Black
Kalman kysymykseen Black nyökkäsi vain pienesti. Tuo ei vielä halunnut avata suutaan, peläten yhä Kirouksen pääsevän valloilleen. Velho vain odotti käsi ojossa pillereitä jommalta kummalta. Lopulta Papitar astui ulos kuplastaan ja tuli ojentamaan muutaman pillerin velholle. Valkoisten nappuloiden koskiessa luista kämmentä, velho sulki kätensä nyrkkiin ja vei sen huulillensa, joista sujautti pillerit sisään ja nielaisi. Päätä jomotti. Niin iskun kuin Sethin takia. Kirouksen ääni kummitteli vielä velhon päässä, huudellen asioita joita ei sopinut muille edes mainita. Velho sulki silmänsä ja toivoi äänen hiljentyvän. Hän ei halunnut kuulla. Hän ei halunnut kuulla mitään, mitä tuo sanoi. Jokainen sana muistutti hetkistä, joita hän oli saanut todistaa. Hetkistä, jolloin oli satuttanut lähimmäisiään vastoin omaa tahtoaan. Jos Black olisi ollut yhtään herkempi tapaus, olisi hän varmasti vieräyttänyt parikin kyyneltä. Mikään ei ollut kamalampaa, kuin satuttaa rakkaitaan, varsinkin sitä kaikista rakkainta.
Ophelian toistaessa arasti velhon nimeä, nosti Black normaaliksi palanneen katseensa papittareen. Tuon jälkeen Ophelia parahtikin itkuun, kietoessaan kätensä velhon kaulan ympärille. Pahoittelevan surullinen katse kävi Kalmassa, mutta laskeutui nopeasti, velhon painaessa kasvonsa vasten papittaren olkapäätä ja kietoessaan kätensä tuon ympärille.
Tämä päivä oli ollut aivan liikaa velholle. Ensin kauan kadoksissa ollut sisko palasi vannoen kostoa jostain olemattomasta ja sitten vielä tämä. Onneksi Seth ei ollut ehtinyt repimään ketään kappaleiksi.
Anteeksi velho ei tietenkään pystynyt sanomaan. Kuitenkin tuon sulkeutuvan surullisesta olemuksesta saattoi päätellä tuon potevan morkkista teoistansa. Tai no, Sethin teoista.