Hiomaton timantti


Suuri kartano, jonka lähettyville vuorten takainen kylä koostuu. Paikka on melko vähäpätöinen verrattuna molempiin linnoihin, mitä Cryptistä löytyy, mutta kartano omaa kaikista kauneimman puutarhan ja arkkitehtuurisesti se on ihmisten linnaa kauniimpi, mutta heikompi. Siitä ei ole linnan veroiseksi turvaksi. kartanoon kuuluu myös pienet tallit ja sivurakennus, missä on lähinnä palvelijoiden työtiloja.
Isäntänä toimii Kreivi Garrett Fortescue, jolle tuo kyseinen kartano kuuluu.

Valvojat: Crimson, Sands

Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1562

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ma Heinä 06, 2015 11:37

Hiomaton timantti

Ilta toi mukanaan hämärän ja viileämmän tuulahduksen, mutta ilma oli lämmennyt jo mukavaksi, vaikka kevät tuntuikin olevan niin ikävä. Taivas oli pilvetön, eikä ilmassa näkynyt merkkiäkään sateesta tai myrskystä. Tuulikaan ei ollut yltynyt liian kylmäksi, joten vaikka Nahorin kadut ja pellot olivat hiljaisempia kuin päiväsaikaan, kansa halusi silti viettää aikaansa ulkona miellyttävässä ilmassa. Kreivin kartanossakaan ei vielä päästy lepäämään. Illallinen oltiin valmistettu ja hiljaisempi aika alkoi nyt, mutta vielä oli jonkin verran tehtävää sinä aikana, kun isäntä söi ja rentoutui. Ruokarauha täytyi kuitenkin antaa.

Garrettin elämä oli palannut taas entiseen malliinsa. Muisto kidnappauksesta oli vielä mielessä ja turvatoimia oltiin lisätty, mutta nyt olo oli jo paljon turvallisempi. Oma koti oli rakas, kuten oli oma sänkykin – niin täydellinen, jossa sai niin hyvin nukuttua. Ruoka oli hyvää ja sitä sai niin paljon, kuin halusi. Palvelijat olivat tuttuja, kokonaan hänen käytössään. Ja niin, suippokorvia ei ollut missään lähettyvillä! Ulos kreivi ei ollut uskaltautunut kovin pitkäksi aikaa, eikä metsiin enää menty... Mutta ei hänellä ollut edes haluakaan siihen. Illallinen kynttilänvalossa oli enemmän hänen mieleensä, pöydän suorastaan notkuessa kaikenlaisista herkuista, mitä yksi ihminen ei saisi koskaan omin nokkinensa tuhottua. Tuolille istahdettiin ja lautasliinaa otettiin esille, Garrettin katsellessa jo nälkäisenä tarjottavia pöydällä... Kunnes vartija yllättäen ilmestyi ruokailusaliin.
"Kreivi Fortescue..."

Se rauhallinen hetki loppui sitten siihen, kreivin kävellessä pitkin käytävää kohti eteistä ja ulko-ovea. Kuka olisi voinut uskoa! Nyt, niin pitkän ajan jälkeen, aivan syyttä? Hänhän oli tehnyt kaiken sen, mitä hänen pitikin! Ei, se lisko ei voinut olla vihainen mistään, jotain muuta tässä oli nyt taustalla. Se, että Garrett kuuli jonkun vanhan kerjäläisukon olevan ovellaan... No, ei häntä nyt kiinnostanut kauheasti ruokailun aikana, jälkeen hän olisi voinut heittää ruoantähteitä ulos. Normaalisti hän ei olisi edes vaivautunut lopettamaan, mutta kun hän kuuli sen kerjäläisen kutsuvan itseään Oraakkeliksi...

Kreivi nyökkäsi vartijoille ovellaan ja tuli miesten saatetuksi – yksinhän hän ei muukalaisia menisikään tapaamaan. Silmät kävivät kaventumaan niiden osuessa siihen pitkään, laihaan ukkeliin. Totta, olihan tämä mies – tai lohikäärme – ollut suorastaan pelastava enkeli silloin kauan aikaa sitten, mutta nyt hän tunsi olonsa taas omaksi itsekseen ja toisen ulkomuoto vain ällötti häntä.
"Sinä," Garrett tuhahti, silmissä paistaen epätietoisuus ja kysymykset,
"Miksi olet täällä? Ja etkö olisi voinut... Pukeutua tapaamiseen? Tai käydä kylvyssä...?"



((Tänne Aksu kyllä.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13887

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Heinä 07, 2015 12:11

Re: Hiomaton timantti

Marduk


Kevät, luonto heräili jälleen täyteen loistoonsa ja kuolevaiset tuntuivat virkistyvän, auringon pysyessä jälleen pidempään taivaalla. Crypt heräili talvihorroksestaan tuttuun tapaansa, jälleen kerran. Vuosi toisensa jälkeen. Se alkoi jo satojen vuosien jälkeen kyllästyttää, sen seuraaminen sivusta, mutta mihinkäs ikivanha lohikäärme ei olisi ehtinyt kyllästyä. Onneksi tänä keväänä - ja vuonna näin ylipäätänsä - hänellä oli luvassa paljon viihdykettä. Siinä missä kumppaninsakin, oli Archelaus alkanut sekaantua entistä enemmän kuolevaisten sotkuihin. Heillehän tämä oli vain peliä, vähän kuin shakkia, kaksikon kilpaillen siitä kuka sai parhaat nappulat ja kummalla loppujen lopuksi oli enemmän sanavaltaa minkäkin rodun tai ryhmän keskuudessa.
Ja olihan se muutenkin hauskaa kiusata vähäisempiä elämänmuotoja olemassaolollaan. Mitä nuo nyt muka heille mahtaisivat?

Tänään vanhan rääsyläisen illuusioon turvautunut kolossi suuntasi kohden Nahoria, tarkemmin Nahorin kreivin kartanoa. Siitä oli jo kulunut pieni tovi, kun Oraakkeli oli Fortescuen lennättänyt takaisin turvaan kartanolleen kaiken sen jälkeen, mitä nuori ihminen oli saanut kokea haltioiden kynsissä. Eihän Marduk hyvää hyvyyttään ollut Garrettia auttanut, ei hän edes varsinaisesti välittänyt tuosta nuorukaisesta, hänellä oli kyllä syynsä miksi oli asiaan puuttunut. Garrettin auttamisen avulla hän oli saanut tehtyä sopimuksen kreivin kanssa mikä hyödytti heitä molempia, mutta samalla Marduk oli jälleen kerran saanut näpäyttää Arania. Cúthalionien kiusaaminen kun tuntui olevan se suurin hupi kahdelle vanhimmalle.
Tietenkään rääsyläistä ei päästetty sisään kartanoon, tuon ilmestyessä kutsumatta ovelle ja vaatien tapaamista Fortescuen kanssa. Vartijat parhaansa mukaan koittivat ilman väkivaltaa vaarattoman näköistä vanhusta ajaa tiehensä, mutta tuo vaati päästä kreivin puheille, suorastaan käskien jotakuta ilmoittamaan arvon kreiville, että Oraakkeli oli ovella. Kerta vanha pieru ei näyttänyt lähtevän ja vaikutti olevan tosissaan vaatimuksiensa suhteen, lähti yksi vartijoista ilmoittamaan asiasta kreiville, vaikka nyt ei ollut kovin suotuisa hetki häiritä aatelista.

Lopulta vanhus sai kuin saikin tahtonsa läpi, kreivin saapuen paikalle vartijoiden saattelemana. Vakaville kasvoille kävi nousemaan huvittunut virne, silmättömän vanhuksen kallistaen päätään pienesti Garrettin avatessa suunsa.
"Minäpä hyvinkin", Valkohapsinen hymisi itseensä tyytyväisenä, virneen pysyen kasvoilla kreivin käydessä kyseenalaistamaan miksei rääsyinen vanhus olisi voinut edes vähän laittautua.
"Etpä sinäkään kovin edustavassa kunnossa ollut, kun minun luonani olit vierailulla", Minkäänlaista teitittelyä ei suotu nuorelle kreiville, ei ennen kuin tuo osoitti olevansa sen arvoinen, "Pistän parempaa kyllä päälle, jos siihen on tarve. Nyt en kuitenkaan nähnyt sellaista."
"... Etkö aio kutsua minua sisään, kreivi hyvä?"



// Aksu täällä kyllä //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1562

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ti Heinä 07, 2015 5:23

Re: Hiomaton timantti

Garrett näytti kovin närkästyneeltä, vartijoiden tuon ympärillä taas tuntuen kovin hämmentyneiltä. Kuka olisi uskonut, että hieno nuoriherra olisi oikeasti tuntenut vanhan, sokean kerjäläisukon? Se, että tuo oli lähtenyt mukana ulos kesken illallisen oli jo ollut oma pieni ihmeensä. Kysyvä vartija oli jo varautunut moitteisiin ja kreivin vihaan häiritessään ruokailua turhasta syystä, mutta aivan varmuudenvaralta tuo oli sen tehnyt, ettei häntä sitten moitittu jättäessään sen kysymättä! Kukaan muu tässä seurassa ei tiennyt, mikä vanhuksen ja Garrettin suhde oli, koskaan tuota vanhaa miestä ei kartanossa oltu nähty, joten ei kai toinen mikään perhetuttukaan ollut? Kysymyksiä pyöri ilmassa, mutta niitä ei ääneen sanottu eikä niihin vastauksiakaan tullut.

"N-no se oli...!" Kreivi hengähti toisen muistuttaessa, ettei hänkään silloin ollut laittanut itseään kovin kauniiksi, kun Mardukin luolassa oli käynyt pyrähtämässä – ehdotus, joka sai vartijat todella hämmentyneiksi, kukaan kun ei osannut edes kuvitella sellaista tapahtumaa. Ikävä kyllä, lisko oli oikeassa – ja se ärsytti! Posket punertuivat hieman puuterin alla, Garrettin nakertaessa hellästi alahuultaan ja välttäen suoraa katsekontaktia... Sokean kanssa. Hän oli näyttänyt aivan kauhealta, ei ollut käynyt kylvyssä päiviin, hänen hiuksensa olivat yksi suuri sotkupesäke ja yllään hänellä oli vain hikinen, haiseva yöpaita! Mutta eihän hän olisi niin tehnyt, jos valinnanmahdollisuus oli hänen käsissään! Se kaikki oli haltiakuninkaan syytä, se suippokorva ei ollut antanut hänelle mahdollisuutta hoitaa itseään!

Muistot saivat nuorukaisen kehon suorastaan värähtämään inhosta. Marduk ei kuitenkaan voinut väittää, ettei hän ollut pian korjannut erhettään! Heti kun hänellä oli siihen mahdollisuus, hän oli peseytynyt ja pukeutunut kunnolla. Samaa ei voitu sanoa vanhuksesta, joka oli saastainen ja ällöttävä. Garrett ei oikeastaan halunnut edes katsoa toista.
"Nyt on illallisen aika," kreivi mutisi toisen vihjaillessa haluavansa tulla sisälle. Ehkäpä Marduk sen tiesi jo, mutta mitä ukkeli nyt oikein kuvitteli? Hänellä oli kiire syödä! ...Ja siellä se ruoka odotti yhä pöydällä, kylmentyen vailla yhtään syöjää. Ajatus oli kauhea, eihän hän voinut jäädä tänne ulos puhumaan pitkäksi aikaa!
"...Tule," Garrett tuhahti, ärtyneenä itselleen. Mies kääntyi ympäri ja lähti kävelemään kohti kartanon ovea päästäkseen takaisin ruoanääreen.



((Kyllä Aksu siellä.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13887

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Heinä 12, 2015 6:02

Re: Hiomaton timantti

Vanhus hymyili. Niin tyytyväisenä ja omahyväisenä, kreivin koittaessa löytää sanoja joilla pistää vastaan Oraakkelin huomautukselle. Sokean kasvot olivat nauliintuneet nuorenmiehen puoleen ja vaikkei silmiä omannutkaan ja ne tyhjät silmäkuopat olivat mustan kangassiteen takana piilossa, näytti vanhus siltä, että olisi suorastaan pelottavasti tuijottanut kreiviä. Eihän hän vieläkään tarvinnut silmiä nähdäkseen, mutta siitä taas vieressä seisovat vartijat eivät tienneet. Poloiset vaikuttivat olevan aivan kujalla tilanteen suhteen, eikä Marduk katsonut asiakseen mokomia valaista, kreivi kertokoot itse omilleen mitä halusi, ei se liskon tehtävä ollut. Eipä yksikään vartija tähän väliin käynyt kreiviltään mitään tiedustelemaan, luottaen nuorenmiehen toimiin tämän ventovieraan suhteen.

Pää kallistui pienesti aatelisen käydessä värähtämään muistojensa myötä, Oraakkelin odottaessa kaikessa rauhassa tuon avaavan suunsa jälleen. Hänellä oli aikaa, kreivillä ei niinkään mikäli mieli illallisensa syödä lämpimänä. Illallisestaan nuorimies kävikin mainitsemaan, ennen kuin vastentahtoisesti viimein kehotti vanhusta tulemaan sisään perässään. Archelaus virnisti hymisten, samalla kun lähti liikkeelle seuraten aatelista. Ei askelin, vaan leijuen, kulkien maatapitkin lipuen kuin aave. Eipä tuon jalkoja edes nähnyt pitkän, mustan kaavun suojista joka maata laahasi, sikäli mikäli vanhuksella edes jalkoja oli. Vanhus myös liikkui tuttuun tapaan aivan kuin olisi nähnyt ympäristönsä, eikä epäröinyt etenemisensä suhteen. Nätisti valkohapsinen kuitenkin seurasi kreiviä tuon johdattaessa kutsumattoman vieraansa peremmälle kartanoon, aina sen odottavan illallisen luokse.

"Mihin yksi ihminen noin paljon ruokaa tarvitsee", Suorasanaisen röyhkeästi vanhus kävi hymisemään sen notkuvaksi katetun pöydän, tietäen kyllä ettei Garrett yksin aikonutkaan kaikkea syödä varsinaisesti, "Ei ihme että aateliset ovat yleensä lihavia. Ja laiskoja".


// Mutta kysymys kuuluu, onko Sands siellä? //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1562

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Su Heinä 12, 2015 10:05

Re: Hiomaton timantti

Garrett käveli ripein askelin ovesta sisään, saappaidenpohjien kumistessa suuressa eteissalissa. Vartijoista suurin osa jäi paikoilleen, mutta pari lähti saattamaan herraansa, silmien vilkuillessa kohti outoa vanhusta, joka oli saanut kutsun sisälle asti. Kukaan ei sanonut mitään, kysymyksiä ei kysytty... Mutta eihän tähän outoon mieheen tietenkään luotettu – etenkin, kun kreivi oli ollut niin kauhean säikky tuntemattomien kanssa viime aikoina. Nyt molempien miesten käytös ihmetytti ja epäilytti, kreivin suuntaan vilkaistiin aina vähän väliä aivan kuin vartijat odottivat jotain merkkiä jonkin olevan pielessä. Mutta mitään ei tullut – sen sijaan Garrett kävi heilauttamaan kättään häätääkseen vartijat pois luotaan ja palauttamaan nuo paikoilleen.

Ruoka odotti yhä pöydällä, kukaan ei siihen ollut koskenut kreivin lähtiessä. Palvelustyttö odotti yhä päästäkseen tarjoilemaan ruokaa isännälleen, kovin toimettomana seisten sen ajan, kun tuo oli poissa. Nyt kun Garrett palasi ja istahti takaisin alas tuolilleen, tuolla oli taas jotain tekemistä – vaikkakin oudon miehen läsnäolo huoneessa hämmensi. Kreivi ei kuitenkaan näyttänyt juurikaan kiinnittävän tuohon mitään huomiota, ei pyytänyt toista istumaan eikä palvelijoita tuomaan lautasia tai ruokailuvälineitä. Lautasliina laskostettiin kauniisti syliin ja nuori mies antoi palvelijan tehdä työnsä, saaden alkuruoan eteensä.

Ennen kuin hän pääsi siihen kuitenkaan käsiksi, Marduk kävi ivaamaan – ja sehän vasta saikin Garrettin närkästymään. Tuo tuhahti – mutta varoi kuitenkaan liikaa rypistämästä kaunista, sileää otsaansa.
"En ole lihava!" Mies heti intti vastaan, vaikkei toinen oikeastaan häntä sellaiseksi väittänyt... Mutta vihjaus oli selvästikin siellä! Ja sitä hän ei hyväksynyt. Niin. Tällaista tilannetta ei ennen tainnut ruokailusalissa tapahtuakaan, kreivin vieraat kun yleensä, no, tiesivät pitää moiset mölyt mahassaan...
"Pöydän pitää olla kunnolla katettu, vaikka syöjiä olisi vain yksin. Jokainen aatelinen tietää sen."



((Hajusta tietää.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13887

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Heinä 13, 2015 3:52

Re: Hiomaton timantti

Sokean kasvot kääntyivät heti sen naispuolisen palvelijan puoleen, kun ruokasaliin oli saavuttu. Tietenkin oraakkelia kiinnosti yhä naiskauneus - varsinkin kun ihmisistä oli kyse - eikä aikonut jättää tilaisuutta käyttämättä, jos neitojen kanssa samaan tilaan pääsi. Kasvot tarkkailivatkin alati palvelustyttöä, siinä missä Garrett kävi ahterinsa alas iskemään pöydän ääreen ja heti kitisemään vastaan oraakkelin sanoihin.
Marduk hymähti, kerran jos toisenkin, samalla kun kävi lipumaan lähemmäksi pöytää, vetäen syvään henkeä aivan kuin haistellen pöydän antia. Nokkaa kuitenkin nyrpistettiin kovinkin pian, ei hän varsinaisesti välittänyt ihmisten tavasta kokata ruokaansa, vaikka muutama poikkeus tietenkin löytyi. Ja jos hän jostakin piti, niin viinistä. Erinomaista juotavaa, vaikka eihän lohikäärme varsinaisesti mitään maun päälle loppupeleissä ymmärtänyt. Varsinkaan oraakkeli, joka ei kiinteää ravintoa tarvinnut elääkseen.

"Verrattuna kansanne orpoihin ja kodittomiin, olet kyllä aika tukevassa kunnossa", Oraakkeli jatkoi, kasvojen ollen yhä kohdistettuna kuitenkin palvelijattareen, "Mutta kai se on teidän ihanteenne. Naaraiden suhteen varsinkin. Tuhti ja kurvikas kroppa kielii ravinnonsaannista ja hedelmällisyydestä. Jälkikasvun selviytyminen on taatumpaa silloin".
"Miksei sinulla jo kumppania ole?", Oraakkeli kävi yllättäen kysymään Garrettilta, sen pahemmin välittämättä halusiko kreivi puhua näistä asioista - varsinkaan ruuan ääressä.
"Olethan jo toistakymmentä kesää kokenut ja juuri sait todistaa kuinka helposti sitä vihollisen käsiin joutuu, jos ei ole varovainen", Vanhus jatkoi, "vai eivätkö neidit kiinnosta arvon kreiviä lainkaan...?".


// No vähän kyllä alkaa käryämään jokin... //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1562

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ma Heinä 13, 2015 6:59

Re: Hiomaton timantti

Garrett antoi palvelustytön kaataa hieman viiniä jalalliseen lasiinsa, ruokajuoman ollessa tietenkin aivan yhtä suuri osa ruokailua, kuin itse ruoka! Silmä kuitenkin katseli jo nälkäisenä lautaselle aseteltuja herkkupaloja – mutta eihän sillä tietenkään paljoa voinut olla, tämä oli vasta yksi annos monista ja ruokalajeja oli vielä niin montaa odottamassa, että vatsaan täytyi säästää tilaa! Hopeiset aterimet otettiin vierestä rennoin ottein, veitsen leikatessa pienen palasen jonkinlaisesta kalarullasta. Ulkonäkö oli aivan yhtä tärkeää, kuin maku ja hajukin, joten kreivi katseli ja arvosteli sitä hiljaa tarkalla katseellaan. Lohta, kenties? Ja sisällä oli jotain vaaleaa levitettä, hän pystyi näkemään siinä hippusia yrteistä ja mausteista. Kala oli vielä hieman lämmintä, tuoden tuoksun mukanaan Garrettin nenään. Kyllähän se sai jo veden herahtamaan kielelle!

Kreivi tuhahti kuitenkin liskon sanoille, viedessään ensimmäisen suupalan suuhunsa. Lihava hän ei ollut, mutta ehkäpä hän suostuisi siihen, että oli tukevampi kuin joku, joka oli vain luuta ja nahkaa. Totta kai hän oli! Hän oli terve, raavas uros, heillä kuuluikin olla sitä tukevuutta. Mitäpä sitä kukkakepillä tekisi, sellainenhan vain kuolisi tai katkeaisi, menisi poikki noin vain! Ei, hänenlaisensa aatelisen kuului olla vahva, hän oli johtaja! Ja kala oli muuten hyvää, kun hän sitä siinä miettiessään pureskeli, ensimmäisen suupalan pian vaihtuessa toiseen.

Viini vedettiin melkein väärään kurkkuun Mardukin yllättäen kysellessä Garrettin kumppanista – tai siitä kumppanista, jota ei ollut olemassa. Nuorukainen yskähti, tuoden lautasliinaa huulilleen pyyhkiäkseen ne. Siniharmaat silmät kääntyivät tuijottamaan vanhusta. Kukapa tuollaista olisi viimeksi kysynyt, enää kun hänellä ei ollut vanhempia päättämässä tai huolehtimassa tällaisista asioista. Naimisiinmeno oli aivan kreivin omissa käsissä – eikä sitä ollut vielä tapahtunut, vaikka ikääkin tuolta löytyi. Käsi heilahti kohti palvelustyttöä, miehen lähettäessä tuonkin nyt matkoihinsa.

"T-tietenkin kiinnostavat! Mitä ihmettä oikein vihjailet?!" Tuo älähti, eikä oikein arvostanut moista puheenaihetta tässä ruokaillessaan. Kreiviä ei taitanut kuitenkaan kiinnostaa kukaan muu, kuin oma peilikuvansa, jos totta puhuttiin.
"Ei minun tarvitse– Minulla on vielä vaikka kuinka paljon aikaa! Olen nuori," kreivi tuhahti, leikaten ripein liikkein uuden palan kalarullastaan ja työntäessään sen suuhunsa kovin jäykästi, yrittäessään näyttää kovinkin välinpitämättömältä jauhaessaan ruokaa pienemmäksi. Kasvot olivat kääntyneet hieman Mardukista, mutta nielaisun aikana silmät avautuivat hieman ja vilkaisivat vanhuksen suuntaan.
"Sitäkö sinä tulit vain tänne kysymään? En usko, että sinun pitää siitä huolehtia."



((Syövyttäviä kaasuja.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13887

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Heinä 18, 2015 12:44

Re: Hiomaton timantti

"Minä en vihjaile mitään, kreivi hyvä", Vanhus kävi hymisemään nuoremmalle, joka oli vähällä vetää viinit väärään kurkkuun hänen kysymyksensä myötä. Nuorimies väitti kivenkovaa neitojen kyllä kiinnostavan - ehkä sitten joskus, nyt tuota taisi kiinnostaa vain oma itsensä - ja vakuutteli, ettei hänen vielä tarvinnut kumppaneita miettiä. Hänellä olisi vaikka kuinka paljon aikaa, ainakin näin omien uhoamisiensa mukaan.
"Niinhän me kaikki luulemme", valkohapsi mutisi lähinnä itsekseen kreivin sanoille. Ei sitä koskaan tiennyt, milloin kuolema kurkkaisi nurkan takaa. Luulisi Garrettin jo ymmärtäneen sen, olihan tuo ollut vihollisten kynsissä, hyvä ettei joutunut samantien teloitettavaksi. Sinällään se oli kyllä kummastuttanut oraakkelia, ettei Cúthalion tuota kakaraa hengiltä ollut päästänyt heti ensikättelyssä... Mutta, parempi vain oraakkelin kannalta.

Sokean kasvot kääntyivät kohden aatelista tuon kysellessä, oliko vanhus vain kumppanin perään tullut tiedustelemaan. Ihan hyvin olisi voinutkin tulla, ei Mardukilla yleensä parempaakaan tekemistä ollut, kuin kiusata kontaktejaan läsnäolollaan ja enemmän tai vähemmän epämukavilla kysymyksillä.
"Oli minulla ihan asiaakin kyllä", Vanhus aloitti lopulta, käyden lähestymään kreiviä ja istahti ilmaan tuon pöydän ääreen. Ei hän tuoli tarvinnut istuakseen, sitä paitsi vanhuksesta oli ihanaa nähdä aina kuolevaisten reaktiot siihen, kun vanhus ilmaan istui aivan kuin olisi näkymättömän tuolin löytänyt ahterinsa alle.
"Kolmas on rantautumassa. Se aikoo kiivetä Mor vuoren rinnettä ylös - meren puolelta - jahka kierroksensa on saanut tehtyä. Sen rantautuminen saattaa aiheuttaa suurempaa aallokkoa, tulin siis varoittamaan Nahoria siitä. Pidä satamasi valmiustilassa kuunkierron verran", Tietenkään vanhus ei voinut puhua suoraan ja selvästi, jättäen monta asiaa kysymysmerkin alle, mutta senhän takia hän tässä vielä istui. Kysykööt kreivi pois mitä huvitti, mikäli edes kiinnosti kysellä sen enempää. Ainahan oli tietenkin mahdollisuus, että mokoma olisi kuin kuka tahansa muu ja jättäisi oraakkelin kryptiset varotukset huomioimatta. Sitten vanhus saisi jälleen vierestä virnuillen katsoa ja tulla toteamaan, että olisiko kannattanut kuunnella. Ei hän Oraakkeli titteliä kantanut huvin vuoksi.


//Voi ei. Ei nyt. Et syövytä mitään //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1562

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti La Heinä 18, 2015 7:20

Re: Hiomaton timantti

Garrett tuhahti oikein tympääntyneenä toisen muka esittäessä, ettei vihjaillut mitään – mutta kai hän nyt sen voisi uskoa. Lisko olisi muutenkin väärässä, vaikka tuo jotain olisi yrittänyt vihjailla, joten ei hänen pitänyt siitä huolehtia. Kukaan ei sellaisia edes uskoisi, vaikka Marduk kävisi huhuja levittämäänkin! Nuorukainen rauhoittui hieman, siemaisten viiniä lasistaan ja laskiessaan sen sitten pöydälle kääntyessään takaisin ruoan pariin. Veitsi ja haarukka leikkasivat pieniä palasia oikein sievästi, eikä kreivi avannut suunsa kuin hyvin pieneksi raoksi ottaessaan ruokaa suuhunsa. Totta kai ruokaillessakin täytyi näyttää sievältä ja tyylikkäältä, hänhän oli aatelinen ja omasi niin maineen kuin käytöstavatkin!

Siniharmaat silmät vilkaisivat nopeasti vanhuksen suuntaan tuon ilmoittaessa omaavansa oikeankin syyn tälle visiitille. Katse näytti hieman epäilevältä, mutta kreivi näytti olevan valmis kuuntelemaan aivan varmuudenvaralta, jauhaen hiljaisena ruokaa suussaan. Mardukin lähestymistä katsottiin, kulmien kurtistuessa lohikäärmeen istahtaessa ilmaan kuin mikäkin älyttömyyden huippu. Ei sillä, että hän halusi niin sotkuisen vieraan istuvan hienoille, kalliille tuoleille, mutta... Minne katosivat pöytä- ja käytöstavat!
"Istu kunnolla!" Garrett suhahti käskiessään, äänen kuitenkin ollessa kovin hiljainen aivan kuin hän ei halunnut muiden kuulevan sitä. Toisen ei tarvinnut näyttää outoja kykyjään täällä, siitä tulisi aivan liikaa selitettävää.

Alkuruoka katosi pieneltä lautaselta parempiin suihin, tämän oikeastaan ollessa niitä parempia aikoja, milloin kreiville kannatti puhua. Kun edessä oli hyvää ruokaa, oli tuo liian keskittynyt ruokailuun inttääkseen vastaan tai tylsistymään ja lähtemään jonnekin muualle kesken selitysten. Mardukin kertomus siis jopa kuunneltiin loppuun asti aivan kunnolla, mutta eihän Garrett sitä oikein ymmärtänyt. Kulmat kurtistuivat lievästi kreivin kallistaessa päätään, aterimien laskeutuessa käsistä lautaselle ja lautasliinan noustessa pyyhkäisemään huulia.
"Kolmas...?"



((No vähän voi vahingossa.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13887

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Heinä 21, 2015 6:42

Re: Hiomaton timantti

Virne rupisilla kasvoilla kävi jälleen leviämään, hienostelevan kreivin käydessä käskemään vanhusta istumaan kunnolla. Kuka tuo luuli olevansa? Luuliko kreivi todella vanhuksen tottelevan itseään moisten tuiskaisujen myötä, vaikka olikin mokoman kartanolla vierailemassa. Sen sijaan että olisi tätä käskyä totellut, jatkoi vanhus myhäillen ilmassa istumista. Sai kreivi syyttää vain itseään, mitäs ei ollut aluksi vanhukselle tuolia tarjonnut, vaikka olisihan hän voinut olla omatoiminenkin. Mutta, pedon luonne oli olla ilkikurinen ja kiristää niitä pinnoja viimeiseen asti, tietäessään ettei kukaan hänelle mitään loppupeleissä voinut tehdä. Kuka nyt vuoren kokoisen liskon halusi lähteä haastamaan tosissaan?
Jos siis kuningas Arania ei laskettu.

Istumisensa suhteen Marduk ei käynytkään tekemään mitään muutoksia, vaan jatkoi ilmassa leijumista aatelismiehen tuiskaisuista huolimatta. Siinä toisen syömistä seuraillessa ei voinut kuin ihmetellä kahta kauheammin, miksi kreivin pöytä näin suurissa määrin herkuissa notkui, kun tuo pisti suuhunsa niin vähän kerralla, hyvä jos nykyistä lautasellistaan saisi tämän illan aikana syötyä. Ehkä liskon ei olisi pitänyt näin paljon hämmästyä ihmisten tavoista, mutta silti se jaksoi ihmetyttää häntä joka kerta.
"Kolmas. Meitä on kolme - olisi enemmänkin ellemme söisi jälkeläisiämme, ennen kuin ne ehtivät kasvaa isoiksi", Archelaus virnuili puheidensa lomasta, "Yksi pääsi pakoon - vuosituhansia sitten. Nyt se on palaamassa synnyinkulmilleen. Voit varmaan arvata, ettei se ole kovin iloinen siitä, että yritimme tappaa sen. Voit myös varmaan kuvitella, ettei se saa täällä kovin lämmintä vastaanottoa meiltä".
"Mutta tulkoon nyt. Jotain uutta tähänkin tylsäksi käyvään arkeen. Ei siitä vaaraa ole valtakunnalle, minä ja Taivaanturmelija pidämme siitä huolen", vanhus lisäsi.

"Olet harvinaisen nihkeä isäntä", Puheenaihe kävi vaihtumaan yhtä nopeasti mitä oli alkanutkin, sokean kallistaessa päätään nuorta aatelista katsellessaan, "Kaiken sen jälkeen mitä hyväksesi tein, näinkö kohtelet minua?"



// Ei kun nyt se kaasuvuoto kuriin ettei tule vahinkoja //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1562

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ke Heinä 22, 2015 4:58

Re: Hiomaton timantti

Garrettin ilme vain muuttui ärtyneemmäksi vanhan liskon noin vain jättäessä hänen käskynsä huomioimatta! Yhä se ryppynaama leijui ilmassa suorastaan nauraen hänen hienoille tuoleilleen! Nuorukainen murjotti, loukkaantuneena. Mitä hän muka pystyi tässä tilanteessa enää tekemään? Kaikki normaalisti uskoivat kreiviä yhdestä sanasta kiitos tuon tittelin, mutta nyt ei tapahtunut mitään! Ei hän voinut toista uhkailla edes vartijoilla, toinenhan oli lohikäärme... Ja jos hän nyt jonkun sisään kutsuisi, niin kaikkihan saisivat ainakin sen selville, että tässä vanhuksessa oli jotain vikaa! Hän ei halunnut muiden luulevan, että hän kaveerasi taruolentojen kanssa, ratsukseen hän vain yhden voisi ottaa...

Aterimet oltiin laskettu pöydälle odottamaan, mutta vielä Garrett ei ollut pyytänyt palvelijaa takaisin huoneeseen laittamaan lisää ruokaa lautaselle – eihän hän tietenkään itse voinut pöydältä edestään mitään ottaa, sitä varten hän maksoi muille! Mutta jos totta puhuttiin, ei hänellä nyt nälkäkään ollut. Kreivin silmät olivat suurentuneet tuon kuullessa selityksen siitä kolmannesta. Kolmas lisko... Joka oli tulossa takaisin. Eikä ollut iloinen. Sehän sai kylmät väreet kulkemaan pitkin Garrettin selkää, tuon ihon kalpenevan – jos sen edes pystyi näkemään puuteroiduista kasvoista.

Se hermostuneisuus kuitenkin katosi nopeasti Mardukin haukkuessa häntä huonoksi isännäksi, saaden nuoren miehen taas närkästymään ja mutristamaan huuliaan.
"No!" Tuo huudahti, yrittäen väittää vastaan, mutta... No, hänhän oli saanut hyvää kohtelua liskolta silloin aikoinaan, ja vaikkei se luola nyt aivan hänen kartanoaan vastannut, siinä tilanteessa se pieninkin ystävällisyys oli tuntunut kultaakin kalliimmalta. Ja sehän vasta ärsyttikin. Vanhus oli oikeassa, kreivin tuhahtaessa kuin minkäkin pienen lapsen. Se ärsytti, kun muut olivat oikeassa...
"Et ilmoittanut tulostasi etukäteen, en ollut varautunut illalliseen kahdelle," Garrett mutisi tekosyitään, herkkuja notkuva pöytä ei ilmeisesti sitten muka riittänyt kahdelle.

"Jos istut kunnolla tuolissa, kutsun palvelijan takaisin ja– H-hetkinen! Ei meidän kuulu tästä puhua! Se... Se kolmas! Miten niin se ei ole vaaraksi?"


((Noo. Vähän voisi turautella.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13887

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Heinä 26, 2015 2:47

Re: Hiomaton timantti

Kreivin reaktiot jaksoivat huvittaa vanhaa olentoa, joka suorastaan nautti toisten tunneskaaloista. Humanoidit kun osasivat niin hauskasti kasvojaan väännellä tarpeen tullen ja ilmaista mielipiteensä ilman sanoja sen avulla. Ja tietenkin tässä tilanteessa se oli erityisen hauskaa, liskon tietäessä ettei Garrett voinut mitenkään pakottaa vanhusta tottelemaan itseään. Voisihan tuo uhkailla vaikka millä, mutta mikään uhkaus ei tulisi tehoamaan. Kaiken lisäksi ei leinnyt ihan paras vaihtoehto käydä uhkailemaan kolossaalisen valtavaa Ajankiitäjää, joka voisi vain istua Nahorin päälle ja sen jälkeen koko kylästä ei olisi tietoakaan enää. Ehkä Garrett saikin kiittää onneaan siitä, että Archelaus nautti omalla tavallaan kreivin ärsyttämisestä, eikä täten vaatinut tuolta täyttä kunnioitusta itseään kohtaan. Vanhus kun ei katsellut moista käytöstä nuoremmiltaan kovin usein ja teki sen myös harvinaisen selväksi.

Huvittuneena vanhus myhäili kreivin koittaessa perustella huonon isännän käytöstään. Kyllä lohikäärme tiesi olevansa oikeassa, eikä täten nähnyt mitään syytä alkaa asiasta väittelemään, sillä selvästi myös kreivi tilanteen tajusi.
"En kaipaa vieraanvaraisuuttasi jos siitä erikseen pitää mainita. Tarjoat sitä itse, pyytämättä, tai et ollenkaan. Nyt on jo liian myöhäistä, kreivi hyvä", Vanhus ilmoitti kovinkin neutraalina, äänestään ei kuulunut minkäänlaista pettymystä tai omahyväsyyttä, katkeruudesta tai kujeilusta puhumattakaan.
"Ei se ole teille vaaraksi. Ei se mahda mitään minulle ja kumppanilleni. Se saattaa luulla itsestään liikoja piilotellessaan Aearin syvimmissä vesissä, mutta heti kun se nutipää merestä poistuu...", Valkohapsinen veti syvään henkeä hymisten, ennen kuin jatkoi, "on sen peli pelattu. Ellei se osaa alistua tahtoomme, tapamme sen. Se on nuori ja typerä, ennen kaikkea tyhmänrohkea uhittelija. Se ei tiedä minkälaiseen ansaan itsensä saattaa jos vuorelle kiipeää".
"Sitä paitsi, sopimukseemme kuuluu, että suojelen kylääsi lajitovereiltani. Mikäli se kampela luulee Nahoriin hyökkäävänsä, olen minä itse aallonmurtajana satamassanne sitä odottamassa"


// Ei voisi. Näin unta että sä muutit mun naapuriin ja näytit aivan Hercule Poirotilta. Sitten mun seinä alko lahoon kun haisit siellä toisella puolella //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1562

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Su Heinä 26, 2015 8:36

Re: Hiomaton timantti

Garrett vain veti herneen nenäänsä toisen puheista, huulten mutristuessa kuin milläkin pikkulapsella. Mikä ihme tätä liskoa oikein vaivasi! Aluksi vikistiin vieraanvaraisuuden perään, ja nyt se sitten hyljättiin, kun sitä tarjottiin? Kuinka... Töykeää! Kuka edes kieltäytyisi kreivin kohteliaisuudesta? Kovin moni ei sitä osakseen edes saanut! Mardukille sitä nyt oltaisiin tarjottu, mutta ei! Kreiviä taisikin tällä hetkellä ärsyttää enemmän se, ettei hän saanut tarjota toiselle mitään, kuin se, että joutuisi omaa ruokaansa jakamaan, jos toinen haluaisikin. Hänhän oli aatelinen! Ihmiset suorastaan taistelisivat mahdollisuudesta syödä hänen kanssaan – ei, pelkästään samassa huoneessa oleminen olisi monille se unelmien täyttymys! Garrettin suusta karkasi oikein tympääntynyt tuhahdus, mutta mitään tuo ei käynyt kuitenkaan sanomaan. Ärtynyt tuo silti oli...

Viinilasi nousi nuorukaisen huulille tuon juodessa ja kuunnellessa. Ensimmäisenä tuota tietenkin häiritsi se, että vanhus yhä istui ilmassa, eikä tuolissa... Ja hänen lautasensa oli tyhjä. Kuinka hän voisi edes kutsua palvelijan laittamaan lisää ruokaa lautaselleen, jos Marduk ei edes istunut kunnolla? Kauheaa, hirvittävää. Hänellä oli vielä nälkäkin. Se oli kyllä vain hyvä merkki, kreivi kykeni taas tuntemaan nälkänsä hiljaisen kauhun sijaan. Niin. Hänellä oli alamaisenaan lohikäärmeistä mahtavin, mikään muu ei sitä voittaisi. Ei edes toinen ylikasvanut käärme. Garrett pääsi huokaisemaan helpotuksesta lasin laskeutuessa pöydälle.

"Niin... Niin!" Tuon ääni kuulostikin yhtäkkiä kovin innostuneelta, tuon silmien säihkyessä. Tämä lohikäärmevanhus, Oraakkeli... Se oli hänen liskonsa. Niinhän hän oli kaikille sanonutkin. Kyläläiset olivat nähneet sen kauniin lohikäärmeen, mutta eivät olleet vielä saaneet maistaa sen voimaa. Tällä hetkellä Garrett taisikin toivoa, että se toinen lisko tulisi hänen kyläänsä, jotta Marduk saisi mahtailla voimillaan – ja siten myös hänen voimillaan! Ajatus oli suorastaan huumaava.
"Luuletko, että... Se tulee tänne?"



((Ei se mitään unta ollut.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13887

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Heinä 29, 2015 4:56

Re: Hiomaton timantti

Kyllä Marduk tiesi, kuinka nälkä yhä kalvoi kreiviä. Ja kuinka se hänen ilmassa istumisensa häiritsi aatelista. Silti, Marduk ei ollut tekemässä mitään sen eteen että Garrett voisi palvelijan paikalle kutsua tuon lautasen jälleen täyttämään. Garrettin piti nyt joko itse lautaselleen lisää ruokaa hakea, tai kutsua palvelija paikalle silläkin uhalla, että paikalle saapuja kävisi ihmettelemään kuinka raihnainen vanhus ilmassa istui. Sekös huvitti vanhusta, hän halusi nähdä voittiko nälkä vai mahdollinen häpeä nyt - tai kenties kreivi kävisi vaatimaan oraakkelia tottelemaan ja käyttäytymään! Siitä Archelaus vasta saisikin lisää puhtia kiukutella ja olla entistä hankalampi. Sinällään vanhus odottikin, koska Garrett älyäisi tämän leikin säännöt ja ymmärtäisi pelata mukana...

"Tuleeko se Nahoriin?", vanhus naureskeli aatelisen kysymykselle, "Tuskin. Ei sitä kiinnosta Nahor. Ei sitä kiinnosta haltiat tai ihmiset. Sitä kiinnostaa vain me, sen vanhemmat. Mutta, valitettavasti Nahor on niin lähellä Mor vuoria, että sen rantautuminen saattaa aiheuttaa teille hankaluuksia. Aallokkoa, vettä kaduilla, ei sen pahempaa... Sen voin luvata".
"Ei se Nahoriin tule ja jos se edes yrittäisi, olisin minä vastassa. Tulkoon nyt vuorille, katsotaan mitä siitä tulee...", Vanhus myhäili tyytyväisenä, samalla kun toisella kädellään suki valkeita partahaiveniaan.
"Ajattelin jäädä tänne yöksi", Puheenaihe vaihtui jälleen lennosta, Oraakkelin selvästi välittämättä halusiko kreivi jotain väliin sanoa, "Sinä varmaankin järjestät minulle yösijan kartanostasi, etkös?"


// .... No perkele //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1562

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ke Heinä 29, 2015 6:48

Re: Hiomaton timantti

Vaikka toisin olisi voinut luulla, Garrettin ilme vain tummui toisen ollessa sitä mieltä, ettei se merikäärme luultavasti tulisi Nahoriin. Hän oli... Pettynyt. Hän olisi halunnut nähdä sen – hän olisi halunnut kaikkien näkevän sen! Vielä suurempi lohikäärme hänen alaisenaan suojelemassa kylää... Siitähän kaikki puhuisivat vielä sukupolvien jälkeen, hän olisi sankari! Olihan se kovin itsekäs tapa ajatella, pelkkä nouseminen merestä kuulosti jo siltä, että ongelmia voisi tulla. Vihainen lohikäärme hyökkäämässä kylään taas voisi aiheuttaa pahojakin vahinkoja, kenties ihmishenkien menetyksiä. Eihän kreivi tietenkään niitä ajatellut – tai ehkäpä hän uskoi oman liskonsa olevan niin paljon parempi, ettei mitään pahaa voisi sattua se rinnallaan kyläänsä puolustamassa.

Viinilasia nostettiin huulille toistamiseen, nuorukaisen siemaillessa sitä hitaasti. Olihan hänellä nälkä, melkein koko pitkä päivä oltiin odotettu illallista, ja nyt hän ei mitenkään saanut lisää ruokaa lautaselle vaikka herkulliset keot odottivat aivan hänen edessään... Se oli kauheaa kidutusta, lautanen edessä oli tyhjä ja kreivin vatsa odotti lisää. Ehkäpä viini avittaisi hieman ja saisi tuntumaan vatsan täydemmältä... Mutta sitä hörppiessä Garrett yllättäen yskähti vetäessään nesteen melkein väärään kurkkuunsa Mardukin ilmoittaessa, että oli ajatellut jäädä hänen kartanoonsa yöksi!
"Mit–" Tuo yskähti hämmentyneenä, joutuen lopettamaan hetkeksi saadakseen kurkkunsa kunnolla tyhjäksi.

Lautasliina nousi huulille kreivin rauhoittaessa itsensä, silmien sulkeutuessa hetkeksi. Kun ne avautuivat, hän oli omasta mielestään kerännyt itsensä, katseen hakeutuessa takaisin sokeaan vanhukseen.
"Jos... Saanen kysyä, miksi?" Garrettin uteliaisuus vei voiton. Ei hänellä ollutkaan ennen ollut lohikäärmettä vieraanaan, eikä tämä Oraakkelikaan sitä ennen ollut pyytänyt.
"Missä edes nukut..."


((Niin, että hei vain, naapuri. Maksa sitten seinästä.))
Seuraava

Paluu Fortescuen kartano

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia