Cell Block Tango [k15]


Tyrmät ovat paikka, jonne kukaan ei halua joutua. Aikojen saatossa tyrmää on laajennettu syvemmälle maan alle, mistä johtuen tyrmistä löytyy erilaisia sellejä. Maan tasalla sijaitsevat sellit ovat valoisampia, mitä maan alla sijaitsevat loogisesti. Maan pinnalla sijaitsevien sellien ovet ovat suurimmaksi osaksi puisia, joiden yläreunassa on pieni, kalteroitu ikkuna, josta vartijat voivat tarkistaa vankien tilan. Alemmissa kerroksissa sellien ovet ovat suurimmaksi osaksi suuria kalteriovia. Kalterit ovat vankkaa, kestävää terästä, eivätkä helpolla mene rikki. Sellien seinät ovat kiviset ja selleistä löytyy yleensä yksi penkki ja pahnoja.
Jotkut selleistä ovat varustettu niin, ettei magiaa osaavat vangit pääse karkaamaan niistä. Vaikka ihmisillä magian tuntemus on huonompi mitä haltioilla, on muutama maagi onnistunut langettamaan lumouksen tiettyjen sellien ylle, jolloin sellistä ei pääse kävelemään seinien läpi tai katoamaan taikojen avulla. Oli kyseessä sitten maaginen olento tai magiaa omaava henkilö.

Jokaisesta kerroksesta löytyy taukotilat vartijoille, jossa miehet voivat syödä, levätä, vaihtaa kuulumisia ja jopa nukkua. Jokaisesta taukotilasta löytyy aina vähintään kolme vartijaa, tiloja ei koskaan jätetä tyhjäksi, kuten ei myöskään yhtäkään tyrmän kerrosta. Vartiointi on tarkkaa, eikä vangeille anneta etuuksia.
Tyrmät sisältävät myös kidutushuoneita, joissa kuulustellaan enemmän tai vähemmän viattomia vankeja, mitä kyseenalaisimmin menetelmin. Kuulustelijat ovat varautuneet kera kaikenlaisten välineiden, jotta kuulusteltava saataisiin murtumaan ennemmin tai myöhemmin

Valvoja: Crimson

Viesti Ti Touko 08, 2012 4:55

Tummaihoisen toinen kulma kohosi epäilevästi kuninkaan käydessä kiistämään osuutensa tyrmien tapahtumiin. Anteeksi kuinka? Eivätkö he olleet nuoren hallitsijan valtakunnassa, missä kruunatun miehen sana oli laki? Fareos hillitsi kielensä ollakseen näpäyttämättä ylemmälleen sitä tosiseikkaa, ettei mies ollut enää nuori poikanen, jota vastuu ei koskettanut. Ihmisen ilmeestä päätellen hän oli jo nyt puhunut aivan liian vapaasti. Kipu heikensi arvostelukykyä kummasti.
Viittaus kuninkaan tuomion vaatimiseen oli kuitenkin liikaa, ja haltia liikahti kärsimättömästi.
Kaikella kunnioituksella, majesteetti, luuletteko, että sotilaanne piittaavat pätkän vertaa siitä, mitä heidän vankinsa vaativat? Juurihan kielsitte olevanne vastuussa tyrmien järjestelyistä. Totta puhuen ajatus kuninkaan puheille pääsystä ei ollut käynyt hänen mielessään. Haltioiden keskuudessa se olisikin ollut naurettavaa; vangit mieluimmin teloittivat itse itsensä kuin vaativat saada nähdä kuninkaan. Hän uskoi kuitenkin olevansa oikeassa väittäessään, ettei pyynnöstä olisi ollut mitään hyötyä. Hänen saamansa kohtelu viittasi vahvasti siihen suuntaan, olkoonkin, ettei hän ollut edustanut erityisen yhteistyöhaluista vankia.

Ajatus ajattelevasta kuninkaasta oli kummallinen niin monen voimaan tukeutuneen sukupolven jälkeen, eikä Fareos uskonut ihmisen kannan kestävän kovinkaan monta vuotta.
Samasta syystä totesinkin, ettette muistuta edeltäjiänne. Toivoakseni ette ota puheitani loukkauksena. Jumala tietää, että tämä valtakunta on toisenlaista otetta kaivannutkin, ja tulee varmasti kukoistamaan. Telepatiassa viivähti sydämenlyönnin mittainen tauko Jumalan jälkeen. Haltia oli ollut vähällä puhua monikossa.
Otan vilpittömästi osaa isänne poismenoa kohtaan, valtias. Tieto tuli minulle täytenä yllätyksenä.

Hän vaihtoi asentoaan helpottaakseen selkäkipujaan, jotka kenraalin reippaamman aamujumpan jäljiltä ulottuivat haavoja syvemmälle lihaksiin ja luihin asti. Hän oli pitänyt toista käsivarttaan ovea vasten painettuna sormiaan varoen ja siirtäen sille osan painostaan, mutta ryhdistäytyi hieman kuninkaan tiedustellessa hänen taustaansa.
Vakuutan teille, majesteetti, että syytteet ovat epäselviä minulle itsellenikin. Kenraalinne ei näet kertonut niitä minulle. Mieltenvälisen puheen sävy käväisi hyisevässä. Nimeni on Seachrán, ja vaikka nimettömäksi jäänyt kenraali muuta väittikin, tiedän, että minut on merkitty erinäisiin päiväkirjoihin viimeisiltä.sadaltakahdeksaltakymmeneltä, kahdeltasadalta vuodelta, luulisin. Olin riittävän monta kertaa paikalla kun merkintöjä tehtiin, joten olen vakuuttunut. Kerran, pari hän oli ollut niinkin lähellä, että oli pitänyt tikaria kirjoittajan kaulalla lempeänä kannustimena, jotta tietyt haitalliset yksityiskohdat mystisesti katoaisivat ja hänen osuutensa toisissa tapahtumissa kohentuisi hieman. Hänen nimensä kuitenkin löytyi kirjoista, ja se oli pääasia.
Ymmärtääkseni minua syytetään vakoilemisesta, se ei ollut jäänyt kovinkaan epäselväksi, yhteistyöstä taruolennon kanssa minut satuttiin kohtaamaan ihmissuden seurasta sekä kapteeni Grantin murhasta. Tämän verran sain kuulustelun ohessa selville. Vakoojasyytteen ymmärrän, mutta vakuutan, että vaikka puolustauduinkin kimppuuni käyneitä sotilaita vastaan, en tarkoituksellisesti ole murhannut ketään vuosikausiin, enkä totisesti veljeile puolilajisten kanssa. Olen seppä, milloin en toimi Teidän joukkojenne hyväksi. Minua kuulustellut kenraali osoitti kuitenkin tiettyäepäuskoa. Haltian runneltu ruumis puhui puolestaan.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13804

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Kesä 02, 2012 7:24

Olen vastuussa siitä, mitä täällä tapahtuu, mutta en siitä jos alaiseni päättävät olla välittämättä minun käskyistäni ja toimia omien oikeuksiensa varassa Kuningas totesi vangille, vilkaisten nopeasti vanginvartijaan Yleisesti vastuu on minun, mutta minä en ihmismieltä voi hallita tahtoni mukaan. Toiset päättävät toimia vastoin määräyksiä, koska uskovat osaavansa arvoida tilanteen paremmin.
Edellisen kuninkaan poismenoon Henry ei vastannut millään muulla tapaa, kuin nyökkäyksellä. Hän ei halunnut vatvoa sitä tapahtumaa mielessään yhtään enempää. Painajaiset piinasivat nuorta kuningasta jo tarpeeksi, hän ei tarvinnut enää ketää muuta muistuttamaan häntä omasta erehdyksestään.

No, Haltia kävi kertomaan kuka oli ja mistä häntä mahdollisesti syytettiin. Se oli vangille itselleenkin jäänyt epäselväksi. Nimi Grant ei sanonut nuorelle kuninkaalle mitään, mutta nimi Seachrán jotain. Henry muisteli lukeneensa sen jostain. Lähinnä siksi, että silloin nuorta prinssiä oli kiinnostanut ihmisten puolella työskentelevät haltiat. Ei siis ollut lainkaan olettamatonta, että Henry olisi saattanut nimiä muistaa.
Haltia hiljeni. Kuningas katsoi selvästi kärsinyttä vankia hetken hiljaa, kunnes hymähti itsekseen.
Minä uskon että olet syytön Kuningas totesi Mutta oletko sitten? Mitä jos teen virheen armahteaessa sinut? Virheen, joka maksaa jonkun hengen? Sitä ei minulle anteeksi annettaisi ja pian minut syöstäisiin vallasta, ennen kuin ehtisin edes pahoitella inhimillistä erehdystäni. Voinko ottaa sen riskin ja luottaa sinuun? Vai yritätkö vain käyttää mahdollista naiiviuttani hyväksesi ja pelastaa henkesi?
Mielessään kuningas oli jo armahtanut haltian. Siltikin, se pieni vastuun ääni huusi päässä, ettei kaikkea kuulemaansa pitänyt uskoa. Siitähän Henryllä oli kokemusta. Nimenomaan haltioiden osalta. Vaikka Henry oli tullut petetyksi itse haltiakuninkaan toimesta, halusi hän silti uskoa, että jokainen haltia oli yksilö. Eikä toiminut samalla tavalla, mitä rodun monarkki. Tämä haltia ei selvästikään ollut Cryptin perinteisten haltioiden edustaja. Ehkä häneen pystyi luottamaan.. ehkä ei.

Viesti Ma Kesä 04, 2012 12:28

Fareoksen koskemattomana säilynyt silmä tuijotti hallitsijaa kaltereiden välistä, eikä haltia hetkeen sanonut mitään. Kuningas oli tosiaan nuori. Nuori, kokematon ja niin naiivi. Kuvitteliko tuo tosiaan olevansa vailla mitään käskyvaltaa alamaistensa yli? Hän ei ollut enää pikku prinssi, joka esitti ehdotuksen ja toivoi, että toivetta noudatettaisiin ilman neuvottelun liiallista venymistä. Kuninkaan käsky oli absoluuttinen. Mikäli niistä luistettaisiin, tulisi käskyn rikkojat ruoskituttaa tottelemattomuutensa vuoksi. Mikäli tilanne kaipasi arvioimista, se oli neuvonantajien, ei alamaisten vastuulla. Fareos ei ollut astunut jalallaankaan minkään valtakunnan linnan suuntaan sitten lapsuusvuosiensa, mutta hän oli kokenut käskyjen jakamisen ja noudattamisen kärjistetyimmillään armeijanvuosinaan, ja tiesihän jo taaperokin, ettei hallitsijan roolissa ollut mieltä ellei hänen auktoriteettiaan tunnustettu! Sotilailla oli toki tapana tulkita saamiaan ohjeita varsin vapaamuotoisesti milloin tilanne sitä vaati, mutta että hallitsijalla itsellään oli lähtökohtainen oletus käskyjensä laiminlyömisestä Kuinka kauan tämä lapsi selviäisi, ennen kuin valtakunta ottaisi käskynjakonsa omiin käsiinsä?
Haltia yritti pitää tarkasti huolen, ettei yksikään näistä ajatuksista päässyt livahtamaan heidän mieltensä linkin kautta kuninkaan tietoon, mutta ihminen saattoi hyvinkin aistia hänen epäuskonsa ja tyrmistyksensä. Hän oli kuitenkin väsynyt ja sekaisin kokemastaan.
Tai koska he pitävät teitä pilkkanaan, oli lopulta tuuma, joka ihmisen ajatuksiin karkasi.

Fareos onnistui paremmin peittämään sen helpotuksen, jonka kuninkaan sanat hänessä herättivät, ja kokosi itsensä parhaansa mukaan.
Ah, mutta kuningas, mielestäni jo syytösten epämääräisyys kertoo aika paljon niiden varmuudestatai pikemminkin sen puuttumisesta. Jos olisin todella syyllistynyt kaikkeen siihen, mikä pidätykseeni ja kidutukseeni johti, eivätkö kuulustelijanne olisi todistaneet tietonsa kertomalla suoraan mistä minua syytetään kaiken tämän salailun sijaan? Vakuutan teille, majesteetti, että mikäli jollakulla on oikeus rankaista minua vakoilusta, vehkeilystä ja surmista, niin haltioilla.
Tummaihoinen piti hetken tauon. Seisominen oli alkanut käydä hankalaksi ja särky voimistua poltteluksi ja pahoinvoinniksi, mikä sai hänen ihmeen ehjinä säilyneet jalkansa vapisemaan ja kivun nuolet pureutumaan selkäänsä ja murtuneisiin kylkiluihinsa. Hänen turvonneet huulensa olivat rohtuneet kuivuneen veren alla, ja hän olisi antanut leikata irti katkenneet sormensa kulauksellisesta vettä.
En tietenkään voi kehua olevani täysin viaton, mutta kukapa meistä siihen pystyisikään? Hän välitti synkän hymyn mielensä kautta ihmisen tietoon. Tässä asiassa kuitenkin olen. Olen kohottanut miekkani Aldebrandin, Tybaldin ja Giliuksen käskystä, ja monen muun heidän lisäkseen, mutta heidän kuoltuaan nämä kädet ovat pidelleet metsästysjousta ja sepän vasaraa. Minä olen syytön.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13804

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Kesä 09, 2012 6:05

Pilkasta huomauttaessaan Henry loi varoittavan katseen haltiaan. Hän tiesi, ettei suurin osa kenraaleista arvostanut nuorta, sotilaana kokematonta kuningasta. Mutta osa kunnioitti enemmän kuin edellistä. Se, että osa edes seisoi hänen puolellaan, riitti Henrylle tässä valtataistossa. Huhut kuitenkin kiersivät, että jotkut halusivat syrjäyttää kuninkaan ja pistää nuoremman Scarlingtoneista istumaan valtaistuimelle. Naista on helppo komentaa ja ohjailla perustein. Monarkki olisi vain sätkynukke, jota sodanhaluiset idiootit ohjailisivat siinä tilanteessa.

Epämääräisyys oli haltian mielestä jo hyvä syy arvioida, oliko tuo syytön vai syyllinen. Kuningas ei vastannut mitään hetkeen haltian puheisiin, katsoi vain toista hiljaa mitäänsanomattomin kasvoin. Haltia ei käynyt väittämään olevansa täysin viaton, se oli ymmärrettävää, mutta tuo vakuutteli ettei ollut syyllinen tähän rikokseen, josta häntä syytettiin. Henry hymähti.
Jo pelkkä rotusi riittää näinä päivinä syyksi teloittaa sinut Henry vastasi Mutta ehkä voisin armahtaa sinut Kieli vaihtui haltiakieleksi. Nämä sanat olivat tarkoitettu vain haltialle, ei vartijoille, jotka selän takana seisoivat Olkoon se sitten oma turmioni, jos väärin tein. En usko sinun syyllistyneen mihinkään, mitä vanhoillisia tunnen, he keksivät mitä vain syytöksiä jotta saisivat syyttömästä syyllisen, varsinkin, kun kyseessä on haltia Mutta vaikka nuori olenkin, en minä tyhmä ole, jos vapautan sinut
Oletko valmis vannomaan valan minulle? Ilman minkäänlaista lupausta olet yhtä vaarallinen, kuin haltioidenpuolelle vannoutunut. Kaikkein vaarallisimpia ovatkin he, jotka eivät valaa vanno kenellekään Yleiskieli otti jälleen osansa keskustelusta, joka oli ääneen aika yksipuolista kuninkaan osalta.

Viesti Ma Kesä 11, 2012 1:49

Haltia taivutti päätään nöyrästi varoittavan katseen edessä ja sinetöi mielestään epäedulliset harha-ajatukset. Hän nosti katseensa ihmisen jatkaessa, ja hyväksyi vaitonaisella nyökkäyksellä tosiasian silkan olemassaolonsa johtamisesta kuolemaan vallitsevissa olosuhteissa. Se oli toki selvää, ja tehnyt hänen lyhyistä vierailuistaan suuremmissa kylissä ja kaupungeissa sekä mainitun lyhyitä että varsin vaarallisia. Se oli myös toistaiseksi suurin este hänen ja hänen vapautensa välillä, eikä hänen auttanut muu kuin jatkaa vakuuttelujaan uskollisuudestaan ja viattomuudestaan kunnes nuori hallitsija unohtaisi teräväkärkiset korvat. Kaikeksi onneksi kuningas ei vaikuttanut olevan luonteeltaan sen sortin sadisti, joka jättäisi vihollisrotua edustavan vangin virumaan selliinsä tietämättömänä kohtalostaan, odottamaan vapautusta joko kahleistaan tai maallisen elämän vaivoista. Fareos tiesi hyvin, missä häntä olisi kohdeltu juuri niin.

Tummaihoisen silmät levisivät tyrmistyksestä äidinkielen soljuessa hänen korviinsa. Ihmisen puhetta väritti aksentti, mutta kielitaitoa ei käynyt kiistäminen. Jokin ihmisen äänessä teki puheesta lisäksi varsin miellyttävän kuuloisen. Oli tietysti luonnollista olla selvillä sodan toisen osapuolen aikomuksista kieltä opettelemalla, mutta siitä huolimatta Fareos ei ollut valmistautunut kuulemaan haltiakieltä vankityrmissä, ihmiskuninkaan suusta, siinä tilanteessa. Hämmästykseltään haltialla kesti hetki, ennen kuin hän tiedosti, mitä hänelle oli oikeastaan sanottu. Hämmennyksen tilalle nousi toivon pilkahdus, mutta piinattu mies piti ulkoisen olemuksensa tyynenä. Kivut hänen kehossaan olivat vähentäneen hänen käsitystään elämisen suloudesta, mutta mahdollisuus päästä vapaaksi, kauas haisevista tyrmistä avoimen taivaan alle, oli liian arvokasta, jotta viiltojen, palovammojen, murtuneiden luiden ja yhteen ommeltujen huulten kaltaiset pikkuasiat sen tärkeyttä vähentäisivät.
Fareos ei kyennyt nuolaisemaan huuliaan, mutta hän kostutti niitä kielensä kärjellä miten pystyi punnitessaan ehdotusta. Terve silmä oli kaventunut hieman, ja hän siirsi ovea vasten laskettua kättään asentoon, joka tuki häntä paremmin. Hän punnitsi mahdollisuuksiaan hetken, mutta vaikka hän kuinka harkitsi eri vaihtoehtoja, kuninkaan mainitseman valan vannominen tuntui ainoalta hänen tarinaansa tukemalta keinolta ulos tyrmistä.
Ah. Ettekö usko esi-isillenne vannomani uskollisuudenvalan olevan enää voimassa? Hän kysyi lievä huvittuneisuuden särö telepatiassaan väreillen miettimisaikaa pelatakseen. Hän ei muistanutkaan, milloin viimeksi oli vannonut minkäänlaista valaa, ja ajatus sen kaltaisesta sitoutumisesta oli epämukava. Toisaalta kieltäytyminen olisi herättänyt epäilyksiä. Kenties tätä valaa voisi tulkita varsinvapaamielisesti.

Fareoksen oikea käsi painautui sydämen päälle ja hän taivutti vartaloaan muutaman tuuman verran asentoon, jota saattoi oikeassa valaistuksessa, tietyssä kulmassa ja hyvällä tahdolla kutsua kumarrukseksi. Hänen selkänsä vihoitteli liikaa, jotta hän olisi rohjennut yrittääkään mitään suurieleisempää.
Majesteetti on toki oikeassa. Millainen palvelija minä olisin, jos vuosisatojen jälkeen kieltäytyisin todistamasta uskollisuuttani? Mitä korkeus tarkkaan ottaen haluaa minun vannovan?
Avatar

Monarkki

Viestit: 13804

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Heinä 02, 2012 1:46

Kuningas hymähti haltian kysellessä, eikö esi-isille vannottu vala ollut jo tarpeeksi. Ehkä jonkun mielestä olisi saattanut olla, mutta Henry ei uskaltanut olla niin luottavainen enää nykyään. Varsinkaan haltioita kohtaan. Kuningas tiesi, ettei koko rotua pitänyt leimata yhden tekojen takia, mutta näinä aikoina ei voinut koskaan olla liian varovainen.
Valitettavasti tässä tilanteessa ei Olikin vastaus haltialle.
Taaempana seisovat vartijat alkoivat jo ihmetellä, mitä oli tekeillä. Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut kysellä vielä mitään, saatikka puuttua keskusteluun. Lähinnä siksi, etteivät tienneet laisinkaan mitä toinen osapuoli tästä keskustelusta puhui. He eivät kuulleet haltian sanoja, joten keskustelu saattoikin näyttää ja kuulostaa harvinaisen hölmöltä sivustakatsojan kantilta.

Lopulta haltia näytti tajuavan tilanteensa, eikä periaatteessa voinut vastata kieltävästi. Se olisi tietänyt vain sellissä virumisen jatkumista, sitä haltia tuskin halusi. Kumarrusta seurattiin tarkkaan, kunnes tummempi miehistä kävi kysymään mitä hänen piti vannoa. Mitkä sanat kuningas halusi kuulla.
Lupaa ja vanno, etten tee minulle kostautuvaa virhettä, jos sinut päästän menemään. Vanno, ettet juokse heti vapauteen päästyäsi pettämään luottamustani sinuun, jonka osoitan armahtamalla sinut tuomioltasi. Jos sen pystyt minulle vannomaan, suoraa sydämestäsi, valehtelematta, olet vapaa mies ja saat kävellä ulos porteista vapauteesi Hiljaisuus laskeutui kuninkaan sanojen jälkeen. Nyt varmasti moni kuulija olisi halunnut puuttua tilanteeseen, mutta kuningas soi nopean vilauksen alaisiin, katseellaan kertoen ettei kenelläkään ollut nyt varaa sanoa vastaan. Se oli hänen päätöksensä ja päätös piti.


// text copy lol //

Viesti Ma Heinä 02, 2012 10:19

Kuningas ei totisesti vaatinut paljon. Fareos oli odottanut tiukasti rajoitettua uskollisuudenvalaa tästä hamaan tulevaisuuteen, nimensä kautta, jos ei kunniansa. Nimen kautta vannominen olisikin ollut hänelle helppoa; mitä Seachrán vannoi, ei kuulunut Fareokselle tai Léaspáinille. Haltia ei voinut olla pistämättä nuoruuden kokemattomuuden piikkiin kuninkaan tahtoa vaatia häntä olemaan tekemättä asioita, jotka eivät hänen sen hetkisessä kunnossaan luonnistuisi häneltä moneen kuukauteen vaikka hän olisi halunnutkin. Vanno, ettet heti juokse? Hän ei juoksisi vähään aikaan yhtään minnekään, se oli varmaa.
Vanhempi osapuoli piti kasvonsa peruslukemilla ja taivutti päätään nöyrästi.
Luonnollisesti, Teidän Armonne. Vannon sydämestäni olla kohottamatta kättäni teitä tai alaisianne vastaan tyrmistä päästyäni. Tämän lupaan valehtelematta ja vailla kavaluutta. Se, mitä hän tekisi parannuttuaan, olisikin asia erikseen. Joku partiostaan harhautunut moukka saisi hyvinkin tuta niskoillaan tummaihoisen haltian raivon hänen päästessään viimein purkamaan piinansa synnyttämää raivoa, epätoivoa ja turhautumista siihen, joka edes lajiltaan oli osasyyllinen hänen kidutukseensa. Oli sivuseikka, että Fareos oli elämänsä aikana syyllistynyt valapattouden lisäksi tekoihin, joista hän oli hyvinkin ansainnut ruoskaniskut ja luunmurtumat, mutta tämä olikin periaatekysymys.

Fareos käänsi hyvän silmänsä katseen murtuneisiin sormiinsa ja harkitsi, olisiko sopivaa pyytää monarkilta pikaista visiittiä parantajan luokse lastoittamaan luut, mutta sysäsi ajatuksen sivuun silkasta halusta päästä mahdollisimman nopeasti eroon ihmisistä. Hän kykenisi kyllä parantamaan itsensä. Mikäli hän saisi omaisuutensa takaisin, vyöpussin huumaavat yrtit saattaisivat hyvinkin löytää käyttötarkoituksensa seuraavien kahden viikon ajaksi.
Omien tavaroidensa lisäksi hän tarvitsisi myös uuden paidan. Panssari kelpaisi toistaiseksi, mutta kiduttajan revittyä hänen tunikansa riekaleiksi hän oli joutunut kulkemaan puolialastomana, ja tyrmän koleus alkoi käydä jo luihin.
Lisäksi, mikäli Majesteetti sallii, ottaisin kernaasti varusteeni takaisin. Myös miekkani, minkä sotilaanne epäilemättä ovat hamstranneet itselleen. Mikäli asia saadaan järjestymään, uusi paita ei olisi pahitteeksi. Huomaan olevani sangen alipukeutunut. Ihminen sai pitää sitä vaikka korvauksena tarpeettomasta kivusta ja särystä, joskin haltiaa hieman epäilytti monarkin suostuvuus. Haltiakuninkaalta hän ei olisi kehdannut uneksiakaan niin epäkunnioittavan pyynnön esittämistä, mutta koska sotilailta olisi turha pyytää ja kuningas oli itse maininnut mahdollisuudesta päästä puhumaan asioista henkilökohtaisesti Tavaroiden luvaton haltuunotto oli kenties tietystä näkökulmasta luettavissa rikokseksi? Ainakin hänet oli todettu syyttömäksi.
Kaikista varusteistaan hän kaipasi kuitenkin eniten paitsi yrttejään, myös miekkaansa. Casúr oli taottu vuosisatoja sitten, ja hän oli tehnyt siihen suurimmat korjaukset itse, milloin tarve vaati. Se ei ollut tarpeen kovinkaan usein; haltiamiekan terä oli mitä hienointa terästä, ja muotoilunsa vuoksi kestävä. Hän oli käyttänyt sitä paitsi taisteluissa, myös kirveen sijasta hakatessaan puista kuolleita oksia polttopuikseen, eikä se ollut vielä kertaakaan pettänyt häntä. Haavoistaan huolimatta hän repisi sen varastaneen hulttion kappaleiksi, mikäli ei saisi asettaan takaisin suosiolla. Muutaman yrtin jälkeen hän vielä hakkaisi sillä irti ruhjotut sormensa ja poistuisi laulaen, mutta se tuskin oli tarpeellista.



¤¤ Välimuisti on kaunis keksintö. ¤¤
Avatar

Monarkki

Viestit: 13804

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Heinä 20, 2012 1:07

Haltia kävi vannomaan uskollisuutta. Henryllä oli pieni ääni päässään, joka kertoi tuon miehen valehtelevan tavalla tai toisella tai löytävät porsaanreikiä tästä valasta, jonka nojalla ennemmin tai myöhemmin tulisi toimimaan vastoin kuninkaan sanoja. Siltikään, Henry ei käynyt sitä ääneen sanomaan tai ulkoisesti näyttämään. Ompahan oli vikansa, jos saisi tästä kuulla vielä. Yllättävän usein kuningasta käytiin muistuttamaan tuon vanhoista virheistä, joten kai hän tulisi tästäkin kuulemaan, kuten viimeviikkoisistakin päätöksistä. Ehkä olisi aika pistää silmille pomppivat kenraalit ruotuun.
Vanki kävi myös pyytämään saada varusteensa takaisin. Se oli aivan kohtuullinen pyyntö, mutta sen toteuttaminen mahtoi olla astetta hankalampaa.
Pistän pyynnön eteenpäin. Valitettavasti en voi taata, että kaiken omaisuutesi saisit takaisin Nuorempi miehistä kävi pahoittelemaan. Sen sileän tien kävi käsky käydä noutamassa tämän vangin mahdollinen omaisuus, oli se sitten joutunut minne tahansa. Myös uusi paita pistettiin hakulistalle, mahdollisimman nopeasti.

Sellin ovi avattiin, vanki vapautettiin. Ihmisten kasvoista näki selvästi, etteivät nuo olleet mielissään tästä operaatiosta, mutta kerta kuningas oli vielä paikalla, ei kukaan sanonut ääneen aatteitaan.
Valitettavasti minun elämälläni on nykyään aikataulu, enkä voi enää enemmän tai vähemmän kallista aikaani sinulle jakaa Henry totesi haltialle Oletan, että sinut saatetaan pois linnanalueilta, ilman sen suurempia mutkia. Jos ei, saan minä siitä kuulla. Nyt, voin vain toivottaa sinulle hyvää jatkoa ja koita olla hankkiutumatta tänne uudestaan...
Henry ei samaa vankia kahta kertaa pelastaisi. Ensimmäinen kerta katsottiin läpi sormien, mutta jos tuo vielä toisen kerran tyrmistä löytyisi, täytyi sille olla jokin hyvä syy. Ja viaton persoona ei kahta kertaa tyrmiin joutuisi
Noiden sanojen jälkeen, lähi Henry poistumaan paikalta.


// Laiskuus on kaunis synti //

Viesti Ti Heinä 31, 2012 6:08

Sepä kävi helposti. Joko haltia oli pahasti yliarvioinut ihmisaristokraatit, tai jokin murjottujen metsäläisten jumala oli hymyillyt hänelle ja suonut nuorelle kuninkaalle vakuuttavan kuuloisia vankeja suosivan mielenlaadun. Fareos päätti pitää kuningassukua vastedes tarkemmin silmällä ja selvittää, kulkiko moinen hyväntahtoisuus suvussa, ja mistä naruista tulisi vetää jotta sitä saisi sopivissa määrin jalostettua. Tummaihoinen oli niin alhaalla yhteiskunnan tikapuilla, ettei hän mahtunut tikapuille laisinkaan vaan roikkui alimman kolmanneksen puolissa kiinni puoliksi tyhjän päällä, mutta kenties pieni sosialisoiminen oikeiden henkilöiden muodostaman ketjun kanssa saattaisi osoittautua hyödylliseksi tulevaisuudessa.
Niin pitkän tähtäimen suunnitelmat eivät kuitenkaan vaivanneet irtolaisen mietteitä sillä hetkellä, vaan hän oli keskittänyt kaiken huomionsa siihen oljenkorteen, jota hänelle oli tarjottu. Kuninkaan varoittelut kaikkien varusteiden palauttamisen epätodennäköisyydestä oli valitettavaa, mutta sivuseikka. Pääasia oli, että hän saisi olennaisimmat tavaransa takaisin.

Fareoksen jalat saivat haltian koko painon jälleen kannettavakseen hänen nojautuessaan kauemmas ovesta antaakseen tyrmistyneiden vartijoiden avata sen kaatumatta heidän niskaansa. Haltia jätti vihamieliset mulkoilut huomioitta astuessaan varovasti käytävälle, hapuillen toisella kädellään tukea kylmästä kiviseinästä. Ajatustenvaihtoa seuranneet vangit huutelivat kirouksiaan, pyyntöjään ja kannustuksiaan omista kopeistaan yrittäen kahta kauheammin kiinnittää monarkin huomion itseensä nyt nähtyään sen toimivan. Sellin ovi kalahti kiinni hänen takanaan voimalla, joka kuvasti hyvin sen sulkeneen vartijan mielipidettä vihollisen huolettomasta vapauttamisesta, mutta ovien paiskominen olikin ainoa keino jolla pörheäviiksinen mies saattoi mielipiteensä ilmaista kuninkaansa edessä.
Luonnollisesti, hän toisti ainoana vastauksenaan. Kuninkaan seura olisi kenties saattanut tarjota hänelle tiettyä suojaa sotilaiden mielipahalta, mutta Helvetti repeäisi sinä päivänä kun hän myöntäisi kaipaavansa kenenkään suojelua edes siinä tilassa, mihin kiduttajamestari oli hänet saattanut.
Sellin ulkopuolella Fareos hengitti jo vapaammin, vaikka hänen selkänsä halkeilevat ruvet ja vuotavat haavat estivätkin häntä seisomasta täysin ryhdissä.

Saattajanaan kaksi epäluuloisen ja tyytymättömän oloista vartijaa haltija ontui soihduin valaistuun portaikkoon, jota pitkin hänet oli puoliksi raahattu, puoliksi kannettu alas vain pari vuorokautta aikaisemmin, ja sieltä ylempiin kerroksiin hämärään vartiohuoneeseen, yhteen kolmesta. Paikalla norkoili kolme muuta vartijaa, jotka liikahtelivat ärtyneesti kovia kokeneen vangin astellessa vastakkaiselle seinustalle asetetun pöydän ääreen toisen saattajista ilmoittaessa, kuinka kuningas oli vangin armahtanut (ja piru minut periköön, jos tietäisin miksi, mutta näin kuului käsky itse majesteetilta) ja että haltia tulisi saattaa linnan mailta hevon kuuseen jahka varusteet olisi löydetty. Ihmisen puhuessa Fareos seisoi paikallaan hieman hankalasti mulkoillen vartijoita takkuisen pehkonsa alta kiiluvilla silmillään, kykenemättä ja liiemmin haluamattakaan painottaa onnenkantamoistaan turhalla rehvastelulla. Vartijoista kaksi loi selvästi järkyttyneen vilkaisun kiinni ommeltuihin huuliin, mutteivät esittäneet kysymyksiä.

Nahkapanssari, saappaat ja varustevyö eivät olleet ehtineet kauas vanginvartijoiden sisäisillä markkinoilla ja löytyivät siis helposti, mutta aseet olivat sota-aikana asia erikseen. Ihmiset olivat selvästi haluttomia palauttamaan Fareokselle hänen veitsensä ja jousensa, ja viime mainitun kohdella ivasivatkin hänen ruhjottuja sormiaan ja kuinka hän ei asetta pystyisi käyttämäänkään. Tummaihoisen myrkyllinen mulkaisu ei vaientanut pilkkaa, mutta se ei ollut yllätys. Fareos tiesi vallan mainiosti itsekin olevansa pulassa kunnes hänen sormensa olivat parantuneet, ja kestäisi useamman kuukauden, mahdollisesti vuodenkin, ennen kuin ne olisivat tarpeeksi vahvat jännittämään raskasta metsästysjousta.
Kaikkein suurin haloo nousi kuitenkin, kuten haltia oli aavistellutkin, miekasta. Sen muotoilu ja käyttötapa eivät vastanneet ihmisten yleisemmin suosimia, mikä teki siitä useimmille vartijoille hyödyttömän, mutta tässä tapauksessa periaate nousikin suurimmaksi kysymykseksi ja lopulta Fareos sai itse puuttua vartijoiden välisiin mutinoihin ärhäkällä telepatialla, mikä säikäytti nuorimmat ja suututti loput. Tappelemisesta ei kuitenkaan ollut hyötyä, ja jokainen vartiohuoneessa oleva tiesi sen; kuningas oli määrännyt varusteet palautettaviksi, ja se tarkoitti kaikkia varusteita.
Paitaa hän ei saanut. Ei edes perunasäkkiä, johon oli nyrhitty reiät sopiviin kohtiin.

Varoen murtuneita sormiaan Fareos taiteili varustevyönsä lanteilleen, kiinnitti huotran paikoilleen ja hilasi käytöstä jumalten kiitos pehmentyneet ja taipuisat saappaansa paljaiden jalkojensa peitoksi. Hän kykeni käyttämään vain kahta sormea kättä kohti, joten solkien kiinnittäminen oli kömpelöä ja varusteet tuntuivat kaksi kertaa painavammilta kuin tavallisesti. Hän laski silmämääräisesti nuolet ja heilautti viinen käsivarrelleen, pidellen jousta toisessa kädessään kävelynsä tukena kääntäessään viimein selkänsä haiseville tyrmille ja niiden aivan yhtä epämiellyttäville vartijoille, joista yksi tarttui mukaan hänen vanaveteensä näyttämään hänelle tien ulos linnoituksesta. Kulkiessaan Fareos puoliksi odotti joka askeleella jonkun pian juoksevan hänen peräänsä ilmoittamaan, kuinka kuningas oli muuttanut mielensä ja vanki olisi palautettava selleihin välittömästi, mutta kukaan ei tullut. Ovia vartioivat ihmiset loivat häneen pitkiä, kummeksuvia ja toisinaan vihaaviakin katseita silmäkulmistaan, mutta eivät yrittäneetkään pysäyttää häntä ja hänen saattajaansa, joka johdatettuaan hänet holvikaarimuotoiselle, puiselle sivuovelle toivotti niin hänet kuin koko hänen sukunsa ja lajinsakin kuolemaan ruttoon hirvittävissä tuskissa. Tunne oli molemminpuolinen, ja sen ihminen sai kuulla ennen kuin paiskasi oven kiinni auringon sokaiseman haltian jäljessä.



¤¤ Seven deadly sins! ¤¤
Avatar

Monarkki

Viestit: 13804

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Elo 05, 2012 1:59

Kali

Kuningas poistui omille teilleen. Nuori monarkki tiesi, että tulisi tästäkin kuulemaan vielä monelta taholta. Mutta hän ei aikonut perua päätöstään. Kyseessä ei ollut vihollisen mies, ainakin niin haltia oli vakuuttanut. Sisällään Henry halusi uskoa sen ja ajatella jokaisen taruolennon sekä haltian yksilönä, ei samana uhkaavana massana, mitä suurin osa ihmisistä näki nuo. Nyt ei ollut oikea aika alkaa nirsoilemaan liittolaisten suhteen, nuoren kuninkaan mielestä. Nyt oli aika etsiä liittolaisia. Haltioiden kuningashuone ei aikonut perääntyä enää, kyse oli nyt silkasta valtataistelusta. Kuten se aina oli ollut. Valitettavan usein myös sivulliset, viattomat saivat kärsiä.

Sillä välin kun tummahipiäinen haltia oli saanut kokea esimakua helvetistä, oli rastapäinen seppä selvinnyt vankilasta vain nopeahkolla keskustelulla. Hän oli ollut kännissä, hän oli tehnyt tyhmyyksiä, hän ei enää aikonut niitä tehdä. Kalille poispääsy tyrmiltä oli ollut helpompaa, kuin känniin hankkiutuminen. Tarvitsi vain kertoa melko olemattomasta asemastaan ja työstään Nahor kylästä, vakuutella ettei veljeillyt haltioiden kanssa ja homma oli sillä selvä. Paitsi, piti sitä vähän lahjoakin sotilaita. Kali oli luvannut korjauttaa kasan sotilaiden varusteita siitä hyvästä, että pääsisi pois pinteestä ilman sen suurempia odotteluita tai rangaistuksia. Sepällä olikin mennyt vuorokausi, päällekin nyt kiireisissä merkeissä, kun rastapäinen sankaritar oli ryhtynyt toimeen tyrmiltä päästyään.
Onnekseen Kali oli saanut lainata ystävänsä verstasta ihmisten kaupungista, ettei tuon tarvinnut suurta kasaa teräsaseita kantaa mukanaan Nahoriin ja takaisin. Kun töitä oltiin paiskittu uupumukseen asti, oli urakka viimein tehty.

Nyt tuo epähygienian jumalatar oli palauttamassa korjattuja aseita linnalle. Kuormajuhta luovutettiin sotilaille ja noiden kanssa vaihdettiin muutama sana, kunnes humalatilaa tarvitseva eukko passitettiin matkoihinsa. Kali ei ollut ikinä tarvinnut näin palavasti alkoholia. Tai niin hänestä ainakin tuntui. Lompsiessaan laiskahkosti eteenpäin, kädet nahkatakin taskussa, kävi rastapään silmiin osumaan jokseenkin tuttu näky.
Tummaihoinen haltia passitettiin ulos tyrmiltä. Nainen virnisti. Eipä ollut päässyt niin helpolla, mitä hän. Suunta vaihtui miettimättä kohden tuota kovia kokenutta miestä, ihan vain häiritsemisen ilosta.
No kukas se siinä Rastapää aloitti päästessään lähemmäksi haltiaa Eivätkö vartijat ottaneet vitsailujasi niin hyvin, mitä minä?.
Lähemmäs päästyään huomasi Kali miehen kunnon. Tuollahan oli suukin tikattu kiinni. Jälleen irvistys, joka tosin johtui silkasta kuvotuksesta, kun nainen kävi kuvittelemaan moista tilannetta itselleen.
Taidat tarvita parantajaa.. tai hautaa


// SEVEN DRUNKEN PIRATES.
Rastafa to the rescue //

Viesti Pe Elo 10, 2012 2:42

Haltia seisoi hetken aloillaan siristäen silmiään kirkkaudessa odottaen sopeutumista auringonvaloon ja olinpaikkansa tarkempaa määrittämistä ennen kuin lähtisi ontumaanjonnekin. Hänen onneton tilanteensa alkoi valjeta hänelle yhä vain paremmin raikkaan tuulen tuntuessa viileältä hänen nihkeällä ihollaan ja kesäisen Cryptin hahmottuessa hänen edessään ikään kuin vankityrmien kauhut eivät kuuluisi tähän maailmaan. Kaikkein parhaiten Fareokselle valkeni se, kuinka suuria etäisyydet valtakunnassa loppujen lopuksi olivat nyt kun selli ei enää hämärtänyt hänen arvostelukykykään. Hänen rahansa oli viety, joten hänellä ei ollut keinoa maksaa toistaitoisimmankaan tohtorin palveluksista, eikä hän olisi pitkään aikaan siinä kunnossa, että saattaisi kuitata velkansa verellä. Hänet oli kenties armahdettu, mutta lähtiessään varovasti kulkemaan kaupungin porteille vievää tietä kohti hän ei voinut olla ajattelematta, että kenties nopea kuolema hirttoköyden jatkeena olisi sittenkin ollut parempi vaihtoehto verrattuna hitaaseen kitumiseen, jonka hänen tulehtuvat haavansa ja kertakaikkinen kyvyttömyytensä ruokkia itsensä aiheuttaisivat. Tokihan tämä vaihtoehto sopi paremmin hänen elämäntyyliinsä, ja hän oli useammin kuin jaksoi muistaa päätynyt tilanteeseen, jossa piinaava nälkäkuolema uhkasi, mutta ollakseen täysin rehellinen hänen oli myönnettävä, että joka kerta hän ei voinut olla haaveilematta äkkikuoleman lempeydestä.

Fareos tuijotti jalkoihinsa tummasävyisiin ajatuksiinsa vaipuneena, kun häntä puhutteli joku muu kuin vartija. Tuon äänen hän oli kuullut aikaisemminkin, äänensävystä nyt puhumattakaan. Hän kohotti katseensa ja pysähtyi (toisena vaihtoehtona olisi ollut pahki käveleminen). Eikös tuo vain ollut sama naishenkilö, joka oli jakanut hänen tilapäisen asumuksensa. Sellissä oli ollut pimeää eikä Fareos ollut juurikaan kiinnittänyt huomiota naisen ulkonäköön, mutta hajusta ei voinut erehtyä.
Tummaihoinen vastasi rastahiuksisen kommentteihin happamilla mulkaisuilla. Naisen ilmeistä päätellen hän näytti aivan yhtä hirveältä kuin miltä hänestä tuntui. Parantaja olisi kyllä kelvannut, joskin hauta tuntui olevan lähempänä.
Minulla ei ole aikaa eikä kiinnostusta kuuntelemiseesi, hän ärähti sysäten viestin rastapään mieleen kuin olisi ollut vaarassa saada siitä taudin. Hän nojasi jouseensa niin raskaasti kuin saattoi ilman, että se oli vaarassa katketa, ja jäsenet täristen odotti naisen ottavan vinkistä vaarin ja väistyvän hänen tieltään. Mikä tämän maan humanoideja vaivasi? Tuntui, että jokainen hänen kohtaamansa halusi jauhaa paskaa kuin sanat olisivat vaarassa loppua.


¤¤ Lyhkänen viesti on lyhkänen. ¤¤
Avatar

Monarkki

Viestit: 13804

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Elo 11, 2012 7:07

Ääni päässä sai rastaviidakon hetkeksi aikaa hämilleen, kunnes nainen tajusi kuulevansa tummemman osapuolen äänen. Vai osasi tuo moisiakin temppuja. Ei sinänsä yllättävää, suippokorvat tuntuivat kaikki taitavan magiaa tavalla tai toisella. Tai no, ainakin ne mihin seppä oli lyhyen, tylsähkön elämänsä aikana törmännyt. Pieni virne kiipesi kuivuuden raiskaamille huulille miehen ärähdyksen myötä, jonka jälkeen tuo näytti kovasti haluavan poistua paikalta.
Ja mihin sinulla on kiire? kuolemaan? Rastapää kävi kysäisemään antaessaan tietä haltialle, mutta ei näyttänyt merkkiäkään siitä, että olisi lähtenyt pois kävelemään. Päinvastoin, mikäli huonossa hapessa oleva mies lähti matkaa taittamaan, otti rastapää askelta vieressä samaan tahtiin.
Näytät henkilöltä jolla ei ole varaa nirsoilla ystävien saatikka sitten avun suhteen Kali jatkoi käsien käydessä sukimaan likaisia rastoja pois kasvoilta.

Voisin olla tavalliseen ihmisten tapaan katsoa sinua vain halveksuen ja antaa klinkata tuhoosi.. Kali kävi sitten selittelemään kärkkyessään yhä haltian lähellä Mutta voisin olla kivakin ja mainita ohimennen, että ystäväni joka sattuu olemaan parantaja odottaa minua metsän puolella.. Eeehkä voisin opastaa sinut hänen luokseen, ehkä hän voisi auttaa sinua.
Mutta mikäli mieluummin jatkat yksin mököttämistä ja haluat hankkiutua mahdollisesti roturasististen ihmisten hakkaamaksi, niin mikäpä siinä. Mene vain, enpä minä siinä mitään menetä, jos kuukahdat. Ehkä voisin varjostaa sinua ja pölliä tavarasi, jahka joku sinut päiviltä päästää Kali kävi toteamaan lopulta virnuillen. Ehkä olisi ollut paljon kauniimpiakin tapoja tarjota apua ja ainakin hetkellistä ystävyyttä haltialle, mutta Kali ei tunnetusti ollut kovin kaunopuheinen saatikka tunteinen.


// Jos tuo on lyhyt niin jotain //

Viesti La Elo 18, 2012 11:34

Fareos työntyi naisen ohi ja pyöritti happamana silmiään häntä seuraamaan lähtevälle puhetulvalle, joka oli ärsyttävyydessään vain pahentunut vankilaversiosta. Silloin nainen oli sentään ollut liian kaukana viinasten maassa ja haltia itse tarpeeksi hyväkuntoinen, jotteivät nurkasta kuulunut kälkätys ja pistävä haju sen suuremmin häirinneet, mutta nyt rastapää oli kuin päänsäryn ruumiillistuma.
Kuolemaan käveleminen vaikutti sangen todennäköiseltä, se oli moneen kertaan todettu. Joku voisi heittäytyä filosofiseksi ja messuta kuinka mikä tahansa matka ennen pitkää päättyi kuolemaan. Haltia tuhahti ajatuksilleen ja korjasi viinen asentoa käsivarrellaan. Kuitenkin mikäli tämä tulisi olemaan hänen viimeinen taipaleensa, hän enemmän kuin mielellään kävelisi sen yksin, ilman ärsyttävää rastapäätä ja ilman ystäviä, joita hänellä ei ollut muutenkaan.
Parantajaa olisi voinut harkita.

Paitsi mikäli kyseinen iilimatojen ystävä kuului kyseisen ärsyttävän rastapään ystäväpiiriin. Naisen asettama vaihtoehto oli sen verran todenmukainen, ettei hän jäänyt edes hämmästelemään sitä. Mitä muuta elämäntapaa olikaan, kuin heikompien kyttääminen raadonsyöjien lailla ja heidän putsaamisensa kaikesta hyödyllisestä tilaisuuden tullen? Viimeiseen reiluun vuosisataan Fareos ei ollut kokenut muuta.
Haltian keho oli kuitenkin sitä mieltä, että metsänreunassa odotteleva parantajaystävä oli fantastinen ajatus, eikä hänen psyykensäkään voinut täysin ajatusta kieltää. Hänellä ei ollut pienintäkään halua kuolla, ja elämän päättymisen vihdoin sattuessakin olisi parempi tehdä se sillä itsekunnioituksella, mikä tilanteessa oli mahdollista. Puun alle ryömiminen selkä auki ruoskittuna ja suu kiinni ommeltuna ei kuulunut tähän visioon.
Miksi tarvitsisin opastustasi? Hän murahti vastaukseksi. Hänen versionsa sanoista jalo tarjous, kiitoksia.


¤¤ Tämä olikin sitten töks. ¤¤
Avatar

Monarkki

Viestit: 13804

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Elo 19, 2012 9:43

Kali, Samhaina


Rastapää seuraili sivusilmällä haltian menoa pysytellen tuon lähettyvillä. Hetken haisunäätä luuli miehen jo antaneen asian olla tai kadottaneen kykynsä puhua telepaattisesti, kunnes kuuli tummemman osapuolen äänen päässään. Miksi tarvitsisin opastustasi? Kai sen pystyi laskemaan jonkinlaiseksi myöntymiseksi. Kiitokseksi Kali ei sitä hyvällä tahdollakaan laskenut, mutta eipä rastapää tuolta kiitosta odottanut. Ainakaan vielä. Virne kuitenkin kiiri epäpuhtaille kasvoille haltian kysymyksen myötä.
No, varmaan siksi, että jos yksin menisit ja sinne tuupertuisit, saattaisi ystäväni syödä sinut Kali kävi tokaisemaan harvinaisen kevytmielisesti, aivan kuin kannibalismi olisi arkipäivää täälläpäin. Tai no, eihän se kannibalismia kirjaimellisesti ollut, kerta haltia ja parantaja olivat täysin eri rotua.. mutta se lieni paras termi kuvaamaan moista toimintaa.
Ei hän aina ihan hyvää hyvyyttään auta.. Ja sinä näytät jo valmiiksi niin kuolleelta, että varmasti olisi helpompaa vain odottaa, että tuuperrut maahan ja kuolet pois.. ennen kuin minä voin viedä tavarasi ja hän syödä lihasi. Reilu jako, jos minulta kysytään Naisen pälätykselle ei tuntunut tulevan loppua.

Kauniimmansukupuolenedustaja höpöttikin koko sen tuskaisen pitkän matkan aina kaupungista ulos, kohti metsän reunoja. Puheenaihe vaihtui milloin mihinkin turhanpäiväiseen pälätykseen omasta elämästä toisten elämään, erirotuisten otusten tapaamisiin ja totta kai, keskustelua maustoi kaikki ne pervot vihjailut ja heitot mitä naisen puheesta aina löytyi. Se, vastasiko haltia mitään, edes kysyttäessä, oli yhdentekevää, ei se naisen puhetulvaa hidastanut.
Lopulta kun kaksikko saavutti metsän reunat, kävi Kali huhuilemaan ystäväänsä lähistöltä. Hetkeen ei kuulunut mitään, kunnes metsän siimeksestä asteli esiin viittaan sonnustautunut peikko.
Toin sinulle potilaan. Tai no, päivällistä jos et jaksa mokomaa hoitaa Seppä kävi murjaisemaan samalla kun iski oman ahterinsa läheiselle kannolle. Samhaina virnisti, antaen koko komean pelottavan hammasrivistönsä näkyä. Hän oli odottanut koko päivän ystävänsä palaavan kaupungista, mutta ei osannut odottaakaan, että mokoma palaisi jonkun seurassa.

Ja mikä mahtaa nimi mokoman olla? Peikko kävi kysymään kävellessään lähemmäksi selvästi osumaa ottaneen haltian luokse. Lupia kysymättä saatikka vastausta odottamatta kävi kolmisorminen kämmen tarttumaan kiinni miehen leukaan ja käänteli tuon päätä enemmän tai vähemmän varovaisesti.
Eihän se puhua voi, jos suutaan ei auki saa Vapaan oleva käsi kävi vetämässä vyötäröltä viitan alta puukon, joka vietiin varoittamatta suippokorvan huulille. Teräase kävi varovasti, mutta päättäväisesti leikkaamaan tikkejä auki tummemman huulilla. Mahdollisesta kivusta ja verenmäärästä ei välitetty, ainakaan peikon osalta. Jotta mies ei varmasti pakoon käynyt pyrkimään, piti käsi tuon leualla mustahiuksisen miehen päätä mahdollisimman paikoillaan. Sikäli mikäli vastarintaa esiintyi. Yksi toisensa jälkeen napsahti suonilanka poikki, kunnes viimeinenkin lenkki oltiin auki repäisty. Langanpätkät nypittiin pois, niin hellävaraisesti kuin kahdella, isohkolla sormella saattoi. Kolmisorminen käsi ei ollut kovin kätevä pikkutarkkaan työhön.
Mielenkiintoista olisi, jos uusi ystävä vähän tarinaansa jakaisi. Samhaina kuuntelisi enemmän kuin mielellään Peikko totesi virnistäen, päästäen lopulta irti haltiasta. Kali olisi voinut alkaa sepittämään omaa versiotaan haltian tapahtumista mitä nyt tiesi mutta piti suunsa kiinni ja seurasi tätä jokseenkin etovaa toimitusta sivummalta. Hän ei halunnut ottaa osaa eikä arpaa tähän tapahtumaan, seppä seurasi enemmän kuin mielellään sivusta.
Parantelemaan peikko ei vielä lähtenyt, lähinnä siksi että halusi tietää edes jotain avun kohteesta. Tällä hetkellä hänelle ei oltu luvattu mitään voimiensa kuluttamisesta, joten tuo katsoi oikeudekseen saada edes vähän tietää siitä, mitä haltia oli kokenut. Haltiaksi tuo oli kyllä harvinaisen oudonnäköinen.. ihonväri sen varmaan teki, näin peikon mielestä.


// Tässä, ota listaus tapahtumista //

Viesti Ma Elo 20, 2012 2:06

Fareos ei olisi jaksanut nauraa rastatukkaisen vitsailulle edes hyväkuntoisena ja hyvin syöneenä, saati sitten nykyisessä tilassaan. Saattaisi syödä hänet, jumalat paratkoot. Mitä muuta, ryömiä hänen vuoteenaan toimivan sammaleen alle nykimään häntä varpaista? Varastaa hänen rahapussinsa sen sijaan, että jättäisi kolikon maksuksi tappelussa irti lyödystä hampaasta? Paiskoa puurolautasia pitkin pihamaita ja jättää hänen hevosensa hoitamatta? Haltia olisi korskahtanut halveksivasti jos olisi pystynyt. Fareos kieltäytyi myöntämästä avuntarvettaan, ja seurasi naista metsänreunaan vakuuttamalla itselleen olevansa vain sattumalta matkalla samaan suuntaan, ja jos hän sattuisi aivan teoreettisesti törmäämään matkallaan parantajaan, hyvä niin.
Osa tummaihoisesta kuitenkin toivoi, ettei rastapään mainostama ystävä edustaisi mitään kovin arvaamatonta lajia. Ihmissutta kävi syyttäminen hänen tähänastista vastoinkäymisistään, eikä hän halunnut tavata uutta. Hopeaveitsien lisääminen arsenaaliin ei kenties olisi hullumpi vaihtoehto, vaikkakin hän rahapulassaan päätyisi todennäköisesti vaihtamaan ne ruokaan ennen kuin pääsisi kokeilemaan niitä puolilajisiin.
Sinertävät silmät (tai ainakin se, joka ei ollut muurautunut umpeen) loivat haisevaan naiseen kärsivän katseen kälkätyksen jatkuessa sujuvasti tavalla, joka olisi saanut kuolleetkin voihkaisemaan. Haltian sormet syyhysivät päästä vapauttamaan kotkanpäätikari tupestaan ja rastapään alati heiluva kieli kannattimistaan, lopullisesti. Kärsikö nainen kenties pakkomielteestä, vai halusiko tuo vain lisätä hänen tuskaansa koko sen matkan, jonka he vain sattuivat kulkemaan yhdessä?

Haltia pyöräytti silmiään ja sulki parhaansa mukaan naisen äänen päästään keskittyen kävelemiseen ja kehonsa protesteihin. Hän huomasi laskevansa selkänsä haavoja kipusignaalien perusteella kidutuksen jälkivaikutusten täyttäessä suurimman osan hänen ajatuksistaan. Vihreätukkaisen ääni vaimeni taustahumuksi tummaihoisen tunnustellessa lihaskipujaan ja seuraten niiden rajoja päätelläkseen, millaisia vammoja piinapenkki oli synnyttänyt. Hän pystyi tuntemaan lankojen liikkuvan joka kerta hänen huuliensa liikahtaessa, ja aisti ne muutamat lämpimät veripisarat, jotka valuivat hänen ihoaan pitkin vielä avoimista haavoista. Kyljen läpi ammuttu nuolikaan ei ollut aiheuttanut näin suurta päänvaivaa, mutta silloin hän olikin ollut autuaasti tajuttomana suurimman osan ajasta.
Fareos ehti pyöritellä mielessään nämä ja tusinan muita ajatuksia kahteen kertaan ja kirota ihmiset, ja sittemmin koko Cryptin väen kolmesti ennen kuin kaksikko saavutti metsänreunan. Haltia oli matkan aikana jäänyt rodultaan epämääräisestä naisesta pari askelta jälkeen, ja nilkutti pysähdyksiin naisen aloittaessa toverinsa huhuilut. Haltia liikahti siirtämään painonsa pääosin toiselle jalalleen ja jouselleen, väsynyt, mutta silti sävyltään lähes kyllästynyt katse puurajaa pyyhkien. Minkälainen kumppani kutsuun vastaisi? Olennon täytyi olla varsin karaistunut, jos kesti rastapään seuraa tarpeeksi kauan tullakseen kutsutuksi ystäväksi. Hajusta Fareoksella ei ollut oikeutta napista, hän haisi itse aivan yhtä kamalalle. Hajuaistinsa menettänyt olento olisi voinut olla sopiva kumppani hänellekin. Tai maahinen, tai dryadi, tai ihminen, joka oli liian peloissaan painuakseen tiehensä.

Tai peikko. Niin tietysti, miksei aivan yhtä hyvin peikko? Haltian toinen kulma kohosi aavistuksen toisen vihreähiuksisen naisen astuttua esiin metsän varjoista. Ainakin hampaat olivat vaikuttavat. Fareos muisti hämärästi lukeneensa nuorempana lämpimien maiden vedessä elävistä liskoista, korontatiileistä tai joistain sennimisistä, joiden hampaita linnut puhdistivat. Olikohan peikollakin sanaton sopimus varpusparven kanssa?
Fareos ravistautui hereille sekavista ajatuksistaan naisen tunkiessa iholle ja vastasi nimikysymykseen kylmällä katseella. Se tuskin olisi olennaista. Fareos tempaisi refleksillä päätään taaksepäin kolmen sormen tarttuessa hänen leukaansa ruuvipenkin napakkuudella, ja hänen silmänsä kaventuivat päänkääntelyn tuomasta epämukavuudesta. Peikon ahaa elämys oli puolestaan saada haltian naaman venähtämään. Jumalat siunatkoot, nainenhan oli älykkö!
Varsin kyseenalainen älykkö, todellakin. Haltian lihakset jäykistyivät töröhampaisen käydessä paljastamaan vyöltään puukon, joka oli paljon järeämpi ase sille aiottuun tehtävään kuin haltia oli suunnitellut parantajan käyttävän. Tuo hullu nainen leikkaisi vielä hänen huulensa irti, jollei olisi varovainen!
Fareos murahti puukon kärjen hivuttautuessa turvonneen ihon ja siihen kiristyneen langan väliin. Ensimmäinen lanka katkesi suuremmitta kivuitta, mutta peikon ehdittyä kolmanteen kivun nuoli ampaisi haltian huuliin ja valutti tuoretta verta jo ennestään tahraiselle leualle.
Mmh! Se oli säälittävä urahdus, mutta ainoa, johon hän kykeni. Suun keskivaiheen ompeleet katkesivat silkasta kosketuksesta terään, suupielet vaativat rajummat nykäisyt jotka saivat miehen puristamaan silmänsä kiinni kipua vastaan. Hänen huuliaan tökkivät paksut sormet eivät nekään parantaneet hänen oloaan, kunnes näppien vetäydyttyä haltiasepon keho alkoi hiljalleen ymmärtää ompeleiden kadonneen. Hän astui puoliaskeleen taaksepäin parantajan irrotettua hänen leuastaan ja taipui hieman eteenpäin toinen käsi suojelevasti suunsa eteen nostettuna. Mielessään haltia kirkui kirouksia, mutta ulkoisesti hän ei haistatellut eleelläkään, ellei jurottavuutta hänen asennossaan sitten laskettu sellaiseksi.

Kuivuneen veren ja pitkän kiinniolon yhteen liimaamat huulet vaativat toisenkin varovaisen kostuttamisen kielellä ennen kuin Fareos sai raotettua suutaan varovasti, vetäen väristen henkeä. Hän nuoli verta huuliltaan, eikä voinut kuin hämmästellä kuinka mukavaa oli saada avattua suunsa. Joitain asioita oppi arvostamaan vasta, kun ne oli riistetty.
Vai vaati peikko tarinatuokiota palkakseen. Tummaihoinen pyyhki varovasti verta kämmenselkäänsä, eikä vastannut heti. Kovat eivät taksat olleet, ja mikäli nopea katsaus tapahtumiin säästi ne kolikot, joita hänellä ei edes ollut, hän voisi harkita sitä.
Minun tarinani on liian pitkä kerrottavaksi tässä, mies vastasi lopulta telepatiansa avulla. Hän tuskin rasittaisi huuliaan puhumiseen vielä vähään aikaan. Haavojeni taustalla on puhdas väärinkäsitys, laajemmin huijaus ja tuon lyhytikäisen rodun loppumaton paksukalloisuus. Yhteyttä vääristivät muistot kuulusteluhuoneesta, ruoskan napsahdukset hänen selkäänsä vasten ja murtuvien luiden rusahdukset.
Minut lavastettiin yrittäessäni kerrankin tehdä työtäni. Paskiaiset! Onneksi heidän kuninkaansa on vasta oppinut kävelemään ja helposti taivuteltavissa. Sen tarkemmin naisen tuskin tarvitsisi hänen tarinaansa tietää.


¤¤ Tässä, ota seliseliä. ¤¤
EdellinenSeuraava

Paluu Vankityrmä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia