nuo silmät


Pellot sijaitsevat muurin ulkopuolella. Suuria ja pieniä, joilla viljellään milloin mitäkin. Myös peltojen omistajien asunnot, farmit, sijaitsevat muurin ulkopuolella. Peltoihin on helppo piiloutua, mutta kannattaa varoa, ettei joku muu siellä jo piilottele

Valvoja: Crimson

Viesti Ke Elo 05, 2009 2:11

Nainen ei ilmeisesti tahtonut mitään juomista, mutta ei kait siinä nyt mitään pahaakaan ollut vaikkei ottanut kun tarjottiin. Nainen ilmoitti kummiskin, että odottaisi demonia pöydässä, joten Skeithin ei tarvinut jäädä tiskille. Skeith tilasi juomansa ja baarimikko täytti tilauksen nopeasti. Skeith heitti tuopin hinnan sekaan myös vähän tippiä vaikkei sillä nyt niin merkitystä ollut. Demoni maistoi lageriaan, eli pohjahiiva olutta, mikä nyt taitoi olla kapakoiden suosituimpia mallasjuomia. Paljoa muunlaista ei edes ollut tarjolla.
Skeith otti sitten sunnakseen Aynurin luo pöydälle istumaan. Matkalla tarvitsi vähän väistää tanssijoita, koska paikka nyt oli aika täysi vaikka oli jo todella yömyöhä. Tuskin kestäisi tosin edes tuntiakaan, niin väki katoaisi nopeasti. Tuskin baarimikkokaan jaksaisi koko yötä pitää kapakkaansa auki vaikka asiakkaita nyt riitti.
Skeith istuuntui pöytään jääden hiljakseen nauttimaan tuoppiaan.

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1609

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti Pe Elo 07, 2009 1:20

Aynur

Naisen mielestä ilta oli nuori ja eikä saisi toisen sanoista koko illan motkostaan. Motkotus ei kuitenkaan loppunut, vaikka Aynur halusi. Hän katsoi, kuinka Skeiht tuli juomansa kanssa samalle pöydälle.
" Maistuuko olut hyvälle? "
Ääni oli hiljainen ja väreilevä. Elämänsä aikana hän ei ole ikinä juonnut alkoholia eikä saisi tuntea mitä alkoholi tekisi vartalolleensa. Paitsi nyt hän saisi taas haikalla oluen perään, kun ei ole jotunut pitkään aikaan tällaiseen tilanteeseen.
" Harmi juttu veliseni tuo tyttö aikoo kohta pyytää sinua uudestaan tanssimaan. Eikä ole ihme. " Aynur sanoi hymy suin.

Viesti Ma Elo 10, 2009 7:52

Skeithin maistellessa oluttaa, naisvampyyri kysyi mausta. "Kyllähän tämä on aika hyvää", Skeith vastasi juoden vähän lisää. Erikoinen kysymys. Eikö toinen ollut ennen juonut olutta? "Etkö tiedä miltä olut maistuu?", demoni kysyi katsoen toista siltä, kuin lähes tietäisi vastauksen, mutta turha oli jättää mitään arvailujen varaan. Ei Skeith hirveänä juonut, ehkä kerran vuodessa, koska harvemmin oli pysyvästi kauan aikaa aina jossain kaupungissa taikka kylässä. Oli paljon tärkeämpiäkin asioita tehtävä kuin vain istuskella paikallaan juoden jotain. Muutenkin kun aina kapakoissa oli niin paljon väkeä.
"Ai? Parempi karata paikalta sitten?", Skeith sanoi hieman naurahtaen. Hän nimittäin ei tahtoisi jumittaa enään paljoa tanssien, sun muuten. "Oletko itse löytänyt täältä mitään mieluisan näköistä?", demoni kysyi tarkoittaen uhria, jonka veret toinen voisi juoda. Jos uhri olisi jo tiedossa, ei demoninkaan tarvitsisi tanssia. Aika kyllä taitaisi käydä vähiin, mutta tanssittajia löytyi todella paljon tytölle, eli aikaa voisi silti olla, jos tämä ei kehtaisi kieltäytyä toisten pyynnöistä.

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1609

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti Ma Elo 10, 2009 8:18

Aynur

Hän arvasi, että mies sanoisi hänelle niin, että olut maistui hyvältä. Miehen kysyessä oliko hän maista ja punan poskelle. Hetkeksi hän meni hiljaiseksi.
" En ole maistanut aijemmin. Viisi vuotiana ei juoda ollutta. " Aynur sanoi.
Vampyyri ei muuta syöty tai juotu, kuin verta. Nopeasti mies oli kauhistunut siitä, että tyttö oli hakemassa häntä lähi aikoina.
" Onnea yritykseen. " Aynur sanoi hiljaa.
Seuraava aihe sai naisen naurahtamaan ja hymyä kasvoihin.
" Oikeastaan yksi hyvän näköinen, mutta siltä en halua imetä veret, vaikka toisaalta haluisin. Hänellä voisi olla hyvän makuinen veri. " Aynur sanoi leikkisästi ja pirusti.
" Sinäänsä voidaan vaihtaa paikkaa. Samalla pääset tanssi parista eroon. " Lisäsi kiusaksi.

Viesti Ke Elo 12, 2009 7:25

Toisen vastaus oli jotenkin erikoinen. Viisivuotiaana? Oliko toinen ollut jo niinkin kauan vampyyri? Vaikka toisaalta onhan paljon henkilöitä, jotka ovat olleet syntymästään asti vampyyreitä. Kaiken lisäksi toinen näytti tykkäävän demonin kiusallisesta tilanteesta, mistä demoni itse ei sitten tykännyt oikeastaan ollenkaan. Nainen osasi olla vahingon iloinen ja kiusallinen ilmesesti, kyllä.
Ilmeisesti myös nainen oli löytänyt jonkun, jonka veret voisi imeä, mutta ei tahtonut.
"miksi et tahdo hänen vertansa imeä?", Skeith kysyi. Kait toinen tunsi empatiaa tuota kohtaan, kun ei tämän veriä tahtonut.
Toisen ehdotus paikan vaihdosta kuulosti aika hyvältä. Skeith oli saanut juotua oluensa vähän aikaa sitten, ja toisesta paikasta varmasti nainen saisi sitten uhrin, jonka verta viitsisi sitten juoda.
"Mennään?", Skeith sanoi. Oli hyvä "paeta" nopeasti, ettei joutuisi tanssimaan yhtään enempää.

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1609

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti Ke Elo 12, 2009 9:13

Aynur

Nähtävästi mies sai ajateltavaa mitä hän oli sanonnut. Se sai hymyilyttää.
Nopeasti se hetki meni nopeasti, kun Skeihti kysyi.
" Koska tiedän vain. " Aynur sanoi.
Mies sanoi valmiina lähetemään niin hän nousi penkinltä. Heidän lähdettyään uuteen paikkaan Aynur katsoi sivullisesti missä nuori tyttö katsoi surullisena.
" Veljeni sai rakastajan perääsi. " Aynur sanoi hiljaa, että demonille.
Päästettyään ovesta ulos saattoi Aynur makeasti haukottaa ja katsoi kiusallisena demonia.
" Ai, että olen sinun sisaresi. " Aynur sanoi virne mukanaan ehkä enemmän oli kiusallinen.

Viesti Pe Loka 09, 2009 3:37

Vihdoinkin demoni pääsi tuosta paikasta pois. Se oli suuri helpotus. Paitsi toisaalta kohta he olisivat uudessa paikassa, missä pitäisi koitella hermoja. Kait se vain täytyi, vaikka pystyisihän Skeith varmasti lähtemään millon tahtoisi, mutta eipä demonilla ollut oikein parempaakaan tekemistä. Oli siis sama viettää aikaa vampyyrin kanssa kunnes tämä saisi sen uhrinsa. Demoni ei edes katsonut taaksensa lähtiessään, koska tiesi, että se voisi tuoda vain harmia. Oli kiusallista, jos joku henkilö kiintyi liikaa demonin valeasuun. Onneksi aina pystyi karkaamaan taikka vaihtamaan piilossa kokonaan uudestaan muotonsa.
"Niin.. Oli pakko keksiä jotain peittämään todellisuutta", Skeith sanoi takaisin. Olihan se aika tempaus keksiä, että Aynur olisi Skeithin sisar, mutta ilmeisesti se meni aika makeasti läpi, joten juttu onnistui.
"Mutta tuolla näyttäisi olevan toinen pubi, miten olisi?", Skeith sanoi näyttäen kädellään toista paikkaa, joka ei ollut edes kovin kaukana. Yön pimeys oli täydellinen. Myöskin kuu oli tullut pilvien lomasta esiin, tosin ei täydellisen pyöreänä, selvästi sirppinä. Kuu oli aina yhtä hieno silti, ja se kiinosti demonia. Sen olemassa olo täysin varma, mutta sitä ei voinut koskaan koskettaa.
Skeith asteli vampyyrinaisen kanssa kohti uutta paikkaa. Sisällä oli aikalailla yhtä paljon väkeä, mutta ei juurikaan tanssijoita. Lähinnä vain kortinpelaajia tai ylipäätänsä uhkapeleistä siellä näytettiin tykkäävän. Skeith avasi oven ja antoi vampyyrin astua ensinmäisenä sisään.

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1609

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti Pe Loka 09, 2009 6:10

Aynur

" Todella hyvin meni lävitse. " Aynur sanoi ja perään naurahti.
Se oli ihme, että ihminen oli uskonut olevan miehen sisar. Ei heissä ollut mitään yhtäläistä. Se oli nyt mennyt ja sitten uuteen bubiin missä voisi taas tapahtua kaikenlaista.
" Käy. " Lyhyesti nainen sanoi hänelle.
Miehen vierellä hän asteli uuteen paikkaan. Ennen kaikkea vampyyri ihmetteli miten hän viihtyi näin hyvin demonin kanssa. Yleisesti hän ei ollut lepsu demonien kanssa. Demoni olivat pahoja, jopa vampyyreille ja sen vampyyri nainen huomannut ja kokea.
Ennen, kuin astui sisään hän kääntyi katsomaan demonia vielä.
" Mennäänkö sisään tässäkin sisaruksina? " Aynur kysyi.
Hän halusi tietää vai asian, että tulisi ongelmia tuossa talossa. Hän kiitteli miehelle, että avasi oven hänelle. Toisinaan naisen silmät olivat iloisemmat, koska tämä oli enemmän hänen paikkaa viettää aikaa ja tavata uhrinsa. Yhdessä pelissä oli alkamassa yksi peli mihin Aynur liittyi mukaan. Veljeltään hän ei oikein jaksut pyytää lupaa. Miehet katselivat kummissaan aluksi, kun oli tatuoitu. Nopsasti nainen oli hyvin suosittu kohde miehillä. Pienesti olkia sai laittai sisempää ja rinnat näytti hyvin viehettelevältä mies pelaajien mielestä.

