Kirjoittaja Aksutar » 31 Elo 2010, 15:40
Pumpkin, Constantine
Pumpkin mutristi huuliaan pellavapäälle, joka luennoi juopuneen toverinsa oikeuksista, muistuttaen tuota vielä siitä, että kulkuri kaksikkoa piti kohdella syyttöminä, kunnes toisin todistettaisiin. Pumpkinin olisi tehnyt mieli tarrautua paladinin käteen kiinni kuin hukkuva oljen korteen tuon laskiessa tytön alas, mutta päätti olla tekemättä jotain niin lapsellista. Pumpkin kuitenkin pysytteli lähes kiinni pellavapään hevosessa. Valtava sotaratsu oli tällä hetkellä turvallisempi vaihtoehto kuin tapparaa heilutteleva luolamies.
Constantine tuhahti pienesti Brennuksen sanoille, mutta ei lähtenyt väittämään vastaan. Oikeassahan tuo oli, vaikkei sänkiparta sitä halunnutkaan ääneen myöntää. Tytön laskeuduttua alas miehen kasvoille levisi voitonriemuinen virnistys, joka vain levisi Brennuksen päättäessä poistua paikalta.
Pumpkin katsoi hetken suu auki paladinin perään, tuon luovuttaessa lähes puollustuskyvyttömän naisen verenhimoiselle juopolle. Ennen kuin Pumpkin kuitenkaan lisää vastalauseitaan ehti esittää, heitti roteva mies naisen olalleen kuin minkäkin sotasaaliin.
Jälleen kerran, Pumpkin protestoi huutaen, kiroten, potkien ja kiljuen minkä kerkesi. Naisen protestoinnilla ei kuitenkaan ollut vaikutusta rotevaan mieheen, jonka humaltunut katse siirtyi nokisilmään, joka oli ollut kohtuu huomaamaton koko tämän välikohtauksen ajan.
"Sinäkin tulet mukaan" Constantine totesi, repäisten Belialin riveleistä mukaansa, tönäisten miehen kävelemään edellään kohti linnaa, pitäen raskasta kättään tuon olkapäällä.
Koko tuon matkan Pumpkin osoitti mieltään kiroamalla ja huutamalla. Moinen näky sai ohikulkijat ihmettelemään, mutta ne jotka tunnistivat Constantinen, eivät yhtään kyseenalaistaneet tilannetta ja harva edes halusi yrittää mennä väliin.
Linnan porteilla Pumpkin vihdoin luovutti. Huudot vaihtuivat mutinoiksi ja hakkaaminen sekä potkiminen loppui. Vartijat päästivät erikoisen kolmikon sisään porteista, joista matka jatkui linnan pihan läpi vankityrmille.
Vankityrmät olivat kosteat, kylmät ja pimeät. Juuri sellaiset mistä ei olettanut löytävänsä mitään elämää. Hämäriä käytäviä valaisivat soihdut seinillä, mitkä eivät tuoneet minkäänlaista turvallisuuden tunnetta tähän karuun, kolkkoon paikkaan.
Tyrmistä saattoi kuulla valituksia, niin ihmisten kuin haltioidenkin kielellä. Osa, juuri vangittu yksilö jaksoi pitää suurempaa meteliä osoittamalla mieltään ja uhoamalla, ettei hänen mieltään murrettu. Siinähän uhosivat, kyllä jokainen mieli murtui täällä ajan myötä. Jokaisella oli heikkoutensa.
Constantine pysähtyi tyhjän sellin eteen, jolloin avulias vanginvartija kaivoi avaimet taskustaan ja avasi eliittikenraalille oven. Fritz työnsi Belialin selliin ensimmäisenä ja heitti tuon seuralaisen sitten sellin lattialle.
Pumpkin päästi huudahduksen takapuolen osuessa kylmään, kiviseen lattiaan. Naaraan vihainen katse kohosi eliittikenraaliin, joka hymyili omahyväisenä sellin ovella.
"Viettäkää siellä yö" tuo totesi sulkiessaan ovea "Katsotaan huomenna mitä te oikein olette".
Noiden sanojen myötä Constantine pamautti oven kiinni ja lähti kävelemään poispäin tyrmiltä, aikeinaan käväistä vielä muutamalla paukulla sotilastuvalla.