Kirjoittaja Sands » 26 Elo 2014, 02:33
Hymähdys karkasi Roswellin huulilta kuninkaan tyrmätessä tuon hienovaraiset ehdotukset siitä, että poikaa ei kenties vähempää voisi kiinnostaa viettää iltojaan vanhuksen seurassa. Olihan se mukava kuulla, että joku arvosti hänenkin seuraansa niin paljon. Osasihan hän Henryltä jotain sellaista odottaakin, olihan poika usein tuntunut pitävän demonin seurasta – ja olihan tuo muutenkin toisen neuvonantaja. Jos kuningas ja neuvonantaja eivät kykenisi keskustelemaan ja pitämään hyviä välejä keskenään... Niin eihän se todellakaan toimisi.
"Arvostan sanojanne todella, Teidän Majesteettinne," sarvipää vilkaisi pojan suuntaan lempeä hymy ryppyisillä kasvoillaan,
"Onhan se kaltaiselleni ikälopulle hyvä kuulla, etten tylsistytä kaikkia höpinöilläni," tuo hymisi hyväntuulisena, kävellen rauhallisesti toisen vierellä samalla kun vitsaili omalla kustannuksellaan.
"Tulen luoksenne mieluusti myöhemmin tänään," demoni nyökkäsi hymyillen, ottaen vastaan kuninkaan kutsun. Olihan se ollut hänen ideansa alkujaan ja eihän tuo muuta ollut tarjonnut, kuin hieronnan kovan päivän päätteeksi... Mutta jos Henry halusi viettää hänen kanssaan enemmänkin aikaa, niin eihän tuo sitä vastustaisi!
"Olen aina valmis pitämään huolen, että minulla aikaa Teille, Teidän Majesteettinne," Roswell naurahti, toivoen, että poika ymmärtäisi tuon tarkoittavan sanojaan todella. Ei kuninkaan tarvinnut huolehtia neuvonantajansa ajasta, eikä toinen todellakaan voinut vanhusta häiritä millään tavalla. Oli mikä oli, Henry ja tuon hyvinvointi olivat etusijalla. Eihän hänen nyt tarvinnut kuin muistaa järjestää joitain tarvikkeita iltaa varten...
Matka jatkui nyökkäyksen kera, molempien miehistä ymmärtäen kukkien nyt olevan tärkeämpiä. Heillä olisi aikaa puhua vaikka ja mistä myöhemmin, mutta kuningattaren ei ollut hyvä antaa odottaa ikuisuuksia. Kuningaskaan ei luultavasti jaksaisi hyppiä puutarhassa kovin kauaa, joten pojan etenkin oli nyt parempi keskittyä kukkiin, jotta ne saatiin nopsasti poimittua ja poika pääsisi lepäämään. Henry sai määrätä, minne kaksikko käveli seuraavaksi ja milloin tuo tunsi lepotauon olevan tarpeen. Demoni ei valittanut tai näyttänyt merkkejä minkäänlaisesta ärtymyksestä, seuraten säyseänä toisen käskyjä. Pojan valitsemat kukat poimittiin maasta ja lisättiin kukkakimppuun, joka kasvoi kokoaan hetki hetkeltä, tullen tuuheammaksi ja värikkäämmäksi.
Menihän kimpun keräämiseen aikansa, mutta Roswellilla ei ollut kiire minnekään. Juuri nyt tärkeintä oli, ettei kuningas yrittänyt rasittaa itseään liikaa. Vanhuksesta oli oikeastaan vain hyvä, että poika ymmärsi pysähtyä ja levähtää...
"Mh?" Sarvipää hymähti kysyvästi, nostaen kulmaansa leppoisen hymyn kera pojan tuumiessa, että eiköhän niitä kukkia ollut kimpussa jo tarpeeksi. Keltaiset silmät kävivät katselemaan kimppua käsissään, aivan kuin varmistamaan nuorukaisen sanat.
"Kyllä, onhan se kasvanut jo oikein komeaksi. Ja se todellakin näyttää siltä, että sen eteen on nähty vaivaa, Teidän Majesteettinne," demoni naurahti oman kommenttinsa, tullen samaan lopputulokseen Henryn kanssa. Eiköhän kimppu kelpaisi kuningattarellekin.
"Tietenkin. Eikä Teillä ole mitään syytä kiirehtiä vuokseni, Teidän Majesteettinne. Viettäkää vaimonne kanssa niin paljon aikaa, kuin haluatte," Roswell nyökkäsi kuninkaan kysellessä, mikä suunnitelma illaksi oikeastaan oli. Vanhukselle mikä tahansa oikeastaan kävisi – ja kyllä tuo ymmärsi, että tiet tulisivat nyt hetkeksi erkanemaan. Kukapa haluaisi päästää demonin raskaana olevan kuningattaren läheisyyteen – eikä kuningatar itsekään välttämättä sitä arvostaisi...
"Olen valmis, kun Tekin. Lähettäkää vain sana, ja tulen luoksenne, Teidän Majesteettinne. Ja jos haluaisitte mieluummin mennä nukkumaan aikaisin ja siirtää hieronnan vaikkapa aamuksi, käy sekin minulle," tuo jatkoi naurahtaen. Henry oli tehnyt tosissaan töitä tänään, eikä se voinut olla helppoa monien kuukausien levon jälkeen. Varmasti toinen oli uupunut ja lihakset olisivat varmasti kovin kipeät seuraavana päivänä... Minkä takia hieronta illalla voisi juuri olla tarpeen, mutta jos toinen halusi nukkua, niin sittenhän toisen olisi parempi nukkua. Muuta demoni ei oikeastaan voinut nuorukaisen eteen tehdäkään. Jos kuningas halusi voimansa takaisin, tuon oli vain pakko liikkua ja kärsiä kivuista surkastuneiden lihasten vahvistuessa.
"Näemme sitten myöhemmin, Teidän Majesteettinne," vanha neuvonantaja ojensi kimpun pojan käsiin, pitäen huolen, että toinen sai sen kunnolla kiinni ja pysyi pystyssä. Olisihan hän tietenkin voinut sen kantaa itse ja tehdä kuninkaan elämän helpommaksi, mutta jos Henry halusi yrittää, niin ehkäpä tuon piti sitten antaa kokeilla kantaa oma kukkakimppunsa vaimolleen. Linnassa oli onneksi sen verran paljon palvelijoita, että joku varmasti ryntäisi auttamaan nuorta ruhtinasta, jos tuo olisi pulassa. Kumarruksen kera Roswell sitten lähtikin omille teilleen, käyttäen saamansa ajan hyödykseen...
((Mrou. Ukkonen on pylly t. minä. Eiväthän prinsessan tuuheat rintakarvat saa irti lähteä, hei! Julmaa tuollainen. Kauheaa on myös tuollainen aikahyppely, kukat ovat kuule tärkeitä. Tuntien sinut, taidat haluta nihkeän, paidattoman Henryn ynisemään Roswellin kosketuksesta, joten se ilta taidetaan sitten pelata. Mutta teemmekö uuden topsun, koska voimme? Laita viestiä jep.))