Työ se on minullakin! || Juudas K 15!

Tyrmät ovat paikka, jonne kukaan ei halua joutua. Aikojen saatossa tyrmää on laajennettu syvemmälle maan alle, mistä johtuen tyrmistä löytyy erilaisia sellejä. Maan tasalla sijaitsevat sellit ovat valoisampia, mitä maan alla sijaitsevat loogisesti. Maan pinnalla sijaitsevien sellien ovet ovat suurimmaksi osaksi puisia, joiden yläreunassa on pieni, kalteroitu ikkuna, josta vartijat voivat tarkistaa vankien tilan. Alemmissa kerroksissa sellien ovet ovat suurimmaksi osaksi suuria kalteriovia. Kalterit ovat vankkaa, kestävää terästä, eivätkä helpolla mene rikki. Sellien seinät ovat kiviset ja selleistä löytyy yleensä yksi penkki ja pahnoja.
Jotkut selleistä ovat varustettu niin, ettei magiaa osaavat vangit pääse karkaamaan niistä. Vaikka ihmisillä magian tuntemus on huonompi mitä haltioilla, on muutama maagi onnistunut langettamaan lumouksen tiettyjen sellien ylle, jolloin sellistä ei pääse kävelemään seinien läpi tai katoamaan taikojen avulla. Oli kyseessä sitten maaginen olento tai magiaa omaava henkilö.

Jokaisesta kerroksesta löytyy taukotilat vartijoille, jossa miehet voivat syödä, levätä, vaihtaa kuulumisia ja jopa nukkua. Jokaisesta taukotilasta löytyy aina vähintään kolme vartijaa, tiloja ei koskaan jätetä tyhjäksi, kuten ei myöskään yhtäkään tyrmän kerrosta. Vartiointi on tarkkaa, eikä vangeille anneta etuuksia.
Tyrmät sisältävät myös kidutushuoneita, joissa kuulustellaan enemmän tai vähemmän viattomia vankeja, mitä kyseenalaisimmin menetelmin. Kuulustelijat ovat varautuneet kera kaikenlaisten välineiden, jotta kuulusteltava saataisiin murtumaan ennemmin tai myöhemmin

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja suskari » 13 Elo 2012, 08:17

Katse kävi pyövelissä tuon huomauttaessa ettei koira saisi kapulaansa suustaan selkänojaa hankaamalla. Olisikin, Kalma olisi ollut harvinaisen iloinen siintä! Pyöveli tuskin. No Kalma jätti sitten kapulan rauhaan suussaan kerta se ei tahtonut irrota ja olisi vain ajan hukkaa sitä käydä enempää yrittämään. Siispä koira jäi hiljaa seuraamaan Kaydenin käsien pyyhkimistä liinaan samalla kun kärvisteli omissa tuskissaan loukkaantuneen käden väristessä kivusta sormien ollessan alkaen turpoamaan. Onneksi ne sai revittyä paikoillensa kunhan tämä olisi ohi. Siltikään hän ei tulisi vähään aikaan töitä tekemään tai edes hankittua ruokaa perheelleen, Rico- Kalman oma poika- saisi hoitaa sen ruuan hankinnan sitten.

Pyöveli sai kätensä pyyhittyä ja jäi tapittamaan Kalmaa jotekin arvioivan näköisesti Kalman vain kohottaessa väsyneenä toista kulmaansa. Käsky kävi vartijoille repiä hänet irti tästä kidutustuolista, eivätkä vartijat pahemmin aikailleet vaan irrottivat Kalman irti tuolista ja kahlitsivat jälleen uudestaan kun olivat irti saanneet. Ihan kuin hän jonnekkin olisi yrittämässä pakenemista. No vartijat raahasivat huonovointisen koiran koukulle, jonka Kayden oli vetänyt alas, ja laittoivat Kalman siihen kiinni käsissä olevista raudoistaan jättäen tuon siihen seisomaan pysymällä kuitenkin lähellä. Kalma tunsi kuinka hänen päässään pyöri silkasta seisomisesta ja käteen sattui, mutta Kalma ei valittanut mitään ääneen tuijotti vain hiljaa eteensä. Pää hieman kallistui Kaydenin suuntaan punapään alkaessa pyörittämään kahvaa jonka mukana ketju, josta Kalma oli kiinni, alkoi nousemaan ärsyttävän hitaasti ylös mutta hoiti asiansa hyvin nostaessaan Kalman ilmaan roikkumaan omien käsiensä varaan. Suoraan sanottuna Kalmalla ei olisi ollut mitään voimia jaksaa pitää itseään mukavasti ylhäällä, eikä Kalma edes pahemmin yrittänytkään. Kunhan piti runnottuja sormia niin etteivät ne kärsineet yhtään sen enempää mitä jo olivat.
Kayden käveli lähemmäksi ja kyseli oliko koiralla hyvä olla vielä kehdaten tuupata jalkoja että Kalman keho jäi hetkeksi heilumaan edes takaisin. Vartijoista moinen näytti olevan hauskaa ja Kalma mulkkasi varoittavasti noiden päälle. Vaikka hän nyt olikin alennus tilassa kannatti pitää mielessä että tämän jälkeen aavekoira oli jälleen vapaa menemään miten tahtoi. Eikä mikään estäisi muutaman miehen "katoavan" metsään haltoiden kysniin.. jos siis ikinä eksyisivät joskus Kalman kanssa samaan tehtävään.

Kalman katse keskittyi kuitenkin takaisin Kaydeniin tuon ollessa kääntynyt tavaroidensa puoleen ja otti sieltä pitkän piiskaruoskan esille. Onneksi siinä ei ollut väkäsiä.. Ruoskiminen alkoi ja jokaisen iskun kohdalla ruumis värähti kivusta, aluksi aavekoiran jopa reagoiden älähdyksellä kipuun ja iskuihin mutta loppua kohden nekin loppuivat aavekoiran voimien alkaessa hiipumaan ja väsymyksen alkaessa ottamaan valtaa kehosta että mielestä. Kun pyöveli lopulta lopetti lopullisesti koiran piinaamisen tuijotti Kalma hiljaa maahan reagoiden vain väsyneellä katseella Kaydenin sanoihin.. seuraten kun tuo lähti jättäen ruoskitun aavekoiran vielä roikkumaan tuskissaan, joita tuo tuskin enää tunsi väsymykseltään, kun itse varmaan taukoa piti.
Huoneen valtasi hiljaisuus Kaydenin lähtiessä minne lähtikään ja Kalma.. no Kalma taisteli yksinään tajuttomuutta vastaan joita vartijat seurasivat kilpaillen keskenään menettäisikö koira sitä vai ei. Vaikka heikossa hapessa olikin Kalma mulkkasi noiden päälle pysymättä kuitenkaan sanomaan mitään vastaan suussaan olevan kapulan takia, vaikka mieli olisikin tehnyt huomauttaa. Kalma jätti vartija kaksikon rauhaan pistäen vain noiden pärstät että hajut muistiin, olihan hän kuitenkin koira, ja palasi taistelemaan tajunnan menetyken mailla. Päässä tosiaankin pyöri kuin karusellissa ikään ja silmät lumppasivat kiinni väkisinkin.. ja lopulta ties kuinka pitkän taistelun jälkeen miehen keho rentoutui täysin tajunnan lähtiessä lopultakin kokonaan.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Juudas » 19 Elo 2012, 10:43

Lähes pilvetöntä taivasta maalasivat punaisen ja keltaisen eri sävyt pyövelin tarkastellessa sitä laiskasti silmillään. Hän olisi hyvin ehtinyt lähteä käymään jossakin, kenties kotonaan tai vaikka ottamassa tuopillisen. Mutta sen sijaan hän päätti vain odottaa... ja tyhjentää tupakka-askiaan savuke savukkeelta. Kayden hymyili hiukan itsekseen, hänestä huomasi että hän oli juuri nyt varsin tyytyväinen itseensä. Tässä kiistassa hän oli lopulta se, joka viimeisenä nauroi... Ainakin toistaiseksi. Toisten tuntema tuska ei varsinaisesti saanut häntä kokemaan mitään sadistista mielihyvää... mutta väkivalta oli valtaa. Kivulla toiset sai tekemään ja ajattelemaan monia asioita toisin. Kayden ei saanut tyydytystä toisten kivuista... vaan siitä tunteesta, että valta oli hänellä.

Pyöveli olisi mielellään antanut Kalman roikkua puolituntia - ehkä enemmänkin. Niin kauan kunnes tuon raajat olisivat niin heikot, ettei tämä jaksaisi alas tullessaan liikkua moneen tuntiin lainkaan. Pyöveli olisi mielellään laittanut tuon vielä seisoskelemaan ahtaaseen selliin vaikka päiviksi, mutta vaikka hän oli rahalla saanut joitain vapauksia, hän ei voinut pitää Kalmaa leikkikalunaan liian kauaa. Tämä oli määrätty vapautettavaksi jo seuraavana päivänä.

Kuulusteluhuoneen oven lukko kolahti vaimeasti Kaydenin avatessa sen hitaasti ulkopuolelta ja astuessa takaisin sisään. Vartijat seisoivat siinä mihin olivat jääneetkin ja Fisheriksi kutsuttu roikkui puolestaan raukeana ketjuistaan. Tajunnan menetys siis. Kayden hymähti vaisusti ja riisui jälleen nahkatakkinsa yltään. Hän käveli vaitonaisten vartioiden ohitse Kalman luokse ja kohotti kätensä läimäyttääkseen tätä kasvoille. "Herätys, Ruusunen", hän toivotti virnistäen hiukan. Varmistuttuaan siitä, että sotilas vielä virkosi, eikä ollut vaipunut johonkin vakavampaan tajuttomuuden tilaan, Kayden käveli vinssille ja laski tämän vähitellen alas. Vartijat ottivat Kalman jälleen vastaan, kytkien tämän taas ketjuihin. "Oli ilo asioida kanssasi... Fisher", pyöveli sanoi, lausuen toisen nimen hyvin halveksuvaan sävyyn, mutta yhä hymyillen pienesti. "Mutta tämä oli nyt tässä. Jos kaipaat uusintakierrosta, se varmasti kyllä järjestyy." Toinen vartijoista alkoi avaamaan suukapulan remmiä Kalman niskan takaa Kaydenin hymähtäessä ja hymyillessä vinosti. "Onko jotain mitä haluaisit vielä sanoa, sotilas?"
Juudas
 

ViestiKirjoittaja suskari » 06 Loka 2012, 17:56

Repo rankana rotkottavan pää nytkähti aavistuksen sivulle kun poski sai kevyen mutta napakan iskun osakseen. Silmän räpäyksessä aavekoira ei siintä herännyt vaan herääminen oli hyvin vaikeaa, melkein jopa tuskallista kun kivun puuduttava uni päättyi ja oltiin taas todellisuudessa. Hyvin ikävässä sellaisessa. Silmät avattiin ja kohdistettiin paikalle tulleeseen pyöveliin joka toivotteli herääjälle hyvät huomenet, jolla koira vain tuhahti jotakin omaansa suukapulan takaa.
Pyöveli laski aavekoiran alas jolloin vartijat olivat ottamassa huono vointista koiraa vastaan. Täysin vartijoiden pidettäväksi koira ei kuitenkaan antautunut vaan muutaman hoipertelevan askeleen jälkeen pysyi melko hyvin omin jaloin pystyssä, vaikka näyttikin siltä että saattaisi kaatua ihan milloin tahansa turvallensa kiviselle lattialle. Pyövelin avatessa suuren suunsa koira mulkkasi tuota kohden muristen suukapulan takaa mieltään osoittaen tuolle. Tästä tuo kuulisi vielä korkojen kera! Tosin kauaa Kalma ei enää tarvinnut tyytyä vain mulkoiluun ja murisemiseen osoittaakseen mieltä pyövelille kun yksi vartijoista riisui suukapulan irti koiran suusta estämästä puhumista. Suutaan koira ei kuitenkaan avannut heti vaan naurahti kuivasti miehen kommentille ja lipaisten kielellään kuivia huuliaan.
"Toki, minä voin olla vasara ensi kerralla, ole sinä naula." Kalma huomautti peräti jopa varoittavalla äänensävyllä tälle miehelle ja sen kertoi miehen oma katsekkin väsymyksestä huolimatta. Katse kuitenkin laskeutui pahoin runneltuun käteen, jonka sormet sojottivat miten sattujaan ja kipu oli valtava.. Silti Kalmalle iski ehkä lapsellinenkin näytön halu, tuo nosti kahlitun ja runnotun kätensä ylemmäs napaten leuoillaan kiinni etusormesta ja veti mokoman suoraksi naksahdus ja rusahdusmaisen äänen kera. Kipu helpotti mukavasti, vaikka jomotusta olikin kyseisessä sormessa. Vielä vain olisi neljä muuta... Vieressä oleva vartija irvisti tempulle.
"Naiselliset sormet? Eh? Tahtoisin kuulla kun sanot sen kun puolet naamastasi ovat seinällä." Kalma murahti vielä ennen kuin vartijat lähtivät taluttamaan aavekoiraa pois paikalta ennen kuin tuo alkaisi kerjäämään pyöveliltä uusintaa ihan oikeasti. Kalma, aka Jack Fisher, kun oli hyvin tunnettu suuresta suustaan ja riidan haluisuudestaan sotilaidenkin keskuudessa jo.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Juudas » 16 Loka 2012, 11:59

Pyöveli kuunteli "asiakkaansa" viimeiset sanottavat vain pieni hymynkare huulillaan, ilmeisen piittaamattomana tämän uhkauksista. Siinä tilanteessa ne eivät Kaydenin näkökulmasta varmaankaan kuulostaneet kovin vakuuttavilta - rakkiparkahan oli aivan runnottu ja heikossa kunnossa muutenkin. Mies hymähti ja nyökkäsi vartijoille sen merkiksi, että nämä voisivat viedä sotilaan pois. Kayden ei vaivautunut kommentoimaan Kalman uhkailua mitenkään, mutta hänen äänetön hymynsä oli paljonpuhuva. Hän ei ollut peloissaan. Kenties hänen olisi ollut syytä olla...

Oven kalahdettua kiinni vartijoiden ja näiden raahaaman Kalman perässä, pyöveli puki takkinsa ylleen kiireettömästi ja loi vielä katseen ympärilleen, tarkistaakseen ettei ollut unohtanut mitään väärälle paikalle. Näin tehtyään mies poimi mustan, nahkaisen laukun jälleen käteensä ja asteli kohti ovea, rennot askeleet kajahdellen huoneen kiviseinistä. Moni muu olisi ollut sellaisen kokemuksen jälkeen henkisesti epävakaa, kenties jonkin defenssimekanismin vallassa. Mutta ei hän. Hänessä se huone tai sen sisällä tapahtuneet asiat eivät aiheuttaneet minkäänlaisia tunteita.

//Tämän erän loppu? : D//
Juudas
 

ViestiKirjoittaja suskari » 16 Loka 2012, 13:24

off://Kyllä tämä tässä taisi olla, revanssia sitten joskus taas oikein mielellään~//
suskari
 

Edellinen

Paluu Vankityrmä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron