//Jatkoa pelille Viaton varas//
Kayden
Vaunut pysähtyivät synkeän kivirakennuksen eteen nytkähtäen. Aurinko oli noussut jo korkealle, mutta sellissä istujien päivää se ei juuri valaissut. Pyöveli nousi ylös vaunuistaan tupakka suupielessään ja oikaisi vakavan näköisenä takkiaan. Hän kävi tyrmässä melko usein työtehtävissä. Eikä ainoastaan kiduttamassa kuulusteltavia. Itsemurhat olivat vankien toimesta melko yleisiä.
Ketjut kilahtivat Kaydenin avatessa vaunujen luukun. Epäkunnioitus ja välinpitämättömyys palavissa silmissään hän katsoi sidottua kettua vaitonaisena, puhaltaen ilmoille valkoisen savupilven. Savukiehkurat taipuivat hitaasti kohti taivasta, kunnes katosivat. Koskaan ennen pyöveli ei ollut tullut vankiloille tehdäkseen lisäyksen asukaslukuun. Vaikka hän olisikin todistanut jonkun rikoksen tapahtumista, hän ei olisi välittänyt. Ei ollut hänen työtään napata rikollisia, vaan lopettaa heidän elämänsä jos viranomaiset niin päättivät.
Yhdestä asiasta Kayden oli kuitenkin tarkka; omasta alueestaan, omasta omaisuudestaan. Mies oli todella omistamisenhaluinen ja siksi kohtuuton reagoidessaan omaisuutensa väärinkohteluun. Pyövelin taloon tunkeutuminen saattaisi maksaa tuon kettupahaisen elämän.
Lihaksikas mies nosti köykäisen katupojan jälleen olkapäälleen ja käveli vankilan ovia kohti. Hän ei välittänyt miten ketun kävisi. Hän välitti vain siitä, että hänen viestinsä menisi perille. Astuttuaan sisään raskaasta puuovesta hän asteli peremmälle kapeaan käytävään, katsoen molempiin suuntiin, kunnes huomasi vartijan. Vartija selvästi tunnisti hänet ja hänkin oli varmasti nähnyt vartijan joskus ennen... muttei muistanut sen tarkemmin. Vartija nousi ylös, hiukan kysyvän näköisenä.
"Varas", Kayden selitti yhdellä sanalla ja nyökkäsi olallaan roikkuvan ketun suuntaan, "Tunkeutui työpajaani." Pyöveli tiesi, että kettu oltaisiin mielellään pistetty lukon taakse ihan vain naaman perusteella, mutta katsoi silti parhaaksi perustella tekoaan. Itse hän ei piitannut hiukkaakaan siitä, mitä lajia kukakin oli. Hän vain halusi tehdä selväksi, että hänen talossaan ja hänen seurassaan pelattiin hänen säännöillään.
Vartija tarjoutui taluttamaan vangin, mutta pyöveli näytti pienellä käden liikkeellä, että pärjäsi hyvin itsekin. Joten vartija ohjasi miehen tyhjälle sellille ja avasi tälle oven. Kayden käveli selliin sisälle, laskien ketun alas viileälle lattialle. Vartijan polvistuessa tämän viereen avatakseen Kaydenin sitomat köydet käsistä, pyöveli havahtui pieneen kilahdukseen. Katsoessaan vartijan olan ylitse hän huomasi hopeisen kaulakorun, joka äänen oli todennäköisesti aiheuttanut lattiaan osuessaan. Mies painoi kulmiaan, miten moisella katurotalla saattoi olla sellainen koru. Hän oli varmasti varastanut sen jostain, siinähän oli jopa jalokivi. Kayden hymähti ilottomasti.
"Onko jokin vialla?" Vartija kysyi häneltä, saatuaan ketun kytkettyä jalastaan raskaaseen ketjuun, jonka toinen pää oli kiinni kiviseinässä. Pyöveli katsoi kettua hetken silmiin, kulmiaan painaen. "Ei", hän vastasi matalalla äänellä. Vartijan käveltyä ohitseen selkäpäin Kaydeniin, pyöveli astui jalallaan tuon korun päälle, estääkseen kettua poimimasta sitä käteensä. Hän kumartui alas ja poimi korun oman käteensä tutkiakseen sitä lähempää, mihin kettu reagoi yllättävän voimakkaasti.