Vanhoja tuttuja ja kaunoja || Aksu

Tyrmät ovat paikka, jonne kukaan ei halua joutua. Aikojen saatossa tyrmää on laajennettu syvemmälle maan alle, mistä johtuen tyrmistä löytyy erilaisia sellejä. Maan tasalla sijaitsevat sellit ovat valoisampia, mitä maan alla sijaitsevat loogisesti. Maan pinnalla sijaitsevien sellien ovet ovat suurimmaksi osaksi puisia, joiden yläreunassa on pieni, kalteroitu ikkuna, josta vartijat voivat tarkistaa vankien tilan. Alemmissa kerroksissa sellien ovet ovat suurimmaksi osaksi suuria kalteriovia. Kalterit ovat vankkaa, kestävää terästä, eivätkä helpolla mene rikki. Sellien seinät ovat kiviset ja selleistä löytyy yleensä yksi penkki ja pahnoja.
Jotkut selleistä ovat varustettu niin, ettei magiaa osaavat vangit pääse karkaamaan niistä. Vaikka ihmisillä magian tuntemus on huonompi mitä haltioilla, on muutama maagi onnistunut langettamaan lumouksen tiettyjen sellien ylle, jolloin sellistä ei pääse kävelemään seinien läpi tai katoamaan taikojen avulla. Oli kyseessä sitten maaginen olento tai magiaa omaava henkilö.

Jokaisesta kerroksesta löytyy taukotilat vartijoille, jossa miehet voivat syödä, levätä, vaihtaa kuulumisia ja jopa nukkua. Jokaisesta taukotilasta löytyy aina vähintään kolme vartijaa, tiloja ei koskaan jätetä tyhjäksi, kuten ei myöskään yhtäkään tyrmän kerrosta. Vartiointi on tarkkaa, eikä vangeille anneta etuuksia.
Tyrmät sisältävät myös kidutushuoneita, joissa kuulustellaan enemmän tai vähemmän viattomia vankeja, mitä kyseenalaisimmin menetelmin. Kuulustelijat ovat varautuneet kera kaikenlaisten välineiden, jotta kuulusteltava saataisiin murtumaan ennemmin tai myöhemmin

Valvoja: Crimson

Vanhoja tuttuja ja kaunoja || Aksu

ViestiKirjoittaja suskari » 01 Loka 2011, 13:32

http://p1.foorumi.info/thenightfantasy/viewtopic.php?p=30595#30595

Kalmankoira

Blackin puolustavat sanat jäivät kesken Nimuen avatessa suuren turpansa ja sanoi suoraan että hän oli tyhmä kuin saapas.. Kalman olisi tehnyt mieli mennä mottaamaan tuota nenille noista sanoista, mutta tyytyi pysymään aloillaan ja harvinaisen hiljaa. Eikä avannut suutaan tai liikkunut vielä silloinkaan kuin Nimue jatkoi vielä hänen että Blackin ilkkumista minkä vain jaksoi ja riemuitsikin siintä että oli onnistunut rikkomaan heidän välejään. Katse siiryi velhon siskosta velhoon itseensä joka aloitti oman saarnansa hänelle harvinaisen piikikkäästi ja ärtyneellä äänensävyllä. Tuon sanoissa oli kyllä perää jos jonkin verran, mutta Kalma oli tällä hetkellä sen verran huonolla tuulella ettei tuo vain suostunut ottamaan mitään vaaria noista sanoista. Blackin päästessä vihdoinkin loppuun aavekoira vain tuijotti tuota hiljaa takaisin eikä sanonut mitään tai edes näyttänyt mitään merkkejä sen suhteen että aikoisi kenties anteeksikin pyytää tuolta yhtään mitään, ei edes siinä vaiheessa kun velho alkoi tekemään lähtöä. Sen sijaan Kalma kääntyi itsekkin kannoillensa täysin päinvastaiseen suuntaan kuin kolmikko.

***

Kalma palasi vasta aamun pikku tunneilla kotiinsa ja mönki ensi töikseen sänkyyn nukkumaan lopen uupuneena niin taistelunkin jäljiltä kuin sen että hän oli purkanut raivoaan paikallsiin puihin.. Seuraavana iltana Kalma sitten heräsikin kotoaan eikä kyllä ollut yhtään sen iloisempana päällä kuin aikaisemminkaan, joten mitään sanomatta pojallensa tai saati sitten vaimollensa lähti tuo ulos ja kohden linnaa ja sen kolkkoja tyrmiä. Siellä aavekoira ei ollutkaan käynnyt pitkään aikaan.. Mutta nyt hän tarvitsi vain jotakin mihin purkaa kaikki paineensa.. jotain mikä huutaisi kivusta ja vuotaisi verta.
Aavekoiran päästyä tyrmille vartijat tapansa mukaan siirtyivät pois Kalman tieltä mitään kyselemättä ja menivät taukoilemaan taukotuvalle kaikessa rauhassa. Kalman katse kiersi selleissä joissa virui ties millaista porukkaa, niin murhaajia, pettureita, varkaita ja sun muuta rikollista sakkia. Noihin normaali vankeihin aavekoira ei kuitenkaan saannut koskea, joten Kalma muuttu muotonsa koiraksi ja lähti jolkottelemaan teloitus osastolle kun yht`äkkiä pysähtyi laskien päänsä kirsunsa maahan nuuhkien hetken aikaa yhtä tiettyä kohtaa tarkkaan ja lähti sitten seuraamaan kiinnostavaa haju vanaa törmäten ajatuksissaan oveen.. Koira nosti päätään ja kallisti päätään astellen sen läpi sisälle.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Loka 2011, 13:54

Black, Nimue

Sen suuremmitta sanoitta kaikki lähtivät omille teilleen. Black ei sinä yönä enää jaksanut edes miettiä aavekoiraa, sen verran suivaantunut kaljupää tuolle oli. Menköön minne halusi, mutta jos tuo oli koiran lopullinen päätös, ei velho aikoisi tuota enää ikinä mistään pelastaa.
Kalman sijasta Black keskittyi nyt siskoonsa, joka hymyili itsekseen koko matkan linnalle. Mitään nainen ei sanonut ennen kuin vasta veljensä asunnolla, jossa kaksikko alkoi keskustelemaan sivistyneesti, mutta ei niin kaunopuheisesti keskenään. Minkäänlaista sisarusrakkautta ei voinut tästä keskustelusta havaita ja molemmat varoivat tarkasti sanojansa. Mitään ei annettaisi ilmaiseksi. Keskustelu venyi pitkälle aamupäivään, kunnes velho lopulta talutti siskonsa tyrmille ja käski vartijoiden pysyä kaukana tästä vangista. Kukaan ei saanut tuolle puhua tai tarjota mitään. Ja auta armias jos joku edes harkitsi kirouskiven irrottamista velhottaresta.
Sen pidemmittä puheitta, velho jätti siskonsa tyrmään, suunnaten itse pikku nokosille ennen kuin lähtisi toimittamaan työasioitaan.

Nimue istuskeli hiljaa tyrmässä, katse kiinnittyneenä tyhjyyteen. Velho oli rajoittanut siskonsa liikkumista. Tuo pystyi puhumaan ja kääntelemään päätänsä, sekä käyttämään käsiänsä rajoitetusti - mutta mitään muuta ei velhotar pystynyt tekemään. Loitsujansa tuo ei pystynyt langettamaan, sillä Black oli estänyt kirouskivellä moisen toiminnan. Myöskään demoni kisuansa velhotar ei saanut kutsutuksi. Vaikka kuinka yritti, sai velhotar aikaan vain ympärillään leijuvan, rikkonaisen harson tapaisen usvan esille. Sen enempää Demonista ei saanut irti tällä hetkellä Mutta oli vain ajan kysymys, kun velhotar saisi kirouskiven joko taltutettua tai irroitettua. Itse hän ei sitä irti saanut, vaikka käsiään pystyikin käyttämään pienesti.

Kului tunteja. Luiseva eukko istui hiljaa sellissään, tuijottaen yhä tyhjyyteen. Vartijat jotka uskaltautuivat uteliaisuuttaan vilkaisemaan selliin, näkivät luisevan naisen, joka tuijotti heitä kuin olisi tiennyt koska miehet meinaisivat sisään kurkistaa. Pian kuitenkin vartijat jättivät naisen rauhaan, sillä tuo oli yksinkertaisesti niin karu ja ahdistava näky.
Kauaa ei vartijoiden lähdön jälkeen Nimue yksin joutunut olemaan, kun velhotar aisti tutun auran. Vieno virne nousi velhottaren kasvoille, ovelta kuuluneen tömähdyksen myötä. Eikä aikaakaan kun sisään astui tuttu kapinen piski, kulkien läpi oven muina miehinä.
Tuliko jo ikävä? Velhotar kysyi katsellessaan koiraa mitäänsanomaton ilme kasvoillaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 01 Loka 2011, 14:24

Kalmankoira

Blackin sisko kultahan se siinä oli niin nätisti istumassa vankina Blackin kiroukseen. Koira kävi istumaan turvallisen välimatkan päähän velhottaresta tuon avatessa suunsa kysellen oliko hänelle tullut kenties yht`äkkiä ikävä. Koira pudisti päätään.
"Ei todellakaan." Koira vastasi velhottarelle käyden läpi katseellaan tuon karua selliä jossa tuo nyt kyhjötti ja tulisi viettämän vielä pitkän aikaa.
"Tulin lähinä uteliaisuudestani." Koira lisäsi eriparisten silmien kohdistuessa velhottaren kasvoihin katseen laskeutuen kuitenkin tuon kaulaan pistettyyn kristallin tapaiseen miettien pienessä mielessään mahtoikohan tuo tehdä laisinkaan kipeää ja miten tuo edes pystyi hengittämään tuon kanssa. Kristalli oli kuitenkin kaulassa kiinni..