Viesti Ma Loka 12, 2009 5:31

"Mikäs siinä", Skeith vastasi siihen, että kaksikko voisi vielä esiintyä sisaruksina. Se rooli oli tarpeeksi hyvä, joten miksi vaihtaa sitä? Skeith ja Aynur menivät sisään sittemmin. Nainen näköjään innostui pelaamaan uhkapelejö. Skeith itsekkin piti uhkapeleistä, lähinnä noppapeleistä. Noppapokeri oli hänestä varsin viihdyttävää, mutta sen pelaajia löytyi harvoin. Tosin tässä paikassa pöytiä näytti olevan.
Skeith katsoi vielä vampyyrin perään. Hän antoi tämän etsiä uhriaan rauhassa, ja osasi nainen varmasti tulla demonin luokse, jos tarvitsisi tätä. Skeith siis asteli yhden noppapokeripöydän viereen, ja liittyi peliin. Skeithillä oli vähän rahaa, ja hän ei sitä paljoa tarvinnut edes, joten hän päätti pelata ainakin osan niistä. Jos vaikka kävisi tuuri ja hän voittaisi lisää. Voittaminenhan oli aina kivaa.
Pelaajat asettivat panoksiaan. Demonin kanssa pelasi siis nyt viisi muuta. Aika iso peli oli siis kyseessä, vaikka panokset olivat aika pieniä. Tai aiankin näin aluksi ne olivat pieniä. Luultavimmin panoksia nostettaisiin pelin myötä. Noppapokeri oli tuurista ja taktikoinnista kiinni. Sen outoja puolia tavalliseen pokeriin nähden oli se, että vastustajat näkivät toistensa luvut, joten bluffaamaan ei pystynyt. Oli aika heittää noppaa. Skeith sai hyvän aloitusluvun. Kolme kertaa neloset. Se oli oikeastaan todella hyvä aloitus, koska kaksi muista pelaajista näyttivät luovuttavan suoraan. Se oli selvä merkki amatööristä, koska tuurilla he olisivat voinneet vielä toisen heiton aikana saada hyviäkin lukuja. Skeith korotti panosta nyt hieman, ja kolme muuta tekivät samoin. Pelaaminen oli demonin mielestä erittäin mukavaa, koska joskus se koitteli jokaisen mieltä. Vahvamielinen ja hyvätuurinen henkilö voittaisi.
Oli siis toisen heiton vuoro. Skeith viskasi kaksi muuta noppaa, jotka eivät olleet antaneet mitään hyviä lukuja. Nopat pyörivät ja demoni toivoi itselleen hyviä numeroita. Jännitys oli yks pelin parhaimmista huumeista.
Nopat pysähtyivät. Kaksi kakkosta. Se oli täyskäsi, lähes varma voitto aluksi, mutta vielä nämä kolme oli heittämättä. Yksi ei saanut mitään, toinen sai vain kolmoset, joka ei riittänyt. Viimeisen vuoro. Tämä heitti viimeiset kolme noppaansa, oli pieni mahdollisus saada neloset, taikka täyskäsi. Mutta tapahtuikin toisen kannalta hyvä tuuri. Tämä sai täyskäden myös, mutta mitäs ihmettä? juuri yhtä vahva "käsi". Se tiesi siis kaksinvälistä peliä, kumpi saisi potin itselleen.
"Hienoa, ettet luovuttanut. Katsotaanpa kumpi saa nyt vahvemman käden", Demoni tokaisi mielissään.
"Heh. Olen pelannut aika kauan, ja tässä paikassa ei montaa ammattilaista ole, liekö sinullakin vain puhdasta tuuria", toinen sanoi takaisin. Pelihän oli lähinnä siis vain tuuria, mutta silti älyttömän hieno peli.
Demoni viskasi noppansa pyörimään laudalle, jääden odottamaan josko saisi hyvät aloitusluvut. Näytti pahalta. Vain pari, joka muodostui vitosista. Se ei ollut kovin hyvä aloitusheitto, mutta pelkkänä parina aika vahva. Onneksi toisella heitolla demoni voisi korvata potin talteen. Toinen sai kolmoset nelosilla, ja hän näytti olevan mielissään. Viimeisen heiton vuoro.
"Panosta?", Demoni kysyi ja katsoi toista syvälle silmiin.
"Tottakai", peluri sanoi ja korotti hieman pottia.
Skeithillä ei käynyt mielessäkään hävitä, vaikka siihen oli todella suuret mahdollisuudet. Peluri heittäisu nyt ensin kaks noppaansa, jotka eivät antaneet mitään. Ilmeisesti hän ei myöskään saanut mitään nyt. Huono tuuri, jolle demoni hymähti. Skeith nosti kolme noppaansa ja ravisti niitä hetken. Hän toivoi onnea. Demoni viskasi nätisti nopat laitaa vasten. Kaksi vitosta lisää! Se oli neloset siis, voitto! Peluria tämä ei ilahduttanut yhtään. Mutta tämähän oli vasta ensinmäinen kierros, joten sinänsä mitään ei oltu vielä hävitty. Skeith ruukasi pelata aina vähintään kolme kierrosta.

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1609

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti To Loka 15, 2009 11:18

Aynur

Hieman omille teilleen nainen pystyi nauttimaan siitä mitä parisen vuotta on tehnyt jo tässä maailmassa tällaisille miehille. Tämä oli jonkunlaista nautintoa, mutta sitä täydellistä huippua ei ollut. Siitä Aynur oli varma, etä nautinnon huipun päätä hän ei saavuttaisi, jos elämän kaarelle ei tapahdu mitään erikoista.
Sivu silmällä hän katoi mitä mies alkaisi tekemään, kun itse oli kortti pöydässä. Niin sanottu veli näytti omasta noppa pöydästäänsä. Mitenkään Aynur ei halunnut häiritä miehen nautintoa.
Omassa pöydässään miehet yrittivät huijata naisen häviämään, mutta tarkoilla silmillään hän aina onnistui valittamaan jakajalle, että noi herrat huijaavat. Välillä herrat eivät huijanneet tai edes yrittäneet niin Aynur osaisi saada jakajansa hänen puolleen edes pienetsi. Puhuminen oli pientä firtailemista, koska Aynurin harmiksi oli varattuna miehiä. Ketkä olivat sinkkuja olivat he rumia, että heillä olivarmasti tauteja, jos hän koskisi niihin miehiin.
Hyvällä saalliilla Aynur nousi kiitteliäästi pöydästä. Raha pussin kanssa hän asteli niin sanotun veljensä viereen. Hän laittoi kädensä rakastavaisen näköisenä miehen ympäri.
" No mitä veli kullan onnistuma onnistaa? " Aynur kysyi.
Pienesti hän näytti raha pussia, että hän voi lainata veli kullalle.

Viesti Pe Loka 16, 2009 1:50

Toinen kierros oli käynistymässä. Skeith oli päässyt pelin huumaan jo nyt, voitettuaan ensinmäisen kierroksen. Toiselle kierokselle toinen ensinmäisellä kieroksella luovuttanut lähti pöydästä. Lie oliko rahat loppunut vai mikä sitten. Skeith otti noppansa käteen ja katsoi pelikavereitaan. "Toinen kierros nyt", Hän totesi, mihin muut vastasit myöntävästi. Nopat heitettyään näytti siltä, että Skeith sai huonoimman käden, parin kakkosista. Se ei tietänyt kovin hyvää, mutta onneksi pystyi korjaamaan seuraavalla heitolla. Panoksia nostettiin hieman.
Tässä välissä nainen tuli kietoutuen Skeithin luokse. Taas näitä ihmisten omia tapoja osoittaa kiintymystä? Mutta samapas siinä, kuhan rooli meni läpi. "Nyt ei kyllä mene niin hyvin, mutta katsotaan, miten peli etenee", demoni sanoi ja viskasi noppansa. Eipä mennyt siltikään kummoisesti, hän sai vain nostettua kolmosiin, missä voittajalla oli neloset ja toisella tyypillä täyskäsi. Pieni takaisku ei haitannut, koska viimesestä voitosta demoni oli hyvin omillaan vieläkin.
Kolmas kierros siis. Skeith nakkasi noppansa viimeisenä nyt. Toisilla oli hyvät kädet, kolmosia. Myös skeith pääsi tähän tulokseen! Kolmoset vitosnopilla, joka oli hyvä. Toiselle heittokierrokselle siis heti panostuksen jälkeen. Kaikki tahtoivat voittaa, kukaan ei aikonut luovuttaa, jännitystä oli siis ilmassa. Toinen ei saanut mitään, joten jäi kolmospariin, mutta toinen kilpailija sai neloset. Tiukka paikka, koska tällä oli neloset kutosnopista, joten hän voittaisi, vaikka Skeith saisi neloset. Oli yritettävä parasta mahdollista..
"Sisko.. Puhallatko onnea?", Demoni sanoi hymyillen ja nosti nopat Aynurin kasvojen korkeudelle, niin että nopat olivat avokämmenellä. Tämä oli myös jokin jännä tapa, jota harrastettiin uhkapeleissä. Annettiin siis naishenkilön puhaltaa onnea noppiin. Pian nähtäisiin, miten tämä peli päättyisi.

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1609

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti Ma Loka 19, 2009 4:23

Aynur

Nähtävästi demonilla meni paremmin omassa lajissaan, kuin hän oli omassa. Mielelläänsä Aynur puhalsi Skeithin pyynnöstä noppiin. Hän itse ei oikein uskonut sen tuomaa onnea, mutta kovasti Aynur uskoi, että saisi jonkunlaisen onnen tulisi. Jännittyneenä hän katsoi noppia, jotka alkoivat pyöriä omalla radallaansa.

//Sori tuli lyhyt. Kone sekoilee ja nähtävästi oli ei ottanut vaikka näytti lähetetty viesti//
Edellinen

Paluu Pellot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö