Kirjoittaja Mohnake » 10 Heinä 2011, 17:24
Aamu valkeni kirkkaana kartanolle ja kaikki olivat jo heränneet päivän tehtäviin. Kokki valmisti kaikille aamiaista, pii'at riensivät palvelemaan kreiviä ja auttamaan häntä aamupuuhissa. Portilla vartijat tekivät vaihtoa ja hyvin levänneet ja pirteät vartijat vapauttivat uupuneet ja väsyneet virkaveljensä. Koko kartanon ympäristö vaikutti heräävän uuteen uskoon. Mukaan lukien mies, joka kaukaa kartanon länsipuolelta katseli, kuinka sen ikkunoista vedettiin verhoja syrjään ja savupiipuista tuprutti tummaa savua. Hänellä oli vahva aavistus, että tästä päivästä tulisi hyvin loistelias. Mies virnisti yksikseen ja suunnisti kohti maantietä, mikä kulkee kartanon ohitse. Jo varhain aamusta liikkeellä oli kourallinen karavaanareita. Päästyään maantielle, karavaanareiden vankkureiden viereen, mies odotti viimeistä vaunua, jonka kyytiin loikkaisi. Kartanolle tosin ei ollut enään pitkä matka kävelläkkään, mutta hän ei halunnut herättää huomiota kävelemällä itse vartijoiden näköpiiriin. Viimeisen vankkurin ajaessa ohi, mies loikkasi sen kyytiin ja asettui kyyryyn. Seuraava vaihe vaatisi enemmän tarkkaa ajoitusta ja, jos se menisi mönkään niin toista tilaisuutta ei tulisi. Vankkurien lähestyessä porttia hän nopeasti laski kätensä lähemmäs tietä ja kuiskasi itsekseen hiljaa: "Luikerra pienokainen". Miehen ranteesta luikersi ulos pitkä ja paksu kyy. Tämä herättää kyllä huomion, hän ajatteli. Käärme todentotta herätti huomiota, kun se uhkaavasti luikersi vartijoita kohti. Miehet hieman hätääntyivät, kun huomasivat käärmeen vasta sen ollessa muutaman jalan päässä heistä. He kohottivat molemmat hilpareitaan ja manasivat äänekkäästi. Kumpikaan heistä ei huomannut, kun vankkureista heidän takanaan hyppäsi alas mies viitassa, lyhyissä housuissa ja sandaaleissa. Tämä mies otti vauhtia suoraan hyppynsä jälkeen ja suuntasi ripeää tahtia muuria kohti. Puolet matkasta muuria pitkin hän juoksi ja puolet kiipesi.
Muurin toiselle puolelle tiputtauduttuaan mies suuntasi nopeasti tallirakennuksen taa. Siellä hän hetken aikaa otti syvään henkeä ja taputti itseään selkään. "Hieno suoritus Eldon, hyvin toimittu", mies puhui itselleen. Henkeä otettuaan, Eldon, rupesi kuikuilemaan, jos vaikkapa olisi joku jättänyt ovea raolleen tai ikkunaa auki. Kuin toiveestä hänen silmänsä osuivat raollaan olevaan ikkunaan, pää-ovien lähellä. Eldon kulki ripeää tahtia kohti tilaisuuttaan päästä sisään, samalla tarkkaillen ympäristöään. Päästyään ikkunan alle, hän kuunteli korva höröllä oliko tuossa huoneessa elämää. Ainoa ääni mitä hän kuuli, oli tulen roihu hellan pesässä. Hän raotti ikkunaa sen verran, että pystyi kapuamaan sisälle kartanoon. Eldon vilkuili ympärilleen ja huomasi olevansa keittiössä. Se tiesi, että jonkin oven takana olisi ruokasali ja siellä olisi pöytähopeita. Hän askelsi hiljaa kohti kahta vierekkäistä ovea. Kumarruttuaan toisen oven kohdalla hän tirkisti avaimenrei'ästä sisään. Siellä oli pelkkää pimeää. Eldon oletti, että kreivi tuskin halusi pitää kekkereitään pimeässä ruokasalissa, joten hän tirkisti toisen oven avaimenrei'ästä. Siinä se nyt oli, hän mietti itsekseen. Oven takaa ei kuulunut ääniä eikä hän nähnyt ketään, joten oli todennäköistä, että sali oli tyhjä. Eldon raotti ovea varovasti ettei se vahingossakaan narahtaisi. Hän astui ruokasaliin, jossa oli ilmeisesti hetki ennen hänen tuloaan syöty aamiaista. Pii'at eivät olleet vielä kerinneet viedä likaisia aterimia, pikareita ja lautasia pois, mikä kävi Eldonille paremmin kuin mainiosti. Itsekseen hymyillen, Eldon, ryhtyi putsaamaan pöytää hopeasta. Siinä ohella hän otti myös itselleen aamupalaa ja napsi muutaman kirsikkatomaatin ja yhden siivun leipää.
Kesken syömisensä Eldon kuuli, kun puiselle lattialle kolisi jotain raskasta. Hän käänsi rivakasti katseensa äänen suuntaan ja siinä seisoi piika, suu pyöreänä, silmät selällään ja jaloissaan iso metalli tarjotin. Eldoninkin suu hieman raottui. Kuinka hän ei huomannut tämän nuoren naisen tuloa? Sitä hän kyllä kerkeisi pohtimaan myöhemminkin, sillä nainen rupesi kirkumaan ja se oli merkki, että hän joutuisi poistumaan. Hän nopeasti nappasi saalislaukkunsa ruokapöydältä ja kiiruhti keittiöön. Vilkuillessaan pakoreittiä, Eldon, huomasi oven jota ei vielä aikaisemmin ollut tutkinut ja harppoi sen suuntaan. Hän läimäytti sen auki ja huomasi sen johtavan terassille. Mainiota, ei tarvinnut kavuta ikkunasta. Hän nopeasti juoksi terassin halki ja suuntasi katseensa portille. Se oli auki ja siitä ratsasti ihmisiä kartanon pihaan. Nyt hänen pakonsa oli varmistettu. Juostessaan kohti porttia hän huomasi hieman kauempana, portin ulkopuolella, miehen taluttavan hevosta ja puhuvan samalla jollekin nuorelle naiselle. Eldon rynnisti sisään tulevien hevosten välistä ja väisti toisen vartijan hilparia. Nyt portinvartijat olivat hänet huomanneet ja huusivat hänen peräänsä. Eldon ei siitä piitannut. Hän juoksi kohti tuota hevosta taluttavaa miestä. Mies ei huomannut Eldonia ennen vartijoiden huutoja ja oli nyt kääntänyt katseensa, häntä kohti kirmaavaan mieheen. Ennen kuin hän kerkesi väistää, hän sai mojovan potkun rintakehäänsä ja kaatui rajusti maahan. Eldon ei kerennyt tässä vaiheessa pyytelemään anteeksi, vaan hyppäsi hevosen selkään, käänsi hevosen suunnan vuorille ja ajoi elukan laukkaan.