Pesuhetki ((Varattu))


Quinn metsästä löytyy suurempaa ja pienempääkin rutakkoa, joista ihan jokaiseen ei ehkä kannata onkivapaansa heittää. Järviksi voi laskea vain harvan, sillä yksikään ei kovin isoksi ole ehättänyt kasvaa. Kuitenkin suurin järvistä tunnetaan nimellä Aodhá joka suurimman metsäaukean tavoin on haltioiden nimeämä. Aodhá sijaitsee syvällä Quinn metsässä ja on kooltaan niin suuri, että vastarannalle ei ihan ihmisen silmin tarkasti näe. Vesi on kirkasta ja puhdasta, viileää kovin usein. Järvi on niin syvä, ettei kukaan voi olla varma mitä sen pohjassa on.... Ellet sitten satu olemaan taruolento, joka siellä pohjassa asustaa. Aodhá on järvistä myös kalarikkain, siinä asustaa paljon niin tavallisia kuin taruolennoksi lueteltavia kaloja, joista osa on vain kulkumatkalla järven poikki Meinradia seuraillen. Muodoltaan järvi on soikeahko ja Meinrad joku laskee siihen toisesta päästä ja toisesta päästä jatkaa matkaansa metsän halki kohden Aear merta.
Talvisin järvi jäätyy kauttaaltaan niin paksusti, lukuun ottamatta niitä alueita, joilla Meinradin virta pitää jäät ohuina.

Valvoja: Crimson

Nya

Viesti Ma Joulu 19, 2011 11:33

Izu

Neito pysähtyi ja hymyili susilaiselle. "Noh... Kokeillaan." Izu sanoi j meni hieman kauemmaksi. Hän piteli käsiään paikoillaan. Ne alkoivat täristä ja maa alkoi antaa myöten. Kristalli tunkeutui maan läpi ja nousi. Izu vetäisi kätrnsä itseensä päin ja nosti nopesti kotitaivasta. Kristalli nousi samassa tahdissa. Vesi virtasi hyvin nopeaa tahtia pitkin hänen märkiä vaatteita.
Neito liikutti nopeasti ja jyrkästi käsiään, se näytti samalta, kuin hän tekisi tanssin sarjaa. Izu pyöritti käsiään ja kristalli muodosti katon seinien päälle. Neito leikkasi kristallia ja teki oven. Sieltä hän sitten hymyillen kutsui Nathalan sisälle. Lattia oli kristallia, sillä märkä nurmikko olisi tuntunut ikävältä. "Mitä pidät? En ennen ole kokeillut tätä, mutta hyvinhän tämä menikin." Izu naurahti ja rutisti hameestaan vettä.

Märältä tuntuminen ei oikein mielettänyt neito. Hiuksiaan taas puristellen ja sadetta kuunnelen hän alkoi höpöttelemään. "Lunta on tullet tosi vähän.. Vaikka on jo joulukuu." Izu sanoi ja vetäisi naamastaan vettä. Hän teki pienen auko lattiaan, josta vesi pääsisi pois eikä tekisi allasta. Izu riisui kenkänsä ja kaatoi niiden sisällön pois. Märkää ruohoa, hieman mutaa ja vettä. Neito pyyhki ne pois ja kuunteli edelleen sadetta. "Minä olen kuin vanki kehossani... Olen ihan avuton... Pelkää jopa salamoita." Izu syytteli itseään ja peitti kasvonsa polviinsa ja märkään hameensa.

Nya

Viesti Ma Tammi 16, 2012 9:50

//Sori Ylva. Vedän hahmoni pois tästä pelistä, sillä olen odottanut jo yli kolme viikkoa.

Kiitos kuitenkin pelistä. :)

Viesti Ma Tammi 16, 2012 12:17

((No olin about 3 viikkoa poissa josta kyllä ilmotin, mutta ei voi mitään. Enkä nyt ole pystynyt inspaantumaan Nathalaan. Sori. Kiitos kuitenkin pelistä.))
Edellinen

Paluu Järvet ja lammet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia