Kirjoittaja Sands » 10 Tammi 2017, 12:52
Vaikka unen saamisessa oli mennyt hetki – tai kenties juuri siitä syystä – kreivi oli aamun lähestyessä edelleenkin sikiunessa. Mitäpä huolia tuolla olisi silloin ollut mielessään, eipä nukkuva oikeastaan ymmärtänyt, missä milläkin hetkellä oli uinumassa. Rintakehä nousi ja laskeutui rauhallista tahtia, ja näin sängyssä nuorukaisella oli tapana olla harvinainen näky kartanon ulkopuolisille: hiukset olivat auki, edellisen päivän kampaus purettu. Vaaleat suortuvat olivat levittäytyneet viereiselle tyynylle ja vallaten sen omaan käyttöön.
Ja vaikka Garrett olikin syvässä unessa eikä mielessä ollut huolen huolta, jokin kuitenkin sai olotilan pikkuhiljaa… Oudoksi. Jokin osa mielestä varoitti, kuin vieressä olisi jokin suurikin uhka. Jotain oli muuttunut. Pikkuhiljaa tuosta alkoi tuntua, niin kuin joku olisi ollut samassa huoneessa hänen kanssaan, katsomassa häntä. Se jos mikä sai kreivin ilmeen muuttumaan unessa, tuon kulmien kurtistuessa hieman. Ilmeisesti tuollakin oli jonkinlainen selviytymisvietti vielä tallella, vaikka oli suurimman osan elämästään elänyt muiden hemmoteltavana kartanonsa seinien ympäröimänä.
Miehen silmät kävivät raottumaan, mutta aivan virkeältä tuo ei vielä näyttänyt. Ei, tuskinpa kreivi oli vielä edes kunnolla herännyt, silmien tuijottaessa eteensä kohti lähempää seinää – joka oli oikeastaan kauempana, kuin tuo oli odottanut. Ah, aivan. Hänhän ei ollut tällä hetkellä omassa huoneessaan. Valoa ei huoneeseen juuri päässyt ikkunasta verhojen välistä, kertoen Garrettille, että aamun täytyi olla aikainen. Niin, mutta se oli kuitenkin aamu – kuulihan hän, että muut olivat hereillä.
Mutta mikä olikaan herättänyt hänet? Hitaasti katse kävi siirtymään jalkopäähän, missä todellakin odotti omituinen näky: leijuva, ihmisenkokoinen ja -muotoinen hahmo.
Siinä samassa kreivi oli niin hereillä, kuin tuo voisikaan olla, aivan pelkästä säikähdyksestä. Keho oli valmistautunut juoksemaan, miehen hypätessä sängystä – tosin paksun peiton kanssa tuo enemmänkin tippui sängyltä siihen kietoutuneena säikähtäneen kähähdyksen kera. Kauaa siitä ryminästä ei mennyt, ennen kuin vartija oli ovella koputtelemassa ja kyselemässä kreivin vointia huoli äänessään.
"K… Kyllä," Garrett sai suustaan, kun oli hetken aikaa tuijottanut outoa ilmestystä huoneessaan. Se lisko. Totta kai, kuinka hän oli voinut jo unohtaa. Olisihan hänen pitänyt arvata, ettei lohikäärmeillä ollut mitään käsitystä käytöstavoista! Nuorukaisen katse muuttui kovin uhmaamaksi tuon tuijottaessa kohti Mardukia.
"Näin vain pahaa unta. Yritän nukkua vielä hetken, mutta olen valmis heräämään, kun aamiainen on valmis."
Se näytti olevan tarpeeksi vartijalle, miehen askelten käydessä kävelemään kauemmas ovelta ja katoamaan. Kreivin painajainen ei vain ollut vielä ohi.
"Mitä ihmettä oikein teet täällä?!" Garrett sihisi hampaidensa välistä, eikä selvästikään ollut kauhean hyvällä päällä liian aikaisen herätyksen takia.
((Niin, mutta Garrett inttää silti. Ei kuitenkaan ole valmis selittämään mitään, jos joku kysyy. Ja kiitos kovasti, aloitin syömällä jääkaappisi tyhjäksi.))