Archelauksen luola

Kolmen vanhimman ja kunnioitetuimman lohikäärmeen luolasto. Oviaukko on valtava, niin pituudeltaan kuin leveydeltäänkin. Sisään astuessa saavut ensin suureen luolaan, josta lähtee kolme käytävää kolmeen erilliseen luolaan. luolat eivät ole kovinkaan hienoja, mutta ne ovat huomattavasti valoisampia, mitä tavallinen luola. Lisäksi seiniin on kirjoitettu riimukirjaimin tarinoita ja piirrelty muinaisten kulttuurien kuvioita, jotka tuovat mystisyyttä luolaan. Vanhimpien luola sijaitsee korkealla, keskimmäisen vuoren huipulla.
Kolme vanhinta: Marduk, Jörmungandr, Shyvana

Valvojat: Crimson, Aksutar

Archelauksen luola

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Tammi 2009, 13:50

Archelauksen luola

Tunnetaan myös nimellä totuuden peilisali.

Luolaan johtava käytävä on valaistu muutamalla mystisellä valopallolla. Valopallot valaisevat juuri ja juuri suurta käytävää sen verran, että sen seinillä saattaa erottaa kaiverruksia, riimukirjoituksia ja maalauksia. Kaikki nuo ovat kulttilaisten tekemiä kunnianosoituksia oraakkelia kohtaan, sekä varoituksia tunkeilijoille.

Suuri luola on heti sisään astuttaessa pimeä. Ainoa valonlähde on pienessä syvennyksessä palavat mahdolliset kynttilät. Luonnon valoa ei tähän luolaan tulvi pahemmin, sillä oraakkeli viihtyy pimeässä. Muodoltaan luola soikeahko.
Kun luolaan vihdoin syttyy oraakkelin toimesta leijuvia, mystisiä valopalloja, saattaa nähdä ettei kyseessä ole ihan tavallinen luola. Valkeana hohtavat pallot tuovat esiin marmoriseinäisen luolan, jonka seinillä on kolme, valtavaa peiliä. Nämä peilit näyttävät katsojalleen joko menneen, tulevan tai nykyhetken. Peilit toimivat kuitenkin vain oraakkelin läsnä ollessa, joten kukaan ei pysty niistä urkkimaan tietoa ilman suurta käärmettä. Ensimmäisenä on peili menneisyyteen. Se on lähimpänä luolan suuaukkoa. Peili on valtava, parikymmentä metriä korkea ja kymmenen metriä leveä. Se on reunustettu koristeellisella, hopeisella kehyksellä. Seuraava peili näyttää nykyhetken. Peili on samaa kokoluokkaa mitä ensimmäinenkin, mutta koristeellinen reuna on tällä kertaa jadenvihreä. Viimeisenä, lähes luolan perällä, on peili tulevaan. Jälleen kerran peili on samaa kokoa kahden erillisen kanssa, mutta taas koristeellinen reuna on vaihtanut väriä. Tällä kertaa se on kultainen.
Kun peilit on ohitettu, on luolan perällä vielä yksi yllätys. Kasa kultaa ja muita arvoesineitä, joita lohikäärme on kerännyt vuosien aikana. Kasa on niin valtava, että sinne kiipeäminen veisi varmasti tovin jos toisenkin ihmisenkokoiselta olennolta. Luolan perällä olevat kalleudet ovatkin aika ajoin houkutelleet rohkeita, typeriä olentoja yrittämään onneaan rosvota kasasta itselleen omaisuus. Mutta jokainen yritys on jäänyt vain haaveeksi, sillä oraakkeli tietää jokaisen sielun, joka luolaansa on aikeissa astua.

Luolan toisella seinämällä, peilejä vastapäätä, on pienehkö syvennys. Tähän syvennykseen on sisustettu kokonainen huoneisto vieraita varten. Syvennyksen reunoja koristaa rivistö kirjahyllyjä, joista löytyy kirjaa jokaisen makuun. Syvennyksestä löytyy myös pöytä kera tuolien, sänky, laatikoita ja lipastoja, sekä pieni keittiönurkkaus. Syvennyksen etuosassa, keskellä kaikkea on kaunis, korea valtaistuin. Tuo istuin on tarkoitettu niille neidoille, jotka oraakkeli käy itselleen sieppaamassa. Siinähän istuvat ja koreilevat vanhan lohikäärmeen mieliksi.
Viimeksi muokannut Aksutar päivämäärä 14 Joulu 2012, 01:25, muokattu yhteensä 3 kertaa
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ay » 27 Syys 2011, 22:04

Emirin huone

Pojan huone lähtee kirjayllyn ja Mardukin sängystä välistä, mutta enemmänkin kirjahyllyn takana piillossa. Pienesti piilossa, että ei heti näy ovea missä lukee pojan nimi. Käytävä on hyvin pieni, että pieni lapsi pääsee sinne kontaamalla. Käytävä kaartuu vasemmalle, että oven suusta ei näe huoneeseen.
Sisältö on niukka, mutta pitkälle seinä hyllylle poika on kerännyt erilaisia esineitä. Vastapuolella seinää löytyy puinen laatikko missä hän nukkuu. Hyvin pehmeä sänky, joka pehmuste on erinoimaista. Vieressä on seinässä lyhdyn pidike missä on yleensä huoneen valaisin valaisee.
Opiskelu tarpeet ovat Mardukin puolella.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54


Paluu Vanhimpien luola

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron