Keskikesän juhla || Pandannaaaaa

Pellot sijaitsevat muurin ulkopuolella. Suuria ja pieniä, joilla viljellään milloin mitäkin. Myös peltojen omistajien asunnot, farmit, sijaitsevat muurin ulkopuolella. Peltoihin on helppo piiloutua, mutta kannattaa varoa, ettei joku muu siellä jo piilottele

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Noitarinki » 05 Heinä 2013, 22:20

Tyttö nyökkäsi myöntävästi enkelin sanoille ja hymyili tälle hieman, upoten jälleen kerran ajatuksiinsa. Hänellä oli paljon ajateltavaa, ensiksi täytyisi tehdä selvitys hänen omista tunteistaan. Lapsia kasaan kootessa ja lähtöä tehdessä hän ei ollut päässyt juurikaan mihinkään, mutta yritys oli kova. Itsestään muutenkin niin epävarma Azure huokaisi syvään seuratessaan muita kaupunkia kohti, jokin ei nyt olut aivan kohdallaan, ja siltä oli tuntunut jo jonkin aikaa.

Ja se jokin saattoi pahasti olla hänen suhtautumisensa Shilohiin. Hän luotti enkeliin täysin ja oli yhä edelleen kiitollinen tälle henkensä pelastamisesta, ja hän oli ihan alusta asti pitänyt tästä. Nyt oli vain tullut tilanne jossa Azuren oli tahtomattaankin pakko myöntää itselleen, että siitä oli ajan kuluessa aika varmasti kehittynyt jotain enemmän. Hän ei olisi välttämättä halunnut myöntää sitä, mutta tyttö oli selvästi ihastunut (ellei enemmänkin, hän ei osannut sanoa) enkeliin, joka hänet oli pelastanut.

Tajutessaan tämän kyseisen seikan Azure ei aivan tiennyt miten päin olla. Sokealla tytöllä ei ollut oikeastaan minkäänlaista kokemusta tästä, eikä hänen varmaankaan pitäisi edes tuntea näin, ainakaan Shilohia kohtaan. Hän vain... se vain tapahtui, eikä hän osannut sanoa tarkkaan milloin näin oli päässyt käymään. Oli hän aikaisemmin jotain epäillyt, mutta tämä ilta oli saanut hänet tiedostamaan asian täysin. Eikä se oikeastaan auttanut hänen oloonsa.

Azure jatkoi matkaansa hiljaisuudessa. Tai no, hiljaisuus oli venyvä käsite, hän oli itse hiljaa, mutta nyt jo enemmän tai vähemmän väsyneet lapset olivat yhtä äänekkäitö kuin lapset yleensä. Tyhjä katse maata viistäen hän naurahti hiljaa, hymyillen itsekseen. Hänellä ei ollut siihen oikeastaan kunnon syytä, tästä saattaisi seurata ongelmia.

//Ehehehe Azure lol//
... Kaikkia kinosti.

Naava
Avatar
Noitarinki
Porvari
 
Viestit: 753
Liittynyt: 14 Heinä 2012, 17:28

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Heinä 2013, 00:48

Matka jatkui kaikessa hiljaisuudessa rauhallista peltotietä eteenpäin. Lapset kirmailivat minkä jaksoivat edeltä, Azuren ja Shilohin tullessa kaikessa rauhassa perästä. Eipä tässä mikään kiire ollut minnekään, joten suotta sitä kiirehti. Juhlat olivat jääneet taakse ja kaupunkiin oli vielä hetki matkaa, joten he olivat sillä hiljaisella alueella polusta. Vain yön ääniä, kauempaa kantautuva vaimea juhlien musiikki, vielä hetken aikaa.
Shiloh kulki eteenpäin hiljaisuudessa, vilkuillen vähän väliä Azuren puoleen. Tyttö oli kovin hiljainen ja ennen kaikkea mietteliäs. Mitä mahtoi pyöriä nuoren naisen päässä? Shiloh saattoi vain arvailla, mutta ehkä oli parempi kysyä, ennemmin kuin käydä itse miettimään ja arvailemaan. Arvailemalla saattoi vain päätyä vääriin johtopäätöksiin ja pahentaa tilannetta entisestään, mikäli sitä saattoi edes pahentaa. Sen takia Shiloh ei lähtenytkään arvailemaan mitään.

Mitä mahtaa pyöriä ajatuksissasi? Shiloh kävi kysymään lopulta, matkan jatkuessa hitaasti, mutta varmasti kohden kaupungin muureja.
liittyykö tämä kenties äskeiseen? Oli jatkokysymys, enkelin käydessä hymyilemään pienesti, vaikkei Azure sitä nähnytkään. Äänestään saattoi kuitenkin kuulla sen ystävällisen lämmön ja välittämisen, mitä enkelin äänessä nyt yleensä kuului. Ehkä se oli väärin kysellä äskeisestä näin suorasti, mutta Shiloh ei valitettavasti osannut tässä tilanteessa kysyä kauniisti kierrellen. Ehkä hän oli vain naiivi tai ehkä hän halusi esittää naiivia, saadakseen itse mahdollisimman suoria vastauksia.


// Oh Azure <3 //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Noitarinki » 08 Heinä 2013, 04:03

Neitokainen nosti lähes valkeiden hiusten peittämän päänsä enkelin puhuessa, ja räpäytti sokeita silmiään muutaman kerran. Hän ei pysäyttänyt askeliaan miettiessään vastausta, ja joutui miettimään nopeasti mitä vastaisi. Shilohin kysymys onnistui tuomaan takaisin jo lähes häipyneen punastuksen, mutta Azure yritti silti olla ajattelematta liikoja, ettei vain herättäisi toisessa huolta tai epäilyksiä. "Eipä oikeastaan mitään sen kummempaa", hän totesi lyhyesti, "minä vain... niin."

Liittyikö se edelliseen? Liittyipä hyvinkin, tyttö hymyili hieman pahoittelevasti, vilkaisten hieman enkelin suuntaan. "Saattaa hyvin liittyäkin, enpä oikein tiedä." Vaaleaverikkö värähti tahtomattaankin, hän voisi ehkä keskustella sen illan aatoksistaan jonain toisena päivänä, mutta juuri nyt hänestä ei tuntunut oikealta alkaa keskustelemaan tunteistaan toista kohtaan. Kukapa sen olisi voinut tietää, ehkä se jopa menisi ohi. Hän vain uskoi että niin ei ollut asian laita. Hänen täytyisi nukkua yön yli ja katsoa uudestaan aamulla.

Azure käveli edelleenkin Shilohin vierellä, eikä hänellä ollut oikeastaan aavistustakaan kuinka pitkän matkaa he olivat kävelleet. Eipä se kyllä haitannutkaan, hänellä oli kyllä aikaa.

//öff x3x lyhyttä, tönkköä, tylsää. Nukkumaan. Shiloh ja Azure myös.//
... Kaikkia kinosti.

Naava
Avatar
Noitarinki
Porvari
 
Viestit: 753
Liittynyt: 14 Heinä 2012, 17:28

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Heinä 2013, 12:48

Enkeli kävi pienesti hymähtämään Azuren avatessa suunsa. Tyttö ei käynyt sen pahemmin myöntämään tai kieltämään sitä, ajatteliko äskeisiä tapahtumia vai ei. Selvää kuitenkin oli, ettei Azure kovin innoissaan ollut puhumaan tästä aiheesta, joten Shiloh päätti antaa asian olla. Ehtisi siitä myöhemminkin keskustelemaan, jos tarve tuli. Juuri tällä hetkellä oli ehkä parasta antaa asian olla, Azuren selvästikin käydessä taas punastelemaan pelkän asian mainitsemisesta. Ehkä kyseessä ei ollutkaan ihan tavallinen nuorten naisten punastelu Ehkä asiaan liittyi sittenkin jotain enemmän. Huvittavaa sinänsä, ei Shiloh myöntänyt koskaan olleensa minkäänlaisen ihastuksen kohteena. Tai sitten hän oli vain aina ollut yksinkertaisen naiivi nähdäkseen sitä. Mutta koska itse ei ollut koskaan tuntenut tarvetta etsiä rakkautta tai kumppania, ei hän ollut kiinnittänyt moisiin ilmiöihin huomiota Ilmeisesti.

No Ehkä tässä oli tarpeeksi tapahtumia tälle päivälle.. Shiloh kävi kuitenkin hymähtämään, jättäen asian sitten sikseen.
Matka kuitenkin jatkui aina kaupunkiin asti ja siellä tuttuun, syrjäiseen majataloon, jossa enkeli saattoi Azuren nukkumaan, jättäytyen itse tapansa mukaan lueskelemaan ja haahuilemaan huoneistossa yön ajan Hän kun ei yhäkään unta tarvinnut.


// NUKKUMAAN SIITÄ >3< Eiköhän se ollu tässä. SEURAAVAA PELIÄ YEES? O3O //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Edellinen

Paluu Pellot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron