Pulujen herra || Ivy

[Aksutar]

Constantine


Vanhan miehen raskaanjykevä askel vei halki pihamaan, kohti linnan puutarhaa. Vaikka lunta oli jo reilusti, oli palvelusväki silti pitänyt puutarhan polut puhtaina ja käyttökelpoisina. Puutarha oli vuodenajasta riippumatta kaunis näky, nyt valkeaan vaippaan kääriytynyt laaja alue loisti lähes koskemattomana. Harvemmin puutarhan puolella kävi kukaan näin talvisin, lukuun ottamatta palvelusväkeä, joka polut piti puhtaana. Sääkin oli mitä loistavin, aurinko oli noussut jo kirkkaalle taivaalle, pakkasen nipistellessä poskipäitä. Jopa Constantine oli joutunut vetämään kaulahuivin kaulaan ja rukkaset käteensä, yleensä kun vanhempi mies pärjäsi ihan hyvin pitkähköllä takillaan. Korvat kuitenkin valittivat aika ajoin pakkasesta, mutta sänkipartainen ei siitä välittänyt. Ehkä seuraavalla kerralla hän älyäisi ottaa hatun mukaan tai hupullisen viitan.
Hitaan rauhallisesti etenevä mies etsi katseellaan jotain. Henkilöä, jonka oli saanut kuulla tulleen puutarhan puolelle. Muutamanpäivän takaiset tapahtumat askarruttivat yhä kenraalin mieltä, eikä hän ollut saanut kunnon vastauksia vielä keneltäkään. Fritz oli kuitenkin malttanut mielensä, jahka oli kotiin tilanteesta päässyt. Ehkei ollut kaikkein viisainta tivata vastauksia henkilöiltä, jotka juuri olivat kokeneet jotain enemmän tai vähemmän suurempaa. Viimepäivät kenraali olikin viettänyt hyvin ansaittuja lomapäiviään, pysytellen suosiolla kotonansa nauttien enemmän tai vähemmän miestä väkevämpiä.

Nyt hän oli kuitenkin lähtenyt liikkeelle ja halusi jututtaa kahakan nuorinta osapuolta, Papitar Opheliaa. Ophelia oli joka tapauksessa ainoa, jonka kanssa kenraali edes suostui keskustelemaan rennommissa merkeissä. Demoni tai velho eivät kuulostaneet kovin mukavilta vaihtoehdoilta keskustelukumppaniksi, eikä Constantine todellakaan aikonut lähteä metsästämään palvelusväestä henkilöitä, jotka saattaisivat tietää jotain. Koko totuuden sai kuulla vain osallisilta, juoruja silminnäkijöiltä. Papitar sai siis vastailla uteliaan miehen kysymyksiin.
Pian tuo nuori neito sattuikin silmään puutarhan valkeudessa. Hitaasti mies teki matkansa polkuja pitkin papittaren luokse, lähestyen tuota takavasemmalta. Ehkä papitar kuuli lähestyvät askeleet narskuvassa lumessa, tai sitten tuo oli liian keskittynyt lintujen ruokkimiseen huomatakseen isokokoista miestä.
Eikö lintuja kannattaisi ruokki vaikkapa linnan muurilta? Kenraali avasi keskustelun päästyään tarpeeksi lähelle nuorta naista Kakkivat pitkin kaunista puutarhaa.



// lol mul on liikaa pelejä odota et saan inspistä saada vanhat pois alta pft. Ivy, your lovely lady lumps here now
Mulla on liikaa pelisuunnitelmia toteutettavana //

[Ivy]

Ophelia

Pakkas päivä. Oi miten kova pakkanen se olikaan. Normaalisti ihmiset hakeutuisivat sisätiloihin moisessa kylmyydessä, mutta Papitar Ophelia tunsi toisin; kappeli alkoi käymään liian ahtaaksi jopa hänelle ja tämän päänsisäisille ajatuksille. Hän kaipasi maiseman vaihtoa, oli sitten kuinka kylmä tahansa. Antaisipahan pakkasherran puremat poskipäillä muuta ajateltavaa. Yksin Papitar ei kuitenkaan halunnut olla, niimpä hän oli keittiön kautta käynyt pyytämässä itselleen leivänmuru säkin, joka ei enää kelpaisi syötäväksi. Nopein sanoin ja liikkein selviydyttiin suuremmilta kysymyksiltä, joita lähes ainoastaan linnan pelottavan suorasanainen kokki olisi uskaltanut avovaltaiselta tytöltä kysyä. Hyvät päivän jatkot toivotettiin miten sukkelaimmin hänen juoksahtaessa jo ulos leivänmurut mukanaan. Ei se tietenkään mukavalta tuntunut, ihmisten vältteleminen, mutta muutamanpäivän takautumat yhä kummittelivat ihmisten mielenkiinnossa. Eipä sille muuta voinut kuin odottaa, kunnes nämä kyllästyisivät ja keksisivät jotain uutta...

Ophelian matka kävi kohti lumen peittämää puutarhaa. Lumi narskui kenkien alla, vaikka tiet pidettiinkin avoimina suurimmasta lumesta. Miksi puutarhaan jossa ei olisi kukkia? Papitar tiesi, ettei siellä liiemmin olisi ihmisiäkään, kukapa pelkän lumen katselemisesta nautti? Vaikka.. Olihan se kimaltelevaa ja omalla tavallaan kaunista katseltavaa kaikessa yksinkertaisuudessaan. Ophelia asteli kuitenkin syvemmälle puutarhaan, paikkaan jossa nyt lehdettömät puut muodostivat puolikuu muodostelman ja tyhjän aukeaman keskellä. Kaadettu ja karsittu puunkanto oli toisinaan vai koristeena, mutta toimi myös hyvin istuimena, näin Ophelia ainakin päätti asettaessaan sievän takamuksensa alas ja katseli hetken eteensä autuaana. Kylmä kävi vain kasvoiin tytön varautuessa myöskin paksumpiin vaatteisiin, lapaset tosin osoittautuivat hieman hankaliksi pussin sisältöä kaivaessa.
Muruja heiteltiin pitkin poikin, miten kauas ne nyt voisivatkaan niin kevyinä lentää ja sen jälkeen alkoi odotus, odotus kunnes linnut huomaisivat ruokaa aukiolla, eikä siinä kauaa mennytkään kunnes ensimmäiset ahmatit kävivät kiinni.
Näylle ei voinut olla hymyilemättä, pienet asiat, niistä piti ottaa kaikki irti. Niinpä Ophelia kävi viskomaan lisää murusia ja jäi katselemaan sirkkuvia lintuja hetkeksi.
Hän sai oleskeltua ehkä kymmenen minuuttia yksinään, kaikessa rauhassa, ajatukset kuutamolla, kunnes takaa kuuluva lumennarske herätti tytön päiväuniltaan.
Kysyvä katse käännettiin vasemman olan yli tutun mies äänen kuuluessa juuri saimaiselta suunnalta.
"Ah Constantine herra!" Ophelia tervehti hymyllä ja katsahti nopeasti lintuihin, joista osa oli säikkynyt uutta tulijaa ja lentäneet kauemmaksi puiden oksille.
"Olen kuullut, että sellainen olisi hyväksi puutarhalle. Tiedättehän, auttaa sitä kasvamaan?" Papitar tuumasi ääneen hymyillen, lähtien sitten pyyhkimään lunta pois kannolta, viereltään. Oletettavasti kenraali oli täällä jostain tietystä syystä, eikä vain ohikulku matkalla. Miten hassu kohta se olikaan kiertää. Joten ehkäpä tämä istahtaisi siihen hänen vierelleen, mikäli mieli.
"Ette varmaan tulleet tänne katselemaan lintuja? ...Haluaisitteko kuitenkin ruokkia? Voin jakaa muruni." Ophelia ehdotti ojennuttaen pussukkaa.

