Cell Block Tango [k15]


Tyrmät ovat paikka, jonne kukaan ei halua joutua. Aikojen saatossa tyrmää on laajennettu syvemmälle maan alle, mistä johtuen tyrmistä löytyy erilaisia sellejä. Maan tasalla sijaitsevat sellit ovat valoisampia, mitä maan alla sijaitsevat loogisesti. Maan pinnalla sijaitsevien sellien ovet ovat suurimmaksi osaksi puisia, joiden yläreunassa on pieni, kalteroitu ikkuna, josta vartijat voivat tarkistaa vankien tilan. Alemmissa kerroksissa sellien ovet ovat suurimmaksi osaksi suuria kalteriovia. Kalterit ovat vankkaa, kestävää terästä, eivätkä helpolla mene rikki. Sellien seinät ovat kiviset ja selleistä löytyy yleensä yksi penkki ja pahnoja.
Jotkut selleistä ovat varustettu niin, ettei magiaa osaavat vangit pääse karkaamaan niistä. Vaikka ihmisillä magian tuntemus on huonompi mitä haltioilla, on muutama maagi onnistunut langettamaan lumouksen tiettyjen sellien ylle, jolloin sellistä ei pääse kävelemään seinien läpi tai katoamaan taikojen avulla. Oli kyseessä sitten maaginen olento tai magiaa omaava henkilö.

Jokaisesta kerroksesta löytyy taukotilat vartijoille, jossa miehet voivat syödä, levätä, vaihtaa kuulumisia ja jopa nukkua. Jokaisesta taukotilasta löytyy aina vähintään kolme vartijaa, tiloja ei koskaan jätetä tyhjäksi, kuten ei myöskään yhtäkään tyrmän kerrosta. Vartiointi on tarkkaa, eikä vangeille anneta etuuksia.
Tyrmät sisältävät myös kidutushuoneita, joissa kuulustellaan enemmän tai vähemmän viattomia vankeja, mitä kyseenalaisimmin menetelmin. Kuulustelijat ovat varautuneet kera kaikenlaisten välineiden, jotta kuulusteltava saataisiin murtumaan ennemmin tai myöhemmin

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 13903

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Elo 26, 2012 12:43

Peikonryökäle katseli huvittuneenmietteliään haltiaa, joka nyt kävi varovaisesti suutaan avaamaan. Mahtoi olla vapauttava tunne, Samhaina ei kuitenkaan itse halunnut moista kokea. Mikä lienikään syy, minkä seurauksena miesparka moisen rangaistuksen oli saanut. Eipä tuon suu näyttänyt olevan aina ruumiinosa, mikä oli kärsinyt. Kali puolestaan oli kaksikosta se, jota ei näyttänyt enää kiinnostavan koko mies ollenkaan. Eikä se oletus kaukana todellisuudesta ollutkaan. Kali halusi vain päästä jatkamaan matkaa kohti Nahoria, jossa saisi vetää päänsä täyteen, Mahdollisesti tämän haltian rahoilla. Eipä naisella muuta ollutkaan mielessä. Avun tarjoamisella oli aina taka-ajatukset. Haltia oli harvinaisen tyhmä jos ei nähnyt moista.
Vihreät sormet taputtelivat pienesti peikon leukaa, tuon kuunnellessa telepaattista turinaa haltialta. Haltia oli joutunut huijauksen ja mitä ilmeisemmin roturasismin uhriksi, yllätys. Tosin, mitäs seikkaili ihmisten kaupungeissa näinä aikoina! Samhainalle ei tullut mieleenkään moinen, vaikka olikin harvinaisen rauhaarakastava ja kaikenlisäksi puolueeton. Tosin, puolueettomuus ei häntä pelastaisi ihmisten ilmoilla, päinvastoin. Sen takia peikko odottikin ihan mielellään metsässä, kun ystävättärensä hoiti asioitaan ihmisten parissa.

Sinulla kävi siis onni Peikko tokaisi lopulta samalla kun alkoi tarkemmin katselemaan miehen kuntoa ja suurimpia kolhuja.
Mutta onnella on myös rajansa. Samhaina voi auttaa, parantaa suurimmat, häiritsevimmät, mutta Samhainalla ei riitä aika tahi voimat haltian parantamiseen täysin. Haltia itse sanoo, mitä haluaa parannettavan ja Samhaina sen voi hoitaa, tietyissä rajoissa Mikäli haltia olisi halunnut kaikki ruhjeensa parannettavan kerta heitolla, olisi tuo joutunut viettämään aikaa pidemmänkin tovin tämän kaksikon seurassa. Eihän se Samhainaa olisi haitannut Kalia kylläkin -, mutta tuo todella halusi jo tänään päästä matkaan kohti Nahoria, jonne rastakaksikon oli tarkoitus suunnata Eikä Samhaina harrastanut kävelyä ja parantamista samaan aikaan. Molemmat veivät omalla tavalla energiaa, parantaminen varsinkin. Mikäli tuo kertaheitolla kaikki haltian haavat olisi parantanut, olisi hänen itse pitänyt jäädä lepäämään seuraavaksi yöksi, peräti vuorokaudeksi. Haltian ruhjeet kun eivät olleet kovin pieniä.

Aloittakaamme, Samhaina pääsee nopeammin matkaan ja haltia omille teilleen Oli seuraava toteamus peikolta, joka nyt nosti kätensä ylös luoden pienen, vihertävän hohkan kämmeniensä ympärille, ollen näin omalta osaltaan valmis parantamaan toivotut kolhut.
Parantaminen sujuikin nopeasti, peikon käydessä hoitamaan suurimmat ruhjeet haltian kehosta. Ne, jotka haltia itse laski suurimmiksi tällä hetkellä. Pieniä pintanaarmuja ei edes harkittu parannettavan, sillä moisiin energian kuluttaminen olisi ollut silkkaa tyhmyyttä. Parantavat kädet korjasivat itse ruhjeet, mutta niistä jäi silti vielä Kummituskipuja itse haltiaan. Niitä Samhaina ei voinut viedä pois, ei ainakaan parantamalla.
Kai tajuat että jäät meille velkaa tästä hyvästä Kali tokaisi ohimennen, kun parantelu alkoi olemaan jo loppusuoralla Hinnasta voimme.. neuvotella, mutta ensisijaisesti olet meille velkaa henkesi Korkealle nousi tämän avun hinta, mutta ehkä se oli ihan oikeutettua. Mikään ei kyllä sanonut, etteikö Haltia olisi yksin selvinnyt ruhjeidensa kanssa, mutta melko epätoivoista se olisi ollut.
Samhaina, joka juuri lopetti parantelun, ei käynyt toteamaan Kalin puheisiin mitään. Peikko olisi tehnyt tämän ihan hyvin ilmaiseksi, mutta ryyppäävä seppä oli käynyt opettamaan peikolle myös rahanarvoa. Rahan, jota ilman peikko oli aikalailla selvinnyt tähän asti. Kolmisorminen kummajainen otti pari askelta kauemmas haltiasta ja nyökkäsi merkiksi siitä, että nyt oli omasta mielestään tehnyt tarpeeksi.


// Seliseli oli hyvää, saako sitä lisää?
Tässä, ota speedboost //

Viesti Ma Elo 27, 2012 1:45

Onni oli sangen venyvä käsite, haltia tuumi pitämättä kolmisormisen naisen toteamusta kovinkaan lohdullisena. Tokihan hän oli elossa, ja siitä ei voinut kiittää muuta kuin onnea, mutta tyrmien tapahtumia mies ei pitäisi onnekkaina missään yhteydessä. Kenties nainen tarkoittikin onnella juurikin hänen selviytymistään hengissä, mutta sillä hetkellä oli vaikea nähdä tilanteessa mitään erityisen positiivista.
Fareos taputteli varovasti huuliaan sormenpäillään ja nuolaisi tuoretta verta peikon puhuessa. Huulten haavat paranivat onneksi hyvin, mutta tuskin ilman päänvaivaa. Murhe olisi silti pieni, kunhan hänen vakavimmat vammansa hoidettaisiin. Hän ei olisi elossa, mikäli ei olisi koskaan oppinut sietämään pientä epämukavuutta. Haltia nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi parantajan suljettua suunsa ja kohotti murtuneet sormensa näkyville.
Nämä, hän esitti, ja tökkäsi toisella peukalollaan olkansa yli selkänsä suuntaan, ja syvimmät noista. Ja tulehtuneet.
Sen pitäisi riittää matkaan johonkin pikkukylään, josta hän voisi varastaa paidan ja jotain purtavaa. Muut haavat ja ruhjeet saisivat odottaa, kunnes hän pääsisi haltiakylään. Hän voisi hyvin esiintyä haavoittuneena sotilaana, edes haltiat eivät kyenneet muistamaan jokaista naamaa. Haraldin kuoleman olisi luullut vaikuttaneen kyläänkin jollain tasolla, ja hän halusi kovasti selvittää kuinka ne vaikuttaisivat häneen. Saasta! Hänellä oli hieman liikaa ajateltavaa. Hänen senhetkinen kuntonsa, Haraldin kuolema, taikaolentojen muuttunut tilanne, hänen tulevaisuutensa ja ennen kaikkea hänen lähitulevaisuutensa ja selviytymisensä olivat kaikki kasaantuneet parin edellisen päivän aikana sekavaksi vyyhdeksi. Erakkoelämä tarjosi kenties autuasta yksinoloa, mutta toisaalta uutiset kulkivat harmillisen hitaasti

Peikko kävi työhönsä, ja haltia puri leukojaan yhteen estääkseen kipua näkymästä kasvoillaan. Sormien luut liikahtivat ja korjaantuivat rusahtaen, haltian silmien siristyessä joka kerta kun valkohehkuinen kivun salama viilsi hänen sormiaan. Hän antoi kolmisormen päätellä pitkälti itse ruoskaniskujen vakavuudet, hän kun ei hallinnut pöllöjen tapaa kääntää päätään ympäri voidakseen itse tarkistaa, mitkä haavoista olivat syvimmät. Tuntoaistinkaan ei voinut luottaa, kun hänen koko selkänsä tuntui palvatulta. Hän opasti laupiasta metsäläistä muutamin sanoin milloin saattoi, mutta pääosin hän pysytteli hiljaa. Energian säästäminen oli olennaista hänellekin, eikä hän halunnut tuhlata sitä turhaan jutusteluun.
Auki revitty tunne hänen selässään helpotti hitaasti magian kuroessa haavoja umpeen. Tunne oli enemmän kihelmöivä kuin erityisen kivulias; lähin vastine, jonka Fareos saattoi nimetä oli ruven nyppiminen. Kahden pahimman, tosiaan risteävän viillon parantaminen korjasi myös hänen selkälihaksensa kohdalleen, ja hän saattoi seisoa suoremmassa. Taian tehdessä työtään väsymys alkoi virrata haltian kehoon nyt kun kuolemanpelko ei enää vaatinut sitä antamaan kaikkeaan, ja tuli miehen silmissä hiipui, kunnes katse oli lähes tylsä.

Hän vilkaisi kolmikon toista tuoksahtavinta jäsentä lyhyesti kuullessaan ilmoituksen takaisinmaksusta. Sehän oli odotettavissa, eikä kuittaus henkivelasta yllättänyt sekään. Silkasta hyvästä hyvyydestä suoritettu avunanto olisikin todistanut vain, ettei hän kulkenut enää Cryptin kamaralla. Fareos ei pitänyt kiirettä vastaamisensa kanssa, vaan suoristi ryhtiään, venytti hartioitaan kokeilevasti taaksepäin ja kiersi varoen yläruumistaan oikealle ja vasemmalle. Haavat huusivat yhä olemassaoloaan julki, mutta ne eivät enää rajoittaneet hänen liikkeitään yhtä paljon, ja kiitos kaikkien korkeampien voimien, yksikään ei ollut ehtinyt tulehtua. Hän viittasi peikkoa lopettamaan kokoonkursimisensa.
Minun hengestäni tuskin saatte arvokkaan vaihdon markkinoilla, hän kommentoi lopulta, äänessään säväys jotain, mitä saattoi kenties kutsua huumoriksi. Rahaa minulla ei ole.
Fareos taivutteli sormiaan. Huolimatta kivun sirpaleista jotka niitä yhä piinasivat, ne tuntuivat olevan kunnossa. Yksi ainoa veripisara kierähti yhdestä selän avoimeksi jääneestä haavasta miehen kiinnittäessä nuoliviinen paikalleen. Hänen selkänsä oli kaukana täysin parantuneesta, mutta olisi ollut hulluutta jäädä odottelemaan sitä ylellisyyttä. Viini ei sopinut hyvin lanteilla kannettavaksi, eikä siitä olisi käsivarrella roikkuessa muuta kuin haittaa.
Tummaihoinen nykäisi viinen kiinnityshihnojen solkea varmistaakseen, että se piti, ja siirsi huomionsa jälleen itseään sepäksi väittäneen naisen puoleen. Oli syytä keksiä jokin tapa, millä kuitata velat henkensä pelastamisesta ennen kuin nainen ryhtyisi siihen itse.
Voin kuitenkin maksaa velkani ammattini avulla. Minun onjärjesteltävä asioitani, mutta kahden kuunkierron kuluttua olen Nahorissa. Maksan asein, tai muin metallitöin. Hän harkitsi hetken, tarjoaisiko myös hevostaan maksuna, mutta tuli viime hetkessä toisiin ajatuksiin. Aethon ei ollut päässyt toteuttamaan tarkoitustaan sotaratsuna moniin vuosiin edes vahingossa, ja viime aikoina hän oli liikkunut pääosin jalan. Hevonen oli kuitenkin miekan lisäksi hänen arvokkain omaisuutensa, eikä olisi eduksi luopua siitä ennen kuin viimeisenä mahdollisuutena.
Kaksi kuunkiertoa, ja saatte maksunne. Siihen voitte luottaa, minua inhottaa jäädä velkaa kenellekään.



¤¤ Tässäpä. Mitä tässäkin viestissä loppujen lopuksi tapahtui, ei mitään. ¤¤
Avatar

Monarkki

Viestit: 13903

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Elo 27, 2012 12:14

Kali katseli kovin närkästyneen oloisena haltiaa, joka ilmoitti henkensä hinnan olevan lähellä nollapistettä. Varmasti haltiasta olisi saanut orjamarkkinoilla käypähinnan, jahka tuo kuntoon pääsi. Orjille oli muutenkin kysyntää. Moista huomautusta haisevampi rastapäistä ei kuitenkaan tuonut esille, vaan antoi asian olla ja haltian puhua loppuun. Kahden kuunkierron kuluttua kertoi saapuvansa Nahoriin. Voisi maksaa velkansa ammattinsa avulla. Kali kävi moiseen tyrskähtämään harvinaisen halveksuvasti.
Mitä minä toisella sepällä teen Kali kävi tokaisemaan noustessaan ylös Se miten maksat velkasi, mietittäköön sitten. Maksat sen kuitenkin tavalla tai toisella. Jos sanasi ei pidä, niin paras lähteä koko valtakunnasta. Meillä on keinomme löytää kenet ikinä haluamme.
Kun enemmän tai vähemmän epäsuora uhkaus velan maksamisesta oltiin ilmoille kajautettu, lähi Kali askeltamaan poispäin paikalta. Vaikka rastakaksikko liikkuikin paljon kahden, oli heillä yhä yhteyksiä Rajavartijoihin. Kaiken lisäksi Kali oli onnistunut rengastamaan miehen, joka tiettävästi oli ammatiltaan palkkamurhaaja, Mikäs sen parempaa. Seppä ei enää taakseen katsonut vaan ilmoitti tällä toimellaan, että hänen puolestaan tapaaminen oli nyt tässä ja jokainen voisi jatkaa matkaa minne ikinä halusikaan.

Samhaina nappasi puuhun nojanneen sauvansa matkaan, mutta kääntyi vielä vilkaisemaan haltiaa.
Se pitää itsestään nyt hyvää huolta, eikä turhaan leiki hengellään ihmisten ilmoilla Peikko virnisti pienesti, aivan kuin meinaisi vielä jotain muuta huomautella, mutta jätti sitten sanomatta. Sen pidemmittä puheitta, kääntyi myös viherhipiä kannoillaan ja askelsi tyynen rauhallisesti rastapäisen ystävättärensä perään, jättäen näin haltian omaan ylvääseen yksinäisyyteensä.


// Ällös huoli toveri, minä vien tarinaa eteenpäin!... aina loppuun asti, ammiright? //

Viesti La Syys 01, 2012 12:31

Fareos vastasi uhkaukseen olankohautuksella. Mikäli hän olisi poistunut valtakunnasta joka kerran, kun sitä häneltä vaadittiin, hän olisi jo kulkenut tarpeeksi kauas voidakseen kurkistaa maailman reunalta. Mikäli naiset aikoisivat etsiä hänet käsiinsä kahden kuukauden kuluttua vaatiakseen takaisin hengen, jonka olivat pelastaneet, tulkoot aivan vapaasti, hän olisi voimissaan ja valmiina.
Turvotukselta välttynyt sinertävänmusta silmä seurasi rastapään loittonevaa selkää kunnes se katosi näkyvistä, halu ampua nuoli naisen lapaluiden väliin osoituksena hänen mielipiteestään toisen varomattomuutta kohtaan kämmenissään syyhyten. Haltia taivutteli kivistäviä sormiaan saadakseen tunnon ja notkeuden palautumaan niveliinsä. Tummaihoinen oli aina ollut hieman allerginen nahkaansa koskevia uhkauksia kohtaan ja päättikin huoltaa aseensa aiottua aikaisemmin, jotta takaisinmaksun aikaan hän saattaisi maksaa velkansa teräksellä, tavalla tai toisella.

Hän vastasi parantajalle murahduksella. Kuka tahansa muu olisi osoittanut kiitollisuutta naispuolisen suostuttua kyselemättä ja palkkiota liiemmin vaatimatta käyttämään taitojaan muukalaisen vaivojen helpottamiseksi, mutta Fareos koki sen vain nöyryyttävänä, eikä katsonut peikon ansaitsevan suurempaa kiitosta kuin hänen verrattain hillityn, hänen mittapuullaan jopa kohteliaan käytöksensä. Turvautuminen apuun, jonka olosuhteet huomioon ottaen saattoi katsoa kummunneen silkasta säälistä, vain hiersi sitä tosiasiaa, ettei hän ollut kyennyt pitämään puoliaan petoksen aikaan. Hän oli sortunut helppoon ansaan kuin lapsi, ainoana lohtunaan se, että ihmissudelle oli todennäköisesti käynyt vielä huonommin (hän ei ollut kertaakaan vaivautunut kysymään puolilajisen kohtalosta). Hänen ei tarvinnut kaiken lisäksi nöyrtyä matelemaan muukalaisten edessä!
Fareos nyökkäsi vääristyneelle maailmankuvalleen, ja kääntyi seuraamaan metsän reunaa puurajan suoman näköesteen takana. Hänen selkäänsä pakotti yhä ja kävely oli vaivalloista, mutta hänen olonsa oli kohentunut huomattavasti aikaisemmasta tuskan hiljalleen hiipuessa. Parannetut sormet takasivat metsästyskyvyn palautumisen, hänen selkänsä liikkui kuten sen pitikin, eivätkä palovammatkaan tuntuneet enää hornan poltinraudoilta hänen ihoaan vasten.
Matkan taittuessa hänen pehmeiden saappaidensa alla mies alkoi vihdoin itsekin uskoa, että häntä oli sittenkin lykästänyt.



¤¤ I knew I could count on you! Täng juu pelistä! ¤¤
Edellinen

Paluu Vankityrmä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia