Pulujen herra || Ivy


Suuri, kaunis pihapuutarha linnanmuurien sisäpuolella. Puutarhasta pidetään hyvää huolta ja aina vihreään aikaan se onkin kukoistava näky. Puutarhassa pidetään kesäisin myös juhlia, jos säät sallivat. Puutarhasta löytyy niin kauniita polkuja kukkaistutuksien välistä, kuin pieni koristelampikin. Vartiointi täällä on hieman huonompaa, mitä muualla linnan alueilla.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 13613

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Joulu 28, 2012 12:26

Ophelia kertoi töidensä tähden olevan kiireinen, johtuen pyhistä. Ymmärrettävää sinänsä, eikä papitar nyt turhan stressaantuneelta näyttänyt. Ilmeisesti tuota ei haitannut ne kiireet, mitä pyhät toivat mukanaan. Tai sitten Opheliakin osasi kätkeä stressinsä johonkin kulissien taakse. Lily kävi myös nyökyttelemään Ophelian mainitessa huhut Henryyn liittyen. Hänkin oli sen kuullut, mutta huhut pidettiin hovin sisäisenä. Sehän tästä puuttuikin, että ne olisivat levinneet kansan keskuuteen ja nostattaneet juhlamieltä kodittomillekin ja sitten kun mitään ei tapahtuisikaan, pettyisi puolikansaa kuninkaaseen. Henry ei tarvinnut juuri nyt yhtään enempää rasitteita, Lilyn mielestä.
Orpokodin perustaminen ei ole ongelma Lily tokaisi juotuaan kuppinsa tyhjäksi ja nousi ylös nojatuolista Vaan sen ylläpitäminen Yksi syy, miksi me emme ole harkinneet asiaa. Juuri nyt valtakunnalla ei valitettavasti ole varaa pistää pystyyn suurempaa orpokotia, vaikkakin muutama yksityinen pyörii valitettavasti orpoja on kuitenkin enemmän, mitä on tilaa tarjota Puhuessaan Lily käveli huoneen poikki valtavalle harpulleen, jota siniverinen oli opetellut soittamaan jo pienestä pitäen. Prinsessa istahti alas ja näppäili muutaman kevyen soinnun, ennen kuin lähti soittamaan rauhallista, tuudittavaa melodiaa.
Valitettavasti tämä kansa on kovin itsekästä Lily lisäsi soittamisen lomasta, suoden pienen vilkaisun Opheliaan päin. Hän olisi halunnut myös auttaa orpoja, ennemmin kuin esimerkiksi sortamista kokevia taruolentoja

Ane kertoi, että lumi Oliver oli rakennettu puutarhaan. Myös itse Oliver oli ollut paikalla mallina.. joten Black saattoi päätellä, että rakentamassa oli mukana ollut ainakin Lily. Oliver kun ei tuntunut tottelevan ketään muuta, kuin Henryä tai tuon siskoa. Ehkä muutamaa tallipoikaakin, mutta tuskin Ane tallipoikien aikaa oli niin paljon ehättänyt viemään, että olisi saanut lumi Oliverin rakennettua.. ja Henry nyt ei sattuneista syistä pihalla leikkinyt.
Rauhallinen, tumma katse laskeutui takaisin piirustuksiin, Anen käydessä esittelemään niitä yksikerrallaan ja selittäen, mitä oli piirtänyt. Kyllähän tytöllä oli jotain silmää taiteen suhteen, piirtää tuo ainakin osasi suhteellisen hyvin verrattuna ikään. Se pieni, lähes olematon hymy säilyi kasvoilla, päättyen lopulta hymähdykseen Anen esitellessä viimeisen työnsä, jossa kaatunut yksisarvinen oli sarvensa katkaissut.
Minulla on jo seinä täynnä piirustuksiasi Black huomautti Anelle, joka tarjoutui piirtämään uuden kuvan isälleen .. mutta ehkä sinne yksi vielä mahtuu Kyseinen seinä oli valitettavasti se seinä, mitä ei nähneet vieraat yleensä, Makuuhuoneessa, oven takana.
Papupatamaisesti papattava tyttö kävi pyytämään, letittäisikö isänsä tuon hiukset. Kulmat kävivät kohoamaan pienesti moisesta kysymyksestä, ei sitä olettanut, että mieheltä pyydettäisiin letitystä. Kuulemma Agatha letitti hiukset liian kireälle.. ja ilmeisesti ketään muuta vaihtoehtoa ei nyt ollut.
Kai.. sitten Hetken asiaa tuumittuaan kävi kääntymään paremmin Anen puoleen, taputtaen sitten puoliksi sängylle noussutta jalkaansa istu syliin.


// SINÄÄÄÄÄÄÄH >3< //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1764

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Joulu 28, 2012 12:52

Ophelian katse nousi Lilyyn tämän noustessa ylös penkiltään? Ei ollut ongelma? Niin, ei papitar pahemmin tiennyt miten valtakuntaa pyöritettiin ja oli sinänsä yllättynyt, että Lilykin tiesi näin paljon. Se ei ilmeisesti olisi ongelma, mutta sellaisen pyörittäminen sitten olisi ja orpoja olisi muutenkin liiaksi tiloja nähden. Varsinkin nyt kun sota oli ohitse, moni oli varmasti Ophelian ja Lilyn tavoin menettäneet vanhempansa, vaikkeivat aivan samoissa merkeissä. Surkutteleva katse siirtyi tästä verhottuihin ikkunoihin. Kuinkakohan moni orpo tälläkin hetkellä paleli tai kerjäsi elantoaan kadulla? Sen ajattelu oli sydäntäsärkevää.
"Hm... Ehkä kuitenkin, pienet huomion osoitukset Henryltä helpottaisivat heidän oloaan..." Ophelia tuumasi ääneen, toivoen todella, että Monarkki kykenisi jotain tekemään, vaikka vuoteenoma olikin. Tyttö kävi nousemaan omalta istuimeltaan, Lilyn käveltyä ja soittaessa nyt harppua, josta pari, kaunista sointua kuuluikin prinsessan sirojen sormien ansiosta.
"soitat kauniisti... Siitä on jo aikaa kun olen kuullut soittoasi." Ophelia kommentoitsi hymyillen ja istahti lähimmäiselle penkille harpusta, jääden siihen kuuntelemaan prinsessan soittoa. Tämä.. Tämä sopi prinsessalle paremmin mitä miekka. Niin Ophelia jaatteli, tuijottaessaan instrumenttia, joka tultaisiin kuitenkin vielä vaihtamaan aseeseen.
"Lily...?" Ophelia aloitti nielaisten, haluten sanoa niin monen monta asiaa, mutta ei uskaltanut, kehdannut, viitsinyt sanoa loppuun, joten puheenaihe vaihdettiin ennenkuin sitä aloitettiinkaan.
"Sinähän tiedät, että olet tärkeä minulle? Tiedäthän?" Siniset silmät etsivät prinsessan kasvot samalla kun papittaren molemmat kyynerpäät nojautuivat tuolin kyynernojaan, jääden siihen katselemaan Lilyä ja harppua.

"Ne ovat vanhoja! Tarvitset uusia, minun taitoni ovat satatuhatta kertaa paremmat nykyään!" Ane kävi sanomaan isänsä kommentiin tämän seinän ilmeisesti ollessa tytön piirroksia täynnä. Enkelityttö katsoi isäänsä syvälle silmiin, kunnes tuo näytti suostuvan letittämään hänen hiuksensa. Pienessä voiton riemussa, Anemone kävikin kömpimään isänsä syliin, nojautuen kuitenkin eteenpäin, että toisella oli tilaa työskennellä.
"Kuulin, että käytävillä oli ollut hurja peto, mutta Ophelia sanoi sen olevan vain peloite, etten vaeltele yöllä. Ehkä se on kuitenkin sen sama peto, joka on joskus sänkyni alla?" Ane kävi papattamaan, kääntäen kasvojansa hiljattain olkansa yli kohden hiuksia letittävään isään. Tyttö uskoi vielä sänky mörköön, mutta oli kuullut sellaisenkin olevan vain puppua.
"Tee siitä löysää..!" Kävi huomautus, yhden suortuvan käydessä kiristymään epämukavasti päänahassa.
"Jos haluat, voin letittää sinunkin hiuksesi... Jos et piilota niitä. Olen aika taitava jo." Anemone kävi tarjoamaan vastapalvelusta isäpapalleen. Toisten hiuksia oli helppo letittää, ei omia, kädet väyisvät aivan liian äkkiä kun sitä yritti tehdä kauan taaksepäin.

//OUU YEAAH//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13613

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Tammi 08, 2013 11:37

Lily ei halunnut ajatella juuri nyt Henryä tai velvollisuuksia, mitä tuon piti tai kannatti tehdä. Jos Lilyltä kysyttiin, olisi kansa saanut olla hiljaa kuten myös hovi ja antaa hänen veljensä toipua rauhassa. Eihän siitä ollut pitkä aika, kun he isänsä olivat menettäneet ja nyt Henry oli jalkapuoli! Lily saattoi vain kuvitella, kuinka masentunut ja stressaantunut veljensä oli. Ehkä Henry pystyi kätkemään nuo tunteensa muilta, mutta ei omalta siskoltaan. Lily tunsi Henryn paremmin kuin kukaan muu tai niin Lily ainakin uskoi. Prinsessa ei kuitenkaan kommentoinut mitään papittaren huomautukseen huomionosoituksista Henryltä, vaan jätti asian omaan arvoonsa.
Pieni hymähdys pääsi kuitenkin Lilyn suusta, papittaren mainitessa soittamisen. Olihan siitä aikaa, kun Ophelia oli kuunnellut hänen soittoaan, mutta ei se silti tarkoittanut, etteikö Lily suhteellisen aktiivisesti harppua käynyt soittelemassa. Se oli jokseenkin terapeuttista, kaiken tämän hässäkän ohesta. Yleensä Lily kuitenkin soitti yksin, ellei joku sattunut paikalle tulemaan. Valitettavan harvoin nykyään se henkilö oli Ophelia. Lily jatkoi kevyen, tuudittavan melodian soittamista, antaen huoneen pysyä hiljaisena puheesta omalta osaltaan. Ei ollut mitään lisättävää papittaren sanoihin, eikä Lily mielellään uutta keskustelua luonut soittaessaan, vaikka aivan hyvin olisi kyennyt keskittymään puhumiseen ja soittamiseen samaan aikaan. Olihan hän jo yli kymmenen vuotta opetellut soittamaan.
Ophelia kuitenkin avasi suunsa, saaden prinsessan avaamaan puoliksi ummistetun katseensa kohden nuorempaa naista, odottaen, että tuo jatkaisi asiaansa. Ophelia asia oli kuitenkin yllättävä. Miksi papitar moista kyselisi? Tai no, kai siihen oli aihettakin olivathan he olleet jokseenkin etäisiä viimeaikoina, johtuen no kaikesta. Lily ainakin hakeutui mieluummin omaan rauhaansa, kuin häiritsi ketään tai halusi kenenkään häiritsevän häntä. Soitto hiljeni vaimeammaksi, Lilyn tuijottaessa Opheliaa kaikessa hiljaisuudessaan hetken.
Miksen muka tietäisi? Lily kysyi kohottaen kulmiaan, samalla kun lempeä, pieni hymy hiipi kasvoille olethan paras ystäväni


Pikku Ane oli syvästi sitä mieltä, että adoptio isänsä tarvitsi uusia kuvia seinälleen. Ehkä niin, mutta Black mieluummin säilytti ne vanhat, ensimmäiset, kuin otti vastaan kokoajan uutta. Piirustuksilta meni tunnearvo, jos niitä oli tusinoittain. Black tyytyi kuitenkin vain hymähtämään Anen toteamukseen, samalla kun lähti syliinsä kavunneen tytön hiuksia. Luisevat sormet sukivat hetken valkeita hiuksia, varmistaakseen, ettei niiden koskettaminen tai Anen koskettaminen ylipäätään ärsyttänyt. Toisinaan Anen koskettaminen tai tytön lähellä oleminen tuntui.. epämukavalta. Samalta, kuin olisi seissyt kappelin lähellä samalla, kun vampyyri veri oli yllä. Tuo outo tunne oli alkanut kaivertamaan velhon mieltä ja Black olisikin halunnut selvittää Anen alkuperän ja rodun ylipäätään.. tuo ei voinut olla täysin tavallinen ihminen. Tästä epäilystään Black ei kuitenkaan ollut kenellekään hiiskunut, sillä viimeinen henkilö, jota hän halusi satuttaa, oli Anemone. Kerta kosketus ei tuntunut epämukavalta, lähti velho erottelemaan hiuksia kolmeen eri nippuun, joita kävi sitten letittämään kaikessa rauhassa, hartaudella.
Samalla Black kuunteli Anen puheita. Surkuhupaisa hymy käväisi puoliksi peitetyillä kasvoilla, tytön puhuessa hurjasta pedosta käytävillä. Papitar oli kuitenkin kuulemma kertonut sen olevan vain pelotteluta, jotta pikku adoptioprinsessa pysyisi huoneessaan yöllä.
Ei sänkysi alla mitään ole.. Black hymähti Anen tuumauksiin Eiväthän ne uskalla tulla tänne, jos minä olen läsnä.
Kiitos, mutta ei kiitos Oli vastaus Anen tarjoutuessa letittämään Blackin hiukset Se olisi turhaa työtä Velho piti hiuksensa kuitenkin piilossa, joten oli yhdentekevää olivatko ne letillä vai auki.


// WE DON'T HAVE TO BE ALONE, JACK! //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1764

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Tammi 09, 2013 12:19

Papitar kuunteli hiljenevää harpun soittoa, sen tuudittavan soinnun hiljalleen saaden tunnelman autuaammaksi. Lilyn sanat ja hymy... Niillä oli voima vierrittää kiviä papittaren sydämmen päältä.
"Halusin vain... Varmistaa, että tiedät sen yhä." Ophelia sanoi hymyn kanssa ja jäi kuuntelemaan hiljakseen prinsessan soittoa, sanomatta enää sanaakaan muutamiin hetkiin. Nuoremmalla oli tietenkin epäilyksensä asioiden kannoilta, siitä tulisiko prinsessa hänen luoksensa purkamaan sydäntään niinkuin hän niin toivoi. Oli parempi elää varmuudessa siitä, että toisella oli asiat hyvin ja tulla kerrotuksi tunteistaan, kuin vain tulla kerrotuksi, ettei toisen tarvinnut moisesta huolehtia. Niin ei oltu kuitenkaan suoraan sanoin sanottu, mutta sellaisen tunteen Ophelia Lilystä sai. Tyttö halusi kyllä luottaa toisin, luottaa, että niin ei ollut, vaikka mahdottomalta se kuulosti, ottaen huomioon kaiken tapahtuneen.
Takkatuli lämmitti huonetta, räiskyen ja naksahdellen aina paikoittain harpun hellä sointuisen soiton kanssa, hän oli jo melkein ummistaa silmiään, ennenkuin puristi ne yhteen ja suoristi selkänsä, hiroen toista silmäänsä pienesti.
"Minun lienee parempi mennä nyt, lukemaan Anelle satu niin kuin lupasin, ennenkuin nukahdan itsekin." Ophelia sanoi hymyillen noustessaan jaloilleen. Punainen viitta noukittiin selkänojalta syliin ja Lilyn luokse käveltiin. Toinen käsi keitoitui prinsessan takaa toiselle olalle ja kevyt halaus suotiin toiselle, ennenkuin irtauduttiin ja katsahdettiin toiseen astetta pirteämpänä.
"Nähkäämme jälleen pian, meidän pitää nauttia teetä lähitulevaisuudessa." Papitar sanoi, jääden katsomaan Lilyyn vielä hetkeksi ennenkuin suuntasi ovelle ja sieltä kylmemmälle käytävlle, oven sulkeutuessa ääneti takana.

"Oletko varma?" Ane kysyi korjatessaan asentoaan ja katsahti pää asteen kallistuneena taakse kohden isäänsä.
"Oh, ehkä. Olet kyllä paljon hurjempi!" Enkelityttö myönsi hymyn kanssa ja käänsi katseensa takaisin eteensä, tuntien letin muodostuvan hiuksiinsa. Vastapalveluksesta kieltäydyttiin, no ei se Anea haitannut, se oli ollut vain tarjous. Anemone keinutteli toista jalkaansa alas sylin reunalta, toisen ollessa koukussa. Varpaita tutkittiin hetken aikaan ja iloista sointua hymäiltiin, sointua jonka oli joskus kuullut äitinsä soittavan. Letin valmistuttua, Anemone tunnusteli sitä käsillään, vetäisten sen olan yli eteesä ja kikatti.
"Kiitos isä!" Leitstä kiitollinen enkelityttö hihkaisi ja käntyi, yrittän pitää tasapainonsa osittain pehmeällä sängyllä ja osittain isänsä sylissä ja antoi pienen, märän suukon tuon kalpealle, laihalle poskelle, ennenkuin hypähti alas lattialle.
"Minun pitää vaihtaa yövaatteet. Ophelia tulee lukemaan minulle iltasadun..!" Anemone ilmoitti ja tepasteli sermintaakse, huoneen nurkalle jossa hänen yöpäaitansa odottikin jakkaralla.
Samassa, mitä Ane oli sujahtanut pois näkyvistä, kävi koputus oveen.
"Ane, oletko valmis? Tulin nyt...luke...maan..." Ophelia raotti ovea, astuen osittain sisään ja kalpeni nähdessään huoneessa odottamattoman, ellei jopa epätoivotun henkilön.
Papitar ei sanonut mitään, katsoen velhoon epäuskoisensa, kulmat astetta kurtussa ja vilkaisi sitten sermille josta pieni ähinä ja tuhina kuului Anen yrittäessä saada päätänsä yömekon kaula-aukosta läpi.

"Ane?" Ophelia kysyi ja vilkaisi sitten nopeasti velhoon, ikäänkuin kysyen mitä tuo täällä teki?!
"Olen valmis!" Tyttö hihkasi voitonriemuisena ja astui ulos, rientäen suoraan sängylle isänsä luo, kiputen ylös ja hymyili kohden ovelta tulijaa.
"Mit..Mut..Sinä..!" Ophelia kävi änkyttämään, osoittaen osittain Aneen, sitten taas velhoon itseen. Tilanne oli absurdi, vasta äsken velho oli hyökännyt hänen kimppuunsa ja nyt tämä oli mitä puolustuskyvyttömän lapsen luona!
Ophelialta loppuivatkin sanat kesken, tai oikeastaan Ane oli niiden esteenä joten tyttö lähti elehtimään, muodostaen kämmenillään pedon hampaat jotka loksahtelivivat auki, saaden Anemonen nauramaan vaikka todellisuudessa tämä huoteleva elekieli sanoi; "Mitä luulet tekeväsi, yritit syödä minut hetki sitten, nyt olet täällä, varotko sinä yhtään?!" Syyttävä katse vahvisti tätä, Anemonen lähtiessä matkimaan tämän imitaatiota pedon leuoista.
"räyrawraw..." Kävi Anen leikki, tämän katsahtaen sitten ylös ottoisäänsä naureskellen.


//PITCH O KUITENKI SÄNGY ALLA//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13613

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Tammi 09, 2013 2:18

Enhän minä sitä olisi voinut unohtaa Lily huomautti Ophelialle tuon varmistellessa, että prinsessa yhä varmasti tiesi kyseisestä asiasta. Totta kai Lily tiesi ja arvosti sitä, vaikkei ehkä osannut haluamallaan tavalla, ainakaan tähän hätään, sitä ilmaista. Ei vielä, prinsessa poti liikaa masennusta kaikesta, mitä viime aikoina oli tapahtunut.
Ophelia kuitenkin päätti, että oli jo aika käydä lukemassa Anemonelle se ilta satu, mitä papitar oli luvannutkin. Lily kävi hymähtäen nyökkäämään tähän ilmoitukseen, saaden kuitenkin vastaanottaa vielä halauksen papittarelta. Soitto lakkasi moisen läheisyydenosoituksen myötä, prinsessan kääntäessä katsettaan papittaren puoleen. Sirot kädet laskeutuivat harpun kieliltä omaan syliin hitaasti, papittaren irrottaessa otteensa.
Ehkä niin on tapahtuva Lily kävi vastaamaan Ophelian ilmoitukseen teen juomisesta, nyökäten sitten hyvästeiksi papittarelle. Hetken prinsessa vielä nautti harpun soittamisesta, ennen kuin itsekin lopulta suuntasi kohden omaa huonettaan, valmistautuen nukkumaan.

Black kävi hymähtämään myöntävästi Anen kysellessä, oliko velho varma letityksen suhteen. Kyllä hän oli, tällä hetkellä hän ei halunnut tuoda hiuksiaan pahemmin esille. Ties vaikka olisi löytynyt vielä viinitahroja valkoisista hapsista edellisten tapahtumien jäljiltä...
Kun letitys oli loppu, kävi Ane kiittämään siitä työstä isäänsä. Jälleen kerran kaljupäinen vain hymähti pienesti, samalla kun sai vastaan ottaa sen pienen suudelman tytöltä kalpealle poskelleen. Siitä olikin aikaa, kun viimeksi velho oli saanut moisen lempeän osoituksen puoleensa. Rauhallinen katse kävi seuraamaan tyttöä tuon kipittäessä sermin taakse, velhon jäädessä istumaan sängylle. Ei hänellä ollut kiire minnekään, joten miksikäs hän lähtisi pois, ennen kuin Ane oli nukahtanut? Tosin, Ane ehti mainita Ophelian nimen, ennen kuin oveen kävi koputus..

Paikalle kuitenkin saapui odottamaton kolmas taho. Terävöitynyt katse kääntyi huoneeseen astuvaan papittareen, velhon jäädessä tuijottamaan mitäänsanomattomin ilmein nuorta naisenalkua. Opheliaa hän oli yrittänyt vältellä viime päivät ja nyt tuo perhana seisoi nenän edessä, ollen yhtä hämillään tilanteesta mitä velho itse. Papittaren änkytyksiin ei vastattu mitään, samalla kun Ane kävi yöpukeissa kapuamaan isänsä vierelle sängylle. Velho ei nähnyt mitään syytä vastata papittarelle, sillä mitään sanottavaa velhon mielestä ei muka ollut. Tumma katse laskeutui papittaren kasvoista tuon käsiin, Ophelian lähtiessä imitoimaan pedon purukalustoa siroilla käsillään. Sehän Anemonea huvitti, joskin velho ei käynyt mitenkään reagoimaan papittaren elekieleen. Katse laskeutui Aneen, tuon lähtiessä matkimaan Ophelian demonstrointia. Black hymähti, samalla kun omat kädet nousivat nyt Anemonen kasvojen eteen, muodostaen samanlaisen leukaloukun, mitä kaksi nuorempaa olivat leikkineet.
Kaksi kertaa kämmenet kävivät toistamaan tämän pedon puremisliikkeen, ennen kuin sormenpäistä lähteneet kipinät kävivät syttymään ja synnyttämään pienen, tulisen kissapedon. Tuo pieni, liekehtivä figuuri lähti loikkimaan ympäri Anemonea, Hypähdellen ja juosten ympäriinsä. Lisää liekehtiviä olentoja kävi kipinöimään velhon kämmenistä, joka kerta kun purenta efektiä toistavat kämmenet kävivät lyömään yhteen. Pupuja, peuroja, susia, tiikereitä, yksisarvisia, milloin mitäkin aina pienistä jyrsijöistä lentäviin petoihin.
Velho laski kätensä takaisin syliin, samalla kun eläimet lähtivät hajaantumaan pitkin huonetta. Juuri se ensimmäinen kissapeto syöksähti kohden ovella seisovaa Opheliaa, ennen kuin haihtui muiden tavoin savuna ilmaan.


// . WE DONT HAVE TO BE ALONE, ANE! //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1764

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Tammi 09, 2013 2:55

Ophelia laski kätensä, supistaen suunsakin ja katsoi vain sanattomana Aneen ja siitä sitten velhoon, joka lähti myös mukaan leikkiin. Tehtiinkö hänestä pilaa...!? Vai halusiko Black vain olla kuin mitään ei olisi tapahtunut? Se ehkä oli viisainta, näin Anen läsnäollessa joka kikatti ottoisän lähdettyä mukaan.
"Oooh..!" Anemonen silmät laajenivat lautaisen kokoisiksi, laskien samalla hitaasti kätensä syliinsä nähdessään kipinät kalpeista sormista ja pian sieltä muodostui tulinen kisu! Ane lähti kikattamaan lähes hillittömästi, käännellen päätään aina puolelta toiselle seuratakseen katsellaan pientä tulista olentoa, kääntäen katseensa aina välillä takaisin isänsä sormiin joista muodostui yhä enemmän ja enemmän eläimiä, saaden pienen tytön sydämmen lepattamaan ihastuksesta.
"Ah, yksisarvinen!" Enkelityttö hihkaisi ja läimäisi kämmenensä kevyesti poskilleen hämmästyksestä, suun jäädessä isoksi ooksi sarveikkaan eläimen laukatessa siinä hänen edessään muiden, niin pienen pienten eläintenkin kanssa, jotka muistuttivat ennemmin pieniä kipinöitä kuin eläviä olentoja.
Pienet tuliset eläimet loivat aivan uudenlaisen tunnelman huoneeseen, satumaisen, henkeäsalpaavan, ainakin näin Anen mielestä.
Ophelia vain katsoi sivusta, sulkien oven hiljakseen jälkeensä ja katsoi esitystä etäämmältä. Se oli kaunista katseltavaa, papittaren oli pakko myöntää, mutta ei kehdannut lähteä ilmaisemaan ihasteluaan taikatemppua kohtaan yhtä avoimesti mitä nuorempi tyttö. Lopulta eläimet lähtivät leviämään ympäri huonetta, saaden Anen yrittämään nappaamaan yhtä jos toista kouraansa tuloksetta.
Tulinen kissapeto joka oli lähtenyt Opheliaa kohti, haihtui ennenkuin sinisilmä oli ehtinyt kunnolla siihen reagoimaan, mutta pienen jännityksen se oli tytössä aiheuttanut. Katse nousi haihtuneesta eläimestä velhoon, kuin kysyäkseen oliko toinen tehnyt moisen tahallaan. Harmittomiahan nuo pienet elukat varmaan olivatkin, mutta pieni tunne siitä, että velho yritti hellävaraesti sanoa "eksy mäkeen" käväisi mielessä.

"A-Ane... mitä jos katsoisit sen sadun josta lukisimme?" Ophelia kävi sanomaan ja otti pari reipasta askelta peremmälle, pitäen katseensa alas Anessa lievässä hymyssä. Enkelityttö kohotti katseensa ensin isäänsä, sitten vanhempaan tyttöön, lopulta nyökäten ja laskeutui sängyltä ottaakseen suunnan kohden kirjahyllyä.
Ophelia katsoi pienemmän perään hetken, ennenkuin käänsi katseensa Blackiin, nojautuen samalla sängyn nousevaan paaluun.
"En haluaisi nipottaa, mutta onko tämä nyt aivan viisasta?" Papitar kävi sanomaan hampaidensa takaa, pitäen äänensä mahdollisimman matalana ja hiljaisena.
"Ane ei pysty puolustamaan itseään edes sen vertaa mitä minä. En tiedä mikä sinua on viimeaikoina riivannut, mutta sinun on parasta olla ottanut lääkkeesi." Ophelia jatkoi vakavana, mutta ei vihaisena.
"Kävikö Fritz luonasi? Hän... Aikaisemmin päivällä oli ainakin tulossa luoksesi."
"Constantti tietää paljon tarinoita!" Anemone tunkeutui keskusteluun, kantaen molemminkäsin mukanaan ohutta kirjasta, joista puolet sivuista olisivat jokatapauksessa vain kuvia. Kovakantinenkirja tiputettiin sänkypeitteen päälle, Anen jälleen kipuessa ylös perässä, heilutellen jälleen jalkojaan reunan yli kirja nyt syllissä.
"Constantti on vähän niin kuin TomTom! Tietää paljon kaikenlaista. Tosin vain TomTom tietää, kuinka tehdä taika eläimiä niinkuin isä. Koska TomTom tulee taas? Haluan kuulla tarinoita yksisarvisista." Suuret, vaaleansiniset silmät nousivat ylös velhoon, Anemonen jälleen kinkiessä tuon syliin. "Onko TomTom kaukana?"


//AAAAAAAALL ALOOONE Ü ...no?//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13613

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Tammi 16, 2013 6:39

Kuten olettaa saattoi, Ane oli enemmän kuin innoissaan tästä tempusta. Onneksi nämä liekehtivät pikkueläimet eivät olleet vaarallisia, korkeintaan lämmittivät mukavasti, jos kiinni saisi. Mikäli liekehtivistä olennoista olisi ollut vaaraa, ei Black olisi antanut Anen päästä lähellekään niitä. Sehän tästä puuttuisi, että Ane menisi näppinsä polttamaan. Ophelialle ei suotu minkäänlaista huomionosoitusta, papittaren käydessä kehottamaan Anea etsimään sen sadun, jonka halusi papittarelta kuulla. Ane teki työtä käskettyään ja lähti etsimään haluamaansa satua, jättäen velhon ja papittaren erittäin kiusalliseen ainakin Blackin mielestä tilanteeseen.
Kaljupäisen katse pysyi sängynpinnassa, ilmekään ei värähtänyt, kun papitar kävi oletetusti sättimään velhon olemassaolosta. Aluksi Black ei ajatellut vastata mitään Ophelialle, mutta tuon käydessä mainitsemaan, ettei Ane kyennyt itseään puolustamaan, kävi terävöitynyt katse kääntymään papittaren puoleen.
Oletko miettinyt, että vika olisi kenties jossakussa muussa, kuin minussa? Jos hitunenkin Sethiä olisi ollut läsnä keskustelussa, olisi papitar saanut läimäytyksen poskelle, edes vihjaillessaan velhon käyvän Anen kimppuun. Pitikö papitar häntä niin tyhmänä, että jos vähääkään epäili räjähtävänsä, olisi velho hankkiutunut tieten tahtoen Anen luokse? Oli aina ihanaa huomata, että luottamus oli kohdillaan, vaikkakaan velholla ei ollut varaa valittaa luottamuksen puutteesta. Siltikin, oli tuo vihjaus suora loukkaus velhoa kohtaan.
Kysymykseen Fritzistä ei vastattu mitään. Ei hän kenraali ollut nähnyt, eihän hän ollut edes kotonaan käynyt. Ehkä hyvä vain, velho ei halunnut tavata kenraalia. Demoni selittäkööt kaiken, nyt kun tiesi tarvittavan. Velho voisi piilotella jossain nurkissa niin kauan, kunnes kenraali olisi leppynyt tai unohtanut asian.