"Mutta taisi mahtava velhottaremme sittenkin hävitä etanalle ja saappaalle pahemman kerran." Kalma aloitti omaan ivalliseen tapaansa nostaen katseensa velhottaren kasvoihin. "Enkä edelleenkään käsitä mitä säästämisen arvoista sinussa on.." Kalma mumisi lähinnä lopun itsekseen ääneen ja mielessä kyllä kävi että hänhän voisi tappaa tuon tähän paikkaan ilman että kukaan puuttuisi.. Se ei kuitenkaan olisi paras idea sillä Black olisi sen jälkeen hänen kimpussaan. Kyllä Kalma oli miettinyt asiaa mielessään ja antanut Blackille osittain anteeksi, pitäisi vain vielä saada höyryt pihalle.
"Ja miksi muuten edes vainoat veljeäsi.. saati hänen läheisiään?" Oli aavekoiran viimeinen kysymys.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Loka 2011, 14:36

Nimue

Koira ei myöntänyt potevansa ikävää velhotarta kohtaan. Hyvä, ei velhotarkaan tuota ollut kaivannut. Ei sitten yhtään. Itse asiassa nainen oli jo ehtinyt toivoa, ettei tarvitsisi enää ikinä tätä sieluparkaa nähdä. Koira kertoi kuitenkin tulleen uteliaisuuden johdattelemana. Ilme ei värähtänyt velhottaren kasvoilla, vaikka tuo syvästi mietti mikä ihme nyt niin mielenkiintoista mahtoi olla.
Koiran seuraavat sanat saivat velhottaren virnistämään.
En minä vielä ole hävinnyt Velhotar tokaisi Mistä tiedät ettei tämä ollut osa suunnitelmaani? Pääsin sisään linnaan, ilman että tarvitsi edes vaivaa nähdä. Olette yksinkertaista sakkia. Odottakaa vain, kun teen seuraavan siirtoni.
Ja minussahan on vaikka mitä säästämisen arvoista, toisin kuin sinussa. Olet kuulemma yrittänyt kuninkaankin murhaa aikanasi? Ihmisvihainen sieluparka. Olenko ainoa joka näkee siinä jotain ironista, että kaltaisesi miehen vihaaja asuu keskellä vihaamiaan olentoja?
Velhotar virnisti. Kalma oli hänen silmissään niin ristiriitainen olento kuin kukaan pystyi olemaankaan. Tosin, eipä hän tuota sen syvällisemmin tuntenut. Mitä nyt veljestänsä oli saanut irti. Mutta sen tarkemmin ei velhotar välittänytkään tietää tuosta aaveesta.

Jälleen kerran velhotar tuhahti koiran kysymykseen.
Miksi itse vihaat ihmisiä? Velhotar vastasi kysymykseen kysymyksellä, kohottaen pienesti kulmaansa Tarvitsenko minä sen parempaa syytä vihata jotakuta, kuin sinä? Miksi minun pitäisi arvostaa veljeäni, tai hänen läheisiään, kun sinäkään et arvosta ympärilläsi kulkevia ihmisiä?
Katkeruus on vakava kirous. Lienetkö sinäkin siihen langennut Velhotar mutristi pienesti huuliaan, samalla kun naksutteli luisevia sormiaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 01 Loka 2011, 23:14

Kalmankoira

"Suuret ovat rouvan suunnitelmat parin vaivaisen kuolevaisen takia.. ja vähemmän kuolevaisen." Kalma naurahti pienesti Nimuen sanoille tuon selittäessä että tämä kiinni jääminen ehkä olikin vain osa tuon suunnitelmaa päästä Blackiin ja tuon läheisiin käsiksi helposti.
"Uskon kuitenkin Blackin olevan melkolailla selvillä jo tuosta." Kalma lisäsi vakavoituen. Nimuen seuraavat sanat eivät saanneet aavekoiraa yhtään hyvä tuuliseksi, tuo jäi tuijottamaan tuota hiljaa murhaavasti korvien painautuessa luimuun ja kuristaen hieman kuonoaan terävien valkoisten hampaiden pilkistellessä huulien välistä. Murinaa koira ei kuitenkaan kurkustaan päästänyt.
"Sinuna pitäisin turpani kiinni kun et tiedä minusta yhtään mitään." Kalma murahti terävien hampaidensa välistä velhottarelle, jota vaikutti huvittavan se että haän oleskeli ihmisten seassa vaikka vihasikin. Olihan se tottakin, mutta kuten todettu jo monta kertaa hänellä oli syynsä kärvistellä ihmisten seassa.

"Vastaan jos sinä vastaat minun ensin, ja luulisi nykyisen olotilani kertovan sinulle tarpeeksi." Kalma tuumasi velhottaren kysymykseen. Ei, hän ei todellakaan aikoisi kertoa tuolle yhtään mitään menneisyydestään ilmaiseksi.
"Tarvitsee, viha jota kuta kohtaan ei synny tyhjästä." Nimuen viimiseen kysymykseen aavekoira ei vastannut yhtään mitään sillä ei osannut vastata siihen yhtään mitään.
"Äläkä vertaa minua itseesi.. minä en sentään yritä jokaista ihmistä tappaa kun näen, toisin kuin sinä taidat tehdä? Kostat sellaisille joille asia ei edes kuulu."
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Loka 2011, 11:08

Nimue

Velhotar ei vaivautunut edes noteeraamaan Kalman huomautusta suuresta vaivasta. Eipä tämä nyt niin suuri vaiva ollut. Hyvä koiran oli haukkua, kun ei tietänyt koko taustaa, saatikka suunnitelmaa.
Yliarvioit veljeni älykkyyden Velhotar tokaisi Kalman huomauttaessa, että Black todennäköisesti oli jo epäilemässä moista tempausta.
Virne ei voinut olla nousematta velhottaren kasvoille, Kalman käskiessä häntä pitämään suunsa kiinni, koska ei tiennyt miehestä mitään.
Mistä sinä tiedät, mitä minä sinusta tiedän? Velhotar kysyi virnuillen Tässä on ollut hyvin aikaa etsiä tietoa niin sinusta, kuin veljestänikin. Sinun tietojen kaivelu oli kyllä hankalampaa, mutta olen saanut tietää enemmän kuin tarpeeksi, näin alkuunsa.
Aavekoira vielä luennoi että vihaan tarvitsi syyn, lisäten vielä ettei heissä kahdessa ollut mitään yhteistä. Sisäisesti velhotar nauroi ja itki samaan aikaan. Naiivi otus. Törkeähkön kielensä hän kuitenkin hillitsi, eikä lähtenyt normaaliin tapaansa heti haukkumaan vastaväittäjää, jonka älykkyysosamäärä ei ehkä liikkunut samoissa sfääreissä mitä hänen.

Olenko minä sitten muka täysin tuntemattomia tappanut? Ketään, joka ei asiaan liittyisi? En. Enhän minä edes sen merirosvon henkeä riistänyt.. sen punapään joka sinulle jäi kaunaa kantamaan, kirouksia latelemahan. Luulet minua kylmäveriseksi tappajaksi, vaikka et osaa katsoa tilannetta avoimin silmin Nimue totesi kohottaen jälleen kulmaansa.
Samassa velhottaren ulkomuoto muuttui. Tuo muutti fyysisen olemuksensa jälleen veljensä näköiseksi, jääden virnuilemaan penkille. Tämän verran hän pystyi jo taikomaan. Siinä se taisikin olla. Tämän enempää ei velhotar yksinkertaisesti jaksanut purkaa kirousta, ainakaan tänään
Näetkö meissä muka mitään eroa? Velhotar aloitti Meillä molemmilla on kirouksemme, mutta loppupeleissä minä olen se kiltimpi, kuten kuolevaiset voisivat ilmaista Tapanko minä tuntemattomia, huvikseni tai hyödykseni? Ehkä, jos tarvitsen koekaniinin. Tappaako hän? Kyllä, joskus vain huvikseen, kuten jo kansamme kylässä. Onko hän yhtään parempi mitä minä? Ei, vaikka väittääkin.
Pidät häntä ystävänä, koska olet kieron kulman kautta päässyt hänen lähelleen. Jos hän ei sinua tuntisi, olisit hänelle yhtälailla ilmaa kuin kuka tahansa muu, et arvostettu, et kaivattu. Olisit vain yksi räyhänhenki ihmisten seassa. Jos hän ei olisi oppinut tuntemaan sinua ennen kuin kuuli mikä olet, olisi hän todennäköisesti sinutkin orjuuttanut, kuten koninsa Velhotar piti tauon puheessaan, muuttaen muotonsa takaisin omaksi itsekseen Joten miksi puolustaisit häntä, etkä minua? En minä olisi sinun elämääsi edes puuttunut, ellet olisi veljeeni kytköksissä niinkin läheisesti. Saat syyttää vain veljeäni, jos minun ilmestymiseni pilasi sinun pikku perheesi elämän
Perheen mainitessaan, ei Nimue voinut olla virnuilematta. Voi kyllä hän oli kuullut aavekoiralla olevan kumppanin. Kyläläisillä oli silmät ja oli hänen veljensäkin tuon tiedon vahvistanut.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 02 Loka 2011, 12:24

Kalmankoira

Kalma kurtisti hieman kulmiaan Nimuen huomauttaessa että hän olisi aliarvioinnut Blackin älykkyyden, jos hän huomasi tuollaisen asian niin eiköhän Blackin huomannut.
"En usko että niistä sinulle mitään iloa on." Kalma naurahti pienesti Nimuen sanoille että tuo oli löytänyt hänestä jotakin tietoa jo. Voi ei Kalma uskonut että Nimue hänestä mitään hurjan hyödyllistä olisi löytänyt, sillä ne varmasti olisivat niitä perinteisiä tietoja, kuten vaikka se että hän oli ihmsvihainen ja tappoi ihmisiä, sekä oli ollut joskus aikanaan maailmalla pyöriessään etsitty kissojen ja koirien kanssa kun oli ollut turhankin innokas tappamaan ihmisiä. Ne ajat kuitenkin hänen osaltaan olivat jo ohi. Niin ja tietysti varmaan se ettei hän ollut kovinkaan suosittu haltioiden piireissä enään. Tosin Kalma toivoi hartaasti mielessään ettei Nimue tulisi löytämään sitä tietoa että hän pyöri myös haltioiden kanssa ja kaveerasikin vielä muutaman kanssa. Kukaan tässä kylässä ei tulisi pitämään siintä tiedosta.. vähiten Black.

"Kyllä pidän.. yrität tappaa minut jolla ei ole hajuakaan koko asiasta, tai edes osaa taikka arpaa. Olet kostosi sokaisema ja valmis tekemään sen hyväksi mitä vain. Annoithan jo itsesi jäädä kiinni? Mitä seuraavaksi?" Kalma lateli Nimuelle omaa mielipidettään ja lisäsi vielä virneen levitessä aavekoiran kasvoille. "Ja se punapää.. saattaa olla jo reppana kuollut, jätin paskiaisen jokunen aika sitten kitumaan metsään haavojensa kanssa." Kalma sanoi pienesti naurahtaen muistellen kuinka oli lävistänyt tuon jalan ja jättänyt maahan verta vuotavana makaamaan.
Koiran kulmat kohosivat kysyvästi Nimuen muuttaessa ulkomuotonsa jälleen veljekseen ja alkoi sitten selittämään että tuo oli ystävällisempi mitä Black itse ja jopa painotti asiaa sillä että velho tappoi huvikseen muita ja olisi ollut varmasti täysin valmis orjuuttamaan hänet jos ei olisi paremmin tuntenut. Saattoihan sanoissa olla vinha peräkin, mutta Kalma ei halunnut uskoa.. Miksi Black sitten olisi pelastanut hänet niin monta kertaa jos ei olisi välittänyt?
Nimue muuttui takaisin ja kysyi, ei oikein vaati että hän asettusikin tuon puolelle yht`äkkiä sillä varjolla että tuo voisikin jättää hänen perheensä rauhaan. Kalma jäi tuijottamaan velhotarta sen näköisenä että saattaisikin sanoa että hyppäisikin tuon leiriin.. mutta rävähtikin sitten nauramaan kylmästi velhottarelle.
"Puhetta sinulla kyllä piisaa liiankin kanssa... mutta perheeseeni sinä et pääse käsiksi." Kalma sitten sanoi rauhoituttuaan.
"Mutta ei, en ole vaihtamassa puoltani vaikka kuinka väittäisit olevasi kiltti ja ystävällinen tapaus.. sehän hitto soikoon oikein huokuu sinusta!" Kalma sitten naurahti pilkallisesti Nimuelle tuon kiltiksi väittämiselle.
"Olen ehkä tyhmä, mutta en niin ettenkö erottaisi ystävää vihollisesta.. vaistoan sinusta sen, sen ilkeyden ja pahuuden mitä sinusta huokuu vaikka kuinka yrittäisit kilttiä olla." Kalma selitti Nimuelle.
"Black taas.. hän on sentään tehnytkin jotakin sen eteen että sai luottamukseni, sen sijaan sinä taas olet yrittänyt tappaa minua ja nyt kuvittelet että näkisin sinussa jotakin hyvää?"
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Loka 2011, 14:07

Nimue

Aavekoiran pöpinät saivat Velhottaren toivomaan itsensä olevan kuuro. Tuon puheissa ei ollut mitään järkeä. Totta kai hän yritti tappaa Kalman ja tuolla oli enemmän osaa kuin koira uskoikaan! Mitään velhotar ei kuitenkaan tuon noihin puheisiin vastannut, olkoot. Tuon kanssa ei velhottaren kannattanut tuhlata sanojansa, ei koira ottanut niitä kuuleviin korviinsa. Tuolla taisikin olla korvat vain koristeena, kuten monella muullakin rakilla. Aavekoira kertoi myös todennäköisesti tappaneensa Poisonin äpärän. Nimuen kasvoilta ei voinut lukea minkäänlaisia reaktioita tuohon tietoon, sisällään eukko kuitenkin kirosi. Siinä meni hyvä kontakti. No, täytyi hankkia uusi jostain.
Koiran revetessä nauriin Velhotar katsoi tuota kysyvän tympääntyneesti. Sitten tuo puhelikin leirin vaihtamisesta, mikä sai noidan tuhahtamaan.
Kuka sanoi että edes haluaisin sinut samalle puolelle? Velhotar kysyi tympääntyneenä Arvostan tyhmyyttäsi. Se on yksi tarvittava ominaisuus henkilössä, jotta tuosta tulisi helposti manipuloitava. Mutta sinulle minulla ei ole käyttöä missään mielessä. Joten pidä säälittävä olemuksesi kaukana minusta.

Kiltteys on minulle täyttä utopiaa. En edes käsitä miten saat minusta kuvan, että yrittäisin kilttiä olla. Ja sinäkin. Tuomitsemassa toisia vaikka itselläsi on samoja syntejä niskoilla. Olet pelkkää syntiä koko olento. Luuletko tosiaan, että sinulla olisi mitään saumaa, saatikka oikeutta ladella oikeutta millään tasolla? Tsh, palaisit vain pimeyteen, sielu. Et pärjää ihmisten maailmassa. En kaipaa sinun panostasi, saatikka sinun luottamustasi. Minä en niillä tee yhtikäs mitään Noiden sanojen jälkeen velhotar hiljeni, sulki silmänsä ja lähti taas yrittämään kirouksen purkamista.
Hänellä ei ollut mitään aikeita jatkaa kommunikointia koiran kanssa. Siinähän istui ja mahdollisesti aukoi päätään, Velhotar oli jo vaipunut transsiin, omiin maailmoihinsa ja tuskin edes kuuli mitään, mitä tuo höpötti. Miksi tuo edes oli tullut tänne höpöttelemään ja leikkimään fiksua. Antoi vain enemmän syytä vihata itseänsä. Nimue olisi saattanut jättää koiran rauhaan eilisen välirikon takia, mutta kerta tuo tuli ihan omatoimisesti verta kaivamaan nenästään, niin ei velhotar aikonut päästää tuota helpolla. Ihan pelkkää ilkeyttään aikoi tehdä koiran elämästä tavalla tai toisella helvettiä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 02 Loka 2011, 14:55

Kalmankoira

"Sanasi ainakin antoivat sellaisen vaikutelman anteeksi vain." Kalma tuhahti Nimuelle tuon haukkuessa häntä jälleen kerran idiootiksi. Kohta hän oikeasti purisi tuota jos tuo ei hänen ilkkumistaan lopettaisi!

"Itsehän juuri sanoit että olet Blackiä ystävällisempi.. unissasi ehkä." Kalma tuumasi Nimuen sanoille kylmästi tuon vieä lisätessä niihin että hän oli tuomitsemassa muita synneistään kuin itsellään oli jo aivan tarpeeksi. Olihan noita kieltämättä, mutta eipä hän niitä itse ollut itselleen aiheuttanut.. Eläessään kun hän ei ollut minkään sortin syntejä tehnyt ne olivat tulleet niskaan kuoleman tultua kolkuttamaan ovelle.
"Kerjäätkö nenillesi?" Aavekoira kysyi Nimuelta tuon vielä haukkuessa häntä vielä hieman lisää ja vielä ingoorasikin sulkien silmänsä syystä taikka toisesta. Kalma murahti hampaiden välistä jotakin nostaen takamuksensa ylös maasta ja jolkotteli velhottaren luokse, tuo ei ilmeisesti huomannut laisinkaan joten Kalma avasi suunsa ja näykkäsi tuota käsivarresta inhottavan tuntuisesti. Haavaa hampaat eivät varmastikkaan tehneet, ellei laskettu pieniä pintanaarmuja, eikä se ollutkaan koiran tarkoitus. Hän halusi vain tuon huomion itseensä.
"Seuraavaksi puren kätesi poikki.." Koira uhkasi hamapidensa välistä jääden seisomaan tuon eteen hyvin uhmakkaan näköisenä.
"Et vastannut kysymykseeni: miksi vihaat Blackiä näin paljon?"
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Loka 2011, 15:23

Nimue

Sanat menivät kuuroille korville. Koira tuhlasi puhelahjojaan nyt turhaan tänä pahuuden ruumiillistumaan. Olisi mennyt käyttämään niitä johonkuhun, joka niitä kaipasi ja arvosti. Kauaa velhotar ei kuitenkaan transsissaan saanut olla, kun tunsi ikävän näykkäyksen käsivarressaan. Hätkähtämisen sijaan nainen vain avasi silmänsä ja katsoi kylmän rauhallisesti alas koiraan, joka uhkaili seuraavalla kerralla purra käden poikki. Velhotar virnisti.
Fyysinen väkivalta on huonoin kidutuskeino ikinä Nainen totesi jäätävästi, jättäen asian sitten siihen. Häntä ei moisilla voinut uhkailla, siinähän mutusti luista käsivartta. Sen saisi aina takaisin. Pitäisi vain löytää parantaja. Tai tehdä sopimus tai toinenkin paholaisen kanssa. Moiseen Nimue ei kuitenkaan ollut alentunut, sopimukset olivat heikoille. Varsinkin paholaisen sopimukset. Vain raukat hakivat apua niinkin alhaiselta tasolta. Jos ei itse omin voimin pärjännyt, niin olisi saman tien painunut helvettiin paholaisen kanssa tanssimaan.
Koira tivasi yhä vastausta kysymykseen, miksi Nimue vihasi veljeään niin paljon.
Minulla on syyni ja hänellä omansa. Kuten on myös sinullakin Nimue totesi sulkiessaan silmänsä uudemman kerran Ne eivät valitettavasti kuulu sinulle. Mene kysymään Hansilta, josko hän voisi valaista naiivia mieltäsi enemmän tämän kysymyksen suhteen. Minulta et vastausta tule kuulemaan.

sitä paitsi luulin ettei sinua voisi vähempää kiinnostaa. Sinähän vihaat minua, miksi siis olisit minun ajatusmaailmastani kiinnostunut? Nimue lisäsi. Silmät pysyivät yhä kiinni, toisen luisen käden noustessa Koiran päälaelle rapsuttelemaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 02 Loka 2011, 16:37

Kalmankoira

Koira luimisti hieman korviaan protestoituneena kun velhotar ei vaikuttanut olevan moksiskaan aavekoiran pienoisesta näykkäyksestä käsivarteen. Sen sijaan tuo vain tuumasi että fyysinen väkivalta oli huonoin kidustuskeino. Riippui lähinnä keneltä kysyi, mutta tähän naiseen siintä ei näköjään mitään iloa ollut. Harmi sinänsä.
"No kerro sitten mikset voi minulle syytä kertoa kun vastaus olisi ilmeisesti sama mitä Blackillä." Koira murahti loukkaantuneesti Nimuen vastaukseen, joka ei jälleen kerran kertonut suuntaa taikka toista miksi tuo veljeään noin paljon vihasi.
"Vai onko sekin suuri salaisuus?" Kalma lisäsi tuhahtaen ja hiljeni lumistaen korviaan Nimuen käden liikahtaessa häntä kohden. Hampaat paljastettiin saman tien varoittavan murinan kera, mutta oli hämmästys suuri koiralla kun velhotar laski lempeästi kätensä hänen päänsä päälle ja rapsutteli. Kalma tuijotti kysyvänä Nimuen päälle tajuamatta enää ollenkaan tuon ajatusmaailmaa.. ensin haluaa tappaa ja nyt sitten rapsuttelee kuin omaa lemmikki koiraansa.

"Koska olen utelias? En ymmärrä mitä pahaa sinä veljessäsi näet." Kalma vastasi Nimuelle tuon esittämään hieman oudohkoon kysymykseen.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Loka 2011, 17:13

Nimue

Vastaus ei todennäköisesti olisi sama, mitä minulla Velhotar totesi Kalman väitteeseen se tosin olisi eriasia, kenen versiota sinä uskoisit. Asenteesi perusteella veljeni, sillä uskoisit hänen puhuvan ja kertovan totuuden, kun minä taas olisin se valehteleva osapuoli.
Enkä kutsuisi sitä salaisuudeksi. Enemmänkin yksityisasiaksi, joka ei sinulle kuulu Velhotar jatkoi, rapsutellessaan koiraa.
Eikä hän ystävällisyyttään rapsuttanut. Kunhan haki käsiensä ulottuville jotain rationaalista tekemistä, jotta pystyisi keskittymään paremmin. Koiran pää nyt sattui olemaan lähellä, joten luiseva käsi oli eksynyt tuon kimppuun.

et sinä voisikaan ymmärtää. Et tunne Hanssia Velhotar vastasi Koiran puheisiin siitä, ettei tuo ymmärtänyt mitä pahaa noita veljessään näki Luulet tuntevasi, mutta loppu peleissä et tunne häntä ollenkaan.
Velhotar hiljentyi hetkeksi, antaen luisevien sormiensa haravoida koiran tummaa turkkia. Äkisti tuo kuitenkin avasi silmänsä ja virnisti.
Taitaa veljeni olla tulossa.. aistin hänet. Sinuna lähtisin pois, hän ei vaikuttanut kaipaavan sinua enää lähelleen eilisen jälkeen Velhotar totesi virnuillen, laskien jäätävän katseensa koiraan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 02 Loka 2011, 17:54

Kalmankoira

"Vaikea minun on usko mitään kun et suostu kertomaan mitään ja tämä koskee jo nyt minuakin sillä kohtaa että uhkaat henkeäni ja omia läheisiäni." Koira selitti Nimuelle kovat luimuun painettuina. Hän ei pitänyt tuon asenteesta yhtään eikä kyllä muutenkaan koko rouvasta, tuo oli ärsyttävä koko komeudessaan.

"Minusta Blackin tunteminen ei kuulu koko asiaan.. vaan se mitä sinun pienessä nupissasi oikein liikkuu." Koira murahti kävellen kauemmas saatuaan tarpeeksi tuon luisevan naisen käden rapsutuksesta ja jäi istumaan jonkin matkan päähän.
Velhotar hiljeni sitten ja sulki silmänsä ja Kalma oli tulossa jo uudestaan tuota näykkimään kädestä kun tuo avasi silmänsä ilmoittaen että Black oli tulossa tänne. Tietysti koira hieman aluksi säikähti mokomaa tietoa, mutta pieni virne levisi kuitenkin kasvoille.
"Sinä et minua komentele, kuten ei kukaan mukaan." Koira murahti äkäisen kuuloisesti velhottarelle ja jäi silkkaa uteliaisuuttaan katsomaan puhuiko nainen edes totta.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Loka 2011, 18:23

Nimue, Black

Velhotarta alkoi jo närkästyttämään koiran puheet. Ensin tuo ihmettelee, mitä pahaa noita näki veljessään ja sitten toteaa, ettei veljen tunteminen liittynyt asiaan mitenkään. Päättäisi jo. Oli selvästikin turhaa yrittää puhua koiralle mitään. Joten velhotar sulki suunsa. Luiseva eukko malttoi tuskin odottaa, että pääsisi kostamaan koiralle. Ehkä hän taikoisi tuon suun pois, niin, ettei tuo enää ikinä voisi puhuakaan. Selvästikään noin naiivi olento ei ansainnut puhumisen lahjaa.
Koira kertoi ettei velhotar häntä komentelisi.
En komennakaan Nimue totesi virnuillen Kehotan vain, jotta välttäisit selkäsaunan. Sinänsä hassua että otat tuon asenteen, kun olet tämän kuninkaan kansalainen.. Meneppä toteamaan tuo korkeammalle taholle ja olet todennäköisesti kurinpalautuksessa ennen kuin huomaatkaan. Mutta mitä minä välitän, parempi vain jos kuninkaan alaiset olisivat samanlaisia, kapinallisia rakkeja. Kaatuupahan tämäkin kuningaskunta nopeammin.

Oven takaa kuului askelia. Jäätävän rauhallista askellusta säesti tuttu, tuomiota enteilevä sauvan kolke kivistä lattiaa vasten. Jälleen vangit huusivat jumalaa, tai edes saatanaa apuun. Nuo hullut idiootit. Pääsisivät jo tuomiolle, tuollaisia tarvinnut elossa säilyttää sen pidempää. Velhotar oli ollut oikeassa, sillä veljensä suuntasi nyt takaisin tyrmille, kohti selliä, missä siskonsa odotti..
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 02 Loka 2011, 18:58

Kalmankoira

Koira kallisti päätään kysyvänä. Miksi Black antaisi hänelle selkäsaunan siintä että hän täällä olisi tuon siskoa katsomassa ja puhumassa tuon kanssa turhanpäiväistä paskaa?
"Tiedän kyllä ja siksi pidänkin turpani kiinni siintä asiasta." Koira tuhahti Nimuelle tuon huomauttaessa hänelle aivan päivän selvän asian siintä jos hän menisi kapina puoltaan esittelemään ylempi arvoisille ja saisi siintä kurinpalautuksen oikein isän kädestä. Olihan hän jo muutaman kerran saannutkin jos jonkin moista kurin palautusta ylempiarvoisilta. Nimuen viimeinen lause sai koiran katsomaan Nimuen päälle harvinaisen epäilevästi.. aikoiko tuo kaataa tämän kuningaskunnan alas? Sekö oli tuon suunnitelmissa myös? Koira oli kuitenkin hiljaa siintä ja käänsi päänsä oven suuntaan kuullessaan käytävältä tuttua kopsetta ja askelia. Black tosiaankin oli tulossa.. Kalma ei kuitenkaan aivan varma ollut pitäisikö velhon saapumisesta nyt olla iloinen vai hiton närkästynyt. Koira kuitenkin oli vielä jollakin asteella hieman loukkaantunut tuolle. Paikaltaan koira ei kuitenkaan lähtenyt minnekkään vaan kuunteli hiljaa kuinka sauvan kopseet lähestyivät pikku hiljaa ja lopulta ne pysähtyivät oveen eteen.. avain työnettiin lukkoon ja ovi aukeni. Kalma olisi ehkä normaalisti tässä vaiheessa mennyt häntä vispaten velhoa vastaan, mutta jäi nyt istumaan aloillensa katsoen Blackin päälle astetta mörömpänä, hännän kuitenkin aavistuksen heiluessa.
"Terve." Oli koiran tervehdys vain kohteliaisuus syistä.
suskari
 

Seuraava

Paluu Vankityrmä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron