Vartijat eivät selvästikään olleet vastaukseen tyytyväisiä, vampyyri vain pitkitti tätä tahallaan ja siten ärsytti vartijoita entisestään, jotka halusivat jo nyt tuon hengiltä. Silti, niin kauan kun kreivi oli vaarassa, he eivät voineet tehdä mitään asian eteen. Ainakin huuto hiljeni hieman vampyyrin estäessä ääntä kädellään, mutta ei se kuitenkaan ihan hiljaista ollut. Garrettin huutaminen loppui ajallaan miehen väsyessä, muuttuen pakokauhunvaltaisesta huudosta periksi antavaksi itkuksi. Yö oli ollut pitkä ja jännitystä täynnä, kreivi oli ollut väsynyt jo aikaisemmin, mutta tämä alkoi olla jo aivan liikaa. Tuon koko heikko keho makasi lattialla voimattomana, ei enää pelkästä pelosta liikkumattomana, mutta myös väsymyksestä. Niinpä mies ei kauheasti pistänyt vastaan eikä edes voinut pistää vastaan, keho kun ei enää jaksanut ahdistelijan kiertäessä kätensä tuon ympärille ja nostaessa koko kreivin ilmaan, syliinsä. Vähän vain tuosta kuului vikinää, olihan tunne varsin outo ja hullun syli turvaton, joten pelottavaa se oli. Garrett oli tosin sen verran kevyt tyyppi, lihaksia kun tuo ei omannut yhtään painoa lisää tuomaan, joten helppo kannettava hän ainakin oli, jos ei muuta.
Kantajan yhtäkkinen syöksähdys ovesta ulos sai huudahduksen niin kreivistä kuin vartijoistakin, koko sakin isoja, haarniskapukuisia miehiä lähtien juoksemaan kaksikon perään kolinan ja kilinän kanssa. Olivathan ne vahvoja ja hyväkuntoisia, sinnikkäitä miehiä, mutta varusteet painoivat varsin ja vampyyri oli nopea kintuistaan, jättäen vartijat pikku hiljaa jälkeensä, vaikka aika sinnikkäästi he perässä pysyivätkin. Kaksikon astuessa ulos ulko-ovesta olivat ovivahdit aika nopeasti perässä, mutta kuitenkin tunkeilija panttivankinsa kanssa onnistui pujahtamaan varjoihin piiloon, vaikkakin Garrettin heikot huudahdukset auttoivat jäljittämään parivaljakkoa ja pienentämään etsimisaluetta. Pian kartanon puutarha olikin vartijoita täynnä, etsintäpartioilla kaikilla soihdut kädessä ja aseet esillä. He eivät antaisi kenenkään yllättää itseään enää, ja olivat valmiina hyökkäykseen heti rikollisen löydyttyä.
Kreivi ei voinut huutaa olinpaikkaansa lehtensä vielä säilyttäneen puskan alta käden taas tullessa esteeksi, mutta olisi hän varmaan muutekin ollut aivan liian väsynyt siihen. Maa oli hieman märkä ja kylmä, kosteuden tunkeutuessa läpi valkoisen yöpaidan kankaan iholle asti. Yö oli kylmä ja pimeä ja seura pelottavaa, vaalea iho nousi kananlihalle niin pelosta kuin kylmyydestäkin, todisteeksi, että vaikka Garrett näytti miltei karvattomalta, oli tuon iholla sentään paikoitellen hyvin ohuita ja vaaleita karvoja. Säikähtäneen hengitys oli tiheää, nenästä tulleen hengityksen höyrystyen pieniksi huurupilviksi. Kreivi oli väsynyt, kylmissään ja peloissaan, kyynelten edelleenkin virratessa silmistä, aivan kuten kaulan pienistä puremajäljistä valuva veri. Jos aikuisen miehen pystyi koskaan näkemään pelokkaampana tai surkeampana, kuin Garrett nyt, oli se jo aika suuri saavutus. Miten tämä oli mennyt tähän? Hänenhän piti olla turvassa heti, kun vartijat löysivät hänet