Eipä Black olisi edes ehättänyt vastata, kun Anemone kävi palaamaan kera kirjan, jonka oli valinnut. Tyttö kävi kömpimään kirjansa kanssa sängylle, ilmoitettuaan Constanttinen tietävän paljon tarinoita. Black kävi hymähtämään, olivatko kenraalin kertomat tarinat sitten kovinkin sopivia lapsille? Ei kaiketi. Mutta mikäli Ane tykkäsi, niin miksipäs sitä käydä kieltämäänkään.
Ane mainitsi Tomtomin. Sillä samalla sekunnilla vaikutti velho vetäytyvän paremmin kaapunsa kauluksen suojiin, aivan selvästi alkaen vältellä katsekontaktia kaikkien kanssa. Koska Tomtom tulisi taas? Anella ei onnekseen ollut mitään hajua, kuinka paljon tuo kysymys sattui juuri tällä hetkellä.
Tomtom ei taida enää tulla Yllättävänkin raskaasti velho kävi vetämään henkeä sisään, saatuaan vastattua Anen ensimmäiseen kysymykseen. Black kun harvemmin näytti mitään tunteita, pintaan pyrkivästä surusta puhumattakaan.
Käsi kävi silittämään pienesti syliin istuneen Anen hiuksia, tytön kysyessä toisen kysymyksen koskien Tomoderuwixia.
Niin kaukana, ettei enää tule takaisin Surkuhupaisasti velho hymähti, samalla kun yllättäen kävi kietomaan käsivartensa Anen ympärille ja laski kasvonsa vasten pientä pellavapäätä.


// NOPE! NEVER ALONE! AGAIN! So join me, maybe? //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1764

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Tammi 16, 2013 7:11

Papitar saattoi vain kohottaa kulmiaan kysyvänä velhon ainokaiseen vastaukseen. Vika jossain muussa kuin hänessä? Papitar saattoi vain keksiä, että hänen mäkätyksensä voisi voinut laukaista toisessa ärtymystä, mutta ei hyväksynyt sitä tekosyyksi. Asia tosin jätettiin siihen Anemonen palatessa jo kirjan kanssa takaisin, johon sinisilmä kiinnitti huomionsa. Ophelia kitti hiljaa onneaan, ettei kirja ollut paksu, vaikka Ane olisi varmasti nukahtanutkin kesken pitkänkin sadun. Papitar piti suunsa jälleen supussa, kietaisten kätensä sängyn paalun ympärille ja katseli näitä kahta, Anemonen yllättäen kysellessä Tomtomin perään.
Enkelityttö katsoi isäänsä kysyvänä tämän vastatessa, ettei TomTomia enää näkyisi. Mitä isä sillä meinasi, kuinka kaukana oli niin kauas ettei sieltä tultu enää takaisin? Pieni tyttö ei osannut laisinkaan arvata mitä hänen ottoisänsä sanoillaan hellävaraisesti yritti vihjata, tuntiessaan tämän käsivarret ympärillään, luoden lämpöä vaikkei miehestä olisi ulospäin uskonut.
"Kuinka kauas? Maailman toiselle puolelleko? Lähettääkö hän tuliaisia?" Anemone kyseli hetken ihmettelynsä jälkeen, kietaisten toisen käsivartensa isänsä käden ympärille ja kuvitteli hassun taikuri sedän viettämässä kissanpäiviä jossakin aurinkorannalla.
Anemone sitten vetäytyi pienesti pois isänsä syleilystä ja lähti silittämään tämän kaljua ihmettelevänä. Isällä oli varmaan kovasti ikävä, kun niin suruiselta vaikutti mitä hetki sitten. Sen verran osasi Ane jopa aistia toisesta.
"TomTom setä ehkä kirjoittaa minulle?" Hymy levisi enkelikasvoille tytön napatessa kirjan, jonka oli sängynpäälle vierelleen asttanut ja möyri alas isänsä sylistä, hänellä oli loisto idea!
"Isä lukee sadun! Minä haen äidin, haluan, että äitikin kuulee sadun..!" Valkeahapsinen tyttö sanoi iloisensa isänsä vastakohtana, laskien kirjan tämän syliin ja lähti hyppelehtimään yöpaitasillaan ovelle, kääntyen kuitenkin katsomaan Opheliaa, ennenkuin sen avasi.
"Mörköhän oli vain pelottelua, niinhän?" Varovainen kysymys kävi, ennenkuin Ane tosiaan uskaltautui käytävälle. Vastaukseksi annettiin pienimuotoinen nyökkäys, ennenkuin pienen tytön kasvoille levisi hymy ja katosi käytäville, tehtävänään äitinsä etsiminen.

Huoneeseen laskeutui hiljaisuus, Ophelia kasvot kääntyneenä ovelle Anemonen perään ennenkuin käänsi ne hitaasti kohti velhoa. Tällä kertaa ei moittivana, valmiina sättimään tai haukkumaan toista vaaralliseksi pedoksi. Ei, kasvot olivat myötuntoiset, jopa suruisat ja tyttö saattoi tunte pientä palaa kurkussaan; toisinkuin Ane, oli papitar ymmärtänyt täysin mitä velho oli ajanut takaa.
"Olen pahoillani... En tiennyt..." Ophelia kävi sanomaan, yrittäin tarkkailla velhon kasvoja joista puolet olivat piilossa kauluksen takana.
"Olisit... Miksi et kertonut minulle? Kaikki tämä... Nyt siinä on järkeä, nyt minä ymmärrän miksi--" Nuori nainen keskeytti lauseensa, haluamatta enää ottaa asiaa esille, käyden lopulta lähestymään pienillä hiljaisilla askelilla lähemmäksi Blackia, istuutuen lopuksi tämän veirelle.
Oli sanomattakin selvää, että vanha taikuri velho oli menehtynyt, miten ja milloin, Ophelia ei vielä tiennyt, mutta halusi saada selvennystä. TomTom oli toisaalta niin vanha, että luonnollinen tapakin olisi näin arvaukselta kuulostanut järkevältä. Sydän tuntui puristuvan kaikkien niiden muistojen tulviessa tytön mieleen vanhasta miehestä, joka oli aikanaan pelastanut heidät haltioiden linnaltakin ja nyt... Tätä ei enää ollut. Ophelia saattoi vain arvata kuinka paljon Blackiin sattui, antaen syyn tälle olla ailahteleva, agressiivinen.
"...Milloin?" Ophelia kävi kysymään varovaisesti, kääntäen katseensa kohden velhoa, tuntien terävän pistoksen silmiensä takansa.

//-Ane signs the contract with blood-//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13613

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Tammi 17, 2013 8:46

Black ei enää kyennyt vastaamaan Anen kysymyksiin, tytön tiedustellessa kuinka kauas Tomtom mahdollisesti oli lähtenyt. Tuliaisia tuskin tulisi, tai jos niitä tulisi jostain, olisi se äärimmäisen karua. Anelle pudisteltiinkin päätä pienesti, Samalla kun Ane kävi sylissä käännähtämään. Tytön kysellessä kirjeestä, kohotti velho pienesti vesittynyttä katsettaan enkelikasvoisen puoleen. Mitä tuohon nyt voisi vastata? Kertoa totuuden? Miten muka? Eihän hän ollut kertonut sitä kenellekään, edes Lilylle varsinaisesti. Ennen kuin Black ehätti miettiä vastausta kysymykseen, kävi Anemone päättämään, että velho saisi lukea sadun ja Lilyn olisi määrä liittyä seuraan. Black ennätti ynähtää pienesti vastalauseeksi, ennen kuin Ane oli jo kipittänyt ovelle ja varmisteli Ophelialta, että mörkö käytävällä oli vain pelottelua. Kun varmistuksen oli saanut, lähti Ane kipittämään äitiään metsästäen.
Jälleen kerran se hiljaisuus valtasi huoneen, papittaren ja velhon jäätyä kahden. Black tuijotti syliinsä jääneitä kämmeniään, pienesti koukistellen luisevia sormia. Hän ei halunnut puhua papittaren kanssa, eikä tyttö valitettavasti älynnyt itse poistua paikalta. Kaiken lisäksi Ophelia kävi avaamaan suunsa. Vaikka Ane ei äskeistä vihjailua ollut tajunnut, niin Ophelia näennäisesti ymmärsi yskän, käyden pahoittelemaan. Ei hän tiennyt tietenkään ei tiennyt, kuka tuolle muka olisi kertonut? Ei velho ainakaan. Papitar kävikin kyselemään, miksei velho ollut kertonut hänelle. Se surkea katse kävi jälleen terävöitymään ja vilkaisemaan papittareen.
En pysty kertomaan sitä edes vaimolleni, millä helvetillä sinä luulet minun kykenevän kertomaan sinulle? Hammasta purren velho sähähti papittarelle, katsoen kuinka tuo kävi lähestymään.
Black kuitenkin hiljeni. Tietenkään hän ei halunnut haastaa riitaa, mutta mikäli papitar sille tielle lähtisi joko itse tai velhon provosoimana saisi tyttö varmasti tervehtiä jälleen vanhaa tuttua, Sethiä. Yksi syy, miksei Black lääkkeitään ollut pahemmin syönyt, oli se, että ne kävivät vähiin. Tomtom niitä osasi valmistaa, ei Black. Toki hän oli opetellut, mutta vielä ei päässyt samaan tulokseen, mitä opettajansa. Aina oli jotain sivuvaikutuksia, kuten alituinen päänsärky, vatsavaivat, uneliaisuus ja lista sen kun jatkui.
Syksyllä Oli lyhyempi, jo hillitympi vastaus Ophelian kysellessä milloin Tomtom oli poistunut keskuudesta. Velhon katse oli valunut jälleen omaan syliin, samalla kun kädet olivat käyneet painautumaan nyrkkiin.

Lily oli jo ehättänyt vaihtaa ylleen yövaatteet. Valkean, pitkän yöpaidan päällä oli vielä tummanpunainen, satiininen aamutakki, joka oli koristeltu kultaisin kirjailuin. Aikeinaan oli käydä pian yöpuulle, jahka oli ensin löytänyt jotain sopivaa luettavaa oman huoneensa pienestä kirjahyllystä. Uni ei kuitenkaan tulisi heti, joten ihan hyvin sitä saattoi lukea vielä hetken.
Kirjojen selaaminen jäi kuitenkin kesken, kun ovelta kuului pieni koputus. Rauhallisin askelin Lily käveli ovelle, siinä samalla pohtien, kuka se mahtoi olla. Kovin iso tai voimakas ei koputtaja voinut olla, kerta iskut olivat niin kovin hentoja.. tai varovaisia. Ovi avattiin ja raosta kurkistettiin ulos, kunnes oven saattoi avata kunnolla auki, kun koputtaja oli tunnistettu.
Ane Se lempeäniloinen hymy kohosi jälleen kasvoille, Lilyn ottaessa askeleen lähemmäksi ottotytärtä Eikö Ophelia tullut lukemaan satua?


// With. UNICORN BLOOD //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1764

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Tammi 17, 2013 9:28

"Syksyllä..." Ophelia toisti hiljaa laskien katseensa velhon koukuihin sormiin. Siitä on ollut jo hetki... Eikä velho ollut voinut kertoa asiatsta edes lilylle? Aihe oli selvästi arka, papitar ymmärsi sen ja pysyikin siis rauhallisena toisen vierellä, vaikka tämä saattoikin hänelle surupäissään tiuskaista. Ophelia antoi hetken hiljaisuuden laskeutua heidän välilleen, yrittäen itsekin nyt niellä uutisia ja olla parahtamatta itkuun kuten velhokin selvästi yritti taistella omia kyyneleitään. Sinisilmäinen katse kuitenkin lipui hetken päästä jostain kaukaisuudesta takaisin velhoon. Kankea kurkku nielaistiin selväksi ennenkuin ääntä uskallettiin taas käyttää.
"Ei ihmekään... Että olet ollut kireänä. Se mitä tapahtui sillloin.. Oli myös minun syytäni. Jos olisin tiennyt, en... Olisi ollut niin tuomitseva. Läheisen poismeno... Niin läheisen poismeno kuin Tomtomin varmasti sattuu." Ophelia yritti lohduttaa, pitäen suunsa supussa kuitenkin jumalasta, taivaasta, kaikesta miten uskonto saattoi liittyä toisen kuolemaan, ihan vain tämän kerran Blackin mieliksi ja osittain itsensä vuoksi, ettei saanut huutoa niskaansa. Tyttö olisi varmaan käynyt halaamaankin tuota, mikäli olisi uskaltanut, tiennyt ettei toinen pistäisi pahakseen. Varmuutta asiasta ei kuitenkaan tietty ja niin kunnioittava välimatka pidettiin toiseen, vaikka toinen näyttikin niin kovin surkealta. Niin surkealta, että se sai Opheliankin tuntemaan olonsa surkeaksi, mihin uutinen kuolemastakin olisi riittänyt vallan hyvin yksinään.
"Miten..? Tomtom oli... Myös minunkin ystäväni." Papitar lähti tiedustelemaan varovaisesti, miettien siinä sivulla juuri Blackin lääkeasiaa, TomTomhan niitä valmisti? Oliko Black opetellut itse niiden tekoa? Jos ei niin mitä he sitten tekisivät asian kanssa?
"Tiedthän, ei haittaa mikäli itket..."

Ane oli ottanut suunnakseen seurahuoneen jossa he olivat kolmistaan aikaisemmin oleskelleet, mutta tuloksetta. Äiti oli jo poistunut paikalta ja vaihtoehtoja ei onneksi ollut paljon. Silti kuitenkin Ane lähti huhuilemaan äitiään pitkin linnan käytäviä, jotka olivat jo autioituneet palvlijoista, miettien samalla, mikäli se mörkö, josta oltiin aikaisemmin puhuttu olikin totta? Tunne oli ajatuksesta osin pelottava, osin jännittynyt, ehkä se olikin söpö ja pörröinen? Väärinymmärretty ja tarvitsi vain halia?
"Hirviöö..?" Anemone huhuili hiljakseen tepastellessaan paljasjaloin pitkin linnan käytävää kohden äitinsä makuuhuonetta, juoksahtaen viimeiset askeleet ikäänkuin turvaan ja koputti kolmisen kertaa kevyesti puiseen oveen.
Hetken odotettua, oveen kätiinkin vastaamaan ja hymy enkelitytön kasvoilla kävikin kasvamaan sitä mukaan, mitä ovi avautui.
"Tuli, mutta haluan, että sinäkin olisit kuuntelemassa!" Ane kävi vastaamaan, tarttuen päättäväisenä äitinsä vapaaseen käteen.
"Ophelia ja isä odottaa jo! Valitsin tarinan yksisarvisesta joka lumoaa prinsessan!" Anemone kävi suu oona ja silmät suurena selittämään. Tarina oltiin hänelle luettu jo monen monta kertaa ja se oli hänen suosikkinsa. Monet kerrat olivat palvelijattaret ja lastenhoitajat ehdotelleet vihdoinkin jotain muuta satua luettavaksi, mutta pieni tyttö oli aina psitänyt hanttiin ja halunnut juuri hänen suosikkinsa luettavaksi joka ilta. Siitä tulii parhaimmat unet.

//Ane the next voldemort//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13613

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Tammi 23, 2013 8:05

Jos totta puhuttiin, ei Ophelian puheet helpottaneet tilannetta yhtään. Jos papitar olisi ajatellut paremmin, olisi naisenalku älynnyt pitää suunsa kiinni tässä tilanteessa, tässä seurassa. Olen pahoillani olisi ehkä ollut hyvä tokaisu tähän väliin, mutta sen sijaan tyttö jatkoi puhumista, saaden velhon vain tuntemaan olonsa entistä tukalammaksi. Ahdisti, hän ei halunnut puhua tästä asiasta, hän ei halunnut edes muistella sitä. Ja valitettavasti Ophelia oli viimeisiä henkilöitä, jonka kanssa Black halusi puhua tästä tosin, eipä Black pahemmin kenenkään kanssa halunnut siitä puhua, Aavekoiraakin hän oli vältellyt tämän asian tiimoilta, vaikka Kalma paikanpäällä oli ollut.
Nimue Oli ainoa vastaus Ophelian kysellessä miten Tomtom oli kuollut. Eiköhän se selittänyt tarpeeksi, varsinkin sitä, miksei Black ollut asiasta puhunut.
Mitä taas tuli itkemiseen, ei Black vastannut mitään. Naiset, eivät ymmärtäneet, mitä se oli, jos mies itki. Se iski suoraan egoon. Ainakin velholle. Se, jos Henryn kaltainen nuorimies itki, se ei haitannut, mutta jos Blackin kaltainen syrjäytynyt, synkkä ja lähes tunteeton örmy alkoi pillittämään ei, se ei vain käynyt päinsä. Black antoikin katseensa pysyä käsissään, kasvojen hakeutuvan entistä syvemmälle kaulukseen. Jos Ane ei olisi päättänyt, että isä lukisi iltasadun, olisi Black jo kadonnut paikalta oman tönönsä uumeniin.

Lily katseli alas tyttöön, joka ilmoitti, että halusi äidinkin olevan paikalla, kun tarinaa luettiin. Kuinka tuosta pyynnöstä nyt voisi kieltäytyä? Vaikka Lily oli jo vaihtanut yövaatteet ja oli yllättävän nuutunut päivän riehumisen jälkeen, ei hän voinut kieltäytyä Anemonen pyynnöstä. Pari askelta otettiinkin ulos huoneesta, Anen tarrattua kiinni vapaana olleeseen käteen. Askel kuitenkin pysähtyi kuin seinään, Anen ilmoittaessa isän ja Ophelian odottavan. Papitar ja velho olivat kahden samassa huoneessa? Kaikki kauhukuvat hiipivät alitajunnasta tietoisuuteen, mitä jos Black oli taas päättänyt, ettei aikonut katsella papitarta elävänä lähettyvillään? Ovi vedettiin nopeasti kiinni ja matkaa lähdettiin taittamaan prinsessan huoneelta prinsessan huoneelle.
Koska isä tuli paikalle? Lily kysyi kävellessään Anelta, samalla kun piti pikkutytön kädestä kiinni.

// God damn it. Tilanne hovissa senkun paranee! //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1764

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Tammi 23, 2013 8:55

Nimue... Nimue oli vastaus. Kaikista pahin mahdollinen... Tuota nimeä Ophelia ei ollut kuullut pitkään aikaan, eikä olisi koskaan enää halunnutkaan.
"Ymmär...rän..." Papitar sanoi lopulta pitäen katseensa sylissään. Enempää hän ei uskaltanut kysyä, ei edes tiennyt mitä olisi kysynyt. Tomtom oli mitä ilmeisemmin kuollut kamppailussa. Oli ehkä parempikin olla nyt hiljaa, kun tiedettiin kaikki oleellinen. Hetken Ophelia mietti missä Ane saattoi mennä, ehtisikö he piristyä ollenkaan tästä ja tämä tulisi Lilyn kanssa tavallista synkenpään huoneeseen. Tuntui lähes synniltä yrittää edes piristää toista jostakin sellaisesta kuin läheisen kuolemasta, mutta ehkä puheenaihetta olisi voitu vaihtaa, vaikkei ehkä sen piristävämpään.
"...Entä lääkkeet... Mitä me teemme sen suhteen...?" Ophelia kysyi ei kuiskausta kovemmalla äänellä sen hauraan hiljaisuuden hälkeen, mutristaen sitten suunsa suppuun.

Pienen prinsessan silmät sädehtivät ylös pitkään äitiin, joka tornimaisesti katseli alas hänen ylleen. Äkkinäiste liikkeet kuten ovensulkeutuminen ei ihmetyttänyt tyttöä, äiti taisi vain olla enemmän kuin tohkeissaan päästä kuulemaan satua! Pian he lähtivätkin käsikädessä kulkemaan pitkin linnan käytävää kohti enkelitytön makuuhuonetta.
"Isä oli jo kun menin sinne! Hän leitti hiukseni, nätti, eikö? Näytin hänelle myös kaikki piirrustukseni, mitä olin tehnyt! Ophelia tuli myöhemmin ja oli ihan hassu, sitten isä teki tuli eläimiä! Jopa yksisarvisen, yritin saada sen kiinni, mutta se laukkasi pois... Ja sitten minä päätin, että isä lukee sadun meille kaikille!" Anemone höpötti, hypähdellen jokatoisen askeleensa pitkin käytävän mattoja. Pienet varpaat kävivät kipristelemään kuitenkin lattioiden kylmyydestä pienen prinsessan aina yrittäessä olla astumatta rakoihin alueilla, joita matto ei peittänyt.

//ei hemmetti oikeesti, ITS ALL DOOMED//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13613

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Tammi 25, 2013 7:29

Ymmärsikö papitar muka? Ymmärsikö nuori naisenalku, mitä Tomtomin menettäminen merkitsi Blackille? Ymmärsikö papitar, miltä tuntui menettää opettajansa, setänsä, siskonsa mielipuolisen kostonhalun tähden? Ei, ei tuo voinut mitenkään ymmärtää tätä tilannetta. Tietenkin Ophelia luuli ymmärtävänsä, mutta todellisuudessa tyttö ei tiennyt mitään pintaa syvemmältä. Black ei jälleenkään vastannut mitään papittarelle, antaen sen hiljaisuuden taas vallata huoneen. Tietenkin Ophelia kävi sen jälleen rikkomaan, saaden nyt Blackin nousemaan äkisti ylös ja käveli kauemmaksi papittaresta.
Miten niin me Black mutisi kävellessään kauemmaksi, alkaen kuulostamaan jo kärttyisältä asian suhteen. Papitar ei selvästikään tajunnut, ettei nyt kannattanut puhua mistään, mikä liittyi velhoon itseensä tai Tomtomiin. Olisi ennemmin vaikka kertonut, kuinka päivän pakkaset olivat olleet kireitä!
Pysy sinä pois minun asioistani

Ane tuttuun tapaansa papatti kuin papupata, kertoen kuinka isä oli ollut jo Anen huoneessa, kun pikku prinsessa sinne oli tiensä löytänyt. Vaikka Lily kuunteli kaiken, mitä Anemone sanoi, ei hän voinut olla ajattelematta mitään muuta, kuin Blackia ja Opheliaa. Kaikki mahdolliset kauhukuvat laukkasivat pitkin ajatuksia, siniverisen miettiessä mitä kaikkea voisi pahimmillaan tapahtua! Askel olikin ripeä, mutta ei niin nopea, etteikö Ane olisi mukana kyennyt kipittämään.
No pidetään sitten kiirettä, että isä ehtii lukea sadun, ennen kuin on jo korkea aika alkaa nukkumaan Lily naurahti jokseenkin hermostuneena samalla kun kävi pysähtymään sen verran, että nosti Anen syliinsä ja jatkoi matkaa, nyt jo huomattavasti nopeammin askelin. Anen askel oli niin kovin lyhyt, lisäksi pikkuprinsessa näytti kävelevän paljain jaloin.
Äkkiä se matka taitettiinkin ja ovesta astuttiin sisään sen pahemmin koputtelematta. Ophelia oli sängyllä ja Black muutamien askelien päässä peremmällä huoneessa ja molemmat näyttivät olevan yhtenä kappaleena, rauhallisia, eikä toistensa kurkuissa kiinni. Mitä merkittävin katse kääntyi papittareen ja siitä velhoon, samalla kun Ane laskettiin takaisin alas.
Black oli käännähtänyt oven puoleen, kun lähestyvät askeleet olivat kuuluneet ja nyt kaksi prinsessaa olivat astuneet ovesta sisään. Selvästi Lily oli pitänyt kiirettä tänne saapumisen suhteen, eikä sitä tuskin tarvinnut arvailla, miksi nainen oli kiirehtinyt


// TELL ME ABOUT IT! AND I CANT WAIT IT ASDKJAJSDJAJSDJG //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1764

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Tammi 25, 2013 8:10

"Eh..." Ophelia katsahti ylös velhoon tämän äkisti noustessa hänen viereltänsä, mutisi ja askeloitsi kauemmaksi hänestä. Pitää huoli omista asioista? Miten tämä ei ollut hänen asiansa? Heidän kaikkien asia, ajatellen millainen vaikutus tästä hurjapäänä oikein on heille kaikille.
"Black et taida nyt ymmärtää... Haluan vain auttaa, mikset voi ottaa sitä vastaan?" Ophelia sanoi, tuntien kurkkunsa jälleen kiristyvän. Miksi velhon piti olla niin etäinen? Hetki hetkeltä tuntui, että Black tosissaan vihasi häntä ja hänen yrityksensä olla toisen ystävä vain pahensi asiaa. Pitikö ajatella, että velho vain oli sellainen? Ei... Tämä tuntui jotenkin väärältä Opheliasta, ellei sitten pitänyt ajatella, että kuninkaan ja Tomtomin kuolema olleet täysin muuttaneet miestä.
"Miksi me emme voi olla ystäviä..." Nuori nainen kerkesi piipittää hieroillen sormiian vasten toisiaan hermosteneisuuttaan, ennenkuin huoneen ovi, koputtamatta avautui ja paikalle ilmestyi molemmat prinsessat.

Anemonen ilme suorastaan kauhistui, dramaattinen hengen sisäänveto kuului äidin vihjaillessa, että isä aloittaisi sadun lukemisen ennen häntä! He pysähtyivätkin sen verran, että Ane pääsi äitinsä syliin, varmasti niin, että he kerkeisivät sadulle! Enkelityttö kiersi pienet kätösensä äitinsä kaulan ympärille ja katseli tämän olan yli käytävälle, miettien, olisiko mörkö kuitenkin siellä, muttei uskaltanut nyt tulla kun äiti oli hänen mukanaan. Hurjaa vauhtia he ainakin menivtä, siltä siis Anesta näin korkealta tuntui tämän katsellessa seuraavaksi alas, nähden vain kuinka äidin hameenhelma laineili tämän askelten perässä. Pian he saapuivatkin huoneelle, saaden pienen tytön suoristamaan selkänsä ja katsomaan eteensä sisälle. Ilme kirkastui hänen huomatessa, ettei isä ollut vielä kirjan kimpussa.
"Pelkäsin, että aloittaisit ilman meitä!" Ane hihkaisi, saaden Ophelian potkimaan itseään takaisin pirteäksi. Merkittävä katse kuitenkin annettiin Lilylle, siitä, että kunnossa oltiin, mutta sanomatta lieni selvää, ettei paikalla oltu hilpeissä tunnelmissa ennenkuin päivänsäde Ane tuli sitä luomaan.
Anemone pyrki pois äitinsä sylistä ja hyppelehti isänsä luokse kiskomaan tuota hihankulmasta.
"Satu! Satu!" Anemone hihkui, lähtien ikäänkuin taluttamaan isäänsä takaisin sängylle. Ophelia teki itse suosiolla tilaa, ettei ollut enää niin lähellä velhoa ja että Anemone pääsisi helposti heidän välilleen, vaikka pieni prinsessa varmaan haluaisikin taas isänsä syliin.
"Mistä satu kertoo...?" Ophelia yritti kysellä etukäteen, mutta Anemone pudisteli päätään toiselta puolelta toiselle.
"Se on salaisuus! Saat kuulla sitten! Äitih..!" Valkeahapsi viittoi äitiänsä tulemaan lähemmäksi.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13613

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Tammi 26, 2013 9:32

Black ei koskaan osannut ottaa vastaan apua, mikä sai papittaren uskomaan, että velho oli valmis ottamaan apua vastaan häneltä? Kaikkien näiden vuosien jälkeen, velho oletti papittaren tietävän hänet hieman paremmin. Ilmeisesti Black oli erehtynyt, sillä siinä missä hän uskoi tuntevansa papittaren, ei tuo vaikuttanut tuntevan velhoa yhtään. Oliko tuo unohtanut? Ei sinänsä ihme, kaikkihan unohtivat Blackin. Tai niin olisi parempi, velhon mielestä. Hän oli aina viihtynyt varjoissa, kaukana huomion keskipisteestä. Ja jos velho jotain vihasi, niin sitä, että joku tuli suoraan apuaan tarjoamaan. Ei Black sitä halunnut, saatikka sitten osannut ottaa vastaan! Apua piti tarjota vihjailevasti, rivienvälistä ja siihen vastattiin yleensä epäsuorasti myöntyen. Mutta mitä voisikaan olettaa nuorelta naiselta, samanlaista kieroilua, mitä velholta? Tuskin.
Kuitenkaan mihinkään Ophelian toteamuksiin ei vastattu, sillä Lily ja Ane olivat ehättäneet huoneeseen, jo ennen kuin Black ennätti suunsa avata. Velhon katse olikin nyt kiinnittynyt tuohon kaksikkoon, lähtien sitten seuraamaan Anemonea, joka kävi kiskomaan isäänsä takaisin sängylle. Black ei tietenkään pistänyt vastaan vaan kävi nopeasti rykimään kurkkuaan, pyyhkäisemään ne pienesti vettyneet silmäkulmat hihaansa, samalla kun askelsi Anemonen mukana sängylle ja kävi lopulta istumaan, hilautuen hieman keskemmälle sänkyä, potkaisten samalla nopeasti kenkänsä pois jaloista. Lähelle Opheliaa ei kuitenkaan istuttu, vaan pidettiin se pieni, välttelevän kunnioittama välimatka. Ane jo ehti selittämään, kuinka pelkäsi huonetta koristaneen kaksikon aloittamaan ilman kahta prinsessaa siitä tuskin oli pelkoa, näin Blackin osalta ainakaan.

Lily kävi katsomaan Blackia pitkään, tuon nopeasti käyttäessä kaapunsa hihaa silmiensä yllä. Oliko velho itkenyt? Lily oli muutaman kerran saanut todistaa kaljupäisen kyyneleet, mutta aina se tuntui yhtä absurdilta.
Lily oli kuitenkin kiitollinen siitä, että Ophelia oli kunnossa. Ilmeisesti velho ei ollut menettänyt hermojaan papittaren seurassa, mikä oli vain hyvä. Ophelialle käytiin nyökkäämään pienesti Anen kiskoessa isäänsä takaisin sängylle, ennen kuin katse kiinnittyi takaisin pikku adoptioprinsessaan, joka nyt oli saanut isänsä istahtamaan alas. Black nosti kirjan käteensä joka sängyllä oli odottanut katsellen tuon kantta hetken, alkaen sitten selailemaan sivuja. Samalla velho kävi pienesti nojaamaan vasten sängynpäätyyn kasattuja tyynyjä.
Lily hymähti ja käveli sängyn luokse, napaten Anen nopeasti syliinsä. Siinä samalla Lily kävi pyörähtäen istahtamaan sängylle, päätyen nojaamaan vasten Blackiä, joka hätkähti pienesti yllättävästä kosketuksesta. Siitä oli jo hetki, kun prinsessa viimeksi oli nojannut vasten velhoa. Ei Black käynyt siltä kieltämään, etteikö olisi pitänyt siitä.
Näin oli Ane päätynyt Lilyn syliin ja Lily nojaamaan vasten velhoa, joka nyt kirjaa kävi selaamaan paremmin.
Minkä sadun halusit kuulla Black kysyi Anelta, samalla kun kaksin käsin täten jokseenkin halasi myös Lilyä ja Anea selasi kirjaa.
Lily laski pienen suudelman Anen hiuksiin, antaen tuon vastata isänsä kysymykseen, ennen kuin satua alettiin lukemaan. Edes Ophelialle Ane ei ollut kertonut, mistä satu kertoisi, joten ilmeisesti pikku prinsessalla oli jotain jo valmiiksi mielessään.


// eeeeeey tequila //
EdellinenSeuraava

Paluu Puutarha

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö