Damn it


Tyrmät ovat paikka, jonne kukaan ei halua joutua. Aikojen saatossa tyrmää on laajennettu syvemmälle maan alle, mistä johtuen tyrmistä löytyy erilaisia sellejä. Maan tasalla sijaitsevat sellit ovat valoisampia, mitä maan alla sijaitsevat loogisesti. Maan pinnalla sijaitsevien sellien ovet ovat suurimmaksi osaksi puisia, joiden yläreunassa on pieni, kalteroitu ikkuna, josta vartijat voivat tarkistaa vankien tilan. Alemmissa kerroksissa sellien ovet ovat suurimmaksi osaksi suuria kalteriovia. Kalterit ovat vankkaa, kestävää terästä, eivätkä helpolla mene rikki. Sellien seinät ovat kiviset ja selleistä löytyy yleensä yksi penkki ja pahnoja.
Jotkut selleistä ovat varustettu niin, ettei magiaa osaavat vangit pääse karkaamaan niistä. Vaikka ihmisillä magian tuntemus on huonompi mitä haltioilla, on muutama maagi onnistunut langettamaan lumouksen tiettyjen sellien ylle, jolloin sellistä ei pääse kävelemään seinien läpi tai katoamaan taikojen avulla. Oli kyseessä sitten maaginen olento tai magiaa omaava henkilö.

Jokaisesta kerroksesta löytyy taukotilat vartijoille, jossa miehet voivat syödä, levätä, vaihtaa kuulumisia ja jopa nukkua. Jokaisesta taukotilasta löytyy aina vähintään kolme vartijaa, tiloja ei koskaan jätetä tyhjäksi, kuten ei myöskään yhtäkään tyrmän kerrosta. Vartiointi on tarkkaa, eikä vangeille anneta etuuksia.
Tyrmät sisältävät myös kidutushuoneita, joissa kuulustellaan enemmän tai vähemmän viattomia vankeja, mitä kyseenalaisimmin menetelmin. Kuulustelijat ovat varautuneet kera kaikenlaisten välineiden, jotta kuulusteltava saataisiin murtumaan ennemmin tai myöhemmin

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 13804

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Elo 31, 2010 3:40

Damn it

Pumpkin, Constantine

Pumpkin mutristi huuliaan pellavapäälle, joka luennoi juopuneen toverinsa oikeuksista, muistuttaen tuota vielä siitä, että kulkuri kaksikkoa piti kohdella syyttöminä, kunnes toisin todistettaisiin. Pumpkinin olisi tehnyt mieli tarrautua paladinin käteen kiinni kuin hukkuva oljen korteen tuon laskiessa tytön alas, mutta päätti olla tekemättä jotain niin lapsellista. Pumpkin kuitenkin pysytteli lähes kiinni pellavapään hevosessa. Valtava sotaratsu oli tällä hetkellä turvallisempi vaihtoehto kuin tapparaa heilutteleva luolamies.
Constantine tuhahti pienesti Brennuksen sanoille, mutta ei lähtenyt väittämään vastaan. Oikeassahan tuo oli, vaikkei sänkiparta sitä halunnutkaan ääneen myöntää. Tytön laskeuduttua alas miehen kasvoille levisi voitonriemuinen virnistys, joka vain levisi Brennuksen päättäessä poistua paikalta.

Pumpkin katsoi hetken suu auki paladinin perään, tuon luovuttaessa lähes puollustuskyvyttömän naisen verenhimoiselle juopolle. Ennen kuin Pumpkin kuitenkaan lisää vastalauseitaan ehti esittää, heitti roteva mies naisen olalleen kuin minkäkin sotasaaliin.
Jälleen kerran, Pumpkin protestoi huutaen, kiroten, potkien ja kiljuen minkä kerkesi. Naisen protestoinnilla ei kuitenkaan ollut vaikutusta rotevaan mieheen, jonka humaltunut katse siirtyi nokisilmään, joka oli ollut kohtuu huomaamaton koko tämän välikohtauksen ajan.
"Sinäkin tulet mukaan" Constantine totesi, repäisten Belialin riveleistä mukaansa, tönäisten miehen kävelemään edellään kohti linnaa, pitäen raskasta kättään tuon olkapäällä.

Koko tuon matkan Pumpkin osoitti mieltään kiroamalla ja huutamalla. Moinen näky sai ohikulkijat ihmettelemään, mutta ne jotka tunnistivat Constantinen, eivät yhtään kyseenalaistaneet tilannetta ja harva edes halusi yrittää mennä väliin.
Linnan porteilla Pumpkin vihdoin luovutti. Huudot vaihtuivat mutinoiksi ja hakkaaminen sekä potkiminen loppui. Vartijat päästivät erikoisen kolmikon sisään porteista, joista matka jatkui linnan pihan läpi vankityrmille.
Vankityrmät olivat kosteat, kylmät ja pimeät. Juuri sellaiset mistä ei olettanut löytävänsä mitään elämää. Hämäriä käytäviä valaisivat soihdut seinillä, mitkä eivät tuoneet minkäänlaista turvallisuuden tunnetta tähän karuun, kolkkoon paikkaan.
Tyrmistä saattoi kuulla valituksia, niin ihmisten kuin haltioidenkin kielellä. Osa, juuri vangittu yksilö jaksoi pitää suurempaa meteliä osoittamalla mieltään ja uhoamalla, ettei hänen mieltään murrettu. Siinähän uhosivat, kyllä jokainen mieli murtui täällä ajan myötä. Jokaisella oli heikkoutensa.
Constantine pysähtyi tyhjän sellin eteen, jolloin avulias vanginvartija kaivoi avaimet taskustaan ja avasi eliittikenraalille oven. Fritz työnsi Belialin selliin ensimmäisenä ja heitti tuon seuralaisen sitten sellin lattialle.
Pumpkin päästi huudahduksen takapuolen osuessa kylmään, kiviseen lattiaan. Naaraan vihainen katse kohosi eliittikenraaliin, joka hymyili omahyväisenä sellin ovella.
"Viettäkää siellä yö" tuo totesi sulkiessaan ovea "Katsotaan huomenna mitä te oikein olette".

Noiden sanojen myötä Constantine pamautti oven kiinni ja lähti kävelemään poispäin tyrmiltä, aikeinaan käväistä vielä muutamalla paukulla sotilastuvalla.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13804

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Elo 31, 2010 4:44

Pumpkin

Naaras oli jäänyt tuijottamaan ovea vihaisena, kunnes käänsi katseensa Belialiin joka avasi suunsa pitkästä aikaa. Tuon sanat saivat naaraan tuhahtamaan pienesti, samalla kun tuo kömpi ylös lattialta.
"Hän ansaitsi sen!" Pumpkin totesi istuen toiselle puolelle selliä, ristien samalla kätensä puuskaan "ja juokseminen oli vain refleksi mikä tulee kun ahdistetaan nurkkaan. Kulkee myös nimellä itsesuojeluvaisto" naaras lisäsi koppavasti.
Totta kai häntä ärsytti ja suututti. Hän oli turhautunut tilanteeseen ja halusi vain pois. Maan alla, pimeässä ja kylmässä sellissä tuo ei tuntenut oloaan kotoisaksi, päin vastoin. Naaras tunsi olevansa ansassa, mikä ahdisti vapaata mieltä entistä enemmän. Mutta kai se oli ihan normaalia, ettei kukaan sellissä viihtynyt.
Belial puolestaan näytti olevan turhankin rauhallinen tilanteen suhteen. Se sai naaraan syystä taikka toisesta suuttumaan entisestään.

"lisäksi moinen jälkiviisaus ei auta asiaa yhtään"pumpkin totesi hetken ajatuksaan selvitettyä "Sinuna olisin enemmän huolissani tulevasta".
Sanojensa jälkeen Pumpkin nousi ylös penkiltä ja lähti ravaamaan edestakaisin sellissä, mutisten samalla itsekseen. Viereisten sellien asukkaiden vaikerointi ei rauhoittanut naaraan mieltä yhtään ja tuo oli lähellä jo räjähtää pelkästä epämukavasta olosta.
Huomasi kyllä, että Pumpkin oli nyt lähellä hysteeristä raivokohtausta. Liikkeet olivat hätäisiä ja tuon katse harhaili milloin missäkin. Äkkiä naaras pysähtyi Belialin seinään ja iski kätensä vasten seinää Belialin pään molemmin puolin, jääden tuijottamaan tuota kasvoihin.
"Mitä jos hän ei luovuta?" Pumpkin kysyi "Mitä jos hän aikoo vääntää myöntävän vastauksen irti keinolla millä hyvänsä? Oletko nähnyt tai kuullut mitä kuolevaiset tekevät noituudesta epäilyille? Kiduttavat kunnes saavat mielen murtumaan ja saavat myöntävän vastauksen, jonka jälkeen tappavat viattoman olennon".
Avatar

Monarkki

Viestit: 13804

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Elo 31, 2010 5:57

Pumpkin

Pumpkin katsoi pitkään miestä. Mitään tuo ei vastannut Belialin puheiden aikana, kunnes hymähti pienesti.
"Ensimmäine kerta" Pumpkin totesi säilössä olemiseen "Eikä se oli kuolevaiset mitä pelkään".
Naaras suoristautui Belialin edestä ja istui miehen vierelle, huokaisten samalla syvään.
"Pelkään itse kuolemaa heidän käden kauttaan" Olivat seuraavat sanat naaraan suusta, tuon siirtäessä katseensa maahan.
Kuolema ihmisten toimesta oli ei vain nöyryyttävin vaan myös brutaalein kuolema minkä Pumpkin saattoi itselleen kuvitella. Ihmiset olivat säälimättömiä eivätkä käyttäytyneet kuten eläimet: jos taistelun hävinnyt osapuoli yritti vetäytyä, ei tuota päästetty menemään, vaan tapettiin armotta. Armoa ei herunut taruolennoille, vaikka nuo olisivat vastanneet täysin ihmisiä tunteellisella ja älyllisellä tasollaan.

"Sitä paitsi pelkään että he satuttavat" Pumpkin jatkoi pitäen katseensa maassa "pelkään että he satuttavat sinua".
Noin imelät sanat eivät olleet normaalia naaraalle.
"Anteeksi.. hankin sinut taas enemmän tai vähemmän pulaan" Pumpkin totesi naurahtaen surkuhuvittuneesti. Naaraasta tuntui että tuo oli aiheuttanut Belialille jo tarpeeksi harmia turhan takia. Ensimmäistä kertaa naaras katui sitä, että oli tavannut Belialin. Ei omasta puolestaan, vaan Belialin puolesta. Tuolla oli ollut tasapaksua elämää ennen naarasta, mutta se oli elämää ilman näitä vaaroja, hankaluuksia ja draamaa.. sitä ne naiset kai toivat aina mukanaan.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13804

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Elo 31, 2010 8:24

Pumpkin, Alf

Pumpkin ei voinut olla samaa mieltä satuttamisen suhteen, vaikka uros varmasti oli tottunutkin kipuun paremmin mitä naaras. Silti tuo ei halunnut että Belialilta mukiloitiin aivot pihalle hänen takiaan. Mitään tuo ei kuitenkaan kommentoinut miehen sanoihin vaan jätti ne omaan arvoonsa. Turha siitä alkaa kinaamaan kenen pitäisi ottaa takkiinsa ja kenen ei.

Pumpkin suorastaan hätkähti Belialin alkaessa nauramaan normaalista poikkeavan äänekkäästi. Iskikö tuolle nyt omalaatuinen paniikkihäiriö? Ei, uros avautukin sitten siitä kuinka oli kuolla ikävyyteen kunnes naaras tuli ja käänsi tuon elämän ylösalaisin, saaden uroksen unohtamaan katkeruutensa. Koko tuon avautumisen ajan Pumpkin tuijotti ylös noussutta Belialia hämmästyneesti.
Moinen avautuminen oli todellakin shokeeraavaa kuultavaa Belialin kaltaiselta pessimistisen realistiselta tuppisuulta, joka ei pahemmin tunteistaan tai taustoistaan avautunut. Pumpkin nousi hitaasti ylös pitäen katseensa kiinni Belialissa, samalla kun tuttu, lempeä hymy nousi tummille kasvoille. Sanomatta mitään, Pumpkin otti askeleen lähemmäksi Belialia ja kietaisi kätensä tuon ympärille, painaen kasvonsa vasten miehen rintakehää.
"olet idiootti" nainen kuiskasi tiukentaessaan otettaan Belialista, kohottaen kasvojaan pienesti.

"Kuinka koskettavaa ja romanttista... kaksi aisaa mistä en pidä" Kuului tuttu, ärsyttävä ääni kaltereiden takaa.
Alf Eregion oli jälleen päässyt tyrmille tuuraamaan toveriaan. Mikä kohtalon oikku olikaan, että puolihaltia oli sattunut työvuoroon juuri kun nuoripari oli selliä kuluttamassa. Vartijan asuun sonnustautunut arpinaama nojaili sellin kaltereihin huvittuneena virnuillen, pyöritellen samalla avaimia käsissään.
"Tiesittekö ettei ryyppykaveria saa jättää jälkeensä?" Alf kysyi kohottaen kulmiaan "Taisitte mennä pitämään omaa kivaa illan päätteeksi".
Suoraansanottuna Alfia otti päähän ryyppykisan häviäminen, mutta koitti ottaa sen kuin mies.
"Seuraava kysymys kuuluukin, mikä antaa rakkaalle kenraalillemme syyn epäillä yhden teistä olevan lohikäärme?" Puolihaltia kysyi virnistäen. Hän ei tiennyt olisiko humalaisen miehen arviointikykyyn pitänyt luottaa, mutta olihan se mielenkiintoista ajatella jompikumpi tästä kaksikosta lohikäärmeenä. Molemmat olivat kyllä - nyt kun tarkemmin ajatteli - melko omalaatuisia ollakseen tavallisia kuolevaisia..
Avatar

Monarkki

Viestit: 13804

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Elo 31, 2010 9:40

Pumpkin, Alf

Pumpkin olisi halunnut painua jälleen kerran maan alle kuullessaan tutun äänen. Puolihaltia oli viimeinen jonka läsnäoloa naaras juuri nyt kaipasi. Belialin irtautuessa naaraasta, jäi tuo katselemaan myrkyllisesti kaltereiden toisella puolella patsastelevaa pukinpartaa.
Alf katsoi virnuillen Belialia. Teennäinen virne pysyi miehen kasvoilla kulkurin ottaessa puheeksi tuon sammumisen.
"Jopa lattia oli sillä hetkellä mielekkäämpää seuraa kuin te" Alf totesi koittaen olla näyttämättä suurta närkästystään "Mutta toivottavasti teillä oli hauskaa jatkoilla.. vaikka sinä tuskin pystyt täyttämään neidin toiveita ja haluja".
Pumpkin tuhahti tähän väliin äänekkäästi, istuessaan takaisin penkille.

"Minä luottaisin kenraalin arviointi kykyyn vaikka tuo olisi ympäripäissään" Alf totesi Belialin sarkastiseen huomautukseen "Luulisi koko ikänsä lohikäärmeitä teurastaneen miehen tunnistavan sellaisen, kun eteen ilmestyisi yksi".
Alf halusi uskoa että jompikumpi kaksikosta oli lohikäärme. Pieni ääni pään sisällä kuitenkin huusi kyseenalaistamaan kenraalin päättelykyvyn, mutta puolihaltia sivuutti sen kylmästi. Pukinparta ei koskaan ollut nähnyt lohikäärmettä eläessään, joten jo pelkkä tieto sellaisen läsnäolosta sai silmät kiilumaan kiinnostuksesta.

Belialin seuraava kysymys sai puolihaltian naurahtamaan räkäisesti.
"Itse kuningasta" Puolihaltia totesi ja napautti leikattuja korvanpäitään "Piti jopa uhrata suipot korvat siinä sessiossa".
Suippojen korvien tullessa puheeksi Pumpkin vilkaisi arpinaamaa kysyvästi. Eikö tuo muka ollut puhdasverinen ihminen?
"Olet haltia?" Pumpkin kysyikin sitten, liittyen näin ah-niin-rattoisaan keskusteluun.
"Puolihaltia, jos saan täsmentää" Alf totesi virnuillen "Mutta haltia osa minusta kuoli kauan sitten. Joten se siitä".
Puoliverisen katse siirtyi nokisilmästä naiseen. Sitä pientä himoa miehen silmissä ei voinut kätkeä ja sen pystyi näkemään sokeakin. pirullinen virne kasvoillaan puolihaltia siirsi katseensa takaisin Belialiin.
"Tiedät varmaan mitä yleensä tapahtuu naispuolisille henkilöille jotka eksyvät tyrmiin yköksi tai pariksi?" Alf kysyi virnuillen niin pervosti, että itse saatana olisi voinut antaa tuolle mitallin ilkeydestä.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13804

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Elo 31, 2010 10:35

Pumpkin, Alf

Alf jätti omaan arvoonsa nokisilmän piruilut ryyppyillasta. Lieni turha lietsoa tuota jatkamaan pilkkaamista, joten parempi vain sivuuttaa koko puheenaihe.
Pumpkinin ilme muuttui entistä myrtsimmäksi pukinparran sanojen myötä. Tuo oli alkanut ymmärtää kuolevaisten kiimaa, mutta tämä mies taisi olla kymmenen kertaa kiimaisempi mitä keskiverto kansalainen. Lienikö yritys peittää jonkin ruumiinosan pituuden puute? Kuitenkaan naaras ei pitänyt puheenaiheesta, saatika puolihaltian tavasta tuoda se esille.

Alf virnuili yhä Belialin sanoessa sanansa. Arpinaama ei voinut olla naurahtamatta pienesti tuon niin sankarillisille sanoille.
"Olisin tyhmä jos yrittäisinkään lähestyä tyttöä yksin" vartijan virkaa toimittava totesi "Riittää vain, että toiset huomaavat meillä olevan naispuolista seuraa tänä iltana.. voisin tietenkin vauhdittaa asioita menemällä mainitsemaan siitä tuvan puolelle, mutta mikäs kiire tässä".
Pumpkin oli noussut puheen jatkuessa ylös ja tullut kaltereiden viereen. Jos katse voisi tappaa, olisi puolihaltia jo palamassa helvetin liekeissä naaraan toimesta. Alfin katse siirtyi nokisilmästä lähemmäksi tulleeseen tyttöön, pervon virneen pysyen yhä kasvoilla.
"vai onko murulla kiire päästä Alf sedän syliin lämp--" Arpinaaman sanat jäivät kesken Pumpkinin sylkäistessä härskisti puolihaltian naamaan.
Alf perääntyi hetkeksi kaltereista, pyyhkäisten naamaansa astetta myrtsimpänä, kunnes pervo virne levisi jälleen miehen kasvoille.
"Pidän ärhäköistä tapauksista.. niissä on aina oma haasteensa.. ei tunnu siltä kuin nussisi kuollutta kalaa" Alf totesi, ottaen jo käyttöön härskin kielen, mitä ei täällä ollut tapana kaihtaa.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13804

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Elo 31, 2010 11:35

Pumpkin, Alf

Alf katsoi ylimielisesti kulkuria joka käveli sellin perälle istuskelemaan. Pumpkin puolestaan oli jäänyt paikalleen seisomaan, tuijottaen yhä murhaavasti puoliveristä.
"Miksi kunnioittaisin itseäni jos kukaan muukaan ei sitä tee?" Alf kysyi naurahtaen ehkä hieman surkuhuvittuneena "Parempi pitää toiveet, oletukset ja haaveet olemattomina, niin ei tule pettymään tässä himon, vallan ja rahan vallitsemassa maailmassa".
Kuninkaan tullessa puheeksi Alf naurahti jälleen ja kohautti olkapäitään.
"Mitä muutakaan voi olettaa kuolevaiselta, joka on vaipumassa epätoivoon monenkin asian suhteen" Alf totesi, samalla kun puoliverisen kädet olivat asettaneet avaimen lukkoon ja vääntänyt sen vaivihkaa auki.
"Minuakin kyrsisi jos poikani olisi hulttio, tyttäreni olisi naimisissa friikin kanssa ja kansa painostaisi päätöstä sodan suhteen.. mutta sääliksi ei käy, mitäpä meni syntymään siniveriseen sukuun" Haltia totesi virnuillen, pitäen äänenvoimakkuutensa kuitenkin matalana. Olisi ollut itsemurhaa pilkata kuningasta kovaan ääneen tässä tilassa.

Pumpkin oli hetkeksi unohtunut miettimään miesten keskusteluja Cryptin kuninkaasta ja ennen kuin tuo huomasikaan, oli puoliverinen avannut sellin oven ja astunut sisään. Alf pamautti oven kiinni perässään, varmistaen näin että joku tuvalla - tai käytävässä - kuuli yhden oven auenneen, mikä meinasi sitä että joku oli mennyt sisään tai joku oli tullut ulos.
Kaikki kävi niin nopeasti, ettei Pumpkin ehtinyt ottaa kuin yhden askeleen taaksepäin, kun puolihaltia nappasi naista kurkusta kiinni ja painoi tuon vasten kylmää kiviseinää. Tummat kädet hakeutuivat automaattisesti puolihaltian ranteen tienoille, mutta pidemmälle naaras ei ehtinyt miettimään kun Alf jo tiukensi otettaan henkitorven ympärillä, saaden Pumpkinin haukkomaan henkeä kuin kala kuivalla maalla. Ja kaiken tuon ajan, Alf oli pitänyt katseensa Belialissa.
"Taidat olla erittäin tunnetukkoinen persoona" arpinaama totesi ohikiitävän tapahtumasarjan jälkeen "En ole vielä kertaakaan nähnyt sinun ottavan nokkiisi sanoista tai edes teoista.. jotka kohdistuvat sinuun. Mutta ehkä sinullakin on heikko kohta, joka romanttisen kliseisesti löytyy kumppanistasi?".

Virne nousi jälleen Alfin kasvoille, tuon kohottaessa Pumpkinia irti maasta. Naaras oli yhä lievässä shokki tilassa, eikä osannut ajatella sen verran loogisesti, että olisi potkaissut puolihaltiaa.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13804

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Syys 01, 2010 6:39

Pumpkin, Alf

Puoliverinen mutristi suutaan kun Belialilta ei kuulunut minkäänlaista vastausta. Kulkuri oli jo muutenkin Alfin inhokki listalla, mutta tuon tunnetukkoisuus ja reagointi kyky saivat arpinaaman entistä kärttyisemmäksi. Mikään ei ollut ärsyttävämpää, kuin pilkalle immuunit ihmisiet. Miten noiden kustannuksella muka hauskaa voisi pitää?
"Kissako äsken niin terävän kielesi vei?" Alf kysyi lopulta vääntäen kasvoilleen jälleen tutun virneen, joka kuitenkin katosi seuraavan äännähdyksen myötä.
Pumpkin alkoi sähisemään kuten varaanit. Naaraan oli vaikea pidätellä itseään pysymässä kuolevaisessa muodossa, joka oli tunnetusti heikompi niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Alfin katse kääntyi hitaasti, ilmeettömin kasvoin, Belialista Pumpkiniin, joka oli päässyt järkytyksestään takaisin todellisuuteen. Vanha kenraali taisi sittenkin olla oikeassa naisen suteen. Joko tuo todellakin oli lohikäärme tai sitten vain riivattu.

Alf avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta ennen kuin mies äänihuuliaan ehti kuluttaa. Otti Pumpkin vihdoin jalkansa käyttöön. Ensimmäinen, terävä potkaisu leukaan sai arpinaaman irroittamaan otteensa sähinänsä lopettaneesta naisesta. Toinen potkaisu suoraan vatsaan sai puoliverisen perääntymään vauhdilla vasten kaltereita, vatsaansa pidellen.
Noiden kahden potkun jälkeen Pumpkin perääntyi, sellin perimmäiseen nurkkaan istumaan, vetäen jalkansa koukkuun eteensä ja kietoi käsivartensa niiden ympärille. Naaras piti matalaa murinaa, joka sai Alfin ajatukset täysin sekaisin. Kaikki se vähäinen ylpeys mitä puolihaltiassa oli, suorastaan huusi kostamaan äskeisen naisenlle, mutta nyt kun oli käynyt selväski ettei tuo ollutkaan ihan tavallinen kuolevainen, ei arpinaaman tehnyt mieli sillä samalla sekunnilla käydä varoittavasti ääntelevän naisen kimppuun. Mikäli tuota naiseksi voisi sanoa.
Syödyksi tuleminen oli viimeinen asia mitä Alf toivoi raiskauksen aikana, joten puoliverinen perääntyi suosiolla. Yhä vatsaansa pidellen, tuo veti oven auki takanaan ja poistui sellistä, katsellen lähinnä järkyttyneni kasvoin tuota outoa kaksikkoa.
"Otuksesi taitaa olla tyhmä" Olivat ensimmäiset sanat mitkä arpinaama sai pihistyä iskujen jälkeen "toivottavasti nautitte viimeisestä yöstänne elossa".

Noiden sanojen jälkeen Alf poistui. Pumpkin katseli hetken miehen tukalannäköistä kävelyä, mutta iski sitten kasvonsa polviinsa, hiljeten täysin. Puollustusmekanismi toimi, mutta ei toivotulla tavalla. Kaikki päivän ahdistavat tilanteet suorastaan huusivat ottamaan oman muodon ja pakenemaan kuolevaisten keskuudesta.

Alf kiroili itsekseen tapahtunutta, mutta huomattuaan kuka sellikäytävillä samoili, tukki arpinaama suunsa visusti ja suoristi selkänsä.
Harvoin sitä näki itse eliittikenraaleja näillä käytävillä. Yksi päivässä oli jo ihme, mutta heti juopuneen kenraalin perään itse siveyden perikuva näillä käytävillä pisti paikan pasmat sekaisin. Ei vain työntekijöiden, vaan myös vankienkin. Osa oli juuri sitä kastia, joka ei voinut sietää pyhyyden perikuvan läsnäoloa henkisellä tasolla.
"Mikä tuokaan teidät tänne jumalan hylkäämään paikkaan, herrani?" Alf kysyi päästyään kuuloetäisyydelle pellava pään kanssa. Arpinaama ei pahemmin perustanut korkeamman tason sotilaista, mutta osasi silti käyttäytyä ihmisiksi näiden seurassa.. yleensä.

//HERE IS SOMETHING TO DO! KICK THE PUPPY, PLAY WHIT MEH! //
Avatar

Monarkki

Viestit: 13804

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Syys 01, 2010 12:39

Pumpkin, Alf

Oli vain hyvä ettei Belial sanonut mitään. Pumpkin tarvitis nyt niin sanottua omaa rauhaan päästäkseen takaisini jonkin asteen järkevälle tasolle ajatustensa kanssa. Naaras oli yhä ahdistunut ja tunsi olonsa epämukavaksi vankilassa. Hän vain halusi pois..

Arpinaama kohotti pienesti kulmaansa paladinin vastaukselle. Mitään tuo ei kuitenkaan lähtenyt kyselemään vaan jätti pellava pään vastauksen omaan arvoonsa. Arpinaama ehti jo luulla pääsevänsä rypemään yksin häpeässään, kun paladin käski häntä seuraamaan. Vaikka kuinka olisi tehnyt mieli haistatella tälle pyhälle miehelle ja painua ryyppäämään, ei tuon käskyä käynyt kieltäminen. Joten vähin äänin Alf lähti seuraamaan paladinia, koittaen kävellä niin pystyssä kuin kykeni. Potku suojaamattomaan vatsaan ei ollut tuntunut hyvältä, eikä jälkikipukaan sen paremmalta.
"Mitä herrani ikinä haluaa" Alf totesi lähtiessään liikkeelle, kaivaen samalla avain nipun valmiiksi esille. Teis vaikka tuo halusi halailemaan jotakuta vangeista, kaikessa pyhyydessään.
Alf oli niitä jotka eivät kovinkaan uskonnollista porukkaa olleet, joten arpinaama ei koskaan ollut tajunnut paladinien toimintatapoja tai periaatteita. Eikä edes halunnutkaan. Puolihaltia laski nuo samaan kastiin pappien kanssa. Kuin pappeja, mutta aseiden kanssa. Perhanan vaarallinen yhdistelmä, jos miekan heiluttaja sattui olemaan äärimmäisen uskonnollinen heppu.

Pumpkin nosti päätään pienesti jääden tuijottamaan kalterista ovea kulmiensa alta.
"Aura.." Naaras totesi kuiskaten. Totta kai lohikäärme tunsi paladinin auran, vaikkei ollutkaan niitä pimeyden olentoja, jotka olisivat alkaneet voimaan pahoin. Kuitenkaan auran kantajaa Pumpkin ei voinut tunnistaa, ennen kuin näkisi kuka se oli..
Avatar

Monarkki

Viestit: 13804

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Syys 01, 2010 2:01

Pumpkin, Alf

Syvällä kierossa päässään Alf suorastaan toivoi ettei paladin ollut suuntaamssa juuri sille sellille, missä istui itse paholaisen morsian - jos Alfilta kysyttiin. Puoliverisen toiveisiin ei kuitenkaan vastattu, vaan kaksikko pysähtyi juuri kyseisen sellin ovelle. Puoliverinen pysytteli kuitenkin hiljaa, mitäänsanomaton ilme kasvoillaan. Ainakin vielä.
Pumpkin kohotti kulmiaan pienesti nähdessään itse herra pyhyyden. Tuo kertoi tulleensa korjaamaan kolleegansa virheitä, kertoen samalla välikohtauksen syntipukin lähteneen tuvalle ryyppäämään lisää. Kauniin korruptoitunut tämäkin hovi oli. Brennus taisi olla paikan ainoa valopilkku, näin kuvainnollisesti.
Alf oli selvästikkin vastahakoinen avaamaan ovea. Vaikka miehellä olikin avainnippu jo käsissään ja kenraali suorastaan vaati oven avausta katseellaan, ei puoliverinen tehnyt mitään.

"Olen pahoillani, mutta en voi avata ovea edes teille, ennen kuin olen saanut kuulla aikeenne" Alf vastasi lopulta koettaen pitkittää tätäkin prosessia. Tottahan se oli, vanhinvartijat eivät saaneet pahemmin päästellä ketään ulos edes ylempitahoisten mukaan, ennen kuin saivat kuulla syyn. Ainoa jolta syitä ei uskallettu kysyä, oli kuninkaan velho.
Pumpkin oli noussut ylös ja käveli kaltereille tuijottaen murhaavasti Alfia, joka oli kieltäytynyt kenraalin käskystä.
"Lisäksi tuo ainakaan ei ole ihminen, jos saanen huomauttaa" Alf lisäsi nyökäten Pumpkiniin, joka ei peitellyt mitenkään vihaansa ja inhoaan tuota kuolevaisen irvikuvaa kohtaan.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13804

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Syys 01, 2010 3:02

Pumpkin, Alf

Paladin puhui asiaa, sitä ei käynyt kiistäminen, mutta moinen jalomielisyys oli näinä aikoina ajanhukkaa.. jos Alfilta kysyttiin. hän olisi antanut kaksikon virua sellissä päivän, viikon ja sitten kun siltä olisi tuntunut, heittänyt nuo mestaus jonoon. Elämä ei ollut reilua, sen Alf oli saanut kokea jo monesti. Joten ei hän halunnut että muillekkaan jaeltaisiin mahdollisuuksia päästä kuin koira veräjästä.
Pumpkin puolestaan kuunteli pellavapään sanoja tarkasti. Tuo selvästikkin oli erimaata mitä suurin osa tästä kuolevaisesta massasta. Ehkei tämä rotu ollutkaan läpimätä halujen ja himojen ohjailema lihamassa.

"Saanen muistuttaa teitä herrani, että minä olen valani vannonut" Alf huomautti kun tuli puheeksi hänen puoliverisyys "Ja valani on itse kuninkaan hyväksymä".
Pumpkinin olisi tehnyt mieli mainita jotain kuninkaan arviointikyvystä, mutta päätti jättää sanomatta, nyt kun paikalla oli vaikutusvaltaisempaa seuraa. Ehkä olisi parasta mielistellä paladinia, joka oli aikeissa antaa kaksikolle mahdollisuuden luikerrella ulos täältä karhunkolosta.
Alf ei sen enempää vastaan alkanut väittämään. Kenraali oli antanut hyvät syyt miksi avata ovi, eikä Alfilla ollut mitään päteviä perusteita olla avaamatta sitä. Joten puoliverinen pyöräytti avainnippua käsissään ja oikean avaimen löydettyään, avasi kaksikon sellin, antaen sitten puheenvuoron jälleen paladinille.
Pumpkin katsoi aukeavaa ovea ilmeettömänä. Kaikki eläimelliset itsesuojeluvaistot huusivat juoksemaan ulos ovesta niin pitkälle kuin kykeni, mutta se järjen ääni pään sisällä käski pysymään paikoillaan ja noudattamaan tulevia ohjeita.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13804

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Syys 01, 2010 4:29

Pumpkin, Alf

Lievän vitutuksen saattoi suorastaan aistia puoliverisestiä kenraalin puheiden jälkeen. Mitään tuo ei taaskaan sanonut, mutta varmasti tänä iltana lentäisi kommentti jos toinenkin pellavapäisestä maailmanpelastajasta.
Pumpkinin kasvoilla kävi äkillinen hymy paladinin astuessa sisään. Harvoin hän oli näin iloinen kuolevaisen läsnäolosta, varsinkaan korkea-arvoisten. Naaras kuunteli kiltisti paladinin pienimuotoisen varoitus saarnan, eikä aikonutkaan sanoa mitään vastaan tälle miehelle. Jos naaras olisi ollut yhtään pirteämmällä päällä, tuo olisi varmasti halannut paladinia.

Pieni virne kävi naaraan huulilla kun kaksikko käveli ohi puoliverisen, joka selvästikkin ei aikonut jättää tätä asiaa tähän. Sen pystyi näkemään arpinaaman kasvoista. Alf vastas illanjatkojen toivotukseen nyökkäyksellä ja jäi sitten märehtimään maailman epäreiluutta itsekseen työvuoronsa loppuun.

Pumpkinilla ei tullut mieleenkään rynnätä pakoon nyt, mutta mitä pidemmälle he pääsivät käytävällä, sitä nopeammaksi naaraan askellus meinasi muuttua. Lopulta he pääsivät pois tuolta kamalasta loukosta ja Pumpkin veti syvään henkeä, aivan kuin olisi pidättänyt henkeään koko tuon matkan ajan.
Paladin saattoi kaksikon kylälle asti ja piti vielä pienen saarnan nuorelleparille. Pumpkin piti mitäänsanomattoman katseensa kenraalissa, sanomatta sanaakaan. Kun pellavapää pääsi loppuun, Pumpkin nyökkäsi pienesti hyvästiksi tuolle. Siunaukset toivotettuaan paladin poistui paikalta.
Pumpkin katsoi hetken Brennuksen perään, kunnes vilkaisi Belialiin.
"Minusta tuntuu ettei puolihaltia pidä meistä" Olivat ensimmäiset sanat mitä Pumpkin sai sanotuksi vankilareissun jälkeen "parempi siis pysyä kaukana tuosta".
Hetken Pumpkin seisoi paikoillaan, kunnes lähti kävelemään sivukujille päin, olettaen että Belial tulisi mukana.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13804

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Syys 01, 2010 5:27

Pumpkin

Pumpkin oli helpottunut päästessään ulos tyrmistä, mutta Belialin pysäyttäessä hänet oli naaraan sydän hypätä kurkkuun. Ei pelästyksestä, vaan moinen äkillinen liike urokselta enteili saarnaa tai avautumista. Naaras nosti katseensa maasta Belialin kasvoihin. Tuon mainitessa käärmeen oikean nimen, tiesi Pumpkin että tulossa oli saarna. Juuri nyt oli erittäin huono hetki moiselle. Naaras oli väsynyt, ahdistunut ja sekaisin. Pumpkin kuitenkin kuunteli Belialin puheen keskeyttämättä kertaakaan. Uroksen sanoissa oli perää, mutta sitä naaras ei halunnut ääneen myöntää. Sen sijaan naaras tuijotti Beliali hiljaa mitäänsanomattomin kasvoin.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Pumpkin nosti toisen kätensä Belialin poskelle ja liu'utti sen hitaasti tuon niskaan. Tyttö veti miehen kasvot lähelleen, niin että pystyi kuiskaamaan tuon korvaan.
"Mitä järkeä elää yksin tuhansia vuosia, ilman mitään tarkoitusta?" Naaras kuiskasi pitäen Belialista yhä kiinni "Et arvosta elämääsi. Et arvosta itseäsi. Olet vain varjo siitä mitä joskus saatoit olla".
kevyt, hellä suudelma painettiin Belialin poskelle, kunnes naaras työnsi tuon pois luotaan.

"Meitä ei ole luotu piileskelemään ja elämään varmanpäälle" Pumpkin totesi kohottaen ääntään "Sinä et ehkä sitä ole vielä hahmottanut, mutta meidän ei kuulu olla kuten kuolevaiset! Meidän ei pitäisi alistua heidän tahtoon, heidän sääntöihin ja kaavoihin. Olemme niiden yläpuolella. Kahlitset itsesi maahan ja tyydyt elämään katuojassa. SE ei ole nöyryyttä, se on pelkoa. Pelkäät itseäsi... pelkäätkö siis minuakin?".
Naaraan kostuneet silmät viestivät epätoivosta ja ahdistuksesta, joka tuon sisällä mylläsi. Pumpkin oli nyt tunteellisesti niin sekaisin, kuin lohikäärme pystyi vain olemaan.
"En tullut tänne piilottelemaan. Tulin tänne oppimaan ja opettamaan. Tulin tänne kokeakseni uutta" naaras lisäsi lähtien peruuttamaan kauemmaksi uroksesta "Jos se ei sovi sinun köyhään, yllätyksettömään ja turvalliseen elämäntapaasi, niin ehkä meitä ei ole tarkoitettu yhteen".
Avatar

Monarkki

Viestit: 13804

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Syys 01, 2010 6:18

Pumpkin

Belialin sanat saivat epätoivoisen surullisen ilmeen muuttumaan vihaiseksi ja ehkä jopa halveksuvaksi. Pumpkinin olisi tehnyt mieli lyödä miestä. Hakata tuota niin kauan kunnes pessimistisen kuorensa alta heräisi todellisuuteen ja huomaisi, mikä ihana lahja tuolle oli annettu. Lahja, jota tuo heitti vuosi vuodelta hukkaan. Tarkemmin ajatellen, Pumpkin vihasi juuri tuollaista asennetta. Sitä hän ei kuitenkaan sanonut. Hän oli pettynyt Belialiin ja ennen kaikkea hän oli pettynyt itseensä. Tuntui kuin viikkojen hyvät hetket olisivat valuneet käsistä muutamassa sekunnissa, pyyhkiytyen pois pöydältä roskakoriin. Uros alkoi tehdä lähtöä, eikä Pumpkin tehnyt elettäkään lähteäkseen tuon perään. Sen sijaan naaras jatkoi peruuttamista, katsoen pettyneenä miehen perään.
"TÄMÄ KESTÄISI VAIKKA KUINKA PITKÄÄN!" Pumpkin huusi vielä Belialin perään "MUTTA SINÄ ET KESTÄ TÄTÄ!"

Noiden sanojen jälkeen naaras kääntyi ympäri ja lähti nopein ja varmoin askelin poispäin Belialista, tietämättä mihin oli menossa saatika mitä aikoi nyt tehdä...

Paluu Vankityrmä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia