Kirjoittaja Sands » 13 Helmi 2012, 14:04
Kuningas oli jo tehnyt päätöksensä toisen kahleista päästämiselle. Se kävi varsin nopeasti, ei Roswell toki voisi moittia, mutta toivottavasti kuningas ei uskoisi kaikkia hieman paremmin käyttäytyviä vankeja. Ehkäpä hän vain teki toiseen jo niin suuren alkuvaikutuksen? Oven ulkopuolella olevalle vartijalle annettiin käsky tulla sisään ja sitten avata kahleet, joka ymmärrettävästi sai vastaväitteitä aikaiseksi. Demoni katseli hymyillen vuoronperään niin kuningasta kuin vartijaakin, taisivat tätä menoa kohta vain luulla kuningasta hulluksi, ellei itseä voitu todistaa myös muille. Mutta se ei välttämättä olisi niin helppoa, kuningas sentään omasi hieman avoimemman mielen, kuin monet muut.
Henry ei ottanut eitä vastaukseksi ja niinpä vartija joutui lähestymään varovasti demonia, taisi viimeinen paikka maan päällä, missä tuo tahtoi olla, olla aivan siinä demonin vieressä. Keltaiset silmät seurasivat miestä, vaikka kyllähän Roswell tajusi lopettaa toisen päästessä tarpeeksi lähelle. Viimeinen asia, mitä vartija varmaan tällä hetkellä halusi, oli demoni, mikä tuijotti silmiään räpäyttämättä toisen jokaista liikettä. Demoni varoi äkkipikaisia liikkeitä miehen lähettyvillä, vaikka kahleiden avaamisen jälkeen suuremmat liikkeet olisivat tuntuneet hyviltä. Ei olisi mukavaa tulla tässä miekalla rei'itetyksi, ei sillä, että kuolema huolestuttaisi, mutta aika epämukavaahan se olisi. Hitaasti ranteet vedettiin alemmas samalla kun vartija kipaisi nopeasti kuninkaansa luokse tuon turvaksi. Käsi nousi hieromaan punertunutta ja hiertynyttä rannetta, se sattui, mutta helpotti myös hieman. Olo tuntui kyllä jo paljon paremmalta ja Henry sai nyt sen syvemmän, oikean kumarruksen, mitä vangittuna ei pystytty tekemään. Kuningas sai vielä ristin turvakseen, ennen kuin vartija poistui ja jätti Henryn nyt vapaan demonin kanssa samaan huoneeseen. Roswellin kasvoilla oli lievä huvitus toisen nostaessa pientä, hopeista ristikaulakorua hänen nähtävilleen.
"Pelkäänkö? En, Teidän Majesteettinne," tuo myönsi, seuraten kuningasta tarkasti katseellaan, mutta pysyessään kuitenkin liikkumatta paikoillaan,
"Se ei ole niin yksinkertaista. Jokainen vastaantuleva risti ei välttämättä aiheuta reaktiota, mutta jos jokin on demonia satuttava tai karkottava, niin demonina minun olisi hankalampi olla tuntematta sitä. Tunnenko tällä hetkellä mitään? En. Se on varsin pieni, on tietenkin mahdollista, että se satuttaisi minua kosketuksella, mutta voisin elää aivan hyvin ilman sitä tietoa, Teidän Majesteettinne," Roswell hymähti samalla kun suoristi selkäänsä,
"Joskus pelkkä usko siihen asiaan, että se toimii saa siitä toimivan. Mutta ymmärrän kyllä, mitä silloin tarkoitetaan, jos ristiä osoitetaan minua kohti. Tottelen, mutta pelkkä sana ajaisi saman asian."
((Taidetaan sitten koko kirkko kääntää Roswellismiin.))