Terreth
Mies nyökkäsi naisen ohjeelle ja lensi rauhallisesti tytön vierellä. Kallio oli jokseenkin jyrkkä, mutta Amber selviytyi todella hyvin siitä. Puoliverinen lenteli hiljalleen ja kuuli kuinka nainen neuvoi laskeutumaan punapää lensi tasanteen yläpuolelld ja laskeutui pehmeästi. Hän jäi odottamaan naista ja näki sitten tämän. "No tulithan sinä." Terreth sanoi pehmeästi ja katsoi sitten sinne minne Amberkin katsoi. Järven kauneus, luonnon hiljaisuus ja auringon sätee. Mikä näky! Mies ajatteli. Se oli todella kaunista. "Kaunis näkymä tosiaan. Oikein arvokkaan näköinen." Puoliverinen kehui. Hän ei ehkä sitä huomannut, mutta moestä alkoi ahdistamaan tämä näkymä osittain kiekkaan päivän syystä. Tällä kertaa mies oli muistanut ottaa naamionsa. Sen hän asetti kasvoilleen peittäen komeat kasvonsa. "Olen pahoillani. En pysty tähän" Puoliverinen sanoi ja lähti alas. Pois auringon kirkailta säteiltä. Hän asettui varjoon, siinä hän tuijotti omia vapisevia käsiään. Hiki virtsi hitaasi. Perhana... Mies ajatteli.
Hänen tarkoituksensa ei ollut jättää Amberia yksin. Mutta hän ei pystynyt olemaan kirkaudessa. Se ahdisti häntä liikaa. Vaikka hän tunsikin naisen vierellä rauhallisuutta, hän ei pystynyt. Ei vain pystynyt. Terreth peitti kasvonsa ja naamionsa kämmenellän. Raskas hengitys ja mies valui alas puuta pitkin. Hän oli itsekkin pettynyt itseensä. Hän ei halunnut nähdä Amberin hämmentyneitä kasvoja tai vihaisia tai huolestuneita. Puoliverisellä oli ihan tarpeeksi paha olo, ettei pystynyt tähän.