Hiomaton timantti

[Aksutar]

"Niin päätettiin. Mutta unohdat, että minulla on lahja nähdä tulevaan", Marduk myhäili, "Ehkä tiesin tämän päivän koittavan jo silloin, kun olin vasta tähän maailmaan ilmestynyt!".
Kai sekin oli totta, kyllähän Marduk oli osannut nähdä tämän päivän koittavan. Mutta aina oli mutkia tulkinnassa, niin monta polkua jolle kohtalo saattoi hypätä. Oli olemassa vain yksi tulevaisuus, mutta monta vaihtoehtoa, miten se tulisi tapahtumaan. Sitä oli kuitenkin niin vaikea selittää toisinaan pienimielisille, aivan kuten sitäkin, kuinka Oraakkeli "Näki" vaikkei silmiä omannut missään fyysisessä muodossaan.

"Vedonlyönti kuulostaa hauskalta", Vanhus tuumaili kreivin sanoihin, partaansa sukien mietteliäänä, "Siitä on jo pitkä aika, kun mistään vetoa olen lyönyt ihmisen kanssa. Ehkä pitäisi sitäkin harrastaa enemmän – joskin, kovin moni vetäytyy vedosta, kun kuulee minun haluavan sielunsa siitä hyvästä jos voittaisin. Mutta ei minulla ole mitään tarvetta teidän maallisille omaisuuksille tai helyille, mitä ikinä voisittekaan minulle tarjota...", Archelaus jatkoi mutinoitaan, vaikuttaen yllättävänkin puheliaalta tänään. Puheliaalta ja suorasanaiselta, ei niitä tavanomaisia mystisiä jorinoita ja salamyhkäisiä ennustuksia. Välillä oli mukava vain puhua, sitä ehti tulla kovin yksinäiseksi toisinaan vuorilla, vaikka olihan siellä muita lohikäärmeitä, kumppanista puhumattakaan.

"Pah, minäkö muka katsoisin vaatteita? Johan olet todistanut millaisissa rääsyissä minä kuljen jos itse siitä päätän, luotatko muka että osaisin yhtään katsoa mitään hyvää päälle pantavaa?", Silmätön naurahti, "Jos minulta kysytään, pitäisi ihmisten kulkea alasti. Ihmiskeho on kiehtovankaunis rakennelma, joskin kovin heikko ja hauras".



// Mutta eihän Garrett sitä voi todistaa. Marduk vain virnuilee, ennen kuin vetää taas köyhä kerjäläinen™ vaihteen päälle. No siis, eihän mulla siinä tapauksessa olis kaappia. Ostaisin vaan ruuat ja kippaisin ne suoraa sun suuhun, suotta niitä kaapissa käyttää? //

Garrett vain pyöräytti silmiään, eikä näyttänyt oikein uskovan toisen höpinöihin. Höpisi mitä höpisi, ei häntä kiinnostanut – eikä vain siksi, ettei tuo ymmärtänyt! Sillä totta kai hän ymmärsi. Kaiken. Aina. Sillä hän oli aatelinen.
"Entä jos antaisit ensiksi kaikki aarteesi pois ja aloittaisit keräämisen alusta? Sitten sinäkin varmasti haluaisit jotain," toi kreivi oman mielipiteensä toisen voivotteluille, kun mokoma ei muka ollut saanut pitkään lyödä vetoa ihmisten kanssa. Kukapa olisi niin tyhmä, että kävisi oman sielunsa laittamaan vaakalaudalle, ei hän itse ainakaan! Eikä hän oikeastaan halunnut rikkauksiaankaan menettää, mutta mieluummin nyt edes niitä! Ja hänhän kyllä voisi kovin epäitsekkäästi ottaa vastaan lohikäärmeen aarteet – olihan hän sen aarrekasan jo kerran nähnyt, ja löytyihän sieltä omaisuus jos toinenkin…

Huuliaan mutristaen Garrettin oli pakko ymmärtää toisen olevan oikeassa: Marduk olisi varmasti kaikista huonoin valitsemaan vaatteita. Eihän tuolla ollut edes silmiä! Jotenkin vanhus näki, mutta näkikö tuo oikein?
"Sinusta ei kyllä taida olla palvelijaksi," kreivi tuhahti turhautuneena hiuksiaan sukien. Hänen ilmeisesti piti aina tehdä kaikki itse.
"En ajatellut ratsastaa selässäsi ilman vaatteita. Ulkona on viileää," tuo jatkoi vielä. Olihan hän kaunis ilman vaatteitakin, ei siinä mitään… Mutta olisihan se ollut niin säädytöntä! Huh. Ei hän kyllä voisi, kaikkien edessä aivan alasti…

"Ota edes vaatteitani esille ja… Näytä niitä minulle. Olen kiireinen."



((Garrett voi todistaa kaiken! Mutta hän ei halua. Eikä hänen pidä. Hän on kreivi. Niiden ruokien täytyy käydä kaapissa, että minä voin tyhjentää kaappisi, duh.))

[Aksutar]

"No mutta eihän se olisi hauskaa. Ennemmin alkaisin keräilemään jotain muuta, kuin aarteita ja rikkauksia. Mutta toisaalta, ei minua kiinnosta mikään muu", Vanhus tuhahti Garrettille, joka ehdotteli aarteen heittämistä pois ja keräilyn aloittamista alusta. Ei hän niin voisi tehdä! Hänellä oli kokoelmissaan esineitä ja kirjoja, jotka olivat uniikkeja ja arvokkaita, korvaamattomia. Hän ei koskaan tulisi löytämään niille mitään korvaavaa ja jos moiset heittäisi pois, ei niitä tulisi myöskään koskaan saamaan takaisin. Aarteista luopuminen ei siis ollut vaihtoehto, Oraakkelin olisi pitänyt läimäistä Garrettia siitä hyvästä, että mokoma edes kehtasi ehdotella moisia.

"Siinä olet oikeassa", Marduk tuhahti Garrettille, joka hänen palvelijantaitojaan kommentoi, "Enkä kyllä moiseksi ikinä rupeaisi. Teidän tässä pitäisi minua palvella. Teidän kaikkien, koko mantereen. Minua ja kumppaniani", määrätietoisesti vanhus nyökytteli ajatukselle. Ehkä sekin päivä vielä koittaisi. Ehkä, sitten kun he kyllästyisivät vain pelaamaan taustalla...
"Voisin pitää sinut lämpimänä, vaikka olisit täysin ilkosillasi", Mitä kujeilevin virne nousi sokean kasvoille, partaansa sukivan oraakkelin myhäillessä vastaukseksi kreiville. Asiaan ei kuitenkaan sen enempää takerruttu, kun kreivi jo pyysi Mardukia edes näyttämään vaatteita nulikalle.

Jos Archelauksella olisi ollut silmät, olisi hän niitä pyöritellyt päässään toisen pyyntöjen johdosta. Mutta, sen sijaan että olisi lähtenyt kiukuttelemaan tällä kertaa, katsahti Marduk kreivistä vaatteiden puoleen, jonka johdosta asukokonaisuus jos toinenkin nousi ilmaan kuin kummituksien riivaamina ja lennähti paremmin esille kreivin eteen. Siinähän katselisi vaatteita, Archelaus ei todellakaan aikonut itse käsin niihin koskea.
"Ottaisin jotain mikä pitää tuulta – eikä ole liian löysää ja lepattavaa. Emmehän halua, että tuuli nappaa sinut mukaansa jos lennämme".



// Niinkö? Kuulostaa siltä, ettei kreivillä ole todisteita ja koittaa vain vitkutella asiaa. No jos niin haluat, mennään sitten vaikeamman kautta //

Garrett vain pyöräytteli silmiään toisen hyvin typerille mielipiteille. Pyh, eihän kukaan koskaan mitään käärmeitä halusi palvella – eikä koskaan tulisikaan. Toiveajattelua. Ehkäpä Marduk oli vain kateellinen, kun näki, miten mukavaa aatelismiehen kartanossa olikaan. Kyllähän hän sellaisen ymmärtäisi, kaikki kun halusivat olla, kuin hän. Mutta ikävä kyllä tämä vanha lisko ei koskaan voisi olla yhtä hurmaava, kuin itse Nahorin kreivi!

Eikä oudoille vihjauksille ja virnuiluille lämmetty. No, hyvä on, kyllähän ne posket kävivät lämpenemään kun toinen ehdotti lämmittämistä… Kun Garrett oli alasti. Hyh! Ei todellakaan, sellaiset vihjailut vain ällöttivät. Mardukia ei siis ilmeisesti enää päästettäisi lähellä, jos kreivi jostain syystä joutuisi olemaan ilkosillaan pidemmänkin ajan tuon kanssa.
"Ei kiitos," tuo tuhahti huuliaan mutristaen ja katseensa suunnaten muualle.

Sormet jatkoivat hiusten selvittämistä, eikä se todellakaan ollut mikään helppo tehtävä! Ainakaan miehestä itsestään, sillä hiukset eivät vain automaattisesti selvittäneet itseään, vaatien jopa jotain työtä. Garrett kaipasi kovasti jo palvelijoitaan, mutta ainakin lohikäärme oli valmis tekemään edes jotain mukavaa – tosin hän olisi arvostanut, jos lisko olisi käyttänyt vähemmän taikuutta, se kun oli hänelle vielä niin uusi ja outoa asia. Vaatteet leijuivat ulos kaapista kreivin nähtäväksi, tuon sormien hidastuessa, kunnes ne lopettivat kokonaan.

Tosin, Garrett antoi itselleen vain hetken tuijotukselle, ennen kuin palasi takaisin hiustensa sukimiseen. Silmät katselivat vaatteita kyllä, miettien ja arvostellen.
"Älä sano tuollaisia…!" Kreivi kuitenkin vikisi Mardukin luomalle, hyvin ikävälle mielikuvalle tuulen tarttuessa vaatteisin ja vieden koko miehen mennessään… Ei, hän ei halunnut ajatellakaan moista! Pelko taisi kuitenkin jäädä mieleen, saaden Garrettin valumaan katselemaan niitä tiukempia vaatekappaleita, kun vihdoin pääsi jaloilleen katselemaan tarjottavia.
"Ei mikään näistä. Lisää. Luulisin jonkin punaisen sopivan hyvin väriisi… Ah, jotain kultakoristeista! Se sitoisi meidät hyvin yhteen…"

Totta kai kreivi mietti ratsunsa väriä valitessaan vaatteita.



((Kreivillä on todisteita vaikka muille jakaa! Hänen ei vain tarvitse! Ja minä saan tehdä mitä minä haluan.))

[Aksutar]

Naurahtaen vanhus virnisti kreiville, joka häntä kielsi puhumasta taivaalta tippumisesta. Mutta olihan se olemassa oleva uhka, tuuli tarttui hyvinkin helposti löysiin vaatteisiin ja saattoi repäistä varomattoman ratsastajan mukanaan alas. Harva lohikäärmeen selkään nouseva otti sitä koskaan huomioon ja monen kohtaloksi sellainen varomattomuus olikin käynyt, sikäli mikäli ratsuna toimiva lisko ei osannut katsoa ratsastajansa perään. Kaiketi nykyään ratsastajat olivat fiksumpia ja osasivat käyttää satuloita, joiden selästä ei niin helposti tippunut – mutta moisista piti lähteä kyselemään joltain asian tuntevalta. Briarista, kenties.

Mikään esille leijutettu asu ei tuntunut kelpaavan kreiville, tuon tuumiessa jo ääneen haluavansa jotain punaista ja kultakoristeista. Vanhus huokaisi syvään, mutisten jotain henkensä alta kielellä jota kreivi ei ymmärtäisi, ennen kuin jatkoi niiden vaatteiden esittelemistä, kaikkien kankaiden seasta nostattaen esiin jotain Garrettin toiveiden mukaista. Ainakin hetken hän jatkoi.
"Oikeastaan", Vanhus yllättäen hymähti, leijuvien vaatteiden samalla lennähtäen sängylle sekaiseen myttyyn, "Mitä minä sinua palvelemaan, saathan jo istua selässäni, se on enemmän kuin voit pyytääkään".
"Kutsu palvelijasi ja katso itsesi valmiiksi. Minä odotan", Virnistäen vanhus hymisi, ennen kuin kirjaimellisesti katosi paikalta silmänräpäyksessä.
Ja lähes heti, kun Marduk oli kadonnut, kuului pihalta matalankumiseva karjahdus, joka aiheutti niin kartanolla kuin lähikylässä hämminkiä. Sen kuminan myötä valtava varjo lensi yli kartanon, kiertäen pihamaata ja lopulta taivaalta laskeutui se tuttu, nelisiipinen joutsenlisko kartanon pihamaalle.
Se sijoittui aloilleen kauemmas asuinrakennuksesta, pistäen maaten ja siipiään levitteli aivan kuin pitkänkin matkan olisi lentänyt. Lisko ei sen enempää tehnyt. Ei käyttäytynyt aggressiivisesti, ei uhkaillut ketään, eikä sanonut mitään. Se oli vain sijoillaan, valmiina lennähtämään taivaalle jos joku katsoisi aiheelliseksi hänen kimppuun hyökätä. Mikä tietenkään ei ollut mahdoton ajatus, lienikö edes kaikki kartanolla työskentelevät tietoisia kreivin "ratsusta", kylän ja kartanon vartijoista ja sotilaista puhumattakaan...



// Niin niin. Taitaa kreiviltä mennä uskottavuus tuota vauhtia. Ja etkä saa >:< //

Garrett jatkoi vaatteiden tutkimista, ja jos totta puhuttiin… Lisko taisi kuin taisikin olla aika hyödyllinen tässä tilanteessa. Eihän hän tietenkään pitänyt taikuudesta, mutta leijuvat vaatteet olivat hienosti esille ja helposti katsottavissa – eikä hänen tarvinnut tehdä mitään! Kun vaatteet leijuivat ilmassa täydessä mitassaan, oli tuon myös helpompi kuvitella itsensä niissä, nähden kuvansa mielessään…

Ja olisihan se kaikki ollut niin hienoa, jos käärme ei yllättäen olisi päättänyt heittää kaikkia vaatteita sotkuiseen läjään, kreivin suun loksahtaessa auki shokista, eikä tuo saanut sanaakaan suustaan ulos.
"S-Senkin–!" Huudahdus pääsi vihdoin, mutta se oli jo liian myöhäistä. Marduk oli tiessään, jättäen jälkeensä kauhean sotkun. Totta kai Garrett oli vihainen, äristen ja muristen yksikseen huoneessaan, haluten heittää ne vaatteet sängyltä lattiallekin vihoissaan! Mutta eihän hän olisi voinut tehdä niin. Ei se olisi auttanut, vaikka mies paikallaan talsikin kuin halutessaan jotenkin purkaa aggressiotaan johonkin. Typerä lisko…

Ja karjahdus ulkoa sai vauhtia niin kyläläisiin kuin kreiviinkin, tuon varmistaessa tilanteen nopealla vilkaisulla ikkunasta. Kiroten Garrett ei voinut kuin kutsua palvelijansa paikalle pukeutuakseen mahdollisimman nopeasti, aamiaisen ja aamukylvyn jäädessä sitten saamatta. Olihan tämä samainen lohikäärme tuttu jo joillekin, mutta kovin kauaa tuo ei uskaltanut jättää toista yksin. Kartanon vartijat saisivat pitää kaikki uteliaat kaukana, ettei mitään liian vakavaa päässyt tapahtumaan. Muut palvelijat taas joutuivat siivoamaan sotkut, eikä kukaan koskaan saanut tietää, miksi kreivi oli niin vihainen, että oli heittänyt vaatteensa kaapista sängylle.

Ja vihdoin Garrett astui ulos kartanon ovesta. Totta kai tuo oli yhä siistin ja huolitellun näköinen, mutta jos Marduk katsoi tarkasti, huomaisi tuo kenties asun todellakin olevan vartalonmyötäinen. Yksinkertainenhan se ei tietenkään ollut, mutta mitään ylimääräisiä kangasrepaleita ei miehen päältä löytynyt. Olipa tuo pukeutunut paksusti ja lämpimästikin, nahkahanskojen ollessa kaukana pienistä, sievistä hansikkaista – mutta senkin pystyi tekemään tyylillä, tietenkin. Kreivi halusi asukokonaisuutensa aina näyttävän hyvältä, oli se kuinka outo tahansa.

Garrett käveli Mardukin luo ja ojensi kättään silittääkseen tuon kuonoa. Mutta katseessa tuolla oli selvästikin vielä paljon tulisuutta, aikaisempi sotkeminen kyllä hyvin mielessä. Ikävä kyllä sitä ei tässä voitu käydä puimaan.



((Garrett änkyröi kohta. Hän puhuu totta! Marduk vain esittää! PS. saan.))

[Aksutar]

Vanhus oli mitä tyytyväisin taas metkuihinsa. Kreiviä oli vain mukava ärsyttää, testailla missä tuon rajat menivät – kuten nyt kaikkia kuolevaisia ylipäätään. Moni oli hänen kanssaan jo hermonsa menettänyt ja hankkiutunut täten oraakkelin vihollisiksi, mutta eipä se häntä haitannut. Ne jotka häntä sietivät ja kestivät arvaamattoman, vanhan liskon tempaukset, saivat kyllä aina palkintonsa ennemmin tai myöhemmin.

Kaikessa rauhassa lohikäärme odotti, etukäpälät sievästi ristittynä eteensä, tarkkaillen lähettyvillä liikkuvia ihmisiä. Eihän hän tässäkään muodossa omannut silmiä, mutta kovin tarkkaan joutsenliskon pää seurasi liikkuvia kohteita. Ehkä se jopa vaikutti uhkaavalta, peto kun niin tarkkaan kaksijalkaisia seuraili, mutta mitenkään muuten hän ei sitten sijoiltaan liikkunutkaan. Hyvä jos näytti hengittävän, vähän väliä vain siipiään liikautellen.
Yllättävän nopeasti Garrett paikalle pääsi, se täytyi myöntää. Ilmeisesti nuori kreivi ei halunnut jättää liskoa yksin pitkäksi aikaa, mikä lieni kyllä hyvä ajatus. Ennemmin tai myöhemmin joko Archelaus olisi tehnyt jotain typerää omasta tahdostaan, tai sitten joku ihmisistä olisi tehnyt jotain typerää ja suututtanut liskon. Totta kai hän aikoi leikkiä mukana ja totella kreiviä, mutta entä jos muut hänelle isottelisivat tai rumasti käyttäytyisivät? Ei, silloin mokomat saisivat vastata omasta hengestään. Eihän vierasta koiraakaan kannattanut silittää, ellei ollut varma, ettei se pure.

Lohikäärme kallisti päätään ja lehautti siipiään, kun näki kreivin lähestyvän. Sen huomio kiinnittyi täysin nuoreen aateliseen, joka lähelle asteli ja kättään kävi ojentamaan kohden. Siinä samalla myös lisko laski päänsä alas, aivan Fortescuen eteen ja painoi kuononpäänsä vasten ojennettua kättä, aivan kuin kuuliainen koira konsanaan. Tietenkin se pisti tilannetta seuraavat hämmästelemään, kuinka aatelismies nyt tuolla tavoin kykeni vain valtavan pedon luokse marssimaan ja silittelemään.



// Marduk ei esitä mitään pyh pah. Garrett tässä satuja kertoo. Ps. et saa, kutsun poliisit //

Garrett asetti kätensä käärmeen tarjotulle kuonolle ja silitteli sitä, silmät kuitenkin hyvin ärtyneenä tuijottaen kohti mokomaa. Tietenkään tuo ei ollut tyytyväinen typerään tempaukseen, joten lisko saikin olla tyytyväinen siitä, ettei hän tässä tilanteessa pystynyt karjumaan moitteita täyttä kurkkua. Omassa mielessäänhän tämä tultaisiin vielä puimaan läpi, mutta mitä luultavimmin koko asia tulisi unohtumaan päivän aikana. Ainakin tällä hetkellä se oli pakko painaa taka-alalle.

Kreivi laski kätensä ja käveli lohikäärmeen sivulle noustakseen selkään. Pelkoa ei tuosta todellakaan löytynyt, aivan kuin olisi vanhakin tekijä ja liskolla ratsastaminen olisi kuin millä tahansa muullakin pahaisella konilla ratsastusta. Helpostipa tottunut ratsumies selkään kipusikin sen suurempia ongelmia, jalkojenkin antaessa ohjeita kuin hevoselle konsanaan.
"Menemme kylään ja sen läpi satamaan. Pitäähän minun varoittaa siitä… Lohikäärmeestä," Garrett kumartui kuin käärmeen kaulaakin taputellakseen, mutta oikeastihan tuo vain halusi lähemmäs Mardukin päätä, hiljaisella äänellä kun tuo puhui. Siksihän vanhus oli hänen vieraakseen tullutkin, kertomaan jotain mokomasta suomukasasta, joka kenties aiheuttaisi aallokkoa. Tai jotain sellaista. Käärmeitähän hänen ei tarvinnut pelätä niin kauan, kun hänellä oli omansa. Vahingot oli kuitenkin hyvä minimoida.

"Sitten voimmekin käydä hupiretkellä," aatelismies suoristi selkänsä, katseensa suunnaten kohti muuta asutusta. Suunnitelmia tuolla oli ilmeisesti jo valmiina. Kyläläiset saisivat ihailla lohikäärmettä aikansa matkan varrella, sitten olisikin aika pitää hauskaa…



((Garrett ei kerro mitään satuja! Hän ei ole mikään satuilija, täyttä totta hän vain puhuu! PS. Saan ja poliisi ei voi mitään.))

[Aksutar]

Kujertavankumiseva ääni lähti lohikäärmeestä, kun kreivi sen päätä kävi silittämään. Eihän se kovin ihmeellistä Oraakkelille ollut, mutta ihan vain show'n vuoksi hän päätti esittää olevansa kovinkin otettu pienimmästäkin huomionosoituksesta, mitä Fortescue hänelle soi. Pää seurasi aatelista, joka selkään lähti kiipeämään. Totta kai lohikäärme itsensä asetti niin, että Garrett mukavasti pääsi ylös, siinä samalla nelisiipi auttoi tietenkin ratsastajaansa ylös siipiensä avustuksella. Tosin, eipä Garrett pahemmin apua tarvinnut satulaan ja jalustimien lisäksi, kyllähän aatelinen sentään osasi ratsun selkään kivetä. Sentään.

Kaikessa rauhassa Archelaus odotti, että aatelinen selkään pääsi ja sen myötä kohotti päätään Garrettin puoleen, "kuunnellakseen" tuon käskyn. Lisko kurisi myöntävästi, nyökäten samalla, lopulta nousten jaloilleen ja siipiään oikoen viimeisen kerran. Sen myötä askeleet lähtivät viemään eteenpäin, pois kartanon alueelta, kohti kylää. Joutsenlisko kantoi itsensä arvokkaasti, pitäen huolen siitä, että kaikki myös näkivät kreivin sen selässään. Sen askel oli koreileva ja arvokas, kuin koulutetulla hevosella konsanaan. Oraakkeli katsoi heidän reitikseen pitkän reitin, jotta varmasti suurin osa Nahorin kyläläisistä näkisivät Kreivinsä lohikäärmeen selässä. Tosin, toinen syy reittivalinnalle oli se, ettei Archelaus edes tässä muodossaan ihan pienimpiä kujia mahtunut kulkemaan.

Lopulta he kuitenkin saapuivat satamaan, nelisiipisen joutsenliskon pysähtyen sijoilleen ja karjaisten kujertelevasti, mikä kiinnitti lähitienoon huomion – jos jo ei se, että lohikäärme oli saapunut paikalle.
"Anna mennä, kreivi hyvä. Kerro kansallesi, mitä on tuleva... Minä elävöitän tarinaasi", Vanhuksen ääni hymisi nuoren aatelisen tietoisuuteen, Archelauksen ollen valmiina heijastamaan kuvajaista tulevasta merelle, poukaman rajoille sitä myötä mitä Garrett varoitustaan kertoisi.



// No missä on Garrettin todisteet, jos totta puhuu? Ps. Haista pökäle >:< //

Garrett heilautti kättään hyvästiksi palvelijoilleen, jotka olivat jääneet tätä niin kovin kummallista näkyä tuijottamaan, eivätkä kovin lähelle uskaltaneet tulla saati sitten kysyä, mitä oikein oli tapahtumassa. Eihän tämä ensimmäinen kerta ollut, kun nuorukainen käärmeen selässä oli. Mutta että se tapahtui toisenkin kerran noin vain? Totta kai se oli paras viesti siitä, ettei se ensimmäinen kerta jäänyt viimeiseksi. Ei, kreivillä oli nyt oma käärmeensä ja sitä tuo aikoi myös käyttää. Garrett oli ymmärrettävästikin ollut kovin peloissaan kidnappauksensa jälkeen, eikä juurikaan lähtenyt minnekään ilman vartijoita. Nyt noita ei edes kutsuttu mukaan ja kartanosta ratsastettiin hyvin itsevarmana. Ilmeisesti se lohikäärme oli paras turva haltioita vastaan…

Kreivi oli varmasti näyttävä ehkäpä vielä näyttävämmän liskonsa selässä, istuen selkä suorassa kuin mikäkin vanha tekijä katuja pitkin kävellessään. Kyllähän sitä ihastusta ja kauhistusta löytyi, mutta mitä ihmiset olisivat olleet, jos eivät uteliaita? Kovin lähelle kukaan ei uskaltautunut, mutta kreivin läsnäolo ja oma rauhallisuus varmasti auttoivat kovasti. Marduk sai taputuksia kaulallensa – mutta se, olivatko ne kiitoksia vai hevosmiehen tottumuksia, olikin sitten ikuinen kysymys.

Matka päätyi vihdoin satamaan jopa saattajien kera, jotka halusivat nähdä tätä uutta ja upeaa liskoa lähempää kauempaakin. Totta kai kaikkien huomio kiinnittyi ilmestykseen – mutta Garrett tykkäsi ajatella sen niin, että hän oli kreivi ja kaikki kunnioittivat tietenkin häntä. Käärmeen ääni päänsisällä sai tuon kuitenkin säpsähtämään lievästi, katsoen liskon niskaa hämmentyneenä. Nämä taisivat olla niitä asioita, mihin koskaan ei totuttu…

Kun häly hiljentyi, otti kreivi syvän henkäyksen.
"Kuulkaa, oi Nahorin väki! Olen saanut tietoa mahdollisesta suuresta liskosta lähivesissämme! Mitään syytä huoleen ei ole, sillä sellaiset suomukasat eivät uskalla tulla kyläämme. Kuitenkin sen koosta ja liikkeistä johtuen, on todennäköistä, että aallot tulevat kasvamaan! Veneet ja laivat vesillä voivat olla vaarassa, eivätkä kadutkaan tule välttämättä säästymään vedeltä, jos emme tee mitään. Seuraavan kuukauden ajan meidän on oltava varovaisia ja vältettävä vedellä liikkumista vahinkojen ennaltaehkäisemiseksi, satama on padottava hiekkasäkein aaltojen estämiseksi!"



((No, Mardukin naama! Katso nyt! PS. Sinä haistat minun, koska pieraisin.))

[Aksutar]

Nelisiipi seisoi sijoillaan ylväänä ja näyttävänä, lähes liikkumattomana. Vain sen pää kääntyi vähän väliä suuntaan jos toiseenkin, siinä missä myös siivet välistä hakivat paremmin sijaansa vasten pedon kylkiä. Ei ollut ihme, että valtava joutsenlisko ja tuon ratsastaja keräsivät puoleensa huomiota, niin hyvää kuin huonoakin. Tai, lähinnä se negatiivinen huomio kohdistui lohikäärmeeseen, mutta jäi sitten teille tietämättömille, kun kansa näki kuka pedon selässä istui ja heitä lähti puhuttelemaan. Nyt useampikin henkilö sai viimein todistaa varmaksi sen huhun, että kreivi Fortescue omasi lohikäärmeen joka totteli aatelista kuin hevonen konsanaan. Tietenkään kaikkien mielestä se ei ollut hyvä asia, mutta sattuneista syistä kukaan ei uskaltanut siitä mainita tai ääntään käydä korottamaan kreiviä vastaan...

Jahka väki vaikeni, kävi Garrett kertomaan uutisensa. Siinä samalla lohikäärme levitti siipiään ja heilautti niitä kepeästi, nostattaen maasta ilmaan valtavan määrän kultaista pölyä – joka tietenkään ei siinä aikaisemmin ollut. Tuo pöly lähti matkaan kohden merta, uhmaten sieltä puhaltavaa tuulta, moninkertaistuen matkallaan. Lopulta pöly loi Nahorin poukamaan harhakuvan, kauas rannasta, sen imitoiden valtavia aaltoja Garrettin puheiden myötä. Harhakuvan myrskyävien aaltojen takaa saattoi erottaa sen valtavan pedon kaukana, yhtälailla harhakuvana, suuntaavan kohden Mor vuorien rantaviivaa, ohi Nahorin. Näin tulisi myös käymään, kun Aeschylus ohi lipuisi. Vaikka se liikkuisikin hiljaa, nostattaisi sen valtava massa silti aallokkoa.
Harhakuvan aallot lähestyivät rantaa kerta toisensa jälkeen, iskeytyen kuin oikeat aallot sataman kivetyksiin, laitureihin ja laivoihin, kuitenkaan aiheuttamatta minkäänlaista vahinkoa, niiden vain kadoten kuin tuhka tuuleen osuman myötä. Ne olivat kuitenkin toinen toistaan suurempia, kunnes ne saavuttivat huippunsa. Muutaman metrin korkeat aallot löivät satamaan, yli sen, aina kaduille ja ihmismassan sekaan. Tietenkin se aiheutti omanlaisena pienen paniikin, mutta yhtälailla harhakuvajaiset katosivat osuessaan johonkin tai johonkuhun, satuttamatta tai vahingoittamatta mitenkään kohdettaan. Ja lopulta se harhakuva haihtui, kultaisen pölyn hälveten tuulen mukana teille tietämättömille. Kansa oli saanut varoituksensa, demonstraation siitä mihin piti varautua. Ny se oli Nahorin asia, ottaisivatko he varoituksen kuuleviin korviinsa ja toimisivat, ennen kuin katastrofi kävisi.

Lohikäärme laski päätään alemmas, päästäen valaanlaulua muistuttavan soinnun ja vilkaisi sitten kreiviin. Vaikka asia oli tällä hoidettu, ei Marduk aikonut liikkua ennen kuin "Isäntä" antaisi luvan, jotta kansa varmasti saisi sen kuvan, että Garrett tässä määräsi, eikä liioin lisko kiikuttanut tuota selässään miten itse lystäsi.


// Naama on surullinen ja ruma. Ei mitään muuta. Mutta silloin kun muut ei katso, Marduk virnistää Garrettille. PS. No mietinkin miksi täällä haisee kuolema //

Garrett ei kyllä ollut osannut odottaakaan sitä, mitä Marduk oli päättänyt tehdä varoituksen aikana. Moinen taikuus ei ollut tuttua varmasti kenellekään kylässä, mutta ikävä kyllä sen käärmeen selässä istuvan täytyi edes esittää, että kaikki oli harkittua ja kunnossa. Muiden ei, ihmetyksen ja pelonkin noustessa pintaan kovin todentuntuisista illuusioista, jotka eivät kuitenkaan satuttaneet ketään osuessaan. Mutta toimiva se varmasti oli, näyttäen juuri sen, mistä kreivi oli varoittamassa ja mihin pitäisi siis varautua. Taisi se myös näyttää kyläläisille sen, että lohikäärmeet ymmärsivät kyllä puhetta, eivätkä olleet mitään typeriä elukoita…

"…Joten! Varautukaamme. Nahorin satama on nyt teidän käsissänne!" Kreivi kävi jatkamaan, jotta saisi ihmisiin vähän enemmän vauhtia. Kukaan ei varmasti olisi saanut mitään tehtyä, jos hän olisi vain lähtenyt sanomatta mitään! Sanoillaan tuo saikin ihmismassaan jotain vauhtia, sen enempää Garrett ei juurikaan voinut tehdä. Muut saisivat suunnitella, tunsivathan vanhat merikarhut meren ja sataman paremmin, kuin hän itse.

Käsi kävi silittelemään liskon kaulaa ja saappaankannukset naputtelivat käärmettä kuin mitäkin hevosta konsanaan.
"Jatketaan matkaa."


((Garrett änkyröi täysillä. Se vain esittää! PS. Sinä kuolit hajusta pystyyn.))

[Aksutar]

Archelaus oli tietenkin tyytyväinen siitä reaktiosta, minkä oli saanut niin kyläläisissä, kuin itse kreivissäkin aikaan. Nelisiipinen peto suorastaan hehkui sitä omahyväisyyttä, silmättömän pään katsellen ympärille ja lopulta keskittyen kreiviin, joka vielä viimeisen varoituksen antoi. No, ehkä olisi ollut ystävällistä edes kertoa tai varoittaa siitä mitä oli tuleva, mutta eihän vanhus nyt niin ystävällinen viitsinyt olla.
Mutta, sanoma oli kerrottu, kansaa varoitettu. Nyt kohtalo oli heidän käsissään, eikä Marduk nähnyt mitään syytä tämän enempää varoitella saatikka anella kansaa varautumaan. Johan hän oli aikanaan varoittanut haltioita uudesta kansasta, joka heidän valtakuntaansa astuisi. Eikä häntä silloin otettu tosissaan ja tässä oli lopputulos. Typerät suippokorvat.

Lopulta aatelinen antoi käskyn käydä matkaan, nelisiiven nyökäten ratsastajalleen ja kääntäen itsensä ympäri. Rauhallisesti, nätin koreasti joutsenlisko lähti kävelemään eteenpäin, pois satamasta, suuria katuja pitkin kohden kartanoa, vaikkei varsinaisesti sitä kohden suunnannut.
"Mitäs sitten?", jälleen sanat kaikuivat Fortescuen pääkoppaan, "Haluatko jo lentää? Vai kävelemmekö eteenpäin? Ja jos kävelemme, niin minne? Oi kerro, ylväs ratsastajani, minne haluat minun sinut vievän".


// Eihän tällainen vanhus osaa esittää mitään. Jos osaisi, olisi hän näyttelijä eikä köyhä kadunkulmassa! PS. en kuollut, älä nyt itsestäsi liikoja luule //

Garrett jätti sataman väen valmistautumaan tulevaan, istuskellen itse komean liskonsa selässä ja ohjaillen tuota jaloillaan. Olihan hän sentään kokenut hevosmies – mutta lohikäärme taas ei ollut hevonen, eikä Marduk välttämättä ymmärtänyt tuon jalkojentökkimisestä ollenkaan. Mutta eihän tuo voinut lopettaakaan, kun se tuntui ratsastaessa aina niin luontevalta! Ja varmasti näyttikin kovin vakuuttavalta, kun kreivi ei vain selässä kökkinyt patsaana, vaan oikeastikin näytti tekevän jotain liskonsa ohjaamiseen.

Ääni kävi taas tunkeutumaan päähän, miehen kasvojen lihasten nytkähtäessä. Tottuisiko koskaan kukaan moiseen? Garrettista itsestään ainakin tuntui siltä, ettei hän ikinä.
"…Lentäminen kuulostaisi hyvältä. Tosin, meidän kannattaisi hakeutua kauemmas teiltä, joilla on ihmisiä," tuo kävi vastaamaan hiljaisella äänellä, silmien vilkaistessa ympärilleen. Pitkät siivet eivät olisi kovin mukavia kenenkään naamassa, ja lohikäärmeellä kylässä nyt vain oli tapana saada uteliaita ympärilleen.

Mutta totta kai kreivi tahtoi lentää! Olihan se ollut jännittävää. Ehkä vähän liiankin, perhosten alkaessa jo lentelemään vatsassa ja lihasten jännittyessä. Kyläläiset kyllä varmasti näkisivät turvallisen liskon lentävän kylän yli…


((Kokoajan esittää! Tuollaista vanhusta! Aivan tahallaan muita kiusaamassa, niin. PS. Kuolit kyllä kaasutukseen eli KKK.))

[Aksutar]

Lentäminen kuulosti kuulemma hyvältä, eikä vanhus pistänyt lainkaan vastaan ehdotukselle. Mutta, jonnekin syrjemmäs kannatti hakeutua tieltä, ennen kuin lentoon yritettäisiin. Siinä Garrett oli oikeassa, ei nelisiipi voinut edes kunnolla nousta siivilleen kapealla tiellä. Kyllähän siinä onnistuisi jos väkisin yrittäisi, mutta siinä saattaisi mennä muutama talonkatto hajalle ja pari ihmistä loukkaantua, ennen kuin hänen kokoinen liskopeto ilmaan pääsisi.
Myöntävänkumisevasti lisko kuitenkin vastasi ratsastajalleen, askelten lähtien viemään reippaammin pitkin tietä, väen antaen nätisti tilaa kreiville ja tuon mitä erikoisimmalle ratsulle. Totta kai Marduk kantoi itsensä sekä Garrettin mitä näyttävämmin eteenpäin, antaen kansalle syytä ihailla ja muistella kylänsä kreiviä vielä pitkään.

Lopulta saavuttiin hieman avoimemmalle torille, jossa heidän onnekseen ei ollut tällä hetkellä mitään suurempaa tapahtumaa. Pari myyntikojua oli pystytetty torin reunoille, mutta muuten mokoma oli aukea ja täydellinen paikka lentoon lähdölle.
"Nousen toki varovaisesti", jälleen se tuttu ääni kumisi aatelisen tietoisuuteen, "Mutta pidä ihmeessä kiinni. Sehän tästä puuttuisi, että tipahdat torin kivetykseen kansasi edessä", ääni naureskeli, nelisiiven pysähtyessä keskelle toriaukeaa. Hetken peto oikoi siipiään, testaillen kuinka pitkälle ne yltäisivät ja tällä tavoin myös omalta osaltaan varoitteli ihmisiä lähettyvillä, ettei niiden kantamalle kannattanut ainakaan tulla – Garrett saisi itse sen ääneen sanoa, jos uskoi kyläläistensä olevan niin tyhmiä, etteivät lohikäärmeen eleistä osanneet sen aikeita lukea.

Sitten lisko kyykistyi, varaten jalkoihinsa voimaa ja levitti siinä samalla siipensä. Yhdellä, voimakkaalla ponnistuksella ja siipien iskulla joutsenlisko kohosi sitten ilmaan, nopeasti mutta tasaisesti, Archelauksen todellakin koittaen parhaansa mukaan pitää itsensä tasaisesti liikkeellä, jottei reppana selässä tipahtaisi. Siipieniskunvoimasta valtava tuulenpuuska pyyhkäisi läpi torin, nostattaen katupölyn ja kaiken kevyen irtaimiston liikkeelle, saaden katsomaan jääneet ihmiset köhimään. Kukaan ei tietenkään ääneen siitä epämukavuudesta maininnut tai liskon perään huutanut, sattuneista syistä.
Isku toisensa jälkeen neljä siipeä hakivat korkeutta ratsukolle, joutsenliskon tähystellen ympärilleen. Kovin korkealle he eivät nousseet, muutama metri korkeimpien rakennusten yllä oli sopiva näin alkuunsa. Garrett saisi ihailla kyläänsä ylhäältä ja kykenisi kunnolla näkemäänkin asioita alhaalla. Ja kun korkeus oli hyvä, lähti Marduk lopulta lentämään eteenpäin, aluksi vain kaarrellen ja liitäen itse Nahorin yllä.


// Eeei esitä. Garrett tässä esittää - tai ehkä kreivi on seonnut. Mielipuoliseksi ruvennut? JA NYT VOI SD:D:D::D:DDD apua en kestä miks nauroin. Oot kauhee //