Valitettavasti tänne päädyt.. || Submarine

Tyrmät ovat paikka, jonne kukaan ei halua joutua. Aikojen saatossa tyrmää on laajennettu syvemmälle maan alle, mistä johtuen tyrmistä löytyy erilaisia sellejä. Maan tasalla sijaitsevat sellit ovat valoisampia, mitä maan alla sijaitsevat loogisesti. Maan pinnalla sijaitsevien sellien ovet ovat suurimmaksi osaksi puisia, joiden yläreunassa on pieni, kalteroitu ikkuna, josta vartijat voivat tarkistaa vankien tilan. Alemmissa kerroksissa sellien ovet ovat suurimmaksi osaksi suuria kalteriovia. Kalterit ovat vankkaa, kestävää terästä, eivätkä helpolla mene rikki. Sellien seinät ovat kiviset ja selleistä löytyy yleensä yksi penkki ja pahnoja.
Jotkut selleistä ovat varustettu niin, ettei magiaa osaavat vangit pääse karkaamaan niistä. Vaikka ihmisillä magian tuntemus on huonompi mitä haltioilla, on muutama maagi onnistunut langettamaan lumouksen tiettyjen sellien ylle, jolloin sellistä ei pääse kävelemään seinien läpi tai katoamaan taikojen avulla. Oli kyseessä sitten maaginen olento tai magiaa omaava henkilö.

Jokaisesta kerroksesta löytyy taukotilat vartijoille, jossa miehet voivat syödä, levätä, vaihtaa kuulumisia ja jopa nukkua. Jokaisesta taukotilasta löytyy aina vähintään kolme vartijaa, tiloja ei koskaan jätetä tyhjäksi, kuten ei myöskään yhtäkään tyrmän kerrosta. Vartiointi on tarkkaa, eikä vangeille anneta etuuksia.
Tyrmät sisältävät myös kidutushuoneita, joissa kuulustellaan enemmän tai vähemmän viattomia vankeja, mitä kyseenalaisimmin menetelmin. Kuulustelijat ovat varautuneet kera kaikenlaisten välineiden, jotta kuulusteltava saataisiin murtumaan ennemmin tai myöhemmin

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja suskari » 31 Loka 2009, 12:37

Kalmankoira

Aavekoira nyökkäsi rotan vastaukselle pienesti, eikä jäänyt siihen sen kummemmin takertumaan vaikka hänellä olisikin ollut muutama sananen sanottavana. Mutta oli hiljaa.. Hänelle oli yksi hailee kuolisiko rotta tehtävää suorittaessaan vai ei. Ei ollut hänen ongelmansa.. muuta kuin siinä vaiheessa jos häntä käytäisiin syyttävällä sormella osoittelemaan murha yrityksestä. No sitten vain äkkiä jalat alle.
Noh rotta ei halunnut keskustella asiasta enempää hänen kanssaan ja Kalma poistui avaten tällä kertaa oven ja poistui tyrmistä lukiten oven perästään totta kai. Rotta pääsisi vasta sitten ulos kun hänelle sopisi, ei yhtään aikasemmin.
Tarjotinkin palasi kiltiti omalle paikallensa keittiön puolelle, jonka jälkeen aavekoira katosi yön pimeyteen kuin varjo konsanaan.

Eikä seuraavanaakaan iltana aavekoira tullut katsomaan rottaansa, eikä oikeastaan tullut koko ihmiskylän alueelle koko iltana. Hänelle kun oli tullut hieman ongelmia haltioiden kanssa: hänet oli suorastaan vangittu pimeään paikkaan niin ettei hän ollut kyennyt lähtemään ilman että joutuisi tunkeutumaan voima keinoin puolustuksen läpi. Eikä Kalma juuri nyt voimiaan haluaisi tuhlata turhan päiväseen, joten olisi viisainta vain odottaa. Olihan hän sentään turvassa pimeässä paikassa jonne haltioilla ei ollut mitään asiaa, saati ihmisillä mikäli henkeään arvostivat yhtään.
Joten Kalma vain odotti että haltiat kyllästyisivät hänen piinaamiseensa ja lopulta seuraavana iltana se tapahtui. Tai oikeastaan haltat eivät kyllästyneet vaan pimeä kansa oli huomannut heidät ja hyökänneet.. Kalma oli siinä hässäkässä hipsinyt tiehensä ja palannut linnalle suorinta tietä ja tyrmille, mutta tällä kertaa ilman ruokaa. Ovi aukesi ja aavekoira astui sisään sulkien oven..
suskari
 

ViestiKirjoittaja Submarine » 31 Loka 2009, 15:00

Vanha Rotta nukkui taas kylmän yön, heräsi jäykkänä ja liikkui hieman lämpöä itseensä. Ja sitten rotta teki jotakin, joka olisi kuvottanut aivan varmasti miestä, tai ihmisiä noin nyt yleisestikin ottaen; Vanha tutki tänä aamuna vääntämänsä kakkarat. Ja heikossa valossa, joka oven ristikosta pääsi läpi, tämä löysi sen jonka oli aavistellutkin olevan siellä. Se oli suurin hopeakolikko, jonka Vanha Rotta oli löytänyt antauduttuaan ja kun kävelytettiin tyrmiin. Oli mennyt vähän syrjempään metsässä sen varjolla, että laskisi muuten alleen, ja sitten vain yksinkertaisesti niellyt sen. Sen saaminen alas, puhumattakaan ulos vääntämisestä, oli ollut melkoista tuskaa, se oli tosiaan suuri. Vanha Rotta ei tiennyt, tarvitsiko todella tällaista. Kukaties mies pysyisi sanoissaan ja tekisi kuten haluttiin. Kukaties tämä oli ollut täysin rehellinen siitä, että päästäisi pois. Mutta todennäköisemmin ei. Parempi olla ottamatta riskejä.
Tämän tempun rotta oli oppinut eräältä vankilassa olleelta. Vangeille ei annettu kolikoita, koska ne olisivat voineet hioa kiveä vasten niihin terävät reunat ja viillellä toistensa kurkkuja auki. Mutta sepä ei millään tavoin kyennyt estämään miehiä nielemästä niitä aikaisemmin ja odottamasta, että ne tulivat luonnollista tietä ulos. Tätä varten Vanha oli säästänyt puolet vedestään illalla, saadakseen kolikon ja kätensä puhtaiksi.

Päivä kului sen merkeissä, kun Vanha Rotta hioi mahdollisimman terävää reunaa kolikkoonsa. Hopea oli suhteessa paljon terästä pehmeämpi metalli, joten ei siinä sinänsä mitään ongelmia ollut. Kostea kiviseinä oli karhea ja jauhoi hyvin hopeaa kun painoi pienellä voimalla. Eikä sitä kauaa tarvinnutkaan hioa, kolikko oli kyllä suuri mutta ohut. Enemmän aikaa vei purra siihen reikä ja pyöristää se niin, että sormi meni läpi. Mutta rotilla oli pitkät, terävät ja vahvat hampaat. Ja loppujen lopuksi rotalla oli kuin olikin sormiterä. Ainoa tapa saada aikaan todellista vahinkoa sillä oli joko nivusvaltimoon, tai sitten reilusti todennäköisemmin kaulaan. Rotta ei tiennyt, miten paljon siitä oli oikeasti apua, mutta olisipa nyt sentään pakon edessä jotakin, jolla kokeilla. Rotta työnsi sen visusti piiloon olkiin, siihen kohtaa jonka päällä istuisi koko ajan. Sieltä sitä ei voinut mitenkään huomata.

Iltaa myöten miestä ei alkanutkaan näkyä. Se oli outoa, mutta Vanha Rotta ei tiennyt, kannattiko siitä olla oikeasti huolissaan. Kukaties tämä oli vain päättänyt, ettei turhaan tulisi. Mutta toisaalta, ehkäpä tämä oli vain valehdellut koko jutusta ja aikoi nyt vain jättää rotan mätänemään. Mutta huono oli muutaman askeleen levyisessä kivisellissä alkaa sille mitään tekemäänkään, joten Vanha hakkasi oveen, kunnes vartijakin kiinnostui, mankui ruokaa ja lopulta saikin sitä. Se oli reilusti huonompaa, kuin miehen tuoma, pelkkä kivinen käntty ja eltaantunutta vettä, mutta kyllä silläkin eli. Yllättävän monilla asioilla pystyi elämään, jos vain oikein yritti. Tai oikeastaan, yllättävän vähillä asioilla.
Miestä ei näkynyt vielä seuraavanakaan päivänä, joten Vanha Rotta mankui jo päivällä lisää surkeaa ruokaa ja odotti varovaisen optimistisena iltaa. Kukaties mies tulisi, kukaties ei. Viikosta oli kulunut vasta... kaksi päivää. Vielä oli aikaa.

Lopulta mies sitten saapui kuin saapuikin. Ihme kyllä tällä kertaa aivan vain ovesta. Vanha Rotta ei sanonut tälle mitään, katsoi vain odottaen. Tämä ei näyttänyt ehkä aivan kaikkein parhaalta mahdolliselta, oli ehkä ollut jossain pidemmällä.
Submarine
 

ViestiKirjoittaja suskari » 31 Loka 2009, 17:19

Kalmankoira

Ei mitään sanottavaa? Hyvä, hän ei olisikaan jaksanut kuunnella muutaman päivän myöhästymisestä yhtään mitään, vaikka syy olikin erittäin hyvä. Eikä häntä ilmeisesti olekkaan pahemmin kaivattu täällä ja rottakin hyvässä kunnossa.
"Noh leikippäs kuollutta.." Kalma hymähti astellen lähemmäs rottaa tarkastellen tuota eriparisilla silmillään kunnes pysähtyi tuon eteen. Nyt olisi paras hetki lähteä kalppimaan täältä omille teillensä. Puoli kylää oli jo nukkumassa lukuun ottamatta muutamia yö vartijoita ja jos joku kyselee rotta on kuollut ruttoon. Mutta jos joku haluaa varmistaa.. hän tuskin mitään tekisi asian estämiseksi. Ei hän mikään kiltti enkeli suinkaan ollut, ainakaan kenelle puolitutulle. Pää nytkähti hieman, no voi hitto tämäkin vielä.. Kakkosta tässä tarvittiinkin ja jos totta puhutaan kakkosen viime ulkoilusta on jo aikaa. Onkohan sillä karva kasalla nälkä?
Kalma virnisti kieroutuneessa mielessään katsellen itse vakavana rottaa. Voi miten herttaista.. jos kakkonen tulisi ulos ja olisi nälkäinen, rotta päätyisi alkuperäisen suunnitelman mukaan hänen vatsaansa. Ihanaa eikös?
suskari
 

ViestiKirjoittaja Submarine » 31 Loka 2009, 17:41

Jaa, että nyt olisi sitten aika. Mikäpä siinä, ei tämä odottamisesta paremmaksi kuitenkaan menisi. Tarkkaa ajatusta Vanhalla Rotalla ei ollut siitä, miten homma hoituisi, ensin piti nähdä koko paikka. Mutta rotta oli kuitenkin tappanut tarpeeksi monta ihmistä tarpeeksi monella tavalla, että uskoi kyllä kykenevänsä keksimään tarpeen vaatiessa vaikka montakin suunnitelmaa.
Vastaamatta vieläkään mitenkään miehelle Vanha Rotta nousi ylös, otti muutaman askeleen lähemmäs ja kaatui sitten maahan, kuin olisi kuollut siihen paikkaan. Ei yhtä ainoaa urahdusta kivilattiaan osumisesta, ei mitään asennon korjaamista. Kuolleen esittämisestäkin Vanhalla oli kyllä kokemusta. Ja nyt mies saisi sitten kantaa ulos.
Submarine
 

ViestiKirjoittaja suskari » 31 Loka 2009, 20:39

Kalmankoira

Rotta nousi ja kaatui maahan leikkimään koullutta kuin paraskin koira. Kalma vilkasi ympärillensä kuin joku olisi voinutkin nähdä tämän pikku tapahtuman ja nappasi sitten rotan hännästä kiinni lähtien raahaamaan rottaa ulos häkistä. Ai olisiko pitänyt kantaa? Ei, hänellä ei olut tapana kanneskella muita ympäriinsä ja hännästä raahaminen oli vähemmän työlästä.
Käytävässä paikallinen yö vartija tulikin sitten kyselemään Kalmalta minne tämä oli viemässä rottaansa- tai vartijan sanoja lainatakseen vankia. Kalma vain hymähti ja vastasi, että rotta oli kuollut ilmeisemmin ruttoon hänen poissa olonsa aikana. Vartijan naama venähti kauhistuneeksi ja tuo suorastaan hyppäsi Kalman edestä pois mahdollisimman lähelle seinää vasten painautuen. Kalma hymähti ja lähti jatkamaan matkaansa kaikessa hiljaisuudessaan. Kiivettiin mukavat kiviset portaat ylös, ylös ja ylös kunnes päästiin turvallisemmille vesille linnan käytäville. Siinäkään ketään tullut vastaan kun kaikki olivat jo nukkumassa ja vartijat jossakin ihan muualla missä pitäisi. Hortoilemassa pitkin käytäviä.
Kylälläkin oli hiljaista ja eikä vartijoita tullut pahemmin vastaan.. ja lopulta aavekoira saapui metsän reunoille jossa saattoi pysähtyä, sekä päästää rotan hännästä irti. Eri asia olisi pääsisikö tuo lähtemään minnekkään, hänen päänsä oli nykinyt uhkaavasti koko matkan. Eikä lääkkeitä ollut tähän hätään olemassakaan..
"Nouse!" Kalma murahti pidellen toisella kädellään päänsä sivua kuin olisi kärsinyt erittäin kovasta päänsärystä.

//Metsän reunoille?//
suskari
 

ViestiKirjoittaja Submarine » 31 Loka 2009, 21:09

Submarine
 

Edellinen

Paluu Vankityrmä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron