//Melia ja Neneth tänne~//
Raleigh Mallory
Yö oli jo suhteellisen pitkällä ja usva oli noussut metsiin puiden keskelle. Ainoa ääni mikä syvää hiljaisuutta rikkoi, oli tumman hevosen kavioiden tasainen kävely aluskasvillisuudessa ja satunnaiset korskahdukset joita selässään harmaahiuksista miestä kantava eläin päästi. Raleigh Mallory oli lähtenyt jo tunteja sitten Baldramallachin, uuden ystävänsä luota, eikä ollut vieläkään nähnyt vilaustakaan yhdestäkään mahdollisesta eläimestä. Mies alkoi käydä jo lievästi epätoivoiseksi väsymyksen painaessa tuon silmäluomia humalankin jo haihduttua melkein kokonaan. Pieni hiprakka oli saatu pidettyä päällä itse joskus hyvän aikaa sitten tehdyn pihlajanmarjaviinan avulla. Pahaltahan se maistui, mutta Raleigh halusi pitää edes pienen vireystilan päällä, eikä se olisi täysin selvinpäin enää onnistunut väsymyksen ottaessa vallan. Miehen hengitys huurusi suhteellisen viileässä ilmassa tuon katsellessa ympärilleen ääntäkään päästämättä.
"...odotahan, armaani..." Raleigh mutisi kevyesti Mayn ohjaksista vetäen ja hevonen pysähtyi säyseästi. Kaksikko oli pysähtynyt pimeän metsän laidalle. Raleigh katseli edessä avautuvaa järveä hetken aikaa lumoutuneena. Veden pinnalla lepäsi usva, jota vain välillä kuun ja tähtien valo pääsi koskettamaan. Hiljainen rauha vallitsi aukeata. Raleigh hengitti syvään ja odotti vielä hetken ennen kuin laskeutui hevosensa selästä ja liu'utti ohjakset pois sen kaulalta, taluttaen eläimen veden äärelle sallien sen juoda useamman tunnin metsissä kulkemisen jäljiltä. Tyytyväisenä May laski lämpimän turpansa veteen kylmää vettä latkien. Hevosen omistaja, herra kengäntekijä itse tuijotteli järvelle hiljaisena, omiin mietteisiinsä vaipuneena.
Hyvä tovi kului ennen kuin Raleigh Mallory havahtui ajatuksistaan ja pudisteli päätään hiljaa hymähtäen ja katsahti hevoseensa sen lapaa taputtaen.
"Hieno hepo sä oot.." Tuo mutisi ja kyykistyi veden ääreen painaen kätensä pinnan alle ja loiskautti kylmää vettä kasvoilleen pari kertaa irvistäen ja jäi sitten kasvot vettä tippuen tuijottelemaan veden pintaa. Oli niin hiljaista... Se tuntui pitkästä aikaa kovin rauhoittavalta ja tyydyttävältä. Syvään hengittäen mies käytti silmiään kiinni ja vei hoikat sormensa avaamaan hiuksissaan olevan nauhan kiharoiden hiusten valuessa likaisina kasvoille ja hartioille. Raleigh katseli peilikuvaansa vedestä hymyillen vaimeasti.
"...sika.." Tuo naurahti ja loiskautti vettä taas kasvoilleen. May oli kävellyt vähän matkan päähän rouskuttamaan tuoretta, kasteista ruohoa kiinnittämättä paljoa huomiota omistajaansa, joka oli kovin, kovin lumoutunut rauhallisesta ympäristöstä mihin oli sattunut jalkansa asettamaan.
"...tämä on hieno paikka, vai mitä May?" Raleigh naurahti olkansa yli hevoselleen, joka ei korvaansa lotkauttanut miehen sanoille. Kengäntekijä hymähti itsekseen ja kellahti selälleen kostealle nurmikolle tuijottaen lievästi pilvistä taivasta. Oli kaunista... Hiljaista... Raleigh ei edes huomannut silmiensä kiinni valumista. Ei mies nukkunut... lepäili vain, pitkästä aikaa useiden pitkien, pitkien päivien jäljiltä. Oli ihanaa kun ei tarvinut pelätä, että milloin velkoja pomppaisi niskaan minkäkin nurkan takaa.