Yhteistyö on voimaa! //sov.

Quinn metsästä löytyy suurempaa ja pienempääkin rutakkoa, joista ihan jokaiseen ei ehkä kannata onkivapaansa heittää. Järviksi voi laskea vain harvan, sillä yksikään ei kovin isoksi ole ehättänyt kasvaa. Kuitenkin suurin järvistä tunnetaan nimellä Aodhá joka suurimman metsäaukean tavoin on haltioiden nimeämä. Aodhá sijaitsee syvällä Quinn metsässä ja on kooltaan niin suuri, että vastarannalle ei ihan ihmisen silmin tarkasti näe. Vesi on kirkasta ja puhdasta, viileää kovin usein. Järvi on niin syvä, ettei kukaan voi olla varma mitä sen pohjassa on.... Ellet sitten satu olemaan taruolento, joka siellä pohjassa asustaa. Aodhá on järvistä myös kalarikkain, siinä asustaa paljon niin tavallisia kuin taruolennoksi lueteltavia kaloja, joista osa on vain kulkumatkalla järven poikki Meinradia seuraillen. Muodoltaan järvi on soikeahko ja Meinrad, joka laskee järveen pohjoisesta ja etelästä jatkaa matkaansa metsän halki kohden Aear merta.
Talvisin järvi jäätyy kauttaaltaan niin paksusti, lukuun ottamatta niitä alueita, joilla Meinradin virta pitää jäät ohuina.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Karasuman » 15 Touko 2011, 21:18

Bronn & Katherine

Bronn katoaa metsän siimekseen ja sieltä alkaakin kuulua jotain rapinaa ja karjuntaa.

Katherine katsoo Elwyniä hieman vihaisen oloisena ja sanoo: "Miks kukaan ei tee mitää et tää sota loppus? Teiän pitäs ees yrittää! Tää sota vaan repii kaikki kansat palasiksi!" Hän käännähtää pois ehkä jopa hieman itkuisena ja sanoo: "Mitä sä luulet tietäväs meistä? Ei me olla mikää rauhaa rakastava laji, nää sotii koko ajan! Jokanen yhteiskunta toimii vaa ittesä puolesta, välittämättä vaikka kaikki muut kuolis..." Kate istahtaa alas ja katsoo järvelle vähän masentuneen oloisena, mutta sitten ilme kirkastuu kun huomaa Bronn'in tulevan takaisin.
Bronnilla on muutama pieni naarmu kädessään ja hän näyttää hieman pettyneeltä. "No, en saanut kiinni, siellä oli pari sutta... Purevat liian kovaa." Bronn sanoo hymyillen muille.

"Bronn... Ootko säkin joku murhaaja..?" Kate kysyy hiljaa.
Bronn'in ilme vakavoituu hetkeksi, mutta hän hymyilee sitte, sanoen: "No... Tavallaan, olen metsästäjä, mutta tapan vain sen verran kuin tarvitsee, en yhtään enempää. Itseasiassa nytkin pitäisi käydä hakemassa nahkoja, mutta ne nyt saavat jäädä vähäksi aikaa."
Kate katsoo Bronn'ia ja sanoo hiljaa: "Liikaa sekin..." Tyttö nousee ylös ja kävelee järvelle päin ja istahtaa rantaan katsellen järvelle.

//Semmonen lemmikkinä >:3 tai sitte joku eksoottinen lemmikki... Parta-agama ois aika hieno :P//
Karasuman
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 15 Touko 2011, 21:34

Katherine otti aikamoiset tulet Elwynin sanoista, aivan kuten haltia oli pelännytkin. Elwyn vain huokaisi pitkään.
"Minä en ole sotaa halunnut." hän sai sanottua ja käänsi katseensa Bronniin tuon tullessa takaisin paikalle. Elwyn ei kuitenkaan tuohon mitään kommentoida, Katherinen sanojen jälkeen.

Saman kysymyksen tyttö esitti myös miehelle ja oli yhtä pettynyt Bronnin vastauksen jälkeen. Elwyn vilkaisi Bronniin pudistellen päätään. Haltiaa ei olisi kiinnostanut enää mennä selittelemään tytölle yhtään mitään. Kate oli vain tyttö ja tietenkin kaikkien nuorten mielestä sotiminen oli turhaa ja tyhmää. Mutta kun haltia oli tajunnut jotain itsestään, hän meni muutaman askeleen lähemmäs tyttöä ja istuutui, jotta Katherine kuulisi tuon äänen paremmin.

"Olisit minusta ja Bronnista iloinen. Olen haltia ja Bronn on ihminen. Emmekä me tappele, vaikka olen soturi ja olemme toistemme vihollisia." Elwyn totesi hiljaa katsellen itsekin järvelle.

//Parta-agama ois kyllä kans kiva xD//
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Karasuman » 15 Touko 2011, 21:57

Bronn & Katherine

Bronn vain kävelee nuotion luokse ja sammuttaa sen, eihän tuota enää tarvittaisi. Sen jälkeen hän vain menee istumaan Akashin lähelle ja rapsuttelee sitä. Katherine katsahtaa Elwyniin ja nyökkää. "Totta, mutta siltikää kaikkien pitäs tajuta ettei tää joha mihinkää muuhun ku turhiin kuolemiin." Bronn kommentoi hiljaa, niin että Akashi korkeintaan kuulisi: "Sekin johtuu lähinnä siitä miten tavattiin..."

Katherine kääntää katseensa taas järvelle ja halaa polviaan. Hän huokaisee syvään ja mutisee hiljaa: "Pitäis olla varmaan joku kenraali tai muu että pääsisi ees osoittamaan mieltään..." Lopulta Kate kysyy Bronn'lta: "Mikä teillä kahdella on syynä ettette tappele? Meinaan, molemmat vaikuttaa lähinnä murhaajilta, joskin te kai yritätte ettette olis..."

//Minu kone muutti sitte tän välissä japaniksi ja huomasin vasta ku olin kirjottanu... xD hyvä minä! Joten joo sori tuli taas varmaa puolet mitä aluks :I ei voi mtn, sitä ku kirjottaa tuolleen extempora :D Pitäsköhän tehä joku esittele itsesi juttu tuonne..? :D//
Karasuman
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 15 Touko 2011, 22:09

Akashi naukaisi hiljaa Bronn'in tullessa tuota rapsuttelemaan. Elwyn ei jaksanut enää tytön kommenttiin vastata. Tuo ei ymmärtänyt, että Elwynille oli hyvin iso askel olla näin hyvissä väleissä ihmisen kanssa. Vaikka Bronn olikin katunut tekojaan, niin silti.
"Niin, mutta usko pois, tämä ei ole Elwynin tapaista." Akashi vastasi toiselle yhtä hiljaa, nauttien tämän rapsuttelusta.

Viimein päästiin aiheeseen, niin, miksi Elwyn ja Bronn eivät tapelleet? Kumpikaan ei edes ollut puolueeton. Elwyn kellahti selälleen kivikolle ja tuhahti Katen sanoille.
"Niin? En minä yritä esittää mitään, olen soturi, murhaaja ja sillä selvä!" hän sanoi heilauttaen kättään ja vei sen sitten päänsä alle. Hän antoi täysin Bronn'lle sananvapauden vastata.

//Hööö? Japaniks?! :'DD no ei se mittää, lyhyttää pukkaa nimittäi miullahhii XD mie tein sinne joskus esittelyn, mut poistin sen sit ku se oli vähä sönkkö x'D kattoo, jaksasko joskus uuden, JÄRKEVÄMMÄN tehä :D//
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Karasuman » 15 Touko 2011, 22:31

Bronn & Katherine

Bronn nyökkää ja sanoo: "Jep, kyllä sen huomaa... Pitäisi kiittää onneani että olen vielä elossa, eihän tällainen tavallinen metsästäjä voi Elwyniä voittaa."

Katherine nousee ylös seisomaan, katsoo Elwyniä ilmeellä joka näyttää siltä että olisi valmis lyömään tätä, mutta kävelee vain pois sanomatta sanaakaan. Hän menee istumaan Bronn'in viereen.

Bronn lopettaa rapsuttamisen ja katsahtaa Elwyniin, sanoen todella hiljaa: "Tiedätkös, se että Elwyn ja minä tulemme edes jotenkin juttuun johtuu siitä, että ensin pyysin nöyrästi anteeksi kun melkein tapoin Akashin, jonka jälkeen kimppuumme hyökkäsi peikko. Elwyn sitten auttoi minua ja jäimme tänne yöksi."
Katherine nyökkää ja katsoo Bronn'ia. "Miten joku voi olla noi kylmäverinen..?" Tyttö kysyy hiljaa, hieman pelokkaanakin.

"Hmh, en todella tiedä. Kai Elwyn on vain tottunut tällaiseen..." Bronn sanoo hiljaa katsellen Elwyniä vieläkin. "Akashi, tiedätkös sinä?" Bronn kysäisee.
Katen ilme muuttui hieman ihmetteleväksi, osaisiko Akashi vastata? Eihän tyttö ollut kuullut sen puhuvan vielä.

//Joo oli joskus joku peli johon piti olla japanin kielinen tsydeemi että toimii >.< saat kyllä nyt luvan tehä! :D//
Karasuman
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 16 Touko 2011, 18:11

Bronn, Katherine ja Akashi istuivat kolmisin keskenään, kun taas Elwyn oli jäänyt makoilemaan heistä kauemmas. Ei se häntä haitannut, kukin teki miten tykkäsi. Antoi heidän puhua tytölle, jos tuo kerran paremmin kuunteli miestä ja tiikeriä. Haltia ei kuullut sanaakaan, mitä tai mistä toiset puhuivat.

Akashi oli aluksi hiljaa tytön ja miehen puhuessa keskenään, mutta kun tiikerille osoitettiin kysymys, tuo vilkaisi Bronn'ia.
"Tiedän hänestä kaiken ja hän minusta." se sanoi ja loi katseensa emäntäänsä, joka oli painanut silmänsä kiinni ja oli kenties vaipunut omiin ajatuksiinsa.

"Se miksi Elwyn on kylmäverinen, murhaaja ja soturi niin... No, olisitte tekin jos olisitte samanlaisen lapsuuden kokeneet." Akashi kertoi lyhyesti.
"Sellaiset tapahtumat muuttavat luonnetta niin pahasti, että ne jäävät ikuisiksi kantajaan. Kuka tietää, olisiko Elwyn tyystin erilainen, jos sitä kaikkea ei olisi tapahtunut." se lisäsi ja kävi makuulle.

//Heh xD juuu, teen teen :'D//
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Karasuman » 16 Touko 2011, 21:39

Bronn & Katherine

Katherine mutisee vain hiljaa jotain, jota ei luultavasti ole tarkoitettu muiden korville.
Bronn nyökkäilee Akashille joka puhuu Elwynistä ja lopulta toteaa: "No, eipä tuo minunkaan menneisyys mikään helppo ole ollut..." Bronn katsahtaa Elwyniin joka vain istuskelee silmät kiinni. "Elwyn, mitäs mietit?" Bronn jatkaa kovempaan ääneen.

Katherine vain katselee ympärilleen heilutellen jalkojaan, ottaen lopulta kirjasensa kun näkee linnun ja alkaa taas raapustaa jotain.
Katherine menee lähemmäksi lintua mutta se lentää pois. Kate kävelee takaisin nuotion ääreen ja katselee Akashia hieman miettien. "Toi puhuu?" Kate sanoo lopulta. Kuten tavallista, tyttö raapustaa vihkoonsa merkintöjä.

//meinaa ideat vähän loppua, huomenna tuppaa synttärit olemaan :S//
Karasuman
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 18 Touko 2011, 21:26

"Niin... Harvoilla ja onnekkailla on ollut hyvä lapsuus..." Akashi totesi miehelle. Elwyn kuuli Bronn'in kysymyksen. Tuo hymähti hymyillen hiljaa ja avasi vasta sitten silmänsä ja käänsi päänsä mieheen.
"Niitä näitä. Elämän karuja asioita." hän vastasi ja nousi ylös istumaan.

Akashi tarkkaili tyttöä tuon kirjottaessa jotain vihkoonsa.
"Älä kirjoita sinne niin. Normaalit lumitiikerit eivät osaa puhua, eivätkä ole läheskään yhtä älykkäitä kuin minä. Ne ovat sitä paitsi pienempiäkin kooltaan kuin minä. Eivätkä varsinkaan ole kesyjä... Kaikki ne asuvat kaukana täältä, kaukana Pohjoisessa." Akashi huomautti, säväyttäen kissamaisen hymyn Katelle.

Päivä oli saavuttanut puolenvälin. Aurinko pilkisteli vähän väliä pilvien takaa, antaen lämpöisän tunteen iholle.

//ONNEA!! näin myöhässä... :'D paljonkos täytit? niimpä.. pitäs kekasta jotai tai lopetella..//
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Karasuman » 18 Touko 2011, 21:46

Bronn & Katherine

Bronn nyökkäsi Akashin kommentille, tottahan se oli.
Elwynin vastatessa Bronn vain hymähtää ja sanoo: "No, tulehan tänne, et kai sinä nyt ihan yksin halua istua?"

Katherine hymähtää ja kirjoittaa perään, että vain tämä yksi osaisi puhua. Lumitiikereistä ei ole paljon tietoa, lähinnä turkista ja kuvioinnista. Bronn katsahtaa Katen hampaisiin ja mutisee hiljaa jotain. Bronn kuitenkin katsahtaa Akashiin tämän sanoessa ettei Katen kannattaisi kirjoittaa noin. Kirjoitettuaan loppuun Kate hymyilee Akashille kiltin oloisesti.

Bronn katselee taivaalle ja sanoo: "Onpas tämä päivä jo pitkällä... Käytisiinkö metsässä kävelyllä? Pitäisi käydä viemässä tämä nahka mökkiini..."
Katherine nyökkää ja laittaa tavaroitaan kasaan. "Mennäänkö?" Hän kysyy suloisella äänellä Elwyniltä ja Akashilta.

//Voe hyväne aika pittää keksiä jottain! En minä halluu tätä vielä lopettaa ku nii hauskaa on D: Ja siis pikkunen minä vielä oon, 16 täytin :P Kiitokset vuan onnitteluista! :D//
Karasuman
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 19 Touko 2011, 21:14

Elwyn vilkaisee Bronn'ia. Sanomatta vielä sanaakaan, hän kuitenkin nousee ja tallustaa muita kohti.
"En vain halua olla muille täällä riesaksi." haltia totesi miehelle. Katherine näytti kuitenkin unohtavan aikaisemman pienen kahakan, joten ei Elwynkään sen suuremmin ollut turhautunut.

Akashi nyökkäsi tytölle tuon saatua lauseensa korjattua vihkoonsa.
Bronn ehdotti joukolle, että menisivät kävelylle ja samalla mies veisi karhunnahkan mökkiinsä.
"Mennään vaan. Mitäs me tänne jäätäisin mädäntymään?" haltia totesi pieni hymy huulillaan.
"Näytä sinä, Bronn, tietä. Onko kotisi miten kaukana?" nainen kysyi tuolta.

//Kappas :D ite täytän noin viikon päästä 17 :3 hmmm... tosijjaan.. mitähä keksis.. PÄÄ LYÖ TYHJÄÄ :'D//
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Karasuman » 19 Touko 2011, 22:11

Bronn & Katherine

Bronn hymähtää ja sanoo: "Et sinä riesa ole..."
Kate katsoo kun Elwyn alkaa kävellä heitä kohti ja hymyilee tälle lämpimästi.

Kate kävelee ympäriinsä katsellen jotakin pientä liikkuvaa olentoa, luultavasti oravaa. Hän alkaa kävellä lähemmäs sitä mutta se karkaa jonnekkin metsikköön. "Höh..." Kate sanoo hiljaa ja tulee takaisin muitten luokse. "Mennäänkö?" Hän sanoo hymyillen söpösti.

Bronn nyökkää muille ja alkaa kävellä kohti metsää. "Sinne on vähän matkaa, mutta eiköhän me jakseta sinne kävellä." Katherine haukottelee hieman ja alkaa kävellä Bronn'in perässä.

Bronn sanoo kävellessään: "Ai niin, varokaa niitä an--" Bronn ei saa sanottua lausettaan loppuun kun kuuluu kiljaisu ja taas kerran Kate roikkuu puusta pää alaspäin. Pikkuinen Kate rimpuilee ja lopulta pääseekin itsekseen irti. Hän juoksee Bronn'in luokse ja sanoo tälle hieman vihaisena: "Vois noista ansoista varottaa vähän aikasemminki!"
Tyttö pienessä vihanpuuskassaan alkaa kävellä Bronn'in edellä, mutta Bronn ottaa tämän nopeasti kiinni pahoitellen ettei muistanut sanoa ajoissa.

//:O Katos katos, melekee samanikäsiä :D Kyllä tähän pittää jotaki keksiä..! Nyt minu harmaat aivosolut toimikkaa! >:I//
Karasuman
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 22 Touko 2011, 20:58

Joukko lähti Bronn'in perään. Elwyn nyökkäsi miehelle tuon vastattua, että matkaa oli sen verran, että sen jaksoi mutkitta kävellä. Ihan mielenkiintoistahan se toisaalta oli, millaista mahtaa olla metsästäjän kodissa?

Jälleen Katherine roikkui Bronn'in asettamassa ansassa. Haltiaa hymyillytti moinen, varsinkin se, että tyttö syytti miestä asiasta. Luulisi, että Kate olisi ottanut oppia aikaisemmasta ansasta, mutta sitä Elwyn ei viitsinyt sanoa ääneen.

//Voiskos siellä mökissä sit sattua jotai?//
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Karasuman » 22 Touko 2011, 21:17

Bronn & Katherine

Bronn ja Katherine juttelevat mukavia, aika paljon pinnan alla asumisen ja maanpäällä asumisen eroista, sekä Katen perheestä.
"No, minä tulen aatelisperheestä, mutta olisin ehkä ennemmin ihan vain keskikastia..." Kate sanoo mietiskellen.
Bronn nyökyttelee tytön puhuessa ja hymyilee tälle: "Minä taas haluaisin nähdä millaista olisi olla aatelinen, ihan vain vaihteen vuoksi." Hän naurahtaa hieman.

"Elwyn, mitenkäs sinä suhtaudut asioihin, oletko tyytyväinen nykyiseen tilanteeseesi?" Bronn kysyy hymyillen Elwynille. "Ja entäs Akashi, eihän sinua sovi unohtaa!" Hän jatkaa katsahtaen myös Akashiin.

Katekin hymyilee katsellen muita, mutta kaatuu kun ei katso eteen. Tyttö nousee nopeasti ylös, naurahtaa valloittavasti ja jatkaa matkaansa. "Oonpas mä kömpelö..." Tyttö sanoo hymyillen.

//Eeeeenköhän minä jotaki keksi, luulisin. Jos on ideoita ni kerro ihmeessä! Jos ei muuta ni se mökillä käynti antaa ainaki vähän lisää miettimisaikaa :P//
Karasuman
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 24 Touko 2011, 18:47

Elwyn ja Akashi kulkivat hiljaa tytön ja miehen perässä, kuunnellen noiden keskusteluja. Bronn kertoi, että haluaisi joskus nähdä, kuinka aateliset oikein viettivät elämäänsä. Elwynin huulille kaartui hymy, ehkä hänkin haluaisi nähdä tai vaikka elääkin edes yhden päivän rikkaassa kodissa.

Mies kohdisti lopulta kysymyksen myös perässä kulkevalle kaksikolle.
"Olen kyllä tyytyväinen." haltia vastasi tuolle kohottaen päätään maasta. Akashikin vain nyökkäsi. Katherine kompastui katsottuaan haltiaa ja lumitiikeriä. Onneksi tuo ei ollut siitä moksiskaan, eikä Elwyn voinut olla moiselle hymyilemättä.

//Mietin, että tulisi hitonmoinen ukkonen... :'D sit jotkut henget alkas vaellella pitkin pihaa sen myötä... TÄH? xD et ei muuta tullu mieleen :'D//
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Karasuman » 24 Touko 2011, 19:19

Bronn & Katherine

Bronn'kin vain naurahtaa tytön kaatuessa, mutta jatkaa kävelyä.
"Kohta olemme perillä." Bronn sanoo muille hymyillen ympärilleen.
Lähistöllä ansojen määrä lisääntyy hieman, huomaa että metsästäjä asuu lähistöllä.
"Täällä ei enää niinkään näy eläimiä, ovat ymmärtäneet että täällä on ansoja." Hän jatkaa hymähtäen hieman.

Kate vain kävelee Bronn'in rinnalla hymyillen ja hyräillen. Tyttö taas huomaa jotain kiinnostavaa ja hetkessä juokseekin jonnekkin puun luokse katsellen ylöspäin. Puussa roikkuu narunpäässä susi, pieni sellainen. Bronn kävelee Katen luokse ja päästää suden menemään. "Kasvahan isoksi niin otetaan uusinta erä!" Bronn sanoo naurahtaen ja hoputtaa sutta. Susi juoksee nopeasti metsän pimeyteen.

//Parempi tuoki ku mikään mitä mä oon keksiny, sun idealla mennään sitte? :D Nyt tosin iskee luokkaretki päälle ni en ihan heti vastaile... Lauantaina taitaa olla eka päivä ku pääsee koneelle ^.-//
Karasuman
 

EdellinenSeuraava

Paluu Järvet ja lammet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron