeni ilman muistojen menetystä, niin asiaan on helppo ratkaisu. Käsi ei ole alun perin minun”, hän sanoi ja katsoi kättä surullisesti.
Maya katsahti veljeensä ja siitä Opheliaan. “Joten älä turhaan huolehdi sotilaasi hengestä. Hän ei menettänyt mitään muuta kuin hetkeksi muistonsa, jotka nyt tuottavat päänsärkyä Maurukselle... Kunhan vain muistat olla koskematta häntä suoraan iholle, niin säästyt dementialta”, Maya naurahti.

//*Throws HP potion* U better take this serious or I will be sad @w@//
Mori
 

Re: Shus now, there is no need to scream//Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 03 Syys 2018, 17:14

Ennen kuin kukaan kertoi hänelle miksi Maurus voitsi niin huonosti, kertoivat nämä vartijan olevan sen sijaan kunnossa. Ilmeisesti kosketus teki jotakin tämän muistojen suhteen ja kaiken lisäksi vain hetkellisesti. Vartija ei siis ollut jäänyt seisomaan kasvikseksi keskelle linnan käytävää loppuiäkseen!
Se oli tietenkin hyvä juttu, eikä hänen nyt tarvinnut käydä sitä erikseen kysymään, demoni sisarusten aavistaessa hänen huolensa toista ihmistä kohtaan jo valmiiksi, joka sitten vapautui ja kohdistukin täysin Maurukseen. Demonimies näytti siltä kun tämän päätä särkisi ja olisi ehkä vähällä jopa tuupertua... Tai oksentaa, Ophelian oli vaikea päätellä eikä uskaltautunut astua lähemmäksikään päättelemään. Hänen parannuskykynsä tuskin toimivat yhteenkään demoniin halutulla tavalla... Kyky joita demoninainen kävi selittämään hänelle taruolentojen omaavan, saaden tytön vain arvostamaan tuon perinpohjaisuutta.
Maya sitten, veljensä perään katsoen kävi selittämään hänelle tapahtuneen paremmin ja papitarhan kuunteli, tuon paljaan käden kosketuksen voimasta ja sen tuomasta hyödystä että haitasta, mitä kaksikko kutsui kiroukseksi. Ophelian ei tarvinnut kauaa miettiä, miksi nuo näin olivat muistojen viemisen ja niiden tuoman tuskan nimenneet juuri siksi... Vartijalla oli varmasti ollut paljon tuskaisia muistoja, sota oli niitä tuonut itse kullekin ja kosketus kehenkään tuskin olisi tuskaton.

Ihmistyttö nyökkäili pienesti Mayalle sitä mukaan kun tuo selitti, vihreäsilmäisen miehen hiljalti toetessa sen verran, että pystyi jälleen seisomaan kunnolla. Ja puhumaan enemmän.
"Aaah..." Papitar nyökkäili kun ei muuta tuntenut voivansa! Se oli avuton tunne, mutta kaikesta päätellen tämä ei ollut Maurukselle ensimmäinen ja tuskin viimeinen kerta, kosketushan oli ollut vain hetkittäinen! Ellei vartijan muistot olleet tavanomaista täräyttävämmät kuin mihin Maurus oli tottunut.
"Toivon hänen ymmärtävän..." Ophelia sanoi rauhallisesti välikommenttina, mitä tuli vartijalle selittämiseen, sillä tuohan muistaisi varmaan pian mitä oli tapahtunut... Tai toivottavasti ei ihan pian! Koko linnahan saattaisi miehittyä hätä tilaan, elleivät tuon toverit sitten kutsuisi tuota vainoharhaiseksi tai uneliaaksi, uskotellen tuon vain kuvitelleen koko jutun! He saattoivat vain toivoa.
Maurus sitten kävi ottamaan esille asian, kuinka itse pystyi koskemaan kättänsä ilman kostautumista, hämmentäen papittaren ehkä ensimmäistä kertaa.

Hän tuskin edes tunsi noiden rotua. Hyvin ainakaan! Ei hän olisi missään nimessä edes keksinyt kyseenalaistavansa tuon kyvyn lakeja, mutta tällä kertaa demonit olivat odottaneet häneltä ilmeisesti enemmän, näille asian ollessa päivänselvää siinä missä hän koki voivansa vain uskoa mitä ikinä tuo itsestään kertoi.
Käsi ei kumminkaan ollut Mauruksen, eikä Ophelia tiennyt miten se selitti asian... Ellei sitten... Kun ajateltiin, kuinka Maya pystyi tuohon koskemaan... Sekä samaisesta syystä Maurus... Ophelia kuvitteli taas asioita, asioita jotka menivät yks yhteen miehen synkän äänen kanssa, mutta pysyi hiljaa, se ei ollut hänen paikkansa udella. Ei käden alkuperäisestä omistajasta, varsinkaan tässä, juuri nyt, parin oven päästä hänen kamaristaan.

Myötätuntoinen katse vaihtui kumminkin Mayaan, tuon käydessä ikäänkuin piristämään tunnelmaa.
"Ah- En ole enää huolissani, älä huoli! Pelästyin vain, en ymmärtänyt miksi Maurukseen näytti sattuneen." Ophelia puhui ripeään takaisin, samastuen tuon pirteempään äänenlaatuun.
"Ja pidän tuon mielessäni... Toivottavasti päänsärkysi ei vaivaa sinua kauempaa, mitä hänen unhoituksensa." Papitar jatkoi tällä kertaa hymyillen kohden Maurusta ja katsahti nopeaan olkansa yli ja tästä taas takaisin sisaruksiin.
"Kaikesta huolimatta, te onnistuitte jopa saattamaan minut melkein suoraan ovelleni. Mikäli vartija ei onnistu vakuuttamaan muita kahdesta varjohiipparista ja papittaresta näiden kanssa, uskoisin yön jatkuvan rauhallisena." Nuorinainen jatkoi, nähden yhden lisäsyyn vaipua petiin ja unten maille, vastoin miesparan mahdollista väittämää.

///*ANime noise GasPiNG* I am I am ! Round TWO FIGHT//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Shus now, there is no need to scream//Ivy

ViestiKirjoittaja Mori » 03 Syys 2018, 18:13

Sisarukset katsoivat papitarta hieman pahoittelevina. Tämä sain niin paljon uutta tietoa ja näytti siltä, että tämä ei aivan kaikkea ymmärtänyt, mutta se ei ollut loppujen lopuksi tärkeintä. Tärkeintä oli vain saada papitar ymmärtämään seuraukset siitä mitä tapahtui, jos mitään kosketusta tulisi. “Olen pahoillani, jos tein ilmapiirin liian synkäksi, se ei ollut tarkoiukseni”, Maurus pyysi ja katsoi hiljentyneeseen papittareen. Onneksi Maya oli onnistunut nostamaan ilmapiirin nopeasti kevyemmäksi. Opheliakin vastasi siihen iloisemmin ja hymyn kera, joka lohdutti miehen mieltä.
“Oi ei se, se alkaa pikku hiljaa jo hiipua”, Maurus huomasi vastata papittaren huolen aiheeseen. Hän väläytti neidolle myös normaalia leveämmän hymyn. Sitten puheenaihe kääntyikin jo takaisin siihen, mihin kaksikko oli toista saattamassa. “Niin me vähän mietimme, että se olisi täälläpäin. Täällä kun vähän tuntuu vahvemmalle”, Maya sanoi ja vinkkasi Ophelialle silmää hymyillen. “Mutta kanssanne olisi mukavaa jutustella enemmän ja vapaammin, kun harvemmin tosiaan tapaamme hurskaita papittaria”, sisarukset tuumasivat yhteisäänin.

“Alkaa olla kuitenkin jo kovin myöhä ja meidän on parempi päästää sinut nukkumaan, mutta älkää huoliko. Emme säikyttele ketään...” Maurus ja Maya katsoivat toisiinsa ja sitten papittareen. “Ainakaan tänä yönä”, he naurahtivat ja kumarsivat papittarelle. "Toivottavasti saat nukuttua tämän vilin yön jälkeen. Emme kuitekaan toivo terveytesi huononemista", Maurus toi mielipiteensä asiaan, vakka nuoruus aikoinaan eivät juuri sellaisesta välittäneet. Toivottaen hyvää yötä, kaksikko lähti liikkeelle. Tosin, nyt naispuolinen demoni jäi humanoidisempaan muotoonsa ja mies tämän vierellä muuttui aseeksi. Vielä ennen kuin Maya käveli liian kauas ihmissilmän kantamattomiin, tämä kääntyi katsomaan Opheliaa ja vei kujeilevaan tapaansa huulilleen etusormensa. “Shhh”, hän puhalsi ja vinkkasi toiselle silmää. Maya tiesi vielä palaavansa ehkä monestikin tämän papittaren luokse. Oli se sitten vain kuuntelemaan tuota tai sitten pienesti kiusaamaan. Hyvällä tuulella nainen katosikin linnan varjoihin.

//WE MUST HAVE REMATCH AGAIN SOMETIME OKE? THANK YOU VERY MUCH PLAYING WITH MEEEEEEH *3*//
Mori
 

Re: Shus now, there is no need to scream//Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 03 Syys 2018, 20:04

"Vahvemmalta?" Ophelia sanoi hiljaa itsekseen, vaika kallistikin päätään, odottamatta kumminkaan selventävää vastausta. Ehkä tuo meinasi pyhyyden tuntuvan vahvemmalta, olihan hänen koko kappelin omaisuus lähes varastoituna hänen kamariin! Mauruskin hymyili, vakuutellen voivansa paremmin mikä myös nostatti loppua lähestyvän hetken tunnelmaa, kolmikon hymyillessä pimeällä käytävällä nyt yhteen hymyyn.
Sisarukset kävivät yhteisäänin esittämään toiveen jutella hänen kanssaan joskus toistekin, yllättäen hänet näiden täydellisestä ajoituksesta sanoa sama asia yhdessä, saaden hänet naurahtamaan kaksikolle aurinkoisella hymyllä.
"Ilo olisi kokonaan minun" Papitar vastasi, tietämättä kumminkaan kuinka paljon demoneita hurskas papitar voisi kiinnostaa, mutta demonit varmaan keksivät tavan toisen viihdyttää itseään, vaikka sitten tämän kustannuksella. Olivathan nuo uusiakin ja tarvitsivat tuttavia! Eikä nuori nainen pistäisi pahakseen noiden seuraa, kun vapaalla oli!

Pian käytiinkin toivottelemaan hyviä öitä, sisarusten nauraessa kun lupasivat olematta säikäyttelemättä häntä enää tänä yönä, Ophelian yhtyessä tähän kevyellä naurahduksella. Uskomatta kumminkaan, että noilla olisi aikeissa säikäytellä häntä tahallaan ollenkaan! Ainakaan... Ei äsken olisi uskonut.
"Kiitän, toivon teille myös terveyttä. Älkää törmäilkö enää kehenkään, tänä yönä siis." Papitar niiasi kaksikolle, siinä missä nämä olivat jo hänelle kumartaneet ja jäi maitolasiaan yhä pidellen katselemaan, kun kaksikko lähti hyvien öiden jälkeen omille teilleen.

Hän puolittain odotti näkevänsä noiden sulautuvan varjoihin tai Mayan muuttuvan keihääksi vielä viimeisen kerran, mutta vastoin odotuksia se olikin Maurus joka muuttui hopeiseksi miekaksi. Poskille taittuvat brunetet kiehkurat heilahtivat pään mukana muutoksesta, Ophelian ristiessä kätensä ja kulmat kaarella, kun demoninainen hänelle vielä kujeilevasti silmää vinkkasi. Pian kumminkin kadoten ja jättäen hänet yksin hiljaiselle käytävälle, jota yhä kumminkin säväytti tunne näiden läsnäolosta, vaikkakin lämpimänä, hauskana muistona.

//!! Ihanan teatraallinen loppu ♥ AND YES WE MUST!! IGOTTATHINK, Maya alkaa leikkii lampunvarjostinta. Kiitos myöskin pelistäää :3c//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Edellinen

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron