Minä kyselen, sinä vastaat.


Suuri kartano, jonka lähettyville vuorten takainen kylä koostuu. Paikka on melko vähäpätöinen verrattuna molempiin linnoihin, mitä Cryptistä löytyy, mutta kartano omaa kaikista kauneimman puutarhan ja arkkitehtuurisesti se on ihmisten linnaa kauniimpi, mutta heikompi. Siitä ei ole linnan veroiseksi turvaksi. kartanoon kuuluu myös pienet tallit ja sivurakennus, missä on lähinnä palvelijoiden työtiloja.
Isäntänä toimii Kreivi Garrett Fortescue, jolle tuo kyseinen kartano kuuluu.

Valvojat: Crimson, Sands

Avatar

Monarkki

Viestit: 13940

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Heinä 18, 2011 12:20

Minä kyselen, sinä vastaat.

Nimue

Iltapäivä. Pilvistä. Täydellinen ajankohta yrittää luikkia sisään vartioituun rakennukseen. Vartijat olivat väsyneitä vuoronsa loppu päässä ja uudet tulisivat tilalle muutaman tunnin sisään. Mikäli tässä pahaisessa valtakunnassa toimi samantapaiset vartiointi vuorot, mitä muissa maissa. Näin ainakin toivoi Nimue, joka oli päättänyt pyrkiä itse kreivin puheille, suosiolla tai väkisin. Ja mikä olisikaan paras tapa pyrkiä sisään, kuin etuportista.
Lähestyessään porttia, alkoi velhotar jo kaukana luoda usvaa, joka levittäytyi hitaasti, mutta varmasti lähemmäs ja lähemmäs kartanoa, pian verhoten sen pihan ja portit. Usva lyhensi näköetäisyyttä, loogisesti. Kuitenkaan vartijat eivät olleet tyhmiä, sen Nimue jo arvasi. Joten velhotar otti itselleen usvan muodon, lipuen täysin huomaamattomana läpi porttien. Pieni usvapilvi ei erottunut suuresta usvasta mitenkään, joten velhotar vei tämän erän.
Vielä varmistaakseen hämäyksen, velhottaren uskollinen orja piti huolen siitä, että kuolevaiset eivät kiinnittäisi huomiota emäntään.
Kissademoni syöksyi usvasta yllättäen, puskien läpi etuportin kaltereiden. Vartijat huomasivat demonin ja huusivat heti hälyytyksen. Hälyytyksen kuuluessa, jokainen joka oli kartanon etupihalla, lähti metsästämään usvasta tätä pantterin kokoista demonia. Tarkoituksena ei ollut tappaa ketään, vain harhauttaa.

Nimue lipui usvana aina kartanon etuoville asti, ottaen fyysisen muodon vasta kun oli varmistunut siitä, että Demoni oli saanut vartijoiden huomion. Velhotar tarkasteli harmailla silmillään ovia, tuhahtaen sitten itsekseen.
"Tyylikästä" Kuului ääni naisen huulien välistä, tuon nostaessa luisevan kätensä ovenkahvalle ja astuen sisään, ilman sen kauniimpia koputuksia.
Sisällä oli totta kai vastassa vartijoita ja palvelijoita. Kuitenkaan usvana hän ei voinut lipua sisätiloissa.. kuinka tyhmältä ja epäilyttävältä sekin olisi näyttänyt?
Ensimmäinen vartija oli huudahtaa huomatessaan tunkeutujan päässeen sisälle. Nimue kuitenkin ehti heilauttaa kättään, lumoten samalla katsekontaktin avulla tämän vartijan. Hetken päästä vartija vetikin jo sikeitä, toivottavasti ainakin tunnin.
Velhotar antoi katseensa lipua läpi eteishallin. Ketään ei näkynyt, vielä, joten velhotar asteli peremmälle, etsien katseellaan seuraavan lumouksen uhriaan. Uhriksi joutuikin pahaa-aavistamaton tarjoilia, joka saapui nurkan takaa ja kirjaimellisesti törmäsi vasten velhotarta. Kuten kukatahansa järkyttynyt ihminen, ei tämä tarjoilija saanut suustaan vielä avun huutoa, vaan halusi ensiksi varmistaa kehen - tai mihin - oli törmännyt. Katsoessaan, tuo tyhmyyttään loi katsekontaktin, joutuen näin velhottaren hypnoosin valtaan.
"Kerro minulle, missä herrasi on?" Oli ensimmäinen kysymys, jonka Nimue esitti hypnoosin uhrilleen. Mies osoitti sormellaan eteishallista vasemmalle, kertoen Kreivin olevan oleskeluhuoneessa.
"Nyt, nuku" Noiden sanojen jälkeen tarjoilia vaipui uneen, kuten vartija aikaisemmin.
Nimue raahasi tarjoilijan piiloon ruokakomeroon, ottaen samalla tuon miehen muodon. Hetken tutkittuaan tätä etovaa kuolevaisen ulkomuotoa, lähti velhotar kävelemään päättäväisesti kohti oleskeluhuonetta. Vastaan tuli muutama palvelija, yksi vartija, mutta kukaan ei kyseenalaistanut velhotarta tässä olomuodossa. Vale-asu toimi täydellisesti.

Palvelijan olomuodossa velhotar astui sisään oleskeluhuoneeseen. Varmistettuaan ettei huoneessa ollut ketään - kreivin lisäksi - lukitsi hän oven perässään.
Kreivi näytti ottavan kauneusunia sohvalla. Täysin äänettömästi Nimue lähestyi nukkuvaa kreiviä, kumartuen tuon ylle, pitäen yhä miespalvelijan olomuodon.
"Herrani!" Velhotar huudahti, imitoiden myös täydellisesti miehen ääntä "On aika herätä.. Ja vastata muutamaan kysymykseen".
Noita sanoja seurasi viekkaan pirullinen virne vanhan miehen kasvoilla...

// Sands and the awesome Garrett here plox //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1564

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ma Heinä 18, 2011 1:20

((Olisimme tulleet tänne, mutta Garrettin ego ei mahtunut :<))



Päivä oli lähtenyt käyntiin normaalilla tavalla kreivi Fortescuen kartanossa. Palvelijat aloittivat aamupalan valmistamisen herrallensa hyvin varhain muiden aamutoimien kera, valmistautuessaan kreivin herättämiseen. Pitkän yön jälkeen saivat vartijatkin lähteä kotiinsa nukkumaan uusien aamuvuorolaisten tullessa tilalle enemmän tai vähemmän virkeinä. Kaikki tiesivät kartanon herran vaativan aikaista herätystä, kaikki tiesivät myös hänen vaativan, että kaiken piti olla valmiina hänen noustuaan, joten valmistelut piti aloittaa ajoissa. Vasta pienen ja hiljaisen siivoustuokion, sekä aamupalan kokkaamisen jälkeen tietenkin, pystyttiin yläkerran mahtavaan päämakuuhuoneeseen lähettämään palvelija herättämään kreiviä, ruokaa täynnä olevan tarjottimen kera. Kreivi Fortescuen herättäminen aamuisin oli onneksi aina helppoa, hän tiesi, että herätä piti, oli hän kuinka väsynyt tahansa.

Tänä aamuna herääminen oli vieläkin helpompaa, paahtavan helteen jälkeen sää oli ottanut hellittääkseen ja antanut Nahorin maille sateita ja pilviä auringon peitoksi, joten yöt ymmärrettävästi olivat viilenneet, samalla helpottaneet nukkumista nyt huomattavasti mukavammissa huoneissa. Nuori herra oli tuntenut olonsa jo hyvin tukalasti monen yön ajan, nukkuminen oli vaikeaa hien peitossa, mutta nyt hän oli nukkunut kuin tukki ja heräsi varsin hyväntuulisena, vaikkakin hyvien unien jälkeen vielä hieman unenpöpperöisenä. Silti, rutiininomaiset aamutoimet oli suoritettava, mutta onneksi Garrettillä oli vielä aikaa herätä ennen tärkeiden asioiden päättämistä. Petiin tuodun aamupalan jälkeen olikin pitkän, kuuman kylvyn aika, minkä jälkeen hänen pitikin kiinnittää huomionsa siihen aikaa vievään ja hankalimpaan tehtävään: laittautumiseen ja vaatteiden valitsemiseen.

Olikin jo melkein iltapäivä, ennen kuin kreivin aamutoimet olivat tehty, toimien hitaus siis syynä jokapäiväiseen aikaiseen herätykseen. Vihdoinkin Garrett pääsi miettimästä asioita, rentoutumaan pitkän ja komean pöydän päätyyn ruokasalissa kupponen teetä edessään. Mies ei voinut kuin huokaista viimein helpotuksesta, kauniina olo on kovaa työtä. Herran posket olivat sileiksi ajetut, kuten joka päivä. Vaaleat kasvot olivat meikki- ja puuterikerroksen peittämät, iho sileä ja mattapintainen, kaikki erheet joita ei tietenkään Garrettin kasvoissa ollut tasaisesti peitettynä. Kulmat olivat nypitty ohuiksi ja harjattu hyvin tarkasti, yhtään kulmakarvaa ei ollut jätetty kasvamaan väärään paikkaan. Hiuksia oli jätetty sievästi reunustamaan kreivin kasvoja, loput hiukset oli kiharrettu normaalia kiharammiksi ja laitettu näteillä pinneillä ylös kiinni. Hiuksissa menikin paljon aikaa, mutta tulos oli Garrettin mielestä sen arvoinen. Vaatetukseksi sen sijaan oli käynyt musta, samettinen takki kultaisilla koristekuvioilla takin helmassa ja hihoissa, sekä vaaleat sormikkaat ja housut.

Tyytyväisenä kreivi Fortescue joi silmät ummistettuina höyryävän yrttiteensä kauniista, kiiltävästä posliinikupista, asettaen sen lopetettuaan pienelle lautaselle pöydän päällä. Hän avasi silmäsi ja vilkaisi vierellään odottavaan palvelijaan hetken teen mausta nautittuaan.
"Olen väsynyt, tahdon viettää aikaa yksin oleskeluhuoneessa. En ota vieraita vastaan, älkää myöskään häiritkö minua ennen päivällistä, ellen itse tule pois aikaisemmin. Ilmoittakaa muille," Garrett ilmoitti noustessaan tuolista sen puisten jalkojen raapaistessa äänekkäästi lattiaa, äänen kuulostaessa hiljaisessa talossa miltei kuurouttavalta. Palvelija ei voinut kuin nyökätä herrallensa tuon kävellessä hitaasti viereistä oleskeluhuonetta kohti. Teekuppi korjattiin nopeasti pois pöydältä ja kaikille kartanossa oleville työntekijöille kyllä kerrottiin kreivin tämänhetkinen toive. Nukkuvaa Garrettiä ei tahtonut kukaan herättää ilman syytä, etteivät vain saisi tuon raivoa niskaansa, jo ennestään hiljainen talo tuntui hiljenevän entisestään, aivan kuin talossa ei olisi ristin sielua.

Oleskeluhuone oli varsin valoisa pilvisestä säästä huolimatta, kiitos suurien ikkunoiden. Siitä huolimatta, oli kartanon nuori herra saanut unen päästä kiinni, kiitos aikaisen herätyksen ja univelkojen. Miehen kasvot olivat ilmeettömät ja rauhalliset, selällään maatessaan tyyny niskan takana oli tuo melkein kuolleen näköinen. Garrett ei olisi herännyt mistään pienestä äänestä, ei tuo kuullut mitään ulkona tapahtuvasta riehumisesta ja huutamisesta, nukkui vain tyytyväisenä. Pitkään toinen olisi nukkunutkin, ellei hänen yhden palvelijansa huuto olisi herättänyt häntä juuri sikeimmästä unesta. Kreivi pomppasi pystyyn säikähtäneen, katsellen hämmentyneenä ympärilleen. Äänen aiheuttajan paikantaessaan, miehen silmät kapenivat kulmien kurtistuessa hieman ärtymyksestä tajutessaan, että häntä oli häiritty turhaan. Ilmassa ei leijunut ruoan tuoksu.
"Charles! Minähän sanoin, etten kaivannut seuraa!" Garrett ärähti ärsyyntyneenä hänen laskiessa päänsä takaisin tyynylle.
"Herätit minut juuri. Luulisi sinun tietävän paremmin," mies mutisi tympääntyneenä ja hyvin väsyneenä,
"Röyhkeää. Tästä tulee seurauksia, Charles. Jätä minut nyt rauhaan, olet tehnyt aivan tarpeeksi harmia," hän jatkoi hiljaa mutisten, vihaisena ja kostoa suunnitellessa. Kuinka joku kehtaakin häiritä hänen kauneusuniaan Ja Charles oli aina ennen ollut niin hyvä palvelija
Avatar

Monarkki

Viestit: 13940

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Heinä 18, 2011 2:12

// Niimpä tietysti. No, laajentakaamme topicia viesteillä ja toivokaamme Garrettin egon mahtuvan sisään ennemmin tai myöhemmin //

Nimue

Nuoren kreivin reaktio tähän äkkinäiseen herätykseen oli huvittava. Kuitenkaan se ei saanut osakseen minkäänlaista ilkikurista virnettä vanhan miehen kasvoilla, päinvastoin. Äskeinen pirullinen virne oli pyyhkiytynyt pois ja nyt tämä palvelijan kuvatus katsoi isäntäänsä mitäänsanomattomalla ilmeellä. Vanhan miehen silmät seurailivat nuorempaansa tuon painaessa naismaisen kauniin päänsä takaisin tyynyyn ja muristen siitä, kuinka äskeisestä tempauksesta tulisi vielä seurauksia. Velhottaren päässä kävi ajatus pitää yllä illuusiota koko tämän ajan, mutta kreivi ei ilmeisesti edes osannut pelätä oudosti käyttäytyvää palvelijaa.. joten lieni turha alkaa tässä muodossa tivaamaan vastauksia.
Lisäksi kreivi vaikutti varsin itsekeskeiseltä ja narsistiselta. Tuo selvästi piti huolen ulkonäöstään - toisin kuin velhotar - ja moinen pikkutarkkuus ei saanut arvostusta Nimuen osalta. Tästä saattaisikin tulla joko erittäin mielenkiintoinen keskustelu tai sitten jotain, minkä Nimue toivoisi päättyvän mahdollisimman nopeasti.
"Voit rankaista häntä myöhemmin, nyt sinun aikasi on varattu minulle" Nimue totesi lopulta, vaihtaen samalla vanhanmiehen illuusion todelliseen muotoonsa, mikä ei todellakaan ollut illuusiota miellyttävämpää katseltavaa. Tottapuhuen, taisi illuusio olla mieleisempää ruokaa silmälle mitä luiseva ämmä. Tai no, se riippui jokaisen omista mielipiteistä ja fetisseistä. Mutta niistä Nimue ei ollut tullut puhumaan tänne, ainakaan tänään.

"Kreivi Garrett Fortescue, Nahor kylän kreivi. Odotin jotain.. vanhempaa" Nainen aloitti istuessaan alas läheiseen nojatuoliin, pitäen tarkasti silmällä nuorta Kreiviä, ettei tuo saisi päähänsä yrittää mitään typerää.
"Vartijanne ovat surkeita. Hankkikaa parempia tai opettakaa heidät varautumaan tunkeilijoihin, jotka eivät aina ole pelkkää lihaa ja verta... Ovenne on tyylikäs, mutta ovenkolkuttimenne tarvitsevat kiillotusta" velhotar jatkoi, antaen nyt vasta puheenvuoron itse kreiville, mikäli tuo haluaisi jotain tähän väliin sanoa. Vaikka sanoilla ei ollut merkitystä. Vain niillä sanoilla, jotka antoivat tietoa, jota velhotar oli tästä kartanopahaisesta tullut hakemaan. Ehkä niitä tietoja olisi voinut urkkia jostain helpommasta paikasta, helpommilta kohteilta, mutta velhottarella oli tapana olla laiska ja mennä suoraan hyödyllisimmän lähteen luokse, keinolla millä hyvänsä. Ja olihan tämä hyvää harjoitusta pitkästä aikaa. Ties vaikka tunkeutumistaitoja tarvittaisiin vielä uudestaankin tässä valtakunnassa.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1564

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ma Heinä 18, 2011 3:33

Kreivin poski painautui kevyesti valkoista höyhentyynyä vasten, tällä kertaa kyljellään maaten, ettei hänen monen tunnin kampauksensa menisi pilalle. Ehkä se oli jo ehtinyt lässähtää tai pinnit irrota? Kauhistuttavaa, mutta se vain lisäsi miehen ärtymystä. Garrettin valkoiseen hansikkaaseen puettu käsi meni laittamaan ja pöyhimään hiuksia, silmät suljettuina, mutta kulmat edelleen vihaisesti kurtussa. Kaikki oli Charlesin syytä, hänen hiuksetkin, jos ne nyt olivat menneet kauheaan kuntoon. Kaikkien onneksi nuori herra hetken hiustenlaittamisen jälkeen päätti, että kampaus oli pelastettu. Charles oli pelastettu tältä kertaa, mutta jos hän ei nyt pian lähtisi, saisi hän potkut. Hirveintä, mitä palvelija voi tehdä isännälleen, oli häiritä tuota vääränä aikana tietenkin.

Charles ei lähtenyt. Sen sijaan, omituinen ääni sai kreivin nousemaan ripeästi istumaan äskeisestä, niin rauhaisasta, asennosta. Ääni ei ollut Charlesin, eikä Charleskaan enää ollut Charles Se oli sellainen yllätys, mikä sai Garrettin veren hyytymään kauhusta, jo kalpeiden kasvojen kalvetessa entisestään meikkikerroksen alla. Tunkeilija, hänen huoneessaan, hänen vieressään. Ilman vartijoita. Siniharmaat silmät eivät olleet enää niin kapeat, ne katselivat hänen palvelijansa tilalle ilmestynyttä naista jonkin pelon ja hämmennyksen tapaisella katseella. Nainen ei ollut mikään miellyttävä ilmestys kauneutta rakastavan kreivin väsyneille silmille, toinenhan oli luiseva, vanha tapaus. Vaatteet kuin rääsyjä Garrettin mielestä. Naisen oli pakko ollut käyttää noituutta tehdäkseen tuo aikaisempi temppunsa, oliko toinen sitten noita? Ulkonäkö kyllä antoi sellaisen kuvan, mutta kaikista kauheinta oli, että tämä noita oli hänen kartanossaan ilman hänen lupaansa, kuka tietää, mitä toinen tuli tänne tekemään? Tappamaan hänet? Jotain pahempaa? Vilunpuistatus kulki nuoren miehen kehon läpi. Hän ei pitänyt tästä yhtään.

Noidan istuessa viereiseen nojatuoliin odottamatta kreiviltä lupaa sai kyllä kyseisen herran kauhistumaan, nainen ei ollut täällä vieraana ainakaan. Hoikka mies oli nopeasti jaloillaan ja peruutti kauemmas noidasta, hän myös pitäen silmänsä tarkasti toisessa, että pystyisi varautumaan toisen mahdolliseen hyökkäykseen. Hän tahtoi myös olla mahdollisimman kaukana tunkeilijasta, eihän hän tällaisessa tilanteessa pystynyt vain istumaan sievästi noidan vierellä! Sanaakaan ei Garrett ollut saanut suustaan ulos, tuntui, kuin kieli olisi jähmettynyt pelosta. Naisen sanat olivat kyllä kreivin mielestä varsin kauniita, vaikka ei niitä toinen tainnut oikeasti sellaisiksi tarkoittaa, mutta sellaista on turha selitellä hänelle. Mies ei ollut vanha, eikä missään nimessä tahtonut olla vanha, hänhän teki nuoruuden eteen vaikka ja mitä. Se, että tuollainen noita huomaa sen, on tietenkin kohteliaisuus. Mutta se ei muuta toisen tunkeilijan asemaa yhtään sen enempää.

"P-poistukaa!" Garrett sai vihdoin sanottua noidan lopettaessa puhumisen.
"En ota vieraita vastaan nyt. Ilmoittakaa tulostanne etukäteen ja tulkaa takaisin joku toinen päivä. Jos enää tahdon edes kuunnella teitä," kreivi jatkoi hieman takkuillen, hänen puhetyylinsä liian kohtelias tähän tilaisuuteen. Ei hän kyllä toisen kanssa tahtonut enää puhua, kartanoon tunkeutumisen jälkeen kyseinen henkilö ei häneltä enää vieraanvaraisuutta ansainnut.
"Jos yritätte jotain typerää.. minä.. minä huudan!" Garrett yritti olla näyttämättä pelkoa ja avuttomuuttaan, mutta kauhean uhkaavaltahan nätti, hento mies ei näyttänyt.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13940

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Heinä 18, 2011 7:20

Nimue

Jälleen kerran kreivi pomppasi pystyyn huomatessaan ettei oma rakas Charles ollut enää paikalla. Nimue katsoi naama peruslukemilla Kreivin reaktioita. Joku olisi saattanut jo naureskella itsekseen neitimäiselle kreiville, mutta Nimue, näin huumorivajaana persoonana, ei nauranut edes sisäisesti. Nyt viimeistään tuli selväksi, ettei kreivi ollut kaikkein miehisin olento tällä mantereella. Kreivi ei selvästikkään pitänyt ajatuksesta istua velhottaren istuessa alas. Tuo ponkaisi ylös kuin olisi istunut itse spitaalisen lähettyvillä. Kotkan tarkka katse pysyi yhä kreivissä, tuon peruuttaessa ja pian änkyttäessä vastauksensa. Rohkeasti tuo pyysi noitaa poistumaan ja ilmoitti, ettei ottanut vieraita vastaan nyt. Lisäksi olisi pitänyt ilmoittaa tulostaan etukäteen ja tulla takaisin joku toinen päivä. Noille sanoille velhotar vain hymähti tympääntyneesti, kreivin vielä jatkaessa pientä saarnaansa.
Lopuksi tuo ilmoitti huutavansa, mikäli velhotar yrittäisi jotain typerää. nuo sanat kuullessaan pieni virne käväisi velhottaren huulilla, mutta katosi yhtä nopeasti mitä oli tullutkin.

"Jos huudatte, voitte olla varma siitä ettette tule puhumaan enää koskaan uudestaan, kun vien teiltä äänenne. Uskokaa pois, pystyn kyllä siihen" Nimue totesi samalla kun nousi ylös ja alta aikayksikön siirtyi Garrettin eteen, kuin taikaiskusta.
"Olisi sääli satuttaa noin kauniita kasvoja, joten toivon, että olette yhteistyöhaluinen. En tarvitse kuin muutaman vastauksen koskien Scarlingtonejen linnaa. Te lienette käyneet siellä, vai luulenko teistä liikoja?" Velhotar lateli uhkauksensa ja ensimmäisen kysymyksensä koskien asiaa, jonka takia hän tänne oli tullut.
Nyt jos selviäisi, ettei kreivi osaisikaan auttaa häntä, tulisi pettymys olemaan suuri. Velhotar kuitenkin uskoi luottavaisesti siihen, että tämä kykenisi edes antamaan jotain hyödyllistä tietoa.

// Pahoittelen oikeesti jos oon ajatuksissani kirjottanu kreivitär... //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1564

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ma Heinä 18, 2011 8:31

Vaikka Garrett yritti esittää kuinka rohkeaa tai näyttää olevansa tilanteen hallinnassa, ei noita näyttänyt olevan kovinkaan vaikuttunut. Kreivin usko itseensäkin melkein latistui, miten näin oli voinut käydä? Hänhän oli kreivi, aatelinen, tärkeä henkilö! Ei hänen luokseen vai noin vain voitu tulla ahdistelemaan! Jos hän pyytäisi, pitäisi lähteä, ja niin kaikki olivat aina lähteneetkin. Mutta ei nyt, tämä oli aivan uudenlainen tilanne. Nyt alkoivat miehen keinot olla vähissä, mitä muutakaan hän pystyisi tekemään? Huutaminenkaan ei näyttänyt pelottavan noitaa, päinvastoin. Uhkailu sai naisen vain vastaamaan vielä kauhistuttavammalla uhkalla, noitahan uhkasi varastaa hänen äänensä! Pelkkä ajatus oli kauhea ja sai Garrettin sulkemaan pienen, kauniin suunsa hyvin tiukasti kiinni. Mutta kauaa se ei ehtinyt niin olemaan, noita ei tyytynyt pysymään kauempana kreivistä ja ilmestyikin aivan yhtäkkiä nuoren miehen kasvojen eteen. Nopea ilmestys vain säikäytti kartanon herran, ja vaikka ei sitä naisellista kirkaisua sattunut kuulumaankaan, pääsi hänen suustaan silti yllättynyt, korkea älähdys Garrettin ottaessa pari askelta kauemmas noidankuvatuksesta.

Kreivi oli suunniltaan kauhusta, keho tuntui jäykistyneen paikalleen pelosta, raajat olivat kylmät ja raskaat. Kylmä hiki nousi ihon pintaan. Eihän hän tiennyt, mihin kaikkeen noita pystyi. Ehkä toinen ei pystyisikään toteuttamaan uhkailujaan. Mutta Garrett ei missään nimessä tahtonut ottaa siitä selvää tai riskeerata omaa henkeään. Tai ääntään. Saati kauniita kasvojaan. Mies oli aivan avuton ilman vartijoitaan tämän naisen armoilla.
"K-kyllä?" kreivi vinkaisi pelokkaana noidan kysymykselle, kyllähän hän oli linnassa käynyt, parikin kertaa, vaikka siitä aikaa olikin. Hän ei tiennyt, miksi noitaa tämä kiinnosti, ei hän myöskään tiennyt, oliko järkevää kertoa siitä toiselle mitään. Mutta seuraukset kertomatta jättämisestä luultavasti olisivat hirveät hänen omalle hengelleen, eikä hän koskaan ollut hyvä valehtelemaan.

"Miksi Miksi kysyt?" Garrett sai sanottua hieman vakuuttavammalla, matalammalla äänellään pelostaan huolimatta.
"E-en tiedä paljoa, j-jättäkää minut rauhaan," hän anoi.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13940

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Heinä 24, 2011 4:03

Nimue

Kreivin rohkeus alkoi pettää ja sen näki jo päälle päin. Miekkosta ei todellakaan oltu rohkeudella pilattu. Sääli sinänsä, mikäli tuo olisi omannut vähän rohkeutta, olisi tuo voinut ansaita jonkinasteista kunnioitusta velhottarelta. Mutta nyt mies näytti hänen silmissään vain kasvaneelta, lellityltä pikku kakaralta. Mitä tuo taisikin olla. Korkea älähdys sai Nimuen kurtitsamaan kulmiaan pienesti. Nainen pystyi kuuntelemaan demonien huutoa ja petojen karjuntaa, mutta jos mies noin korkealta älähti, vihlaisi se tärykalvoja.
No, Garrett myönsi käyneensä linnalla. Hyvä, tuosta päästäisiinkin sitten seuraavaan kysymykseen. Garrett vielä kyselikin, miksi noita moista kysyi ja sen jälkeen pyysi jättämään itsensä rauhaan. Naisen kulman nousivat pienesti tuon piiperrykselle, mutta tuo ei näyttänyt minkäänlaisia merkkejä siitä, että olisi jo tekemässä lähtöä. Oikeastaan tämä oli hauskaa. Niin hauskaa, että tätä sosiaalista kanssakäymistä pitkitti ihan tarkoituksellakin.

"Saat kertoa minulle tarkemmin linnan puollustuksesta" Nimue aloitti lähtiessään kaartelemaan ympäri Garrettia, ei kävellen, vaan leijuen muutaman sentin irti lattiasta.
"Älä huoli, en suunnittele kuninkaan murhaa. En edes aijo koskea sormellanikaan kuninkaalliseen sukuun. Haluan vain yhden tietyn henkilön muurien sisältä. Ja sinä saat kertoa, onko linnan puollustus yhtä leväperäistä, mitä kartanosi".
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1564

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Su Heinä 24, 2011 5:06

"P-puolustuksesta?" Garrett vikisi änkyttäen vähemmän miehisellä, epävarmalla äänellä. Alahuuli olisi varmasti väpättänyt, jos mies ei sitä olisi hellästi purrut hermoillessaan. Velhotar ei näyttänyt tekevän lähtöä, vaikka saikin vastauksen kysymykseensä, toisella näytti olevan paljon kysymyksiä hänelle, ikävä kyllä. Kysymys linnan puolustuksesta oli hälyttävä, aikoiko tuo noita tunkeutua sinne samalla tavalla, kuin hänenkin kartanoonsa ja? Eihän noita voisi Se, johtuiko kreivin pelko tiedon välittämisestä selvästikin vaaralliselle viholliselle siitä, ettei tuo epäitsekkäästi tahtonut kuninkaalle tai kuningaskunnalle sattuvan mitään pahaa, vai vähän itsekkäämmin ja Garrettimmin siitä, ettei hän tahtonut joutua syylliseksi kuninkaallisen suvun murhasta, seuraukset olisivat hänelle kauhistuttavat. Noita kuitenkin vakuutti motiiviensa olevan jotain muuta, mutta eihän kreivi voinut olla varma siitä, puhuiko tuo nainen totta vai ei.

Noita kierteli miestä kuin kissa kuumaa puuroa, mutta leijui kuin mikäkin aave, silmät pistävästi tuijottaen kreiviä. Garrett hermostuneena yritti pitää oman katseensa naisessa, että näkisi toisen liikkeet; hän ei missään nimessä tahtonut kääntää selkäänsä toiselle. Nuoresta herrasta alkoi hieman tuntua puolustuskyvyttömältä saaliilta petoeläimen armoilla, eikä se taitanut kovinkaan kaukana olla totuudesta. Mutta häntä ei syötäisi. Toivottavasti.
"S-sehän on linna Se on rakennettu puolustusmielessä ja kestämään, minun kartanossani taas kauneus on etusijalla," Garrett sai suustansa ulos, hän ei tahtonut kertoa toiselle mitään, mutta samalla, ei hän tahtonut olla hiljaakaan, mitä hänelle sitten tapahtuisi? Kreivi nyrpisti nenäänsä loukkaantuneena noidan haukkuessa hänen kartanonsa puolustusta, hän ei kestänyt muuta, kuin kehuja, tällaisessakaan asiassa.

"Vartijoita on monia, tietenkin. Hyvin koulutettuja parhaimpine aseineen ja haarniskoineen, silmät ja korvat joka paikassa. Puhutte nyt sentään kuninkaan linnasta, etenkin näinä levottomina aikoina puolustus on tiukentunut entisestään. Moni kurja suippokorva ja petturi tahtoisi kuninkaan pään vadilleen," hän jatkoi hieman rohkeammin hampaidensa välistä, saaden keskittyä taas vihaansa haltioita vastaan, joka näytti korvaavan miehen pelon ja hermostuneisuuden. Garrett tosin pysäytti itsensä, ennen kuin ehti kovin pitkälle päästä puheissaan, olisihan hän vahingossa voinut lipsauttaa jotain tärkeämpääkin.
"Et pääse sisään ilman lupaa, ilman vartijoita. Ja sinunlaisiin on varmasti varauduttu, joten turha yrittää samanlaisia temppuja, noita," kreivi kuin sylkäisi sanat suustansa mahdollisimman töykeästi, yrittäen pelotella velhon ideat linnaan murtautumisesta pois toisen mielestä, ennen kuin tuo niitä yrittäisi. Se, olivatko linnan turvatoimet aivan niin hyvät kuin Garrett luuli tai antoi ilmi, ei ollut varmaa, mutta ainakin ne olivat paljon paremmat kuin hänen omansa. Ikävä kyllä. Mutta hän uskoi kuninkaan paneutuneen oikein kunnolla näihin asioihin, jos ei oman henkensä takia niin ainakin tuon perheen ja kuningaskunnan takia. Tuollaisia hulluja ei linnaan haluta.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13940

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Heinä 30, 2011 2:57

Nimue

Kreivin epävarma ääni sai velhottaren tuntemaan olonsa voitokkaaksi. Pelko oli hallitseva tunne, ellei sitä osannut pitää kurissa. Ja pelokkaita olentoja oli helpompi kontrolloida ja taivutella. Kreiviäkin olisi varmasti helpompi puhutella, tuon ollessa pelokas. Muuten tuosta tuskin sai mitään irti.
No, Garrett piti pienehkön luennon linnasta, kertoen että linnat nyt yleensä oli rakennettu puollustusta varten, kestämään kaikenlaisia hyökkäyksiä. Mies myös kertoi, vartijoita olevan monta, koulutettuja ja valmiita kaikkiin vaaroihin, jotka saattoivat uhata hovia. Hyvä niin, mikäli se olisi ollut liian helppoa päästä sisään, olisi tämä valtakunta varmasti kaatunut jo ajat sitten. Pientä rohkeuden poikasta alkoi kuulumaan kreivin äänessä. Ihailtavaa, mutta ei tuo vielä minkäänlaista kunnioitusta velhottarelta saanut.
Lopuksi kreivi päätti luentonsa uhaten, ettei velhotar pääsisi sisään vaikka yrittäisi. Kutsui tuota vielä noidaksi. Kuivahko naurahdus pääsi ilmoille kuivuneilta, kapeilta huulilta velhottaren vihdoista viimein pysähtyessä Garrettin eteen.

"Osaatte valita sanasi hyvin" Nimue huomautti hivellessään sauvaansa luisilla sormillaan "Olette siis vahvasti sitä mieltä, ettei linnaan pääse millään keinolla kutsumatta..."
Velhotar hiljentyi hetkeksi, miettien ja puntaroiden asiaa päässään. Lopulta kalpeat silmät kohosivat takaisin kreivin kasvoihin uhkaavana.
"En ole vielä kuullut sodastanne. Ymmärtääkseni haltiat ovat toinen osapuoli? Osaatteko kertoa, missä toisen osapuolen kaupunki sijaitsee?"
Aihe vaihtui seuraavaan. Nimue päätti ottaa kaiken hyödyn irti ja kysellä kreiviltä kaikki mahdolliset asiat, mitä päähän juolahti. Kreivi varmasti tiesi enemmän, mitä tavallinen työläinen. Näin Nimue ainakin oletti. Ei kreivi tyhmältä näyttänyt saatika vaikuttanut. Tuo oli omalaatuinen, mutta ei idiootti. Tuskin tuo tässä asemassa olisi niin kunnioitettuna, mikäli olisi täysi lahopää.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1564

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti La Heinä 30, 2011 6:21

Garrett olisi voinut huokaista helpotuksesta noidan vihdoin lopettaessa hänen kiertelyn ja kaartelun, toisen pysähtyen lopulta hänen eteensä, niin kuin kunnon ihmisen kuuluukin. Silti adrenaliini virtasi miehen suonissa ja sydän pamppaili pelosta, helpotusta ei tullut. Hän pystyi vain tuijottamaan noitaa inho ja uhmakkuus katseesta paistaen, ryhti mahdollisimman suorana pelosta huolimatta. Tämä vanha, luiseva nainen ei silti ollut aivan niin paha, kuin voisi luulla; ainakin toinen huomioi hänen mahtavat sanansa. Kreivi olisi voinut olla varsin otettu, jos tämä noita ei olisi jo pilannut mahdollisuuksiaan minkäänlaiseen vieraanvaraisuuteen jo aikoja sitten.

"Tietenkin," Garrett tiuskaisi uhmakkaasti myöntäväksi vastaukseksi noidalle, vaikka ei toinen tainnut hänen mielipidettänsä enää edes kysyäkään linnan puolustuksesta. Nainen hiljentyi varsin mietteliäänä hetkiseksi, ehkä toinen vihdoinkin aikoi lähteä ja jättää hänet rauhaan? Hetken päästä kävi selväksi, ettei siitä ollut vielä toivoa. Kreivi sai mitä omituisimman ja tyhmimmän kysymyksen, minkä oli vähään aikaan saanut.
"Mitä?" miehen katse oli selvästikin epäilevä ja hämmentynyt,
"Kuinka et voi tietää siitä? Missä ihmeessä olet oikein ollut kaikki nämä vuodet" hänen äänensä oli melkeinpä toruva, sääliväkin, aivan kuin toinen olisi jokin pieni, henkisesti vammautunut lapsi. Garrett ei vain mitenkään voinut ymmärtää, miten joku ei voinut tietää jostain niin tärkeästä asiasta. Hänellä ei tietenkään ollut mitään käsitystä muusta maailmasta, Crypt oli ainoa paikka, missä hän oli käynyt tai minkä menosta hän tiesi. Tietenkin kreiville tämä oli maailman keskus ja tietenkin kaikkien piti tietää siitä.

"Ne kirotut suippokorvat haastavat riitaa, eikä se ole mikään ihme," nuori herra vihdoinkin aloitti asian selittämisen saarnansa jälkeen,
"Ovat tehneet sitä jo vaikka kuinka kauan, vuosia. Saisivat tulla jo esiin, saataisiinpa tämäkin sota jo loppumaan," Garrett irvisti inhosta. Haltiat tai tämä sota eivät todellakaan olleet hänen lempipuheenaiheita, ja se kyllä näkyi. Ainakin hän oli varma ihmisten voitosta, mutta suippokorvat olivat silti riesana. Haltioiden mainitseminen oli hänelle niin paha paikka, että tuon piti istahtaa takaisin alas sohvallensa, mistä noita oli hänet aikaisemmin niin törkeästi herättänyt. Tämä seisoskelu alkoi jo muutenkin väsyttää häntä. Vastaukseksi noidan toiseen kysymykseen kreivi ei voinut muuta kuin pudistaa päätään.

"Se onkin ongelmana. Kaikki olisi niin nopeasti ohitse, jos vain tietäisimme sen syntipesäkkeen sijainnin. Olinpaikaksi huhutaan Quinnin metsää, mutta sinne on lähetetty moniakin etsimään. Ja mitä he ovat löytäneet?" Garrett tuhahti nyrpeänä, pitäen dramaattisen tauon,
"Ei mitään. Pakkohan kokonaisen linnan on löydyttävä jostain sieltä, jos se siellä on? Mutta sitä ei ole missään. Jotkut epäilevät taikuutta, kaikki eivät edes uskon sen olevan siellä... Mutta suippokorvat ovat viekkaita otuksia. Kuka tietää, mihin noituuksiin ne pystyvät," kreivi sanoi näyttäessään varsin tympääntyneeltä kyseiseen seikkaan ja risti jalkansa hakiessaan edes vähän lohtua mukavan pehmeältä istumapaikaltansa. Jos miehen piti päättää, oliko tämä noita täällä pahempi kuin haltiat, hän sanoisi ei. Mikään ei ollut niin kauheaa. Pienessä hetkessä noita oli alentunut kauheimmasta tapahtumasta ja kuolemantunteesta vain ärsytykseksi.

"En ole vieläkään kuullut nimeänne, yleensä tapoihin kuuluu itsensä esitteleminen. Minuthan te jo tunnettekin," Garrett näytti tylsistyneen edellisen keskustelun aiheeseen, ja päättikin vaihtaa sen johonkin mielenkiintoisempaan, kuten vaikka häneen itseensä.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13940

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Elo 08, 2011 3:06

Nimue

Kreivi vaikutti kovin hämmästyneeltä siitä, ettei velhotar ollut tietoinen tämän manner pahasen tilanteesta. Olisihan se kyllä pitänyt tietää, mutta aikoinaan kun täällä asusti, ei Nimueta yksinkertaisesti kiinnostanut opiskelun lisäksi tietää mitä kylän ulkopuolella tapahtui. Joten velhotar tyytyi katselemaan neutraali ilme kasvoillaan Kreivin pauhatessa haltioista ja heidän piilopaikastaan. Puheenaihe sai velhottaren kiinnostumaan yhä enemmän tästä valtakunnasta. Garrett kertoi ettei haltioiden piilopaikkaa oltu löydetty, vaikka kuinka oltiin etsitty. Nimue epäili heti piilopaikan käyttävän jonkinlaista loitsua, mikäli tuo metsässä tosiaan olisi.. Siinähän riittäisi tekemistä etsiä tuo kyläpahainen. Mitäköhän siitäkin tiedosta maksettaisiin?

Velhotar heräsi ajatuksistaan Kreivin kysellessä hänen nimeään epäsuorasti. Velhotar nosti kasvoilleen pelottavalla tavalla lempeän hymyn, samalla kun hymähti pienesti.
"Tietenkin. Kuinka saatoin unohtaa" Velhotar totesi samalla kun astui lähemmäksi sohvalle istunutta kreiviä.
"Nimeni on Nimue Black" velhotar esitteli itsensä kumartaen samalla Garrettille, kuin olisi heti alussa pitänyt tehdä "Viimeisiä velhoja suvustani. Juuri palannut mone vuoden jälkeen takaisin Cryptiin."
Esiteltyään itsensä Nimue suoristui ja jäi hetkeksi aikaa tuijottamaan tyhjin katsein kreiviä.
"Vaikken sellaista kuvaa ehkä ole antanutkaan, niin en tullut tänne satuttamaan teitä. Ehkä olisin voinut hoitaa sisääntulon hieman hienovaraisemmin mutta me velhot olemme taipuvaisia suuripiirteisyyteen" Velhotar jatkoi, tällä kertaa pahoitellen pienesti ja epäsuorasti melko tökeröä tunkeutumistaan kreivin kartanoon.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1564

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ma Elo 08, 2011 5:41

Garrett oli näkyvästi paljon rauhallisempi, kun tuo noita-akka jopa käyttäytyi ihmisten tavalla. Harmaat silmät katselivat kapeina velhottaren esitellessä itsensä, olipa miehen ilme jopa varsin tylsistynyt, mikä oli suuri muutos verrattuna hetken aikaa sitten vallinneeseen pelkoon. Aivan kun hän olisi jo unohtanut naisen kyvyt toisen kertoessa, ettei tahtonut satuttaa.
"Hm, aivan, en voi vilpittömästi sanoa olevani kovin iloinen tapaamisestanne," kreivi aloitti koppavaan sävyynsä, päätään lievästi kallistaen, mutta silmien silti katsoessa noidan kasvoja,
"Mutta hyviin tapoihin kuuluu aina sanoa hauska tutustua. Ihan vain teille tiedoksi, käytöstavat kuin teiltä näyttää puuttuvan," hän jatkoi, puuttuen toisen töykeään tunkeutumiseen ja itsensä esittelemättä jättämisestä omalla omahyväisellä tavallaan, kuinka tyytyväiseltä tuo näyttikään, kun vihdoinkin pääsi valittamaan tyytymättömyydestään toiselle ilman pelkoa. Garrett otti rennomman asennon sohvalla, mutta katse oli silti varsin tympääntynyt ja vakava, ei hymyäkään näkynyt tuon nuorekkailla kasvoilla.

"Nyt, oletteko tuhlanneet aikaani tarpeeksi, vai aiotteko lähteä? Olette varmasti aiheuttaneet ihan tarpeeksi harmia kaikille, tunkeuduitte sisään" hän nyrpisti nenäänsä inhoavasti, muistaen, kuinka haitaksi tuo velho oli ollutkaan hänelle. Mitenhän toinen oli edes päässyt sisälle? Oliko kukaan loukkaantunut? Eihän se tietenkään ollut kauhean tärkeää, hänenhän henki se tärkein oli. Jos noidasta tiedettäisiin, olisivat kaikki varmasti hyvin huolissaan kreivin turvallisuudesta mutta kukaan ei ollut tullut pelastamaan häntä. Tuskin vartijat olivat edes huomanneet. Garrett tuhahti hiljaa itsekseen omille ajatuksillensa, ei hän kyllä edes vartijoita tarvinnutkaan, hänhän selvisi tästä aivan hyvin itsekin.
"Herätitte minut varsin törkeästi päiväuniltani, joten pyydän teitä poistumaan, että saan jatkettua uniani," kreivin sanat olivat pyytäviä, mutta äänensävy käskevä, komenteleva jopa, aivan kuin omille alaisille sanottu. Mies selvästikin luuli olevansa tilanteen herra ja otti siitä kaiken ilon irti, tyypilliseen tapaansa.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13940

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Elo 14, 2011 2:57

Nimue

Kreivi tuntui saavan yhä enemmän ja enemmän nirppanokkaista olemustaan ja rohkeuttaan takaisin. Pikku hiljaa tuon asennen alkoi ärsyttämään velhotarta, mutta tuo ei valitettavasti jaksanut edes vaivautua pelottelemaan miestä enää. Eiköhän tuo ollut jo saanut sydänkohtausta kerrakseen.
"Ymmärrän hyvin miksette" Velhotar vastasi kuivahkosti Garrettin todetessa, ettei ollut kovin iloinen tästä tapaamisesta.
Pian sen jälkeen kreivi pyysikin velhotarta poistumaan. Tuo tosiaan oli saanut rohkeutensa - mikäli tuo sellaisen omisti - takaisin ja toivoi nyt pääsevänsä jatkamaan kauneusuniaan. Velhotar katsoi kreiviä hetken mietteliäänä, kunnes hymähti ja lähestyi miestä.
"Ehkä olette oikeassa" Velhotar totesi päästyään lähelle kreiviä "En ukso että teistä enää on hyötyä minulle.. joten poistun".

Velhotar nosti toisen kätensä kohti kreiviä, osoittaen laiskasti luisevilla sormillaan tuota. Muutamat sanat mutistuaan velhotar nosti kasvoilleen virneen, joka kertoi tuon tehneen jotain.
Tuo oli langettanut kreivin päälle pienen, harmittoman loitsun. Tuon loitsun johdosta tuo tulisi näkemään parin päivän ajan vain painajaisia nukkuessaan, mikäli uskalsi nukkua. Ehkä tuo menisi paniikkiin, kun kauniiden silmien alle alkoi ilmestyä tummat silmäpussit. Mikäs sen mukavampaa.
"Nukkukaa hyvin, Kreivi Garrett" Nimue totesi vielä, ennen kuin lähti varmoin askelin kävelemään ovelle päin, muuttuen samalla askel askeleelta sumeaksi, pilvimäiseksi massaksi, joka livahti lopulta oven alta pois tästä huoneesta, pois koko kartanosta ja sen alueelta..
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1564

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Su Elo 14, 2011 9:25

Hetken aikaa sen jälkeen, kun Garrett vaati noitaa lähtemään, vallitsi hiljaisuus noiden kahden välillä. Miehen silmät katselivat tylsistyneenä tuota hänen mielestään niin vanhaa ja rupsahtanutta noitaa, toinen ei todellakaan ollut mikään ilo hyvin vaativille ja virheisiin tarttuville silmille. Velho rikkoi hiljaisuuden hymähdyksellä ja lähti lähestymään kreiviä, saaden nuoren herran kulman kohoamaan kysyvästi. Eihän hän ollut antanut toiselle lupaa lähestyä, eikä hän nyt oikeastaan tahtonut toisen lähellä olla ollenkaan. Silti tuo nainen, törkeästi omasta tahdostaan, käveli aivan hänen eteensä. Garrett olisi sanonut jotain, mutta Nimue kertoi alistuneensa miehen tahtoon ja aikoi lähteä. Automaattisesti kreivi tunsi voittaneensa, mutta noidan ilmoittaessa, ettei hänestä olisi enää mitään hyötyä hänelle, laimensi se voitontunteen vain ärtymykseksi. Kuinka joku pystyi kutsumaan HÄNTÄ hyödyttömäksi?! Hänhän se oli, joka päätti, kuka oli hyödytön hänelle! Garrett oli jo tainnut unohtaa, miksi nainen oli tänne tullut, hänelle toinen oli vain huono ja tylsä vieras. Toinenhan se hyödytön oli, kun ei pystynyt edes häntä huvittamaan!

Kreivin kasvot menivät mutruun, aivan kuin toinen olisi pieni, pilalle lellitty lapsi, joka ei saanut tahtoaan lävitse. Olipa hän sanomassa jotain hyvin terävää vastalausettakin, mutta ei tuo saanut kuin suunsa auki ennen kuin noita nosti kätensä ja osoitti sormellansa suoraan miehen kasvoja. Suu sulkeutui säikähtäneenä Garrettin taas muistaessa toisen vaarallisuuden, ja koko mies nytkähti taaksepäin hätääntyneenä, kauemmaksi noidasta. Naisen suusta kuului hiljaisia sanoja, joita Garrett ei ymmärtänyt. Sen täytyi olla jonkinlainen loitsu! Velhottaren varsin epämiellyttävä virne vain pahensi asiaa, saaden miehen paniikkiin. Kreivin kädet syöksähtivät kasvoille ja tunnustelivat niitä, yrittäen etsiä, mitä noita oli niille tehnyt. Mitään erikoista ei tuntunut, mutta se oli vain pelottavampaa.

"M-mitä sinä olet tehnyt?!" hän huusi hätääntyneenä, mutta velholta ei kuulunut vastausta. Nimue käveli kohti huoneen ovea, noidan kiinteän olemuksen muuttuessa kokoajan sumuisemmaksi, ihmismäisen muodon lopulta sulaessa pilvimäiseksi, lipuen oven alta pois. Garrett tuijotti kauhuissaan ovelle päin, istuen aivan hiljaa paikoillaan vielä pitkän aikaa toisen kadotessa. Vasta tuntiessaan olonsa edes vähän turvallisemmaksi tuo juoksi huoneesta ulos niin nopeaa kuin pystyi peilille, mistä hän pystyi tarkistamaan ulkonäkönsä. Kaikesta huolimatta häntä katsoi takaisin se sama, aivan yhtä ihana ja kaunis kreivi, juuri sellainen, kuin oli aina ollutkin. Kartanon herra sai huokaista helpotuksesta juuri ennen kuin vartijat saapuivat sankoin joukoin isäntänsä luokse, tullen tarkistamaan toisen kunnon aikaisemman hyökkäyksen takia

Vartijat saivat tietenkin kunnon höykytykset huonosta työstään ja Garrett sai ylidramatisoida koko tilanteen, sekä tietenkin vaatia häntä ahdistelleen noidan teloittamista. Ei luultavasti menisi kauaa, ennen kuin Nimue Blackin nimi koristi etsintäkuulutuksia ympäri Cryptin suurimpia kyliä, vaikkakaan niissä komeilevat kreivin kuvailemat piirretyt kasvot eivät aivan kyseiseltä noidalta näyttäneetkään Mitä kyseisestä herrasta Nimue oli paljon rumempi ja vanhempi, kuin miltä oikeasti näyttikään. Etsintäkuulutus ja lisätyt vartijat saivat Garrettin tosin niin hyvälle tuulelle, että pystyi jatkamaan nyt jo iltaan siirrettyjä kauneusuniaan, vaikkakaan tuo ei tainnut kauhean hyvin niitä nukkua. Saati sitten yöuniaan


((Sen pituinen se. :D))

Paluu Fortescuen kartano

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia