Ylös, ulos ja lenkille || Sands

Suuri, kaunis pihapuutarha linnanmuurien sisäpuolella. Puutarhasta pidetään hyvää huolta ja aina vihreään aikaan se onkin kukoistava näky. Puutarhassa pidetään kesäisin myös juhlia, jos säät sallivat. Puutarhasta löytyy niin kauniita polkuja kukkaistutuksien välistä, kuin pieni koristelampikin. Vartiointi täällä on hieman huonompaa, mitä muualla linnan alueilla.

Valvoja: Crimson

Re: Ylös, ulos ja lenkille || Sands

ViestiKirjoittaja Sands » 04 Heinä 2014, 15:44

Roswell vilkaisi poikaa hymy huulillaan pienen naurahduksen kera toisen huolehtiessa demonin ja velhon toilailuista. Puhuttiinhan nyt kuitenkin varsin epäilyttävistä toimista ja jokin voisi tietenkin mennä pieleen. Se oli vaarallista, pitihän kuninkaan tietenkin huolehtia siitä edes jollain tavalla, vaikkei kaksikkoa ollutkaan estämässä.
"En tiedä, voinko luvata mitään, mitä tyhmien asioiden tekemiseen tulee, Teidän Majesteettinne," demoni naurahti hyväntuulisena, huvittuneena,
"Mutta tämän asian suhteen niin velho kuin minäkin olemme oikein varovaisia. Tiedämme kyllä liikkuvamme vaarallisilla vesillä," tuo jatkoi nyökäten hymy yhä huulillaan, yrittäen ainakin saada Henryn tuntemaan olonsa hieman turvallisemmaksi, uskomaan niin neuvonantajansa kuin velhonsakin kykyihin. He tekivät kyllä parhaansa, eikä pojan siitä tarvinnut huolehtia saati sitten pelätä kenenkään hengen puolesta.

"Arvon velho ei olisi tähän edes suostunutkaan, ellei tätä kaikkea tehtäisi Teidän hyväksenne, Teidän Majesteettinne. En uskoisi hänen suostuvan antamaan mitään voimaa yksistään demonin käsiin, edes minun," sarvipää nauroi hymyillen, katsellen nuorempaansa,
"Se on jotain, minkä annamme Teidän käyttöönne. Te päätätte, miten sitä tietoa käytätte – jos käytätte. Uskokaa pois, tulette kuulemaan löytämästämme heti, kun vain luoksenne pääsen. Sen lupaan," Roswell nyökkäsi. Olihan hän sen jo päättänyt tekevänsä, eikä kuninkaan sitä oikeastaan tarvinnut vaatia. Pitihän hän omat salaisuutensa, mutta tämän ei ollut tarkoituksenakaan pysyä Henryltä salaisuutena. Ei kai tässä muuten mitään järkeä olisikaan...
"Ovatko kukat mieleisiä, Teidän Majesteettinne?" Tuo kävi kysäisemään vielä, ojentaen kimppua käsissään lähemmäs toista, että poika saisi tutkia niitä tarkemmin. Olivathan ne lahja itse kuninkaalta vaimolleen, täytyihän niiden olla juuri sopivia Henryn mielestä!

Demoni käveli rauhallista tahtia pojan vieressä, antaen toisen määrätä niin vauhdin kuin matkan määränpäänkin, seuraten kiltisti syvemmälle puutarhaan. Henryhän ulos oli halunnut tulla kävelylle, joten totta kai tuon piti antaa päättää, minne mentiin.
"En kai voisi muuta tehdä, kuin nostaa hattua niille, jotka tosinimeni jotenkin selvittäisivät," Roswell virnisti katse eteenpäin suunnattuna, eikä tuntunut lainkaan huolestuneelta,
"Teillä ei ole syytä pelätä, Teidän Majesteettinne. Vaikka... Vaikka jotain kävisi ja joutuisin Teidät jättämään... Antakaa minulle vain hieman aikaa. Uskoisin kykeneväni karkaamaan itse haltiakuninkaankin kynsistä tarpeeksi hyvän suunnitelman kanssa," keltaiset silmät vilkaisivat sivulle, katsellen pojan kasvoja. Mitähän siinäkin sitten kävisi, sitä Roswell ei tiennyt. Mutta eihän hän halunnut Henryn huolehtivan hänestä ja mahdollisesti tekevän jotain tyhmää "pelastaakseen" demonin...
"En ole, Teidän Majesteettinne," vanhus jatkoi matkaansa askel askeleelta katse kaukaisuudessa, vastaten tosinimensä käyttöön,
"En ole käyttänyt tosinimeäni koskaan koko elämäni aikana, en ole kertonut sitä yhdellekään henkilölle. Ainakaan omien tietojeni mukaan – ja omien tietojeni mukaan muistan koko elämäni."




((Takamus on tärkeä. Kissakin on sitä mieltä ja tuolla lutkuttaa jalka pystyssä. Ehkä Henrystä joskus kasvaa epäprinssinakki. Roswellin nenu on työntynyt peiton alta esille tuhisemaan. Henrykin tykkää puujalkavitseistä varmasti.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Ylös, ulos ja lenkille || Sands

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Heinä 2014, 21:43

Roswellin vakuuttelut varovaisuudesta asian suhteen tuntuivat jokseenkin rohkaisevilta, mutta silti, Henry ei voinut olla pienesti varuillaan. Vaikka kyseessä olikin kaksi henkilöä joihin hän luotti - no, toiseen nyt enemmän mitä toiseen... - niin siltikin, pieni ääni pään sisällä käski pitää silmällä kaksikkoa. Olihan Henry kerran sokeasti luottanut erääseen henkilöön ja se luottamus oli johtanut, no, tähän.
Demoni kävi kuitenkin kertomaan, ettei velho olisi suostunut tähän toimenpiteeseen ilman kuninkaan lupaa. Henry ei olisi uskonut sitä kaljupäisestä, tuo kun ei tuntunut kunnioittavan nuoren monarkin auktoriteettia, mutta ilmeisesti se vain vaikutti siltä. Toisaalta, eihän velho hyppinyt hänen silmilleen saatikka vängännyt vastaan niin kovaa, mitä jotkut toiset. Ehkä Hans sittenkin osasi hyväksyä asemansa hovissa, eikä hangoitella vastaan.
"Tuo on hyvä kuulla. Luotan teihin asian suhteen" Henry hymähti pienesti, jokseenkin vaisusti. Totta kai hän luotti kaksikkoon, mutta se pieni ääni takaraivossa oli yhä toista mieltä. Hän pisti paljon likoon luottaessaan sokeasti demoniin ja velhoon tämän asian suhteen, mutta meni syteen tai saveen, ei hän muuta voinut. Tietenkin hän olisi voinut kieltää kaksikkoa etsimästä sitä tietoa, mutta olisivatko nuo oikeasti lopettaneet? Ja entä jos hän kuulosti sitten kiittämättömältä kakaralta? Olihan Henry vaatinut sairasvuoteellaan Tsytanin päätä vadille, mutta näin jälkikäteen Henry ei ollut keskittänyt ajatuksiaan kostoon tai sen toteuttamiseen. Moiset ajatukset olisivat varmasti vain haitanneet hänen parantumistaan. Jos totta puhuttiin, Henryllä ei ollut mitään hajua, mitä tekisi, jos ja kun saisi sen demonin käsiinsä.

"O-ovat kai. Ehkä, uskoisin. Minulla ei ole koskaan ollut varsinaisesti silmää kukkien suhteen... En edes tiedä, mistä kukista naiset varsinaisesti pitäisivät... Kuulemma kukillakin voi kertoa ties minkälaisia viestejä, ehkä minun pitäisi perehtyä moisiin paremmin, etten vahingossa anna kukkakimppua, jonka tarkoitus on kertoa toiselle 'toivottavasti kuolet pian' " Nuorimies naurahti demonin kysellessä kukista, olivatko ne majesteetin mieleisiä. Kyllähän hän niistä piti, mutta se oli eri asia, mitä mieltä joku, joka tiesi kukista enemmän, oli. Mutta ehkä se ajatus oli tärkein, eikö?
Roswellin tosinimi kiehtoi Henryä. Hän halusi tietää sen. Ei sen takia, että voisi toista komentaa, vaan sen takia että hän saisi tietää demonin nimen. Tuntui jotenkin hassulta kutsua toista valenimellä, joskin tässä tapauksessa se oli ihan ymmärrettävää. Siltikin. Jokin moisessa suuressa salaisuudessa kiehtoi ja jos se ei olisi niin henkilökohtainen ja vaarallinen asia kertoa, olisi Henry varmasti tivannut sitä enemmänkin demonilta. Hän osasi kuitenkin kunnioittaa toisen rajoja ja jos Roswell ei tosinimeään halunnut kertoa, ei Henry sitä myöskään vaatinut. Kaiken lisäksi, sehän olisi vaarallista, jos Henry tai kuka tahansa muukaan tietäisi sen. Aran osasi lukea ajatuksia ja jos jonkun ajatuksista löytyi Roswellin tosinimi, olisi se helpommin saatavilla kuin mistään muualta.
"No, kai se on pakko uskoa sanaasi. Onko kukaan edes koskaan yrittänyt saada tietää nimeäsi?" Nuorempi miehistä kysyi, samalla kun he kävivät lähestymään seuraavaa isompaa kukkaistutusta, josta voisi kasvin jos toisenkin poimia mukaansa.



// Takamus on. Kissalle sano että hyi, ei saa lutkuttaa. Henrystä ei koskaan kasva epäprinssinakkia. Roswell perkele. Voi olla, että jos Henrylle puujalkoja menet kertomaan, niin päädyt ensimmäiseksi mestaustuomion saaneeksi henkilöksi //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ylös, ulos ja lenkille || Sands

ViestiKirjoittaja Sands » 10 Heinä 2014, 04:53

"Teemme parhaamme, Teidän Majesteettinne. Emmehän halua pettää luottamustanne," Roswell kävi nyökkäämään hymyn kera, katseen suorastaan kirkastuessa kuullessaan kuninkaan luottamuksesta. Olihan se iso asia ottaen huomioon, mitä demoni ja velho olivat tekemässä – ja totta kai sarvipää itse oli oikein kiitollinen saadessaan moisen kunnian! Suorastaan otettu, jopa. Kuinkahan moni muu olisi luottanut hänenlaiseensa samalla tavalla, kuin Henry? Tässä maailmassa, ei varmaan yksikään toinen sielu. Roswell ymmärsi kyllä, kuinka harvinainen tilanne tämäkin oli, kuinka harvinainen ihminen nuori poika oli... Joku muu olisi Henryä kenties väittänyt liian naiiviksi, liian helposti huijattavaksi. Kenties kuningas sitä olikin, mutta tässä tilanteessa demoni halusi itsekin uskoa pojan näkevän karun ulkokuoren läpi sisimpään ja ollen oikeassa, toisin kuin niin moni muu. Ehkäpä, jos muutkin sen näkisivät... Ymmärtäisivät toisetkin Henryn olevan hyvä johtaja – ainakin tulevaisuudessa, jos ei nyt.

"Mhh," vanhus myhähti hyväntuulisena kuunnellessaan pojan höpötyksiä kukista kovin rauhallisin katsein, itse ainakin rentona, vaikkei kuningas ilmeisesti aivan siinä omassa elementissään ollut kukkia poimimassa. Olihan toisen käytös omalla tavallaan huvittavaa, kovin inhimillistä.
"Kai jotkut ovat valmiita lukemaan kukkasten viestejä omalla tavallaan. Omasta mielestäni on turhaa yrittää laittaa moisia sanoja kenenkään suuhun – ellei ole varma, että kyseinen henkilö tietää lahjansa, mh, "todellisen" merkityksen," Roswell hymyili poikaa vilkaistessaan. Demoni ainakin tuntui arvostavan tarkoitusta lahjan takana, eikä niinkään sitä "selvää" viestiä, jos se sattuisi vaikka väärä olemaan. Kyllähän sen näkisi ja tuntisi, jos toista yritti edes hieman tulkita...
"En tiedä, löytyykö koko maailmasta sellaisia kukkia, joista koko hameväki pitäisi, Teidän Majesteettinne... Mutta kerron Teille toki, jos sellaisia satun löytämään," karhea naurahdus karkasi tuon kurkusta askelten myötä, löytäen koko ajatuksen suorastaan huvittavaksi,
"Uskoisin oikeiden kukkien löytymisen olevan helpointa kysymällä neidolta itseltään..."

Roswell käveli rauhallisin askelin polkua pitkin, antaen kivien narskua kenkiensä pohjien alla. Aamu oli mitä kaunein kirkkaine taivaineen, auringon helliessä vanhoja kasvoja poskien jokaista ryppyä myöten. Puutarha oli niin kovin rauhallinen tähän aikaan aamusta, vaikka ihmisten ääniä sinne sattui muualta silloin tällöin kantautumaankin. Se kaikki kuhina tuntui silti olevan niin kaukana, lintujen liverryksen tuntuen hukuttaen senkin äänen... Vaikka pienet laululintuset tuntuivat hiljentyvän matkanvarrella heti, kun demoni liian lähelle sattui kävelemään.
"Eihän minulla ole syytä valehdella Teille tästä asiasta, Teidän Majesteetti," neuvonantaja naurahti Henryn suostuessa uskomaan, ettei demoni todellakaan ollut omaa nimeään kenellekään paljastanut. Ehkäpä joku toinen demoni olisi voinut nähdä sen turhana kerskumisena ja siten valehteluna – ja ehkäpä Roswellilla olisi silloin syytäkin isotella – mutta pojalle valehtelu? Se olisi turhaa.

"Kyllähän jotkut siitä aina kiinnostuvat – kuten Tekin, Teidän Majesteettinne," demoni hymähti kertoessaan enemmän niistä, jotka hänen oikeaa nimeänsä havittelivat,
"Jos on mahdollista, en kerro edes rotuani. Jos on mahdollista, en mainitse edes koko tosinimen olemassaolosta. Koskaan ei voi olla liian varovainen; jos muilla ei ole syytä uteliaisuuteen, kysymyksiäkään ei tule," Roswell piti katseensa suurimmaksi osaksi suoraan eteenpäin suunnattuna turvallisuussyistä, vilkaisten kyllä poikaa vieressään aina silloin tällöin aivan varmuuden varalta. Täytyihän tuon varmistaa, että Henry oli vielä pystyssä ja kykeni kävelemään. Toinen oli maannut sängyssään jo niin pitkän aikaa, että näinkin lyhyt kävely voisi olla jo uuvuttava!
"Siitä syystä yritän yleensä pysyä kaukana velhoista ja muista, jotka kenties ovat vähän turhan kiinnostuneita demoneista. He eivät kenties ottaisi kielteistä vastausta kovin hyvällä vastaan ja heillä on monesti niin paljon kysymyksiä..."

"...Ja tietenkin, joskus daamit kuvittelisivat sen olevan kovin romanttista, jos demoni luottaisi ja rakastaisi niin paljon, että uskaltaisi nimensä paljastaa sille yhdelle, hyväsydämiselle neitokaiselle," sarvipää virnisti huvittuneena, kuin muistaen tapahtumia menneisyydestään,
"Mutta ikävä kyllä, nimeäni edes ne kaikista hurmaavimmat neidot eivät saa tietoonsa. Ehkä se on hieman ilkeää, mutta uskon sen olevan meille kaikille parhaaksi. Se inttäminen loppuu kyllä ajallaan, ja olen aika kärsivällinen mies," Roswell nauroi kertomuksensa päätteeksi, vastaten pojan kysymykseen. Kyllähän monia kiinnosti, jos sattuivat demoneista tarpeeksi tietävän. Saihan häneltäkin sitä kysyä, mutta hän ei sitä kertoisi... Ja muihin selvitystapoihin hän ei ollut mahdollisuutta koskaan antanut.
"Sattuisiko jotkin muut kukkalajit myös miellyttämään silmäänne, Teidän Majesteettinne...?"




((Kissaa ei kiinnosta, kissa lutkuttaa häntäänsä. Ja kyllä sille Henryllekin kasvaa vielä joskus rintakarvoja. Roswell voi vaikka käydä tuhisemassa ja tarkastamassa joka päivä. Ja en tiennytkään, että Henry oli noin tönkkö kaveri. Kuin puupalikka, niin.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Ylös, ulos ja lenkille || Sands

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Heinä 2014, 18:11

Henryn luottamuksen pettäminen saattaisikin tässä tilanteessa olla se viimeinen asia, mitä kannatti tehdä. Yksikin negatiivinen kokemus luottamuksen suhteen oli varmasti tarpeeksi nuorelle monarkille, hän ei todellakaan aikonut pitää lähellään ketään, johon ei voinut luottaa kunnolla... Tai edes jollain tasolla. Henry oli kuitenkin oppinut jo varovaiseksi sen suhteen, mitä kertoi ja kenelle.
Pieni hymähdys karkasi ilmaan Roswellin kertoessa mielipiteensä kukkien kautta viestittämiseen. Henry oli oikeastaan samaa mieltä, mutta hänellä ei ollut varaa virheisiin, ainakaan julkisesti, joten näistäkin asioista kannatti kaiketi jotenkuten olla perillä.
"Tottahan tuo... mutta minä haluan antaa kukat hänelle yllätyksenä. Yllätys elementti katoaisi, jos tiedustelisin häneltä millaisista kukista hän pitää" Nuorimies naurahti pienesti, ajatellen tilannetta nyt omalta kannaltaan. Eihän hän voinut mennä Kerriltä kyselemään mistä kukista tuo piti. Henryllä oli kyllä pieni muistikuva siitä, kuinka he jostain kukista olivat aikanaan puhunut, mutta kukka-asioiden saralla ei Henryllä kovin hyvä muisti ollut. Loppujen lopuksi kukat olivat hänelle vain yhtä samaa, kaunista massaa... Hänen äitinsä olisi kyllä kouluttanut poikaansa moisista asioista, edesmennyt kuningatar kun rakasti kukkia. Yksi syy, miksi Henryn sisko oli nimetty kukan mukaan. Edesmennyt kuningas piti prinsessan nimeämistä kuningattaren lempikukan mukaan jonkinlaisena kunnianosoituksena.

Henry kävi hymähtämään pienesti kävelyn ohesta, Roswellin muistuttaessa, kuinka kuningaskin oli aikanaan tuon tosinimestä kysellyt. Henry kyllä muisti sen, mutta saattoi vain miettiä, kuinka moni oli sitä jo ennemmin koittanut tivata demonilta. Ilmeisesti jo henkilö jos toinenkin, mutta demoni kertoi välttävänsä aiheesta puhumista parhaansa mukaan.
"No sinä kyllä epäonnistuit täydellisesti uteliaisuuden hillitsemisessä kun aikanasi sisään linnan porteista marssit" Henry naurahti jokseenkin napakasti, demonin kerrottua varovaisuudesta ja uteliaisuuden välttelystä "Koko hovihan siitä kiinnostui. Toiset hyvässä, toiset pahassa".
"Ja vaikuttaa siltä, ettei velhoista kaukana pysyminenkään ole sinun vahvuutesi" Nuorempi jatkoi virnuillen, vilkaistessaan demonin puoleen "Joko se, tai sitten Hans on valehdellut minulle olevansa velho".
Roswell kuitenkin kertoi, ettei ollut edes inttäville neitokaisille ollut nimeään kertonut. Olisihan se kuulostanut aika romanttiselta, mutta kuten demoni sanoi, se vaikutti melko suurelta riskiltä kaikille ja oli parempi, ettei kukaan sitä saanut kuulla.

"äh, en tiedä... Yleensä katson vain värejä, enkä niinkään lajeja. Mutta seuraavasta istutuksesta voisit poimia jotain iloisia värejä. Onhan nyt kesä tulossa, olisi hyvä myös jotain tähän vuodenaikaan sopivaa löytää" Kuului vastaus demonin tiedustellessa kukista. Samapa se kai, mitä kukkia vei, kunhan ne näyttivät näteiltä? Kerta nyt ei ollut edes kyseessä mikään suurempi tapahtuma tai kukkia pitänyt hakea jonkin tarkoituksen tähden. Ne olivat vain lahja, ilman sen suurempaa tarkoitusperää.



// Kissa on tyhmä. Ehkä joskus, sen näkee. Tai sitten Henry jää posliiniksi ja ne karvat kasvaa Lilylle. Roswell lopettaa nyt. EI. EI MITÄÄN TUOLLAISIA NYT LOPPUU. MUN VASTAILUISTA EI MUUTEN TUU MITÄÄN. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ylös, ulos ja lenkille || Sands

ViestiKirjoittaja Sands » 13 Heinä 2014, 03:20

Roswell vain hymyili pojan tuumiessa, että eihän tuo nyt mitenkään voisi vaimoltaan kysyä kukista. Niiden piti olla yllätys, eikä se sitten enää olisi. Kyllähän kuningatar ymmärtäisi, mistä olisi kyse.
"Lahjoista kannattaa alkaa kysellä etukäteen, silloin yllätys ei mene pilalle," demoni naurahti virnistäen, silmät viekkaina. Osasihan tuo olla kovin kiero otus, kiitos rotunsa. Käyttäen manipuloimisen lahjojaan niinkin hirveisiin tekoihin, kuin mieluisan lahjan löytämiseen! Hirveää, aivan kauheaa. Miten joku niin julma mies kykenikään olemaan olemassa...
"Vaihtoehtona olisi tietenkin myös kysyä ystäviltä, jos ei ole paljoa aikaa jäljellä. Muut monesti tietävät vastauksen kysymyksiisi... Tosin, on parempi kysyä sellaiselta henkilöltä, jonka tiedät kykenevän pitämään salaisuuksia. Olisi kovin ikävää, jos joku menisi paljastamaan aikeesi, vahingossakin," tuo jatkoi hymyillen. Eiköhän Henry oikeastaan jo tiennyt tämän kaiken, jos sitä oikein kovasti mietti – eikä neuvoista tässä tilanteessa edes ollut hyötyä, nyt oli jo liian myöhäistä. Ja eiköhän kuningatar arvostaisi miehensä lahjaa joka tapauksessa, vaikkei se ollut täysin mieluisa. Roswell kuitenkin halusi muistuttaa niitä pienistä viisauksista, mitä oli itse saanut elämänsä aikana oppia. Kenties kuningas joskus saisi niistä itsekin jotain irti.

Sarvipää ei näyttänyt juurikaan suuttuvan pojan huomauttaessa kovinkin innoissaan, ettei demoni ollut erityisemmin hyvin tehnyt niitä asioita, mitä väitti tekevänsä. Jos tuo muka vältteli velhoja ja yritti pitää muiden uteliaisuuden kurissa, neuvonantajan teot ennen kuin tuosta neuvonantaja tuli olivat kaikkea muuta. Tottahan Henry puhui.
"Jos kaljupäinen velhomme ei velho ole, on hän huijannut meitä molempia, Teidän Majesteettinne," Roswell naurahti huvittuneena,
"Mutta olenhan minäkin utelias. Halusin tietää, millainen mies tämä uusi kuningas on. Kaltaiseni tuskin pääsisi luoksenne kovin helposti, ellette itse kiinnostuisi ja tulisi luokseni, eikö?" Demoni virnisti, muistellen sitä päivää, kun tuo itse tallusteli linnaan vartijoiden eteen. Olihan hänellä toki motiivinsa sen teon tekemiseen... Ja vaikkei mitään pakosuunnitelmaa ollut, tuntui tuo silti olevan varma siitä, että olisi selvinnyt – vaikka tilanne olisi kääntynyt pahaksikin.
"Jos ette olisi pyytänyt minua jäämään, olisin luultavasti kadonnut taas omille teilleni. Enköhän olisi voinut vastustaa velhonkin viehätysvoimaa silloin," tuo nauroi huvittuneena, pudistaen päätään naurunsa hiljennettyä,
"Kyllähän velhot monesti omaavat kovin mielenkiintoisia asioita, joista on kovin hankalaa pitää nenä erossa... Mutta tämän kyseisen velhon persoona on se mielenkiintoisempi puoli tässä tilanteessa. Häntä on vähän turhan hauska ärsyttää, eikö...?"

Roswell hymisi vielä itsekseen, nauttien kyllä tästä tilaisuudesta, minkä kuningas oli hänelle suonut. Harvoin hän pysyi yhdessä paikassa näinkin kauan ja kykeni luomaan samanlaisia suhteita. Olihan se omalta osaltaan rankkaa, jos jotain pahaa tapahtui... Mutta kyllä se kaikki oli sen arvoista.
"Teen parhaani, Teidän Majesteettinne," demoni nyökkäsi Henryn käskylle. Tällä kertaa pojalla ei ollut mitään erityisiä kukkia mielessä, mutta iloisia värejä tuo kaipasi kimppuunsa. Sarvipää katseli kukkavalikoimaa penkeissä ennen kuin asteli lähemmäs kukkakimppunsa kanssa, kumartuen noukkimaan mieleisensä yksilöt käsiinsä.
"Oransseja, kenties?" Roswell vilkaisi taakseen hymyillen, itse ainakin ajatellen oranssin olevan iloinen väri. Se oli kirkas, ainakin. Krysanteemit olivat kovin värikkäitä ja tuuheita kukkasia, joten ne ainakin tuntuivat oikein hyviltä vaihtoehdoilta.
"Eivätkö punaiset ruusutkin kuuluisi tähän kimppuun, Teidän Majesteettinne?"




((Kissa on viisas. Häntäänsäkin nuolee. Jos Lilylle kasvaa rintakarvoja, niin ei Black taitaisi arvostaa demonin nenää niitä haistelemassa. Mutta niin kävisi. Syytä Henryä vitseistä. Henry kun on yksi suuri vitsi.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Ylös, ulos ja lenkille || Sands

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Heinä 2014, 22:20

"Niii'in... Tai sitten voin vain viedä kukkia hänelle ja toivoa, että hän sentään arvostaa ajatusta" Henry kävi naurahtamaan demonin ehdotellessa, kuinka lahjasta olisi voinut kysellä jo etukäteen tai sitten kysellä ystäviltä, mikä mahdollisesti miellyttäisi.
"Tuskin hän sentään lahjasta suuttuu. Toivottavasti... oletan..." Hieman huolestuneempi naurahdus karkasi ilmoille, Henryn miettiessä hetken moistakin mahdollisuutta. Ei hän halunnut Kerensaa suututtaa, mutta nainen oli ollut jokseenkin arvaamaton näin raskauden aikana. Olihan se ymmärrettävää, ainakin jotenkuten... mutta Henry ei koskaan ollut ymmärtänyt kunnolla naisia, joten häneltä oli loppujen lopuksi turha kysellä neidoista. Vaikka ihmisiähän hekin olivat. Silti, joitakin neitoja oli kovin vaikea ymmärtää, ainakin Henryn mielestä.
Virne käväisi nuoremman kasvoilla, Roswellin mainitessa tehneensä kaiken uteliaisuudestaan. Uteliaisuus oli kyllä paha tapa itse kullekin, mutta joskus siitä oli myös hyötyä. Tosin, jos Henryltä kysyttiin, oli melko tyhmää kävellä silkkaa uteliaisuuttaan sisään linnan porteista, varsinkin jos sattui olemaan jotain muuta, kuin pelkkä ihminen... Mutta, oli myös tyhmää marssia alas tyrmiin tapaamaan demonia ja ottaa tuo siipiensä suojaan turvaan, sen pahemmin tuntematta ja tietämättä demonista mitään. Joten, eiköhän itse kukin ollut tehnyt typeryyksiä aikanaan. Mutta katsos nyt, missä sitä oltiinkaan.
"Totta... Mutta täytyy sanoa, olet varmasti ensimmäinen ja todennäköisesti - ja kenties myös toivottavasti - ainoa, joka marssii sisään porteista vain sen takia, että haluaa tavata uuden kuninkaan" Hymähdyksen kera nuorempi totesi, vilkaistessaan jälleen demoniin "Mutta kai se sitten oli onni itse kullekin, että tähän päädyttiin".

Vielä leveämpi virne käväisi naurun kera kasvoilla, demonin mainitessa velhon ärsyttämisen.
"Noh... onhan siinä oma viehätyksensä" Ei Henry voinut sitä kieltää, olihan hän itsekin nuorempana ärsyttänyt velhoa silloin tällöin... Kaiken lisäksi he olivat vihanneet toisiaan niin paljon. Nykyään asiat olivat kuitenkin toisin. Henry oli rauhoittunut ja velho... noh, rauhoittunut.
"Oranssi kuulostaa ihan hyvältä. Lämpimältä, iloiselta" Pikkuhiljaa kävely alkoi tuntua yhä raskaammalta. Vaikka Henry oli luullut kykenevänsä lähtemään vaikka kunnon patikoinnille, ei se ollutkaan sittenkään kovin pitkälle ajateltu suunnitelma. Ehkä olikin siis hyvä, että he olivat vain puutarhassa tällä hetkellä. Kädethän tässä väsyivät, kuten myös jalka.
"Ah, minä kun ajattelin välttää punaisia ruusuja. Ne kun ovat niin... En tiedä... Mutta mikäli sinä olet sitä mieltä, voisihan niitäkin ottaa" Henry vastasi demonille, samalla kun hitaasti linkutti läheiselle kivipenkille, joita sijaitsi siellä täällä pitkin puutarhaa. Henryn täytyi istua alas, nyt, ennen kuin rasittaisi itseään liikaa. Ja sen myös nuori hallitsija teki, iskien ahterinsa penille ja jättäen kainalosauvansa nojaamaan penkkiin vierelleen. Kädet kävivät sukimaan pitkiksi kasvaneita hiuksia pois kasvoilta, kävellessä kun tuollaisen toimenpiteen suorittaminen oli hieman hankalaa.


// Kissa nuolee ja sitten oksentaa karvoja. Onko se viisautta? Demoni pysyy kaukana Lilyn rintakarvoista tai saa velhon sauvan perseeseensä. Poikittain. Enkä nyt puhu pieniksestä. Henry on yksi suuri.... Meinasin tukehtua jääpalaan. Elämä vilisi silmissäni. Se oli täynnä puujalkavitsejä ja homoja //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ylös, ulos ja lenkille || Sands

ViestiKirjoittaja Sands » 15 Heinä 2014, 04:15

"Tuskin, Teidän Majesteettinne," Roswell kävi nopeasti lohduttamaan pojan tuumiessa kuningattaren reaktiota lahjaansa. Henry ei ainakaan halunnut uskoa, että vaimonsa nyt suuttuisi saadessaan lahjan mieheltään... Mutta kyllä toisen äänessä oli se pieni epäilys ja huoli. Demoni oli kyllä nyt itse sen idean saanut istutettua kuninkaan mieleen sanoillaan, joten hänen täytyi myös korjata asia ja muistuttaa, ettei toisella ollut mitään syytä huolehtia. Eihän hän nyt kuningatarta tuntenut niin hyvin, että uskalsi mitään varmaksi sanoa, mutta Henryn hän uskoi tuntevansa. Selvähän se olisi, että toinen valitsisi oikein viehättävän ja fiksun nuoren naisen vierelleen, eikä mitään ylireagoivaa diivaa.
"On kai se aina mahdollista, arvon kuningatarhan on raskaana eikä se voi olla erityisen helppoa," sarvipää vilkaisi poikaa vierellään lempeän hymyn kanssa,
"Mutten usko, että hän sitä tarkoittaisi. Se olisi vain huono ajoitus, eikä Teidän kannattaisi tuntea oloanne pahaksi. Uskoisin kuningattaren arvostavan lahjaanne, Teidän Majesteettinne," tuo jatkoi nyökäten, pitäen hymyn huulillaan. Ei kai heidän siitä pitänyt huolehtia. Miksipä kuningatar ei olisi pitänyt Henryn lahjasta? Olivathan nuo naimisissa ja nyt hankkimassa lastakin... Kyllä Roswell ainakin uskoi parin pitävän toisistaan, joten eiköhän siinä tilanteessa toisten lahjoistakin pidetty. Henry oli omanlaisensa poika omanlaisilla lahjoillaan. Eiköhän se ollut oma osansa nuorukaisen viehätysvoimaa.

"Nooh," demoni nauroi Henryn suorastaan toivoessa, ettei kukaan muu koskaan tekisi samaa tempausta, kuin neuvonantaja silloin aikoinaan. Ei kai se nyt niin paha ollut...
"Saa kai vanhus joskus tehdä jotain älytöntä oltuaan pitkän aikaa piilossa," vanha sarvipää hymisi,
"Tosin, pahoitteluni. Säikäytin varmasti monta sillä tempauksellani, mutta se ei ollut tarkoitukseni," keltaiset silmät kävivät nostamaan katseensa taivaaseen edessään. Mutta jos sitä nyt totta puhuttiin, joku säikähtäisi aina Roswellia. Näyttihän hän aika pelottavalta otukselta keltaisine silmine ja sarvineen, joten ei siitä kyllä ketään voitu syyttää. Aina se silti tulisi tapahtumaan, vaikka demoni kuinka yrittäisi tehdä parhaansa ja lähestyä varovaisesti.
"Kiinnostaahan tämän maan kohtalo minuakin, vaikkei se oikeastaan minuun vaikuta millään tavalla. Olen kuitenkin kiitollinen, että annoitte minulle tilaisuuden. Tunnen... Että rauhaan on vielä mahdollisuus, Teidän Majesteettinne. Ja se on vastannut kaikkiin kysymyksiini tulevaisuuden kannalta."

Roswell virnisti kyllä pojan myöntäessä, että kaljupäistä velhoa oli oikein hauska käydä härnäämässä. Mikä puheenaihe ja yhdistävä piirre sekin oli, toisen miehistä ollessa kuningas ja toisen vanha neuvonantaja. Kukapa uskoisi kummankin nauttivan jostain niinkin lapsellisesta – mutta olihan kuningas oikein nuori ja se neuvonantaja taas viekas demoni. Ehkäpä se oikeastaan ei ollut niin omituinen sattuma, että molemmat pitivät samasta asiasta. Black sai kyllä syyttää itseään reagoimalla niin hauskoilla tavoilla.
"Selvä, Teidän Majesteettinne," vanhus naurahti toisen suostuessa oransseihin kukkiin, noukkien pari komeaa yksilöä kimppuun lisäksi. Selkänsä suoristettuaan, Roswell kävi vilkaisemaan taakseen... Ja nähden, kuinka uupuneelta Henry näyttikään. Se jos mikä tuntui pahalta. Poika oli jaksanut kävellä kainalosauvojensa kanssa jo niin pitkään, mutta heti kun demonin silmä kävi välttämään, toinen oli jo uuvuksissa. Hänen piti ehdottomasti pitää toista paremmin silmällä, ennen kuin jotain pahaa oikeastikin sattuisi.

"Sehän on Teidän kimppunne ja lahjanne, Teidän Majesteettinne," sarvipää aloitti lähestyessään kuningasta, palaten mieluusti toisen vierelle nyt, kun häntä luultavasti voitaisiin tarvitakin,
"Jos se ei tunnu oikealta, en halua pakottaa. Mutta tiedätte varmaankin, mitä punaisten ruusujen kuuluisi viestittää?" Roswell kävi kysymään hymy huulillaan, seuraten Henryä ja istahtaen lopulta toisen viereen kiviselle penkille sen kummempia auttamatta. Niin kauan, kuin toinen näytti pysyvän pystyssä, hän ei halunnut turhia hössöttää. Nyt olisi hyvä hetki levätä ja puhua jostain muusta.




((Hyvin viisasta on. Tuossa se kissa mietti, haluaako tulla syliin vai ei. Meni sitten nukkumaan. Kyllä se demonin nenä taitaa sinne Lilyn rintakarvoihin uiskennella ennemmin tai myöhemmin. Ei saa sitten liian rajusti, Black. Uskon, että Henrynkin elämä näyttäisi samalta kuin omasi. Paitsi että nuo kaksi asiaa olisivat yksikössä ja Henry olisi itse ne molemmat.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Ylös, ulos ja lenkille || Sands

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Heinä 2014, 21:04

Raskaana ei todellakaan voinut olla erityisen helppoa. Kantaa nyt lisäpainoa, kovasti Kerensa selkäänsä oli valittanut myös... Mitä kaikkea muutakin voisi valittaa, mutta kuningatar koitti olla rasittamatta liikaa puolisoaan, vaikka Henry kyllä halusi tietää kaiken, mikä saattoikaan olla vialla vaimollaan. Kovin moni oli rajoittanut valittamista kuninkaalle, tuon menetettyä toisen jalkansa. Ilmeisesti kovin moni katsoi, ettei heillä ollut mitään varaa valittaa jalkapuolelle mahdollisista asioista, jotka ottivat päähän tai sitten kivuista kehossaan. Jos totta puhuttiin, ei Henry olisi siitä pahastunut. Mieluummin hän kuunteli toisia, kuin istui yksin miettimässä omia murheitaan!
"Noh, täytyy toivoa niin. Kerri tosin on harvinaisen rauhallinen ja pitkäjänteinen nainen... En ole nähnyt hänen suuttuvan kovin usein" Henry kävi hymähtämään demonin sanoille.

"Saahan sitä... Tosin, joku voisi sanoa että älytön ja hengenvaarallinen on kaksi eri asiaa. Tosin, sinun tapauksessa niillä ei taida kauheasti olla eroa?" Virne käväisi kasvoilla "Ja kyllähän tempauksesi pelästytti muutaman... Vaikkakin kaikki tuntuvat jo toipuneen siitä, ainakin jotenkuten".
Oli jokseenkin kiinnostavaa - aina uudestaan ja uudestaan - kuulla valtakunnantilan kiinnostavan demonia, vaikka tämän maan kohtalo ei varsinaisesti vaikuttanut sarvipäähän millään tavalla.
"Tiedä häntä... Mutta toivossahan on hyvä elää, eikö?" Monarkki hymähti pienesti demonin puhuessa rauhasta ja sen mahdollisuuksista. Juuri nyt Henry ei uskonut moisen onnistuvan. Hän tiesi mitä Aran halusi, hän tiesi millainen Aran oli ja rauhaa ei tultaisi solmimaan, ennen kuin valta haltioilla olisi vaihtunut tai ihmiset olisivat poistuneet tästä valtakunnasta kokonaan...
Henry kävi hieromaan jäljellä olevan jalkansa polvea pienesti, penkillä istuessaan. Jalkaa kolotti kaikki tämä liikkuminen, mutta ei hän vielä halunnut takaisin sisälle. Tässä penkillä oli hyvä, aurinko paistoi ja ilma oli lämmin, mukavan kuiva. Hänellä ei ollut kiire minnekään tänään ja tuskin Demonikaan oli lähdössä minnekään, ennen kuin Henry palaisi takaisin sisälle.

Pieni, huvittunut pärskähdys pääsi ilmoille Roswellin kysellessä, mitä punaisien ruusujen pitäisi viestittää.
"En minä tiedä. Jotenkin ne tuntuvat kuitenkin turhan... raskailta kukilta näin kesäisen kevääseen kimppuun. Joskin, punaiset ruusut sopisivat Kerensalle. Silti, ruusut olisivat ehkä turhankin arvattavissa. Keltaiset ruusut voisivat tosin sopia, eikö?" Katse kääntyi omista jaloista - tai oikeastaan jalasta - demonin puoleen, Henryn käydessä hymyilemään tuttuun tapaansa sitä lempeän ystävällistä hymyä.
"Kai sinulla on jotain kokemusta kukkien antamisesta neidoille...?"



// Katti syliin. Piski meni pöydän alle piiloon kun ukkostaa. Pois Lilyn rintakarvoista, ne ovat vain Blackille. Ja harvoille valituille monille panokavereille. Black on aina raju. Kuivana sisään. Henry parka. Te vaan mollaatte toista. Minä nauran. Olen yhtä paha. Olen koulukiusaaja. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ylös, ulos ja lenkille || Sands

ViestiKirjoittaja Sands » 17 Heinä 2014, 17:39

Roswell ei voinut olla naurahtamatta. Tottahan poika tuumi, hengenvaarallisia touhuja ei demonilla itsellään oikein ollut. Älyttömät temput olivat älyttömiä, mutta henkensä puolesta tuo ei koskaan pelännyt. Ei hänen tarvinnut, hän kun ei sattunut olemaan yhtä kuolevainen, kuin ihmiset.
"Niin, Teidän Majesteettinne," sarvipää hymähti naurunsa loputtua hymy huulillaan,
"Olen pahoillani, mutten voinut sanoa pelkääväni henkeni puolesta siinä tapauksessa. En uskonut, että saisitte minut hengiltä, vaikka haluaisitte," tuo jatkoi silmät viekkaina, leikkimielisinä. Roswellhan kyllä pystyi ottamaan suurempia riskejä ilman pelkoa kuolemasta. Kyllähän hänkin luultavasti joku päivä tulisi kuolemaan, mutta kyllä hänellä oli omat pienet temppunsa henkensä pitämiseksi. Elämää ja kokemusta oli kyllä takana sen verran, että sitä uskalsi tehdä typeriäkin asioita uteliaisuuden takia – aina silloin tällöin.
"Kukaan ei näytä pystyvän pelkäämään loputtomiin, Teidän Majesteettinne. Etenkin, kun pelolle ei anneta syitä," demoni hymisi leukaa hieroessaan, ollessaan kyllä tyytyväinen tilanteen kehitykseen. Eihän hän halunnut muita säikytellä olemassaolollaan, joten oli oikein huojentavaa huomata, etteivät monet palvelijat enää häntä niin paljoa arastaneet.

"Uskoisin toivon olevan parempi, kuin epätoivo," neuvonantaja naurahti Henryn kommenteille. Ei poika kyllä itse erityisen toiveikkaalta näyttänyt tilanteen suhteen, mikä oli sääli. Epätoivolla kun oli tapana vetää mielet mennessään, eikä siitä koskaan mitään hyvää seurannut.
"Ja uskoisin toivoni olevan myös realistinen, Teidän Majesteettinne. Miksi yrittäisin, jos en edes uskoisi? Jos edes yksi johtajista haluaa rauhan, on tilanne jo paljon parempi, kuin ettei kumpikaan sitä haluaisi," Roswell hymyili lempeästi kuningasta vilkaistessaan. Niinpä niin, eihän sitä tässä nyt puutarhassa oltaisi rauhallisesti poimimassa kukkia ilman Henryä. Kyllä hän uskoi nuoresta ruhtinaasta olevan vaikka ja mihin, jos toinen sitä todella halusi ja oli valmis yrittämään. Jos kuninkaana olisi joku toinen... Kenties demonikaan ei uskoisi rauhaan tämän sodan kannalta. Kenties hän olisi silloin vain kadonnut tapaamisensa jälkeen ja katsellut sivusta, jos edes sitäkään...

Sarvipää myhähti virneen kera penkillä istuessaan, kuunnellessaan pojan mietteitä oikeanlaisista kukista kimppuunsa. Kivi takamuksen alla oli saanut lämmetä auringonpaisteessa jo tovin, joten kyllä se näin aamulla ainakin tuntui oikein mukavalta vanhojen luiden mielestä. Eihän heillä kiirettä ollut minnekään, Henry nyt oli etusijalla. Olihan tuo muutenkin kuningas.
"Punainen ruusu kertoo palavasta rakkaudesta ja intohimosta, Teidän Majesteettinne," Roswell kävi kertomaan nuorukaiselle, kun tuo nyt kävi sanomaan, ettei tiennyt. Sen nyt hänkin tiesi kukista ja niiden väreistä – ja tässä tilanteessa, se kyllä varmaan sopisi. Sitten taas, ehkä demonista ne sopivat vaikka ja mihin tilanteeseen, olihan punainen miellyttävä väri ja ruusu komea kukka.
"Mutta ehkäpä kokonainen kimppu pelkästään punaisia ruusuja kertoo viestin selvemmin," tuo naurahti, antaen sormiensa sivellä yhden kukkasen terälehtiä kimpussa oikein hellästi, katseen valuessa myös hetkeksi syliinsä,
"Uskoisin niiden sopivan, Teidän Majesteettinne. Kyllähän ne aivan hyvältä tässä näyttävät," demoni hymyili jatkaessaan, silmien noustessa taas kohti Henryä. Olihan poika niitä keltaisia ruusuja jo aikaisemmin pyytänyt ja siinähän ne kimpussa nököttivät. Eivätkä ne näyttäneet erityisen pahalta tai tökeröltä, jos kuningas sitä pelkäsi.

"Totta kai olen antanut kukkasia neidoille," Roswell nauroi lempeästi kysymyksen myötä,
"Harvemmin taas saan tehdä kukkakimppuja. Ei minulla yleensä ole rahaa ostaa kukkia, eivätkä monet arvosta minun noukkivan kukkia puutarhastaan... Neitoset saavat usein siis tyytyä vain yhteen, mutta ilmeisesti yksikin kukka sanoo sanottavansa, Teidän Majesteettinne."




((Kissa tulee syliin, kun hänen korkeutensa päättää niin. Eikä ukkonen pelota, niin. Roswell on kuin takiainen, ei sitä sieltä karvoista saa irti millään. Saahan velho yrittää, mutta ei onnistu. Roswell on kuitenkin niin herkkä neito, että Blackin pitää kohdella tuota hellästi, niin. Ja on Henryn oma vika, että on tuollainen jäykkis.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Ylös, ulos ja lenkille || Sands

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Heinä 2014, 20:46

Henry kävi hymähtämään pienesti, Roswellin uskoessa, etteivät he saaneet vanhaa demonia hengiltä vaikka olisivatkin halunneet. Henry ei tiennyt kuinka kestävä Roswell loppujen lopuksi oli, mutta täytyi demonin kestää melko paljon, jos kerta elävänä oli selvinnyt haltioiden linnalle ja sieltä takaisin. Se oli pelottava ajatus loppupeleissä... Kuvitella nyt, että Roswellista olisi johonkin sellaiseen. Tuosta kovin vaatimattoman ja vanhanoloisesta demonista, joka tuskin voisi tehdä pahaa kärpäsellekään. Ehkä oli vain hyvä olla tuon sarvipään kilttien listalla. Ehkä kannatti varoa, ettei demonia suututtanut. Henry oli autuaan tietämätön kaikesta, mihin demoni voisi parhaimmillaan kyetä ja ehkä se olikin vain hyvä asia.
"Tottahan tuo on... Mutta toisinaan se pelko vaihtuu vihaksi, ilman syytäkin" Monarkki kävi hymähtämään demonille, Roswellin mainitessa, ettei kukaan loputtomiin voinut pelätä "Tosin luulen, että Cúthalion pelkää sinua vielä pitkään, vai mitä veikkaat?"

Demonin puhuessa rauhasta Henry hiljentyi, laskien katseensa maahan. Rauhaa hän olisi halunnut yli kaiken, mutta se tuntui olevan niin vaikea tavoite saavuttaa tässä valtakunnassa, tässä tilanteessa. Siitä puhuminenkin turhautti toisinaan, ehkä juuri siksi Henry koitti vältellä moisesta puhumista, varsinkin tietyssä seurassa. Mutta, demonin sanat tuntuivat jokseenkin rohkaisevilta. Toivossa oli tosiaan hyvä elää, vaikka se tuntuikin toisinaan kovin turhauttavalta. Lempeänhuvittunut katse kääntyikin maasta sarvipäisen puoleen, Henryn sanomatta juuta taikka jaata asiaan sen paremmin. Päivä oli liian kaunis ja mukava moisten asioiden miettimiseen juuri nyt, ainakin Henryn mielestä. Nuorimies saattoikin vain toivoa, että Roswell ymmärtäisi tämän pienen, hiljaisen vihjeen, vaikka Henry todella arvosti sarvipäisen äskeisiä sanoja. Ainakaan ne eivät jättäneet pahaa mieltä jälkeensä.

"Palava rakkaus ja intohimo kuulostavat kovin raskaalta viestiltä" Henry kävi hymähtämään kukkien suhteen "Haluaisin jotain... kevyttä. Ja jos totta puhutaan, iso kimppu punaisia ruusuja kuulostaisi paremmalta, kuin muutama siellä täällä satunnaisessa kimpussa".
"Joten, ehkä vien hänelle ruusukimpun joskus toisten... Ihan vain puutarhureiden kiusaksi, varmasti he pitävät, kun poimin kukkia vähän väliä istutuksista" Pieni, kujeileva virne käväisi kasvoilla, katseen siirtyessä haravoimaan ympäristöä. Kukaan ei näyttänyt seuraavan sarvipäistä ja yksijalkaista, mutta aivan varmasti heitä pidettiin silmällä kauempaa. Kenties linnan torneista, kenties muutaman puskan takaa. Koko hovi ei vieläkään luottanut täysin demoniin, joten se katsottaisiin suureksi virheeksi, jos sarvipäisen annettaisiin vaellella pois näkökentästä kuninkaan kera.
Katse kääntyi ympäristöstä takaisin demoniin, Roswellin käydessä kertomaan kokemuksistaan kukkien antamisesta.
"Kai se ajatus tosiaan on tärkein..." Naurahduksen kera Henry kävi venyttelemään pienesti, jonka jälkeen toinen käsistä eksyi hieromaan pienesti vastakkaisen käden hartiaa. Käsivarret ja hartiat toden totta olivat kovilla sauvojen takia...


// Kuva kissasta tai en usko. Ai miten niin olet jo kerran lähettänyt, se oli valheellinen kuva. Ukkonen on karua. T: Ophelia. Irti karvoista, nyt. Black ei ole koskaan hellä. Henry ei ole jäykkis. Yleensä. Toisinaan... //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ylös, ulos ja lenkille || Sands

ViestiKirjoittaja Sands » 25 Heinä 2014, 16:25

Roswell hymähti hieman kulmaansa kohottaen, vilkaisten poikaa toisen tuumiessa, kuinka joskus pelko vaihtuisikin vihaksi aivan noin vain. Oli kai siinäkin lauseessa totuutensa, monia – outojakin – asioita tapahtui joskus ja tunteet vaihtuivat joillakin nopeaa tai kehittyivät epämiellyttävään suuntaan. Aivan tarkalleen vanhus ei kuitenkaan ymmärtänyt kommentin tarkoitusperää, ennen kuin Henry sattui mainitsemaan haltiakuninkaan nimeltä. Siihenhän demoni ei voinut kuin naurahtaa huvittuneena, päätään hieman pudistellen. Niinpä niin, Aranilla oli montakin syytä vihata vihamiehensä arvaamatonta lemmikkiä – etenkin, kun se oli vähän sitkeämpi pala purtavaksi, kuin moni muu vastus. Roswell oli tehnyt jotain, joka varmasti loukkasi haltiakuningasta – ja myös säikäyttänyt. Kuinka usein jokin sellainen otus vain ryntäisi yli muurien ja läpi vartijoiden uhittelemaan ja kovistelemaan? Vaikka haltioiden kuningas ei ollutkaan se, jota demoni oli mennyt nuhtelemaan... Oli Arankin saanut kokea osansa ja joutunut nöyrtymään toisen edessä.

"Niin, eiköhän jonkinlainen pelko tule aina olemaan siellä taustalla niin kauan, kuin minulla on mahdollisuus hyökätä. Siihen hän ei luultavasti koskaan voisi varautua täysin – ja silloinkin, uskoisin hänen uskovan minulla olevan kyky saada paljon vahinkoa aikaiseksi, vaikka lopulta kaatuisinkin," sarvipää virnisti, kenties hieman nauttienkin siitä uhasta, minkä oli nyt saanut itse aiheutettua. Oliko haltiakuninkaalla varaa lähteä leikkimään, jos siitä koituvat vahingot johtaisivat tuon mahdolliseen häviöön ja koko sodan menetykseen? Roswell taisi omalla olemassaolollaan estää Aranin tekevän mitään liian suurta – ainakaan Henryä vastaan. Kuten haltia oli saanut huomata, pojan satuttaminen johti ikävään yllätykseen ja opetukseen... Ja Henryhän oli vastapuolen kuningas, joka varmasti pelkällä käskyllään saisi lemmikkinsä usutettua vaikka ja kenen kimppuun...

Demoni ei nähnyt syytä jatkaa puheitaan. Kuningas ei kommentoinut juuri mitenkään rauhapuheisiin, mutta olihan aihe aika rankka. Se luultavasti tuntui mahdottomalta unelmalta tässä vaiheessa, eikä se saanut kuin mielen mustumaan. Silti, Roswell kykeni siihen vielä uskomaan – eikä tuo varmaan lopettaisi, ennen kuin Henry luovuttaisi itse kokonaan. Aivan mukavahan vanhuksella oli paistatella kivisellä penkillä ja nauttia auringosta kasvoillaan, rupatellen kukista nuorukaisen kanssa. Mikä näky sekin varmasti oli, kaksi autuaan tietämätöntä miestä puhuen kukkasista...
"Erinomainen idea, Teidän Majesteettinne," neuvonantaja naurahti pojan tuumiessa tulevan toistekin poimimaan kukkia puutarhassa antaakseen vaimolleen sen ruusukimpun, sarvipään tehdessä työnsä kuninkaan rinnalla. Täytyihän neuvonantajan neuvoa kuningastaan – ja joskus antaa pojan pitää hauskaa. Olivathan molemmat heistä joskus niin kovin lapsekkaita ja ilkikurisia, joten pieni kiusa puutarhureita kohtaan oli varmasti jo aivan odotettua. Silti, olihan puutarha oikeastaan Henryn omaisuutta, joten eiköhän kuningas aivan itse saanut päättää, mitä kukkia sieltä poimi.
"Kenties tähän kimppuun sitten sopisi vaaleanpunainen?" Roswell kysäisi hymyillen.

"Ilmeisesti, Teidän Majesteettinne," vanhus hymähti, neitojen tosiaankin monesti arvostavan aivan vain sitä ajatusta kukkalahjan takana, vaikkei kukka itse olisi mitenkään erityisen kaunis tai kallis,
"Tosin, kenties minulta ei odoteta paljon," tuo ei voinut kuin nauraa. Niinpä niin, mikäpä hän oikeastaan oli, kuin köyhä, koditon kulkuri. Ja demoni. Kuinka paljon sellaiselta voisi muka mitään odottaa? Ei rahaa, ei tyyliä; edes jonkinlainen lahja varmasti tarkoitti paljon niille, jotka suostuivat sarvipään seurassa olemaan. Jos ei omistanut paljon, pienenkin antaminen oli paljon. Tosin, ajat olivat nyt hieman erilaiset, Roswellin omatessa tällä hetkellä tittelin ja rahaakin...
"Kivistääkö, Teidän Majesteettinne?" Keltaiset silmät kävivät vilkaisemaan lempeästi poikaa toisen hieroessa hartiaansa. Pieni ja mitätön liike yleensä, mutta kun otti huomioon Henryn tilan ja kuinka tuo oli joutunut nököttämään huoneessaan kuukausia, liikkuminen ei voinut olla helppoa yhden jalan kanssa.
"Tunnen montakin tyttöstä, jotka omaavat oikein hyvät kädet ja hieromistaidot. Voisin suositella Teille hierojaa illaksi, jos haluatte, Teidän Majesteettinne."




((Kuva kissan mahtavuudesta. Ukkonen on nössö T: minä. Ei se demoni niistä karvoista lähde nyt kyllä kulumallakaan. Blackin pitää kyllä oppia käsittelemään vanhoja neitomiehiä silkkihansikkain, niin. Ja on kyllä Henryllä toinen koipi aika jäykkä...))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Ylös, ulos ja lenkille || Sands

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Heinä 2014, 00:46

Myöntäväisen hyväksyvä, jokseenkin välttelevä hymähdys seurasi demonin puheita pelosta, Henryn takertumatta siihenkään aiheeseen sen paremmin. Vaikka hän piti näistä syvällisistä juttutuokioista demonin kanssa, ei moiset raskaat aiheet kuulostaneet sopivilta tähän tilanteeseen, yhäkään. Ehkä sitten myöhemmin, illasta viinilasin ääressä näistä asioista voisi jutella uudemman kerran. Joku päivä... Sitten tulevassa.
Virne kuitenkin kävi nousemaan kasvoille neuvonantajan myötäillessä kuninkaan päätöksiä kukkien suhteen. Olihan se kiva kuulla myönteistä palautetta, vaikka pieni ääni päässä kertoi demonin vain koittavan miellyttää kuningasta tuon päätöksissään. Olihan se tosiaan tavallaan sarvipäisen tehtävä, joten kyllähän sen ymmärsi.
"Vaaleanpunainen kuulostaa hyvältä" Henry hymähti nyökäten sarvipäisen ehdotukselle "Nyt pitää vain löytää niitä puutarhasta... Ja apuahan ei voi pyytää, sehän veisi puolet hauskuudesta pois".

"Ah, niin tietysti" Virneen lomasta käytiin hymähtämään demonin mainitessa, ettei häneltä koskaan oltu odotettu pahemmin mitään, mikä sinällään oli ymmärrettävää. Henryltä oli aina odotettu jotain, niin perheenjäsenten kuin tuttavien ja asemansa puolesta. Hän oli tottunut siihen, että aina kannatti miettiä, mitä teki, mitä antoi ja mitä sanoi. Se loi toisinaan turhia paineita nuorelle miehelle, joka saattoi helposti menettää yöunensa moisten takia.
"Mutta sehän on vain helppoa... Jos ei odoteta mitään" Monarkki lisäsi, samalla kun hieroskeli hartiaansa.
Ilmeisesti myös demoni pisti merkille Henryn liikkeet ja kävikin niiden perään kyselemään. Henry hymähti pienesti, myöntävästi sarvipäisen tiedustellessa kivistämisestä. Ei Henry sitä halunnut peitellä, mutta ei myöskään ottanut sitä itse puheeksi. Ei Henrystä ollut valittamaan, oli oma tilanne kuinka huono tahansa.
"Arvostan tarjoustasi, mutta taidan jättää väliin.." Henry kävi naurahtamaan vilkaistessaan demoniin "En tiedä kuinka paljon Kerensa arvostaisi sitä, jos tuntemattomat neitokaiset kävisivät jonkun suosituksesta hieromassa... Ei sillä, että Kerensalla olisi mitään syytä kyseenalaistaa mutta... En halua ottaa riskejä tai stressata häntä liikaa".
"Ja jos koittaisin pimittää moisen tiedon häneltä ja hän saisi tietää! En tiedä selviäisinkö hengissä siitä läksytyksestä" Henryllä ei kävisi koskaan mielessä pettää vaimoaan, mutta huhut tuppasivat liikkua todella nopeasti hovissa ja juorut levisivät kulovalkean tavoin. Yksi väärä käsitys saattaisi johtaa sellaiseen soppaan, mistä Henry ei haluaisi löytää itseään.
"Joten, taidan tyytyä vain venyttelemään illalla..."


// Tuo ei ole kissa, tuo on tiikeri. Ukkonen voi iskeä milloin vain, varo vaaraa. Roswell kerpele. Black ei ikinä opi. Nyt loppu ennen kuin alotat en kestä sulta ja Harlekiinilta puujalkoja //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ylös, ulos ja lenkille || Sands

ViestiKirjoittaja Sands » 30 Heinä 2014, 17:44

Roswell hymyili pojan suostuessa väriehdotukseen ja eihän sitä voinut kuin antaa naurahduksen karata kurkusta toisen mainitessa, ettei apua niiden kukkien löytämiseen saisi pyytää. Etsiminen omin neuvoin kun oli kuninkaasta niin paljon hauskempaa, ja kukapa demoni oli sitä kieltämään. Olihan se joskus kovinkin hauskaa käydä työntämässä nenä jokaiseen nurkkaan aivan vain uteliaisuuden takia. Eihän heillä ollut erityisen kiire, eikä kukkien tarvitsisi löytyä heti. Henry oli ulkona kävelyllä, joten kävelyn ajanhan kaksikolla oli aikaa jotain löytää – ja vaikka poika väsyisi ennen aikojaan, voisi ne tarvittavat, puuttuvat kukat käydä sitten myöhemmin noukkimassa... Vaikka kylästä ostamassa, jos ei muuta.
"Tietenkin" vanhus virnisti myöntyvänä, etsien kyllä mieluusti kahdestaan kuninkaan kanssa kukkia puutarhasta. Totta kai Henry tulisi apua saamaan sarvipäältä – halusi sitä tai ei – mutta muuta apua ei sitten tähän hätään kaivattukaan.

Kuningas näytti ymmärtävän nopeasti, kuinka joiltakin ei vain koskaan tunnuttu odottavan paljoa. Ja se oli toisen mielestä helppoa. Ymmärrettäviä mietteitä pojalta, kun toisen tausta ja asema otettiin huomioon. Koko elämänsä kruununperillinen sai varmasti täyttää muiden odotuksia ja vaatimuksia, eikä sellainen varmasti ollut nuorelle helppoa. Joskushan se tosiaankin oli vain helpompaa, kun kukaan ei odottanut tai halunnut mitään, kun pieninkin teko tuntuisi suurelta.
"Ehkäpä, Teidän Majesteettinne," Roswell katsahti poikaa hymyillen lempeästi. Ei tuo käynyt väittämään vastaan, mutta ei demoni kyllä tuntunut olevan täysin samaa mieltä. Henrylle sellainen elämä tuntuisi nyt varmasti oikein vapauttavalta. Mutta millaisissa tilanteissa odotuksia edes syntyi? Jos omasi valtaa, mainetta, omaisuutta, ystäviä tai perheen... Odotuksilta ei voisi koskaan välttyä. Elämä kodittomana ja yksinäisenä kulkurina olisi se ainoa tapa välttää se kaikki – mutta kuinka moni oli loppujen lopuksi valmis jättämään kaiken taakseen? Vanha sarvipää kyllä oli mieluusti asettunut aloilleen ja ottanut hieman vastuuta harteilleen, vaikka se vapauksia veikin. Oli silläkin omat hyvät puolensa, mutta eihän Roswellin siitä sen enempää tarvinnut puhua.

Demoni naurahti toisen kieltäytyessä tarjouksesta, pojan ollessa kovastikin sitä mieltä, ettei vaimonsa välttämättä arvostaisi nuorten neitokaisten käsiä miestään hieromassa. Niinpä niin. Vaikka Henry oli kovin viaton ja varmasti kaikki, jotka tuon tunsivat tiesivät sen seikan, eikä pelkoa pettämisestä ollut... Kuningatar oli kuitenkin nyt raskaana. Olihan se mahdollista, että tuo tuntisi olonsa hylätyksi nyt, kun vihdoinkin kuninkaan lasta kantoi. Tulisi jätetyksi ja jonkun nuoremman korvaamaksi. Ei sellaista epäilystä olisi kovin helppo ohittaa siinä tilanteessa.
"Ehkä sitten on parempi jättää ne tyttöset toiselle puolelle ovea," neuvonantaja hymisi, itse vanhapoikana välttyen kyllä vaimon vihalta. Roswellhan saisi viettää iltansa vaikka kuinka monen eri tyttösen kanssa ilman, että saisi jonkun vihat niskaansa... No, ellei tyttösten mahdollisia äitejä tai sulhasehdokkaita otettu huomioon. Moni ei kyllä uskaltanut demonille käydä siitä sanomassa.

"Jos se sopisi Teille ja arvon kuningattarelle, voisin kyllä itse hieroa Teitä, Teidän Majesteettinne," vanhempi miehistä kävi antamaan vielä kolmannen ehdotuksen, ettei Henry nyt todellakin joutuisi itse yksin kököttämään kipujensa kanssa ilman helpotusta,
"En ole ammattilainen, mutta olenhan minäkin päässyt hieromaan muita silloin tällöin. Eikä se olisi lainkaan vaivaksi."




((Kissat ovat tiikereitä. Ukkonen on yhä nössö t: minä. Kyllä Blackin on pakko oppia, kun ei sitä Roswellia saa irti repimällä. Takertuu vain tuollainen takiainen tiukemmin. Sieltä pitää leuan alta hellästi vähän rapsutella, niin ehkä sitten ote irtoaa. Minulla ja Harlekiinilla ei ole puujalkoja, mutta Henryllä on.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Ylös, ulos ja lenkille || Sands

ViestiKirjoittaja Aksutar » 05 Elo 2014, 17:02

"Ehkäpä niin on parempi, kyllä" Henry kävi naurahtamaan sarvipäisen todetessa, että neitoset oli ehkä parempi jättää toiselle puolelle ovea. Henryn mielestä se oli vain hyvä idea, ei hän halunnut todellakaan huolestuttaa Kerensaa millään tapaa ja ties vaikka kuningatar olisi kateelliseksi käynyt, jos moisesta tempauksesta huhu kulkeutuisi hänen korviinsa. Henryllä ei kuitenkaan ollut mitään haluja pettää vaimoaan, ainoaa naista, johon oli kyennyt tällä tavalla rakastumaan. Tosin, vaikka Henry ei voisi kuvitellakaan pettävänsä, saattoivat kuninkaan seuraan eksyneet neidot uskoa toisin. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun neito jos toinenkin kävisi enemmän tai vähemmän suorasti itseään tarjoamaan kuninkaalle. Juurikin tuosta syystä Henry ei myöskään halunnut joutua naisten kanssa samaan tilaan yksin, sillä jokin pieni ääni päässä muistutti näistä menneistä tapahtumista, jolloin nuori prinssi oli saanut kirjaimellisesti katsella muualle ja käskeä naista pukeutumaan, sillä hänellä ei ollut intressejä toista käyttää hyväkseen, vaikka neito siihen itse olisikin tarjoutunut.

Demonin seuraava ehdotus sai Henryn vilkaisemaan sarvipäistä jokseenkin virnuillen. Olihan Roswell ennenkin auttanut lähikontaktissa nuorempaa, mutta hieronut sarvipäinen ei vielä ollut. Ajatus oli kuitenkin houkutteleva, tekisihän se varmasti hyvää jos joku kunnolla murjoisi hartiat, jotka niin koviksi ja rasittuneiksi olivat menneet viime aikoina...
"Ei sinun tarvitse" Siniverinen kävi hymähtämään samalla kun kävi keppiensä kanssa nousemaan varovaisesti ylös penkiltä "Olen jo tarpeeksi vaivaksi sinulle, sitä paitsi keksit varmasti paljon parempaakin tekemistä vapaa-ajallesi, kuin minun hieromiseni" hitaasti askel kävi jälleen viemään eteenpäin, nuoremman kuitenkin pitäessä katseensa sarvipäisen puolessa, odottaen tuon lähtevän mukaansa jatkamaan kierrosta puutarhassa.


// Katin kontit. Itse olet nössö. Black hankkii punkkipihdit ja repii Roswellin irti. Rapsuttelut sikseen. TEILLÄ NIITÄ PUUJALKOJA TUNTUU KYLLÄ RIITTÄVÄN //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ylös, ulos ja lenkille || Sands

ViestiKirjoittaja Sands » 06 Elo 2014, 17:33

Roswell nosti kulmaansa kysyvänä hymyn kera nähdessään pojan virnuilun hieromisehdotuksen jälkeen. Se hetki oli kyllä taas yksi niistä monista, milloin toisen ajatusten tietäminen olisi varmasti ollut mielenkiintoista – mutta sitten taas, ehkä joidenkin asioiden oli parempi pysyä salaisuutena, etteivät ne menettäneet mielenkiintoaan. Puhumattakaan siitä, kuinka tunkeilevaa moinen ajatustenluku olisi. Demoni ei kuitenkaan voinut kuin naurahtaa Henryn kovasti etsiessä tekosyitä, miksi neuvonantaja ei nyt mitenkään voisi kuningasta hieroa. Ei toinen kyllä suoraan kieltäytynyt, mutta kyllähän moiselle estelylle varmasti oli syynsä. Kyllähän kuninkaan syyt yrittivät saada hieromisen kuulostamaan rankalta ja ajanhukalta, jota Roswellin ei tarvitsisi tehdä hänen vuokseen... Mutta ei se vanhusta haitannut. Tosin, jos poika sanoi sen niin vain pitääkseen sarvipään hyvällä tuulella, mutta oikea syy olikin, ettei Henry vain halunnut tuon hierovan...?

"Höpsis, Teidän Majesteettinne," vanhus nauroi noustessaan itsekin hitaasti omille jaloilleen, seuraten pojan esimerkkiä. Ilmeisesti he olivat nyt istuskelleet ja levähtäneet tarpeeksi, ja Henry halusi jo päästä jatkamaan kierrosta puutarhassa. Kukkakimppu kädessä tosiaan kaipasi enemmän kukkasia itseään koristamaan.
"Eiköhän minulla ole jo aivan tarpeeksi vapaa-aikaa. Liikaakin, kenties," Roswell jatkoi hymähtäen, vilkaisten kohti poikaa hymy huulillaan,
"Eihän se minulta ole pois. Olen vain iloinen, jos saan auttaa Teitä, Teidän Majesteettinne. Se olisi minusta oikein hyvä tapa käyttää aikaani," tuo nyökkäsi, myöntyen omiin sanoihinsa. Täytyihän demonin lukea kirjoja velhon apuna, mutta yksi ilta jotain muuta tehdessä ei mitään muuttaisi. Olihan Henryn hyvinvointi nyt paljon tärkeämpää, kuin jotkin typerät, tomuiset kirjat. Henrynhän vuoksi niitä kirjoja luettiin muutenkin – mitäpä hyötyä siitä tiedosta enää olisi, jos pojalle sattuisi jotain, koska tuota ei huomioitu tarpeeksi?

"Mutta päätös on tietenkin Teidän. En halua pakottaa Teitä viettämään iltaa kanssani, ellette halua," sarvipää naurahti kepeästi kävellessään toisen vierellä,
"Ja onhan Teillä aikaa päättääkin, Teidän Majesteettinne. Yritän olla joustava, joten voitte ilmoittaa suunnitelmistanne minulle milloin vain haluatte," rohkaiseva hymy jäi ryppyisille kasvoille. Jos Henry halusi kovin hienovaraisesti ilmoittaa, ettei kaivannut demonin seuraa... Ei se haittaisi. Mutta totta kai Roswell halusi tehdä selväksi, että omasta puolestaan hänellä ei ollut mitään esteitä. Sen suhteen nuorukaisen ei tarvinnut ujostella.
"Onhan tällä hetkellä tietenkin tärkeämpää löytää ne oikeanlaiset kukat, eikö?"




((Miau. Oli täälläkin ukkonen, mutta minua tai kissaa ei kiinnostanut. Pötköteltiin vain. Eivät ne punkkipihdit taida toimia silloin, kun tuo otus on karvoissa kiinni. Lähtevät karvatkin mukaan, niin. Rapsutella sitä pitää, niin ote irtoaa. Ja taidat nyt kuule aivan väärästä komerosta niitä puujalkoja löytää, Henryllähän niihin on tarvetta.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

EdellinenSeuraava

Paluu Puutarha

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron