Hiomaton timantti

Suuri kartano, jonka lähettyville vuorten takainen kylä koostuu. Paikka on melko vähäpätöinen verrattuna molempiin linnoihin, mitä Cryptistä löytyy, mutta kartano omaa kaikista kauneimman puutarhan ja arkkitehtuurisesti se on ihmisten linnaa kauniimpi, mutta heikompi. Siitä ei ole linnan veroiseksi turvaksi. kartanoon kuuluu myös pienet tallit ja sivurakennus, missä on lähinnä palvelijoiden työtiloja.
Isäntänä toimii Kreivi Garrett Fortescue, jolle tuo kyseinen kartano kuuluu.

Valvojat: Crimson, Sands

Re: Hiomaton timantti

ViestiKirjoittaja Sands » 11 Heinä 2017, 18:35

Garrett vilkaisi liskoon allaan tuon päästäen jonkin sortin… Myöntyvän äänen ja tepastellen sitten tiellä vähän reippaammin askelin aatelinen selässään, joka kyllä päällä istui selkä suorassa oikein hyvällä ryhdillä, kuin mikäkin omistaja – eikä se kyllä tainnut kauhean kaukana totuudesta ollakaan, maitahan tuo omisti vaikka millä mitalla. Varmasti kyläläisiin oltiin jo tehty aikamoinen vaikutus korean liskon ja tuon isännän avulla, yhden uuden jalon ominaisuuden tullessa rustattua pitkään listaan Fortescuen suvusta. No, toivottavasti jalon, tietenkin. Tällä hetkellä kukaan ei vastustanut, mutta kukapa tiesi tulevaisuudesta…

Torilla oli todellakin enemmän tilaa levitellä siipiä, kreivin itsensäkin ollessa valmiina viittomaan ihmisiä kauemmas, jos nuo eivät ymmärtäneet. Mutta vielä lisko ei ollut sellaista luottamusta ansainnut, että kukaan uskalsi kauhean lähelle tulla – ja ehkäpä se oli aivan hyvä niin.
"Älä puhu tuollaisia," nuorukainen tuhahti hiljaa Mardukin naureskeluille hänen tippumisestaan. Sehän ei todellakaan ollut hauskaa! Hänhän kuolisi. Mutta se sai Garrettin kyllä entistä hermostuneemmaksi: mitä jos jotain sattuisikin? Riskihän oli aina hevosellakin ratsastaessa, mutta siinä sentään ratsu oli maan tasalla, eikä taivaissa!

Kreivi tarrautui kovin napakasti kiinni liskoon heti, kun tunsi tuon jännittyvän ja kyykistyvän allaan. Yhdellä ponkaisulla kaksikko olikin sitten ilmassa, pienen vingahduksen jäädessä miehen kurkkuun. Liike oli kyllä nopeaa, mutta onneksi tasaista – aivanhan Garrett ei ollut vielä ehtinyt varautua siihen lähtöön pohtiessaan kaikenlaista hirveää. Vatsa kyllä tuntui jäävän katutasolle, eikä se hetkeen sitten palautunutkaan…

Mutta kun se tuli ja jännitys alkoi laantua, muisti Garrett taas, miksi tätä oli halunnut tehdä. Näky niin korkealta oli ihmeellinen, jotain, mitä harva ihminen sai elämänsä aikana nähdä ja kokea. Rakennusten katot olivat vielä lähellä, mutta jo nyt kaikki alkoi tuntua niin pieneltä ja mitättömältä, vaikka kylässä oli monen monta taloa ja mutkittelevaa katua! Ote liskosta oli vielä tukeva, mutta hiljalleen nuorukaisen asento alkoi rentoutua ja silmät katsella alas maastoon.



((Garrett on aivan täysjärkinen! Marduk on se seko! Pps. Koska ja ehkäpä se sitten on oikeasti enemmänkin Saksan mallia…))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Hiomaton timantti

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Elo 2017, 17:07

Ajankiitäjä ei pitänyt mitään kiirettä lentämisensä suhteen, antaen niin kreivin, kuin itsensäkin nauttia siitä pienestä hetkestä. Harvoin Marduk itsekseen lensi minnekään, mitä sitä suotta muotoaan muuttamaan ja siipiään rasittamaan matkustamisen suhteen, kun hän kykeni siirtymään paikasta toiseen silmänräpäyksessä, tämän mantereen sisällä. Mutta, oli lentämisessä tienkin omat puolensa. Hassultahan se kuulosti, että vuosituhansia vanha lisko jaksaisi joka kerta uudestaan ja uudestaan nauttia ja ihastua lentämisen tuomasta tunteesta. Mutta vaikka olikin vanha ja kaiken nähnyt, ei Archelaus jaksanut aina olla se äreä vanhus joka ei mistään pitänyt. Vain silloin tällöin sitäkin roolia jaksoi ylläpitää.

"Haluatko käydä jossain?", Yllättäen kysymys kumisi kreivin tietoisuuteen, lohikäärmeen jatkaessa tasaisenrauhallista liitelyä Nahorin yllä, Fortescuen maiden rajoja kierrellen, "Vai joko kaipaat takaisin maankamaralle?", kerrankin vanhus kuulosti selvästi ystävälliseltä, eikä tippaakaan ilkeältä tai kujeilevalta. Eihän hän nyt Garrettin hermoja aikonut tällaisessa tilanteessa koetella, johan kreivi oli osoittanut kärsivällisyyttä ja ystävällisyyttä oraakkelia kestitessään eilen. Nyt oli Mardukin vuoro palauttaa palvelus – sitä paitsi hän aikoi yhä hyötyä aatelisesta liittolaisena, ennemmin tai myöhemmin, joten eihän tuota nyt verisesti voinut suututtaa...



// Marduk ei ole sekopäinen, Garrett se tässä huutaa ja väittää hulluja vanhasta rääsyläisestä. Koska nimenomaan. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hiomaton timantti

ViestiKirjoittaja Sands » 26 Elo 2017, 17:38

Tuuli tuiversi hiuksissa ja iski vasten kasvoja – tunne, joka oli jo hevosella ratsastaessa tuttu, mutta tämä oli kyllä aivan omaa luokkaansa! Vauhti oli nopeampi, tuuli purevampi, kylmempi. Eihän se aivan yhtä nautinnollista ollut, kuin maanpinnalla laukaten – mutta eihän hevosten selässä enää tullut sitä kunnon tunnetta, että lentäisi! Kauaa kreivi ei taitaisi kestää lohikäärmeen selässä tällä tavalla, mutta innoissaanhan tuo oli! Ehkäpä hänen täytyisi aivan suunnitella oma pukunsa lohikäärmeellä ratsastamiseen, jotain lämmintä – myös kasvoille!

Liskon ääni tunkeutui taas päänsisälle, todellakin tunne, johon oli hankala tottua. Garrettin kulmat kurtistuivat hiukan siitä tunteesta, sanojen mennessä ohi ja tullen tietoisuuteen vasta myöhemmin.
"Ah?" Tuo räpäytti silmiään, katsoen kohti liskon päätä – joka tosin näytti keskittyvän siihen lentämiseen. Katse kävikin siirtymään kohti maata ja sitten kaukaisempia maisemia. Kovin kauashan lohikäärmeen selässä ei kannattanut lentää, pientä ratsastajaa kun siellä selässä ei maasta välttämättä nähtykään. Vain Nahorilla oli tieto käärmeestä, muut varmasti säikähtäisivät ja kenties yrittäisivät seivästää liskon!

"Emmehän me voi vielä lopettaa!" Oli kuitenkin innokkaan kreivin mielipide tästä asiasta. Mitä luultavimmin Marduk sai nauttia ratsastajasta selässään vielä pitkään – kunnes tuo kylmettyisi kunnolla. Ja kukapa tiesi sittenkään, malttaisiko tuo lopettaa…
"Ehkä voisimme käydä vähän kauempana! Mutta meidän on parempi pysytellä kaukana kylistä!"



((Garrett ei väitä mitään hulluja, aivan totta hän puhuu! Ja sitten änkyröidään. Ilmeisesti on kreivin aika käydä päiväunilla.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Hiomaton timantti

ViestiKirjoittaja Aksutar » 06 Syys 2017, 21:25

Eihän kreivi ollut saanut vielä läheskään tarpeeksi tästä riemusta, ehdottaenkin että he kävisivät jossain kauempana lentämässä — muistuttaen tietenkin, että kylistä kannattaisi pysyä kaukana. Marduk naureskeli hetken itsekseen, lopulta kuitenkin nyökäten ja murahtaen myöntävästi. Sen myötä ajankiitäjä löi siipiään muutaman kerran voimakkaammin, kohoten entistä korkeammalle, suunnaten vuoria kiertäen Nahorista kohden aroja. Pitäen korkeuden sen verran hyvänä, ettei kukaan maasta käsin heitä tavoittaisi edes etäaseilla, mutta sen verran matalalla kuitenkin, että Garrett saattoi maisemia ihailla.
Aroilla aukesikin täysin uudenlainen maisema, pilvien varjojen lipuen yli kumpuilevan heinämeren. Tiet kiemurtelivat pitkin aroja kuin metsäpurot, kulkijan jos toisenkin näkyen kuluttavan niitä teitä suuntaan jos toiseenkin. Suurempiakin matkaseurueita näytti kulkevan suurilla teillä, siinä missä myös kyliä näkyi lähellä ja kaukana. Ja mitä edemmäs Aroja lennettiin, sitä selvemmin alkoi myös horisontissa kaukana siintää Haltioiden suurkaupunki.

"Joko ikävöit takaisin tuonne?", Oraakkelin ääni kumisi naureskellen Garrettin tietoisuuteen, "Entä jos veisinkin sinut sinne nyt? Mitäs siihen sanoisit?", eihän hänellä ollut aikomustakaan lentää lähelle haltioiden kaupunkia tai sen maita, kyllä hän tiesi millaiset puolustukset siellä odotti. Sitä paitsi, ei sitä koskaan tiennyt mitä se siniverinen idiootti päättäisi tehdä, jos saisi tietää Archelauksen liitelevän kaupunkinsa rajoilla. Tosin, tuskin Aran nyt niin typerä olisi, että minkäänlaista hirviötään lähettäisi itse oraakkelin perään. Mutta ei siitä mielipuolesta voinut olla varma.


// No mutta pitäähän Garrettin kyetä todistamaan puheensa. Eikä änkyröinti auta //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hiomaton timantti

ViestiKirjoittaja Sands » 07 Syys 2017, 19:02

Eihän Garrett tietenkään ollut edes ajatellut sellaista lopputulosta, että käärme olisi kieltäytynyt pidemmästä lennosta ja suunnannut takaisin. Sellainenhan ei tullut mieleenkään! Mitään myöntymistä ei oltu edes odotettu, kreivin vain nauttiessa tuulesta kasvoillaan ja hiuksissaan. Ottihan se vatsanpohjasta, kun lohikäärme nousi yhä korkeammalle ilmaan. Kaikki muuttui entistä pienemmäksi – ja riskit kyllä kasvoivat. Eihän nuorukainen halunnut ajatella sitä, mitä tapahtuisi, jos hän putoaisi… Mutta kyllähän ne ajatukset aina välillä putkahtivat mieleen, käsien tarrautuessa liskosta yhä lujemmin kiinni.

Kreivi ei ollutkaan koskaan nähnyt teitä niin korkealta. Maantasolta katsottuna ne eivät näyttäneet juuri miltään, tuntuen usein aika suoriltakin, vaikkeivät ne niitä olleetkaan. Mutta näin ylhäältä katsottuna, ne olivatkin oikeastaan aika mutkittelevia käärmeitä, väistellen niitä aron hankalimpia kohtia samalla, kun tie yritettiin pitää mahdollisimman lyhyenä lähimpään kylään – tai no, mikä kaikista lyhyemmältä tuntui tai näytti maalla. Ilmasta käsin kaikki oli niin selvää. Kaikki virheet näkyivät. Matkalaisetkin näyttivät pieniltä muurahaisilta…

Garrettin katse kävi kyllä siirtymään maasta kohti horisonttia, missä erittäin ikävä näky odotti, törröttäen maasta kuin mikäkin mätäpaise. Niiden typerien suippokorvien vieläkin typerämpi, onneton rakennelma! Muistot palasivat mieleen vyöryinä, kreivin lihasten jäykistyessä. Hampaitakin purtiin yhteen vihasta ja… No, olihan siellä muitakin tunteita seassa, oikea sekamelska kaikenlaista, mitä Garrett ei osannut käsitelläkään.

"E-en todellakaan!" Kreivi huudahti, kun naureskeleva ääni tunkeutui pään sisälle. Kaikkea muuta! Vitsinä ehdotuksia ei otettu, eikä hymy ollut lähelläkään Garrettin huulia. Ei, tuon kasvoista paistoi enemmän kauhu. Hän ei todellakaan halunnut takaisin haltioiden vangiksi! Kerran hän oli jo päässyt karkuun, mitähän ne edes tekisivätkään, jos saisivat hänet toisen kerran kiinni! Kreivi hyppäisi mieluummin liskon selästä alas tällä hetkellä.
"E-en halua!"


((Garrett on tottunut saamaan kaiken läpi änkyröinnillä.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Hiomaton timantti

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Syys 2017, 15:12

Nauru sen kun yltyi kreivin kipakan kieltävän vastauksen myötä. Garrettista se ei ollut hauskaa, mutta oraakkelista kyllä, liskon jopa nopeuttaen lentoaan kohden linnaa muutamalla siiveniskulla. Ihan vain kiusallaan, kunnes teki terävän käännöksen ja vaihtoi lentosuuntaa etelään, siinä samalla yhä itsekseen hymisten ja naureskellen.
"Minä en saisi siitä edes kiitosta, jos sinut sinne kiikuttaisin", tuttu ääni kumisi, lentovauhdin hidastuen samalla takaisin tasaisenrauhalliseksi, "Joten älä huoli, en sinua sinne kiikuta vaikka itse pyytäisitkin. Haltiat osaavat olla kiittämättömiä typeryksiä ja sitten itkevät perään, miksi ihmeessä emme ole heidän "puolella" tässä sodassa", oraakkeli jatkoi. Eihän hän ollut ihmistenkään puolella. Hän, siinä missä kumppaninsakin, olivat omalla puolellaan. Toki heillä oli suojatteja molemmissa riveissä, mutta mokomat olivat lähinnä... Pelinappuloita, heidän kahdenkeskeisessä kilvassa.

Pikkuhiljaa Oraakkeli lähti laskemaan korkeutta, matkan edeten kohden merta. Siitä oli pitkä aika, kun Ajankiitäjä viimeksi oli meren yllä lentänyt, mutta kerrankos sitä taas vaihtelunvuoksi — pääsisipähän kreivikin sen kokemaan, suolaisen merituulen käydessä puhaltamaan reippaasti vasten kasvoja, siinä missä itse syvänsinien Aear löi korkeaa aallokkoa rantavesissä. Merellä he voisivat tehdä pienen mutkan ja lopulta lentää takaisin Nahoriin, sikäli mikäli se kreiville jo riittäisi. Johan kylmäkin varmasti alkoi ottamaan kuolevaiseen, jos tuo nyt edes itse sitä huomasi.


// Elämä ei toimi niin, Garrett //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hiomaton timantti

ViestiKirjoittaja Sands » 13 Syys 2017, 17:44

"Ä-älä!" Garrett parkaisi typerän liskon vain nauraessa ja lentäessä nopeammin kohti haltioiden linnaa! Sinne tuo ei tahtonut enää koskaan takaisin! Hän hyppäisi! Varmasti hyppäisi! Asentokin vaihtui selässä, valuen lievästi kohti liskon kylkeä katseen vilkuillessa alas. He olivat niin kauhean korkealla… Mutta hän hyppäisi! Mikään ei estäisi! …Paitsi tietenkin se, jos lisko kääntyisi ympäri ja liitelisi johonkin toiseen suuntaan. Käännös oli kyllä niin nopea ja jyrkkä, että kreivi sai aivan kunnolla tarrautua käärmeeseen, ettei tippuisi kurkottelunsa jälkeen, kasvojen painautuessa vasten liskon niskaa ja upoten sinne piiloon. Hänestä tämä ei ollut ainakaan yhtään hauskaa! Sydänkin hakkasi rinnassa niin lujaa…

Se ei ollut yhtään hauskaa. Silmätkin jo kävivät kostumaan – mutta se oli aivan varmasti tuulen syytä, sillä se kuivatti silmät, niin! Vauhti hidastui hieman ja lohikäärmeen lento kävi laskeutumaan korkealta. Se sai hitaasti Garrettinkin taas katsomaan ympärilleen varovaisesti.
"…Minä olen kiitollinen," mutisi kreivi, mutta tästä pienestä tempusta lisko ei saanut kiitosta. Mokomakin! Nuorukainen niiskutti ja pyyhki silmänsä. Ruohomeri loppui ja vaihtui siihen märempään mereen, pinnan kimmeltäessä auringossa kuin mitkäkin timantit.


((Kyllä toimii! t. Garrett))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Hiomaton timantti

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Tammi 2018, 20:41

Kreivin mutinat saivat liskon vain virnuilemaan itsekseen, nelisiipisen joutsenliskon jatkaen lentoaan tasaisenrauhallisesti meren yllä. Seurasi hiljaisuus, ainakin oraakkelin osalta, pedon keskittyen siihen lentämiseen ja maisemien tarkkailuun. Merellä liikkui muutama suurempi laivakin, Archelauksen kiertäen tarkoituksella mokomat kauempaa. Ties mitä harppuunaa sieltä tulisi kylkeen, jos liian lähelle eksyisi. Sehän tästä puuttuisi, että merimiehet päättäisivät liskon alas taivaalta raahata ja siinä samalla vaarantaa kreivin hengen. Sitä tuskin kukaan halusi!

Lopulta lohikäärme lähti suurella kaarella vaihtamaan suuntaansa takaisin kohden Nahoria, ratsukon lähestyen suurta kylää tuon sataman kautta. Oli kai sekin uusi kokemus ja näky Garrettille, nähdä nyt Nahor tästä kulmasta, täältä päin saavuttaessa. Väkeä oli kerääntynyt sataman tuntumaan seurailemaan lohikäärmeen lentoa, kun olivat nähneet sen suuntaavan merelle päin. Siinä tuli miettineeksi, mitähän nuo olisivat tuumineet, jos oraakkeli nyt olisi vain tiputtanut kreivin selästään mereen. Ei hän sitä tekisi, mutta sinällään ajatus huvitti, jonka johdosta lohikäärme naureskelikin itsekseen hetken.

Matka kulki rauhallisesti satamasta kylän yli kohden kreivin kartanoa, lohikäärmeen kaarrellen vielä hetken Nahorin yllä, kunnes lähti rinkiä lentäen laskeutumaan takaisin Fortescuen kartanolle, sinne missä tilaa hänen kokoiselle otukselle oli. Laskeutuminen sujui mutkitta, liskopedon oikoen siipiään hetken, ennen kuin makuulleen asettui ja itseään sen verran kallisti, että Garrettin olisi helppo siipien avulla laskeutua satulasta.
"Joko sait tarpeeksesi?", Kumiseva telepaattinen viesti tiedusteli aateliselta, liskon pään kääntyessä tarkkailemaan ratsastajaa selässä.


// Garrett olisiko jo aika aikuistua?
Ja minähän en siis häpeä tätä kestämistä vastauksien suhteen jne //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hiomaton timantti

ViestiKirjoittaja Sands » 06 Tammi 2018, 22:27

Garrett ei myöskään sanonut mitään – tosin ehkäpä tuo ei oikeastaan edes voinut pitää kunnollista keskustelua yllä. Tuuli tuiversi kasvoilla ja ujelsi korvissa. Lentäminen ei todellakaan antanut parhaita mahdollisuuksia keskustelulle! Mutta vaikka se olisi ollut mahdollista, ehkäpä mies ei sittenkään olisi mitään sanonut. Kun kielellä ei ollut puuhaa, silmät kyllä sitä keksivät. Meri välkehti alla ja edessä aina horisonttiin asti, hohkaten lievää kylmyyttä. Milloinkohan kreivi oli viimeksi ollut edes merellä? Siitä oli varmasti jo vuosiakin aikaa, mitäpä hän siellä tekisi, kun kaikki omistamansa oli maata…

Laivojakin oli liikkeellä, mutta kovin lähelle niitä ei päästy. Ja varmaan aivan syystäkin, kaukaa ei kukaan varmasti näkisi ratsastajaa selässä ja voisi olettaa liskon olevan pahanteossa! Se sai kyllä Garrettin miettimään, mitä kaikkia lisäyksiä heidän ratsastusasunsa tarvitsisikaan. Jotain näkyvää, jos muille piti heti tehdä selväksi, ettei heistä ollut mitään vaaraa!

Nekin mietteet jäivät nopeasti katseen taas kiinnittyessä maisemiin. Kreivi oli nähnyt elämässään paljon, eikä yllätyksiä enää ollut monia. Mutta lohikäärmeen selässä liitäminen meren yllä… Sitä tuo ei koskaan ollut vielä kokenut. Saisihan sellainen varmasti miehen kuin miehen sanattomaksi. Vaikka katse tarkkailikin kovasti ympäristöä, silti nuorella aatelisella meni jonkin aikaa ymmärtää, että hehän olivat jo kääntyneet takaisin ja Nahorhan se oli, mikä edessä siinsi! Hänen kylänsä, kaikki ne pienet rakennukset, jotka läheltä näyttivät niin valtavilta…

Garrett suoristui selässä ja vilkuttikin alapuolellaan oleville kyläläisille, jotka niin kovin uteliaina olivat seuranneet hänen ja liskon lentoa. Kreivi todellakin tuntui hieman rohkaistuneen itsekin, tottuen omituiseen ratsuunsa ja korkeuteen, josta pudottaessa kävisi todellakin pahasti. Intoa olisi varmasti ollut pidemmällekin matkalle, mutta lisko suunnisti kohti tuttua kartanoa, jonka pihalle se sitten viimein laskeutui. Vartijat olivat toki nähneet tuon lähestymisen myös, mutta sen kummempiin toimiin ei käyty – mitä nyt pari askelta piti ottaa lähemmäs, aivan varmuudenvaralta.

Olihan kreivi noussut monen hevosen selästä elämänsä aikana, mutta harvemminpa sama oltiin tehty lohikäärmeen kanssa! Hetken aikaa tuo pysyikin vielä selässä miettien, mikä olisikaan paras tapa. Katse kävi vilkaisemassa liskon kasvoja, kumisevan kysymyksen saadessa miehen hieman jännittymään.
"Hm… Niin. Ilmeisesti on aika," Garrett tuumasi, ennen kuin kävi aloittamaan laskeutumisensa. Hän oli tavallista korkeammalla, mutta hevosilla ei myöskään ollut siipiä. Jalat kyllä tuntuivat kovin oudoilta! Taisi käärmeen selkä olla niin erilainen hevoseen verrattuna – tai ehkäpä ne eivät vielä olleet toipuneet siitä jännityksestä, mitä korkeat paikat olivat aiheuttaneet.

Pieni horjahdushan siitä seurasi, mutta lisko oli hyvä järkäle, mihin tukeutua. Samalla sitä mokomaa suomukasaa pystyi myös taputtelemaan. Kreivi oli pitänyt siitä kyllä – jos lisko vain tulevaisuudessa olisi vähän kohteliaampi ja alistuvaisempi…
"…Lohikäärmeelle tuskin kelpaa kaura ja porkkanat…"



((Garrett on jo aikuinen! Hän on kreivikin! Ja sinä taidat vain haluta piiskaa rangaistukseksi.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Hiomaton timantti

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Tammi 2018, 12:23

Tarkasti lohikäärme seuraili, kuinka kreivi alas selästään kipusi. Hyvin tuo näytti onnistuvan siinä, vaikka tasapainoaan saikin hakea lentämisen jäljiltä hetken. Sehän tästä olisi puuttunut, että aatelinen olisi mennyt ja tippunut selästä tai sitten horjahtanut naamalleen kun alas pääsi. Ehkä hyvä vain, ettei niin tapahtunut, sai Garrettkin ylpeytensä pitää siinä alaistensa edessä, jotka kauempaa heitä katselivat. Syystä tai toisesta kukaan ei varsinaisesti uskaltanut liian lähelle tulla, ellei kreivi itse olisi jotakuta paikanpäälle huhuillut ja ehkä hyvä niin. Eihän Archelaus kenenkään kimppuun kävisi, vaikka joku "yllättäen" lähestyisikin, mutta joku muu peto saattaisi reagoida toisin tilanteessa.

"Joillekin ehkä kelpaisi", Telepaattinen ääni kumisi kreiville, lohikäärmeen viitsimättä ääneen puhua. Ihmetelkööt muut miten ihmeessä kreivi niin taitava oli, että kykeni lohikäärmeen kanssa kommunikoimaan, vaikkei lisko mitään ääniä päästänytkään, "Minulle ei. Eikä liioin muukaan ruoka, mitä saattaisit pedolle tarjota. Sain eilen jo tarpeekseni syömisen leikkimisestä, minä kun en fyysistä ravintoa varsinaisesti tarvitse elääkseni".
"Mutta onhan se välillä mukava leikkiä, että ruoka olisi tarpeen"
, peto virnisti, vaikka se virnistys saattoi näyttää enemmänkin uhkaavalta eleeltä tässä muodossa.
"Tulen jos kutsut", Pedon pää nousi lopulta ylös, katseen kääntyen kohden vuoria, indikoiden siitä että nelisiipi oli lähtöä tekemässä, "Mutta älä turhaan minua kutsu – tiedän kyllä milloin minua oikeasti tarvitset ja milloin et".



// No siitä aikuisesta voidaan olla kyllä montaa eri mieltä. Ja siis, tietenkin. Aina. Piiskaa minua, isukki //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hiomaton timantti

ViestiKirjoittaja Sands » 21 Tammi 2018, 21:07

Garrett mutristi huuliaan kuvitellessa näyn liskosta syömässä kauraa, kuin mikäkin hevonen. Se ei kyllä moiselle pedolle oikein sopinut, jos totta puhuttiin. Mardukia tosin ei näyttänyt oikein kiinnostavan mikään ruokaa – mikä kyllä teki niinkin suuresta otuksesta aika halvan elätettävän. Eipä sillä, että aatelismiehellä nyt paljon rahaongelmia oli, mutta eipä moisesta seikasta kyllä haittaakaan ollut. Tosin, ehkäpä liskolla oli kalliimmat viinimieltymykset…

Kreivi ei pahemmin näyttänyt olevan peloissaan nähdessään liskon hammasrivin, varmaankin näyttäen ulkopuolisen silmiin jo oikein uhkarohkealta tapaukselta. Katse seurasi lohikäärmeen eleitä, silmien vilkaistessa kohtia vuoria käärmeen tehdessä samoin – no, eihän Mardukilla silmiä ollut, mutta sinne päin tuon turpavärkki ainakin osoitti. Ilmeisesti toinen halusi jo omaa rauhaansa.
"…Meidän pitäisi mitata sinut jokin toinen päivä," Garrett tuumaili, ajatellen jo tulevaa. Seuraava kutsukerta todellakin taisi olla turha – mutta ei tietenkään miehestä itsestään! Pitihän heidän saada kunnollinen satula ja vaikka ja mitä muutakin hienoa uudelle ratsulle!

"Käyttäydy," tuo jatkoi vielä, heilauttaen kättään. Sehän tästä vielä puuttuisikin, jos lisko nyt kävisi kylää tuhoamaan.



((On aikuinen! Ja siksi minä en voi sinua piiskata, kun sinä sitä haluat. Joten istun vain päällesi. Painan leveän ja pehmeän ahterini kasvoillesi. Taidetaan ilmeisesti olla pelin lopussa jotenkin.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Hiomaton timantti

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Tammi 2018, 16:58

"Siltä vähän vaikuttaa", Lohikäärme hymisi kreivin puheisiin hänen mittaamisestaan. Olisihan hän voinut jäädä vielä, jos olisi halunnut, mutta tuttu hyräily pääkopassa kutsui vanhinta takaisin vuorenhuipulle, Yliparantajan luokse.
"Joko kutsusta tai omasta ilostani, ilmestyn kyllä paikanpäälle mitattavaksi ja ihailtavaksi jälleen kerran", peto jatkoi, pään kääntyen vielä kerran kreivin puoleen, virneen leviten jälleen pedon kidalle, kun aatelinen häntä käski käyttäytymään.

"Ainahan minä, kreivini. Älä sinä siitä huoli"
, telepaattinen ääni naurahteli, ennen kuin lisko kävi itsensä ylös nostamaan ja oikoi siipiään sijoillaan, valmistautuen lähtöön. Varoen tietenkin ettei Garrettia vahingossakaan kolhaisisi. Lohikäärme askelsi muutaman askeleen kauemmas kreivistä, varmistellen vielä ettei tuo eikä kukaan muukaan liian lähellä ollut, ennen kuin siipensä levitti ja hypähti ilmaan. Muutamalla voimakkaalla siivenlyönnillä oli Ajankiitäjä noussut lentoon ja nätisti lähti lentämään kohden vuoria.



// Niin niin. JA HERRAN JUMALA ELÄ SITÄ AHTERIAS NASSULLE TUO haluaisin vielä elää! Ja kaiketi se oli siinä. Pelataan lisää jotain heti kiitos //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hiomaton timantti

ViestiKirjoittaja Sands » 26 Tammi 2018, 21:28

Garrett mutristi huuliaan liskon virnuiluille. Tuo ei tainnut olla aivan samaa mieltä siitä, käyttäytyikö Marduk muka aina. Vähemmästäkin sitä huolehtisi! Mutta tämä ei tainnut olla aika ja paikka sen pohtimiselle ja käärmeen moittimiselle – eihän tuo vielä mitään ollut tehnyt! Täyttä luottamusta ei lohikäärmeelle varmaan kannattanut antaa, mutta ehkäpä tuo ansaitsi edes sen verran. Olihan kreivi jo tuon liskon selässä liitänyt ilmassa, eikä toinen pudottanut häntä…

Vaikka kyllähän niitä muita kiusoittelutapoja tuo sitten löysikin.

Garrett päästi jonkin sortin mumisevan äänen, kenties hyvästeiksi, kenties liskon puheet hyväksyen. Pari askelta otettiin taaksepäin lohikäärmeen noustessa ja tehdessä lähtöaikeensa oikein selväksi – hänhän kun ei halunnut siivestä naamaansa! Pian ne siivet kävivätkin iskeytymään maata kohti, nostaen pedon ilmaan aivan kuin viime kerrallakin – mutta tällä kertaa selässä ei ollut ratsastajaa. Kreivi suojasi silmiään siitä syntyvältä tuulelta ja pölyltä niin kauan, kunnes siipien iskut eivät enää kantautuneet maanpinnalle. Sinne se lohikäärme sitten katosi, kiitäen taivaalla pisteenä, joka pieneni pienenemistään.

Tarpeeksi kauan sitä katsottuaan kreivi kääntyi ympäri, sukien hiuksiaan. Kova tuuli taivaalla oli kampauksen kuin kampauksen kauhein pelko, ja mitäpä muuta sitä liitämisessä joutui kokemaan! Siihenkin täytyisi keksiä jokin ratkaisu, eihän aatelinen sentään voinut näyttäytyä aivan millainen pehko päässään! Se näyttikin olevan Garrettin ainoa murhe tuon kävellessä kohti palvelijoita ja vartijoita, jotka olivat lähistölle kertyneet huolehtimaan kartanon herran voinnista…


((Elämä on yliarvostettua t. ahterini. No perkuti kai sitä jotain peliä pitää sitten pelata, oli kai niitä suunnitelmia viisi miljoonaa.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Edellinen

Paluu Fortescuen kartano

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron