Elämä vastaan eloton, kasvi vastaan metalli. [sov]

Pellot sijaitsevat muurin ulkopuolella. Suuria ja pieniä, joilla viljellään milloin mitäkin. Myös peltojen omistajien asunnot, farmit, sijaitsevat muurin ulkopuolella. Peltoihin on helppo piiloutua, mutta kannattaa varoa, ettei joku muu siellä jo piilottele

Valvoja: Crimson

Elämä vastaan eloton, kasvi vastaan metalli. [sov]

ViestiKirjoittaja Dogster » 20 Joulu 2009, 01:15

Kettu

Punatukkainen mies tallusteli pitkin lumisia peltoja, Välistä kumartuen pyyhkimään lumea pois mustista, pitkävartisista saapikkaistaan. Lumi oli pahasta! Mutta ei Ketun mielestä, ehei, tuo positiivisen miehen mielessä oli vain kasvi joka kasvoi ainoastaan talvella. Se puski itsensä lumikinosten läpi joka talvi, kuin osoittaakseen ettei se taivu pakkasten edessä! Muistutus elämän jatkuvuudesta, vaikka aina ei tuntunut siltä, että elämästä selviäisi.

Mies löysi hakemansa kasvin, ja kumartui sen puoleen pienen, terävän veitsensä kanssa.
"Hei pikkuinen. Otankin sinut mukaani, toivottavasti ei haittaa?", hän puheli hellästi kasville, samalla kun nosti sen lehtiä lumesta. Kaunis, kaunis kasvi... Tummanvihreät lehdet näyttivät upeilta, sääli että kuivauksen jälkeen väristä jäisi vain muisto jäljelle.
Terävä veitsi leikkasi nopeasti, ja Kettu keräsi kaiken mitä tarvitsi pieneen pussiin, joka roikkui vyöllä. Hengitys höyrysi ilmaan, ja mies oli kiitollinen, että oli päivä.. Ties miten kylmä olisi yöllä! Hän oli edelleen kumartuneena kasvien puoleen, eikä näin ollen huomannut mitään ympäriltään...

[[Ay tänne ^^]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Ay » 21 Joulu 2009, 00:28

//Tullaan^^//

Sää oli mahtava matka kaupungille. Huonosta yrityksestä haltioiden saavuttamisesta metsästä. Samalla keikalla nuori poika yritti saada tietoa sisaruksistaansa ja nähdä. Siitä oli hyvinkin pitkä aika, että oli nähnyt viimeksi sukulaisensa. Nyt hän tarvitisi hyvän rohdon tekijää haavalleensa. Hän oli saanut haavan jalkaansa tai oikeastaan hän astui huomaamatta karhun rautaan. Nyt hän asteli ilman vaatteita ihmisten alueella. Suojana ainoastaan pitkien peltojen varret. Nuori ja kalpea nuori poika asteli surullisena eteen päin. Hänen vaatteensa olivat kaikkoutuneet hänestä. Matkan varrelta nuori mies ei ole löytänyt vaatteita puettavaksi. Vaaleassa ihossa toinen jalka oli musta viivoinen. Sitä jalkaa Sil nilkutteli astellessa eteen päin. Pää alhaana, että jos jokin näkisi häntä niin hän ei näkisi ja nolostuisi syvemmin. Saman aikaisesti hän mumisi itsekseen tai enemmän voivotteli tapahtumaansa. Onneksi hänen sisarensa eivät ole nähnyt hänen näkyäänsä ja varsinkin vanhempaa veljeäänsä. Vanhin sisar antaisi hänelle tupen rapinaa kunnolla. Sil ei myöskään voinut mahtaa mistä sai ennen haavoihinsa rohtoa tekijä oli kuollut tehtyään koen. Hänellä oli aina mukanaan erittäin paha tahtoinen onni mistä poika ei ole päässyt eroon mitenkään.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Dogster » 21 Joulu 2009, 12:57

Kettu
Kettu edelleen keskittyi kasviinsa, ettei huomannut että joku muukin oli paikalla. Ei, ennen kuin tuo tuli hyyyvin lähelle. Mies nousi ylös seisomaan, ja katsoi ihmeissään nuorta miestä joka oli ihan alasti.
Ööh, eikö sinun ole kylmä? Nythän on talvi!, punapää kysyi heti, katsoen kummeksuen toista Hän ei olisi lähtenyt ulos alasti vaikka olisi kirveellä uhattu, jo nyt teki tiukkaa, vaikka olikin lämpöiset vaatteet päällä. Mutta teki pahaa katsella pojan menoa, kun oli niin kylmä muutenkin tuo vaikutti varsin kärsineeltä. Ja jalan linkutusta ei voinut olla huomaamatta. Hän käveli nopeasti ja reippaasti tuon vierelle, nappasi viittansa harteiltaan, ja laski sen toisen päälle.
Voit vaikka vilustua Mitä jalallesi tapahtui?, hän kyseli samalla, kun kumartui tuin jalan puoleen. Pahan näköistä, sitä se totta vie oli. Tarvitset hoitoa Missä perheesi, käydään viemässä sinut heidän luokseen. Vai onko sinulla sellaista? Mitä sinulle on edes tapahtunut?, normaalisti iloinen Kettu pommitti toista kysymyksillä, yrittäen keksiä miten auttaisi. Ei hän ajatellut, että toinen saattaisi olla kiusaantunut tai jotain, kunhan yritti vaan olla taas avuksi.
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Ay » 22 Joulu 2009, 01:10

Ajatuksissaan ajatellessa Sil ei kiinnittänyt kipuunsa niin hirveästi. Hänen ajatuksensa olivat mualla ja enmmän sielä missä ei pitäisi olla. Isoita aterioita ja musiikin lumouksissa nuori mies asteli eteen päin. Astelu eteen päin lykkääntyi, kuitenkin, kun kuuli ääntä korviinsa. Ajatuksissaan mikään musiikki tai ruoka ei puhunut hänelle. Silmät pyörähtivät ja alkoivat tuijottaa eteen päin. Automaattisesti miehen kädet siirtyivät peittämään miehuudensa. Sanat mitkä Sil oli kuullut menivät ohitse, mutta kuoren alla sanat soivat ainakin kolmasti päässä. Oikeastaan kylmyyttä hän ei tuntenut, koska oli itse nyt kylmä monisen päivää. Hiljalleen tajutessaan, että edessäänsä oli elävä olento, joka puhui hänelle ja katsoi häntä vielä. Siltä alkoi nolostua todella paljon ja alkoi ottamaan askelia taakse päin.
" Pieni haava tuli vain jalalleni. Eikä kylmyys tunne, kun siirät kipusi pois ajatuksistasi. " Sil sanoi ja alkoi omasta mielestään viimeisessä lauseessa kuullostaa yhtä veljeäänsä.
Sil ei odottanut sitä reaktiota, että toinen lasketti viittaansa hänen päälleensä. Moni katsoisi hetkenen ennen, kuin lähtisi pois katselematta enään. Mitä hänen olisi pitänyt tehdä juosta pakoon, koska se tuntui siltä. Luut alkoivat tuntua muussiksi. Sil tunsi epävarmuutta ja se loisti hänestä.
" Ei minulla ole perhettä. " Sil sanoi nopeasti ja yritti katsella mualle silmilläänsä.
Itse keltasusi tiesi, että hänellä oli perhe, mutta elävät hieman eristyneenä.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Dogster » 22 Joulu 2009, 12:16

Kettu

PIENI haava? Jos tuo oli nuoren mielestä pieni, ei Kettu haluaisi nähdä tuon isoa haavaa...
"No kertoisitko viimein mitä tapahtui? Voin ehkä nimittäin auttaa.", punapää ksyi uudestaan, nousten seisomaan toisen eteen. Ei hän viittaansa vaatinut takaisin, uskoi saavansa sen kohta takaisin muutenkin, kunhan tämä saataisiin ensin lämpimään ja jonnekkin turvaan...

Ei perhettä? Ressu. Paitsi että Kettu huomasi tuon valehtelun. Tuolla oli perhe, mutta... Olikohan tuo karannut kotoa? Tai ehkä tuo oli häädetty? Riita? Kettu lopetti mielessään arvuuttelun, ja yritti sen sijaan saada tuosta jotain irti.
"No onko sinulla kotia? Tai paikkaa jossa yöpyä?", hän kyseli vielä, yrittäen katsoa toista silmiin. Nyt ei saisi vältllä.
"No oli miten oli, jalkasi täytyy saada kuntoon. Ties mitä sairauksia olet saanut, jos tuolla tavalla olet metsässä rämpinyt."
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Ay » 22 Joulu 2009, 20:53

Nähtävästi toinen oli huolissaan hänestä, joka oli hyvin tuntematon toiselle. Jumittuneet silmät eivät oikein tiennyt mitä kannattaisi katsoa ja varoitella itseensä.
" Astui vahingossa karhun kitaan. Onneksi se ei lauennut kunnolla kiinni. " Hiljaa Sil sanoili miten haava oli tullut hänelle.
Haava oli pieni, vaikka saattoi nähdä toisen silmissä isomakksi. Haava oli pieni, koska ei ollut vielä kuollut. Ennen kaikkea ajan myötä hän kuolisi tähän haavaan, jos ei saa vasta ainetta. Tarkaa aikaa Sil ei tiennyt, mutta sen hän tiesi, että kuolisi tuskallisen hitaasti. Viimeiset hetket olisivat raajarikkoutuneena jossakin. Se oli kuvottavaa ajatella nuoren miehen mielestä.
" Minun kotini on siinä missä tunnen itseni turvalliseksi yöpyä. Olen vaeltaja, jolla ei ole kotia. " Sil sanoi rehellisesti.
Hänen jalkaansa oli mahdoton korjata. Kohta olisi parempi vai amputoida jalkaansa. Musta väritys kertoi missä kohdassa mentiin. Mitä tummempi mustuus oli ja kaikkialla niin hän on kuollut mies.
" En usko, että jalkani tulee kuntoon. Mikään pika hoidot eivät ole auttanut. " Sil sanoi.
Oikeastaan hän ei ole edes kokeillut pika hoitoja, kun tarvitisi vain yhtä ainetta mikä oli harvinaista saada.
" Oletko nähnyt tällaista haavoja ennen? " Uteliaana Sil kysyi.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Dogster » 26 Joulu 2009, 17:47

Kettu

Karhun... Mies kohotti kulmiaan, ja katsoi toista varsin kysyvästi. Tai enemmänkin pienellä kunnioituksella. Kuka tahansa ei tuossa tilanteessa olisi lähtenyt rämpimään takaisin kylään, ja jäänyt aloilleen ulvomaan tuskissaan, ja jäätynyt sitten lumihankeen yksin. Tällä nuorella oli enemmän sisua, kuin olisi aluksi uskonut!
"Höpö höpö, ei ole sellaista haavaa, jota Kettu ei osaisi hoitaa!", mies julisti heti, ja osoitti itseään peukalolla. "Tai ainakin melkein, jotkut haavat ovat turhan vaikeita... Jos niihin liittyy magiaa tai jotain yliluonnollista.", Kettu paljasti samalla, kun laskeutui taas alas, ja juoksutti kättään hieman tuon haavalla.
"Oletko nyt aivan varma? Yleensä jo ensiapu saatta pelastaa. Voitaisiin edes sitoa jalka, ettet vuoda kuiviin, tai pestä ettet saa tauteja... Se tosin taitaa jo olla myöhäistä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.", tuo sanoi, ja alkoi kavamaan pientä pussivyötään... Löytyisiköhän mitään? Yhdessä pussissa pitäisi olla ainakin side tarpeita... Ilman esniapuvälineitä ei Kettu menisi metsänreunan lähellekkään!
"Kerran, ehkä pari... Jos en ihan tälläistä, niin ainakin melkein.", tuo rauhoitteli, nousi, kääntyi, ja katseli kylälle päin. "Viedään sinut nyt edes lämpimään.", hän vielä yritti, ja kääntyi sitten toista päin. "Vai? Haluisitko muuten kertoa nimesi?"
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Ay » 28 Joulu 2009, 13:48

Toinen näytti hyvin varmalta siitä, että osaa parantaa kaikkea. Mikä hänellä oli sen sijaan aivan muuta, vaikka siihen parantamiseen ei tarvittu magiaa. Haava oli merkki siitä, että että hän kuoleen hyvin hitaasti. Eikä hän halunnut toista pakottaa hänen hoitoonsa. Hopean saamiseen elimistöön oli aluksi hirveätä, kun muuttui alasti. Alastomuuteen tottui hyvin nopeasti ja kesti hyvin minkälainen sää oli ulkona. Säästä huolimatta välillä tuli vapinaa.
" Ei sitä tarvitse puhdistaan. " mies sanoi hiljaa.
Hänen haavaansa jalassa ei tarvinnut puhdistusta. Mustaa verta ei valunnut hirveän paljon ulos. Haava ei näyttänyt edes sulkeutuvan laisinkaan kiinni.
" Jalkani on jo tautujen vallassa, jos et huomaa mustasta jalastani. " Sil sanoi.
Jalan hoitoa vastaan hän oli, mutta mitä toinen teki sai Sil vapaa ehtoisesti mukaan minne vain. Hän kulkisi, kuin kulkuri koira Ketun perässä minne pyysikin, mutta jalka hoito oli eri asia.
" Sil. " lyhyesti Sil esitteli itsensä.
Mitään tarkempaa tietoa toinen ei tarvitisi siitä. Ehkä toinen täytyisi tietää rodustaansa, vaikka nyt hän näytti ihan tavalliselta ihmiseltä ja haisi sellaiselta. Toinen ei ole varmaakaan hoitanut satu olentoa mitä hän oli. Mikään kaunis satuolento hän ei ollut vaan sellainen mistä kukaan ei oikein pitänyt. Nämä asiat tuottivat paljon ongelmia Silin mieleen ja mitkä toivat samalla surullisen ilmeen miehen kasvoille.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Dogster » 30 Joulu 2009, 18:05

Kettu

Kettu pärskähti, ja ravisti sitten päätään.
”Oletko kuullut, että sairauksia voi tulla monta kerralla?”, hän kysäisi Sililtä, ja pudisteli sitten päätään uudestaan kevyesti. ”Vaikka jalassasi olisi miten monta tautia tahansa, voi seuraava tauti olla se joka taittaa aasin selän.”, hän selitti samalla, kun katseli ympärilleen, näkyikö ketään.
”Mutta sinä ilmeisesti tiedät rajasi paremmin…”, hän mutisi. Ja siinä Sil oli väärässä, jos luuli että Kettu vihasi kaikkia tarueläimiä, olivat nuo minkä näköisiä tahansa. Olihan tuttavapiirissä ihmissusikin… Ja muutenkin, ainoastaan haltioita mies kavahti.

”Jos tiedät mikä tuohon auttaa, niin kerro. Ties vaikka minusta olisikin hyötyä.”, yrttitietäjä sanoi sitten. Hän halusi tietää, tietoa ei koskaan ollut liikaa. Varsinkin jos se liittyi parantamiseen tai yrtteihin!

[[Vähän lyhyen puoleinen >_> ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Ay » 31 Joulu 2009, 00:35

" En ole kuullut? " Sil sanoi heiveröisesti.
Tietenkään hän ei ole sinäänsä kuullut, koska heillä oli hyvä immunitetti sairauksista. Minkäälaiset muuta sairaudet eivät tappaisi heitä, mutta heikentäisi kehoa jonkun ajaksi.
Toisen johdettelemana Sil katseli maata hieman epävarmana. Hän ei tiennyt mitä toinen tiesi ja ajattelisi tästä maailmasta. Ehkä juuri hänelle hän saattoi olla juonittelevainen otus ja mistä hän ei vai tiedä. Jos toinen oli juonitteleva oli Sil totaallisesti mennyt satimeen. Ennen kaikkea Kettu osaisi hyvin näytellä ystävällistä ja auttavaa olentoa. Viitta yllään ei ollut häiritsenä kovinkaan, vaikka oli hieman epämukava ihoaansa vasten. Nähtävästi toinen ei halunnut, että hän nolostuisi tai itse kuljeskella alastoman miehen vieressä. Toisinaan hän tiesi rajansa, mutta ei lian yksityisesti. Tarkaan hän ei osannut milloin kuolisi tästä haavaumasta.
" Ettekö tiedä mikä on jalassani? " Sil kysyi.
Samassa autujaan kääntäessä silmänsä Kettua kohti Silin silmät olivat pienestä herkästä pelosta muuttunut keltaiseksi. Itse Sil ei nähnyt oliko silmät nyt keltaiset vai ei, mutta sen hän tiesi sisissäänsä. Hän ei edes yrittänyt katsella mualle keltaisilla silmilläänsä.
" Tiedän yhden lääkkeen, mutta se on niin harvinainen lääke. " Sil sanoi pienellä äänen sävyllä.
Sellaisella pelolla, että sanottuaan, joku voisi hyökätä hänen kimpuunsa. Tästä sanomasta jokainen keltasusi voisi tappaa hänet ja pitää petturina. Jos hän olisi nyt susi niin hänen häntänsä menisi koipien väliin.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Dogster » 01 Tammi 2010, 02:55

Kettu

”No en tiedä tarkkaan. Pari samankaltaista tapausta olen tiennyt, mutta siinä tapauksessa on kyseessä ollut kuolio…”, mies mutisi, ja raaputti nopeasti niskaansa. Onneksi hän ei ollut silloin parantajana, raajojen irrottaminen oli inhottavaa katseltavaa. Millaistahan se olisi itse tehdä? Siitä Kettu ei halunnut ottaa selvää…
”Lääke? Kerropa tarkemmin… Ties vaikka tuntisin sen.”, punapää sanoi, katsoen toista keltaisiin silmiin. Toisen ääni värisi, ja Kettu kyllä taisi arvatakin, mitä toinen ajatteli.
”Ja minusta ei ole ollenkaan tappelemaan, vaikka pitkältä ehkä näytänkin. Olen pelkkää luuta koko kropaltani, joten sitä on turha pelätä.”, hän vielä virnisti rohkaisevasti. Ainoastaan puukosta kannattaisi huolestua, mutta Kettu ei oikein osannut käyttää sitä tappeluissa… Ja toisen alastomuus ei haitannut, mutta kun Kettu epäili tuon palelevan ja pahasti. Hän olisi ainakin palellut tuossa tilanteessa.

[[Ja sekavuutta syyttäkäämme kofeiinin yliannostuksesta, ja siitä että kello on ylipuolen yön <.<]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Ay » 03 Tammi 2010, 14:14

Jollakin tavalla ihmeellisellä tavalla Kettu sai Silin hämmentymään. Osasiko toinen lukea toisen ajatukset? Pongahti Silin mieleen, kuin kirkas salama. Hän ei voisi uskoa siihen, että toinen osaisi lukea toiset ajatukset se oli haltioiden lahja ja kirous. Miten Kettu oli sanonnut, että ei haluisi taistella häntä vastaan. Se oli helpotus, koska ei hänkään halunnut tuon kanssa peukolaida näin kipeänä oltaessa. Noissa aatoksissa Sil oli unohtanut kokonaan melkein mitä Kettu oli kysynnyt lääkkeestä.
" Se näyttää elohopealta, mutta ei ole sitä. " Sil ei ollut valmis sanomaan lääkkeen nimeä.
Nyt hän oli antanut kuvaksen minkälainen se oli, mutta ennen kaikkea lääke oli nestemmäinen minkä täytyi pistää verisuoneen. Jos mualle pistettäisiin lääke ei auttaisi.
" En usko, että olet kuullut sitä tai jopa nähnyt. Ehkä sadasta yksi osaa tehdä sitä. " Sil sanoi suruissaan ja peloissaan.
Keltaisilla epäonnen silmillään hän katseli maata päin.

//Ei minunkaan ollut hääppöinen. Pahoitteluni.//
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Dogster » 03 Tammi 2010, 18:27

Kettu

Kettu kohotti kulmiaan, ja virnisti sitten, kun toinen kertoi viimein, minkälaisesta lääkkeestä oli kyse.
”Elohopeamainen… Sehän on aika hankala lääke, mikäli nyt tiedän mikä seos on kyseessä. Mutta pakko kysyä, että onko se vähän kevyempää, kuin elohopea?”, mies kyseli samalla, kun otti Siliä olkapäästä kiinni. Miksi? Koska hänellä oli tylsää, hän tarvitsi jotain tekemistä! Olisi edes Jake mukana, voisi sitä silitellä… Kevyt päänkallistus, otteen irrotus. Mies katsoi Siliä taas silmiin, kädet puuskassa.
”Ettei vain hopea ole heikkoutesi?”. yrttikauppias älysi kysyä, ja virnisti sitten uusiksi. Taruolento! Ja jälleen miehen järki oli paikoillaan… hän harvemmin tajusi asioita nopeasti. Ainoastaan yrteissä hänen mielensä oli terävä kuin pieni puukkonsa.
”Nooh, olet onnekas… Olen yksi parhaimmista yrttitietäjistä, joita löytyy.”
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Ay » 06 Tammi 2010, 15:18

Pienesti Sil manaili itsekseen, kun tarkemmin ei osannut sanoa lääkkeestä.
" Se näyttää elohopeiselta, mutta ei ole sitä. Monet ovat menneet siinä kohdassa lankaan. " Sil ehti sanoa ennen, kuin alkoi jumitus.
Pelko oli tullut hänen ajatukseen, koska vääräkin aine voi tappaa hänet, mutta asia oli eri miten hän kuolisi.
" Se on nestemäinen mikä vedetään verisuoneen ja hitusen kevyempi, kuin elohopea. " Sil sanoi sanotuksi sanomansa.
Kauhistuneena Sil katsoi toista, kun otti kiinni olkapäästä. Keltaiset silmät katselivat toista kertomatta miltä toisesta tuntui. Onneksi ote laantui ja Sil saattoi otaa hengen vedon sisäänsä. Hengittäminen tasaisesti ei oikein onnistunut, koska Kettu oli ehtinyt kysyä häneltä, että olisiko hän allerginen.
" Hopealle minä olen allerginen. " Sil sanoi hiljaa.
Hitaasti Sil alkoi myös tajuta, että toinen voisi tappaa hänet, kun tiesi mihin hän kuolisi. Sydämen tykytykset alkoivat suurentua isommiksi lyönneiksi. Hän ei osannut ottaa Kettun taiduukeensa yrteihinsä positiivisesti vai negatiivisesti. Parantaisiko toinen hänet mielellään vaan ei.
" Olisitteko niin ystävällisiä, että parantaisitte minut. Minä en ole paha ihmisusi. " Sil aneli hiljaa, vaikka aluksi hän ei huomannut millä sanoilla aneli.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Dogster » 06 Tammi 2010, 15:46

Kettu

"Ei saa teititellä.", Kettu naurahti, ja tökkäsi Siliä kevyesti nenänpäähän. Jatkuva hymy sai vähän lempeämpiä piirteitä. Sil oli niin hauska, kun tuo oli koko ajan huolissaan. Ihan kuin Kettu yht'äkkiä mukka söisi tuon tai jotain. Ei tasan!
"Ja ei hätiä mitiä, salaisuutesi on turvassa... Minulla ole ihmisusia mitään vastaan.", hän naureskeli, ja kääntyi sitten niin että näki kylän.
"Jäätkö tähän? Vai onko kylä sinulle tuttu? Mietin vain että en pysty tekemään mitään täällä... ja alkaa minullakin kylmä olla, vaikka muuta luulisi.", punapää naureskeli, ja sipaisi etuhiuksiaan. Posket alkoivat jo punoittaa, lisäksi korvissa kipristeli inhottavasti. Sitten kun hän pääsisi takaisin lämpimään, ne olisivat varmaan ihan paleltuneet. Noh, kannattiko lähteä kevein varustein? Ja Kettu kun oli luullut tämän olevan lyhyt reissu...
"Sanoisin, että kun pääsen kauppaani, niin saan lääkeesi valmiiksi noin vajaassa tunnissa... Puolessa, jos tuuri käy. Kestätkö sen aikaa?"

[[Ja minä tyhmä kirjoitin melkein "Salaisuutesi on tervassa" <.<]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

Seuraava

Paluu Pellot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron