I have a dream || Aksu

Kolmen vanhimman ja kunnioitetuimman lohikäärmeen luolasto. Oviaukko on valtava, niin pituudeltaan kuin leveydeltäänkin. Sisään astuessa saavut ensin suureen luolaan, josta lähtee kolme käytävää kolmeen erilliseen luolaan. luolat eivät ole kovinkaan hienoja, mutta ne ovat huomattavasti valoisampia, mitä tavallinen luola. Lisäksi seiniin on kirjoitettu riimukirjaimin tarinoita ja piirrelty muinaisten kulttuurien kuvioita, jotka tuovat mystisyyttä luolaan. Vanhimpien luola sijaitsee korkealla, keskimmäisen vuoren huipulla.
Kolme vanhinta: Marduk, Jörmungandr, Shyvana

Valvojat: Crimson, Aksutar

I have a dream || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 15 Huhti 2015, 20:24

Jatkoa täältä

Orubee, Aaron

Vesi kannatti vanhimman sanat Helmiäisen perään, tämän todetessa olevansa tarpeeksi syvällä ja lähti hitaasti kiertämään ruhjonsa kanssa ympyrää, humisten kurkustaan jälleen aavemaista valaidenlaulua, kutsuen jälleen ympärilleen pienempää merenelävää syömään mitä ikinä olisi saattanut kärventyä irti. Isäukko oli vihainen, todellisen kiihtynyt ja nyt suorastaan kutsui tätä mantereelle... Ei, vuorelle jopa. Orubee kävi lipumaan jälleen samaa reittiään vielä kerran ympäri... Vielä kerran ja sitten, ehkä sitten hän päättäisi saattaa asiat päätökseen, Oraakkelin läsnäolon haihtuessa korkeuksiin, tuoden jonkinlaista haikeaa rauhaa merelle, suuren tuulen ja sumun yhä pysyen voimakkaana näin lähinnä rannallisten riesaksi. Kotikenttä oli varmastikin pakollista vaihtaa, eikä vuorella odottaisi pelkästään haavoittunut vanhin. Myrskyntuojan piti valmistautua tulevaan, käyden kiihdyttämään vauhtiaan vielä kerran mantereen ympäri.


------

Kuivattuja omena lastusia. Oraakkelin viestinviejä oli ostanut näitä pussillisen kuullessaan uudesta tehtävästään. Tai no, viestien vientiä se oli, ohjeineen paikkaan, josta Aaron ei ollut ennen kuullut ja olikin joutunut räpiköimään ties minkä suomaaston lävitse löytääkseen määräpaikkansa. Tuli samalla todettua, ettei Vanhimman lohikäärmeen seuraajat olleet kaikista terveimmän näköistä porukkaa, ainakaan tämä kyseinen ryhmä jossain metsikön ääripäässä... Nämä eivät myöskään olleet niin vain uskoneet haltianhujoppia ilman talismaattia ja viestiä itse näiden "jumalalta" ja näin Aaron oli ensiksi saada jostain terävämmästä silmiensä keskelle. Nämä olivat haittapuolia, jotka kaikkoisivat ajan kanssa, ihmiset... Oliot tulisivat tunnistamaan hänet sitten ensimmäisen vierailun jälkeen. Äkkinäinen sumu ja myrsky ei ollut auttanut paljoa nuorenmiehen tehtävää, palelluttaen tämän suipot korvanpäät ja varpaat, jotka olivat aikaisemmasta räpiköinnistä kastuneet. Harmillista, hän oli juuri hankkinut uudet, mutta niiden käytännöllisyys oli jäänyt tois-sijaiseksi haltialle, joka ei ollut tottunut voimaan ostaa mitään hienoa tai niin ylellistä, pelkän hienon soljen perusteella.

Takaisin pojankloppi ei aikonut räpiköidä, vaan oli hyvin rehvakkaasti siirtynyt riipuksensa avulla kulttilaisten silmien edestä, varmana siitä että häneen tarttuisi jokin outo tauti mikäli jäisi edes hetkeksi pidempään kuin oli tarpeellista.
Jätettyään kulttilaiset aamoilemaan paikalleen hänen äkkinäistä katoamistaan ties minkälaisten rituaali höyryjensä sekaan, ilmestyi tämä siinä samassa vuorille suoraan itse idolin luolaan.
"Oooi, Marduk? Vein viestin sinne perälään, ovatko kaikki seuraajasi yhtä outoja? Olen ihan varma, että yksi niistä on vastikään kaapinut silmänsä... ulos?" Luola näytti tyhjältä... Tai no avoimemmalta. Eikö vanhus ollut kotona? Haltiapoika silmäili ympäristöään epäilevänä, lohikäärme oli niin massiivinen että sitä saattoi erehtyä kiviseksi seinäksi, mutta tällä kertaa vaikutti siltä, ettei paikalla ollut sieluakaan. Vaaleasta hiuspehkosta käytiin noukkimaan märkä lehti jos toinenkin, haltiapojan koikkelehtiessa eteenpäin märkien saappaittensa kanssa. Hän voisi periaatteessa vain mennä takaisin majatalolle, eiköhän Oraakkeli tiennyt mitä hän oli tehnyt, mutta toisaalta taas tämä oli harvinainen tilaisuus tutkia luolaa vähän paremmin ilman valvontaa.

Kovin pitkälle hän ei kuitenkaan lähtisi, eksyisi kuitenkin tai vastaavaa. Tuskin kovin suuriin ongelmiin joutuisi, mutta ei välttämättä välittäisi siitä häpeästä, kun häntä saatettaisiin ulos jostain sokkelosta. Oli kaiken lisäksi ihan liian pimeää, Aaronin ollessa näinkin lähellä luolan suuaukkoa, näki hän juuri ja juuri minne päin koikkelehtia. luonnonvalo heijastikin johonkin kiiltäväpintaiseen, viestinviejän ähkiessä kun hyppelehti selvittämään tätä möhkälettä, riisuen samalla vasemman jalan saapasta pois.
Se oli kuin kiveä, toisaalta vähän niin kuin lasia, purppuraista ja kovaa. Se oli kuin jykevä tolppa tai pylväs, sellaisia mitä torilla myytiin koruina, mutta paljon pienemmässä skaalassa. Kristalleja, yksi niistä makasi pitkänään, toisen nojatessa sen vierellä vasten kivistä seinämää, Aaronin voimatta juuri tuumata asiasta enempää kuin, että nämä olivat sikin sokin jätettyjä aarteita ja nyt se sai toimia hänen istuimenaan siksi aikaa, kun viitsi Vanhinta, ilman lämmintä takkatulta odottaa.

Toinen jalka nostettiin toisen polven päälle, haltiapojan nakatessa jälleen hyvin ansaitun omenalastun suuhunsa, lähtien sitten tahkomaan jääkylmiä varpaitaan käsiensä väliin.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: I have a dream || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Huhti 2015, 18:33

Marduk


Kolossaalinen lisko kohosi korkealle taivaalle, aina pilvien yläpuolelle, ennen kuin sen massiivisen kehon suunta kävi vaihtumaan vaakasuoraan. Hitaasti jätti kääntyi, suunnaten lentonsa kohden Mor vuoria. Sen kidasta valui yhä valkeita liekkejä jotka lähtivät hivelemään liskon kylkiä sen lentäessä eteenpäin, kuumentaen kivistä ulkokuorta, saaden sen lohkeilemaan. Lohikäärme ei enää ajatellut rationaalisesti, antaen sen alkukantaisen pedonvietin ja raivon vallata itsensä. Se raivo käski kääntymään takaisin ja jatkamaan yhteenottoa jälkeläisen kanssa, mutta sitä Archelaus ei tehnyt. Ei enää, oli täysin turhaa lähteä Syvyyksien Surman perään nyt, kun tuo oli sukeltanut. Ei kivinen jätti pystynyt pohjaan menemään, samalla tavalla kuin meressä kehittynyt äpärä. Ja sekös suututti. Tuo oli löytänyt sen ainoan paikan, missä oli turvassa vanhemmiltaan.

Vuoret lähestyivät, pienempien, nuorten liskojen jälleen pyrkien lumoutuneina vanhimman lähelle lentelemään kuin mikäkin saattopartio. Jokainen noista kuitenkin kaikkosi kauemmaksi, petojen huomatessa kuinka raivoissaan jätti oli. Vanhus myös vuosi verta, minkä johdosta jotkut suuremmista yksilöistä harkitsivat Oraakkelin haastamista - tuo oli jo haavoittunut, vaikkei kovinkaan pahasti - siinä missä joihinkin yksilöihin iski pelko. Jos joku kykeni haastamaan vanhimman ja saattamaan uroksen tuohon tilaan, olisivatko Mor vuoret täten uhatut? Rikkuisiko heidän rauhansa vuorilla, oliko mereltä tulossa uhka heille kaikille. Kyllä nuoremmatkin olivat aistineet kolmannen kolossin lähestyvän, mutta jokainen oli uskonut, että vuoren kuningaspari pystyisi oman reviirinsä ja täten lajitoverinsa suojaamaan...

Oraakkeli kirjaimellisesti rysähti sisään vuoren huipulla sijaitsevaan luolaan, vanhimpien "eteisluolaan". Nuoret lohikäärmeet kääntyivät pois, lentäen omille teilleen, jättäen näin jätin omaan rauhaansa tuon rymistellessä peremmälle valtavaan luolaan. Sen kroppa raahasi pitkin seiniä, raapien luolan käytäviin uria, kivien tippuen seiniltä rymisten alas. Lämpötila luolassa kävi kohoamaan heti kun valtava jätti sisään oli saapunut, sen liekin kidassa yhä palaen kirkkaana kuin aurinko. Kita oli kuitenkin kiinni, pienesti rakosellaan, joten liekistä ei ollut vaaraa kenenkään näölle. Tosin, eipä tässä luolassa ketään ollut katselemassakaan... ellei laskettu sitä yhtä rohkeaa poikaa.
Archelaus kävi iskemään päänsä kerran jos toisenkin kattoon ja seinämiin, liskon heitellessä päätään villisti puolelta toiselle, samalla pitäen matalaa, uhkaavaa murinaa. Verta tippui kivien mukana maahan liskon raahautuessa peremmälle, kuitenkin yllättäen pysähtyen paikoilleen. Se murina vaihtui varoittavaksi sähinäksi silmättömän jätin kääntäessä kasvonsa kohti haltiaa, joka luolassa oli odottanut. Toinen valtavista etukäpälistä nousi salamannopeasti kohden Aaronia, kuitenkin kohoten tuon yläpuolelle, noin viisi metriä Aaronin ylle. Se käpälä esti katosta tippuvien lohkareiden mätkähtämistä haltian niskaan, pedon täten suojellen viestinviejäänsä aiheuttamaltaan tuholta. Vaikka petomaisessa tilassa olikin, ymmärsi Ajankiitäjä silti katsoa, ettei Aaronia satuttanut. Hän oli luvannut pitää tuosta huolta ja sen hän myös aikoi tehdä. Aaron oli liian arvokas hänelle, ainakin tällä hetkellä.
Pojasta oli enemmän hyötyä elävänä, kuin kuolleena.

Jahka vuori oli rauhoittunut eikä enää murennut ympärillä, kävi kolossi laskemaan käpälänsä Aaronin yltä. Luolassa leijaili hiekkaa, joka myös ulkoa kajastavaa valoa kävi hämärtämään. Oraakkelin kidasta kajastava valkea liekki valaisi vielä hetken luolaa turhankin kirkkaasti, ennen kuin Archelaus kitansa kävi sulkemaan kunnolla. Hämärä laskeutui luolaan, ennen kuin ne tutut, maagiset valopallot kävivät ilmestymään tyhjästä ja lähtivät kiertämään luolaa, yhden pysytellen lähellä Aaronia, muiden seuraten lähinnä oraakkelia.
Se valtava pää kävi laskeutumaan lähemmäksi Aaronia, valkean parran laahaten pitkin maata, ennen kuin Marduk pysähtyi ja jäi tuijottamaan mitättömän pientä haltiaa kolossaalisen kuonon edessä. Lisko puhalsi sieraimistaan lämmintä ilmaa, ilmavirran käyden hätyyttelemään kivipölyä kauemmas kaksikosta, samalla työntäen myös pienempiä kiviä maassa kauemmaksi. Hyvä ettei Aaron moisen puuskan toimesta lentänyt seinälle...
Se matala murahtelu jatkui, naksuvasti, pään käydessä työntymään vielä muutaman metrin lähemmäksi. Aaronin silmissä se näytti varmaan jo lähinnä siltä, kuin kiviseinä olisi lähestynyt, oraakkelia kun oli vaikea hahmottaa enää muodon omaavaksi olennoksi noin läheltä. Se "seinä" kävi kuitenkin katoamaan oraakkelin vaihtaen pienen välähdyksen saattelemana muotoaan. Jokseenkin tuttu, nelisiipinen, valkea lisko seisoi nyt haltian edessä, näytellen uhkaavasti hampaitaan, sähisten. Punainen veri kaulasta kävi värjäämään valkeat suomut, puremajälkien näkyen nyt paljon paremmin Ajankiitäjän kaulassa. Se sähinä jatkui hetken, ennen kuin kultakruunu kävi yllättäen käännähtämään terävästi ja lähti jokseenkin huojuvan oloisesti askeltamaan peremmälle luolaansa. Sanaakaan Marduk ei nyt suustaan saanut, vanhuksen ollessa yhä petomaisessa mielentilassa. Eikä hänellä varsinaisesti mitään sanottavaa ollutkaan, jos siitä lähdettiin.
Tuon petomaisen mielentilan takia Marduk ei myöskään ottanut humanoidisempia muotoja käyttöönsä. Hän ei nyt halunnut olla kaksijalkainen saatikka inhimillinen, mutta tiedosti kyllä Aaronin varmasti arvostavan tätä pienempää liskomuotoa enemmän, kuin järkälemäistä kivipetoa.



// Aaron the brave boi //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: I have a dream || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 22 Huhti 2015, 19:07

Varpaiden välistä löytyi vaikka mitä moskaa, eikä haltiapoika juuri saanut kylmiä että märkiä jalkapäitään lämpenemään lähes yhtä kylmillä käsillä, ei vaikka oli hyvän aikaa omassa rauhassaan niitä ehtinytkin hieroa. Ehkä hän vain lähtisi takaisin majataloon? Ei hänen tarvinnut olla näin tunnollinen kuitenkaan. Lohikäärme sai kuulla sitten myöhemmin tai katsahtaa sisäiseen kristallipalloonsa mitä hän oli touhunnut, hän ei aikonut vilustua tämän takia. Märkä sukka tungettiin taskuun, Aaronin vetäistäessä saappaan kuitenkin jalkaansa ja... Istui. Hänen oli aikomus lähteä mutta tunsi kuitenkin kummaa velvollisuutta olla vielä hetken paikalla, vaikka se meinasikin pientä kärvistelyä. Se oli se "mitä jos" tuntuma, nuoren miehen vielä vasta totutellessa rooliinsaa ja kuinka olla virassaan. Kirottua... Omenalastu pussi kaivettiin jälleen esille, se oli puolillaan ja tällä hetkellä Aaron ei välittäisi vaikka latoisi loput toinen toisensa perään suuhunsa, piti hänellä jotain viihdykettä olla mikä tekisi puolipimeässä kököttämisestä siedettävää.
Sanansaattaja lähti rouskuttamaan, viihdyttäen itseänsä samalla siitä syntyvästä kaijusta, yrittäen olla mahdollisimman äänekäs jokaisen uuden lastun kohdalla, sen ehtiessä käymään lähellä hulluttelun rajaa kunnes kuudes suuta lähestyvä herkkupala lähti vapisemaan kuin haavanlehti hänen sormien välissä.

Tämä pysäytti nuoren haltian rataksilleen, itseasiassa tuntui kuin koko vuori värisisi, hänen hiuksiinsa tarttui viima ja yllättäen, kuin räjähdyksen lailla kolossi rymisteli sisään, peittäen näkymän ei siksi, koska peitti sisääntulosta luonnonvaloa, vaan koska tämän kirkas liekki sai Aaronin välttämään katsomasta minnekkään kolossia päin. Puusepänpoika huusi kurkkunsa pohjasta, kuullen kuinka kivi viereivät seinämistä alas sellaisella voimalla, että se kaikui pitkälle, tehden siitä moninkertaisen.
"OLETKO HULLU!?" Aaron karjui, samalla kun piteli taspainoansa kristallin päällä, pää kainalon suojissa ja jalan potkiessa ilmaa säikähdyksestä. Suuren lohikäärmeen murina ja vierivät kivet tosin hukuttivat haltian kovimmatkin kiljunnat ja sanat alleensa, pojan hädin tuskin kuullessa edes itseään kaikesta siitä ryminästä. Hänen olisi varmaan parasta löytää suojaa, mutta mistä hän sellaista löytäisi tähän hätään? Paniikkikaan ei antanut juuri hätäisen sätkinnän lisäksi liikkua mihinkään. Kaikki se karjunta ja seiniin päin törmäily kuitenkin vaikeni, ilmassa leijuvan hiekan lähtiessä kutittamaan haltian nenää. Aaron köhäisi dramaattisesti pari kertaa, heilutellen mitä ikinä ilmassa leijailikaan, kuoriutuen pikkuhiljaa käsiensä suojista sirisilmin katsomaan mitä oli tapahtumassa... Tai no, tapahtunut.

Pian kuitenkin hetkellisen toipumisen jälkeen, yllättävä liike sai pojan nostamaan jälleen kätensä nopeasti päälaelleen, uuden kivi ja hiekkaryöpyn laskeutuessa suoraan hänen yläpuoleltaan. Marduk oli käynyt kuitenkin suojaamaan ja sanansaattaja ei siis musertunut minkään alle, vaikka lihasjännitykset saivatkin pojan tuntemaan toisin. Tällä kertaa nuorukainen ei ihan heti sykkeröstään kuoriutuisi ja vaikka hänen kätensä peitti näkyvyyden, saattoi Aaron nähdä pimeyden sijaan luomiensa punaisuuden, Oraakkelin liekin valaistaessa paikkaa kymmenkertaisena siinä missä hiekka pimensi sitä. Haltian jännittyneet, matalahkoon taipuvat korvat kuulostelivat hetken tilannetta. Viimeisen kivenmurikan vierähdettyä jossain kauempana jäi luolaan tyhjänlainen kaiku. Punaisuus lähti muuttumaan pimeäksi ja tilanne tuntui tälläkertaa rauhoittuvan ihan oikeasti...
Lämmin ilmavirta pyyhälsi hänen lävitseen, haltian täytessä ottaa napakasti kiinni istumansa kristallin reunasta, siristellen samalla silmiään auki, nähden ensiksi pelkkiä tähtiä. Kesti hetken hahmottaa, mitä hän oikein katsoi suoristautuessaan jälleen kerran, pian ymmärtäen Oraakkelin olevan kasvotusten hänen kanssaan. Sanansaattaja suoristui kaarestaan, katsoen nyt kolossiin varoen, pää kuitenkin matalalla.
Hän oli varmaankin tullut pahaan aikaan? Haltia nuorukainen vastusti kysymästä, kylän kokoinen kolossi ei näyttänyt, että edes ymmärtäisi humanoidien kieltä tällä hetkellä, niin eläimelliseltä tämä Aaronista vaikutti...

Poika tunsi hetken tarvetta sanoa jotain, mutta oli totta puhuen melko sanaton ja ärsyyntynyt äskeisestä sanoakseen mitään, mistä ei ansaitsisi saman tien selkäänsä.
Suuri lohikäärme kuitenkin muutti muotoaan, tämän aikaisemmin luomien valopalloen valaistaessa prosessia. Aaronin silmäkulmat kaartuivat kysyviksi, kolossin muuttuessa niin paljon pienemmäksi... Valkeammaksi, melkein alikornin näköiseksi lohikäärmeeksi..? Niin ainakin sinisilmä tätä muotoa kuvailisi ja paremman tarkkailun jälkeen myös paljastui, ettei tämä ollut ihan kunnossa.
"He-hei..!" Aaron vingahti karheaksi kiljutusta kurkusta, horjahtaen käden koordinaatio kyvyn pettäessä. Haltiapoika vierähti kristallilta alas, laskeutuen onneksi jaloilleen Oraakkelin mennessä jo edeltä syvemmälle luolastoon mitään sen enempää sanomatta.
Horjuen hetken, lähti sanansaattaja työnantajansa perään, tunsien nenässään veren tuoksun. Se oli joko lohikäärmeen tai sitten hänen limakalvonsa jota leijaileva hiekka oli ärsyttänyt, joka tapauksessa poika ähisi nenänsä kautta tätä epämukavaa hajua pois, seuraten samalla kaulasta vuotavaa joutsenliskoa.

Aaron ei tiennyt oliko hän erityisen tervetullut, mutta asteli kuitenkin ripeästi vanhimman takana. Askeleet kuitenkin hidastuivat aika ajoin, haltiapojan huomatessa luolan seinämän kaiverrukset... Vaikka hän oli aikaisemmin luolassa ollut, ei hän ollut kerennyt juuri mitään sen paremmin tutkailemaan. Katse harhaili seinämissä haltiapojan pitäessä samalla huolen, että nosteli jalkojansa tarpeeksi. Valopallot valaisivat jotenkuten riimuja ja sen sellaisia, joista tavallinen pojankoltiainen juuri mitään ymmärtänyt... Hiipuileva pöly ja hiekka kimmelsi valonlähteiden ympärillä, tehden näystä melko taianomaisen, kaiken sen pimeyden ja tumman kiven ollessa vastapainona.
Yllättävän lätinän vuoksi joutui haltiapoika kuitenkin luopumaan seinien ihailusta, huomatessaan, ettei jalkojen nostelu auttanut häntä olla astumasta vereen mitä edellä käyvä lohikäärme jätti jälkeensä.
Sanansaattaja päätti yrittää ottaa valkeasuomuisen kiinni, lähtien -ravistettuaan koipensa- juoksukävellen tämän perään, huhuilematta kuitenkaan tälle.
Ainakaan hänellä ei enää ollut kylmä. Hitto! Hänellähän oli hiki kaiken äskeisen jälkeen! Kieltämättä melko mukava tunne kirpaisevaan kylmään verrattuna, Aaronin edetessä ripeämmin, kunnes hänen silmäkulmastaan vilahti jotakin ylimäärästä.

Haltianuorukainen jarrutti vauhdistaan lapsen kikatuksen vallatessa hetkeksi hiljaisuuden. Aaron olisi voinut vannoa nähneensä sellaisen myös pyyhältäneen hänen ohitseen äskeittäin, läheltä seinämää. Himmeä valo paljasti seinällä olevan pari suurta peiliä joista Haltiapoika näki hämärästi nyt nyrpeän kuvajaisensa.
Mihin lisko peilejä tarvitsi oli ylitse pojan ymmärryksen, ne ainakin olivat onnistuneet tekemään tunnelmasta melko aavemaisen, haltiapojan tuntiessa nyt selkäpiinsä tavallista paremmin.
"Joten! Lohduttaako yhtään, että seuraajasi saivat viestin perille?" Aaron kävi viimein sanomaan jotain Oraakkelin perään, irroittaen samalla katseensa kuvajaisestaan, käyden sitten seuraamaan tätä aina luolan perälle asti.


//Not brave enough for this !!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: I have a dream || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Touko 2015, 22:16

Nelisiipi ei reagoinut mitenkään Aaronin huudellessa perään, mutta ei kyllä pistänyt mitenkään vastaankaan haltianuorukaisen lähtiessä ripein askelin peräänsä. Tulkoon mukaan, jos halusi, ei Marduk aikonut estää saatikka toista satuttaa, vaikkakaan vanhin ei liennyt nyt sitä parasta juttuseuraa hetkeen. Ehkä sitten kun rauhoittuisi, liikenisi pedolta sana tai toinenkin viestinviejälleen.
Askel vei valtavaa luolankäytävää pitkin siihen suureen kotiluolaan, jossa Oraakkeli majaansa piti. Ohi niiden suurten peilien, valopallojen käyden valaisemaan suurta luolaa kaksikon lähettyvillä hieman. Perälle asti valo ei yltänyt, joten luolan loppu oli täysin pimeä, ehkä jokseenkin jopa karu. Silmätön lisko kuitenkin suuntasi kohden sitä huoneistosyvennystä luolan sivulla, josta löytyi ihmisenkokoisille humanoideille mitoitettu huoneisto. Tuohon nukkekotimaiseen huoneistoon Marduk ei kuitenkaan itse käynyt astumaan sisään, vaan rojahti makaamaan huoneiston eteen, pää lähelle pyöreää ruokailupöytää.

Pienesti se pää kuitenkin liikahti Aaronin puoleen, tuon avatessa suunsa. Silmätön lohikäärme oli tuttuun tapaansa kovinkin ilmeetön, tuosta ei voinut sanoa oliko Archelaus vihainen, tympääntynyt, surullinen tai edes hereillä, nyt kun mokoma ei käynyt heti mitään haltianulikalle vastaamaan.
"Se oli tehtävä, jonka oletin sinun hoitavan ilman mitään ongelmia. Joten ei, sinällään se ei lohduta yhtään, ellei moisia itsestään selviä onnistumisia halua pitää juhlimisen arvoisena", Ääni kävi viimein kumpuamaan Ajankiitäjän kurkusta, liskon raottaessa suutaan sen verran.
"Mutta, mikäli se sinua lohduttaa ja koet ansaitsevasi taputuksen olalle niin ole hyvä ja juhli pois", Vanhus kävi lisäämään, samalla kun pää kävi kohoamaan maasta pienesti.


// YOU HAVE TO BEEE //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: I have a dream || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 22 Touko 2015, 16:24

Kaksikko oli saapunut mitä ilmeisemmin määränpäähän, Aaronin seuratessa vanhinta muutaman metrin jäljessä, jääden kuitenkin kummastelemaan luolan.... Noh, sisustusta? Nuoren haltiamiehen mielikuvitus sekä päättelykyky kertoi, että tuo dioramamainen syvennys oli niille nuorille neidoille, joita Oraakkeli todetusti itselleen aina välillä keräili. Tuskin tälle muuten vain tuli humanoideja muuten vain kyläilemään. Sinänsä somaa ja huomaavaista, mutta silti Aaron saattoi tuntea väreitä selkärangassaan, vaikkei hän kyllä sen enempää välittänyt näiden neitojen kohtalosta. Ei ainakaan niin kauan kun ei itse joutunut sitä todistamaan.
Ei varsinkaan, mikäli kyseinen neito oli ihminen... Kauaa haltianuorukainen ei ohitse kiitävässä ajatuksen juoksussa vellonut, käyden astelemaan lähemmäksi, tosin joskin varoen, kohden loukkaantunutta lohikäärmettä joka ei kaikesta päätellen ollut kovin hyvällä tuulella. Kukapa olisi, tuollainen haava kaulassa? Tämä ei kuitenkaan kironnut häntä matkoihin tai ilmaissut, että nyt olisi ollut todella huono hetki suippokorvan lorvailla hänen nurkissaan, eikä Aaron ilman suoraa ilmaisua edes älyäisi lähteä.
Törkeä uteliaisuus piti sanansaattajan paikalla. Ehkä hän olisi tuntenut olonsa jopa oudoksi jälkeenpäin, jos olisi vain päättänyt "sydämettömästi" lähteä vuotavan olion luota ilman jonkinlaista elettä.

Leijaileva valo valaisi Aaronin polun pöydän ääreen jonka vierelle valkea lohikäärme oli käynyt lepäilemään ja omana tietenkin omana, suorasukaisena itsenään, istui sen paremmin lupia kyselemättä. Lämpöaalto, joka oli vallannut tilan luolan suuaukolta, alkoi taantua näin peremmällä luolastoa, tehden ilmasta vaihteeksi mukavan viileän.
"Jos jokin sai tuollaisen vahingon sinuun aikaiseksi, niin haluan ilman muuta kuulla mitä sille toiselle kävi." Sanansaattaja virnisti, sinisten silmien tarkkaillessa väsyneeltä vaikuttavaa joutsenliskoa, nostaen samalla toisen jalkansa luoksensa tuolille nojautuakseen siihen.
"Kuoletko sinä?" Kuului äkillinen kysymys heti perään, Haltiapojan tuntiessa tarpeelliseksi varmistaa ensin, kuin huonossa tilassa tuo tämän mittapuulla sitten oli.

//-Huitoo kepillä-//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: I have a dream || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Touko 2015, 23:44

Aaron kävi oletetusti tapojensa mukaisesti sen pahemmin lupia kyselemättä tai odottelematta istahtamaan alas, eikä Oraakkeli siitä pahakseen pistänyt. Mikäli tuo nyt oletusten mukaan kauemmin aikoi täällä viihtyä, niin iskekööt ahterinsa alas jonnekin, oli tuo sen ansainnutkin kun viestin aikaisemmin oli toimittanut. Eipä vanhin odottanut tuolta haltianulikalta pahemmin mitään kätöstapoja, jos siitä lähdettiin. Ja siitä Marduk juuri piti nuoressa, tuo osasi olla tarpeeksi röyhkeä, mutta ei liian röyhkeä. Selvästi Aaron tiesi missä se raja meni ja jos tuo ikinä erehtyisi sen rajan ylittämään, pistäisi Archelaus mokoman haltianulikan mielellään takaisin paikoilleen.
Silmätön kävi kuitenkin sähähtämään Aaronin todetessa haluavansa kuulla, mikä oraakkelin tähän tilaan oli saattanut. No, uteliashan nuori mieli oli ja kun otti huomioon Archelauksen todellisen koon, niin vähemmästäkin sitä kiinnostui niin nuori kuin vanhakin. Se sähinä ei jatkunutkaan kauaa, pedon kääntäen päänsä hetkeksi poispäin pojasta, rauhoitellen itseään vielä hetken.

"Ei, en kuole", Oraakkeli aloitti lopulta, samalla kun kävi kääntämään päänsä takaisin kohden haltiaa, tuoden sen kuononsa aivan nuoren eteen, "Jos olisin kuolemassa, en olisi tässä luolassa yksin. Shyvana, Yliparantaja, olisi täällä. Hän ei voi elää ilman minua, joten ei hän antaisi minun kuolla", vanhin kävi selittämään. Aaron sai itse päätellä mitä vanhin tarkoitti mainitessaan Shyvanan. Oliko se kuvainnollista, "en voi elää ilman kumppaniani" - puheita vai ei. He olivat samasta alkulähteestä, Archelaus oli luonut Shyvanan ja jos Oraakkeli kaatuisi, kaatuisi myös Yliparantaja.

"Sitä paitsi ruhjeeni ovat omaa syytäni, kumppanini varmasti tulee niistä naureskelemaan ennemmin tai myöhemmin", silmätön jatkoi, sen pään käyden painumaan kovinkin mielivaltaisesti, kirjaimellisesti Aaronin syliin, Archelauksen kuitenkin varoen murskaamasta nuoren jalkoja. Jalattomasta viestinviejästä kun ei hänelle ollut mitään hyötyä, "Otin yhteen kolmannen kanssa".
"Vuosituhansia sitten, yksi pääsi karkuun. Yksi niistä jälkeläisistä, jonka minä siitin ja Shyvana laski pesäämme, Pätsiin kaukana pohjoisessa. Se on nyt palannut. Pikkuhiljaa. vuosituhansien varrella, kiertäen kehää Cryptin ympärillä. Tänään se viimein ui Manasses saarien ja mantereen välistä. Menin haastamaan sen. Mutta se yllätti. Huomenna puhuvat, kuinka meren myrsky oli pahin vuosikymmeniin, kuinka ukkosen ääni kuulosti siltä kuin kaksi kolossia olisi merellä huutanut. Kuinka tuuli toi rantaan ääniä, jotka pitivät laivat visusti satamassa, kapteenit mieluummin kapakassa kuin merellä. Kuinka manner sortui rannikolla, maaperän täristen".


"Se on tulossa tänne", Vanhin jatkoi, puskien päätään pienesti vasten haltiaa, aivan kuin koira joka silityksiä vaati, "se kiipeää pian Mor vuoren rinnettä. Se tulee haastamaan meidät. Kuukausi, pari, sitten se on täällä. Riippuen minkä reitin se valitsee".
"Sellaiset ovat perheeni välit", Archelaus lisäsi naureskellen, "Tai niiden, joita perheeksi voin kutsua".



// Noudatin sun ohjetta ja osasin olla ikäloppu kiviörmy joka haluaa silityksiä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: I have a dream || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 26 Touko 2015, 17:04

Suippokorva odotti suu ammolla vastausta, nojautuen sitten jälleen taaksepäin sen saadessaan, katsellen nyt valkean liskon päätä, jonka sileydestä näki melkein oman virnistävän kuvajaisen. Vanhus kävi selittämään jotakin Shyvanasta... Josta tavallinen haltian koltiainen ei juuri tiennyt mitään. Sanansaattaja kuitenkin päätteli nopeasti tämän olevan yksi vanhimmista lohikäärmeistä, lieni syytäkin hänen perehtyä nimiin tarkemmin? Kirjoja hän ei pahemmin lukenut, eikä hänen veljensä olleet koskaan innokkaita puhumaan lohikäärmeistä.
"Söpöä..." Aaron kävi sanomaan sivusta, Mardukin kertoessa kunka toinen vanhimmista ei voinut elää ilman tätä. Oliko kyseessä jotakin runollista tai kirjaimellista, Aaron ei tiennyt eikä udellut. Hän kyllä aikoi tutustua paremmin tähän... parivaljakkoon, sitten ajallaan, enemmän tai vähemmän suoraan Mardukilta itseltä kun parempi aika koitti.

Valkea lisko kävi lähenemään entisestään, saaden viestinviejän katsahtamaan tähän kysyvästi, laskien samalla nostetun jalkansa jälleen alas tämän pään tieltä. Tässä muodossa... Tällä tavalla, Oraakkeli tosiaan osasi muistuttaa olevansa hyvin eläimellinen, tahkoen nyt päätänsä kuin huomiota ja rapsutuksia kerjäävä koira. Nuorukaisen kädet ottivat tukea tuolin reunoista, samalla miettien miten tässä nyt pitäisi olla tai reagoida, antaen joutsenliskon puhua sen aikaa kun päätti.
Vanhus alkoi kertomaan tarkemmin ruhjeittensa alkuperää... ja Kolmannesta. Haltianuorukaisen kulmat menivät kurttuun, suun mutristuen mietteliääksi nyt sylissä olevan olennon avatessa enemmän kuka tämä kolmas tarkalleen ottaen oli. Mikäli haltioilla olisi ollut paremmat saumat merenkäyntiin, olisi raskali varmasti paremmin tietoinen merten pedosta ja sen tarinoista ihmisten tapaan. Silti, hänellä oli jonkinlainen haju, eivät hekään täysin tietämättömiä olleet maailman menoista vaikka suurimmaksi osaksi olivatkin piileskelleet metsikössä.
"No se selittää miksi korvani paleltuivat" Aaron tuhahti, kommentoiden äkillistä sään muutosta kun oli viestiä vienyt.

Näillä... Olennoilla oli niin valtavasti voimaa ja valtaa. Marduk voisi vain laskea persustansa alas ja tuhota kokonaisia kaupunkeja. Huhujen mukaan tämä ei ollut edes suurin vanhimmista. Shyvanasta hän ei tiennyt juuri mitään muuta kuin että tämä osasi mitä ilmeisemmin parantaa. Epäilemättä jollain tavalla myös kiero, kerta Oraakkelin kumppani oli! Siitä ei ollut epäillystäkään! Ja nyt kolmannesta paljastui säällisiä voimia ja valta tehdä verta vuotavan haavan kivisen kolossin kaulaan.
Marduk jatkoi kuin kummitus tarinan kerrontaa, siitä kuinka jälkeläinen oli tulossa, varmaankin tasaamaan tilinsä isäukkonsa kanssa.

Siniset silmät katselivat lohikäärmeen pään, silmiä muistuttavia kuvioita, lähtien varoen kokeilemaan miltä tuo pinta tuntui sormenpäälle. Ensin näytti siltä, että haltianuorukainen tökkisi tätä piirrettyihin silmiin, mutta loppujen sormenpäiden tullessa mukaan kokeilemaan, näytti ele enemmän silittelyltä. Vaikka ajatus suuren lohikäärmeen kapuamisesta tappelemaan tähän samaiseen luolaan oli pelottava, ei Aaron osannut reagoida jos siinä tosiaan tulisi kestämään niin kauan. Piti vain pitää huoli, ettei hän olisi lähelläkään sen tapahtuessa!
"No, etköhän sinä sen sitten hoida kun sen aika tulee." Aaron kävi sanomaan, melko välinpitämättömänä, silitellen nyt ihan vain huvikseen tuon sileältä tuntuvaa päälakea, tämän selvästi viestittäen ettei pistäisi pahakseen. Huomion antaminen tällä tavalla, varsinkin tätä yksilöä kohtaan tuntuisi normaalisti oudolta ja kiusalliselta, mutta niin kauan kuin Marduk pysyi tässä nätissä muodossaan, ei edes sosiaalisesti rajoittunut raskali, -joka aikoinaan ennemmin ampui rapsuteltavia elukoita ritsalla kuin paijasi- osannut hirveästi välittää.
"Mitä te teitte muille? Sanoit, että yksi pääsi karkuun." Haltianulikka päätyi kysymään, mutta hätkähti sitten oivallukseen.
"Eeeikä, ällöä! Naapurimme koira söi kerran pentueensa! Ei ihmekään, että se on niin vihainen, te yrititte nielaista sen!" Äkillisesti pirteältä ja jopa ilkulliselta vaikuttava pojankloppi sanoi, voimatta olla nauramatta hieman vanhimman epäonnelle.
"Kannattiko päästää, mitä häh? Olisit säästynyt tuolta haavaltasi." Aaron virnuili, yrittäen löytää samalla jotakin saumaa tai kulmaa jota rapsuttaa kuin koiraa tämän korvanjuuresta.

"Joten, mitä sitten? Mitä tapahtuu kun pentusi tulee, et kai meinaa hävitä? Tarvitsen jonkun joka maksaa juustoni. Aroilla elämä on niin paljon makeampaa kun on kultaa... Elämä ylipäätään on paljon paremi kun on kultaa." Viestinviejä kävi kertomaan, loppua kohden hieman autuaammin, uudistunutta elämäänsä heijastellen. Mitä näiden kolmen välillä tapahtui, ei ollut hänen asiansa tai huolensa, niin kauan kun hänen rahahanansa ei katoaisi.


//Im proud of youuuuu !!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: I have a dream || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Heinä 2015, 21:28

Etköhän sinä sen hoida... No, se oli tarkoitus, näin alkajaisiksi. Archelaus ei todellakaan aikonut katsoa vierestä kuinka se saakelin sinileväriutta tuli hänen reviirilleen kukkoilemaan kuin mikäkin aikapoika. Saisi vielä selkäänsä, jos ei oraakkelilta niin viimeistään emoltaan. Yliparantaja pistäisi mokoman sintin aisoihin! Se natiainen tekisi suuren virheen, jos edes kuvitteli voittavansa vanhempansa. Sillä perhanalla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Ei varsinakaan sitten, kun merestä poistuisi. Mutta, tulkoot nyt vuorelle, katsotaan sitten kuka määrää ja missä.
Siihen huomautukseen haltialta ei vastattukaan mitään, Oraakkelin vain nauttien omalla tavallaan niistä varovaisista kosketuksista mitä nuorukainen silmättömälle päälaelle soi. Tuntuihan se hyvältä, tavallaan, vanhus kun ei pahemmin koskaan silityksiä saanut. Ei ainakaan tällä tavalla. Eipä hän kyllä varsinaisesti kaivannutkaan niitä, mutta aina silloin tällöin olihan se kiva jos joku silitti...

Leveä virne kävi kohoamaan nelisiipisen kasvoille Aaronin kysellessä, mitä muille poikasille oli käynyt jos vain yksi oli paennut. Eipä vanhuksen tarvinnut edes siihen kysymykseen vastata, kun haltia teki omat johtopäätökset - jotka aivan oikeassa olivat - saaden vanhuksen vain hymisemään tyytyväisenä.
"Lisääntyminen vie elämänenergiaamme. Syömällä jälkikasvun saamme sen takaisin", Vanhus hymisi virnuillen, sen enempää selittämättä heidän toimintatapojaan ja motiivejaan. Viestinviejä sai ajatella mitä halusi tästä tavasta, eivät vanhimmat tapojaan tulisi muuttamaan koskaan. Niin itsekeskeisiä olivat, ennemmin he itse elivät kuin antoivat jälkeläisilleen mahdollisuuden. Ja, olihan se jälkeläisten teurastaminen omanlaista hupia ikivanhoille liskoille, joiden elämässä harvemmin mitään jännittävää tapahtui.
Sähisevän käärmemäinen ääni kävi kantautumaan ilmoille Aaronin kysellessä kiusallaan "kannattiko" heidän päästää yksi jälkeläisistä pakoon. Ei tietenkään kannattanut, mutta niin nyt vain kävi! Yksi tuhansien vuosien aikana, ei se niin kovin paha saldo ollut sinällään. Eipä Marduk moisesta kommentista pahakseen ottanut, mistä taas kieli se väreilevä tyytyväinen kumina liskon kurkusta, nelisiiven puskien varovaisesti päätään paremmin nuoren haltian puoleen.

"Hah! Jos se katkarapu tänne uskaltaa nokkansa tunkea, kärvennämme sen elävältä", Vanhus sähähti, "Pistämme sen aisoihin. Kuriin. Katsomme, että se tietää paikkansa - ellei sitten kuolla halua".
"Mutta älä sinä siitä huoli. Sinä et menetä palkanmaksajaasi vielä pitkään aikaan. Ei. Minä menetän sinut ennemmin kuin toisinpäin tulee käymään",
Kultaharja jatkoi hymisten, tuoden esiin myös sen ehkä surullisen faktan että ennemmin tai myöhemmin haltia tulisi vanhuuteensa kuolemaan, siinä missä Oraakkeli tulisi jatkamaan elämäänsä. Vuosituhat ei tuntunut missään vanhalle liskolle, siinä missä haltiat alkoivat tuossa iässä olla jo viimeisillään.
"Juusto lihottaa. Saat vielä vatsasi kiveäksi jos liikaa syöt. Muista liikkua, kerta amulettisi takia sinun ei tarvitse pahemmin edes kävellä paikasta toiseen... ehkä sinun pitäisi aloittaa joku harrastus. Aktivoida itseäsi töiden lisäksi. Suhteellisen harvoin kun sinua käskytän minnekään..."


// I DID IT AGAIN WHERE ARE MY GOLDEN STARS?!?!?!?1??!?11!11//
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: I have a dream || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 26 Heinä 2015, 16:16

Lisko ikään kuin kehräsi, Aaronin voidessa tuntea tuon kurkun kuminan vasten polveaan. Normaalisti poika ei olisi pieneläimiä juuri paijannut, ennemmin ampunut näitä ritsalla syystä tai toisesta... Nekin ajat olivat tosin jo menneet, ritsaa ei oltu käytetty juuri pahemmin. Kokemattomuuden myötä siis, sileän pääkuoren paijaaminen yksistään oli siis vähän hankala kun ei ollut kulmaa, joten lopulta haltiapojan yläkroppa vaan taittui tämän pääkoppaa vasten, nojaten siihen kyynärpäillään kuin pöytään. Hän ei huomioinut sellaista tosiasiaa, kuin omaan vanhuuteen kuoleminen. Sellainen ei ollut ajankohtaista, se oli pikemminkin jälleen kerran egoa nostattava muistutus kuinka hän saisi sanoa mitä halaji, ilman pelkoa tulla teloitetuksi. Kallioseinämää tuijottava virne kohosi entisestään moisista mielikuvista, joissa hän sai kukkoilla niin kuin pienet pojat halasivat vanhempiaan uhmata ilman seuraamuksia.
Kuitenkin liskon käydessä kritisoimaan juustoa, sen lihottavuutta, muuttui virne jokseenkin mietteliääksi.

"Uskottavuuteni kärsisi, jos en näytä voivani pitää puoliani." Aaron tuumasi ääneen, miettiessään ettei haluaisi muuttua yhdeksi niistä haltioista, joita hänen oli aina ollut niin helppo osoittaa ja pilkata. Olisi myös todella laimeaa, että hän haltiana, muistuttaisi enemmän juusto pyörää kuin tosissaan otettavaa jämäkkää ja voimaisaa, auktoriteettia hohkaavaa sotilaallista figuuria. Sellainen joka uhkaili lohikäärmeen turmiollisella uhmalla, saisi nopeammin mustansilmän kuin vakuuttaa toiset sanoillaan.
"En halua luopua juustosta... Hyvästä leivästä... Aroilla saa paljon paremmin mitä piilopaikasta." Etusormi kävi hieraisemaan ylempää huulta, kunnes sanansaattaja nojautui jälleen taakse vasten tuolin omaa selkänojaa.
"Tiedätkö... Olen aina ihaillut sotilaita. Pienestä pitäen, isoisäni kertoi minulle tarinoita rintamilta. En pysynyt paikallani, ellei hän olisi istuttanut minua tarina tuokioon. Nyt vanhemmalla iällä minusta tuntuu, että hän valehteli osan vain pitääkseen minut vaivattomana." Haltiapoika katseli yläviistoon, ei minnekään tiettyyn, heilutellen samalla toista jalkaansa muistellessaan menneitä, kääntäen katseensa sitten jonnekin sivulle.
"Sitten se meni ja kuoli." Kävi kylmä toteamus, haltian pureskellessa alempaa huultaan.

"Veljet kannustivat kyllä minua, kai... Mutta olin aina liian nuori. Adrian keräsi näitä lehtisiä joissa oli eri kenraalien ja tunnettujen sotilaiden piirroksia. Säästi viikkorahansa aina yhteen, sillä autettiin uusien sotilaiden värväystä... Lukuun ottaen häntä. Sitten hän antoi ne minulle. Halusin olla niin kuin he kun kasvan isoksi, uhmata ihmisiä, vallata linnoituksia, surmata lohikäärmeitä... Ei pahalla." Sanansaattaja tunsi tietynlaista hurmiota jälleen kuvitellessaan itsensä valtaamassa vihollis alueita, hymyillen hampaat paljastavasti alas kohden joutsenliskoa, joka tuskin piti mitään haltia armeijaa uhkana.
"Luuletko, että Aran ilahtuisi jos pyrkisin riveihin?"

//YOU GET ALL THE STARS !!! ☆ ☆ ☆ ☆ ☆ ☆ ☆ ☆ ☆ ☆ ☆ ☆ ☆ ☆//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: I have a dream || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Elo 2015, 22:02

Paljon paremmin mitä piilopaikassa... No, ainakin nyt, antoi pojan elää siinä uskossa että kaupunki oli paras paikka hänelle asustella. Kyllä tuo vielä tulisi huomaamaan, ettei aroilla kaikki olisi niin mahtavaa. Liskopeto kävi päätään kallistamaan pienesti Aaronin alkaessa kertomaan, kuinka oli aina pienestä pitäen ihaillut sotilaita, kuinka tämä ihailu oli kummunnut isoisänsä tarinoinneista. Kuinka suloisen naiivia, mutta moinen oli kyllä aika yleistä. Ihailla nyt sotasankareita, niitä jotka niittivät mainetta vihollisia kaataen. Yleensä moinen ihailu myös johti haluun liittyä näiden sotasankarien joukkoon - missä sitten viimein paljastui se karu totuus koko touhun takana. Moni ei edes selvinnyt ensimmäisistä vuosistaan sotilaana, vaan naiiviutensa ja kokemattomuutensa takia joutui vihollisen uhriksi. Ne jotka selvisivät, koulivat itsestään paremman ja paremman... Ja pian olivat yksi niistä sotasankareista, joita kansa ylisti ja nuoret palvoivat.

Marduk oli nähnyt sen niin monta kertaa. Ja joka kerralla se oli yhtä hauskaa seurata sivusta. Voi kuinka kuolevaiset osasivatkaan olla huvittavia.
"Siinä missä ritarit surmaavat meitä voimia koitellakseen, lähetämme me joskus nuorimpamme koittelemaan itseään heitä vastaan. Voimienkoittelua se on meillekin, siinä missä teille", Joutsenlisko kävi myhäilemään tyytyväisenä, kohottaessaan päätään viimein ylemmäs, pois Aaronin sylistä. Tai no, kuononsahan vain tuon syliin mahtui, jos sitäkään, mutta silti.
"Aran ei todellakaan ilahtuisi siitä, jos nokkasi hänen armeijaansa tunkisit", Naureskelu jatkui, samalla kun kultasiipinen lähti kampeamaan itseään ylös, oikoen neljää siipeään ja raajojaan kuin päiväunilta herännyt kissa.
"Ellemme sitten leiki hänen säännöillään... Mene mukaan hänen peleihinsä...", Lisko lisäsi mutisten, lähinnä itsekseen, vaikka varmasti Aaronkin sen kuulisi.
"Katsotaan mitä keksin. Sitten joskus. Nyt kipitäppäs tiehesi siitä, minun on aika mennä nuolemaan haavojani ja valmistautua tapaamiseen liittolaisen kanssa...", Vanhus kävi ilmoittamaan yllättäen, samalla kun laiskanhitaasti lähti askeltamaan peremmälle luolaansa, häntä laahaten maata tappionmerkkinä.


// AALLL DEMMMM STAAAARRRRSSS //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: I have a dream || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 03 Elo 2015, 23:28

Sanansaattajasta kuului tiuskahduksen alkuinen naurahdus vanhuksen todetessa samaa mitä hänkin ajatteli; Aran ei varmasti tykkäisi siitä. Pojankoltiainen hoieraisi poskipuoltaan, antaen liskon nousta ja verrytellä, ravistellen siinä omaakin koipeaan samalla veren kierron vuoksi. Haltiakuninkaan kuvotuksen riivaamat kasvot olisivat näkemisen arvoiset, mikäli puusepänpojan pahainen alistaisi tämän tahtoonsa päästä heiluttelemaan keihästä tai jotain muuta yhtä mahtipontista tämän riveissä. Lohikäärme mutisi jotakin Aaronin naksauttaessa lopulta selkänsä ja niskansa, kiinnittämättä sen enempää huomioita tämän sanoihin. Tämä kuitenkin kävi hoputtamaan tätä matkoihinsa viimein, lähtiessä itsekin jonnekin luolan pimeään koloon, sanoen samansa keskivänsä vielä jotakin. Mitä lie vanhin tuolla tarkoitti, ei hänen liikuntansa ollut Aaronista Oraakkelin huolenaihe ja halusi nuorukainen itse sellaisesta olla vastuussa... Vikkelä, jaksava, nuori ja komea kun vielä oli!

"No, sinä teet mitä teet. Minua odottaa kyljys aroilla." Pojankloppi kävi vastaamaan kasuaalisti joutsenkäärmeen laahustaessa pimeään, noustessa itse penkiltä riipusta esiin kaivaen, vaistonvaraisesti yhä nopeammin Oraakkelin edetessä varjoihin, jättäessä hänet lähes pilkko pimeään. Avara, piemähkö, kaikuva luolasto ei ollut juurikaan mukava paikka oleskella yksikseen. Jostain ehti juuri ennen kuulua toisten eliöiden kaikua, Aaronin käyttäessä riipusta kadotakseen sujahduksessa sen sileän tien vanhimman luolasta jonnekkin valoisampaan ja kotoiseen.


//THEÖR//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt


Paluu Vanhimpien luola

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron