Ilo tavata


Suuri kartano, jonka lähettyville vuorten takainen kylä koostuu. Paikka on melko vähäpätöinen verrattuna molempiin linnoihin, mitä Cryptistä löytyy, mutta kartano omaa kaikista kauneimman puutarhan ja arkkitehtuurisesti se on ihmisten linnaa kauniimpi, mutta heikompi. Siitä ei ole linnan veroiseksi turvaksi. kartanoon kuuluu myös pienet tallit ja sivurakennus, missä on lähinnä palvelijoiden työtiloja.
Isäntänä toimii Kreivi Garrett Fortescue, jolle tuo kyseinen kartano kuuluu.

Valvojat: Crimson, Sands

Avatar

Monarkki

Viestit: 13769

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Helmi 13, 2018 5:16

Ilo tavata

Constantine Fritz, Henry Scarlington


Kuinka puuduttavaa olikaan matkata tuntitolkulla vaunuissa. Ennemmin Henry olisi itse ollut ratsailla ja katsellut maisemia ja nauttinut pistelevästä pakkasesta matkatessa, mutta nyt hän joutui tyytymään tittelinsä tähden kuninkaallisiin vaunuihin. Kuulostihan se jopa hieman itsekkäältä, olla nyt nyreissään lämpimästä, turvallisesta sijasta matkata, siinä missä henkivartijat ja sotilaat joutuivat ratsain kulkemaan vaunujen mukana, varmistaen ettei kukaan tai mikään heitä lähestyisi tai kuningasta ja tuon seuruetta uhkaisi.
Matka oli kohden Nahoria, kohden kreivi Fortescuen kartanoa. Siniverinen oli viimein päättänyt käydä vierailemassa arvostetun, nuoren, kreivin luona. Johan siihen oli syitä yksi jos toinenkin. Eikä hän yksin matkaan ollut tietenkään lähtenyt, saattueen ja sotilaiden lisäksi mukaan oli tullut Roswell ja eliittikenraali Fritz — Roswellin Henry halusi omaksi tuekseen ja turvakseen, Fritz taas halusi itse mukaan, sillä hänellä oli kysymyksiä itse kreiville.
Totta kai sana lohikäärmeestä, itse oraakkelista Fortescuen ratsuna, oli levinnyt myös kaupunkiin asti. Ylipäätään lohikäärme ratsuna oli jotain lähes ennenkuulumatonta ihmisten keskuudessa - olihan niitä lohikäärmeratsastajia Cryptissä, mutta harva noista oli ihmisiä, puhumattakaan sitten kreivejä! - mutta että Fortescue oli muka itse Oraakkelin kesyttänyt? Mahdotonta, Fritzin mielestä. Hän oli sen järkäleen nähnyt, monissa muodoissaan, eikä suostunut uskomaan, että jokin niin mahtava ja ylimielinen suostuisi räkänokkaisen aatelisen alle asettumaan. Joten, joko Fortescue valehteli ja oli jonkin toisen liskon itselleen hankkinut tai sitten kreivillä ja sillä liskolla oli ketunhäntä kainalossa...

Matka oli saapumassa päätökseen, kuninkaan saattueineen saapuessa Nahorin rajoille. Totta kai näyttävä, monipäinen sotilaslauma herätti huomion ja kansaa oli kerääntynyt jo valmiiksi tienpieleen toivottamaan kuninkaan tervetulleeksi. Johan heidän tulostaan oli tiedetty etukäteen, kun kuningas saapui kylään, siitä saisi kuulla kaikki. Henry tosin ei välittänyt niinkään huomiosta, toivoen heidän vain pääsevän nopeasti Fortescuen kartanolle, hän halusi vain nähdä, että Roswell oli kunnossa, demoni kun oli kulkeutunut tänne yksin, edeltä, ratsut kun eivät pitäneet lainkaan sarvipäisen läsnäolosta, eikä matkanteosta olisi tullut mitään, jos neuvonantaja olisi heidän mukana matkustanut.
Fritz piti silmällä väkeä, kuin myös vainoharhaisuuttaan koitti tiirailla, josko Nahorin vieressä kohoavilta vuorilta olisi näkynyt lohikäärmeitä. Mustaan haarniskaansa sonnustautunut eliitti, kera muutaman alaisensa, erottuivat näkyvästi muusta saattueesta, petojenkaatajien ollen muihin nähden ronskimpia ja ei niin kovin näyttävännäköisiä kokonaisuudeltaan. Tulipa siinä huomattua myös kuninkaan neuvonantaja, joka paikalle oli ehättänyt, Fritzin vain mulkaisten sarvipäisen suuntaan, tuota sen suuremmin huomioimatta — vaikka toki katsoi osin, ettei kukaan neuvonantajaan koskisi tai tuolle lähtisi suutaan soittamaan. Henryhän siitä ei pitäisi.

Viimein he olivat saapuneet perille, siniverisen saattueineen saapuen kartanon pihamaalle. Vaunut pysähtyivät ja tummanpunaiseen asukokonaisuuteen sonnustautunut kuningas autettiin alas vaunuista, Henryn joutuen hieman hakemaan tasapainoa hangessa kera kävelykeppinsä. Heti ensitöikseen Henry kiinnitti huomionsa Roswelliin, hymyillen luotetulleen, odottaen että tuo lähemmäksi pääsi.
"Pääsitkö perille ongelmitta?", Oli ensimmäinen kysymys sarvipäiselle, jonka läsnäolon myötä ratsuja talutettiin kauemmas kaksikosta, jottei yksikään nelijalkainen suotta kävisi vauhkoontumaan. Fritz tosin ratsasti oman sotaratsunsa kera lähemmäs, pysähtyen muutaman metrin päähän. Normaalisti vanha tamma ei säikkynyt edes lohikäärmeitä, mutta tuon demonin läsnäolo sai Hilden luimistelemaan korviaan. Ei sillä, kyllä Fritzkin olisi luimistellut korvia demonin seurassa, jos olisi kyennyt.



// Sands. Tein sen. Tapoin miehen. //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1559

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ti Helmi 13, 2018 11:43

Re: Ilo tavata

Kartanossa oli käynyt kuhina jo kauan ennen auringonnousua – ja oikeastaan jo monen päivän ajan. Kun kuninkaallinen kirje oli saavuttanut kohteensa ja päätynyt Nahorin kreivin kätösiin, valmistelut alkoivat heti niiden sanojen tullessa luetuksi. Itse kuningas oli tulossa vierailulle Nahoriin – ja ei vain Nahoriin, vain kreivin vieraaksi! Mikä riemunpäivä se olikaan, viimeksi vieraana taisi olla kuninkaallinen, kun kreivin edesmennyt isä oli vielä herra kartanossa! Ikävä kyllä siinä määrin Garrett ei kyennyt laittamaan isäänsä paremmaksi, sillä tämänkertainen kuningas kun ei olisi voinut sanoa, oliko edellinen vierailu parempi. Aivan kuten kreivikin, oli kuningaskin käynyt vaihtumaan niiden aikojen jälkeen. Uutta kuningasta tuo ei ollutkaan nähnyt sitten, no, lapsuusaikojen jälkeen. Välimatkaa oli sen verran, että harva se päivä noilla kahdella olisi ollut mitään syytä tavata toisensa. Ja nyt molemmat miehet olivat perineet isänsä tittelin, ennen kuin saivat uuden mahdollisuuden tavata.

Tosin, kauhistuttihan ajatus siitä, että itse kuningas oli nyt sitten kreiviä nuorempi henkilö…

Eikä sekään suotta ollut ainoa syy kauhistukselle. Garretthan ei ollut edes päässyt kirjeen loppuun, ennen kuin innostuneena hihkui palvelijoilleen tärkeästä vieraasta, patistaen nuo suoraa päätä töihin. Mikäänhän ei saisi olla muuta, kuin täydellistä! Kirjeessä oli kuitenkin muitakin seikkoja, jotka nuori aatelinen oli palannut lukemaan, veren suorastaan seisahtuessa. Niin. Eihän se Nahorissa ollut mikään salaisuus, että kreivillä oli uusi ratsu. Lohikäärme. Moiset sanat olivat kulkeneet jo kuninkaan korviin, ja siitä nyt kaikki oli lähtenyt. Vaikka hän pystyi näyttämään kyläläisille liskon olevan harmiton ja hänen itsensä olevan vielä visusti ihmisten puolella, miten sitten kävisi kuninkaan kanssa? Epäilikö tuo jotain? Heittäisi hänet tyrmään loppuiäkseen? Kuinka hirvittävä ajatus!

Mutta ehkäpä asiat eivät olleetkaan niin vakavia. Huoli kutkutteli kyllä aina takaraivossa, mutta tottahan toki Garrettin piti silti olla hyvä isäntä! Kartanon täytyi olla viimeiseen asti siivottu ja laitettu, ruoan täytyi olla kuninkaan arvolle sopivaa – ja sitä piti olla paljon! Kylänkin täytyi olla parhaimmillaan ja mailla ei saanut näkyä yhtäkään typerää suippokorvaa kaikkea pilaamassa! Kuninkaan turvallisuus oli tärkeää ja nyt kreivi oli siitä vastuussa! Se oli hyvin rankka tehtävä. Otsaakin piti pyyhkiä aina vähän väliä ohjeita ja käskyjä antaessa muille. Ja asukin piti löytää…

Kun päivä vihdoin koitti ja kaikki muu oli valmista, oli kreivi yhä laittautumassa. Kiirehän siinä tuli, kun hän kuuli kuninkaallisen saattueen vihdoin lähestyvän!



Roswell ei ikävä kyllä ollut voinut nauttia matkailusta maiden poikki vaunujen turvasta. Yksikään hevonen ei häntä ollut vielä kovin lähelle päästänyt, mutta olihan hänelläkin keinonsa päästä paikasta paikkaan suorastaan silmänräpäyksessä. Nahor ei mikään poikkeus ollut, vaikka jonkin matkaa oli vanha demonikin joutunut kävelemään. Henry ei kuitenkaan ollut vielä lähimaillakaan, kun tuo oli itsensä kylään saanut, joten odottamiseksihan se meni. Koko kylä oli selvästikin tietoinen kuninkaan vierailusta, kuhisten intoa ja tarmoa. Kaikki oli juhlavierasta varten laitettu… Mutta ehkäpä demoni ei aivan siihen kuvaan sopinut. Kyläläiset eivät olleet kovin montaa sarvipäätä nähdäkään, ja vaikka puheet kuninkaan neuvonantajasta olivatkin varmasti tiedossa Cryptin joka kolkassa, ei Nahorin väki tuohon ilmestykseen ollut tottunut. Se teki oleskelusta hieman hankalampaa – etenkin vartijoiden osalta. Niitä kylässä ja sen ympärillä näyttikin riittävän, pitäen huolen siitä, että kaikki epäasialliset pysyivät kaukana.

Neuvonantaja sai kiittää omaa asemaansa siitä, ettei joutunut kaltereiden taakse toistamiseen niin pian ensimmäisestä…

Aikaa kulutettiin ja kylää katseltiin tovi jos toinenkin, ennen kuin Roswellin korviin alkoi kantautua puhetta kuninkaasta. Se… Oli helpotus. Kuningashan oli sodassa vaarassa, eikä poika ollut päässyt välttymään vakavalta hyökkäykseltä menneisyydessä. Mitään ei ilmeisesti ollut tapahtunut tällä kertaa – onneksi. Ainakaan puheiden mukaan. Huhut kuninkaan saapumisesta ja ihmislaumojen valuminen kohti teitä oli hänen merkkinsä lähteä talsimaan kohti Fortescuen kartanoa, jonka lähettyvillä hän toivottavasti voisi lyöttäytyä taas Henryn seuraan. Demoni oli kuin mikäkin hai kalaparven keskellä, ihmisten antaessa tuolle tilaa, heti kun huomasivat. Hevoset aistivat tuon lähestymisen jo ennen kuin mokoman näkivät, käytöksen muuttuessa hermostuneeksi. Roswell pitikin kunnollisen välimatkan, ettei mitään vahinkoja sattunut.

Saattueeseen oli näyttänyt lyöttäytyvän jokunen vartija Nahoristakin, sen demoni huomasi ihmisjoukkoa katsellessaan. Siinä samalla keltaisten silmien katse kävi osumaan itse eliittikenraalinkin mulkoiluun, johon Roswell vastasi hymyilemällä ja nyökkäämällä hieman syvempään. Näin kuninkaan lähettyvillä se ensimmäinen oikea kumarrus oli parempi säästää sille arvokkaimmalle…

Nahorin kreivin kartano oli kuulu puutarhastaan, mutta näin talvella siitä he eivät päässeet nauttimaan. Rakennus oli itsessään kyllä oikein tyylikäs ilmestys lumen ja jäänkin peitossa kaikkine pienine yksityiskohtineen. Auringonsäteet tanssahtelivat hangilla, vaikkakin oven läheisyydestä kaikki suuret kinokset olivat kadonneet. Ikkunoista tulviva lämmin valo sai vanhuksen kyllä haikailemaan jo sisätiloihin lämmittelemään.

Vaunut olivat pysähtyneet pihalle, eikä aikaakaan, kun Henry sieltä laskeutui. Hymyillen demoni kävi lähestymään lumen narskuessa kenkien alla, kumartaen syvään.
"Kyllä, Teidän Majesteettinne. Matkassani ei ollut moittimista – toivottavasti Teidänkin oli aivan yhtä miellyttävä?" Roswell kyseli hymy huulillaan, suoristaen selkänsä ja kiinnittäessä katseensa pojan kasvoihin. Jos hän yhtään oli oppinut tuntemaan kuningasta, maisemien katseleminen ikkunasta oli varmaankin ollut kovin tylsistyttävää, tuolla kun oli tapana aina olla menossa…

"Teidän Majesteettinne!" Kuului miesäänen hihkaisu kartanon ovelta. Demoni kävi astumaan pari askelta kauemmas kuninkaan luota asettuakseen tuon vierelle – ja nähdäkseen äänen omistajan. Kukapa muukaan se olisi voinut olla, kuin kreivi Fortescue. Nuori, vaaleahiuksinen mies kovin monimutkaiselta näyttävällä kampauksella pukeutuneena purppuraan – ehdottomasti kaikista laitetuin mies tässä tilaisuudessa. Kasvot näyttivät vaaleiksi puuteroiduilta ja ilmassa leijui vieno eksoottinen tuoksu, kun aatelismies käveli lähemmäs kovin innostuneena toivottamaan kunniavieraansa tervetulleeksi. Muuta tuo ei tainnut tässä tilanteessa nähdäkään.

"Olen mitä otetuin päätöksestänne kunnioittaa Nahoria ja kartanoani läsnäolollanne! Garrett Fortescue, uskollisin alamaisenne ja–" Kreivi aloitti kovin yltiömäisen kumarruksen kera ja oli varmasti jo miettinyt tarkkaan sanansa monta kertaa, mutta jokin tuon pysäytti. Jokin, mikä ei kuulunut kuvaan. Jotain, mitä tuo ei ollut aivan mielikuvissaan osannut aavistaakaan. Miehen katse kävi nopeasti ylhäällä, huomaten sarvipään kuninkaan rinnalla. Siihen se katse pysähtyi hetkeksi, ennen kuin ymmärrys iski ja kasvot vääntyivät kauhuun.
"T-t-t– M-mikä tuo on!"



((Ja se katosi jo masuuni. Röyh. Tapapa toinen.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13769

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Touko 17, 2018 5:18

Re: Ilo tavata

Henry hymyili neuvonantajalleen, joka mainitsi, ettei matkassaan ollut moittimista. Roswell näytti olevan yhtenä kappaleena, joten olettaa saattoi, ettei matkan aikana mitään suurempaa ollut sattunut. Tietenkin siniveristä harmitti, ettei voinut matkaa taittaa Roswellin seurassa, mutta näin oli kokokuvan kannalta parempi.
"Matka oli niin miellyttävä, kuin vain saattoi toivoa", Henry naurahti sarvipäiselle, samalla pienesti korjaten asentoaan, sitä tasapainoa hakien, "Rauhallinen ja ripeä", kuului vielä lisäys.
Sen enempää ei kaksikko ehättänyt sanoja vaihtaa, kun kolmas ääni päätti keskusteluun liittyä. Katseet kääntyivät kartanon ovelle, itse kreiviin, joka arvovierastaan vastaan nyt pyyhälsi laittautuneena. Ystävällinen hymy pysyi Henryn kasvoilla, siinä missä ratsunsa selästä laskeutunut Fritz pyöritteli silmiä päässään. Hän ei tuntenut Fortescuen nuorinta, mutta tiesi tuosta sen verran, että osasi sanoa, ettei pitänyt nuoresta kreivistä. Ja vaikka kuinka oli itselleen, lapsilleen ja kuninkaallekin luvannut koittaa tulla toimeen korkea-arvoisemman aatelisen kanssa, ei Cliffordin paroni tuntenut nyt mitään muuta kuin närkästystä koreatamineista aatelismiestä kohtaan. Se näkyi myös päällepäin, kotkannenäisen tuijottaessa kapealla katseella lähemmäs askeltavaa kreiviä, joka kuningasta kävi puhuttelemaan.

Henry soi kunnioittavan nyökkäyksen kreiville, tuon hänelle kumartaessa sanavirtansa myötä, puheen kuulostaen jo ensikättelyssä Henrystä siltä, mitä kaikkien muidenkin aatelisten ja alamaisten, jotka pitkään olivat puhetta hioneet ennen itse tapaamista. Ne puheet jäivät kuitenkin kesken, kun aatelismiehen katse käväisi Roswellissa. Henry hymähti pienesti, hän oli osannut odottaa moista reaktiota, vaikka muistaakseen oli pannut kirjurin mainitsemaan neuvonantajan läsnäolosta ja rodusta etukäteen. Ehkä kreivi ei sitä kohtaa ollut lukenut, tai kenties täysin unohtanut moisen "sivuseikan" kerta nyt noin järkyttyneenä sarvipäisen läsnäoloon reagoi. Tai sitten aatelinen halusi vain esittää järkyttynyttä, mistä Henry tiesi.
Fritzistä se ainakin oli hauskaa, tummahaarniskaisen eliitin hörähtäen takavasemmalla Fortescuen kysellessä mikä tuo oli — ehkä hän sittenkin tulisi pitämään kreivistä. Eipä eliitti kuitenkaan asiaan mitään sanonut, saaden Henryltäkin vain puolittaisen sivukatseen puoleensa.

"Mutta kai te luitte kirjeeni kunnolla, Fortescue?", Henry aloitti hymyillen, äänensä ollen täynnä ystävällisyyttä, ei hän kreivin reaktiosta viitsinyt ottaa itseensä ja uskoi, ettei Roswellkaan vielä moista reaktiota loukkauksena ottanut — johan he olivat tottuneet tällaiseen.
"Muistaakseni mainitsin hänestä kirjeessäni, jos en väärin muista. Tässä on hyvä ystäväni ja neuvonantajani Roswell", Siniverinen jatkoi, esitellen nyt sarvipäisen nimellä ja samalla viitaten neuvonantajansa puoleen pienellä käsieleellä.
"Ja eliittikenraalini, Paroni Fritzin, te varmaan tiedättekin".


// mulla EI kestä luvattoman kauan vastailla. Miksi edes vihjailet sellaista??? //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1559

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti La Touko 19, 2018 9:15

Re: Ilo tavata

Roswell katseli kreivin paniikkia sanaakaan sanomatta, eikä se ilmekään juuri näyttänyt värähtävän. Tämä ei toki ollut se ensimmäinen kerta, kun joku säikähti kovastikin demonin olemassaoloa; siihen kun oli pahempi mennä varautumaan, jos moista otusta ei ollut koskaan ennen nähnytkään. Mielikuvat olivat syvällä tässä kansassa, ja toiset vain olivat herkempiä. Neuvonantaja kävi kumartamaan kuninkaan tuon esitellessä, käsi rinnallansa. Kreiviä ei kumarrukset näyttäneet rauhoittavan, päinvastoin. Sarvien esittely sai tuon vain kavahtamaan ja ottamaan askeleen taaemmas. Tällä hetkellä ei tainnut olla mitään, mitä demoni pystyi sanomaan tai tekemään helpottamaan tilannetta. Aatelismies tarvitsisi vain aikaa.

"Ni- mut- se, ei, ajattelin," Garrett ei juurikaan saanut sanaakaan suustaan, tuon silmät yhä pyöreinä järkytyksestä ja kauhusta. Olihan tuo kuullut, että uuden kuninkaan neuvonantaja oli muka demoni. Kuullut! Ei kukaan sellaisesta puhunut ollut edes kyseistä miestä nähnyt! Eihän kukaan olisi voinut olla niin, niin… Tyhmä, että mokoman sellaisen päästäisi seiniensä sisäpuolelle! Ja vielä kuningas! Olihan Henry omannut kovin… Erikoisen näkökannan nuorena, mutta nyt hän oli kuningas! Ei, sellaisten puheidenhan oli pakko olla vain panettelua, eihän Scarlingtoneista nuorempi omannut yhtä hyvää suosiota kansan parissa, kuin isänsä!

Tai ehkä se oli vitsi. Tai vertauskuva jostain hyvin piikikkäästä persoonallisuudesta. Suorastaan demonimainen! Jotain sellaista sen olisi pitänyt olla. Ei… Kreivin katse kiinnittyi taas kerran niihin sarviin, jotka tuolla hirviöllä oli. Ei kai tämä ollut todellista? Kauhistunut ja anova katse siirtyi kohti kenraalia kaksikon lähettyvillä. Fritzin hän tunsi! No, tunsi ja tunsi, hän ei edes muistanut, milloin he olisivat olleet samassa huoneessa. Mutta hän tunsi kyllä miehen maineen! Ei kai tuo voinut antaa tällaisen tapahtua? Demoni kuninkaan neuvonantajana? Demoni kreivin kartanossa vierailulla?

Niin! Kenraali kyllä pelastaisi hänet tältä hulluudelta. Sanaton avunhuuto suorastaan vaati sitä. Garrettista alkoi jo tuntua siltä, että hän olisi tulossa hulluksi. Tai kenties hän oli jo tullut hulluksi, eikä tätä mitään ollut tapahtunutkaan.



((Missä se ruoka on.))

Paluu Fortescuen kartano

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö