le jatkoaMarduk
Ophelian panikointi oli oraakkelista huvittavaa. Harvoin naiset joita tuo kaappasi kuitenkaan pystyi ajattelemaan näinkin selväjärkisesti, mitä papitar. Matka jatkui yhä kauemmas ja kauemmas, korkeammalle ja korkeammalle. Enää ei näkynyt enää maata, pilvet olivat peittäneet sen täysin. Edessä häämötti Mor vuorien huippu.
Marduk ei kuullut mitään mitä Papitar huuteli hänen kouriensa sisältä, mutta tunsi kyllä tuon voimakehän, mitä papitar alkoi suurentamaan. Surullinen yritys, mutta piti myöntää, tällä tytöllä oli sisua. Tietenkään papittarella ei ollut mahdollisuuksiakaan voimien mittelössä itse oraakkelin kanssa. Ei vaikka tuo olisi kuinka yrittänyt suurentaa kuplaansa, ei valtavat kourat antaneet periksi.
Kuitenkin Oraakkeli päätti antaa papittarelle sen mitä tuo halusi. Marduk avasi kouransa niin, että papitar saattoi nähdä missä mentiin. Korkealla. Korkeammalla kuin koskaan.
"Tuskin haluat tippua tuonne" Oraakeli totesi ääni jylisten "Siitä et selviäisi".
Noiden sanojen jälkeen oraakkeli sulki kouransa jälleen, pakottaen papittaren takaisin pimeään, mutta lämpimään otteeseensa.
Päästyään vuoren huipulle oraakkeli suuntasi matkansa valtavan luolan suulle. Lohikäärme luikerteli sisään oviaukosta aina eteishalliin ja siitä vielä omaan luolaansa. Lopulta tuo avasi kouransa, liu'uttaen papittaren turvallisesti alas valtavista kämmenistään, erittäin siistiä huonetta muistuttavaan syvennykseen. Syvennyksessä oli pöydällä lyhty, jossa paloi heikko valo. Oraakkeli kuitenkin valaisi luolaansa vielä enemmän, sytyttämällä satunnaisia, leijuvia valopalloja risteilemään pitkin valtavaa luolaa.
Valtavan kehonsa oraakkeli asetteli mukavasti pitkin luolaansa niin, että pää oli lähellä syvennystä ja hännän pää laskeutui mukavasti valtavan aarre kasan päälle.
"Tervetuloa oraakkelin luolaan, Papitar Ophelia. Minä olen Marduk, itse oraakkeli" jylisivät lempeältä kuulostavat sanat pitkin luolaa, samalla kun valtava lohikäärmeen pää laskeutui alemmas, kohti Opheliaa.