When it´s the time, we will meet!//Lotus ja Ventus

Pellot sijaitsevat muurin ulkopuolella. Suuria ja pieniä, joilla viljellään milloin mitäkin. Myös peltojen omistajien asunnot, farmit, sijaitsevat muurin ulkopuolella. Peltoihin on helppo piiloutua, mutta kannattaa varoa, ettei joku muu siellä jo piilottele

Valvoja: Crimson

When it´s the time, we will meet!//Lotus ja Ventus

ViestiKirjoittaja Nya » 04 Touko 2012, 15:05

Radec

Punakettu käveli hiljalleen pitkin heinikoita, hän saapui pellon laitaan, muttei paljastanut itseän ihmisille. Kettu nosti korviaan ylös, kuunnellakseen ääniä. Hän kuuli hetkessä suhaduksen. Se oli jänis. Se juoksi noin kahden metrin päässä. Kettu istui hiljaa ja kuunteli jäniksen tekemiä ääniä. Jänis pomppi ja liikkui epätasaisesti. Eli se oli heikko tai loukkaantunut. Helppo saalis hänelle. Punakettu laskeutui jaloilleen ja meni hyvin matalaksi. Raw alkoi kävellä hyvin matalana ääntä kohti. Hän liikutti jalkojaan äänettömästi ja varmisti ettei eläin kuullut häntä. Lopulta Raw sai jäniksen näkökentälleen ja lipaisi huuliaan. Ah tuossa oli ihanainen aamiainen. Jänis istui ja jyrsi viljan alkua. Ihmiset olivat alkaneet jo jokin aika sitten kylvämään, kun ilma siihen suostui. Jänis kohottautui ja kuunteli. Raw ei jäänyt enää odottelaan vaan hyökkäsi jäniksen kimpuun. Se lähti pinkomaan kamalaa vauhtia karkuun. Auringon paistaessa toisia säteitään. No joo, oli aika aikaista nousta ja mennä saalistamaan, mutta kun muodonmuuttaja oli niin tottunut herämmämn näin aikaisin. Raw pinkoi jäniksen perään, koska tiesti ettei se jaksanut kauaa tätä. Hän nopeutti tahtiaan ja avasi suunsa valmiiksi. Hän saavutti jäniksen.
Punakettu puraisi jäniksen jalanpoikki ja sen jälkeen repisen kappaleiksi. Veren maku maistui hyvälle ja raakaliha taas herkulliselle. Mutta hänbellä oli vieläkin nälkä. Siitä hän mutristi ketun huuliaan ja nousi pellon keskeltä ylös. Verinen raato sai jäädä tuohon, sitä hän ei jaksanut enääs yödä. Siinä ei ollut muuta kuin luita ja turkkia. Sekä jäniksen pää. Radec lähti löntystämään pois pellon keskeltä ja huomasi huonoksituurikseen ihmisten huomanneet hänet. Hitto! Hän mietti ja lähti pinkomaan karkuun ihmisiä. Ihmiset juoksivat ketun perässä hangot käsissää ja kaiken maailma työkalut mukanaa huutaen ja kiroten. Luulivatko ettei hän osannut tai tajunnut mitä nuo huusivat? Raw pyöritteli silmiään ja käännähti. No ihan sama, ihmisiä oli jo jonkin verran, hän halusi vain pelästyttää nuo hänen kimpustaan. Radec juoksi ja kaatoi ensimmäisen miehen maahan selälleen. Talonpojat huusivat ja peräänyivät. Punakettu siirtyi nuorenmiehen päältä ja katsoi tätä. Mies tärisi pelosta ja piteli kiinni silmiään. Radec sääli miestä ja tönäisi kuonollaan tämän päättä. Miehen silmät avatuivat ja hän tuijotti toista ihan kiljumisen rajoilla. Mutta kettupa käännähti ja katosi pellon laidalle. Raw muuttui siellä ihmiseksi ja huokaisi, hän pyyhkäisi suutaan, joka oli vielä jäniksen veren tahrima. "Nuo typerykset..." Raw sanoi itsekseen ja huomasi ison puun. Siihen hän sitten kiipesi ja jäi kuuntelemaan mahdollisia uusi saaliita. Hänellä oli vielä nälkä. Toukokuinen aurinko lämmitti oikein mukavasti, Raw oli hieman varjossa tarkaillen maastoa keltaisilla silmillään. Nyt kun hän saisi silmiinsä herkullisen aterian. Ihan mikä tahansa kävisi. Käärmeestä näätiin, voi kyllä kiitos. Raw mietti hymyillen.

//Tänne Lotus ja Ventus!!!
Nya
 

ViestiKirjoittaja Ventus-setä » 06 Touko 2012, 15:46

~ Alexander ~

Mustahiuksinen nuorukainen istuskeli hiljaa puun juurella. Puuhun oli juuri alkanut kavamaan lehtiä ja jo nyt se melkein pursui niitä. Ei ihan, mutta melkein. Nuori mies raotti hieman silmiään ja katseli eteensä. Hieman kauempana oli muutamia miehiä, jotka ripottelivat maahan viljan jyviä. Alexander katseli heitä hetken aikaa, ennen kuin alkoi hiljalleen muuttumaan koobran muotoonsa. Hän painautui hiljalleen maata vasten ja alkoi kasvattaa muutamia metrejä pituutta. Jalat ja kädet sulautuivat pitkulaiseen ja paksuun ruumiiseen ja kielikin halkesi melkein kokonaan kahtia ja muuttui ohuemmaksi. Hienoja kuvioitakin alkoi muodostumaan herran ihoon ja värikin muuttui selvästi. Muodon muutos kesti hetken aikaa, mutta kukaan ei silti ehtinyt nähdä neljä metriä pitkää käärmettä, joka alkoi muodostumaan nuoren ja viattoman näköisen nuorukaisen tilalle. Alexander sihisi hetken aikaa ja nousi sitten hieman ylöspäin. Hän katseli hetken aikaa ympärilleen, ennen kuin lähti hiljaa ja huomaamattomasti luikertelemaan kohti ihmisiä. Ei hän ihmistä aikoisi syödä, vaikkei se kamalan vaikeaa voisi olla, mutta herkullisen näköiset eväät sen sijaan houkuttelivat käärmettä luokseen. Alexander sihisi hiljaa ja luikerteli hienosti katetun pöydän luokse. Pöytä oli itse jo hieman rikkinäinen ja muutenkin vanha, mutta se ei ketään tuntunut haittavan. Kunhan vain jaksaisi kannatella lounasta ja aterimia. Alexander ei kuitenkaan ollut hirveän huomaamaton, vaikka yrittikin. Neljä metristä käärmettä ei nimittäin ollut hirveän vaikea olla huomaamatta. Yksi miehistä huusi jotain ja muut juoksivat nopeasti paikalle. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut haluavan haastaa Alexia, joten mies nappasi pöydältä omenan ja luikerteli pois. Olipas helppoa. Harmi vain ettei käärmemuodossa ole käsiä. Muuten hän olisi voinut kerätä itselleen vähän enemmän ruokaa. Alexander luikerteli takaisin sen puun luokse, jolta oli lähtenyt ja kiersi sen taakse. Hän alkoi muuttumaan takaisin ihmisen muotoon ja alkoi sitten tyytyväisenä ja rauhassa syömään omenaansa.

//Aika samankaltanen kun sun, mut njooo.... :DD
Ventus-setä
 

ViestiKirjoittaja Lotus » 09 Touko 2012, 22:07

Keiran

Uros käveli kuono maassa kiinni ja nuuhki maata ruoan toivossa. Kärppänä oli hyvä mennä pitkän heinän seassa: Loistava piilo meinaa. Keiran pomppi heinikossa hyvin sulavasti, eikä oksista tai kivistä ollut mitään haittaa. Uros tunki kuononsa taas maahan ja jatkoi nuuskimista. Uros pysähtyi hetkeksi ja kohotti hieman korvaansa. Tämän jälkeen hän tunki kuononsa takaisin maahan ja nuuhkaisi. Maan alla kipittävä myyrä oli havaittu. Nyt vain piti odottaa, että se tulisi ulos kolostaan suoraan sudensuuhun. Keiran kuunteli innolla myyrän liikehtelyä ja käyttäytymistä. Uros käveli aina sinne, minne hiiri meni, jos vaikka se tulisi ulos kolostaan. Myyrä tunkikin päänsä ulos kolostaan ja nuuhkaisi ilmaa. Yksi hyppy ja naps. Keiranilla oli nyt myyrä hampaissaan - kuollut myyrä. Riittäisi syötävää ainakin hetkeksi. Uros pomppi myyrä hampaissaan kohti pellonlaitaa. Sulava hyppy kapean ojan ali ja sitten maantien ylitys. Tie oli melko leveä, jotta karja ja työvälineet pääsisivät kulkemaan ongelmitta pellolta toiselle. Tien toiselta puolelta alkoi pienehkö metsä, jota kohti uros suunnisti. Metsässä olisi mukavan rauhallista syödä - toivottavasti. Vuorikärppänä Keiranin oli erittäin helppo kiivetä jyrkähkö kallio ylös. Ei melkein mitään ongelmia. Ainoa pieni ongelma oli Keiranin suussa roikkuva myyrä, jonka takia hän joutui pitämään päätään luonnottoman ylhäällä. Kallio oli jäkälän ja sammaleen peittämä, eikä kallio itsessäänkään ollut misään parhaassa kunnosa: Niin isoja kuin pieniäkin halkeamia oli siellä täällä. Kallion pinta-ala ei ollut mitenkään suurta kokoluokkaa, joten Keiran ei yhtään ihmettelisi, vaikka se murenisikin jossain vaiheessa.

Poika pudotti myyrän suustaan pienelle sammalmättäälle ja alkoi nauttia sitten ateriaansa. Ei ateria mitenkään erikoinen ollut, mutta silti tarpeeksi ravitseva pienelle vuorikärpälle. Myyrä oli nopeasti syöty, joten uroksen oli aika lähteä takaisin pellolle vilistämään. Jos vaikka hyvällä tuurilla löytyisi toinenkin myyrä. Keiran laskeutui siksakkia alas kallion halkeamia pitkin ja ylitti sitten tien ja ojan. Heinikossa oltiin taas, kaikkien huomaamattomissa. Uros ei voinut olla mitään muuta kuin ylpeä pienestä koostaan, vaikka hän olisikin oiva saalis petolinnulle tai vähän suuremmalle pedolle. Uros pomppi lähimmän puun luo äänettömästi ja nuuhkaisi sitten ilmaa. Ilmiselvä ihmisen haju leijui ilmassa. Ihminen ei ollut mitenkään kaukana hajun voimakkuudesta päätellen. Ei Keiranilla kyllä ollut mitään ihmisiä vastaa, jos hän oli ihmismuodossaan, mutta eläinmuodossa tämä saattaisi tulla herkästi tallotuksi. Uros nousi takajaloilleen ja tähysti puun ympärille. Hän kiersi suuren koivun ympäri ja törmäsi sitten johonkin pehmeään. Pari askelta taakse päin ja sitten vilkaisu ylös. Siinähän se itse ihminen istuikin. Mustat hiukset... Hän näytti hieman Keiranin veljeltä Alexanderilta, mutta eihän Keiran ollut nähnyt häntä pitkään aikaan, joten hän ei uskonut, että kyseessä olisi juuri hän. Uros nousi taas takajaloilleen ja jäi tuijottamaan omenaa ahmivaa ihmistä.

//Siinä olis :D
Lotus
 

ViestiKirjoittaja Nya » 16 Touko 2012, 11:26

//peli on keskeytynyt yhden kanssa pelaajan lähdön vuoksi.
Nya
 


Paluu Pellot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron