Roswell hymähti hieman kulmaansa kohottaen, vilkaisten poikaa toisen tuumiessa, kuinka joskus pelko vaihtuisikin vihaksi aivan noin vain. Oli kai siinäkin lauseessa totuutensa, monia – outojakin – asioita tapahtui joskus ja tunteet vaihtuivat joillakin nopeaa tai kehittyivät epämiellyttävään suuntaan. Aivan tarkalleen vanhus ei kuitenkaan ymmärtänyt kommentin tarkoitusperää, ennen kuin Henry sattui mainitsemaan haltiakuninkaan nimeltä. Siihenhän demoni ei voinut kuin naurahtaa huvittuneena, päätään hieman pudistellen. Niinpä niin, Aranilla oli montakin syytä vihata vihamiehensä arvaamatonta lemmikkiä – etenkin, kun se oli vähän sitkeämpi pala purtavaksi, kuin moni muu vastus. Roswell oli tehnyt jotain, joka varmasti loukkasi haltiakuningasta – ja myös säikäyttänyt. Kuinka usein jokin sellainen otus vain ryntäisi yli muurien ja läpi vartijoiden uhittelemaan ja kovistelemaan? Vaikka haltioiden kuningas ei ollutkaan se, jota demoni oli mennyt nuhtelemaan... Oli Arankin saanut kokea osansa ja joutunut nöyrtymään toisen edessä.
"Niin, eiköhän jonkinlainen pelko tule aina olemaan siellä taustalla niin kauan, kuin minulla on mahdollisuus hyökätä. Siihen hän ei luultavasti koskaan voisi varautua täysin – ja silloinkin, uskoisin hänen uskovan minulla olevan kyky saada paljon vahinkoa aikaiseksi, vaikka lopulta kaatuisinkin," sarvipää virnisti, kenties hieman nauttienkin siitä uhasta, minkä oli nyt saanut itse aiheutettua. Oliko haltiakuninkaalla varaa lähteä leikkimään, jos siitä koituvat vahingot johtaisivat tuon mahdolliseen häviöön ja koko sodan menetykseen? Roswell taisi omalla olemassaolollaan estää Aranin tekevän mitään liian suurta – ainakaan Henryä vastaan. Kuten haltia oli saanut huomata, pojan satuttaminen johti ikävään yllätykseen ja opetukseen... Ja Henryhän oli vastapuolen kuningas, joka varmasti pelkällä käskyllään saisi lemmikkinsä usutettua vaikka ja kenen kimppuun...
Demoni ei nähnyt syytä jatkaa puheitaan. Kuningas ei kommentoinut juuri mitenkään rauhapuheisiin, mutta olihan aihe aika rankka. Se luultavasti tuntui mahdottomalta unelmalta tässä vaiheessa, eikä se saanut kuin mielen mustumaan. Silti, Roswell kykeni siihen vielä uskomaan – eikä tuo varmaan lopettaisi, ennen kuin Henry luovuttaisi itse kokonaan. Aivan mukavahan vanhuksella oli paistatella kivisellä penkillä ja nauttia auringosta kasvoillaan, rupatellen kukista nuorukaisen kanssa. Mikä näky sekin varmasti oli, kaksi autuaan tietämätöntä miestä puhuen kukkasista...
"Erinomainen idea, Teidän Majesteettinne," neuvonantaja naurahti pojan tuumiessa tulevan toistekin poimimaan kukkia puutarhassa antaakseen vaimolleen sen ruusukimpun, sarvipään tehdessä työnsä kuninkaan rinnalla. Täytyihän neuvonantajan neuvoa kuningastaan – ja joskus antaa pojan pitää hauskaa. Olivathan molemmat heistä joskus niin kovin lapsekkaita ja ilkikurisia, joten pieni kiusa puutarhureita kohtaan oli varmasti jo aivan odotettua. Silti, olihan puutarha oikeastaan Henryn omaisuutta, joten eiköhän kuningas aivan itse saanut päättää, mitä kukkia sieltä poimi.
"Kenties tähän kimppuun sitten sopisi vaaleanpunainen?" Roswell kysäisi hymyillen.
"Ilmeisesti, Teidän Majesteettinne," vanhus hymähti, neitojen tosiaankin monesti arvostavan aivan vain sitä ajatusta kukkalahjan takana, vaikkei kukka itse olisi mitenkään erityisen kaunis tai kallis,
"Tosin, kenties minulta ei odoteta paljon," tuo ei voinut kuin nauraa. Niinpä niin, mikäpä hän oikeastaan oli, kuin köyhä, koditon kulkuri. Ja demoni. Kuinka paljon sellaiselta voisi muka mitään odottaa? Ei rahaa, ei tyyliä; edes jonkinlainen lahja varmasti tarkoitti paljon niille, jotka suostuivat sarvipään seurassa olemaan. Jos ei omistanut paljon, pienenkin antaminen oli paljon. Tosin, ajat olivat nyt hieman erilaiset, Roswellin omatessa tällä hetkellä tittelin ja rahaakin...
"Kivistääkö, Teidän Majesteettinne?" Keltaiset silmät kävivät vilkaisemaan lempeästi poikaa toisen hieroessa hartiaansa. Pieni ja mitätön liike yleensä, mutta kun otti huomioon Henryn tilan ja kuinka tuo oli joutunut nököttämään huoneessaan kuukausia, liikkuminen ei voinut olla helppoa yhden jalan kanssa.
"Tunnen montakin tyttöstä, jotka omaavat oikein hyvät kädet ja hieromistaidot. Voisin suositella Teille hierojaa illaksi, jos haluatte, Teidän Majesteettinne."
((
Kuva kissan mahtavuudesta. Ukkonen on nössö T: minä. Ei se demoni niistä karvoista lähde nyt kyllä kulumallakaan. Blackin pitää kyllä oppia käsittelemään vanhoja neitomiehiä silkkihansikkain, niin. Ja on kyllä Henryllä toinen koipi aika jäykkä...))