//you cant resist meh//

[Aksutar]

Kulma kohosi jälleen kysyvästi katsomaan papitarta, tuon ensin tervehdittyä iloisesti vanhempaa miestä ja kävi sitten kertomaan lintujenulosteen olevan hyväksi puutarhalle.
Jos et sattunut huomaamaan, niin kasvit ovat aikalailla. lumen peitossa Valkeaa hankea käytiin vilkaisemaan harmailla silmillä, vastaamatta mitään kummemmin kakan vaikutuksesta kasvien kasvuun. Ihan kun Constantine siitä jotain olisi tiennyt. Hän oli lohikäärmeen tappaja, ei puutarhuri! Sänkipartainen ei edes pahemmin pitänyt kasvien katselemisesta, hänellä ei ollut taiteellista silmää, eikä hän osannut nauttia maisemista paitsi jos oltiin vuorilla, korkealla, mistä avautui näkymät pitkälle Aroille ja metsiin. Sellaista maisemaa kehtasi ihaillakin! Harmi vain, että nykyään sen maiseman pilasi haltioiden pytinki aroilla.
Päätä käytiin pudistamaan papittaren arvuutellessa, ettei vanhempi mies tuskin tullut vain lintuja katselemaan. Niitä näki kaikkialla, miksi hän tänne olisi mokomia siivekkäitä tullut katsomaan? Toki hän olisi voinut ottaa Bastianin mukaansa ja antaa kotkansa pelotella pikkulintuja huvikseen, mutta papitar tuskin olisi pitänyt ajatuksesta. Constantine tosin piti, Bastian tarvitsi muutenkin virikkeitä.

Nah, oppikoot etsimään ruokaa luonnosta, karsiutuupa heikommat pois kannasta. Minulta eivät ruokaa saa Mies vastasi tytön kysymykseen siitä, haluaisiko kenraalikin kenties ruokkia lintuja. Jos totta puhuttiin, sai koko touhun katseleminen ja ajatteleminen miehen sisäisesti haikeaksi. Vaimonsa kun tuppasi lintuja ruokkimaan.. totta kai tilanne herätti haikeita muistoja edesmenneestä rakkaasta.
Oletan, että olet jo ehtinyt toipua välikohtauksesta Constantine meni suoraan asiaan, sen pahemmin kiertelemättä. Hän kun oli tunnetusti suorasanainen mies Joko olisit valmis kertomaan, mitä tapahtui?
Vastausta ei sentään käyty vaatimaan vaan kysyttiin suhteellisen nätisti, mikä oli kenraalilta jo outo ele. Kyseessä oli kuitenkin nuori naisenalku, ei tuolle tarvinnut kovistella kaiketi.


// And she cant resist him. If you know what I mean. You perv //

[Ivy]

Kenraalin kommenttiin kukkien ollevan lumenpeitosssa sai tytön vain naurahtamaan kevyesti tämän viskaistessa taas murusia linnuille. Olivathan ne nyt, mutta kyllä se kevät vielä tuli ja lumi sulaisi alta. Toimikohan se niin? Olipas hassua ajatella moista... Tyttö vetäisi pussin takaisin itsensä luokse Constantinen todetessa, että linnut saisivat oppia elämään luonnossa. No ei se Opheliaa haitannut, mikäli tuo ei halunnut lintuja ruokkia. Niitä kävi tosin kenraalin sanojen myötä sääliksi, niillä oli varmasti talvella kovin vaikeaa löytää ruokaa näinkin helpolla kun sitä suoranaisesti viskeltiin lumipeitteen päälle. Ehkä tätä pitäisi tehdä useammin... Hyvän mielen nimeen.
Nuori naisenalku hymyili itsekseen, antaen kenraalin olla omissa mielipiteissään, ne olivat ihan arvostettaviakin... Realistisia. Jotain mitä Ophelia saisi myös oppia, tytön kokiessa olevansa enemmän idealistinen.
Linnuille käytiin viskaamaan uusi kourallinen muruja, ennenkuin tyttö oli aikeissa kysyä Constantinen syytä puutarhaan tulemisessa. Toinen ehätti kuitenkin ensin, saaden tytön katsahtamaan tähän kysyvänä. Aivan... Välikohtaus. Asia ei suinkaan ollut päässyt unohtumaan, mutta puutarhan rauhallisuus oli ehättänyt sivuuttamaan tuon aiheen.

"Olen... Kiitos kysymästä." Papitar vastasi, olematta kuitenkaan varma oliko asia näin. Rauhaa ei kyllä tunnettu asian suhteen, ennenkuin hän kehtaisi mennä velhoa jututtamaan ja sopimaan asioista. Näin hän oli asian suunnitellut.
Sitten, se pelätty kysymys kysyttiin ilmoille, saaden tytön jähmettymään hetkeksi paikalleen.
"Olen jo kertonut teille..." Ophelia vastasi apeahkosti, viskaisten taas muruja sivummalle, toisen lintuparven halutessa osingoille.
"Suututin Blackin... Annoin hänen kuulla kunniansa väärään aikaan, eikä hän pitänyt siitä." Tyttö jatkoi, katse ilmeettömänä kohden ahnehtivaa lintuparvea, eikä sanonut hetkeen mitään, miettien kovasti miten jatkaisi, niin, että Constantine olisi tyytyväinen vastaukseen.
"Tarkoitan siis... Black on vähän... ailahteleva persoona. Ei hän voinut sille mitään ja sen näkee hänestä, mikäli on aikeissa horjahtaa. Eikä hän silloin ole oma itsensä. Enkä minä ajatellut selvästi... Joten suututin hänet. Sillä on häneen poikkeuksellinen vaikutus." Ophelia jatkoi hammasta purren, yrittäen keksiä keinoa, ettei antaisi velhosta täysfriikkiä kuvaa. Ei hän toista hovista tahtonut ajaa pois, vaikka melkein sietäisikin.
Sanansa sanottua, papitar nousi kannolta jaloilleen ja käveli pari askelta eteenpäin, pelästyttäen lintuparven kauemmaksi.

"Häntä on jo rankaistu siitä kenraali Fritz, erillaisuudestaan. Hänellä on ruoskaniskut selässä. Ne ovat kovin kipeää katseltavaa. Hänellä on myös lääkitys tähän... Mutta en tiedä miksi hän ei sitä käyttänyt." Ophelia sanoi katsellessaan lentoon pyrähtäviä lintuja, näiden laskeutuessa pian takaisin aloilleen. Aikaisempiin tapahtumiin ei sitten mentykään... Ophelia onnekseen ei nähnyt tarinalleen tarvetta mainita häntä ja kuningasta. Ellei sitten Constantine keksinyt kysyä jotain todella mutkikasta.
"Olen muutenkin vähän ärsyttävä hänestä, kuvittelisin ainakin näin, hän kun ei Jumalasta perusta, ei vaikka olen yrittänyt." Ophelia sanoi pakottaen hymyn kasvoilleen kääntyessään katsomaan taas kenraalia, samalla kaivaen lisää murusia kouraansa ja ojennutti kättänsä eteenpäin, testaten josko joku linnuista olisi tarpeeksi rohkea siihen laskeutumaan.

//I have noooo idea what ya talking about~//

[Aksutar]

Kulma kohosi kysyvästi papittaren mainitessa kertoneensa jo. Nainen ei ilmeisesti tajunnut, ettei kenraali ollut niin perillä asioista, mitä papitar itse. Ei Constantine tiennyt velhon salaisuuksista, ei hän tiennyt miten kaljupäisen saattoi suututtaa niin, että tuo raivon sokaisemana kävi hyppimään nuorten naisten kimppuun. Ei hän myöskään tiennyt tästä kissapeto muodosta, ennen kuin oli saanut todistaa sen muutama päivä takaperin.
Ophelia kävi kuitenkin selittämään hieman paremmin velhon tilannetta, sanoen, että tuo oli vähän ailahteleva persoona. Ilmeisesti velho ei raivonpuuskiaan pysty hallitsemaan onko tuolla vihanhallintaongelmia? Sitä oli vaikea uskoa hiljaisesta miehestä, joka yleensä puhui harvinaisen rauhallisesti ja pysytteli omissa oloissaan.. toisaalta, ehkä se omissa oloissa norkoilu selittyikin sillä, ettei velho kestänyt ketään lähettyvillään? Kuitenkin, viimeisin välikohtaus oli ilmeisesti johtunut siitä, että nuori papitar oli mennyt suututtamaan napsahtamispisteessä olevan velhon. Kysymys heräsikin, kannattiko moista hullua pitää hovissa? Demonissa oli jo tarpeeksi vahtimista! Tosin, Constantine oli tuntenut velhon pitkään, olihan kaljupäinen ollut Haraldin neuvonantaja kaikki ne pitkät vuodet Aina sitä näemmä oppi uutta.

Kukaan ei ole rankaisemassa häntä siitä, mikä hän on Constantine töksäytti papittarelle, joka kävi kertomaan velhon kärsineen jo erilaisuudestaan.
Olkoot vaikka piru itse, häntä ollaan rankaisemassa nyt tekojensa takia Kenraali kävi täsmentämään ristiessään kätensä puuskaan Oli asema mikä tahansa, ei tuollaista käytöstä voi katsoa läpi sormien. Mitä jos hän olisi hyökännyt jonkun kimppuun, joka ei olisi kyennyt puolustamaan itseään edes hetkeäkään? Mitä jos kukaan ei olisi tullutkaan väliin? Mitä jos hullu olisi mennyt ja hyökännytkin kuninkaan kimppuun? Meillä ei ole varaa menettää Hänen Majesteettiaan tai ketään muutakaan hovissa, noin radikaalilla tavalla! Paikka on muutenkin jo sekaisin. Luulisi sinunkin papittarena tietävän, ettei kirkko tule pitämään, jahka saavat tietoonsa neuvonantajan rodun. Saamme kiittää onnea, mikäli Hillgore edes suostuu asiasta keskustelemaan kenenkään kanssa! Ja viimeinen taho, jonka me haluamme suututtaa, on kirkko
Constantine antoi kaiken vain tulla ulos, tuoden esille myös papittaren viran ja sen vaatimat tai oletetut kannat hovin tilanteeseen. Tietenkin Constantine halusi Ophelian olevan demonia vastaan, ettei koko hovi sentään kuulostaisi vinksahtaneelta!


// Voisin liittää tähän erittäin hienon kuvan jonka joku nimeltä mainitsematon henkilö piirsi tuossa muutama päivä sitten mutta jätän väliin //

[Ivy]

Tiedän, että hovi on sekaisin kenraali Fritz. Ophelia sanoi kuunneltuaan tarkoin Constantinen sanat, vakavoituen niiden mukana, mikä kuului nyt astetta tiukentuneemmassa äänensävyssä. Tämä puhui asiaa, mutta ei mitään uutta, mitä hän itse ei olisi pähkäillyt yöt pitkät ja etsinyt vastauksia.
Luuletteko, etten ole ajatellut näitä asioita? Voi olla hyvinkin totta, että Hänen Majesteettinsa on vaarassa Tai joku muu, joka ei pysty puolustautumaan, mikäli asialle ei tehdä jotain. Mutta rankaisut eivät auta asiaa Constantine, minä tunnen velhon paremmin kuin te Minulla on tarkoitus käydä hänen luonaan, selvittämään asia, niin, että me kaikki voimme taas olla rauhassa. Ophelia sanoi laskien ojennetun kätensä alas, murusten leijaillessa lumipeitteelle kun mikään linnuista ei rohjennut siihen laskeutumaan.
Mitä tulee demoniin Ymmärrän kantanne, mutta tekään ette tunne häntä. Mikäli Hillgor uskoo, että minun hyväksynnässäni demonia kohtaan on jotain puutteellista, saa hän tulla minulle. Kyllä hän tietää, että minä tiedän, olenhan lähempänä linnoitusta ja sen tapahtumia. Teidän ei siitä tarvitse murehtia. Epäilettekö te minua kenraali? Olen yhtä lailla uskovainen, mitä seuraavakin ja hovin papittarena olin alussa yhtä huolissani mitä tekin. Uskotteko tosiaan, etten ole ottanut selvää demonista? Uskokaa kun sanon, mikäli Roswell olisi vaarallinen, minä olisin sen huomannut ja jotain kamalaa olisi jo tapahtunut. Velho Velho on ainoa josta meidän kannattaa todella murehtia päämme kipeiksi kenraali. Ophelia sanoi yhä jämäkin sanoin, taputellen käsiään yhteen ylimääräisistä muruista. Oli kurjaa, että Roswellia epäiltiin, mutta vielä lieni liian aikaista toivoa muutakaan.

Luottakaa minuun Constantine Demoni on harmiton, ja kyseenalaista, onko hän edes sitä. Sarvet ovat ainoa asia, mikä moisesta hänessä kielisi. Ophelia sanoi kääntyen miehen puoleen suorin selin, leuka astetta uhmakkaammin nostettuna. Totta kai hän puolustelisi Roswellia, niinhän hän oli toiselle luvannut. Niin Henrykin varmaan toivoisi
Sitä paitsi se on Hänen Majesteettinsa päätös. Valtani ei yletä muuttamaan hänen mielipidettään mieheen, johon hän luottaa. Hovi ei ehkä ole nyt täysin kunnossa, mutta se tulee paranemaan. Ennakkoluulot pitää kukistaa, ennen kuin ne aiheuttavat vahinkoa tyhjästä ja velho tarvitsee toisen mahdollisuuden. Hänen Majesteettinsa aikaa levätä ja parantua Teidän silmissänne velho varmaan sietäisi mennä saman tien hirteen Minun on myönnettävä, pelkään itsekin moisia ajatuksia. Mutta kuten sanoin, hänenkin tilaansa on hoito. Minun pitää vain selvittää mikä siinä nyt mättää. Olen hänen ystävänsä Jättäkää sekin siis minun harmikseni. Mikäli moista sattuu vielä hovissa ja joku menettää henkensä Niin saatte vaikka käyttää tapparaanne kaulaani, mikäli mielitte. Viimeiset sanat pistivät pelottamaan. Itsevarmuus, joka kuului suusta syljetyistä sanoista, ei ehkä vastannutkaan Ophelian sisimmäisiä tunteita. Ehkä hänellä ei ollutkaan voimia auttaa velhoa tilassaan, mitä he sitten tekisivät? Sekin Lieni keskusteltavissa velhon itsensä kanssa.
Olen pahoillani kenraali, mutta tämä on mielipiteeni

//I have your toaster, one link and he's a goner.//

[Aksutar]

Tietenkin Constantine oletti, ettei Ophelia ollut asiaa miettinyt. Hullujahan tuo puhui, kun ei olisi heti samana päivänä halunnut heittää velhoa telkien taakse! Papittaren puolustelut alkoivat närkästyttää sekä velhon, että demonin osalta. Mitä noin nuori kakara muka tiesi loppujen lopuksi valtakunnan tilanteesta? Kuinka usein papitar oli ollut mukana kokouksissa, jossa asiat kuohuivat yli äyräiden ja jossa hovilta alettiin vaatimaan jo liikoja. Ei kertaakaan. Tuo oli vain nuori tyttö, joka luuli kappelissa rukoilun auttavan jotenkin tilanteeseen!
Luuletko, että kukaan edes välittää sinun hyväksynnästäsi demonia kohtaan? Kuinka paljon Ophelia luuli vaikuttavansa tahoihin, jotka asioista päättivät? Kuinka kauan olet tuntenut demonin? Et voi varmaksi sanoa hänestä mitään, kuten ei kukaan muukaan. Ja mikäs sen epäilyttävämpää, kuin se, että heti hovissa alkoi tapahtua kun sarvipäinen saapui. Tuskin Constantinen edes tarvitsi listata suuria tapahtumia, mitä kuningashuone oli kohdannut näin Haraldin poismentyä. Ties mitä demoni oli juoninut, papitar ja kaikki muut olivat tyhmiä, jos eivät osanneet olla varovaisia sarvipään suhteen. Näytti kuitenkin siltä, että Ophelia luotti sokeasti Roswelliin, kuten myös kuningaskin. Kenetköhän demoni seuraavaksi nappaisi valheidensa verkkoon?

Uskolla ei ole mitään tekemistä friikkien kanssa Uskoi yläkerran herraan tai ei, piti sentään sen verran järkeä olla päässä, että osasi kiertää pimeydenolennot kaukaa Olet typerä, jos sokeasti luotat demoniin. Saatikka sitten velhoon.
Sinun kaltaisten, hyväuskoisten hölmöjen takia valtakunta rapistuu. Hänen Majesteettinsa luotti kerran haltiaan ja katso mitä tapahtui. Nyt se poika luulee demonin olevan luotettavampi, mitä haltian? Se on vain ajan kysymys, kunnes häntä jälleen puukotetaan selkään. Me olemme yksin tässä sodassa, ainoa kehen voimme luottaa, on Tornhelm ja kansansa Kulmiaan kurtistaen mies katsoi merkittävästi papittareen, katseellaan käskien pitämään turvan tukossa nyt, kun aikuinen puhui Uhrautuvaisuutesi sellaisten hullujen takia on silkkaa naiivia hömpötystä. Jos tietäisit paremmin, osaisit katsoa pidemmälläkin tähtäimellä.
Sinuna en menisi lähellekään velhoa minun käsittelyni jälkeen Sen pidemmittä puheitta kääntyi Constantine kannoillaan, sillä hän ei nähnyt syytä jatkaa keskustelua typerän kakaran kanssa. Hänhän tuomitsi velhon tasan tarkkaan niin, kuin halusi. Hänhän meni velholta vastauksia tivaamaan, jos niin halusi. Eikä papitar tai kukaan muukaan voinut häntä siinä estää!


// I have your I have a cunning plan shirt. I dare you. I double dare you. Lets see if the toaster burns faster than da shirt!
LOL MERRY X-MASS IMMA BURN YOUR PRESENT! //

[Ivy]

Papittaren kulmat kurtistuivat kenraalin seuraavien sanojen myötä. Totta kai hän oletti, että hänen sanallaan olisi vaikutusvaltaa, olihan hän papitar, kirkon ja Jumalan sanansaattaja ja vieläpä hovissa! Mitään tyttö ei kuitenkaan sanonut, antaen friikkeihin katkeroituneen miehen puhua suunsa puhtaaksi, sanojen ollen täynnä vain epäilystä ja pelkoa kahta tiettyä henkilöä kohtaan. Ophelia tiesi olevansa aika ajoittain turhan naiivi, mutta uskoi vakaasti siihen mitä oli sanonut. Hän ei ehkä ollut tuntenut Roswellia kovin kauaa, mutta uskoi hänen ja demonin väliseen sopimukseen. Toinen ei voisi tehdä mitään pahaa Tai toisella ei ainakaan ollut mitään aikomusta tehdä pahaa. Mutta kenraali itse ei tuntunut edes ottavan hänen sanojaan kuuleviin korviinsa, tämän ei selvästikään luottanut hänen sanoihinsa saatikka ottaisi mitään riskejä, että jotain tapahtuisi. Kulmat kurtistuivat kovemmin Constantinen väittäessä hovin menneen alamäkeen sen jälkeen kun demoni oli siihen liittynyt. Tässä asiassa mies oli väärässä, mikäli se velhon tempauksiin tuli. Muustakaan papitar ei ymmärtänyt mistä toista syyttäisi, Ophelian mielestään tietäessä varmaksi, ettei Roswell ollut aiheuttanut mitään muuta kuin kiihkoa ja keskustelua. Papittaren suu oli loksahtaa auki kenraalin käydessä haukkumaan häntä hölmöksi ja syyttämään juuri hänenlaisiaan hölmöjä valtakunnan rappeutumisesta. Merkittävä katse tosin ja se yhä olemassa oleva kunnioitus vanhempaa miestä kohtaan, piti tytön hiljaisena vielä sen hetken, mitä toisen suusta vielä tuli.
Ophelia katsoi kenraaliin vähän jo vihaisesti, nostattaen sitten kulmiaan kysyvästi tämän viimeisen lauseen myötä. Hänen käsittelynsä jälkeen?

H-hei! Mihin te luulette menevänne?! Ophelia huudahti tämän perään, kääntäen murupussin nurinkurin jotta sen kaikki sisältö tippuisi hankeen, ennen kuin sulloi sen viittansa taskuun ja kiirehti kenraalin perään, lintuparven syöksyessä taustalla ruokailemaan.
Te olette väärässä! Tässä hovissa onTämä ei ole mitään verrattuna siihen, mitä kaikkea ennen Roswellin tuloa on tapahtunut! Hän on syytön! Ei hän monarkin jalkaa katkaissut tai tappanut edes mennyttä kuningasta! Sanokaa yksikin asia, josta te kävisitte häntä syyttämään!? Papitar puuskutti tämän perässä. Mies oli jääräpäinen! Tämä ei tuntunut luottavan kehenkään ja kohteli häntä kuin lasta. Lasta jonka puheilla ei ollut mitään väliä! Talloen vielä hänen asemansa yli.
Te tulette vain suututtamaan Blackin, mikäli marssitte hänen tuvalleen ja alatte vaatia vastauksia! Minähän jo selitin tilanteen teille! Mitä te oikein haluatte kuulla!? Että velho ja demoni tekevät yhteistyötä tämän valtakunnan alas pistämiseksi!? Velho joka palveli vuosia Kuningas Haraldin vierellä ja demoni joka palvelee nykyisen ja josta te ette voi syyttää muusta kuin siitä, että sattuu omaamaan sarvet! Ophelia sanoi pysyen parhaansa mukaan miehen perässä, ottaen sitten pari nopeampaa askelta asettuakseen tämän tielle.
Minä puhun hänelle! Te ette tule saamaan hänestä mitään irti..! Muuta kuin pään kiihkoisissanne, josta prinsessa tuskin tulee pitämään. Tämä tarvitsee paljon rakentavampaa otetta, kuin teidän medotinne! Ophelia puolusteli, haluten pysäyttää miehen, olla menemättä velhon tönölle! Hän uskoi Constantinen alkavan kovistelemaan, eikä siitä seuraisi mitään hyvää. Ainakaan Blackille itselleen, mikäli tuo kävisi taas pillastumaan ja sitä mukaan saisi varmasti kenkää, tavalla tai toisella.
Kunnioitan teitä herra Fritz, mutta antakaa minun! Te kiirehditte liikoja ja olette ehkä vanhempi ja kokeneempi mitä minä, mutta te ette tiedä miten käsitellä tätä asiaa. Miksi ette voi uskoa minua? Ei hovi ole yksin teidän hartoillanne, vaikka niin kuvittelette!

//......It's on -sytkäri- è__é//

[Aksutar]

Kuten Constantine oli osannut odottaa, lähti papitar poistuvan kenraalin perään. Tietenkään tyttö ei antanut asian olla tässä, sillä koki ilmeisesti tarvetta sanoa vastaan eliitille. Nyreänvakavoitunut katse laskeutuikin kävellessä papittareen, joka vierelle oli kiirehtinyt.
Sano yksikin asia, mistä voit olla täysin varma, ettei se ollut demonin tekosia tavalla tai toisella Siinä missä kenraalilla ei ollut vielä pitäviä todisteita siitä, että demoni oli kaiken takana, ei tainnut papittarellakaan olla mitään pitäviä todisteita tuon puolesta? Vain demonin sanat? Kuka hullu meni luottamaan demonin sanoihin? Oliko papitar pudonnut kenties pienenä puusta?
Miehen askel kävi pysähtymään papittaren astuessa eteen, mäkättäen, saaden lyhytpinnaisen miehen pikkuhiljaa närkästymään. Pinnaa oltiin venytetty näin nuoren neidon seurassa, mutta kuten omien lastensa suhteen, ei Constantine Opheliankaan kanssa ikuisuuksiin aikonut leikkiä kilttiä.
Et ole koskaan kuulustellut ketään, sen näkee typerästä suojelustasi. Velhon on vastattava teoistaan ja kerrottava oma osuutensa välikohtauksesta. Pelkästään sinun sanasi ei mitään merkitse, kun totuudessa voi olla kaksi puolta. Velho kertokoot oman version tarinastaan kenraali oli pysähtynyt niin lähelle papitarta, että sai tuijottaa tuota alakanttiin nenänvartta pitkin.
Ja mistä sitä tietää? Ehkä Harald oli ainoa syy, miksi velho kiltisti oli? Nyt kun Harald on poissa, on se liero alkanut juonia ties mitä valtakunnan menoksi, nimenomaan demonin kanssa! Älä koskaan luota laihaan mieheen, sen pitäisi olla kenraalin motto.

Ophelian mainitessa prinsessan, kävi Constantine kurtistamaan kulmia. Jos Constantine jotakuta ei halunnut suututtaa, niin siniverisistä nuorinta.
Kai tiedät, että prinsessa pelkää demonia? Kenraali sivusi aihetta, tuoden esille sen pelon, josta Lily oli kertonut Sietäisi sinunkin. Kai tiedät miten demoni ravintonsa hankkii? Tietenkin Constantine oli kuullut huhuja, hovissa kun ei salaisuuksia kauhean hyvin voinut pitää.
Meillä ei ole aikaa rakentaviin otteisiin. Tässä on jo odoteltu tarpeeksi, asia on hoidettava pois päiväjärjestyksestä ennen kuin se hukkuu muiden tehtävien alle tai siirtyy seuraavan tahon selvitettäväksi. Ja kenen harteilla tämä hovi muka sitten lepää? Sinun? Jälleen kenraali lähti liikkeelle, astuen ohi papittaresta, vakaan askeleen viedessä taas poispäin puutarhasta ja nuoresta naisesta.


// Ohhh it is ooooon *liekinheitin* O:< //

[Ivy]

Papitar oli ihan häkeltyä kenraalin oudosta kysymyksestä, miten hän olisi varma, ettei tämä olisi osallinen millään lailla? Ei Ei vain ollut! Tekijät tiedettiin näihin jo, ei Roswell voinut siihen vielä mukaan mahtua! Mitään nuori nainen ei kuitenkaan suustansa saanut, oli jotenkin uskomatonta hänestä, että toinen epäili toista niin vahvasti, ilman minkäänlaisia todisteita.
Kyllä, minä ymmärrän sen, mutta varovaisemmin Ophelia sanoi jo epätoivoisena, käsittäen kyllä, että velhon pitäisi kertoa oma versionsa tapahtuneesta. Mitä tuli kuulusteluun Ehkä hän ei sitä niin hyvin taitanut, mitä esimerkiksi kenraali, joten suu pidettiin supussa. Constantinen seuraavat santa saivat tytön aivan ymmälleen, miksi tämä olisi käyttäytynyt Haraldin vierellä yhtään sen paremmin kuin nyt? Miksi tämä olisi nyt päättänyt pistää paikat matalaksi? Ei, kenraali ei tuntenut velhoa niin kuin hän, tämä oli ehdottomasti väärässä! Papitar näytti erimielisyytensä ilmeensä kautta, katsoen suoraan ylös häntä paljon pidempään mieheen.

Se tuijottelu tosin loppui lyhyeen Kenraalin sanoessa, että prinsessa pelkäsi demonia. Niinkö Ophelia ei ollut tuota tiennyt, ei hän ollut prinsessan kanssa juuri puhunut Lähinnä siksi, koska Lily on vaikuttanut etäiseltä. Eikä prinsessa juuri hänen luoksensa tullut murheita purkamaan. Mistä tämä hankki ravintonsa? Papitar ei tiennyt tätäkään Hän ei ollut kysynyt, mikä taisikin todistaa kenraalin sanat hänen kuulusteluistaan. Tytön kasvot lipuivat miehestä alas, huolestuneen mietteliäinä. Oliko siinä jotain pelottavaa? Oliko Roswell jättänyt tahallaan kertomatta jotain? Vakuuteltuaan ensin, ettei se ollut haitallinen kenellekään. Oliko se totta, jos kerran prinsessakin tuota sarveikasta miestä pelkäsi? Constantine astui sivummalle hänestä, eikä tyttö käynyt tätä estämään, hiljentyneenä ajatusten vilisten ohitse. Menkööt Mitä se seuraava taho sitten tarkoittikaan; Oikeudenkäyntiä, suuremman salin kuulustelua, Henryn puheille menoa? Osasi kenraali itseänsä puolustaa, joten menkööt Nyt piti vain toivoa, ettei velho suutahtanut joutuessaan nurkkaan ajetuksi.
Yhtäkkiä Ophelia kääntyikin kannoiltaan ja juoksahti vielä kertaalleen kenraalin perään, tarttuen tätä paksusta viitasta.
Constantine! Ophelia sanoi vielä, puhutellen tätä tuttavallisemmin ja katsahti ylös tähän niillä samaisilla huolestuneilla kasvoilla, häntä pelotti kysyä.
Miten Roswell sitten hankkii ravintonsa? Papitar kysyi empien, tunnustellen kenraalin paksua viittaa käsissään.
Hän vain sanoi minulle Vakuutteli, ettei se olisi haitallista, ettei kukaan kärsisi siitä. Nämä eivät ehkä olleet demonin varsinaiset sanat, mutta niin Ophelia ne muisti. Yhä tyttö oli kuvitellut demonin saavan elantonsa vain heidän parissaan olemisesta.
Mutta jos prinsessakin pelkää häntä Niin en ymmärrä..!

//....kyll tä muovipinta alkaa tästä jo vähän kuumentuun...//

[Aksutar]

Ophelia ei käynyt estelemään kenraalia, joka käveli nuorennaisen ohitse. Hetken Constantine saikin itsekseen manaillen kävellä rauhassa eteenpäin. Typerä nainen, mikä tätä hovia vaivasi? Oliko hän tosiaan yksi niistä harvoista, jotka eivät langenneet demonin pauloihin? Ilmeisesti, se pirulainen olikin juonikas! Constantine paloi halusta saada vääntää sarvipäisestä irti kaikki ne salaisuudet, mitä tuolla varmasti oli! Mikä oli demonin perimmäinen tavoite? Tuo ei yksinkertaisesti voinut vain sattua kävelemään hoviin ja päästä kuninkaan suojelukseen ilman mitään vippaskonsteja. Lumonnut kumminkin puoli hovia, velho auttoi siinä varmasti! Se sen täytyi olla. Ja ennen kuin kukaan ehti huomatakaan, olisi koko hovi tulessa! Aivan kuin se ei jo olisi kytemässä siihen suuntaan

Papitar kävi kuitenkin huudahtamaan jälleen kenraalin nimen ilmoille, samalla kun tarttui suuren miehen viitasta kiinni ja pysäytti sänkileukaisen etenemisen. Constantine pysähtyi ja vilkaisi papittaren suuntaan, tuon nyt yllättäen käydessä kyselemään kenraalilta demonin suhteen. Tuo ei siis tiennyt? Tietenkään demoni ei sitä kertonut, ellei kysytty. Kertoiko edes kysyttäessä?
Tietenkin prinsessa pelkää häntä, Roswell on demoni! Se on vain järkevää olla varuillaan moisten otusten seurassa! Lilyn pelot tuskin liittyivät demonin ruokailutapaan, ainakaan Constantine ei ollut kuullut, että juuri se demonissa olisi pelottanut tosin, ei prinsessakaan tainnut tietää sarvipäisen ravinnonhankkimisesta, hyvä vain. Ei sellaisia menty naisille kertomaan!
Nyt Constantine oli kuitenkin tilanteessa, missä nuorelle naiselle piti selittää, miten ilkeä demoni hankki elämänenergiaa. Tietenkään Constantine ei voinut olla täysin varma itsekään, hänhän oli kuullut vain teorioita, huhuja. Tosin, itse kuninkaalta oli kyselty ja tuo oli vaikuttanut kovin vaivautuneelta asian suhteen. Constantine oli siis tehnyt omat johtopäätökset.
Siveys siinä kärsii Kenraali kävi sitten rykäisemään, kun papitar oli kertonut demonin sanoneen, ettei kukaan kärsinyt.
Kenties moraalikin. Mitä kirkko sanoisi, jos kuulisi sinun hyväksyneen demonin, joka elääkseen kaataa naisia vuoteeseen? Merkittävä katse laskeutui papittareen. Ei tuo nyt niin naiivi voinut olla, etteikö jo tietäisi kukista ja mehiläisistä Sellaista syntiäkö sinä haluat kannattaa hovissa?
Kenraali ei ollut paras henkilö synneistä puhumaan, mutta ehkä moisen sanan käyttäminen papittaren seurassa antoi vähän paremman vaikutelman siitä, minkälaisen olennon kanssa Ophelia oikein oli lähtenyt leikkimään.
Saattoi Constantine olla myös väärässä. Ehkä Roswell ei ruokaillutkaan niin. Mutta mitkä olivat toiset vaihtoehdot? Veikö tuo varomattomien sieluja? Tai muuta yhtä kamalaa! Nyt kun demoni oli hovissa, tuntui jokainen olevan kaikkitietävä mokomien otusten suhteen.


// Joo.. kohta niin *sammuttelee kämppää* //

[Ivy]

Papitar katsoi ylös kenraaliin, haluten tietää, mutta piteli silti hengitystään pelätessään mitä pahimpia vaihtoehtoja. Prinsessa ei tosin ilmeisesti pelännyt Roswellia elantonsa ansaitsemisen takia, vain ja ainoastaan syystä, että tämä oli demoni. Niin kenraali antoi ainakin ymmärtää. Siitä Ophelia voisi puhua Lilyn kanssa Keskustella rakentavasti, rohkaista tätä, mikäli tarve. Oli se varmasti ahdistavaa Lilylle Roswellia tuntematta liikuskella pitkin samaisia käytäviä. Ophelia oli jo henkäistä helpotuksesta, ainakin hetkeksi kunnes jäi taas jännittyneellä katseella katsomaan suoraan Constantinen silmiin.
Siveys?! Mitä kyseenalaistavin katse luotiin mieheen, tämän lisäten vielä moraalin kehään. Seuraavat sanat saivat tytön vartalon hyytymään. Viitta, joka oli vielä ollut hänen käsissä, lipsui otteesta alas. Silmät katsoivat jonnekin kaukaisuuteen Constantinen ohitse. Kaatoi naisia sänkyyn? Ei tässä oli oltava jokin erehdys. Selvästi järkyttyneiden kasvojen huulet kävivät nykimään outoon hymyyn, Ophelian sitten pudistellen päätänsä.
Ei Ei se voi olla Oletteko varma, ettette erehdy? Papitar pääsi kysymään, hymyn kadotessa ja hänen ottaessa pari askelta taaksepäin. Hän ei ollut kuullut mitään! Roswell ei ollut kertonut moista Ja nyt Ophelia näki selvästi miksi. Olo oli petetty, lievästi sanoen. Tällainen asia piti kuulla ulkopuoliselta, kuin aisanomaiselta itseltään.
Kirkkokin, jos se kuulisi nyt hänen hyväksyneen demonin, varmasti kyseenalaistaisivat hänen asemansa!

Ei se voi olla totta, sanokaa, ettei se ole totta! Ophelia lähti anelemaan, paniikki itkun selvästi pyrkiessä pinnalle tytön käydessä nykimään miehen hihaa. Oliko tämä ollut tahallista Roswellin osalta? Vai eikö tämä ollut ajatellut tarpeeksi kertoakseen? Papitar ei tahtonut ajatella pahaa, että demoni oli tahallaan häntä hämännyt, väittänyt ettei moisesta olisi vahinkoa. Totta kai siitä olisi! Joko haurautta tultaisiin harrastamaan avioliiton ulkopuolella entisestään tai sitten puolisoa petettiin! Tämä oli kauhistuttavaa, eikä hän tiennyt miten päin olisi. Pitäisikö hänen puhua itse demonin kanssa, neuvotella asiasta? Mitä jos ei ollut vaihtoehtoja? Ei, ei hän edes kehtaisi ottaa asiaa puheeksi toisen kanssa. Suossa Paikka oli tosiaan suossa niin kuin velho oli sanonut.
Hän ei kertonut minulle mitään moisesta Jos Jos mitä sanotte on totta Niin en tiedä, mitä ajatella enää. Ophelia sanoi kääntäen katseensa muualle.
Tietääkö prinsessa? Kuului kysymys tytön rauhoituttua hiukan, irrottaen otteensa toisen hihasta, selvästi hieman jopa häpeissään demonin yltiömäisestä puolustuksesta ja enkeliksi maalaamisesta. Hän ei yhäkään uskonut, että demoni olisi tekemisissä valtakunnan rappeutumisen kanssa... Ei ainakaan ennen kun toisin todistettiin. Eikä että tällä olisi liitto Blackin kanssa, mutta näihin huhuihin hän saattoi jopa uskoa, vaikkei halunnutkaan. Vaikka hän kuinka yritti ajatella muita vaihtoehtoja. Miksi muuten sitä oltaisiin häneltä pimitetty?

//....Voitit.//

[Aksutar]

Constantine, Lily


Kenraali ei käynyt vastaamaan mitään papittaren kysellessä, oliko vanhempi mies varma, ettei ollut erehtynyt. No, olihan erehtymisenmahdollisuus olemassa, mutta sitähän kenraali ei myöntänyt! Niinpä sänkipartainen tuijottikin Opheliaa harvinaisen vakavana, näyttämättä minkäänlaisia epäilyksenmerkkejä omia sanoja kohtaan. Järkyttyneenoloinen papitar lähti heti kieltämään tätä tietoa, eikä selvästi enää tiennyt, miten demoniin suhtautua. Hyvä! Ehkä Constantine saisi taottua järkeä papittaren päähän ja tuo tajuaisi, kenen puolella oli turvallista seisoa. Kävi ilmi, ettei Roswell ollut edes kertonut papittarelle asiasta. Joko demoni oli fiksu, eikä kertonut sitä ensikättelyssä kirkon edustajalle tai sitten no.. ehkä puheet eivät pitäneetkään paikkaansa. Constantine kuitenkin veikkasi ensimmäistä vaihtoehtoa!
Yllättäen puuskaan nousseista käsistä toinen kävi laskeutumaan papittaren olalle, kenraalin ottaessa askeleen lähemmäksi nuorta naista. Isällisesti käsi kävi taputtamaan Ophelian olkaa, aivan kuin kertoen, että tuon naiivi hyväuskoisuus, annettiin anteeksi.
En tiedä tietääkö, minä en hänelle ainakaan ole kertonut.. eihän tuollaisia nyt sopisi edes neidoille kertoa! Ehkä joku oli vihjannut prinsessalle tai sitten tuo oli onnellisen tietämätön. Sitä pitäisi kysyä itse prinsessalta.

Ja siinä paha aina, missä mainitaan. Yllättäen lumikumpareen takaa kuului iloista naurua ja kiljahtelua, jota säesti myös jonkin lintumainen kiljahtelu. Kenraalin katse kääntyi äänen suuntaan, joka lähestyi lumikasojen takaa. Käsi laskeutui Ophelian olalta, valmiina tervehtimään luuvitosen kera sitä, mikä ikinä lähestyikään..
Yllättäen lumikasan läpi kirjaimellisesti läpi syöksähti pienen hevosenkokoinen, siivekäs olento. Olento kiljahteli iloisesti hyppiessään hangen halki, levitellen siipiään vähän väliä siihen malliin, että lentoon oli lähdössä. Aarnikotkahan se siinä. Aarnikotka, jonka selässä istui kaksi henkilöä. Kenraali kävi hymähtämään pienesti aarnikotkan juostessa ohitse, kyllä Constantine Oliverin tunnisti ja Lilyn, sekä Anemonen.

Päivä oli ollut mitä kaunein pihaleikeille, joten miksi sitä sisään jäisi? Lily oli päättänyt viettää aikaansa tyttärensä kanssa ja saanut veljeltään pyynnön käydä ulkoiluttamassa Oliveria, kuninkaan omaa aarnikotkaa. Ei siinä kauaa tarvinnut miettiä, mitä ohjelmassa oli luvassa, kun yhdisti Anemonen ja ratsuksi kelpaavan taruolennon.
Ane oltiin nostettu Oliverin selkään ja Lily hypännyt sinisilmäisen tyttärensä taakse, jonka jälkeen kolmikko oli lähtenyt riehumaan pitkin linnan pihamaita. Aluksi siivekäs olento oli juossut suurta kehää linnan pihalla, vartijoiden seuraillessa muurilta ja sivummalta tätä riehakasta menoa. Muutaman kerran Oliver oli noussut lentoonkin, liitäen tosin melko matalalla. Lily ohjasti aarnikotkaa huutaen sille käskyjä suunnan suhteen, Oliverin totellessa kiltisti käskyjä. Vaikkei ihan kaikkia selkäänsä päästänytkään, oli Oliver hyväksynyt Lilyn ja ehdottomasti Anemonen ystävikseen.
Hetken pihamaalla riehumisen jälkeen Anemonelle oltiin annettu lupa ohjastaa aarnikotkaa, kun tyttö sitä oli pyytänyt.. niinpä suunta oli vaihtunut pihamaalla pyörimisestä kohden puutarhaa. Hurjaa vauhtia juokseva Oliver syöksähtelikin nyt hankien halki, rikkoen sen koskemattoman lumen kauneuden juostessaan pitkin puutarhaa. Kerta neidot selässä sai kiljumaan nauraen, kun lunta lensi, oli Oliver innostunut syöksähtelemään suurempien kinosten läpi, jonka johdosta lumi pöllysi pitkin poikin, siivekkään heitellessä lunta ilmaan siivilläänkin.

Nyt kuitenkin vastaan tuli muitakin. Yhden suuren kumpareen takaa paljastui kenraali ja papitar. Oliver oli lähellä juosta päin kaksikkoa, mutta ehätti väistää juuri ja juuri. Lily käski Oliverin saman tien hidastamaan ja tekemään U-käännöksen, pyytäen aarnikotkaa pysähtymään kenraalin ja papittaren vierelle.
Eikö prinsessan oma ratsu kelpaa enää? Constantine kysyi valkeaan pukeutuneelta Lilyltä, Oliverin pysähtyessä kaksikon vierelle.
Lily tasaili hengitystään ja yritti hillitä nauruaan, taputellessaan Oliveria kaulalle ja varmisti, ettei Anemone tipahtaisi kikatteluiltaan alas.
Tietenkin kelpaa, mutta jonkun pitää Oliveriakin ulkoiluttaa, Kenraali Lily sai naurunsa lomasta todettua, rauhoittuen lopulta.
Mitä täällä on meneillään?


// Ofc I did. You see, I HAD A CUNNING PLAAAANNNN! //

[Ivy]

Ophelia Anemone

Tyttö kävi peittämään nenänpäänsä kaksintumpuin, hengittäen hetken rauhallisesti, tuntiessaan sitten kosketuksen olkapäässään. Kenraali ei ainakaan ollut prinsessalle kertonut, he eivät siis tietäneet asiasta sen paremmin. Tyttö kävi nyökkäämään ja katsahti ylös mieheen niiskauttaen. Tuntui hyvältä, ettei toinen ollut vain lähtenyt paikalta jättäen hänet omaan järkytykseensä.
Selvä Ophelia sai sanotuksi, kunnes kauempaa kuuluva kiljahduksien saattelemat naurahdukset, harhauttaen hänet siitä hetkestä, eikä aikaakaan kun lumihangen lävitse syöksyi mitä oudoin näky!
Kuninkaan aarnikotka, josta papitar oli ennen nähnyt vain vilauksen tai toisen, selässään tse prinsessa ja tämän ottotytär! Ophelia katsoi ihmeissään kolmikon perään, heilauttaen kättänsä tervehdykseksi, koska ei viitsinyt näiden perään huutaakaan. Puhkaistusta lumihangesta pöllysi yhä lunta, sitä hileili energisen ratsun perästä tämän hyppelehtiessä, kunnes nämä lähestulkoon olivat törmätä heihin, saaden Ophelian varpailleen ja hipsimään ripeästi puolittain kenraalin taakse. Ei se häneen olisikaan osunut ja pienen matkan päästä nämä palasivat takaisin heidän luokseen.
Oliver on hyvä poika Anemone kävi kikattamaan ja taittumaan sen verran, että ylsi taputtamaan aarnikotkaa kaulalle, ennen kuin huomasi paremmin, keihin kahteen he olivat törmätä.
Ophelia! Punaposkinen enkelinkasvoinen tyttö huudahti, pyristellessä sitten toisen jalkansa ratsun toiselta puolelta samaan toisensa jalan kanssa ja liusui alas, kaatuen melkein turvalleen. Taitavasti tämä kuitenkin otti maan kämmenien kanssa vastaan, ennen kuin suoristautui ja juoksahti vanhemman tytön luokse.

Hei Anemone Ophelia tervehti tätä pienellä naurahduksella, tullen samalla ulos piilostaan Constantinen takaa ja ojennutti käsiään tämän puoleen, joihin valkohiuksinen lapsonen tarttuikin sitten omillaan, osoittaen kuitenkin sitten aarnikotkaan.
Me ulkoilutamme Oliveria! Tulethan mukaan, tulethan! Tämä kehoitteli nauraen, yrittäen jo vetää papitarta mukaansa, mutta pidempi tyttö ei liikahtanutkaan, antaen sen verran vastusta pienemmälle.
Oih ei, me vain juttelimme Ophelia vastasi nostaen katseensa Anesta ylös Lilyyn, pienemmän roikkuessa hänen käsistään , yrittäen yhä vetää tätä mukaansa, Ophelian antaen periksi vain pienen matkan kerralla.
Itse asiassa, sinua vähän tässä kaipasinkin. On mukavaa nähdä sinua ulkosalla. Papitar sanoi naurahtaen ja laski katseensa sitten Anemoneen, kyykistyi ja veti toisen vasten itseään, saaden nuoremman nauramaan ja kiljahtelemaan ja räpiköimään pois toisen otteesta, papittaren vielä tökkiessä kylmää nenänpäätänsä vasten toisen poskea.
Ei saa, lopeta! Äiti Ophelia kiusaa! Ane huusi, mutta nauroi samalla sydäntään pihalle kunnes pääsi irti toisen otteesta ja juoksahti äitinsä hameenhelman luokse.
Ophelia naurahti toisen perään, ei moisen ilopillerin seurassa voinut olla masentunut.
Kenraali Fritz, teillä lieni menoa muualle? Vanhempi tyttö kysyi samalla kun nousi kyykystänsä, haluten voittavan yksityisempää tilaa puhuakseen Lilyn kanssa. Black sai olla omillaan tämän kanssa. Anemone tosin olisi vielä tiellä, joten oli parempi pitää mölyt mahassa demonista, vielä kun lapsonen oli kuuloetäisyydellä.

//So shall I! wait...YOU BURNED IT!//

[Aksutar]

Yleensä niin näreän miehen kasvoille kävi leviämään pieni, lempeää sävyä omaava hymy, kenraalin katsellessa nuorten naisten puuhia. Totta kai hän tykkäsi lapsista, Anemone varsinkin oli ilo silmälle. Tyttö kävikin laskeutumaan Oliverin selästä, syöksähtäen tervehtimään Opheliaa. Lily pysyi aarnikotkan selässä taputellen tuota kaulalle, pitäen otuksen paikoillaan. Ei sitä tiennyt, jos Oliver innostuisi lähtemään yksin seikkailemaan korkeuksiin, jos joku tuon selässä ei istunut. Ja siitä Lily ei halunnut mennä kertomaan Henrylle. Anteeksi veli, mutta hukkasin Oliverin, ei kuitenkaan kanneta kaunaa, eihän?. Lilyllä oli kyllä takintaskussa kuivalihaa mukana, mikä kävi aarnikotkalle makupalaksi.. vähän kuin olisi koiraa kouluttanut.
Ophelia kävi kertomaan, että kenraali ja papitar olivat vain jutelleet. Mistä kaksi noin erilaista henkilöä sitten jutteli, se lieni hyvä kysymys. Mieleen noussutta kysymystä ei kuitenkaan ehätetty kysymään, kun Ophelia jo kävi kertomaan kaipailleensa prinsessan seuraa.
Miten minä muka malttaisin näin kauniilla säällä sisällä pysyä? Lily naurahti, seuraillen kuinka Ophelia kävi Anea kiusoittelemaan.

Kenraali kävi naurahtamaan pienesti muutamaan otteeseen seuraillessaan Anen touhotusta, nostaen katseensa kuitenkin Ophelian puoleen.
Kyllä, on asioita hoidettavana. Poistunkin siis seurastanne.. Oletan, ettei tuo peto pistele pienokaisia poskeensa? Constantine nyökkäsi Oliverin puoleen, saaden aarnikotkan rääkäisemään pienesti, kapinallisesti.
Ei tietenkään kenraali. Voitte poistua turvallisin mielin Lily vakuutteli naureskellen, saaden Constantinen hymähtämään.
Toivotan siis hyvät päivänjatkot Fritz tokaisi hymähtäen, kumartaen pienesti prinsessalle ja soi Ophelialle nyökkäyksen. Noiden sanojen jälkeen vanhempi mies poistui paikalta, jättäen naiset keskenään.
Lily katseli hetken kenraalin perään, kunnes katse käännähti Opheliaan. Toisella kädellään Lily kävi pörröttämään hameenhelmaan syöksynyttä Anemonea.
Oliko sinulla jotain asiaakin vai halusit muuten vain nähdä? Lily kysäisi Ophelialta, kerrankin siniverisen kasvoja korisi se entuudesta tuttu ystävällinen hymy.


// OOPSIE DAISIE (--D //