Kirjoittaja Aksutar » 10 Loka 2015, 03:39
Niihin kovinkin poissaoleviin puheisiin Oraakkeli ei käynyt vastaamaan mitään, antaen kreivin vain olla omissa maailmoissaan sen hetken jos toisenkin, samalla kun omat kasvot kääntyivät tuijottamaan suoraan eteenpäin, jonnekin kaukaisuuteen. Joskin, eihän silmättömästä vieläkään voinut sanoa minne tuo "katsoi".
Garrettin kuitenkin mainitessa satulasta, käänsi vanhus kasvonsa takaisin tuon aatelisen suuntaan. Kuinka tuo kehtasi edes moisesta valittaa? Tiesikö tuo edes kenelle varsinaisesti valitti?! Se satula oli täydellinen jos vain osasi pysyä lentävän ratsun selässä - tosin oliko siitä sitten syyttäminen kreiviä, joka ei koskaan ennen ollut lentävällä ratsulla ratsastanut?
"Luuletko etten sitä tietäisi?", Kulmat kävivät kohoamaan kysymyksen myötä, "Älä luulekaan että pysyisit lohikäärmeen selässä niin helposti mitä kaakkiesi - sitä paitsi jos satula olisi yhtään mukavampi tai tukevampi, huomaisivat kyllä "asiantuntijat" ettei kyseessä kenties olekaan niin kokenut ratsastaja, mitä voisi olettaa itse Oraakkelin ratsastajalta. Vai haluatko kenties vain näyttää koristeelta selässäni, ennemmin mitä itse ratsastajalta, henkilöltä, joka selvästi ratsuaan kontrolloi, eikä toisinpäin?".
"Ota huomioon se, ettet todellakaan ole ainoa joka lohikäärmeellä tässä valtakunnassa ratsastaa", Archelaus hymisi. Olihan Cryptissä kokonainen kylä, joka lohikäärmeillä ratsastamiseen oli erikoistunut!
"Meidän pitää olla varovaisia - jos paikalla sattuukin olemaan joku, joka osaa kertoa hoidatko sinä roolisi uskottavasti vai et", Vanhin jatkoi, jääden hetkeksi miettimään kreivin viimeisiä sanoja. Hänellä oli kyllä ideoita, jotka toimisivat sata varmasti, mutta oli eri asia halusiko Oraakkeli suoda niiden ideoiden tuomaa kunniaa kreiville ihan ilmaiseksi...
"Voisin tietty houkutella nuoria lohikäärmeitä "hyökkäämään" kylääsi...", Rujokasvoinen aloitti käydessään partaansa sukimaan, "Nuoria, tyhmiä, arvottomia... Siinä mielessä, että jos heidät tänne houkuttelen, minä myös heidät tapan - ja vien heidän sielunsa. Saan siitä ravintoa... vuorilla on muutenkin ahdasta näin syksyn tullen, kaikkien palatessa vuorille luoliin turvaan lumelta ja viimalta".
"Se olisi kuitenkin suuri uhraus minulta - vaikka en näitä nuoria pidäkään suuressa arvossa. He ovat kuitenkin minun "kansaani". Miksi siis uhraisin heitä sinun maineesi tähden? Saanhan siitä sieluja - ja samalla painotan asemaani sen suhteen, ettei kukaan omistani Nahoriin tulisi, mutta...", Viekas virne kävi kohoamaan vanhoille kasvoille, "Mitä sinä olisit valmis moisesta kenties uhraamaan minulle, Garrett?".
// NIIIIIIIIIIIIIN. Kiinni ei saa mutta läsnäolon huomaa //