Pulujen herra || Ivy

[Ivy]

Kenraali myönsikin papittaren sanojen myötä olevansa kiireinen. Ensin tosin varmistettiin, ettei Oliverilla ollut taipumusta ihmislihan makuun, minkä Ophelia otti vain vitsinä ja mikä sai Anemonen kikattamaan ajatuksesta. Olennon turvallisuutta vakuuteltiin, kunnen mies päätti toivottaa hyvät päivät jatkot, nyökäten vielä papittaren puoleen, saaden tämän nostamaan kättä vilkutukseen, pienellä, ystävällisellä hymyllä.
Anemone puristi silmiään kiinni tämän vaaleiden hiusten sekoittuessa äidin kosketuksesta, syöksähtäen sitten toisaalle pyörittämään lumipalloa. Kuka ties mitä varten, Ophelia ajatteli toisen perään katsoessa, josta sitten katsahti yhä aarnikotkan päällä istuvaan Lilyyn.
Ah, no kyllä halusin nähdäkin muutenkin, mutta-- Ophelia ennätti sanoa, kunnes alemmalta tasolta noussut käsi lumipalloineen tulivat hänen kasvojensa edelle.
Tässä, tein sen sinulle! Anemone hymyili kuin naantalin aurinko, ojennuttaessaan papittarelle vain tavallista lumipalloa, joka ei edes pysynyt kasassa tämän tumpuilla sen vastaan otettua.
K-Kiitos. Tällaista olenkin aina halunnut Ophelia sanoi eikä voinut olla nauramatta katsoessaan surkean suloista näkyä käsissään, raaskimatta heittää sitä heti pois kerran kun toinen oli sen hänelle tehnyt Tosissaan tai sitten vain vitsillä.

Niin siis, oli minulla asiaakin, koskien erästä uutta hovilaistamme, mutta ennemmin haluaisin kuulla, miten sinulla on mennyt. Hei Oliver. Ophelia sanoi estottomasti, tervehtien näin myöhään myös Monarkin lemmikkiä, pienen tytön samalla lähtiessä taas roikkumaan tämän kädestä niin, että papittaren oli kyyristyttävä. Demonin jätettiin mainitsematta, ihan vain Anemonen takia. Papitar ei tiennyt mitä tuo tiesi, eikä halunnut aiheuttaa tälle painajaisia, mikäli ei jo ennestään tiennyt. Kuulumiset kuunneltaisiin mieluummin ensin, Lilyn ollessa lähinnä vain omissa oloissaan, kunnon juttelu hetkestä on ollut jo tovi Ja totta puhuen, oli Ophelia alkanut jo hieman huolestumaan. Nyt prinsessa tosin hymyili kilpaa adoptio tyttärensä kanssa Tai Anemonea ei tainnut kyllä voittaa siinä kukaan. Kuitenkin kaikki vaikuttivat olevan hyvällä tuulella, johtuni sitten säästä tai riehakkaasta aarnikotkasta.
Anemone mene tekemään lumienkeli! Ophelia kannusti ja uhkasi taas ottaa toisen kouriinsa ja tökkiä kylmällä nenänpäällään, saaden Anen kiljahtamaan ja juoksahtamaan kauemmaksi kikattaen, mätkähtäen vain lähimmäiseen lumihankeen heiluttelemaan käsiään ja jalkojaan.
Ophelia käytti tilaisuuden hyväkseen ja käveli vapauduttuaan lähemmäksi Lilyä ja Oliveria.
Asiani koskisi Roswellia Minua kiinnostaisi sinun mielipiteesi hänestä. Papitar kävi viimein sanomaan pienemmällä äänellä, käyden suoraan jutun ytimeen. Siinä samassa, kumma deja vu tunne pyyhkäisi ajoilta, jolloin prinsessa oli kerran itsekin kysynyt papittarelta mielipidettä hovin epäilyttävimmästä miehestä, velho Blackista.

//.........duffmaaaan//

[Aksutar]

Lily piti katseensa Opheliassa, tuon aloittaessa asiansa, mutta Anemone kävi keskeyttämään papittaren puheet. Tyttö kävi tarjoamaan Ophelialle lumipalloa, joka ei kyllä ollut kovin taidokkaasti toteutettu. Yritys hyvä kymmenen, Ophelia kävi kuitenkin kiittämään tästä lahjasta, jonka enkelikasvoinen oli papittarelle väsännyt.
Ihan hyvin ei mitään ihmeellistä ole tapahtunut Silkkaa valehtelua jälleen, kun omaa hyvinvointia kysyttiin. Ei Lily halunnut kertoa kaikista niistä asioista, mitkä mieltään painoivat. Ei nyt, kun oli näin kaunis päivä ja hänellä kerrankin oli hauskaa, pitkästä aikaa. Veljensä olotila häntä eniten huolestutti, mutta myös Black. Tietenkin hän oli tietoinen muutama päivä sitten tapahtuneesta välikohtauksesta, velhohan oli nilkuttanut hänen luokseen heti, kun oli kyennyt. Black oli ollut kovin hiljainen asian suhteen, mutta se toinen kyllä puhui ja paljon
Oliver kävi rääkäisemään iloisesti Ophelian tervehtiessä sitä, eipä tuo otus parempaan kommunikointiin kyennytkään.

Ophelia kannusti Anemonen pyörimään hankeen, tekemään lumienkeliä. Siitähän Anemone innostui ja juoksi kikattaen tuumasta toimeen. Lily katsoi tyttärensä perään, kunnes pää käännähti terävästi papittaren puoleen, tuon puheenaiheen myötä. Oli tämä kai odotettavissa.
Mmmiiksi hänestä haluat kuulla minun mielipiteeni? Tietenkään Lily ei halunnut antaa vastausta suoriltaan, hyvä jos ollenkaan. Miten kerroit tytölle, joka viimeisten tietojen mukaan ei demonia pelännyt, että itse halusit pysytellä mahdollisimman kaukana sarvipäisestä miehestä. Lilyä oli varoiteltu demonista, kerran hän oli tavannut Roswellin, mutta silloinkaan ei kunnolla tutustunut. Valitettavasti Lily liikkui seurassa, joka ei yhtään pitänyt demonista. Opettajansa, sekä kenraali Fritz olivat onnistuneet pelottelemaan jo muutenkin friikkeihin varautuneesti suhtautuvan naisen varpailleen demonin suhteen.
En tunne häntä, mitä minä muka hänestä voisin sanoa?


// TIMEEEEEEEEEEEEEEH //

[Ivy]

Ophelia taputteli Oliverin selkämystä, kuunnellen Lilyä jotka osoittautuivat vain kysymyksiksi ja toteamukseksi, ettei hän tiennyt miehestä mitään. Opheliasta Lilyllä voisi silti olla jonkinlainen mielipide miehestä, vaikkei toista kunnolla tuntenutkaan. Paitsi jos se oli liian tuomitseva toista tuntematta, menisi se ylitse.
Minusta sinun mielipiteesi olisi tärkeä En tosin tiennyt, kuinka hyvin hänet tunnet. Ophelia vastasi, haluamatta sanoa suoraan, että oli kuullut prinsessan pelkäävän demonia. Senkin papitar halusi nyt toiselle sanoa, ettei miestä tarvinnut pelätä, että tämä oli harmiton, mutta empi Eikä tiennyt enää varmaksi. Mieli teki melkein varoittaa, kertoa mitä Constantine oli sanonut niin vakavin ja varmoin katsein.
Järjestin itse tapaamiskerran hänen kanssaan. Minun on pakko myöntää, olin aluksi aika peloissani, mutta kahden kupillisen jälkeen kappelissani, hän ei vaikuttanut niin pahalta. Ophelia kertoi, aloittaen keskustelua näin jokapäiväisen rupattelun tapaan ennemmin kuin kävisi paasaamaan kuinka hyveellinen sarvipää oli. Sai prinsessa muodostaa mielipiteensä tästä hänen kertomuksensa ohjalta, ellei jo tosiaan omannut mielipidettä demonista, josta ei hänelle kertonut. Kuitenkaan prinsessa ei käynyt myöntämään, että pelkäisi tai paheksuisi tätä samaisten kattojen alla, minkä Ophelia otti hyvänä merkkinä.
Mutta hyvä kuulla, että sinulla on mennyt hyvin. Ophelia sanoi ja loi itselleen hymyn katsahtaessaan ylös Lilyyn, haluten ainakin uskoa toisen sanoihin.
Sinähän tulisit luokseni, jollei menisi, niinhän? Hymy muuttui merkittäväksi katseeksi, tytön peittelemättä huolestuneisuuttaan toista kohtaan.

Samaan aikaan toisaalla, Ane teki jo kolmatta lumienkeliä. Jokaisen siipi koskettivat toisiaan, muodostaen kehän. Lumia puristeltiin pois päänpäältä ja takamukselta ja hytkyttiin hetki paikallaan, ettei kylmä pääsisi yllättämään. Siinä riehunnassa oli tosin ennemmin jo kuuma, Anen muuten niin vaalean ihon punoittaessa poskilla samalla kun ihasteli aikaan saannostaan. Hän oli tehnyt kaikki kolme, hänet, Ophelian ja äidin, kaikki pitelemässä toisiaan kiinni siivillä. Jokin tosin puuttui Jokin hyvin tärkeä Oliver! Mutta Oliverista ei saisi lumienkeliä, vaikka siivet tällä olikin. Oli siis aika improvisoida. Ane alkoi rullata lumipalloa vasten hankea tehden siitä pikkuhiljaa yhä suurempaa. Nuoren pikkutytön nerokas mieli halusi kloonata aarnikotkan! Hetken kuluttua, pallo alkoi käydä turhan isoksi yksin hänen voimilleen, puhumattakaan siitä kaikesta urakasta joka oli vielä edessä! Näitähän pitäisi saada nostetuksi toinen toisensa päälle.
Äiiiiitiii! Opheeliiaaa! Tehdään lumi Oliver! Ane huuteli kolmikolle pienen lumikummun päältä, heilutellen näille molemmin käsin tulemaan luokseen, hän tarvitsi korkeita ihmisiä! Voi kunpa satusetä Constantine olisi jäänyt, tällä olisi ollut lihaksia tehdä luminen aarnikotka hetkessä! Tai sitten isä! Mutta isää he eivät olleet hakeneet mukaan leikkiin

//Timeeeh Fartison the third//

[Aksutar]

Ophelian mielestä Lilyn mielipide oli tärkeä. Niin se kai oli, riippui asiasta. Monesti hänen mielipiteensä merkitsi vain silloin, kun joku ylempi-arvoisista kenraaleista kaipasi siniverisen mielipidettä kuninkaan mielipidettä vastaan. Lily kun oli yksi niistä harvoista, joita veljensä kuunteli. Ehkä huonompi homma sinänsä, Lily kun oli niin helposti manipuloitavissa. Oliver kuitenkin näytti nauttivan papittarelta saadusta huomiosta, samalla kun kävi puskemaan nuorempaa naisenalkua nokallansa.
Papitar kävi kuitenkin kertomaan, kuinka oli itse aluksi pelännyt demonia, mutta muutaman teekupillisen jälkeen kappelilla, ei demoni ollut vaikuttanut niin pahalta. Lily kävi kurtistamaan kulmiaan, vihjailiko papitar jotakin? Oliko tuolle kerrottu, kuinka prinsessa pelkäsi demonia? Siltä tuon puheet nyt kuulostivat, eikä Lily voinut sanoa olevansa kovinkaan mielissään siitä. Ei sitä tarvinnut kenellekään levitellä! Jos tieto leviäisi pitkällekin, saattaisi Henry olla kohta Lilyn luona pitämässä luentoa siitä, kuinka Roswelliin voisi luottaa.
Ei Arankaan vaikuttanut niin pahalta Lily totesi lähes kuiskaten, merkittävästi katsoen papittareen. Olihan Aranissa ollut se hetken viehätyksensä, mikä pisti Lilyn vain entistä enemmän pelkäämään Roswellia. Ystävällinen ja asiallinen käytös friikiltä ei tuntunut kovin mukavalta Lilyn mielestä. Kaikki ne pahat muistot hiipivät mieleen heti, sen takia Lily oli pyrkinyt välttelemään demonia. Hän ei yksinkertaisesti luottanut Roswelliin, mikä lieni hyvä ominaisuus, näin demonien suhteen.

Lily katsoi hiljaisena Opheliaa tuon kysymyksen myötä. Menisikö hän Ophelian luokse, jos kaikki ei olisi kunnossa? Ei. Hän ei halunnut rasittaa Opheliaa, tuolla oli tarpeeksi valittajia kuunneltavana. Lilyn ongelmat hänen omasta mielestään olivat muutenkin joko niin vähäpätöisiä tai vaikeasti ratkaistavia, muuten vain arkaluontoisia, ettei hän osannut enää tuosta vain mennä puhumaan murheistaan Ophelialle.
Prinsessa oli avaamassa suunsa vastatakseen Ophelian kysymykseen, kun Anen huudahdukset kävivät kiirimään puutarhassa. Tyttö halusi tehdä lumi Oliverin, mistä aarnikotka itse näytti innostuneen täysin, päästäen ilmoille pari innostunutta kiljahdusta, ennen kuin lähti kirjaimellisesti loikkimaan Anemonen luokse. Lily älähti Oliverin selässä tarttuen kiinni tuon siivenjuurista, ettei sentään selästä olisi lennähtänyt. Oliver hypähteli Anen luokse, käyden kiertämään innoissaan kehää tytön ympärillä. Ihme kyllä otus osasi varoa maahan tehtyjä lumienkeleitä.
Yllättäen Oliver istahti maahan, jonka johdosta Lily tipahti selälleen hankeen, kiljahtaen toimituksen yhteydessä. Lumi onneksi pehmensi iskua, eikä minkäänlaista vahinkoa syntynyt.. jos ei laskettu kauluksen ja kaulahuivin alle livahtavaa lunta, joka ei tuntunut mukavalta niskassa. Lily möyrikin äkkiä ylös kiljahdellen ja naurahdellen kun kylmä lumi kävi kipittämään pitkin niskaa.


// Karjalatus idiutus //

[Ivy]

Papitar kävi mutristamaan huuliaan, katseen lipuen alemmaksi kuullessaan vain juuri ja juuri Lilyn kuiskauksen. Mitään ei käyty jälleen kerran- sanomaan. Lily oli oikeassa tässä asiassa, muttei Ophelia Osannut verrata näitä kahta, Aran voitti ylivoimaisesti kieroilussa. Niin ainakin jälleen kerran toivottiin, rukoiltiin. Pieni epäilyksen siemen oli hänenkin päässään nyt muhimassa, Constantine oli siinä asiassa onnistunut. Tosin Papitar teki parhaansa olla epäilemättä miestä mistään syyttä, tämän ravinnon hankkiminen oli vielä kyseenalaista, vaikkei tyttö sitä alitajunnassaan käynyt yhtään epäilemään. Kyllä hän tiesi, että sen kaltaisia demoneja oli
Ophelia silitteli Oliverin nokkaa, katsellen ylös Lilyyn, toivoen saavansa jonkinlaista vastausta tältä kunnes kauempaa kuuluva huudahdus keskeytti prinsessan, saaden myös papittaren huomion osakseen.
Lumi Oliver? Jo oli mielikuvitusta! Siitä vasta aarnikotka näyttikin innostuvan, ilmeisesti ymmärteässä selvää ihmisten kieltä tämän käydessä laukkaan siltä seisomalta kohden missä Anemone oli taputtelemassa lumipallonsa alun pintaa siistimmäksi.
O-- hei! Ophelia huudahti naurahtaen aarnikotkan perään joka karkasi paikalta prinsessa selässään, saaden Ophelian pitämään hatustansa kiinni ja juoksahtamaan näiden perään.

Kukkulalla enkelityttö taputteli käsiään lumesta ja syöksähti tervehtimään Oliveria, kietomalla käsivartensa tämän nokan ympärille ja tahkomaan naamaansa sitä vasten, samalla kun tuo istahti ja hupsista keikkaa kellahti äiti!
Lilyn iloinen naurahtelu sai Anemonen katsahtamaan tuohon kiinnostuneena, arvaten sitten lumen joutuneen tämän takin sisään, mikä sai lapsosen tärisemään myötätunnosta, mutta hymyllä.
Hyyrrr kylmää! Anemone totesi levittäen kätensä sivuilla ja kiljahteli ihan vain rakkaudesta pitää ääntä, juoksahtaen sitten aikaansaannokselleen. Sille yhdelle, vain hänen omaan polveen ylettyvälle lumipallolle.
Ophelian saatua Oliverin kiinni, puuskutti tämä hetken kämmenet polvilla, posket heleän punaisina pakkasherran suodessa siihen suudelman jos toisen.
Tulkaaa joooo! Ane käskytti malttamattomana saada luminen Oliver valmiiksi, taputellen samalla itse lumen pintaa sileämmäksi odotellessaan näitä kahta.
Mitä jos Jos vaikka vain kauhoisimme ison kasan lunta yhteen vuoreen ja muotoilisimme Oliverin siitä? Ophelia kävi ehdottamaan käytännöllisempää taktiikkaa saadessaan taas hengityksestä kiinni, liukastuen melkein turvalleen juostessa näiden perässä.
JOO! Iso kasa! Isompi kuin linna! Me teemme niin ison Oliverin, että se näyttäisi siltä, kuin se olisi hyökkäämässä linnaan! Anemone julisti ja lähti kauhomaan lunta kaksin käsin lumipalleronsa päälle hurjaa vauhtia, saaden papittaren vain katsahtamaan Lilyyn hymyllä, ennen kuin polvistui itsekin lumihankeen Anen vierelle kauhomaan lunta.
Saisikohan puutarha vajalta lapioita Vanhempi kahdesta pienimmästä kävi tuumaamaan, todetessaan, että he olisivat tässä kyllä koko loppu päivän kauhoamassa lunta käsillä, ilman apuvälineitä. Tosin oliko se niin paha juttu? Tämähän oli melko hyvä tilaisuus saada rentoutua ja pitää hauskaa, niitä mahdollisuuksia kun ei juurikaan ollut.

//-insert something smart here-//

[Aksutar]

Oliver oli enemmän kuin hellyydenkipeä otus, joten Anemonen paijaukset olivat sille suurta hupia. Tosin, siinä samalla kävi selässä tasapainotellut prinsessa kellahtamaan lumeen. Oliver tosin rääkäisi vain vahingoniloisenhuvittuneena katsellessaan, kuinka nuorinainen kömpi ylös hangesta.
Kylmää kylmää! Lily naurahti Anemonelle, jolta tuntui löytyvän kommenttia asiaan jos toiseenkin. Samalla Lily kävi pudistelemaan lumia pois vaatteistaan, yhä kiemurrellen pienesti kylmän lumen valuessa selkää pitkin.
Ane kuitenkin kävi hoputtamaan seuralaisiaan käymään toimeen, sillä lumi Oliver ei odottanut. Palloista tekemällä tämä tuntui olevan mahdoton homma. Ophelia kävi kuitenkin tuomaan esille paremman ratkaisun lumi Oliverin kasaamiseen ja siitäkös Ane innostui. Lumi Oliverista piti tulla kuulemma niin iso, että se näyttäisi hyökkäävän linnaan. Lily ei voinut muuta kuin naureskella tytön rajattomalle mielikuvitukselle ja jonkin asteen suuruudenhulluudelle, kävellessään lähemmäksi paikkaa, johon lumiveistosta alettiin kasaamaan. Oliver pysytteli nätisti Lilyn vierellä, haistellen kovasti tuon takintaskua ja siellä olevia herkkuja.
Lily mutristi huuliaan mietteliäänä, Ophelian kysellessä lapioista.
Totta kai saa, odottakaa, niin käymme hakemassa! Lily hihkaisi hypähtäen takaisin Oliverin selkään ja käski aarnikotkan liikkeelle.

Oliver hypähteli Lilyn ohjastamaan suuntaan. Ei siinä kauaa mennyt, kun siivekäs palasi kera prinsessan, joka kantoi mukanaan paria lapiota. Totta kai prinsessalle sellaiset annettiin, vaikkakin niiden tarvetta ihmeteltiin suuresti ja mietittiin, oliko se nyt sopivaa antaa siniveriselle palvelijoiden työkaluja.
Noniin, eiköhän aleta hommiin! Lily naurahti laskeutuessaan Oliverin selästä ojentaessaan toista lapiota Ophelialle. Oliverille suotiin yksi herkku, jottei tuo kyllästyisi odottelemaan ja lähtisi teille tietämättömille.
Sen pahemmin vitkastelematta, tarttui myös Lily lapioon ja kolmikko alkoi kasaamaan lumi Oliveria, itse Oliverin pyöriskellessä lähettyvillä ja välillä poseeraten lumiveistoksen rakentajille..


// Aika hyppy, sinä teet, ÄÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄ. Häikäilemätöntä vastuunsiirtoa //

[Ivy]

Prinsessa kävi heti kiinni ideaan lapioista, saaden Anemonen silmät kirkastumaan, hehän saisivat suuren lumisen aarnikotkan hetkessä! Ophelia vin naurahteli ja katsoi prinsessan ja Oliverin perään, näiden ilmeisesti käydessä hakemaan tarvittavia työkaluja, palaten pian sen jälkeen, kun pieni osa lumiolennon jalkaa oltiins aatu kasattua.
"Kiitos!" Ophelia kitti ottaen lapion vastaan, saaden vain Anen takkinsa reunaan nykimään, sanattomasti ilmaisten haluamustaan saada lapion itselleen.
"...Jos lupaat olla varovainen" Ophelia hymyili ojennuttaessaan lapiota, joka oli pidempi mitä itse tyttö. Anemone kikatti ja hymyili siistiähammasriviä tarttuessaan jämäkästi kaksinkäsin lapioon ja yrittäessään kauhoa lunta yhteen kohtaan, vaivalloisesti, hitaasti ja varovaisesti, lopulta kyllästyäen ja ojennuttaen lapiota takaisin vanhemmalle kun lapio kävi liian raskaaksi. Ophelia yritti olla nauramatta ja lähti kauhomaan huomattavsti paremmin lunta yhteen kasaan Lilyn kanssa, Anemonen tyytyessä taputtelemaan sivuja kiinteiksi ja kaivamaan lunta kämmenillään. Siinä meni ehkä tunti, ehkä kaksi, oli vaikea sanoa ajan ollessa niin rattoisaa. Pimeä kuitenkina lkoi pikkuhiljaa jo tulemaan, lumisen aarnikotkan muodostuessa puutarhan kumpereelle. Ei ehkä niin iso kuin Ane oli halunut, mutta jos sitä katsoi oikeasta kulmasta, se olisi yhtä hyvin voinut olla. Näin Ane ainakin leikki katsellessaan sivummalta, Ophelian muotoillessa Oliverin nokkaa parhaansa mukaan, samaan aikaan kun sormet vihdoista viimein alkoivat tuntemaan palellusta.

"Siitähän alkaa tulla näköinen" Ophelia tuumasi itsekseen käydessään vertailemaan mallia ja heidän tekelettään.
"Ei se voi elää ilman peppua!" Anemona huudahti ja marssi lumisen aarnikotkan takamukselle, käyden lisäämään lisää lunta sen takalistoon, selvästi tyytymättömänä siihen miten se oli. Papitar katsoi pientä tyttöä kummasti, eikö sillä jo sitten ollut? Häntäkin oltiin jo muotiltu, mutta nyt Anemone meni tallaamaan sen uuden lumikerroksen alle.
"Noin! Nyt sillä on peppu!" Enkelityttö julisti ylpeänä muotoiltuaan poikkeavan ulokkeen, mitä Oliverilta itseltään ei niinkään löytnyt. Pian valkosinihapsinen katselikin tekelettään kummastuneena, sen ollessa erillainen malliin nähden, miten se oli mahdollista!?
"Äh... Se on ihan tyhmä" Kävi surkutteleva ääni toteamaan ja taputtelemaan lumi Oliverin takalistoa litteämmäksi, takaisin siihen mitä se alunperin oli ja sitten oli hyvä! Se näkyi enkelitytön naamasta.
"Alkaa tulla pimeää... Pitäisiköhän kohta mennä sisätiloihin?" Ophelia tuumasi katsellessaan ympärilleen. Ei ristinsielua näkynyt ympärillä aukealla alueella, se loi vähän turvattoman olon, vaikkei heillä muurien sisällä hätää olisikaan. Silti! Pakottava tunne hankkiutua sisätiloihin oli suuri.
"Kaakaota! Mennään juomaan kaakota, lämmintä, minun poskiani paleltaa!" Ane sanoi hyristen ja poskiaan tumpuillaan taputellen.
"Onko lumi Oliver nyt hyvä?" Ophelia kysyi, vastuttamatta ideaa kaakaosta.
"M! Se on ihan kuin Oliver!" Anemone sanoi mennessään itse huomionkeskipisteen luokse ja halasi aarnikotkaa sivusta mitä pienillä käsivarsillaan pystyi naurahtaen.
Papitar peruutti pari askelta, tutkaillen heidän aikaan saannostaan. Se oli jokseenkin aarnikotkan muotoinen, paljon tönkömpi versio, mutta ei huono tekele näin kolmikolta, joka ei ainakaan hänen tietojen mukaan kauheesti olleet mitään veistellyt.
"Äiti mennään! Minua alkaa paleltaa!" Ane kävi sanomaan tarttuessaan äitinsä käteen molemminkäsin ja lähti vetämään tätä linnalle päin.

//ÄÄÄHÄHÄHÄ Puolitin sen enkä vienyt läheskään niin pitkälle mitä ensin ajattelin. Sisätiloille ja kaakot kehiin!//

[Aksutar]

Tuumasta käytiin toimeen ja innokkain rakentaja oli varmasti Anemone, joka itse halusi lapiolla leikkiä. Tosin, se lapio annettiin nopeasti takaisin Ophelialle, kun huomattiin, ettei se lumen kauhominen nyt niin helppoa ollutkaan. Tovi jos toinenkin siinä vierähti, varmasti enemmän kuin tunti tai pari, kun kolmikko lumi aarnikotkaa rakensi. Pikkuhiljaa lumimöhkäle alkoi ottamaan muotoa ja viimein muistuttaakin malliaan, joka näin työn loppuvaiheilla oli alkanut piehtaroimaan lumessa, koettaen tehdä omia versioita Anemonen lumienkeleistä. Melko surkuhupaisaa katseltavaa, otus kun selälleen mätkähti ja siipiään liikutteli, jäi jäljelle vain iso kuoppa lumeen.
Kun lumi Oliver oli valmis, oli Anemone suuresti sitä mieltä, ettei tämä veistos voinut elää ilman peräsintä. Lily kävi kohottamaan kulmiaan kysyvästi, Anen läntätessä lisää lunta lumiveistoksen takalistoon, saaden aikaan vain epämääräisen ulokkeen, jota ei Oliverista itsestään löytynyt. Jopa Oliver tarkasti tilanteen, vilkaisten omaa peräpäätään. Ei siellä mitään tuollaisia möykkyjä ollut! Aarnikotka ilmoittikin tästä epäkohdasta rääkäisemällä ja pudistelemalla päätään. Anemone kävi kuitenkin korjaamaan tämän virheen, taputellen lisäämänsä lumimassan matalaksi.
Eiköhän se ole ihan hyvä noin Lily naurahti Anemonelle, joka lunta taputteli.
Katse kääntyi kuitenkin Ophelian puoleen, tuon ehdotellessa sisätiloihin siirtymistä. Pimeähän tässä alkoi tulla, pikkuhiljaa myös pakkanen alkoi olla tarpeeksi. Kun sitä touhusi, ei kylmä ehtinyt tulla, mutta nyt kun paikoillaan seisoi, alkoi se kylmyys hiipiä luihin ja ytimiin.
Anemone kannatti tätä ideaa ja lisäsi mukaan vielä kaakaon juomisen. Loistava idea, kerta lumi Oliveriin oltiin tyytyväisiä, olisi hyvä aika hankkiutua sisälle.
Mennään vain. Käyn viemässä Oliverin talleille ja tulen perästä, nähdään minun oleskeluhuoneessa Totta kai prinsessalla oli oma oleskeluhuone, ei sitä aina jaksanut omassa makuuhuoneessa pyöriä! Lily hyppäsi kuitenkin Oliverin selkään ja komensi aarnikotkan liikkeelle, kohden talleja. Talleilla Oliver saatettiin omaan karsinaansa mistä se yhtä hyvin olisi itsekin päässyt pois ja jätettiin sinne lepäämään. Tallipojalle annettiin käsky ruokkia otus hyvin, sillä se oli tänään saanut kunnolla kuluttaa energiaa ja ruoka sille varmasti maittaisi. Tuon jälkeen Lily suuntasi takaisin linnalle, kipaisten makuuhuoneensa kautta vaihtamassa mahdollisimman nopeasti vaatteita. Ylle löysikin se tuttu, punainen mekko.

Pikaisen siistiytymisen jälkeen askel vei kyseiseen oleskeluhuoneeseen, jossa Ophelia ja Anemone odottivat. Palvelijoille oltiin annettu jo käsky käydä valmistamassa kolmikolle lämmintä juotavaa, samalla kun yksi miespuolisista palvelijoista kävi virittämään takkatulen oleskeluhuoneeseen. Äkkiäkös huone kävi lämpiämään, vaikkei se kovin vilpoinen alun alkaenkaan ollut. Paksut verhot vedettiin jo ikkunoiden eteen, samalla kun kynttilöiden ja takkatulen annettiin valaista lämpimästi sisustettua huonetta.
Kuluuhan se aika näinkin Lily tokaisi naurahtaen, samalla kun istahti yhdelle suurista, pehmeistä nojatuoleista takan ääressä. Takan sytyttänyt palvelija oli viimein valmis, käyden kumartamaan kolmikolle, ennen kuin poistui paikalta.


// Youu sneakyyyyyy lil thing //

[Ivy]

Anemone päästi äitinsä kädestä kiinni, hyppien pariin otteeseen tasajalkaa ennenkuin rynnähti Ophelian luokse, nyt tätä kiskomaan.
"Selvä, nähdään sitten siellä." Ophelia vastasi hymyillen Lilyn ilmoittaessa, että veisi Oliverin ensin takaisin talleille. He tapaisivat taas prinsessan omassa oleskeluhuoneessa.
"Hei hei Oliver!" Anemone ehätti vilkuttamaan, ennen kuin tohkeissaan lähtikin kädestä raahaamaan isompaansa kohti linnan ovia, vaikka papitar melko kiltisti tätä seurasikin. Pientä vastista kuitenkin annettiin, ettei turvalleen lennetty pienien jalkojen halutessa juosta ja rynniä sisälle ja sen käytäviltä perille asti huoneeseen.
Sisälle päästyä, Ane otti ensitehtäväkseen riisua kaulahuivinsa ja siistiä itseään lumesta. Ophelia teki samoin, etsien käsiinsä ensimmäisen palvelijan jonka silmiinsä sai ja pyysi tuolta tuomaan kolme kuppia lämmintä prinsessan oleskeluhuoneelle pikapuoliin. Ane senkuin nyökkäili ponteikkaasti vierellä, nuolten jo huuliaan ja lähti ohjaamaan papitarta kohti ylempiä kerroksia, aina prinsessan oleskeluhuoneelle asti.

Huoneeseen astuttiin pienen koputuksen jälkeen, ihan vain varmuuden vuoksi vaikkei muilla kuin sisäköillä ollut sinne asiaa. Ovi avattiin ja heti ensimmäisenä sisälle rynnisti Ane, riisumaan paksua takkiaan ja tumppujaan. Ophelia seurasi jälleen kerran perästä, riisuen päälivaatteensa tuolin nojalle siistinä, siistien vielä enkelitytönkin kamppeet tämän jättäessä ne epämääräiseksi möykyksi divaanille.
"Miten koulusi on sujunut?" Ophelia kysyi mielenkiinnosta nuoremmaltaan, istuutuen samalla alas pehmeälle sohvalle, jalkojen kipristellessä kylmyydestä. Anemone hypääsi tämän vierelle, melkein kiinni äitinsä parhaaseenystävään , ihan vain lämmikkeen vuoksi ja hymyili säteilevästi.
"Hyvin. Maantieto on vaikeaa, Äidinkieli on vaikeaa... Mutta osaan laskea jo sataan ja enemmän!" Anemone ylpeili, lähtien nostamaan sormiaan yksi toisensa jälkeen ja laskemaan sataan, ihan vain näyttääkseen mitä osasi. Pieniä karkailuja oppitunneilta ei käyty mainitsemaan, hän halusi antaa hyvää kuvaa itsestään, vaikkei niin hyvä oppilas välttämättä ollutkaan. Palvelijoita tuli sisälle, yksi katsomaan, että kaikki oli kohdallaan ja toinen sytyttelemään takkaa. Hetken oltuaan, Lilykin liittyi seuraan, siistiytyneenä. Opheliasta oli niin rauhoittavaa nähdä toinen pitkästä aikaa mekossa, sitä ei tosin sanottu... Vaan hiljaa nautittiin siitä hetkestä. Pian palvelijatkin, verhot ensin ikkunoille vedettyä ja takan huonetta lämmittäessä asianmukaisesti poistuivatkin
"M! Olin laskemassa Ophelialle sataan, jäin viitentoistaviiteen..!" Anemone selitti, kummastellen hetken mitä olikaan sanonut, mutta antoi asian olla oveen käydessä koputus ja palvelijatar kaakaotassin kanssa tuli sisään. Kaakaot tarjoiltiin jokaiselle yksitellen, Ophelia nyökkäsi kiitokseksi, siinä missä Anemone sanoi sen lujasti ja lähti hörppimään lämmintä kaakaota siltä istumalta, paljastaen mukinreunalta antaneensa itselleen maitoparran.
Papitar naurahti näkyä ja katsahti autuaana Lilyyn, nojautuen samalla sohvan selkänojaan, sormetkin alkoivat mukavasti lämpiämään.

"Oletko... Kuullut Blackista mitään hetkeen?" Ophelia kysyi varovaisesti, miettien jo hetken aikaa mikäli prinsessa oli tietoinen muutama päivä sitten tapahtuneesta tapauksesta.
"Oih Ane kuuli, minä siis kuulin..! Että linnan käytävillä on riehunut huuuuurrrrja peto! Onko se totta?!" Anemone kävi ihmettelemään ääneen, antamatta äidilleen tilaisuutta vastata. Ane ei ollut kuullut yksityiskohtia, eikä varmaan tulisikaan kuulemaan kun oma isä oli osallisena.
"Varmaankin vain pelotteita, ettet vaeltele käytävillä nukkumaanmenon jälkeen" Ophelia kävi keksimään nopeasti, saaden Anen ilmeen muuttumaan hurjistuneeksi, häntä yritettiin puijata! Kaakota käytiin kittaamaan kaksin käsin mukista suuhun, hurjaa vauhtia, ettei tulisi sanottua mitään harkitsematonta.
Ophelia pudisteli päätänsä hymyillen, ottaen nyt itsekin ensimmäisen hörpyn kaakaostaan, tee olisi kelvannut ihan yhtä hyvin...
"Miten Henry voi?" Ophelia kävi vaihtamaan kysymystään, haluten kuulla ehkä ennemmin tämän veljestä... Useammastakin syystä.

//TEEHEHE//

[Aksutar]

Viiteentoistaviiteen Selvästi matematiikka ei ollut vielä ihan hallinnassa nuorella adoptioprinsessalla, mutta eipä tuolta odotettu ihmeitä kyseisen aineen suhteen. Etikettitavat olivat Lilystä tärkeämmät tässä asemassa, sitä hänellekin oli toitotettu nuorena. Tosin, eipä Lilyllä ollut varaa ihan jokaisesta Anen niskuroinnista käydä valittamaan, itse kun ei ollut niin kovin tottelevainen nuorena. Kuului ikään. Lily kävi naurahtaen pudistamaan päätä, samalla kun otti vastaan palvelijattaren tuoman, lämpimän juoman. Kupista otettiin kaksin käsin kiinni ja se tuotiin lähelle rintakehää, juoman kupin lämmittäessä mukavasti niin kylmiä sormia kuin rintakehääkin. Hitaasti kuppi nostettiin huulille, katseen kuitenkin kohotessa kaakaosta Opheliaan tuon kysymyksen myötä. Oliko Lily kuullut Blackista? Oli, paljonkin, mitä hänen nyt pitäisi tuohon vastata? Ei hän tuntenut oloaan kovin mukavaksi, kun velhosta piti puhua, varsinkaan Ophelialle viimepäivien tapahtumien jälkeen. Hän ei ollut tietoinen, minkälaiset välit Blackilla ja Ophelialla oli nyt, eikä tohtinut oikeastaan kysyäkään.

Ane kävi kuitenkin puuttumaan keskusteluun, ennen kuin Lily ehätti nielaisemaan lämpimän juomansa ja sanomaan mitään. Hurja peto käytävillä oli kuulemma liikkunut ja niinhän se olikin mutta Ane ei tiennyt oliko se totta vai ei. Ophelia kävi onneksi tokaisemaan, että moinen huhu oli varmasti vain jokin juoni, jolla pikku prinsessa pysyisi nätisti omassa vuoteessaan illan tullen. Tuo taisi kyllä vain houkutella Anea entistä enemmän lähtemään pimeille käytäville pyörimään. Toivottavasti ei. Aihe vaihtui kuitenkin nopeasti Henryyn, Lilyn huokaistessa itsekseen siitä hyvästä. Hän ei välittänyt puhua velhosta juuri nyt kenenkään kanssa, varsinkaan, kun Ane oli kuulolla.
Ihan hyvin Lily vastasi laskiessaan mukin huuliltaan Masentunut, kylläkin ja syystä, mutta muuten hyvin.. paranemaan päin, pian hän saa varmasti jo koittaa kävellä itsekseen. En kuitenkaan ole kovin usein Henryn luona vieraillut Valitettavasti Lähinnä siksi, että sarvipäinen tuppasi päivystämään kuninkaan rinnalla. Eikö tuo demoni koskaan nukkunut?!
Meinasimme käydä Anen ja Oliverin kanssa hänen luonaan tänään Mutta uskon, ettei hovin väki olisi arvostanut, jos Oliver olisi sisään parvekkeen kautta tunkenut Lily virnisti kertoessaan toteuttamattomasta suunnitelmasta, jolla loppujen lopuksi oli ollut vilpittömän ystävällinen aate Päätimme jättää kuitenkin välistä, Oliver olisi saattanut innostua liikaa Henryn näkemisestä ja sen kokoinen eläin ei välttämättä ymmärrä, minkälaista vahinkoa voisi saada aikaan.


// SETHSETHSETHSETHSETHSETHSETHSETH this is your punishment //

[Ivy]

Ane heilutteli jalkojaan istuimen reunan ylitse, juoden mukistaan sen pahemmin juomaa säästelemättä. Pieni tilkka kuitenkin jätettiin pohjalle, ettei kaikki loppuisi heti. Hän joisi sen sitten, kunnes häntä hätyytettäisiin petiin. Ophelia vaali omaansa, juomatta juuri paria pientä kulausta enempää kuunnellen Henryn kuulumisia. Hyvin, masentunut, mutta parempaan päin... Se oli mukava kuulla, pian Monarkki pääsisi harjoittamaan kävelyäkin, mitä oli niin kovasti jo kokeillut ilman sen suurempia apuja.
"Toivon, että hän pääse pian taas kävelemään." Papitar sanoi ja peitteli pientä hymyään mukinsa takana, ajatellessaan niitä "parempia" hetkiä muutaman päivän takaa, mutta ei kauaa kehdannut joten naama vedettiin peruslukemille. Pain kuitenkin naurahdettiin Lilyn kertomukselle siitä, kuinka he olivat suunnitelleet käyvänsä Oliverin kanssa Monarkkia tapaamassa. Se vasta olisi ollutkin pirstys, harmillista, ettei se kuitenkaan ollut kannattavaa. No, piankos Henry pääsi itse aarnikotkaansa tervehtimään... Ja ehkä-- Bruneten ajatuksen katkesivat tuntiessaan kevyen tömäyksen käsivarrellaan. Anemonen pää nojautui vasten vierustoverinsa kättä, silmät puoliksi ummistuneena, selvästi pidätellen haukotusta.

"Väsyttääkö sinua?" Ophelia kysyi katsahtaen alas nuorempaansa, saaden vastauksekseen pienen päänpudistuksen ja hymyn. Se oli valetta, Ane ei halunnut nukkumaan vielä, mutta lämmin kaakao ja koko päivä riehatessa, väsymys oli suorastaan odotettavissa.
"Minä voin valvoa vaikka koko yön..." Anemone uhmasi raskaiden silmäluomien alta ja suoristautui, hörppästen sen viimeisen, säästetyn tilkan omalta mukiltaan.
"Sellainen taitaa tehdä hallaa silmille..." Ophelia tuumasi tytölle, juoden taas omasta annoksestaan ja laski sitten mukin reisiensä päälle, lämmittelemään niin kämmeniä kuin jalkojakin.
Anemone nyrpisti nenäänsä, ei hän juurikaan kauneudesta piitannut ylitse hauskanpidon, ellei sitten kyse ollut hienosta letistä hiuksissa tai uudesta mekosta.
"Jos sinä valvot koko yön, niin et jaksa valvoa seuraavaa päivää leikkiessä" Ophelia hymyili, saaden Anemonen miettieliääksi, vanhemman tytön sanoissa saattoi olla totuutta. Tämän jälkeen Anemone ojennutti tyhjän mukinsa papittarelle, saaden tämän ottamaan sen ihmettelevänä vastaan samalla kun tyttö itse laskeutui alas sohvalta ja käveli äitinsä luokse, nostaen itsensä varoen tämän syliin ja nojautti päänsä vasten tämän rintakehää, jääden siihen hiljaa tuhisemaan.
"...Häntä taitaa väsyttää" Ophelia kuiski Lilylle ja laski tytön antaman tyhjän mukin lähimmälle pöydälle.

//NOOOO YOURE TOO CRUEL Q______Q//

[Aksutar]

Lily hymähti pienesti Ophelian toivoessa, että Henry pääsisi pian kävelemään. Sitä Henrykin varmasti toivoi, mutta oliko se vielä fiksua? Toipilashan kuningas vielä oli, mutta paikallaan istuminen tuntui vain masentavan nuortamiestä entistä enemmän. Henry kun ei ollut sitä sorttia, joka pysyi pitkäänkin paikoillaan. Se oli todistettu jo monta kertaa monarkin elämänaikana. Muki kävi jälleen vierailemassa huulilla, katseen lipuessa lämpimän takkatulen puoleen.
Sivusilmällä Lily kuitenkin näki, kuinka koko päivän touhuaminen alkoi vaatia verojaan Anemonelta. Tyttö kävi pikkuhiljaa väsähtämään, nyt kun vihdoista viimein asettui aloilleen. Ophelia kävikin kyselemään Anelta, väsyttikö tuota. Ane totta kai kielsi kaiken, vaikkei vaikuttanut yhtään pirteältä enää. Ei olisi ihme, vaikka Ane kohtapuoliin nukahtaisikin. Kokemuksesta Lily kuitenkin osasi sanoa, että kun tuli puheeksi nukkumaan meneminen, löysi tyttö vielä jostain vähäisiä energian rippeitä, jotta jaksoi vaatia vähintään sen yhden iltasadun vapaavalintaiselta taholta.

Pian Anemone kömpikin alas tuolilta ja käveli äitinsä luokse. Lily siirsi kuppiaan sivummalle, jotta Anemone pääsisi kapuamaan syliin, sen pahemmin kyselemättä saisiko tulla vai ei. Mikäpä Anea nyt olisi kieltänytkään? Lempeä hymy kävi kapuamaan siniverisen huulille, nuoren tytön painaessa päänsä vasten povea. Lempeä katse nousi Anemonesta Opheliaan, tuon kuiskatessa.
Niin taitaa Ane.. menisitkö jo nukkumaan päin? Vapaana oleva käsi kävi sukimaan enkelitytön hiuksia, hitaasti ja hellästi pois pyöreiltä kasvoilta.
Alkaa olla jo pikku tyttöjen nukkumaanmenoaika Ei Lily voinut kieltää, etteikö itseäänkin alkanut jo väsyttämään, nyt kun pääsi paikoillaan istumaan ja rentoutumaan.


// "...Häntä taitaa väsyttää" . Orly? //

[Ivy]

Ane ummisti silmiään auki katsoakseen äitiinsä, jokseenkin tyytymättömän oloisena. Ei hän olisi vielä halunnut, ei nyt kun he kaikki olivat kolmistaan näin.
"Tahdon iltasadun." Ane kävi sanomaan, nerokkaasti mielestään ostavansa lisäaikaa, ennenkuin hänet peiteltäisiin.
"Tahdon, että Ophelia lukee sadun." Enkelitytön katse siirtyi äidistä Opheliaan, joka kohotti kulmiaan.
"Jos... Menet kiltisti nyt, niin voin tulla perässäsi lukemaan." Ophelia lupautui hymyillen vaivalloisena, tuskinpa Lily pahakseen pistäisi jos hän lukisi tämän ottotyttärelle yhden iltasadun. Niistä Ophelia piti itsekin! Ja seura olisi aina hyvästä.
"M! Menen laittamaan yöpaidan. Hyvää yötä äiti." Anemone sanoi ja kurottautui vielä Lilyn poskelle, antaen siihne kevyen pusun ennenkuin liusui alas tämän sylistä, tepastellen vielä papittaren luokse.
"Lue jotain jännää. Tosi hurjaa..." Anemone sanoi hymyillen väsyneesti, saaden ystävällisen nyökkäyksen vastaukseksi ennen kuin meni ovelle ja poistui oleskeluhuoneesta.
Ophelia katsoi Anen perään, aina tuon oven sulkeutumiseen asti ja katsahti sitten Lilyyn.
"Halusin puhua vielä kanssasi, ennenkuin me kaikki menemme nukkumaan." Ophelia kävi sanomaan, mutta ei vielä oikein tiennyt mitä halusi toisen kanssa keskustella, halusi vain. Tyhjäksi juotu kaakaomuki asetettiin toisen vierelle, käsien kietoutuessa toisiinsa reisien päälle.
"Pidätkö yhä kiinni koulutuksestasi? ...Tarkoitan miekkailuasi? En ole kuullut siitä hetkeen mitään... Miten se on sujunut?" Kävi tyttö varoen kysymään, pienessä kuolevaisessa toivossa, että Lily olisi muuttanut mielensä moista harrastusta kohtaan. Ei hän osannut kuvitella tätä miekanvarteen yhäkään, eikä ollut onneksi vielä tätä sellaisissa merkeissä nähnytkään.

Anemone hyppelehti pitkin linnankäytävää, hänen oma huoneensa ei olisi kaukana hänen äitinsä makuuhuoneesta tai ylipäätään huoneista. Sormet pläräsivät seinän kivimuurisia juovia, valkeiden hiusten heilahdellessa puolelta toiselle. Niitä olisi syytä käydä taas leikkaamaan tai pitämään kokoaikaisesti letillä. Ane itse halusi olla kuin satujen tähkäpää ja karata oppitunneilta ikkunan kautta omien hiustensa avulla.
Omanhuoneen voi saavutettiin ja se avattiin mitään aavistamatta. Huone ei tosin tällä kertaa sisältänyt vain Anemonen kaltaista vaaleaa sistusta, pehmolelu hyllyä ja keinuhevosta, ei, tällä kertaa hänellä oli vieras, tumma, vaaleasta ympäristöstä erottuva vieras mikä sai Anen suun isoksi ooksi, kipittämään äkkiä sisälle ja sulkemaan oven.
"Huuui! Sinä olet myöhässä leikistä!" Ane huudahti, vsäymyksen kaikoten sen sileän tien löydessään uutta puhtia mitä mielekkäimmästä vieraasta.
"Missä sinä olet ollut? Et ole tullut katsomaan uusia piirroksiani!" Ane torui, mutta oli selvästi iloinen toisen läsnäolosta ja kipittikin sängylle, kyyristyi alas ja tarttui paperi pinkkaan ja veti ne ulos, ojennuttaen niitä ylös miehelle.
"Tuossa olet sinä ja tuo, tuo tuossa on äiti" Anemone esitteli pinkan päällimmäistä piirrosta istahtaen sängylle ja osoitti värikynä suttuisiin hahmoihin.
"Piirsin myös paaaaljon yksisarvisia..! Ja, ja me teimme ison lumi Oliverin pihalle, näitkö sen? Näitkö?" Tyttö kyseli innoikkaana tarttuen toisen käsivarteen.

//OH SHUSH WITH YOU//

[Aksutar]

Lily, Black


Tulihan se sieltä. Ane vaati iltasatua, saaden Lilyn naurahtamaan pienesti. Iltasatua ei kuitenkaan kelvannut lukemaan kuka tahansa, vaan Ane vaati, että Ophelia lukisi sadun hänelle. Ei sinänsä outo pyyntö, olihan Ophelia hyvä lukemaan tarinoita, kerta itsekin niistä piti. Ophelia suostuikin tähän pyyntöön, jahka Ane ensin hankkiutuisi edeltä jo nukkumaan. Sehän sopi pikkutytölle, joka kävi toivottamaan äidilleen hyvät yöt. Siinä missä tyttö suuteli Lilyä poskelle, soi Lily nopean suukon nuorentytön pehmoiselle pikkuposkelle.
Hyvää yötä kulta Lily huikkasi Anen perään, ennen kuin tuo lähti kipittämään poispäin kaksikosta.
Kun Ane oli huoneesta poistunut, palasi katse takaisin papittareen tuon avatessa suunsa. Opheliaa kiinnosti tietää, miten prinsessan koulutus oli sujunut. Taas toinen asia, mistä Lily ei mielellään puhunut, lähinnä siksi, että Ophelia ei alunperinkään ollut Lilyn tietojen mukaan kannattanut tätä harrastusta.
Hyvinhän se pidämme pientä taukoa nyt.. Henryn tapaturman jälkeen Lily tokaisi, katseen kääntyessä takaisin takkatuleen. Siitä oli ehkä turhankin pitkä aika, kun Lily viimeksi oli jutellut papittaren kanssa. Se tavallaan pelotti, viime aikoina oli sattunut ja tapahtunut vaikka mitä. Eikä Lily oikeastaan tiennyt, mistä sitä voisi puhua. Osa asioista ei varmastikaan kiinnostanut papitarta ja toisista hän ei voisi puhua lainkaan, sillä ei halunnut. Arkaluontoiset asiat koskivat lähinnä Lilyn perhe-elämää, josta nainen ei halunnut puhua kenenkään kanssa.
Kuinka sinä olet voinut?


Black oli jälleen liikkeellä linnalla. Tällä kertaa ei työasioissa tai vältelläkseen ketään, joka mökin ovelle saattoi eksyä koputtelemaan. Hän oli tullut tapaamaan sitä toista henkilöä hovissa, jonka seuraa sieti jotenkuten: Anemonea.
Tyttö ei kuitenkaan ollut huoneessaan, velhon saapuessa paikalle. Tuttuun tapaansa miestä verhosi se sama musta kaapu, mutta viitta oltiin jätetty pois. Black oli käyttänyt salakäytäväänsä päästäkseen Anemonen huoneelle, joten ei laihan miehen tarvinnut edes pihalle pakkaseen kurkistaakaan. Kauaa ei Blackin tarvinnut kuitenkaan ihmetellä, missä Anemone mahtoi olla, kun tyttö jo pamahti ovesta sisään.
Rauhallisen ilmeetön katse kääntyi tyttöön, tuon huudahtaessa isänsä olevan myöhässä leikistä. Mitähän oli tällä kertaa leikitty? Hitaasti askel kävi viemään Anen luokse, tuon pinkoessa sänkynsä luokse toruen isänsä läsnäolonvähäisyyttä.
Minulla on ollut.. töitä Todellisuudessa Black oli potenut omantunnontuskia tönössään sen jälkeen, mitä oli tapahtunut demonin kanssa. Ennen sitä Black oli muuten vain vältellyt kaikkien seuraa, johtuen siitä, mitä taas oli tapahtunut papittaren kanssa. Kovin kiireinen mies.
Black kävi kumartumaan Anen puoleen, tuon esitellessä piirustuksiaan. Hitaasti velho kävi kuitenkin istahtamaan tytön viereen sängylle, katsellen mitä lapsenomaisinta piirrosta. Ehkä velho pienesti hymyili kaapunsa kauluksen takana, mutta valitettavasti sitä ei voinut nähdä. Katse oli kuitenkin lempeän levollinen, sen siirtyessä piirustuksista Anemoneen, tytön intoillessa lumi Oliverista.
En usko nähneeni minne te sen rakensitte? Black kysyi tytön selvästi intoillessa asiasta. Heräsi myös kysymys, ketkä olivat Me.


// KIHIHIHIHIHIHIHIHIHHIII. KUKA TULEE HUOMENNA?! //

[Ivy]

Eihän Ophelia ollutkana kovin mieleissään ajatuksesta, mutta halusi silti voida puhua asiasta Lilyn kanssa, sillä se oli prinsessalle itselleen nyt tärkeää. Lily kertoikin asioiden sujuvan hyvin siltä kantilta, mutta nyt he pitivät taukoa. Ophelia nyökkäsi, seuraten tuon katsetta tämän mukana takkatuleen... Tunnelma oli jotenkin jännittynyt, syistä joista Ophelia tavallaan tiedosti. He eivät olleet puhuneet hetkeen ja prinsessalle oli sattunut vaikka kuinka, asioita joista tuskin oli liian mielekästä puhua. Niitä lieni hyvä välttää, vaikka Ophelia halusikin tietää, olla mukana asioissa. Mutta kuten häntä viisaampi mies oli kerran sanonut; kannattai antaa toisille aikaa. Papitar katsahti takkatulesta Lilyyn, tämän kysyessä nyt vuorostaan hänen vointiaan.
"Hyvin... Töitä on riittänyt ja nyt pyhien takia, olen saanut vaihtelua päivärutiineihini. Kirkolla olen käynyt kahdesti viikossa, järjestämme messuja..." Ophelia kävi selittämään, jättäen ikävämmät tapahtumat mainitsematta. Blackista... Mitä oli saanut tietää demonista... Kaikesta siitä päänsärystä, mikä ei varmaankaan olisi mitään verrattuna Lilyn päänsärkyjen suhteen.
"Olen kuullut huhua, että Henry on järjestämässä jotain kodittomillekin tänä Jouluna. Olen hyvin iloinen asiasta... Kansa tarvitsee piristystä ja tunnetta olla välitetty. Itse olen säästänyt palkastani aina osan. Hupsuissa kuvitelmissani olen ajatellut voivani säästää rahaa orpokodin perustamiseen, mutta sellaisessa minulla tulee menemään vielä vuosi ellei pari." Papitar selitteli, naurahtaen sanojensa välissä ja nojasi sohvan käsinojaan ja tuijotti takkaa, se lämmitti mukavasti kasvoja.

Ane ei ottanut kuuleviin korviinsa ottoisänsä selityksiä töistä, ei tässä tohinassa kerennyt, nyt kun tämä viimeistä viimein oli täällä! Ihan yllätyksenä! Anemone otti ensimmäisestä piiroksesta kiinni ja siirsi sen pois alemman päältä, nostaen sitten kasvonsa isäänsä.
"Puutrahaan, Oliver oli meillä mallina. Me ulkoilitimme sitä, koska Henry setä pyysi!" Enkelityttö kertoi ja hymyili hampaantäytteistä hymyä, laskien kasvonsa taas seuraavaan piirokseen.
"Tässä on setä Henry ja Kerensa neito, tuo tuolla on pappi. He viettävät häitä." Valkosinihapsinen selitti, siirtäen taas piirroksen pois edellisen päältä, pinoen niitä pikkuhiljaa omaan syliin aina selitettyään mitä oli piirtänyt.
"Tuossa on äiti ja Ophelia. Kadotin ruskean kynän, joten väritin hänelle siniset hiukset..." Anemone jatkoi, osoittaen sinihiuksista papitarta muistuttavaa hahmoa, näin mitä lapsonen kätösillään oli taitanut ja sitten Lilyyn, jolla oli tässä versiossa kruunu päällä, isompi jopa mitä edellisellä Henryllä. Sen piti olla isompi, mitä Ophelian hattu!
"Tässä on yksisarvisia ja aurinko, mutta yhdeltä on sarvi poikki, koska se kaatui." Viimeistä piirrosta selitettiin, ennenkuin sekin otettiin pois velhon kätösistä omiin. Sen jälkeen piirrosnippu asetettiin vierelle, isosilmäisten kasvojen kääntyessä ylös Blackiin.
"Haluatko yhden? Voin piirtää sinulle ihan omankin." Tyttö tarjoutui, hoksaten sitten mitä olikaan alunalkaen tullut tekemään. Yövaatteita ei kuitenkaan menty vielä vaihtamaan, hän halusi pysyä siinä isän vieressä vielä hetken.
"Voitko letittää hiukseni? En halua Agathaa, hän tekee sen aina liian kireälle..." Kuului kysymys tytön suusta, tämän pienten kätösten käydessä keräämään hiuksia takaraivolta kasaan ja vetämään ne olan yli eteen, viitaten Agathalla yhtä palvelijattarista, jotka yleensä häntä ilta ja aamu toimissa avustivat.


//MINÄÄÄÄÄÄÄÄÄ (8D//