Ylös, ulos ja lenkille || Sands

[Aksutar]

"höpsis" Henry kävi puuskahtamaan demonin vihjaillessa, ettei kuningas ehkä iltaansa sarvipäisen seurassa halunnut viettää "Olet niitä harvoja, joiden seuraan en tunnu kyllästyvän koskaan" hän jatkoi, hypähdellessään keppiensä avulla eteenpäin jälleen suhteellisen reippaasti yksijalkaiseksi.
"Mutta mikäli olet sitä mieltä, ettet muka parempaakaan tekemistä keksi, niin enhän minä voi tarjouksestasi kieltäytyä" Kuningas hymähti "Kerta minulla ei ole tänään mitään ohjelmassa, kukkien hakemisen lisäksi. Joten, mikäli sinullakaan ei mitään ohjelmassa ole, kenties tulisit viettämään iltaa seurassani?".
"Mutta kuten sanoit, kukat ovat juuri nyt tärkeämpiä" Pieni naurahdus karkasi kuninkaan suusta "kerta tänne asti olen nyt konkannut, parempi vain suorittaa yksi tehtävä pois alta, ennen kuin uusia alkaa sen paremmin järjestelemään".

Sen suuremmitta mutkitta matka jatkui seuraaville kukkaistutuksille, josta Henry pyysi Roswellia aina poimimaan enemmän tai vähemmän kauniita kukkia. Värien piti kuitenkin pysyä iloisina, kesäisinä ja pirteinä, Henry ei halunnut vieläkään mitään kovin raskasta väriä kimppuun. Myös kukkien merkitys ja viestittämät viestit koitettiin unohtaa, ehkä Kerri tosiaan olisi vain tyytyväinen lahjasta, eikä alkaisi sen syvällisemmin miettimään mitä mikäkin kukka värillään koitti viestittää. Ehkä Kerri tosiaan ymmärsi sen, ettei Henry moisista tiennyt, vaikka kuningatar itse ehkä saattaisikin olla paremmin tietoinen kukista... Kuten heidän ensitapaamisella oli käynyt selväksi ajat sitten.
Jahka kimppu oli tarpeeksi rehevä ja värikäs, oli aika suunnata kulku takaisin linnalle. Henry alkoi olla jo lopen uupunut ulkoilusta, joka olikin ehättänyt venyä jo muutamantunnin mittaiseksi. Lähinnä sen takia, ettei Henrystä ollut liikkumaan niin nopeasti puutarhassa - saatikka missään muualla - ja välillä oli pakko pitää taukoja, sillä yksijalkainen ei yksinkertaisesti jaksanut pitkiä aikoja tai matkoja olla seisaaltaan ja loikkia eteenpäin. Varsinkin, kun tämä oli ensimmäinen kunnon ulkoilu hänelle joten ilta hänen osaltaan tuskin tulisi venymään kovin pitkäksi. Olihan hän jo nyt uupunut. Toisaalta, saattoihan hän saada ties mitä energiapuuskia, jahka sisälle taas joutuisi. Niitä kun oli tullut pitkän lepäilyn jälkeen lähes joka ilta... tai yö.

"Eiköhän siinä ollut tarpeeksi" Henry kävi tokaisemaan kun matka oli jo kääntynyt kohden linnan ovia, jotka puutarhaan johtivat "Nyt vain vien kimpun Kerrille... Ja vietän tovin hänen seurassaan. Haluan varmistaa, että hänellä on kaikki kunnossa" Henry olisi kutsunut Roswellin mielellään mukaan, mutta ei tiennyt, missä mielentilassa kuningatar oli saatikka arvostaisiko viimeisillään raskaana oleva nainen yllätysvierasdemonia.
"Joten, tapaammeko myöhemmin huoneellani illanistujaisten merkeissä, vai?" Monarkki kysäisi, samalla kun hymyillen viittoi pienesti demonia ojentamaan kerätyn kimpun hänelle. Olisihan kimpun kanssa kävely hankalaa, mutta eiköhän Henry siitä selviäisi. Nehän olivat vain kukkia, ei mitään painavaa tai vaikeasti kannettavaa....


// mau. Katos sain vastattua. Meillä onkin paremmat ukkoset mitä teillä. Pari karvaa voi lähteä mukaan, ei haittaa. Rapsutuksia ei saa. Henry hankkii puujalkansa ja tulee lyömään sillä kaikkia. Olin ilkeä ja tein aikahypyn koska kukkien kerääminen ei ole tärkeää //

Hymähdys karkasi Roswellin huulilta kuninkaan tyrmätessä tuon hienovaraiset ehdotukset siitä, että poikaa ei kenties vähempää voisi kiinnostaa viettää iltojaan vanhuksen seurassa. Olihan se mukava kuulla, että joku arvosti hänenkin seuraansa niin paljon. Osasihan hän Henryltä jotain sellaista odottaakin, olihan poika usein tuntunut pitävän demonin seurasta – ja olihan tuo muutenkin toisen neuvonantaja. Jos kuningas ja neuvonantaja eivät kykenisi keskustelemaan ja pitämään hyviä välejä keskenään... Niin eihän se todellakaan toimisi.
"Arvostan sanojanne todella, Teidän Majesteettinne," sarvipää vilkaisi pojan suuntaan lempeä hymy ryppyisillä kasvoillaan,
"Onhan se kaltaiselleni ikälopulle hyvä kuulla, etten tylsistytä kaikkia höpinöilläni," tuo hymisi hyväntuulisena, kävellen rauhallisesti toisen vierellä samalla kun vitsaili omalla kustannuksellaan.

"Tulen luoksenne mieluusti myöhemmin tänään," demoni nyökkäsi hymyillen, ottaen vastaan kuninkaan kutsun. Olihan se ollut hänen ideansa alkujaan ja eihän tuo muuta ollut tarjonnut, kuin hieronnan kovan päivän päätteeksi... Mutta jos Henry halusi viettää hänen kanssaan enemmänkin aikaa, niin eihän tuo sitä vastustaisi!
"Olen aina valmis pitämään huolen, että minulla aikaa Teille, Teidän Majesteettinne," Roswell naurahti, toivoen, että poika ymmärtäisi tuon tarkoittavan sanojaan todella. Ei kuninkaan tarvinnut huolehtia neuvonantajansa ajasta, eikä toinen todellakaan voinut vanhusta häiritä millään tavalla. Oli mikä oli, Henry ja tuon hyvinvointi olivat etusijalla. Eihän hänen nyt tarvinnut kuin muistaa järjestää joitain tarvikkeita iltaa varten...

Matka jatkui nyökkäyksen kera, molempien miehistä ymmärtäen kukkien nyt olevan tärkeämpiä. Heillä olisi aikaa puhua vaikka ja mistä myöhemmin, mutta kuningattaren ei ollut hyvä antaa odottaa ikuisuuksia. Kuningaskaan ei luultavasti jaksaisi hyppiä puutarhassa kovin kauaa, joten pojan etenkin oli nyt parempi keskittyä kukkiin, jotta ne saatiin nopsasti poimittua ja poika pääsisi lepäämään. Henry sai määrätä, minne kaksikko käveli seuraavaksi ja milloin tuo tunsi lepotauon olevan tarpeen. Demoni ei valittanut tai näyttänyt merkkejä minkäänlaisesta ärtymyksestä, seuraten säyseänä toisen käskyjä. Pojan valitsemat kukat poimittiin maasta ja lisättiin kukkakimppuun, joka kasvoi kokoaan hetki hetkeltä, tullen tuuheammaksi ja värikkäämmäksi.

Menihän kimpun keräämiseen aikansa, mutta Roswellilla ei ollut kiire minnekään. Juuri nyt tärkeintä oli, ettei kuningas yrittänyt rasittaa itseään liikaa. Vanhuksesta oli oikeastaan vain hyvä, että poika ymmärsi pysähtyä ja levähtää...
"Mh?" Sarvipää hymähti kysyvästi, nostaen kulmaansa leppoisen hymyn kera pojan tuumiessa, että eiköhän niitä kukkia ollut kimpussa jo tarpeeksi. Keltaiset silmät kävivät katselemaan kimppua käsissään, aivan kuin varmistamaan nuorukaisen sanat.
"Kyllä, onhan se kasvanut jo oikein komeaksi. Ja se todellakin näyttää siltä, että sen eteen on nähty vaivaa, Teidän Majesteettinne," demoni naurahti oman kommenttinsa, tullen samaan lopputulokseen Henryn kanssa. Eiköhän kimppu kelpaisi kuningattarellekin.

"Tietenkin. Eikä Teillä ole mitään syytä kiirehtiä vuokseni, Teidän Majesteettinne. Viettäkää vaimonne kanssa niin paljon aikaa, kuin haluatte," Roswell nyökkäsi kuninkaan kysellessä, mikä suunnitelma illaksi oikeastaan oli. Vanhukselle mikä tahansa oikeastaan kävisi – ja kyllä tuo ymmärsi, että tiet tulisivat nyt hetkeksi erkanemaan. Kukapa haluaisi päästää demonin raskaana olevan kuningattaren läheisyyteen – eikä kuningatar itsekään välttämättä sitä arvostaisi...
"Olen valmis, kun Tekin. Lähettäkää vain sana, ja tulen luoksenne, Teidän Majesteettinne. Ja jos haluaisitte mieluummin mennä nukkumaan aikaisin ja siirtää hieronnan vaikkapa aamuksi, käy sekin minulle," tuo jatkoi naurahtaen. Henry oli tehnyt tosissaan töitä tänään, eikä se voinut olla helppoa monien kuukausien levon jälkeen. Varmasti toinen oli uupunut ja lihakset olisivat varmasti kovin kipeät seuraavana päivänä... Minkä takia hieronta illalla voisi juuri olla tarpeen, mutta jos toinen halusi nukkua, niin sittenhän toisen olisi parempi nukkua. Muuta demoni ei oikeastaan voinut nuorukaisen eteen tehdäkään. Jos kuningas halusi voimansa takaisin, tuon oli vain pakko liikkua ja kärsiä kivuista surkastuneiden lihasten vahvistuessa.

"Näemme sitten myöhemmin, Teidän Majesteettinne," vanha neuvonantaja ojensi kimpun pojan käsiin, pitäen huolen, että toinen sai sen kunnolla kiinni ja pysyi pystyssä. Olisihan hän tietenkin voinut sen kantaa itse ja tehdä kuninkaan elämän helpommaksi, mutta jos Henry halusi yrittää, niin ehkäpä tuon piti sitten antaa kokeilla kantaa oma kukkakimppunsa vaimolleen. Linnassa oli onneksi sen verran paljon palvelijoita, että joku varmasti ryntäisi auttamaan nuorta ruhtinasta, jos tuo olisi pulassa. Kumarruksen kera Roswell sitten lähtikin omille teilleen, käyttäen saamansa ajan hyödykseen...




((Mrou. Ukkonen on pylly t. minä. Eiväthän prinsessan tuuheat rintakarvat saa irti lähteä, hei! Julmaa tuollainen. Kauheaa on myös tuollainen aikahyppely, kukat ovat kuule tärkeitä. Tuntien sinut, taidat haluta nihkeän, paidattoman Henryn ynisemään Roswellin kosketuksesta, joten se ilta taidetaan sitten pelata. Mutta teemmekö uuden topsun, koska voimme? Laita viestiä jep.))

[Aksutar]

Henry, Black


"Ajattelinkin viettää aikaani kaikessa rauhassa Kerrin seurassa" Henry kävi hymähtämään demonille "Mutta älä huoli. Hän varmasti haluaa ajoissa lepäämään, joten kyllä minulla on aikaa illasta sinullekin. Sitä paitsi, Tämän kuntoilun jälkeen hieronta kuulostaa entistä paremmalta idealta..." Pieni hymähdys karkasi virnuilevilta huulilta, Henryn käydessä ottamaan vastaan demonin ojentaman kukkakimpun. Se pysyi mukavasti toisessa nyrkissä, vasten kainalosauvan puista käsikahvaa. Kyllähän kukkien varret tutuivat epämukavilta vasten kämmentä pidemmän päälle, mutta eipä matka kuningattaren luo pitkä ollutkaan.
"Näemme myöhemmin" Roswellille nyökättiin hyvästiksi, ennen kuin jalkapuoli lähti taittamaan matkaansa linnan ovilta kuningattarensa luokse. Vaikka matkasikin "yksin" seurasi kuningasta kauempaa aina silmäpari tai toinenkin, aina valmiina tulemaan kuninkaan apuun, mikäli tarve.

Sillä välin jo muutaman vuorokauden putkeen valvonut velho oli tehnyt löytöjä. Löytäjä, joita piti näyttää toisellekin aarteen etsijälle. Pitkä valvominen ja muutenkin sekaisin oleva pää, sekä elämäntilanne olivat saaneet luisevahkon miehen unohtamaan päivärytmin ja itsensä kontrolloimisen... kaiken suhteen. Käytöstavat olivat vähissä, valkohapsisen velhon liikkuessa linnassa. Harvoin tuo kuitenkaan kenellekään näyttäytyi tai itseensä huomiota veti, kuten oli myös nyt tehnyt. Sen sijaan että olisi riskeerannut johonkuhun törmäämisen, oli velho luikkinut varjoja pitkin aina erään demonin ovelle, luikahtaen siirtymällä sisään sen pahemmin koputtelematta tai ajattelematta sitä, oliko kukaan paikalla. Eihän siellä tietenkään ketään ollut. Nyt oli päivä, varmasti neuvonantajatittelillä kuorrutettu demoni oli kiireinen mahdollisten tehtäviensä suhteen. Eihän se haitannut, heillä oli aikaa odottaa...

Velho näytti kamalalta. Eihän mies koskaan ollut kovin silmänruokaa ollutkaan, mutta viime aikoina tuo oli jättänyt täysin ulkonäöstään huolehtimisen. Eihän hän missään pahemmin käynyt, saatikka ihmisten ilmoilla viihtynyt, mitä sitä suotta yrittäisi. Silmien ympärillä iho oli tummunut valvomisen myötä, tummien silmänympärysten nyt suorastaan korostaen punaista katsetta, joka valkeiden hiusten lomasta paistoi. Valkeat hiuksetkin olivat olleet esillä viimeaikoina tavallista enemmän. Ne olivat sekaiset, likaiset eikä velho selvästikään ollut välittänyt pestä niitä, saatikka sitten kammata. musta, pitkänkaapumainen takkikin oli likainen, kaiken sen pölyssä pyörimisen jälkeen.

Seth odotti. Kaikessa rauhassa, itsekseen virnuillen. Heti ensitöikseen hän oli varmistanut, että kaikki auringonvalonlähteet oli peitetty, sillä Sethin ollessa yllä, alkoi myös vampyyriveri jyllätä. Ja kuten se oli jo kaikkien tiedossa, vampyyrit eivät olleet auringon ystäviä. Tästä johtuen velho vihasikin kesää...
Demonin huonetta pengottiin tietenkin luvatta, kurkisteltiin kaappeihin ja laatikoihin, kunnes valkohapsi kyllästyi toisen tavaroiden penkomiseen. Sen sijaan velho kävi lysähtämään sarvipäisen vuoteelle odottelemaan, käyden kaivamaan kaapunsa suojista esiin vanhan kirjan, jonka mukanaan oli tuonut. Sitä lueskelemalla aika sentään kuluisi hämärässä huoneessa, jossa punasilmäinen näki kuitenkin lukea täysin normaalisti. Olisihan vuoteelle voinut torkahtaakin, mutta Seth ei halunnut ottaa riskiä. Hän halusi kertoa, nukahtaminen saattaisi antaa Hansille ohjat, kun velho kävisi levon myötä rauhoittumaan... Ja sehän ei olisi kivaa.

Tovin saikin Seth omissa oloissaan toisen huoneessa roikkua, ennen kuin tuttu, painostavahko aura alkoi lähestyä. Virne nousi sängyllä makailevan velhon kasvoille, oven käydessä viimein avautumaan.
"Harmi ettet seuraa tuonut..." Velho kävi hymisemään sängyltä, hiusten peittämän katseen tuijottaessa demonia "Olisin kaivannut.... verta.."



// Wuf. Pyllyt jyrisevät. T. minä. Velhon mielestä saavat, iskee muuten kateus kun nainen on karvaisempi mitä itse. Niin >: Hyppelen ajassa kuin Garrett kylvyssä. Minä en mitään myönnä nihkeästä, paidattomasta Henrystä ynisemässä Roswellin kosketuksille, mutta en myöskään kiellä mitään. Katso, hinttasin. EIKUN HITTASIN //

Roswell ei voinut olla tuntematta jonkin sortin huolta kuninkaan turvallisuudesta pojan lähtiessä hyppimään sauvojensa kanssa pitkin linnan käytäviä. Näyttihän se meno vaaralliselta ja huteralta, mutta mitä luultavimmin Henry ei halunnut vanhusta vierellensä hössöttämään ja kertomaan, mitä toinen ei muka voisi tai saisi tehdä. Pojan oli pakko antaa mennä omin voimin, eikä demoni voinut kuin yrittää olla katsomatta taakseen, yrittää olla näyttämättä sitä huolta, minkä tuo nyt tällä hetkellä tunsi. Tuskinpa kuningas halusi huomata sitä, kuinka tuon kykyjä kävellä epäiltiin. Eiköhän toinen ollut jo tarpeeksi saanut tuntea olevansa avuton ilman, että Roswellkin liittyisi joukkoon ja pakottaisi pojan olemaan niin varovainen, ettei tuo saisi tehdä mitään ilman toisen henkilön läsnäoloa...

Yrittäen jättää turhan huolehtimisen Henrystä sikseen ja uskoen, että kaikki menisi hyvin, sarvipää jatkoi matkaansa kohti huonettaan. Nyt hänellä olisikin oikein hyvästi aikaa jatkaa lukemisiaan, käydä läpi kaikkia niitä vanhoja kirjoja, jotka voisivat hänelle kertoa haluamansa tiedon. Täytyihän Roswellin antaa kuninkaalle nyt aikaa ja antaa tuon kunnolla vierailla vaimonsa luona, ennen kuin kävi miettimään iltaa sen pidemmälle. Hänen oli nyt vain parempi keskittyä niihin kirjoihin ja hoidella muut tarvikkeet sitten myöhemmin, kun Henry oli valmis ja tarvitsi neuvonantajaansa.

Mutta demoni tunsi jotain. Omanlaisensa voiman, jonka harvoin pystyi kokemaan muurien sisällä... Muttei kuitenkaan mitään täysin uutta ja omituista. Tuliko se sitten henkilöstä vai jostain esineestä, siitä hän ei voinut olla täysin varma ennen kuin pääsisi hieman lähemmäksi voiman alkupistettä. Niinpä niin. Montaa kertaa ei tarvinnut arvata, kuka se sitten lopulta olisikaan – mutta ihmeellistä kenties oli se, että velho oli uskaltautunut Roswellin huoneeseenkin livahtaa. Ellei toinen ollut vain käynyt siellä ja luikkinut sitten tiehensä, jättäen oman magian tuoksunsa jälkeensä... Mutta ehkäpä nyt tosiaankin oli aika tavata tällä tavalla. Yleensähän se oli demoni, joka Blackin asuntoon tunkeutui. Olihan se vain reilua, että velho saisi joskus mennä omin avuin neuvonantajan huoneeseen.

Ryppyinen käsi nousi ovenkahvalle, käyden avaamaan oven hiljaisen narinan kera. Makuuhuone oli hämärä, verhojen ollessa suljettuina. Vain hieman valoa pääsi tulvimaan pienistä raoista ja tietenkin käytävältä, mutta se valo kävi tukahtumaan nopeasti oven sulkeutuessa sarvipään perässä. Laiskasti keltaiset silmät kävivät katselemaan ympärilleen. Eiväthän ne pimeässä niin hyvin nähneet, mutta se pienikin valo paljasti esineiden ääriviivoja. Selvästikin... Kaikki ei ollut aivan entisensä. Asioihin oltiin koskettu. Kaapinovet olivat turhan paljon raollaan, lipastoiden laatikot eivät näyttäneet enää siisteiltä. Ja makaava hahmo sängyllä kertoi ainakin siitä, ettei syyllinen ollut päättänyt minnekään lähteä.

"Pelkään, ettei minulla ole tapana tuoda neitokaisia huoneeseeni päivällä, velho hyvä," Roswell kävi naurahtamaan virneen kera toisen voivotellessa, ettei kukaan muu ollut huoneeseen käynyt astelemaan vanhuksen lisäksi. Pitkät, vaaleat hiukset olivat sotkussa patjalla luisevan miehen lisäksi, melkein loistaen pimeydessä valon osuessa niihin. Se seikka ja toisen verenhimo – kuten myös se yksinkertainen fakta, että velho oli edes suostunut demonin huoneeseen tulemaan – kertoivat kyllä, kenelle sarvipää nyt sattuikaan puhumaan.

"En kyllä voi sanoa, että oletin koskaan löytävän teitä sängyltäni odottamassa tällä tavalla," tuo jatkoi hymisten huvittuneena, astellen lähemmäs sänkyä,
"Onko teillä kenties jokin syy sille, velhoseni? Halusitte tavata minut? Teillä on jotain kerrottavaa?" Neuvonantaja arvuutteli uteliaisuuttaan, ehkäpä jo oikeastaan osaten arvata ainakin yhden todella hyvän syyn visiitille. Molemmat heistä olivat etsimässä jotain oikein tärkeää, ja jompikumpi heistä tulisi sen löytämään ensiksi. Ehkäpä velho oli sattunut osumaan oikeaan...?
"Ette kai ole vain tylsistynyt? En tiedä, satunko olemaan erityisen hyvää seuraa tällä hetkellä. Minulla on menoja myöhemmin illalla, enkä voi mennä tapaamiseeni raadeltuna..."




((Minun pyllyni kyllä jyrisee niin. Velhon on nyt pakko ymmärtää, että Lily on miehekäs nainen, niin. Black on nyt se neiti tässä suhteessa. Kauheaa hinttailua tässä topsussa niin.))

[Aksutar]

Velho jatkoi virnuiluaan sängyllä, demonin kertoessa, ettei hänellä ollut tapana tuoda neitokaisia huoneeseensa keskellä kirkasta päivää. Ymmärrettävää, mutta silti tylsää. Näin Sethin mielestä. Kalpeat kädet kävivät laskemaan kirjan alemmas, katseen seuraillessa, kuinka Roswell käveli lähemmäksi hämärässä huoneessa. Velholla ei ollut hajuakaan, kuinka hyvin sarvipäinen näki tässä valaistuksessa - varmasti silmän piti ainakin tottua hämärään päivänvalonjäljiltä - mutta hänellä ei ollut mitään ongelmia seurata demonin jokaista liikettä. Ei sillä että vanhasta sarvipäästä mitään vaaraa hänelle olisi, mutta eihän sitä koskaan voinut olla liian varuillaan?
"Meillä on tapamme yllättää aina silloin tällöin" Virnuileva mielipuoli hymisi tyytyväisenä, ennen kuin Roswell kävi arvuuttelemaan, miksi velho nyt tällä tavalla hänen huoneeseensa oli tupsahtanut. Mutta Roswellin viimeinen arvaus sai virneen leviämään entistä suuremmaksi, velhon käydessä samalla katoamaan silmänräpäyksenajaksi.

"Mutta mehän osaamme leikkiä kiltisti. Puremme vain sinne missä se ei näy" Pitkähiuksinen kävi yllättäen myhäilemään demonin korvanjuuressa, ilmestyttyään seisomaan tuon viereen "Vai liittyykö illan menoihisi kokoalastomuutta, hmmmhm?".
Velho otti kuitenkin pari askelta kauemmas demonista, lässähtäen istumaan nojatuoliin takanaan, erittäin epäryhdikkäästi.
"Mutta ei... En tullut tänne sen takia. Täällä leikkiminen olisi muutenkin... Riskialtista. Liikaa kuulevia korvia" Seth jatkoi virnuillen, samalla kun nosti toisessa kädessään olevaa kirjaa ja heilutteli sitä pienesti vierellään.
"Löysin sen" Kirja oli vanha, hyvä jos liitoksissaan pysyi. Sen sivut olivat jo kellastuneet ja repeilleet ja kannet selvästi kärsineet. Tummissa kansissa ei edes lukenut mitään tai jos olisi lukenut, oli tuo kirjoitus jo kulunut ja haalistunut pois. Kirja ei myöskään ollut kotoisin Cryptistä, joskin onneksi se oli suurimmaksi osaksi kirjoitettu samalla - tai lähes samankaltaisella - yleiskielellä, mitä Cryptissä käytettiin. Se oli yksi niistä kirjoista, jonka Black oli saanut Tomoderuwixin laukusta, opettajansa kuoltua. Oli sinällään yllättävää löytää moisia kirjoja edesmenneen setänsä kätköistä, Tomtom kun oli kovasti vastaan demonologiaa ja pimeällä taikuudella leikkimistä.

"Mutta nyt kun löysin sen..." Seth jatkoi alkaessaan hakemaan kirjasta oikeaa sivua, koskien tätä "Tsytan" nimistä demonia "En tiedä haluanko jakaakaan tietoani ilmaiseksi...."


// Minun pyllyni jyrisee äänekkäämmin. Velho ei halua Lilystä miehekästä naista, Lilyn pitäisi olla sievä ja nätti ja siveellinen ja tottelevainen ja ja ja. BLACK EI OLE NEITI. Seth voisi olla neiti. Silloin tällöin. Oikeasti ei ole olemassa Nimueta, Nimue on vain Seth mekossa. Hinttailuja, hirveää hinttailua. //

Roswell tuntui jo olevan kovinkin tottunut velhon tempauksiin, eikä näyttänyt ottavan mitään turhan vakavasti tai edes käynyt moittimaan toista tunkeilustaan – ja tavaroiden tonkimisesta. Olisihan se omalla tavalla ollut hieman tekopyhää demonin kiusatessa velhoa aivan samalla tavalla itsekin. Tai kenties vanhus yleensäkin otti moiset asiat leppoisasti hymy huulillaan ja naurun kera. Eihän hänellä mitään sen erityisemmin tärkeää huoneessaan ollut, ettei velho siellä saisi käydä tutkimassa. Joku muu palvelija sitten voisikin olla hieman kinkkisempi... Roswell ei erityisemmin halunnut käydä selittelemään niistä kirjoista, joita tuo velhon kanssa luki. Kirjoista, joiden sisältä löytyi kiellettyä tietoa.

Velhon tumma hahmo kävi yllättäen katoamaan sängyltä, mikä... No, ei oikeastaan sekään ollut mikään erityinen yllätys. Eihän demoni oikein osannut sanoa, milloin toinen halusi kykyjään esitellä ja mistä tuo seuraavaksi putkahtaisi, mutta loitsu itsessään ei enää ollut erityisen uusi tai omituinen. Niin lyhyessä hetkessä, silmäräpäyksessä... Sarvipää tunsi hengityksen vasten korvaansa luisevan miehen ollessa ilmestynyt aivan tuon viereen. Keltaiset silmät kävivät kääntämään katseensa sivuun kohti ilmestynyttä hahmoa, mutta muuten vanhus pysyi paikoillaan. Hymähdys karkasi Roswellin huulilta velhon uskotellessa, että tuo kyllä osaisi leikkiä kiltisti, udellen samalla hieman tarkemmin demonin suunnitelmista. Tosin, luultavasti toista ei edes kiinnostanut. Jos toinen todella halusi "leikkiä", kuten tuo sanoi, tulisi se tapahtumaan halusi neuvonantaja sitä tai ei.

"Tämänhetkisten tietojeni mukaan ei," sarvipää hymähti uteluihin, uskoen ainakin itse vaatteidensa pysyvän päällään. Ellei Henry yllättäen halunnut samaan kylpyyn neuvonantajansa kanssa, ei tuo nähnyt mitään syytä riisuutua. Vaikka tuo nyt neitokaisiin sattuisi törmäämään, eivät ne ruhjeet siinä tilanteessa olisi yhtä epämiellyttäviä, kuin jos kuningas ne näkisi! Poika olisi kysynyt kysymyksiä, eikä tuo varmasti pitäisi siitä, jos velhonsa neuvonantajaa raateli...
"Mutta piilotetuillakin haavoilla on tapana vuotaa verta, velhoseni. Sehän vasta epäilyttävää olisikin, jos vaatteisiini ilmestyisi tahroja yllättäen," Roswell naurahti, katsellen toisen laahustavaa matkaa nojatuolille löhöämään. Ei toista erityisemmin kiinnostanut. Velholla oli jotain muuta mielessään, jokin toinen syy visiitilleen.

Kirja velhon käsissä selvästikin herätti demonin mielenkiinnon heti, kun toinen sen esille veti, leyhytellen sitä kiusoittelevasti. Tuon epäilykset osuivat oikeaan. Velho oli löytänyt jotain. Löytänyt... No, luultavasti juuri sen, mitä he etsivätkin – ellei tämä olisi jonkin sortin kosto Roswellin kiusanteoille ja vitsi. Mutta eihän vanhuksella ollut nyt mitään muuta oljenkortta, mihin tarttua. Uteliaisuus heräsi ja askeleet lähestyivät nojatuolia, tuon selvästikin halutessa nähdä kirjan sisältö omin silmin. Pakko kai velhoon oli uskoa, vaikka ehkä tässä tilanteessa olikin syytä epäillä. Ei, tuo suorastaan halusi uskoa.

Mutta mikään ei ollut ilmaista. Ei ainakaan velhon mielestä, jos tuo saisi jotain hauskaa lypsettyä sarvipäästä irti. Roswell pysähtyi kohteliaan välimatkan päähän katselemaan hämärää hahmoa, silmien vilkuillen kirjan ja toisen varjoisten kasvojen välillä.
"Pelkäänpä, ettette ole nimenneet minkään sortin hintaa, velho hyvä," demoni hymyili hetken hiljaisuuden jälkeen, tietäen, että velho tulisi joko pyytämään jotain naurettavan helppoa tai sitten jotain mahdotonta. Ehkäpä oli typerää lähteä siihen leikkiin mukaan, jos se saisi toisen innostumaan ideastaan niin paljon, ettei vähempään enää suostuttu. Eihän Roswell sentään ollut valmis antamaan toiselle mitä tahansa tästä tiedosta...
"Vasta sitten voin sanoa, kykenenkö maksamaan."




((Sinun pyllysi on pientä ininää minun töräytyksiini verrattuna, niin. Lily on jo miehekäs nainen ja Black on neiti, sille ei enää mitään voi. Oikeasti Black on se Nimue, sillä tuo on niin naisellinen. Nyt velho laittaa sen mekon kiltisti päällensä ja tarjoilee mies-vaimolleen ruokaa ja juomaa.))

[Aksutar]

"Satuttaa voi muillakin tavoin, kuin haavoittamalla..." Velho kävi kuiskaamaan mutisten, lähinnä itsekseen, demonin todetessa piilotettujenkin haavojen vuotavan. Mutta eipä velho täällä oikeasti ollut leikkimisen tähden, vaikka idea sinällään kiinnosti mielipuolta. Siitä oli pitkä aika, kun hän viimeksi oli saanut kunnolla riehua, mutta juuri nyt ei todellakaan ollut hyvä aika saatikka paikka moisia alkaa harrastamaan. Ehkä sitten toisten...
Nyt oli kuitenkin keskityttävä siihen, miksi velho ylipäätään oli tänne tullut. Demonin kiinnostuminen sai Sethin virnuilemaan tyytyväisenä, sarvipäisen tullessa jälleen lähemmäksi. Kirjaa vedettiin kuitenkin sitä mukaa kauemmas Roswellista, mitä tuo lähestyi, ihan vain ettei mokoma vahingossakaan saisi napattua vanhaa, huteraa kirjaa velhon hyppysistä. Sehän ei olisi ollenkaan hauskaa, Seth halusi jotain vaivanpalkaksi, hän kun olisi voinut olla tekemässä vaikka mitä, sen sijaan, että olisi kirjoja selaillut. Tosin Hans mielellään tuntui vain jäävän sisälle kirjoja lueskelemaan, mutta räväkämmän persoonallisuuden mielestä moinen touhu oli aivan liian rauhallista ja tylsää.

"En niin" Seth aloitti alkaessaan selaamaan kirjaa uudemman kerran, välillä vilkuillen kulmiensa alta demonin puoleen "Aluksi ajattelin, että olisin vaatinut samanlaista vihjettä sinun suhteesi. Tämä pieni etsimisleikki kun oli niin rattoisaa ja palkitsevaa, ehkä olisin voinut samanlaisen etsimisprosessin suorittaa sinun suhteesi..."
"Mutta jokin pieni ääni päässä kertoi, ettet sinä moiseen suostuisi kuitenkaan" Velho jatkoi myhisten, laskien kirjan syliinsä.
"Haluan vertasi. Pari pientä pullollista... Joskin, sinä tuskin kuolisit edes verenhukkaankaan, mikäli sitä töhnää nyt edes vereksi voi kutsua..." Toinen luisevista käsistä kävi sukimaan omia hiuksia pois kasvojen edestä, punaisen katseen tuijottaessa taukoamatta demonin kasvoihin.
"Se olisi ehtoni... Ja sen myös haluaisin, muuten..." Hiuksia sukinut käsi kävi roihahtamaan liekkeihin, laskeutuen laiskasti kirjan ylle. Etusormi kävi pienesti hivelemään kirjan kantta, näyttämättä kuitenkaan polttavan sitä... vielä "Saatan vahingossa tehdä jotain... harkitsematonta".


// Voi kuule kun minun pyllyni jyrähtää niin siitä on leikki kaukana. Kysy vaikka Ivyltä. Niin, Lily on suhteessa se joka käyttää housuja. Black takaisin keittiöön //

Roswell hymähti velhon myöntäessä, että tuo olisi mieluusti yrittänyt myös etsiä samankaltaista tietoa kuninkaan neuvonantajasta, harkiten vaativansa kuulla jonkin sortin vihjeen. Oikeassahan luiseva mies oli, sellaista tietoa ei kyllä tuolle oltaisi mieluusti jaettu... Eikä oikeastaan kenellekään loppujen lopuksi. Demoni ei luottanut keneenkään tarpeeksi edes alkaen moiseen leikkiin, vaikka se omalla tavallaan olikin kovin jännittävä ajatus. Tieto mitä velho tarjosi ei ollut sen arvoista. Moni asia ei olisi sen arvoista. Vanhan demonin nimi oli arvokas ja vaarallinen tieto tosiaan...
"Se pieni ääni tosiaankin kertoo teille viisaita asioita, velhoseni," Roswell naurahti päätään pudistellen,
"Vaikka olisin siihen jotenkin tyhmyyksissäni suostunut, en uskoisi, että siitä olisi teille paljon hyötyä. Olen kovin... Tuntematon, voisitte sanoa." tuo jatkoi virnuillen. Niinpä niin, mitäpä velho olisi edes voinut löytää, vaikka demoni joitain vihjeitä antoikin...

Toisen pyyntö sai kyllä vanhuksen kallistamaan päätään kysyvästi, kulmakarvankin noustessa. Hymy ei kyllä minnekään kadonnut, mutta olihan se... Omituinen pyyntö. Samaa velho oli kyllä halunnut keskustelun alussakin, mutta... Ei kai toinen nyt sitä verta haluaisi maistaa?
"'Töhnää', vai?" Sarvipää virnisti, vaikka ei tuo nyt niin kovin loukkaantuneelta kuulostanut. Osasihan tuo kyllä muutenkin arvata, että velho tulisi tilassaan uhkailemaan ja kiristämään tulella, kirjat kun paloivat niin helposti. Se oli ainoa syy, miksi Roswell edes oli lähtenyt leikkiin mukaan. Vaikka tuo olisi kovin helposti voinut odottaa toisen olevan hieman... Selväjärkisempi, aikaa ei ollut. Jos velho nyt polttaisi kirjan, mitään ei olisi enää tehtävissä. Jos totta puhuttiin, hinta ei vaikuttanut erityisen suurelta – ja sehän se epäilyttävää olikin.

"En tällä hetkellä näe mitään syytä kieltäytyä. Kunhan tuotte pullot ja suljette haavani. Minulla kun on tapana vuotaa pitkään," demoni hymyili, keltaisten silmien siirtyessä liekeistä vastaamaan toisen katseeseen,
"Ellette anna minulle hyvää syytä kieltäytyä, velho hyvä. Miten on, mihin aiotte vertani käyttää...?"




((Pyh, Ivy tiedä mistään mitään. Ei ole kuule kunnon jyrinää kuullutkaan. Black ei käytä housuja eikä mekkoja. Black ei muuta saa ylleen vetää, kuin essun. Siellä sitten keittiössä saa tehdä ruokaa ja tiskata.))

[Aksutar]

"Se pieni ääni päässäni kutsuu itseään Hansiksi" Velho kävi myhisemään turhankin huvittuneena tilanteesta, ehkä tyytyväisenä siihen, kuinka oli arvannut oikein sen suhteen, ettei demoni tosiaan aikonut itsestään mitään antaa ilmi. Se verran demoni kuitenkin mainitsi, ettei todellakaan ollut kovin tunnettu. Se sitten jäi mysteeriksi, tarkoittiko Roswell pelkästään Cryptiä vai koko maailmaa itsessään. Saattoi hyvinkin olla, ettei Roswellista mitään tietoa ollut Cryptin rajojen sisäpuolelta - olihan tämäkin kirja alunperin valtakunnanrajojen tuolta puolen, kaukaa meren takaa, Tomtomin reissujen tuloksena Crpytiin kantautunut. Sitä kautta myös Tsytanista tieto oli tänne kulkeutunut paremmin, pikkudemonin harmiksi - mutta ehkä jostain muualta tietoa löytyisi enemmän kuin tarpeeksi... Tosin, demoni oli jo tavallaan kieltäytynyt, joten Seth ei tähän väliin sen enempää asiasta lähtenyt vänkäämään.

Virne kuitenkin levisi kasvoilla, Roswellin käydessä kallistamaan päätään velhon ehdon myötä. Seth ei välittänyt sen enempää kertoa, mihin tarvitsisi sitä tummaa, limaista "verta", se jääköön mysteeriksi sarvipäiselle. Virnuillen velho jatkoi kirjan kannen rapsuttelua kynnellään, käden ollessa yhä liekeissä. Liekit eivät käyneet vieläkään polttamaan kirjaa, mutta mikäli Roswell erehtyisi ottamaan liian monta askelta liian lähelle itse velhoa... saattaisi koko niputettu paperipainos kadota kuin tuhka tuuleen.
"No, miksikäs muuksikaan sitä kutsuisi? Mönjäksi? Liejuksi?" Velho kävi naureskelemaan demonin kommentoidessa töhnä nimitystä.
Roswell ei kuitenkaan löytänyt syytä kieltäytyä tästä vaihtokaupasta, kunhan velho vain hankkisi pullot ja sulkisi haavat, jahka haluamansa oli saanut. Seth hymähti pienesti, käyden pikkuhiljaa sammuttamaan liekit kädestään, joka kirjaa yhä kosketteli.
"Se mihin aion käyttää verta, tuskin on tämän ajan murhe?" Valkohapsi kävi kallistamaan päätään pienesti "Siitä tuskin sinulle mitään haittaa tulee, ellet koe jonkinlaista mystistä yhteyttä veripisaroihin, jotka olet vuodattanut. Olenhan velho, minulla on tapana keräillä hyllyyni kaikkea enemmän tai vähemmän hyödyllistä talteen, myöhempää käyttöä varten" Luiseva velho ei varsinaisesti vastannut toisen kysymykseen suoriltaan, mutta oletti, ettei sen tarkempaa selitystä vaadittu tähän hätään.
"Tiedot saat vasta, kun minulla on mitä haluan. Ne löytyvät tästä kirjasta, kattavasti ja kauniisti... Sinun täytyy vain kiikuttaa kirja pikku kuninkaallemme ja hän on varmasti tyytyväinen..." Seth jatkoi, ojentaen nyt juuri sammuttaneen oikean kätensä kohden demonia "Kättä päälle?"



// Ivy tietää kyllä tarpeeksi, usko pois. Black ei vedä essua ylleen ikinä. Black ei edes osaa tehdä ruokaa, tiskata ehkä osaa. Oikeasti Black ei käytäkään housuja, kaavun alla pippeli vain vapaana heiluu niin. Ettäs tiedät //

Roswell naurahti velhon käydessä ehdottamaan muita nimityksiä tuon kovin tummalle, limamaiselle verelle. Ehkäpä sen koostumus ei saanut montaa kutsumaan sitä "vereksi", eikä se ehkä kenties edes sellaiseksi voisi tulla luokitelluksi... Silti, se oli jotain, mitä demoni kuitenkin kävi vuotamaan haaverin sattuessa ja se kenties se oli juuri ja juuri tarpeeksi nestemäistä muistuttamaan muita verestä. Parempaa "verta" tuosta ei sitten taidettukaan saada.
"Jaa-a," sarvipää nauroi huvittuneena virne vanhoilla huulillaan,
"Tiedä häntä, mutta voisittehan kuitenkin ajatella tunteitani. Olen niin kovin herkkä," Roswell hymähti velhoa katsellessaan, haluten kyllä hieman kiusata toista nyt kun siihen mahdollisuus annettiin. Ei kumpikaan miehistä taitanut sitä ottaa erityisen toisissaan, mutta olihan se joskus hauskaa esittää olevansa kovinkin hankala...

Demoni katseli hyvän välimatkan päästä luisevan miehen kättä ja sen liekkejä, jotka melkein jo nuolivat vanhan kirjan kansia. Velhon todellakin täytyi luottaa omiin kykyihinsä päästäessään tulen niin lähelle jotain sellaista, joka voisi roihahtaa liekkeihin hetkenä minä hyvänsä. Sarvipään myöntyminen näytti kuitenkin saavan toisen tyytyväiseksi, eikä syytä kiristämiseen enää ollut. Liekit velhon käden ympärillä sammuivat ja katosivat, huoneen taas muuttuessa hämärämmäksi ja toisen kasvot tulivat melkein kokonaan varjojen syömiksi.
"Se ei ole suurin huolenaiheeni, velho hyvä," Roswell naurahti velhon ihmetellessä, miksi demonin piti edes tietää syitä verenhavittelulle. Eihän tuon pitäisi välittää, ellei todellakin omannut jonkinlaista yhteyttä vuodatetulle verelleen. Eihän hän sellaista ominaisuutta omannut, mutta vaikka tuo olisikin... Ei se olisi ollut syy huolenaiheille.

"Onhan se sentään... Vertani. Tiedän, että kaltaisenne velho voisi löytää demonin verelle vaikka ja mitä käyttöä, velhoseni," sarvipää virnisti, ottaen pari askelta lähemmäs nyt kun toinen tarjosi luisevaa kättään lyödäkseen sopimuksen lukkoon,
"En haluaisi, että sitä käytetään liian varomattomasti. En haluaisi vereni satuttavan muita tai aiheuttavan tuhoa. Pyytäisinkin, että kuuntelisitte sitä pientä ääntä päässänne, kun päätätte vereni käytöstä," Roswell ei sen suuremmin räpytellyt, katsoen velhoa suoraan silmiin kovinkin lempeästi. Hieman se käsikin jo nousi lähemmäs houkuttelemaan, näyttäen toiselle, kuinka lähellä se sopimus oikeastaan olikaan. Tosin, olihan hänellä vielä yksi kysymys, johon hän halusi vastauksen ennen kuin mitään löi lukkoon. Se tärkein, varmistava kysymys.

"Olette varma, että tämä tieto on aitoa? Että se toimii?" Demoni piti katsekontaktin yllä, haluten tietenkin olla varma tiedon aitoudesta. Ehkäpä velhokaan ei tietäisi sitä... Tai ehkäpä velho halusi vain huijata sarvipäältä verta. Siitä Roswell ei välittänyt. Mistä tuo välitti oli se pieni seikka, että nyt kyseessä kuitenkin oli toinen demoni ja kuningas. Vaikka Tsytan ei erityisemmin pelottanut vanhaa sarvipäätä, voisi se mokoma saada pahaakin vahinkoa aikaiseksi, jos siihen ei oltu varauduttu. Jos kirja ei antaisikaan keinoja sen pienen pirulaisen taltuttamiseksi... Voisi joku menettää henkensäkin.




((Ei tiedä, kun ei ole kuullut minun törinöitäni. Niihin mikään ei vedä vertoja, voi kuule jotkut kuuroutuakin. Ja kyllä se Black nyt sen essunsa vetää ylle. Kaapu on jo kuin mekko, kyllä Roswell on katsonut, ettei siellä alushousuja ole. Roswell tietää nämä asiat, mutta nyt Black saa luvan opetella olemaan hyvä vaimo ja kokata.))

[Aksutar]

"Ehkä sinun kannattaisi ennemmin ryhdistäytyä" Velho kävi virnuilemaan, sarvipäisen kehottaessa luuviulua ottamaan huomioon hänen "tunteensa" kun oli niin kovin herkkä, mukamas "Luulisi sinun jo tottuneen nimityksiin, herjoihin, kirouksiin. Tässä valtakunnassa ei kaltaisemme kovin lämmintä vastaanottoa saa" niin ihmisten kuin haltioidenkin puolella kumpikin heistä taisi olla sitä epäilyttävää tai alempaa kastia. Ei sillä, pitäkööt haltiat ja ihmiset velhoa alempiarvoisena tai "Friikkinä", Black itse katsoi kumpaakin rotua nenänvarttaan pitkin aina salaa silloin tällöin. Hänen kansansa oli ollut ylpeää, eivätkä he katsoneet hyvällä niitä, jotka magiaa eivät taitaneet... tai ulkopuolisia ylipäätään. Sentään Black oli oppinut kätkemään tämän satunnaisen halveksunnan... jotenkuten.

Kättään tarjoten velho kuitenkin odotti, että demoni siihen kävisi tarttumaan ja hän saisi haluamansa, lopulta päästen luikkimaan tiehensä paikanpäältä. Hänellä ei ollut haluja esittää löydöksiään kuninkaalle saatikka sitten vaatia kunniaa moisen löytämisestä itselleen, demoni saisi sen kaiken itse tehdä. Silti, velho halusi jotain vaivanpalkkaa itse sarvipäiseltä, kuten oli jo ehtonsa esittänyt.
"Se miten käytän vertasi, ei ole sinun asiasi. Meillä ei kuitenkaan ole mielessä kenenkään satuttaminen, näin ensisijaisesti sen avulla, sen voimme luvata..." Velho virnisti "Ja mehän olemme aina varovaisia kaiken suhteen... Emme vieläkään ole jääneet kiinni teoistamme".
Roswell oli jo lähellä tarttua kiinni luisevaan käteen solmiakseen tämän sopimuksen, kun sarvipäinen yllättäen kävi esittämään kysymyksen. Kysymyksen, joka sai Sethin kirjaimellisesti naurahtamaan yllättävänkin korkealta.

"Luulin ettet koskaan kysyisi!" Velho naureskeli, samalla kun kävi ponkaisemaan ylös nojatuolista, suoraa demonin eteen. Kirja sylistä löysi tiensä takaisin velhon toiseen käteen turvaan,, velhon yhä pitäen kirjan kaukana demonin ulottuvista "Et olekaan niin tyhmä, mitä olisi voinut luulla".
"Mutta kyllä, se on varmasti aitoa ja aikavarmasti toimii. Ellei se pieni pirulainen ole teitä huijannut" Kirja käytiin nostamaan Roswellin näkökenttään, auki siltä aukeamalta, josta tiedot tästä kyseisestä punaisesta demonista alkoivat. Se samainen sinetti, jonka kuvan demoni oli velholle näyttänyt, näkyi sivulla suurena kuvana tekstin vieressä ja tekstiä jatkui vielä toisellekin aukeamalle. Kauaa ei kuitenkaan demoni saanut sitä sivua ihastella tässä hämärässä huoneessa, kun velho kävi napauttamaan kirjan kiinni tuon silmien edessä ja veti jälleen selkänsä taakse turvaan.
"Joten, miten on, Roswell? Onko meillä vaihtokauppa sovittuna...?"


// Nimenomaan en ole kuullut. Et törise tarpeeksi kovaa. Minun törinäni kuuluvat läpi maailman. Black ei vedä essua ylleen. Roswell pitää nyt katseensa poissa paikoista, jonne se ei kuulu. Niin. Black ei opettele mitään //

Roswell vain hymisi velhon jatkaessa vitsailua demonin muka niin herkistä tunteista. Niinpä niin. Vaikka tuo tosiaan yritti joko pitää rotunsa salaisuutena tai piiloutua muiden katseilta, ei hänenlaisistaan vain erityisemmin pidetty tässä maailmassa. Osasihan vanhus olla oikein varovainen ja ei tuo onneksi ollut koko elämäänsä joutunut kuuntelemaan muiden inhoa ja herjoja... Mutta kyllähän niitäkin kommentteja sateli joskus. Ehkäpä nyt kuninkaan neuvonantajana enemmän, harvoin tuo nykyisin enää oli niin suuren joukon keskellä sarviaan esittelemässä ilman hyvää syytä. Kuten esimerkiksi neuvonantajan aseman takia. Kuninkaan suojeluksen ansiosta Roswell sai elää rodustaan huolimatta varsin rauhaisaa elämää ihmisten keskuudessa. Olikohan velhokin samassa jamassa?

Demoni nosti kulmaansa kysyvänä toisen uhmakkaasti ilmoittaessa, ettei tuon tarvitsisi ilmoittaa verenluovuttajalle, mihin sitä verta sitten käytetäänkään. Hymy pysyi kuitenkin ryppyisillä kasvoilla, eikä vanhus tainnut olla kuin huvittunut moisesta uhosta.
"Varovaisuudesta voi olla montaa mieltä," Roswell hymähti hiljaa itsekseen, pudistaen hieman päätään. Ehkäpä velho ei koskaan ollut jäänyt kiinni... Mutta olivathan tuon leikit joskus kovinkin rajuja ja riskialttiita, noin demonin omasta henkilökohtaisesta kokemuksesta.
"Mutta hyvä on, luotan sitten vereni olevan hyvissä käsissä, velhoseni," tuo kävi luovuttamaan olkiaan kohauttaen naurahduksen kera. Ehkäpä hän tulisi vielä valintaansa katumaan... Mutta kunhan velho edes yritti pitää sanansa ja ei käyttänyt verta väärin – ja esti sitä pääsemästä vääriin käsiin – niin ehkä se oli turvallista. Ehkä...

Roswellin kysyessä kirjan ja tiedon aitoudesta, luiseva mies nojatuolissa vain nauroi ja ponkaisi pystyyn sellaisella vauhdilla, että sarvipääkin kavahti. Olihan se kovin arvaamaton temppu, kovin yllättävä – ja totta kai vanhusta hieman hirvitti sekin, että velho nyt vahingossa löisi päänsä demonin sarviin ja pyörtyisi siihen. Siinäpä sitten olisi selittelemistä.
"Kiitos...?" Sarvipää hymyili kysyvästi, toipuen säikähdyksestään toisen niin kovasti kehuessa demonin viisautta. Typeräähän se oli noin vain suostua sopimuksiin, jos ei edes tarkasti tiennyt, mitä vastapuoli oli antamassa. Ei Roswell ollut paljoa menettämässä, mutta ei hän tainnut haluta antaa velholle sitä tyytyväisyydentunnetta.

Vanha neuvonantaja joutui siristelemään silmiään hämärässä velhon käydessä vetämään kirjan esille, avaten sen demonin silmien edessä. Hetken aikaa tuo sai aukeamaa tarkastella, eikä sitä niin pimeässä oikeastaan voitu lukea... Mutta mitä tuo näki näytti kyllä tutulta. Ilmeisesti toinen oli kuin olikin löytänyt jotain, mutta velho ei halunnut tehdä varmistamista helpoksi, lyöden kirjan taas kiinni. Roswell ei voinut kuin nyökätä. Aina oli mahdollisuus, että tämä kaikki oli vain huijausta, olihan kyseessä sentään toinen demoni. Demoni huijaisi ja salaisi kaiken niin pitkään, kuin mahdollista. Mitä kirjan kirjoittaja oli saanut tietää... Ei välttämättä olisi totuus. Symbolikin voisi kuulua jollekin toiselle. Niin ikävää kuin se olikin, kuningas joutui päättämään, ottaisiko riskin.

"Hyvä on, hyvä on. Olette saaneet minut vakuutettua, velho hyvä," demoni nosti katseensa takaisin toisen kalpeille kasvoille, hymyillen lempeästi. Käsi kävi taas kerran nousemaan lyödäkseen sopimuksen lukkoon, mutta tällä kertaa sitä myös tarkoitettiin ja se oltiin valmis tekemään.
"Te saatte vertani, minä saan tuon kirjan," Roswell vielä muistutti sopimuksen ehdoista, ojentaen ryppyistä kättään kohti velhoa.




((Sinun pienet turahdukset eivät kuulu minnekään. Minun taas ovat saaneet sinut kuuroksi volyymillään, niin. Roswellin silmät menevät sinne, minne tuon nenäkin: kaikkialle. Ei sitä voi estää. Black taas vetää sen essun ylleen ja kokkaa. Prinsessa käski.))

[Aksutar]

Velho näytti yhä kovin huvittuneelta tilanteen suhteen. Aivan kuin hän olisi salaillut jotain sopimuksen suhteen, vaikka todellisuudessa mitään sen kummempaa ei ollut salattavana. Seth vain halusi olla turhankin mysteerinen ja kysymyksiä herättävä. Ehkä moinen käytös ei olisi kannattanut tällaisissa tilanteissa, mutta minkäs hullu itselleen voi. Pahimmassa tapauksessa olisi saattanut jäädä sopimus tekemättä, mikäli vastapuoli liikaa olisi alkanut epäilemään.
Black tiesi varsin hyvin, ettei keltasilmäinen kyennyt näkemään tässä hämärässä huoneessa kirjan sivuja kunnolla, mutta kunhan tuo nopea siristely saisi sarvipäisen vakuutetuksi, kaikki oli hyvin. Ehkä pienen suostuttelun jälkeen velho olisi voinut näyttää kirjaa paremminkin sarvipäiselle, mutta juuri nyt tuo nopea vilkaisu sai luvan riittää. Sen enempää demoni ei kuitenkaan tarvinnut todisteeksi, kun oli jo vakuuttunut velhon löydöksestä ja kävi suostumuksensa myötä jälleen ojentamaan kättään kohti virnuilevaa velhoa.

"Aivan, aivan" Seth kävi hymisemään tyytyväisenä Roswellin kerratessa sopimuksen ehdot, samalla kun velho kävi kalpealla kädellään tarttumaan demonin käteen, näin solmien sopimuksen umpeen. Tällaisissa tilanteissa velho kyllä piti lupauksensa, joten demonin olisi parasta myös.... muuten sarvipäinen joutuisi katumaan. Kättelyn ohessa kävi ehkä turhankin lähellä seisova velho ojentamaan kirjaa viimein Roswellin puoleen, antaen demonin nyt napata kirjan käsistään, mikäli mieli.
"Hetikö haluat vertasi luovuttaa...?" Seth kävi virnistämään "Vai tuletko toisten luokseni moista toimenpidettä varten? En tiedä, kuinka nätisti osaan ottaa verta toisista, joiden pitäisi olla edustuskunnossa myöhemminkin...".


// Sinun pierusi ovat mitättömiä minun pierujen rinnalla. Minä en piereskele usein, juuri sen takia, että uhkana on, että räjäytän koko planeetan. Roswell pitää silmänsä, näppinsä ja nenänsä nyt kurissa, niin. Black ei kokkaa >:<<<<< //

Roswell nyökkäsi, tarraten velhoa tuon ojentamasta kädestä ja antaen sille kunnon rutistuksen kädenpuristuksen merkeissä. Sopimus oli tehty ja lyöty lukkoon. Keltaiset silmät pitivät katseensa toisen kasvoissa, nähden velhon silmänvalkuaisten kiiluvan hämärässäkin huoneessa ja tietäen siten, minne katsoa. Pieni liike alhaalta sai kuitenkin demonin katseen kääntymään miehen vilkaistessa alas, nähden kovinkin tutun ääriviivan pimeässä. Terävät kulmat ja suorat sivut kertoivat kyllä kirjasta, joka tässä tapauksessa ei oikeastaan voinut kuin olla se yksi ja sama, minkä velho oli tuolle jo käynyt aikaisemmin näyttämään. Se kirja, jonka Roswell halusi. Se kirja, joka kuului sopimuksen kautta nyt hänelle. Kiirettä vanhus ei pitänyt, mutta kyllä se käsi viimein kävi irrottamaan otteensa luisevasta raajasta ja laskeutumaan, ottaen tarjotun kirjan omiin käsiinsä. Hämärässä sitä ei voitu alkaa jo innolla selailla, joten kannet pysyivät vielä suljettuina.

"Kiitos, velhoseni. Toivon, että tämä oli sen kaiken arvoista," sarvipää naurahti hyväntuulisena, vaikka olihan ilmassa tosiaan pientä jännitystä. Vaikka velho olisi huijannutkin... Ei hän menettäisi niin paljoa. Aikaa siinä vain kuluisi ja olisihan se pettymys, mutta itse demoni ei ainakaan nähnyt omaa vertansa erityisen arvokkaana.
"Sehän tietenkin riippuu teistä, velho hyvä. En todellakaan voi tulla täysin raadelluksi, joten teidän täytyisi leikkiä kiltisti ja pitää huoli, että saatte haavani poltettua umpeen," Roswell virnisti, kääntyen ympäri ja suunnistaen kohti kirjoituspöytäänsä kättään apunaan käyttäen. Eihän tuo pimeässä halunnut mihinkään vahingossa törmätä.

"Minulle kumpikin käy. Eihän minulla ole mikään erityinen kiire minnekään, enkä tiedä, kuinka malttamaton olette saamaan oman osuutenne," demoni kävi vilkaisemaan taakseen päästessään pöydän läheisyyteen, laskien kirjansa sille lepäämään.




((Pyh, pienet törinäsi eivät ole mitään. Siksi yrität pitää ne sisässäsi, ettei kukaan kuule, kuinka säälittäviä ne ovat. Annas kun TOSIMIES näyttää, niin. Roswell ei taida kuunnella, sillä tuollainen pieni vintiö tuo ukkeli on. Kiusaa tahallaan. Kaikkialle ne ulokkeet luikertelevat. Black nyt saa luvan kokata ja leipoa miesvaimolleen, ilman kitinöitä.))

[Aksutar]

Sopimus oli lyöty lukkoon ja molemmat osapuolet olivat tyytyväisiä tulokseen. Tai niin velho ainakin oletti, ehkä hän saisi kuulla myöhemmin, jos demoni jotain kitisemistä löytäisi tästäkin sopimuksesta, mutta juuri nyt kellään ei ollut pahaa mieltä kättelyn jäljiltä.
Virne kuitenkin lepäsi valkohapsisen kasvoilla, velhon seuraillessa, kuinka Roswell lähti hapuilemaan tietään kohden kirjoituspöytää. Jokseenkin velho oli aina olettanut demonin omaavan hyvän pimeänäön, mutta olihan se nyt jo tullut selväksi, ettei sarvipäinen nähnyt tässä hämärässä huoneessa yhtä hyvin, mitä velho itse. Se oli sinällään huvittavaa, mutta ei Seth tuosta kovin suurta hupia saanut irti revittyä. Mielipuoli päätti kuitenkin olla kerrankin ystävällinen ja sormia napsauttamalla kävi luomaan pienen tulipallon, joka lähti leijailemaan lähemmäksi demonia, valaisten tuolle huonetta. Pallo kävi kiertämään Roswellia demonin laskiessa kirjan pöydälle, liekin pitäessä kuitenkin etäisyyden hyvänä, ettei vahingossakaan käynyt tuikkaamaan Roswellin vaatteita tuleen... tai huonekaluja tuleen.

"Minulla ei ole mikään kiire saada osuuttani" Seth kävi naurahtamaan samalla kun vajosi jälleen nojatuoliin, tehden täten selväksi, ettei hetkeen ollut poistumassa demonin huoneesta "Ehkä se olisi vain reilua, että saan veresi myöhemmin, eikö? Te saatte tutkia kirjaa rauhassa ja me saamme veren sitten, kun olet pojan kanssa varmistanut tiedot oikeiksi ja päteviksi".
"Vaikka mitään syytä ei ole epäillä" Velho jatkoi, nostaessaan jalan toisen päälle "Vaikka mielessä kävikin monta kertaa sinun juksuttaminen ja turhan toivon antaminen, päätin, että moinen olisi ollut liian... ilkeää".
Kallistaen pienesti päätään punasilmäinen tarkkaili sarvipäisen jokaista liikettä ja elettä.
"Joko poika tietää tästä pienestä etsinnästä?"


//Voi kuule siitä on leikki kaukana kun minä turautan. Ei kannata olla samassa huoneessa. Itse asiassa, ei kannata olla samassa maassa mitä minä, kun pörähtää. Vintiö ukkeli perkele, nyt rauhotut. Ulokkeet takaisin omalle puolelle. Black ei kokkaa, Black kieltäytyy, hän ei ole mikään neiti //