Kannataako niillä loitsuilla leikkiä? [sovittu!]

[Dogster]

Splinter

Splinter istui mahdollisimman paikoillaan sairaspedillä, kun erittäin ystävällinen hoitaja parsin hänen vuotavaa selkäänsä kasaan.
"Auts!", poika ulvahti, kun neulankärki osui hermoon. Parantajilla oli kaikilla kiire, joten Splinter joutui, haavoistaan huolimatta, parsituksi. Jokin tiedustelupartio oli joutunut ilmeisesti hyökkäyksen kohteeksi tai jotain... Poika oli tajunut vähemmällä, ja sanonut lähtevänsä heti, kun selkä olisi saatu kasaan. No siinä hän sitten istui, selkä verta vuotaen... Vaikka haavat oli pesty moneen kertaan.
"Pysy aloillasi!", hoitaja moitti, kun Splinter oli taas nytkähtänyt. Poika puri huultaan, ettei alkaisi sanomaan jotain vastaan, mikä oli paha tapa häneltä. Hän oli vetänyt vain paidan pois, hanskat olivat edelleen käsissä. Niistä hän ei luopuisi! Missä hän oli telonut itsensä? No muutama minuutti sitten erään velhon kanssa matsatessaan... Onneksi hän oli voittanut, muuten tämä oli turhaa. Sama velho oli polttanut hänen kätensä... Ja sen jälkeen poika oli lähtenyt omille teilleen. Harjoittelemaan tietysti! Ei hän halunut massatuhoa aiheuttaa, ei tietystikkään! Tosin sen jälkeen oli tapahtunut ties mitä, poika oli kasvanut hurjat viisi senttiä, ellei enemmänki, saanut arve kasvoihinsa, ja oppinut hallitsemaan tuulta... Jotenkuten. Splinter huokaisi helpotuksesta, kun hoitaja sanoi että selkä oli nyt hoidettu. Splinterin piti kuitenkin pysyä aloillaan pari tuntia, nukkua tai jotain, ennenkuin hänet päästettäisiin ulos. Tuo oli kuitenkin kuluttanut rutkasti energiaansa.

[[Ja Aksu tänne!]]

[Aksutar]

Art

Art oli painanut monta, pitkää päivää peräjälkeen. Neuvonantaja ei ollut saanut hetkeäkään rauhaa, hyvä että yönsä sai nukkua rauhassa. Kaikki puhuivat sodasta ja jos ei siitä, niin tulevista juhlapyhistä ja muista järjestely asioista. Kuningas kun itse ei moisia asioita hoitanut, joten kaikki jäivät Artin niskaan. Ehkä olisi aika palkata avustaja.. mutta sellainen oli nykyään erittäin hankala löytää. Nuoret kun tuntuivat kiinnostuvan enemmän sotilas urasta, tai muusta ruumiillisesta työstä, kuin mokomista paperi töistä ja kokouksissa istumisista. Tässä työssä oli kyllä paljon enemmän etuja, mitä sotilailla, mutta eiväthän nuoret sitä ajatelleet.
Nyt kuitenkin Art oli ottanut vapaata töistään, mutta ei rentoutuakseen. Hän oli kuullut Splinterin joutuneen sairastuvalle. Neuvonantajan sydän oli hypätä kurkkuun tuon uutisen kuullessaan ja huoli oli vallannut haltian mielen. Mitä Pojalle oli tapahtunut? Totta kai Art syytti moisista itseään! Hänhän oli luvannut pitää Splinteristä huolen ja nyt tuo mokoma oli sairastuvalle joutunut. Mitä Art oli tehnyt väärin? Olisiko hänen pitänyt pitää poikaa tarkemmin silmällä?

Art käveli kadulla kohti sairastupaa. Hän oli normaali arkivaatteidensa päälle heittänyt vain viitan ja huonosti kiedotun kaulaliinan. Ei hän näin lyhyelle matkalle viitsinyt kunnolla pukeutua, vaikka pihalla olikin pirun kylmä.
Haltia pääsi sairastuvalle erittäin nopeasti ja kyseli sitten, missä Splinter mahtoi olla. Sairastuvalla oli muutenkin hässäkkää, kun tiedustelupartio oli joutunut hyökkäyksen kohteeksi. Kuninkaan neuvonantajalle kerrottiin, missä poika oli. Sen enempiä rupattelematta Art otti suunnakseen Splinterin, kunnes näki pojan parsittavana sänhyllä.
"Splinter!" Art huudahti vetäessään kaulaliinan pois kaulaltaan "Mitä ihmettä sinulle on tapahtunut?!"

[Dogster]

Splinter

Poika onnistui juuri nappaamaan paitansa käteen, ja ruvennut miettimään mitä tekisi kaikille niille rei'ille, kun kuuli sellaisen äänen joka oli saada hänet loikkaamaan kattoon säikähdyksestä. Kivut pakottivat kyllä pysymään aloillaan, mutta hätkähdys tuli silti.
"Älä säikyttele!", poika parahti, kun katsoi huoneeseen tullutta haltiaa... Hei, sehän on Arathet! Poika nieli säikähdyksensä, ja sai iloisen hymyn tilalle.
"Art! Sinua ei olekkaan näkynyt vähään aikaan!", poika naureskeli, ja paranteli asentoaan sängyllä... vaikka hän istuikin toinen jalka sivuttain koukussa, niin silti hänen oli saatava hieman parempi asento.

"Miten niin "tapahtunut"?", poika toisti, katsoi ympärilleen, ja tajusi sitten mitä Art tarkoitti... "Ai, nämä... ööh...", Splinter joutui miettimään hetken, miten asian selittäisi mahdollisimman yksinkertaisesti. Turha ruveta maalaamaan kauhukuvia... Poika otti hänelle jätetyn neulan ja langan, alkaen ompelemaan paitaansa taas ehjäksi.
"Mitäs tässä, minut haastettiin kaksintaisteluun, ja minä päätin käyttää yhtä myrskynmanausloitsua... Ihme kyllä, ne jääpalat eivät osaa tähdätä oikeaan suuntaan, vaan hyökkäävät molempien kimppuun.", pikkuvelho kertoili samalla, kun piti katseensa mahdollisimman tarkkaan veritahraisessa paidassa. Jostain kumman syystä hän ei halunut nähdä Arathetin ilmettä... Järkyttynyt, vihainen, neutraali? Jännitys kalvoi, minkähänlainen reaktio toisesta irtoaisi? Splinter kohotti katsettaan ihan hiukan paidastaan voidakseen vilkaista. Jännitys kalvasi, mutta samaan aikaan hän ei halunut nähdä...

[Aksutar]

Art

Art katsoi Splinteriä kuin tyhmää tuon alkaessa puhumaan. Tuo ei näyttänyt - tai ainakaan kuulostanut - kärsivän suuriakaan tuskia. Art kun oltiin peloteltu sydänhalvauksen partaalle! Neuvonantaja oli luullut että velhon alku olisi loukannut itsensä henkihieveriin, mutta ei siltä näyttänyt. Ensi kerralla ei varmaan pitäisi uskoa kaikkea, mitä juoksupojat kertovat.
No, Splinter kertoi, että hänet oli haastettu kaksintaisteluun ja tuo oli päättänyt käyttää "yhtä myrskynmanausloitsua"... Art kohotti kulmaansa kysyvästi, luuliko Splinter että hän tiesi yhtään mitään taikuudesta?

Splinterin lopetettua pikku tarinansa Art jäi tuijottamaan tuota kysyvällä, melko mitäänsanomattomalla ilmeellä. Lopulta haltia istui sängyn reunalle ja päästi turhautuneen huokauksen, peittäen samalla kasvot käsiinsä.
Hän oli väsynyt. Niin väsynyt ettei sitä voinut edes sanoin kuvata. Hän tunsi itsensä liian vanhaksi tähän työhön, vaikkei ollut edes viidensadan paremmalla puolella!
"Tajuatko yhtään, millaiseen tilanteeseen saatat minut moisilla tempauksilla?" Art kysyi lopulta laksien toisen kätensä syliinsä ja hieroi toisella ohimoaan "Jos sinulle tapahtuu jotain, minua syytetään siitä. Saan huonon, vastuuttoman maineen, mikäli en pysty pitämään huolta suojatista".
Arathetille maine oli lähes kaikki kaikessa. Hänen isänsä oli toitottanut sitä pojilleen pienestä pitäen. Mikäli Art menettäisi maineensa, menettäisi kasvonsa, hän tuntisi pettäneensä isänsä luottamuksen. Isä tosin oli jo kuollut ja kuopattu, mutta silti.

[Dogster]

Splinter

Ihan kuin Splinter ei olisi ennen tappeluihin joutunut? Kyllä hän tiesi, miten kipu peitetään. Ja loitsun nimi itsessään kertoi ihan tarpeeksi: Manataan mrysky paikalle! Tosin hänen selkänsä oli aika hakkelusta... Jos mies ei vaan menisi hänen selkänsä taakse, niin sitten tuon ei tarvitsisi tietää kuinka pahasti hänelle olikaan käynyt.
Arathet ilmeisesti ei yhtään ollut tykännyt Splinterin kertomuksesta... Lopulta Art kysyi varsin suoraan, teisikö Splinter mitä tästä seurasi? Poika katsoi hämmentyneenä haltiaa... Siis mitä? Tuo kyllä näytti aika ressaantuneelta, olikohan työ hiukan liikaa tuolle? Pojan olisi tehnyt mieli avata suu, ja väittää jotain vastaan, kun tuo jatkoikin...

Ja ensimmäistä kertaa, Splinter meni aivan hiljaiseksi. Jokainen väitös, jonka hän olisi voinut sanoa, katosi kuin tuhka tulleen noiden sanojen myötä. Splinter katsoi vähän aikaa Arathetia, katseessa pelkkää pelästynyttä kysymystä, mutta laski sen sitten takaisin paitaansa. Hän ei keksinyt yhtään mitään, mitä sanoa... Poika nielaisi, ja jatkoi sitten ompelua. Kädet tärisivät hieman. Ei hän koskaan tarkoittanut aiheuttaa kenellekkään ongelmia, mutta kun... Hän oli kasvanut sellaisissa oloissa kuin oli, joten oliko se nyt ihme, että hän joutui ongelmiin jopa tavallisissa tilanteissa? Ja minkäänlaisilta ikävyyksiltä ei voinut välttyä muutenkaan, näin elämää katsoen. Varsinkin jos sattui olemaan ihminen, joka on haltioiden puolella sodan täyttämällä saarella!
"Anteeksi...", poika sanoi hiljaa, kun ei muutakaan keksinyt. Normaalisti tässä tilanteessa hän olisi saanut tuta, miltä tuntui pettää joku. Eli kaulapannasta kiinni ja ympäri huonetta. Nyt se olisi kyllä ehkä helpottanutkin oloa, jos Art olisi mielummin käynyt käsiksi eikä kertonut asiaa noin. Vatsassa käänsi...

[Aksutar]

Arathet

Hiljaisuus. Art hieroi ohimoaan melko väsyneen näköisenä ja oli avaamassa suutaan, mutta Splinter ehti ensi. Poika pyysi anteeksi. Art vilkaisi kysyvästi Splinteriin, mutta pian neuvonantajan kasvoille levisi pieni, ymmärtäväinen hymy. Hän itse ei ollut nuorena päässyt tekemään melki mitään. Art oli vain nyhjöttänyt sisällä ja opiskellut, kunnes oli aika kouluttautua sotilaaksi. Ankea lapsuus, jopa Artin omasta mielestä.
Art ei keksinyt mitään sanottavaa. Haltia istui hiljaa, suorassa ryhdissä ja laski kätensä alas ohimoltaan. Mitä tässä voisi edes sanoa? Artista ei ollut torumaan, saatika kurittamaan ketään. Mitä nyt veljiään oli nuorempana nuhdellut, mutta Amod oli heistä yleensä se joka piti kuria. Art oli porukan aivot.. ja Are oli mitä oli.
"Ensikerralla ilmoita edes minulle, kun meinaat jotain yhtä typerää tehdä" Art sanoi "Sinähän olet vasta oppilas! Sinun ei pitäisi edes hankkia itseäsi tilanteeseen, jossa joku haastaa sinut kaksintaisteluun".

Jälleen kerran haltia huokaisi ja yritti pitää itsensä kasassa. Luojan kiitos hän pääsisi nukkumaan tämän jälkeen... ellei joku keksisi taas jotain elämää tärkeämpää tekemistä neuvonantajalle, joka oli palamaisillaan loppuun.
"En jaksa enää.." Haltia totesi lähes äänettömästi kuiskaamalla, omalla kielellään, samalla kun painoi kasvonsa kämmeniinsä.

[Dogster]

Splinter

Yhtä typerää... Poika meinasi tyrskähtää. Jos Art olisi sanonut tuon muutaman kuukauden aikasemmin, olisi tuolla enemmän työtä kuin kymmenellä neuvonantajalla. Yrittihän Splinter parhaansa, ettei joutuisi ongelmiin, mutta jostain tuntemattomasta syystä se ei oikein luonnistunut.
"Toki, lähetänkö kirjeen vai tulenko ihan itse sanomaan?", hän kysyi sarkastisesti. "Asiat tapahtuivat niin nopeasti, etten ehtinyt edes ajatella ilmoittamisesta.", poika selitti, ja rupesi taas paitansa kanssa näpertämään. Turhaa työtä periaatteessa, mutta hauskaahan tämä... Lisäksi Splinter ei jaksanut istua aloillaan, vaan hän halusi tehdä jotain, mikä veisi ajatukset pois kaikista harmeista.

Arathetin sanat saivat niskassa juoksemaan kylmät väreet. Ajatus loppuunpalamisesta ei nimittäin oikein sopinut mieheen... Tuo kun yleensä vaikutti valmiilta tekemään hommiaan.
"Ota lomaa?", hän kysäisi, vaikka tiesikin, ettei neuvonantajan töistä noin vain lomaa saatu.
"Kyllähän sen ymmärtää, ettei kukaan jaksa loputtomiin. Ja näytät siltä että sinä et jaksa edes yhtä päivää enää.", velho selitti vielä kantaansa, vaikka se ehkä hyödytöntä olikin. Art tarvitsisi apua, sääli ettei pojasta paljoa auttamaan ollut tässä tilanteessa. Toki hän voisi viedä papereita juoksupoikana, mutta muuten hänestä tuskin olisi mitään hyötyä. Valtakunnan pyöritys kuului järkeville, ja sitä Splinter ei oikealla tavalla ollut ainakaan vielä.

[Aksutar]

Art

Art mulkaisi Splinteriä ERITTÄIN vihaisesti kuullessaan tuon äänessä sarkastisuutta. Mikäli tuo oli ainoa vastaus mitä haltia tulisi saamaan siitä, kun yritti toisesta pitää huolta, niin poika saisi pakata laukkunsa ja lähteä. Art oli hyväsydäminen, mutta hän ei katsonut hyvällä kiittämättömiä henkilöitä. Mitä sitä noille edes asioita kaunistelemaan, kerta eivät osanneet arvostaa toisten uhrauksia. Ilman Arttia Splinter olisi vielä suolla, rakkaan opettajansa kanssa.
Splinterin ehdottaessa lomaa Art pudisti päätään.
"Tähän väliin ei pysty ottamaan lomaa... Et tiedäkkään, kuinka lähellä sota on. Vaikka haluaisinkin vapaata, se tuskin tulisi onnistumaan" Haltia kertoi noustessaan ylös.
Vaikka haltia olikin väsynyt, niin henkisesti kuin fyysisestikkin, silti tuon ryhti pysyi suorana, eikä haltian kasvoilta voinut lukea sitä suurta taakkaa, mitä tuo kantoi.

Art ei voinut olla naurhatamatta pienesti Splinterin huomautukselle siitä, että Art näytti siltä ettei jaksaisi enää päivääkään.
"Minä kun toivoin ettei sitä päälle päin näkisi.." Haltia totesi katsellessaan kun Splinter näpäerteli paitaansa.
"Pitäisi vielä viedä paperit Aranille... sen jälkeen pääsen taas lepäämään muutamaksi tunniksi.."

[Dogster]

Splinter
Splinter kohotti kulmiaan, kun Art vilkaisi erittäin vihaisesti poikaa.
No älä nyt noin mulkoile, muutenhan voisin luulla ettet ole kaverini enää., hän sanoi heti, ja pudisteli päätään. Leikkiä minä vain laskin, hän mutisi vielä, mutta päätti olla sanomatta enää mitään. Jos he halusivat hänet ulos, senkus heittäisivät! Pärjäisi hän yksinkin!
Sota? Se alkaa siis sittenkin, poikaa masensi, ja hieman järkytti uutiset. Juuri kun hän oli voittanut sen velhon, niin alkaisi sota. Hienoa, tätä hän juuri tarvitsikin. Joutuisikohan hän tantereelle? Hän oli ehkä alimittainen, ja vasta oppilas, mutta mistä sen tiesi? Käsky oli käsky. Ja jos toisaalta Arathet sattuisi kysymään, niin sitten varsinkin hän tulisi mukaan. Kaveria ei jätetä, jos niitä on!
Minä en ole niin tyhmä kuin annan olettaa., poika vastasi tympääntyneenä. Jotenkin tuntui siltä että häntä kiusattiin juuri. Hän lopetti paidan paikkaamisen, huomattuaan ettei siitä minkäänlaista hyötyä olisi. Ei mitään. Ja kaiken lisäksi veri oli vaikea pestä pois, varsinkin kuivana. Ja sitähän tuo T-paita oli nyt täynnä. Onneksi sentään takki säästyi valkoinen, puolipitkä takki, jonka hän oli jättänyt turvaan, ennen kuin oli sen myrskyn manannut.
Kyllä tarvitsisit enemmän kuin muutaman tunnin Sinullahan menee enemmän aikaa papereiden kanssa ramppaamiseen, kuin niiden pyörittämiseen. Mitä jos minä hoida kuljetukset heti, kun pääsen taas lentämään? Jotain hyötyä sitten minustakin, enkä olisi kokoajan ongelmissa., poika lopulta ehdotti. Hänhän oli muutenkin tulossa parin päivän päästä takaisin, kunhan sai varmistettua että Hunulla ja Taralla menee hyvin. Noillehan oli lapsi tulossa. Ja Splinterin piti valita sille nimi, kääk!

[Aksutar]

Art

No älä nyt noin mulkoile, muutenhan voisin luulla ettet ole kaverini enää. Art naurahti keveästi noille lauseille, vaikka olikin uupunut. Jostainsyystä Splinter sai neuvonantajan pirteämmälle tuulelle.. tosin se saattoi johtua yliväsymyksestä.
"Kyllä, sota alkaa ennemmin tai myöhemmin.. se on enää ajan kysymys.." Art lisäsi Splinterin sanoihin. Masentavaahan se oli, mutta Artille se toisi hetken helpotuksen tähän kaaottiseen tilanteeseen.. tosin sitten pitäisi alkaa murehtimaan veljiensä, kuninkaansa ja oman henkensä puolesta.. Art tosin ei taisteluun osallistuisi, vaan pysyisi kuninkaan rinnalla tantereellakin.. eikä Aran todellakaan ollut hyppimässä ensimmäisten juokossa valtavia pataljoonia vastaan, sehän olisi suorastaan luovutus voitto, mikäli kuningas kaatuisi heti ensimmäisten joukossa.

Art hymähti pienesti Splinterin "en ole niin tyhmä kuin annan olettaa" huomautukselle, mutta ei käynyt lisäämään siihen mitään. Mutta Splinterin seuraava ehdotus sai neuvonantajan vilkaisemaan poikaa kysyvästi.
"... Mikäli vain haluat auttaa ja kynnelle kykenet, niin totta kai otan sinut avukseni. Korvausta vastaan tietenkin, eihän kukaan työtä ilmaiseksi tee.. tietääkseni" Art vastasi sitten sukien pienesti hiuksiaan, ollen astetta iloisempi tästä uutisesta, vaikka ei näyttänytkään sitä päälle päin.
"Mutta lepäät nyt rauhassa.. näytät siltä ettet vähään aikaan ole lentelemässä minnekkään"

[Dogster]

Splinter

Splinter virnisti takaisin Artille, kun tuo naurahti pojan lausahdukselle. Hyvä, haltia nimittäin näytti uupuneelta. Mutta virne hyytyi, kun Arathet myönsi, että sota oli tulossa... oikeasti oikeasti oli tulossa. Poika huokaisi syvään, ja raaputti sitten nopeasti niskaansa.
"Mitäköhän tästäkin tulee...", hän mutisi hiljaa, tuijottaen ikkunasta ulos. Lähtisikö hän rintamalle? Splinterin silmissä näytti vilistävän kysymyksiä, joihinka ei saanut vastauksia, vaikka kuinka niitä pohti. Varsin tuttu äky silloin, kun hän oli yksin, tuijottaminen tyhjyyteen ja sen taakse.

Artin vastaus sai pojan ikkunaan tuijotuksen pysähtymään kuin seinään, ja hän kääntyi heti katsomaan Arathetia.
"Eikö se ole jo tarpeeksi hyvä korvaus, että sain katon pään päälle, ja ruokaa eteen?", hän hymähti yllättäen, toinen suupieli kohoten hieman. Mitä hän edes korvauksilla tekisi, ei hän tarvinnut mitään erityistä. Ruokakin oli sivuseikka, sen hän olisi voinut käydä itse hakemassa metsästä, mutta se katto oli hieman hankalampi... Lisäksi hänet hyväksyttiin täällä, se riitti hänelle. Mitä hän vielä muka tarvitsisi?
"He? Ai joo... Pari päivää korkeintaan, ja voin ruveta jo hommiin.", hän virnisti, palautui tähän hetkeen. Hän ei halunut haaveilla liikaa, varsinkin kun Arathet pystyi vihdoin tuhlaamaan omaa aikaansa häneen.

[Aksutar]

Art

Art ei todellakaan tiennyt mitä Spinter joutuisi sodan alettua tekemään. Tuskin tuota sentään tantereelle työnnettäisiin, kerta nuori oli eikä pahemmin omannut kokemusta.. paitsi nyt tämän kaksintaistelun, mutta se tuskin riitti vakuuttamaan armejan isoja kihoja.
"Mikäli sinulle riittää nuo korvaukseksi, niin toki sekin käy.. mutta etkö halua säästöjä oman kodin varalle? Tuskin sinä nurkissa tulet koko loppu elämääsi elämään" Art huomautti. Ei sillä että hänellä oli kiire häätää Splinter pois hoivistaan, hänellä kyllä oli vielä vuosisata jos toinenkin aikaa kaitsia nuorempiaan, mutta kai Splinterilläkin tavoitteita oli. Tai no, mistä Art sen tiesi.

Haltia hymähti pienesti Splinterin ilmoittaessa, että olisi parin päivän päästä valmis hommiin.
"Selvä se.. tule sitten huoneelleni, niin annan sinulle tehtäväsi" Art totesi pienesti hymyillen "mutta nyt minun täytyy mennä, ennen kuin nukahdan pystyyn. Parane pian".
Art pörrötti pienesti Splinterin päätä - jälleen kerran - ja lopulta poistui paikalta, jättäen Splinterin omaan rauhaansa lepäilemään. He molemmat olivat levon tarpeessa, siitä ei tarvinnut edes huomauttaa.

// jaaa kiitoksia pelistä, joskus taas uudestaan! ^^ //

[Dogster]

Splinter

Splinterin katseesta näkyi pelkästään ihmetystä. No niinpä tietysti, eihän hän jälleenkään tarpeeksi pitkälle ajatellut! Poika läppäsi otsaansa, ja tuhahti jotain ajattelemattomuudestaan. Toisaalta hän ehkä pärjäisi ilman taloakin... ehkä... no ei! Velho mutristi huuliaan, miettiessään mitä sanoisi. Eihän ollut tottunut minkään asteiseen palkkioon töistään, joten tuntui kohtuuttomalta sellaista edes pyytää.

"Selvä.", Splinter virnisti kiltin pojan tavoin, joka hän ei tainnut ihan kyllä olla. Mutta ainakin hän yritti, eikö se ollut tärkeintä? Pikaiset paranemiset saivat pojan korkeintaan hymähtämään ihmettelevästi. Tuokin oli uutta hänen kohdallaan. Lopulta pikkuvelho sai pienen virneen huulilleen, ja tuo pyyhkäisi nenänviertä nolostuneena. Hiusten pörrötys, ja Art oli ulkona. Poika katseli vähän aikaa ovea, mutta pörrötti sitten kaksin käsin hiuksiaan. Toisin kuin olisi luullut, Splinterillä oli jonkinasteen asettelu hiuksissaan. Sitä ei ihan heti näkynyt, mutta kyllä se siinä oli. Ensinäkin sen enemmänkin tunsi... Splinter tunsi sen hyvin päänahassaan, jos hiukset sojottivat väärään suuntaan. Ja näin hän sai hiuksensa taas kuosiin. Hän virnisti uudestaan itsekseen, ja asettui sitten kyljelleen sairaspedille. Nukkumaan, jos ei muuta.

[[Juh, ihana peli oli taas ^^ Kiituksia! ]]