Iltatähti on kuin timantti


Suuri kartano, jonka lähettyville vuorten takainen kylä koostuu. Paikka on melko vähäpätöinen verrattuna molempiin linnoihin, mitä Cryptistä löytyy, mutta kartano omaa kaikista kauneimman puutarhan ja arkkitehtuurisesti se on ihmisten linnaa kauniimpi, mutta heikompi. Siitä ei ole linnan veroiseksi turvaksi. kartanoon kuuluu myös pienet tallit ja sivurakennus, missä on lähinnä palvelijoiden työtiloja.
Isäntänä toimii Kreivi Garrett Fortescue, jolle tuo kyseinen kartano kuuluu.

Valvojat: Crimson, Sands

Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1558

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ti Loka 18, 2011 12:16

Vartijat eivät selvästikään olleet vastaukseen tyytyväisiä, vampyyri vain pitkitti tätä tahallaan ja siten ärsytti vartijoita entisestään, jotka halusivat jo nyt tuon hengiltä. Silti, niin kauan kun kreivi oli vaarassa, he eivät voineet tehdä mitään asian eteen. Ainakin huuto hiljeni hieman vampyyrin estäessä ääntä kädellään, mutta ei se kuitenkaan ihan hiljaista ollut. Garrettin huutaminen loppui ajallaan miehen väsyessä, muuttuen pakokauhunvaltaisesta huudosta periksi antavaksi itkuksi. Yö oli ollut pitkä ja jännitystä täynnä, kreivi oli ollut väsynyt jo aikaisemmin, mutta tämä alkoi olla jo aivan liikaa. Tuon koko heikko keho makasi lattialla voimattomana, ei enää pelkästä pelosta liikkumattomana, mutta myös väsymyksestä. Niinpä mies ei kauheasti pistänyt vastaan eikä edes voinut pistää vastaan, keho kun ei enää jaksanut ahdistelijan kiertäessä kätensä tuon ympärille ja nostaessa koko kreivin ilmaan, syliinsä. Vähän vain tuosta kuului vikinää, olihan tunne varsin outo ja hullun syli turvaton, joten pelottavaa se oli. Garrett oli tosin sen verran kevyt tyyppi, lihaksia kun tuo ei omannut yhtään painoa lisää tuomaan, joten helppo kannettava hän ainakin oli, jos ei muuta.

Kantajan yhtäkkinen syöksähdys ovesta ulos sai huudahduksen niin kreivistä kuin vartijoistakin, koko sakin isoja, haarniskapukuisia miehiä lähtien juoksemaan kaksikon perään kolinan ja kilinän kanssa. Olivathan ne vahvoja ja hyväkuntoisia, sinnikkäitä miehiä, mutta varusteet painoivat varsin ja vampyyri oli nopea kintuistaan, jättäen vartijat pikku hiljaa jälkeensä, vaikka aika sinnikkäästi he perässä pysyivätkin. Kaksikon astuessa ulos ulko-ovesta olivat ovivahdit aika nopeasti perässä, mutta kuitenkin tunkeilija panttivankinsa kanssa onnistui pujahtamaan varjoihin piiloon, vaikkakin Garrettin heikot huudahdukset auttoivat jäljittämään parivaljakkoa ja pienentämään etsimisaluetta. Pian kartanon puutarha olikin vartijoita täynnä, etsintäpartioilla kaikilla soihdut kädessä ja aseet esillä. He eivät antaisi kenenkään yllättää itseään enää, ja olivat valmiina hyökkäykseen heti rikollisen löydyttyä.

Kreivi ei voinut huutaa olinpaikkaansa lehtensä vielä säilyttäneen puskan alta käden taas tullessa esteeksi, mutta olisi hän varmaan muutekin ollut aivan liian väsynyt siihen. Maa oli hieman märkä ja kylmä, kosteuden tunkeutuessa läpi valkoisen yöpaidan kankaan iholle asti. Yö oli kylmä ja pimeä ja seura pelottavaa, vaalea iho nousi kananlihalle niin pelosta kuin kylmyydestäkin, todisteeksi, että vaikka Garrett näytti miltei karvattomalta, oli tuon iholla sentään paikoitellen hyvin ohuita ja vaaleita karvoja. Säikähtäneen hengitys oli tiheää, nenästä tulleen hengityksen höyrystyen pieniksi huurupilviksi. Kreivi oli väsynyt, kylmissään ja peloissaan, kyynelten edelleenkin virratessa silmistä, aivan kuten kaulan pienistä puremajäljistä valuva veri. Jos aikuisen miehen pystyi koskaan näkemään pelokkaampana tai surkeampana, kuin Garrett nyt, oli se jo aika suuri saavutus. Miten tämä oli mennyt tähän? Hänenhän piti olla turvassa heti, kun vartijat löysivät hänet

Viesti Ti Loka 18, 2011 8:15

~ Felix ~

Mies kallisti hieman päätään, nähdessään tuon toisen miehen värisevän kylmästä. Hän puraisi pienesti alahuultaan ja avasi sitten hieman kaapuaan. Mies veti pelokkaan kreivin itseään vasten ja kietoi kaapuaan myös tuon ympärille, halusi tuo sitä tai ei. Felix kietoi myös kätensä miehen ympärille ja kuunteli läheltä kuuluvia ääniä.
"Jos et olisi huutanut silloin niin ehkä tätäkään ei olisi tapahtunut", mies kuiskasi toisen korvaan ja huokaisi pienesti.
Sitten hän kuitenkin virnisti pienesti. Hän silitteli kreivin hiuksia ja tuijotti eteensä, aivan kuin olisi odottanut vartioitten löytävän heidät.
"Tai ehkä tämä on sinulle parempi. Jos et nimittäin olisi huutanut, olisit ollut nyt minun raiskattavissani", tuo jatkoi ja pelotteli kreiviä sanoillaan.
Mutta hiusten silittäminen ei kyllä loppunut vieläkään, vaan se jatkui vain vähän hellempänä.

Felix nosti miehen taas samalla tavalla ylös ja vilkuili ympärilleen. Hän päätti vaihtaa piilopaikkaa. Hän lähti kävelemään eteenpäin ja hyppäsi pian yhden puun oksalle. Felixin onneksi hän oli kevyt ja vaikka kreivi olikin hänen sylissään, niin ei tuokaan hirveästi lisäpainoa tuonut.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1558

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ti Loka 18, 2011 12:55

Garrett oli kylmissään, mutta silti tuo yritti vastustella vampyyrin yrityksiä vetää tuota lähemmäs itseään, mutta turhaan. Kreivin keho painettiin helposti toisen miehen rintaa vasten kaavun kietoutuessa peitoksi ympärille hiljaisista vastalauseista huolimatta, mutta loppujen lopuksi se ei parempi näin. Viileä ulkoilma oli liikaa heppoiselle yöpaidalle, joka ei lämmittänyt juuri ollenkaan, ja jos se oli ainoa vaatekappale yllä niin Kauhean lämpöinen olo ei voinut olla. Viitan alla sen sijaan oli lämpimämpää, vaikka Garrettin keho tärisikin vielä pienin väliajoin, yrittäen lämmittää itseään sillä lailla. Tai ehkä mies oli vain edelleenkin niin pelokas, että tärisi, kuka tiesi. Vampyyrin ruumiinlämpö lämmitti kylmissään olevaa ja ainakin viitan ulkopuolella vallinneeseen kylmyyteen verrattuna se oli todella lämmintä. Melkein mukavaa, jos kreivi ei olisi yrittänyt vältellä ahdistelijaansa, peläten olla tuon lähelläkään.

Käsi silitteli pehmeitä, vaaleita hiussuortuvia hellästi, vampyyrin myös kuiskatessa hellästi ei niin helliä asioita aatelisen korvaan. Tilanne oli varsin ristiriitainen, ahdistelija näytti jonkin sortin kiltteyttä pitäessään huolen, että toinen ei vilustuisi ja silitteli hiuksia rauhoittavasti, mutta kaikki tuon suusta tulleet sanat olivat pelottavia, eivätkä auttaneet yhtään. Mutta Garrettkin alkoi väsyä itkemiseen kyynelvirtojen pikku hiljaa tyrehtyessä oudon miehen sylissä, jättäen jälkeensä märät silmät ja niiskuttavan nenän.

Vampyyri nousi jaloilleen kasvien suojasta, nostaen kreivinkin sylissään ilmaan. Hidas kävely ei tuntunut aluksi niin pahalta, mutta yhtäkkinen hyppäys korkealle ilmaan sai Garrettista käheän huudahduksen, joka kyllä sai vartijat taas lähelle kaksikkoa etsimään, vaikka nuo eivät vielä olleet heitä kokonaan huomanneetkaan. Vilkaisu alas kertoi kreiville missä he olivat, eikä hän pitänyt siitä. Se olivat liian korkealla ja putoaminen sattuisi! Heikosti tuon kädet tarrautuivat pelosta häntä ilmassa kannattelevan miehen paitaan, niin käden kuin koko aatelismiehen täristessä.
"H-haluan kotiin," tuo sai sanottua hiljaisella, kylmästä vähän karhealla ja värisevällä äänellä, painaen päätään vasten toisen rintaa ja nyyhkäistessään.

Viesti Ti Loka 18, 2011 3:05

~ Felix ~

Mies huokaisi pienesti. Hän katsoi itseensä painautunutta miestä hiljaa. Vamppyyri nosti katseensa alhaalla käveleviin ja juoksenteleviin vartioihin. Hän sulki taas pienesti huokaisten silmänsä ja seisoi hetken aikaa paikoillaan. Sitten hän avasi taas silmänsä ja käänsi katseensa kreiviin.
"Minulla oli ihan kivaa, vaikka välillä sattuikin pelottavia juttuja. Tai siis pelottavia juttuja sinulle", hän mutisi hiljaa.
Hän ei olisi halunnut jättää kreiviä ja lähteä. Vaikka hän ei halunnutkaan, niin silti tämä nuorukainen oli hieman tykästynyt tuohon itkevään ja naisellisesti kiljuvaan mieheen. Mutta syitä silti oli kaksi. Yksi oli se, että aurinko alkaisi jo parin tunnin päästä nousemaan ja Felixillä pitäisi olla aikaa mennä kotiin. Toinen syy oli se että.. Noh.. Ehkä Felixin sydän oli alkanut hieman lämmetä, eikä hän halunnut tehdä enää kreiville mitään pahaa. Felix hyppäsi alas puusta. Siitä kuului pikkuinen tömähdys, joka saattoi kiinnittää lähimpinä olevien vartioiden huomion. Vamppyyri ei kuitenkaan välittänyt siitä. Hän vain käveli hieman surullisesti hymyillen kartanon ovelle. Mies laski korkea-arvoisemman miehen oven eteen ja laski katseensa alas.
"Oli mukava tutustua. Vaikkei se sinusta varmaan hirveän mukavaa olisi ollutkaan", tuo mutisi ja kumarsi pienesti.
Hän nosti katseensa kreivin kasvoihin ja varvisti hieman. Mies painoi hellän suudelman tuon huulille ja hymähti sitten pienesti.
"Toivottavasti nähdään taas joskus.. Ehkä vähän paremmissa merkissä", tuo sanoi ja virnisti pienesti.
Sitten hän lähti juoksemaan pois kreivin puutarhasta. Taskussa olevia koruja hän ei kuitenkaan aikonut palauttaa. Ne saivat nyt uuden omistajan.

//Kiitos ropesta :3 Toivottavasti roolataan viel yhes. Tää sit varmaa loppu tähän, ellet sit ite keksi mitään. Voit kyllä tehdä lopppuroolauksenkin jos haluat ^^
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1558

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ti Loka 18, 2011 4:05

Garrett nyyhkäisi hiljaa, pitäen edelleen poskeaan toisen rintaa vasten, eikä viitsinyt saati uskaltanut katsoa ympärilleen tai tuohon outoon mieheen. Tietenkin tuolla hullulla ahdistelijalla oli kivaa, tuohan oli nauttinut hänen nöyryyttämisestään ja kiduttamisesta, eikä edes yrittänyt peitellä niitä tyytyväisiä virneitä. Kreivi ei jakanut toisen mielipidettä, häntä oli kohdeltu väärin ja kovasti, hän oli niin henkisesti kuin fyysisestikin aivan poikki ja kivussa. Vampyyrin yhtäkkinen lihasten jännittäminen ja sitten hyppy alas oksalta sai pelokkaan ja avuttoman miehen sylissä tarrautumaan kaikin voimin toisen paidanrinnuksista kiinni, painaen päätään kovemmin toista vasten ilmavirran lennättäessä pitkät hiukset kummankin kasvoja pitkin. Putoaminen oli pelottavaa ja vaikka se kuinka oudolta kuulostikin, oli tuo kauhistuttava mies hänen ainoa turvansa tällä hetkellä.

Vampyyrin hyvästelyt eivät olleetkaan vain kiusoittelua ja turhan toivon ylläpitämistä ahdistelijan oikeastikin kävellen Garrett sylissään kohti kartanon ulko-ovea, joka heidän onnekseen oli onneksi vartijoista vapaata aluetta suurimman osan vartijoista ollessa etsimässä kreiviä aivan jostain muualta. Ei tullut mieleenkään, että tunkeilija palaisi sinne panttivanki käsissään. Pitkästä aikaa sängyssä maanneen ja nyt sylissä kannetun aatelisen jalat koskettivat maata, kylmän kiveyksen saadessa paljasjalkaisen miehen vingahtamaan korkeasti jalkapohjien koskettaessa sitä. Joku, jonka ei koskaan pitänyt kävellä pitkiä matkoja tietenkin omasi pehmeät ja hyvin herkät jalat, jotka eivät kauheasti mitään kestäneet. Olipa se outo tunne olla tähän aikaan muutenkin jaloillaan, oman painon kannatteleminen tuntui omituiselta, Garrettin vaihtaessa painoaan toiselta jalalta toiselle huojuvasti ja epävarmana. Kreivi ei jakanut toisen tunnetta tapaamisesta, mutta kumartaminen, vaikka se tuollaiselta roskasakilta tulikin, tuntui aina hyvältä. Silti tuo normaalisti kaikesta valittava mies oli hiljaa, johtuiko sitten väsyneisyydestä vai pelosta, vai sitten siitä, että olo alkoi olla turvallinen toisen tehdessä lähtöään. Vampyyri tosin lähestyi uhkaavasti kasvoja, saaden Garrettin ottamaan pari askelta taaksepäin, mutta ovi pysäytti matkan. Painautuen vasten puista ovea mies joutui kuin joutuikin ottamaan taas yhden suudelman vastaan, vaikka tällä kertaa se ei onneksi pitänyt sisällään suuhun tunkeutuvaa kieltä. Se ei silti ollut mukavaa.

Kreivi pudisti päätään. Hän ei todellakaan toivonut näkevän toista enää ikinä! Paitsi ehkä kuolleena. Silti tuo ei tehnyt mitään elettäkään huutaakseen tai vastatakseen, vartijat kyllä näkivät ennen pitkää juoksevan hahmon ja ampuivat perään kunnon nuolisateen, vaikka pimeällä jousi ei ollut mitenkään kauhean tarkka ase. Vartijat löysivät myös Garrettin, joka oli poissa tolaltaan ja itki jotain raukkaa vasten varmaan monta tuntia, kertoen kaikista kauheista koettelemuksistaan, samalla niin vartijoita kiittäen pelastamisesta ja palkankorotuksella lahjoen, kuten myös uhkaillen potkuilla, koska eivät tehneet tarpeeksi hyvin. Väsyneeltä ja poissa tolaltaan olevalta kreiviltä ei kauheasti järkevää puhetta saanut aikaiseksi, joten mies pakotettiin nukkumaan aika nopeasti. Mutta vartijoita tuo ei huoneesta ulos päästänyt, eikä varmasti tulisi olemaan missään hetkeäkään ilman vartijoita tästä lähtien. Se, aikoisiko aatelinen laittaa etsintäkuulutuksen ahdistelijastaan palkkionmetsästäjien iloksi vai tuntuiko tuosta sen olevan liian noloa, jäisi nähtäväksi.



((Jees. :D Jos tahdot Felixille etsintäkuulutuksen, niin nyt sellaista ainakin olisi tarjolla ison summan kera! Ei pakollinen tietenkään, mutta jos tuntuu siltä, että siitä saisi jotain hyviä pelejä ja juonia joskus aikaiseksi. Tietenkin herra hienohelma on nähnyt toisen vain hämärässä ja tuolla on tapana liioitella kaikkia puolia, mistä ei pidä, mutta ehkäpä sitä jotain melkein tunnistettavaakin kuvaa saisi aikaiseksi Koska Garrett on niin butthurt ja kaikkien pitää kuolla, jotka kiusaa! Nyyh.))

Viesti Ti Loka 18, 2011 5:37

~ Felix ~

Mies juoksi pois kartanon pihalta, jättäen jälkeensä pelkät kengän jälket. Hän juoksi katua pitkin eteenpäin ja kaatoi vahingossa yhden mummon, joka oli jo aamuvarhain kävelemässä jonnekkin päin. Mummo huusi jotain ilkeää vamppyyrin perään. Felix ähkäisi pienesti ja nopeutti juoksemistaan. Aurinko ei saisi voittaa tuota. Hän ei missään nimessä kuolisi tämän reissun jälkeen. Ei edes vahingossa. Ja tähän reissuun olikin mennyt vähän enemmän aikaa, kuin mies oli kuvitellut, joten nyt piti pitää kiirettä, jos halusi ehjin nahoin takaisin kotiin. Kuitenkin pieni auringon säde tuli pian esiin. Felix haukkoi hieman henkeään ja etsi katseellaan piilopaikkaa. Hän huomasi hylätyn näköisen talon ja juoksi sitä päin. Mies avasi oven, joka narahteli ilkeästi. Hän asteli sisään ja sulki oven. Pienessä hylätyssä talossa oli vain yksi ikkuna, jonka edessä oli muutenkin suuri puu. Felix piti kuitenkin kaapuaan päällään ja sen mustaa huppua kasvojensa edessä. Onneksi talon kattoon tai seiniin ei ollut tullut mitään reikiä, josta nousevan auringon säteet voisivat tunkeutua sisään. Felix käveli nurkalla olevan pienen tuolin luokse ja istui sille. Hän nojasi käsillään sen edessä olevaan pöytään ja huokaisi pienesti. Käskisiköhän kreivi vartiansa tämän herran perään? Jos käskisi, niin siitä alkaisi taas tappeluita. Ja ehkä joku saattaisi taas kuolla niin kuin se yksi vartia.
"Nälkä..", Felix mutisi muistellessaan sen vartian herkullista verta.
Hän kuuli pian koputusta ovelta, muttei mennyt avaamaan. Joku mies astui sisään. Hän katsoi hetken aikaa Felixiä.
"Ai anteeksi, luulin että tämä oli tyhjä", hän sanoi ja oli lähtemässä, ennen kuin Felix antoi hänelle luvan jäädä.
Hetken aikaa molemmat istuivat paikoillaan tuijottaen pöydän pintaa. Sitten Felix nousi ja käveli miehen luokse. Hän tarrasi tuon olkapäistä kiinni, veti tuon paidan kaulusta vähän sivummalle ja iski terävät kulmahampaansa miehen ihoon. Mies huusi, mutta Felixin alkaessa imemään verta, hänen huutonsa laantui. Felix piteli miestä hetken aikaa, ennen kuin oli saanut syötyä ja päästi tuosta sitten irti. Paljon verta menettänyt mies kaatui tajuttomana maahan. Felix pyyhki suupielensä kaapunsa hihaan ja katsoi silmät auki pyörtynyttä miestä.
"Kiitos aamiaisesta", tuo mutisi ja istui takaisin omalle paikalleen, penkille, jossa oli äsken istunut.

//Joo käy hyvin :D
Edellinen

Paluu Fortescuen kartano

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö